Näin Minna Canthin päivänä on aihetta muistuttaa, että ensimmäinen suomalaisessa lehdistössä haastatelu oli päivänsankari. 12. heinäkuuta 1892 Päivälehdessä julkaistiin Juhani Ahon kirjoittama juttu Vaihduksissa. Siinä Kuopiossa vierailulla ollut kirjailija kävi ensin jututtamassa Minna Canthia ja sitten Karl August Tavaststjernaa kieli- ja teatterikysymyksistä. Uskaltaudun nimeämään Canthin ensimmäiseksi henkilöhaastattelun antaneeksi henkilöksi Ahon kirjoittaman kehystyksen vuoksi.
Sitten edellisen Minna Canthin päivän on (mahdollisesti) löydetty yksi aikaisemmin tuntematon Minna Canthin kirjoittama näytelmä. Museonjohtaja Kalle Kallio kertoi tutkimusvapaansa aikana tekemästä löydöstä Työväenmuseon sivuilla. Ilman tekijän nimeä Kokkolan Lehdessä tammikuussa 1887 julkaistu ilveily Insinöörin konttoorissa vaikuttaisi olevan asiaperustein Canthin kirjoittama. Kaikki Canth-tutkijat eivät ole vakuuttuneita siitä, että näytelmä olisi Canthin kirjoittama. Mutta lähivuodet antanevat lisävalaistusta suuntaan tai toiseen. (Näytelmä on julkaistu kahdessa osassa tässä ja tässä).
Mutta palataan ensimmäiseen suomalaiseen henkilöhaastatteluun. Se tässä perässä.
Vaihduksissa.
(Kirje Kuopiosta)
Kirjoittaako rouva Canth ruotsin kielellä?
Äskettäin oli Uudessa Savossa pieni kirjallinen uutinen, jossa kerrottiin, että rouva Canth kirjoittaa näytelmää ruotsin kielellä. En ole nähnyt tätä uutista muihin lehtiin otettuna ja luulen, että se on tapahtunut siksi, että sitä on pidetty sellaisena siivekkäänä, joita tuon tuostakin lentelee sanomalehtipaperin valkoista pintaa pitkin. Sellaisena sitä minäkin pidin. Oleskellessani ”Päivälehden" lentävänä kirjeenvaihtajana täällä Kuopiossa päätin kuitenkin käydä tiedustelemassa uutisen todenperäisyyttä rouva Canthilta itseltään.
Rouva Canth asuu täällä kesänsä talvensa. Snellmanin puiston kulmassa nurkakkain vanhan tuomiokirkon kanssa on hänellä talonsa ja kaksi kauppapuotiansa. Alapuolella porttia on hänen hyvin varustettu lankakauppansa, yläpuolella toinen kauppa ia asuinhuoneet. Jyrkkiä rappuja noustaan isolle verannalle, siinä on pöytä ja keinutuoli, jossa kirjailijatar kauniilla säällä istuu ja tuumii tuumittavansa. Kun kaikki ovet ovat auki, menen ympärilleni katsellen salonkiin. Siellä ei näy ketään. Se on tavallisen kotoinen vaatimattomasti sisustettu sali, yhdellä seinällä riippuu niitä seppeleitä ia nauhoja, joita hän näyttämöllä on saanut vastaanottaa ihailemalta yleisöltä. Niitä käännellessäni tulee rouva Canth itse sisään.
Istuttuamme käyn hetikohta kiinni asiaan. ”Sallikaa minun kysyä, sanon minä, eikö välinne sanomalehti ”Uusi Savon" kanssa ole jotenkuten kireä?"
”Kuinka niin?" kysyy hän kummastellen.
”Minä vaan ajattelen siksi kuin se on laskenut ilmoille tuon uutisen siitä, että muka kirjoittaisitte ruotsin kielellä?”
”Mukako? kyllä se on aivan totta."
”Ettäkö siis todellakin olisitte muuttaneet kielenne?"
”Toistaiseksi olen. Miksi se sitten teitä niin kummastuttaa?"
Minä en osannut tehdä selkoa tunteistani, mutta pyysin kuitenkin saada tietää, mikä syyt tähän mielestäni vähän odottamattomaan muutokseen ovat vaikuttaneet.
”Minä kirjoitan niin siksi, että se huvittaa minua. Minä olen saanut kasvatukseni ruotsin kielellä ja minä tahdon nyt koettaa, enkö voisi sillä kirjoittaakin?"
”No, ja kuinka se käy?"
”Olen liika likeinen sitä itse arvostelemaan; saattehan sen sitten itse päättää, kun teokseni on valmis.”
”Ettekö suvaitseisi kertoa minulle sen sisältöä?"
Kirjailija kertoi minulle hyväntahtoisesti uuden draamansa sisällön. En tahdo siitä kuitenkaan nyt tehdä sen tarkempaa selkoa kuin että se käsittelee aviollisia suhteita ja päättyy sillä, että nuori rouva — myrkyttää miehensä. Aine on jännittävä ja kaikesta päättäen tulee käsittelykin vastaamaan sisältöä.
Mutta — niin, minun teki mieleni saada vielä syvempiä syitä siihen, miksi meidän yhteinen äidinkielemme on saanut väistyä ”toisen kotimaisen kielen" tieltä.
”Eikö siinä ole jo kylliksi, kun minä sanon, että minua huvittaa kirjoittaa ruotsiksi!"
Mutta kun rouva Canth on avonainen ja pelkäämätön, niin kävi jatketusta keskustelustamme kuitenkin selville että hänellä oli muitakin syitä, jotka tähän muutokseen olivat vaikuttaneet. Tuntui siltä kuin eivät hänen tunteensa suomalaista teaatteria kohtaan olisi olleet oikein suosiolliset ja kun häneenkin olisi epämiellyttävästi vaikuttanut se kohtelu, joka siellä oli tullut m. m. hra v. Numersia kohtaan. Omasta puolestaankin näkyy rouva Canthilla alevan yhtä ja toista tätä kotimaista taidelaitostamme vastaan. Rouva Canth viittasi m. m. siihen kohtaloon, joka oli tullut hänen näytelmänsä ”Kovan onnen lapsia" osaksi, joka ensimmäisen näytäntöillan jälkeen katosi näyttämöltä ilman mitään selityksiä syistä. Se oli sitä kummallisempaa kuin teaatteri oli sittemmin näytellyt aivan yhtä korkeakuorisia näytelmiä, esim. Therese Raquinin.
”Mutta ehkä oli teaatterin pakko valtiollisista syistä pyyhkiä pois teidän radikaalinen kappaleenne ohjelmastaan?" huomautin minä.
”Miksi sama kappale katsottiin voitavan esittää Uudenmaan pataljoonan julkisissa seuranäytelmissä, joista sanomalehdissäkin puhuttiin?"
Sitähän en m i n ä tiennyt.
”Ja sitäpaitse", sanoi rouva Canth, vähän kiivastuen, ”on minua loukannut se tapa, millä minua ovat kohdelleet muutamain teaattcrin kanssa hyvin likeisten sanomalehtien arvostelijat. Minä en enää voi kauvemmin kärsiä sitä enkä tahdo tulla millään tavalla heidän kanssaan tekemisiin. Yksinomaan sille teaatterille, jonka näkyy täytymän ottaa huomioon U. S:n-laisen lehden surullisesti tunnettuja arvostelijoita, joista m. m. eräs on julistanut sopimattomaksi ”Papin perheen" esittämisen kansan näytäntönä ja teaatteri näkyy tätä kieltoa totelleen — ei minun tee mieli kirjoittaa. En minäkään ikääni kaikkea jaksa olla heidän hammasteltavanaan. Haluttaa minunkin kääntyä yleisön puoleen, joka on osoittanut minua paremmin ymmärtävänsä ja osoittanut voivansa kirjailijaa hellemmin ja hienommin kohdella."
”Minkä yleisön puoleen aijotte sitten kääntyä. Minä tarkoitan : mihin teaatteriin?"
”Ruotsalaiseen."
Syntyi hetken äänettömyys. Minä katselin häntä epäilevästi hymyillen, ”Ehkä te sittenkin teette pilaa? Te ette kirjoita ruotsin kielellä?"
”No hyvänen aika!" nauroi puhuteltavani. Te näkyisitte toivovan, että en kirjoittaisi ruotsiksi. Mutta miksi en sitä tekisi? Niinkuin jo sanoin, ei itse kieli tee esteitä. Ja sitten sopii se itse aineeseenikin sillä minä kuvaan uudessa näytelmässäni meidän ruotsia puhumaa herrassäätyämme. Ja jos ette usko, niin katsokaa!"
Ja hän haki kirjoituspöydältään käsikirjoituksensa, joka oli kuin olikin — ruotsinkielinen.
”Vaan oletteko ajatelleet seurauksia?" kysyin.
”Minä vahät välitän siitä, mitä ihmiset sanovat. Minä olen vapaa ja kenestäkään riippumaton. Tietysti tullaan nyt huutamaan että olen puolueeni pettänyt, että olen liitossa viikinkien kanssa y. m. s. Mutta kyllä ääntä maailmaan mahtuu! Ja syy lisäksi, miksi kirjoitan ruotsiksi, on vielä se, että kun fennomaniia on aina käytetty usutusvälikappaleena, agitatsiooni-keinona kaikkia niitä vastaan, jotka eivät sovi kuin valetut sen kannen alle, minä tahdon näyttää, etten siitä vähääkään välitä. Ja minä toivon, että sillä aseella nyt tullaan iskemään niin silmittömästi, että se ase lopullisesti on kärkensä katkaisema.
”Hm" ... se oli ainoa, mitä voin sanoa. Sillä minä näin, että rouva Canth oli niin varma päätöksessään, ettei hän olisi siitä luopunut, vaikka olisin häntä siihen kehoittanutkin. Kiitin häntä niistä hyväntahtoisista tiedonannoista, joita olin häneltä saanut, heitin hyvästini ja läksin.
*
Läksin hra Tavaststjernan luo saamaan häneltä lähempiä tietoja siitä, kirjoittaako hra Tavaststjerna suomenkielellä?
Oli näet samassa ”Uuden Savon" uutisessa, jossa kerrottiin rouva Canthista, myöskin mainittu, että hra K. A. Tavaststjerna valmistaa näytelmää suomalaista teaatteria varten. Aiattelin että kenties hän vuorostaan kirjoittaa suomenkielellä ja menin häneltä sitä kysymään.
Hra Tavaststjerna asuu tätä nykyää täällä Kuopiossa nuoren rouvansa kanssa. Hänellä on asuttamanaan oikea runoilijan paikka, paras mitä suinkin voi toivoa. Se on johtaja Killisen asunto, josta on mitä ihanin näköala ulos Kuopion lahdelle ja Kallaselälle. Hra Tavaststjerna oli juuri tullut pitkältä purjehdusmatkalta lisalmesta ja oli hän aivan ihastunut niihin seutuihin, joiden kautta hän oli kulkenut, Hyvällä senterboordivenheellä oli hän, tämä ”För Morgonbris"-nimisen runovihkon kirjoittaja, vastatuuleen purjehtinut tuon kymmenen peninkulman pituisen saarisen ja salmisen väylän kahdessa päivässä. Paluumatkalla oli viivytty kolme päivää, mutta silloin oli saatukin purjehtia melkein tyynessä.
Tultiin sitten käyntini tarkoitukseen ja minä asetin hänelle yllä olevan kysymyksen.
Hra Tavaststjerna, joka on kotoisiin suomalaisesta seudusta — hän on syntynyt ja suurimman osan lapsuuttaan viettänyt Mikkelissä — käyttää suomenkieltä jotenkin virheettömästi.
”Minä kirjoittaisinkin suomenkielellä, jos osaisin, sanoi hän. Sillä kansan elämää kuvatessani ajattelen minä suomenkielellä. Siitä onkin seurauksena, että kielessäni on paljon suomalaisia käänteitä ja että taitavan suomentajan on helppo saada esille ajatukseni aivan yhtä hyvin kuin ne itse olen kirjoittanut. Onneksi on tätä nykyä helppo saada hyviä kääntäjiä, vaan jos en saisi niitä, koetteleisin pakoittaa harjoittaa itseäni kirjoittamaan suomeksi."
Kysymykseeni, miksi hra Tavaststjerna ei aijo tarjota näytelmäänsä ruotsalaiseen teaatteriin, vastasi hän, ettei hän luota tämän teaatterin taitoon eikä tahtoon esittää kotimaisia kappaleita, varsinkaan kansan kappaleita. Sen on kokemus jo kyllä osoittanut ja siitähän on syntynytkin se uusi harrastus joka viime kevännä vei ”dramallisen yhdistyksen" perustamiseen Helsingissä. Tyytymättömyys ruotsalaista teaatteria vastaan on jo kauan kytenyt hra Tavaststjernankin mielessä! Olipa hän ensimmäisiä jotka tästä asiasta kirjoittivat muutamia vuosia sitten. Silloin oli aate vielä uusi ja se lehti, jonka palstoilla hän arvostelunsa julkaisi pani siihen pitkän vastalauseen. Eikä maamme ruotsinkielinen sanomalehdistö vielä nytkään ole oikein taipuvainen myötävaikuttamaan niihin perinpohjaisiin muutoksiin, joita ruotsalainen teaatteri tarvitseisi. Vielä vähemmin teaatterin johtokunta. Sentähden ei hra Tavaststjernan te mieli tämän teaatterin puoleen kääntymään, vaan on hän päättänyt muuttaa ainakin nykyisin valmistumaisillaan olevan kappaleensa kanssa suomalaiseen teaattcriin, jonka johtajan tahto ja taito samalla kuin näyttelijäin kyky ja taipumukset ovat paremmin omansa vaikuttamaan näytelmän menestymiseen.
Jouduimme tämän johdosta puhumaan hra Tavaststjernan uudesta näytelmästä. Se on muodostettu hänen romaanistaan ”Kovina aikoina". Kirjailija on näyttämön vaatimusten mukaan jotenkin vapaasti käsitellyt ainettaan ja muutellutkin sitä. Siinä on m. m. aivan uusi henkilö: rouva Thoreld. Neiti Louisesta ja hänen äidistään on muodostettu nainen, jonka kanssa kapteeni Thoreld menee naimisiin.
Tämä näytelmä, joka jo aineensa puolesta sopii erittäin hyvin suomalaiselle näyttämölle, valmistunee jo ensi syyskautena esitettäväksi. Ja vaikka se kirjoitetaankin ruotsiksi, niin ilmaantuu se kuitenkin sitä ennen suomalaisessa puvussa ja voi sitä siis tavallaan pitää ruotsinkielisen kirjailijan — suomalaisena alkuteoksena.
* * *
Näin ovat siis yhden suomenkielisen ja yhden ruotsinkielisen kirjailijan osat tätä nykyä vaihduksissa ja hauskaa tulee olemaan nähdä, millä lailla he näitä uusia osiaan tulevat hoitamaan.
