Poleenin maisemat

Pieksämäellä Poleenissa pitkän kesänäyttelyn teemana ja nimenä on Maisema. Kuvataiteessa maisemilla on vankka asema. Maalaukset ovat myös vaikuttaneet yleisöön, taiteilijan ikuistamasta luonnonmaisemasta on tullut myöhemmin luonnonsuojelualueita tai kulttuurimaisema-alueita. Ihmisen kädenjälki ja vaikutus on muuttunut osaksi luontokäsitystä.

Kuvataiteilija Kirsimarja Törönen-Ripatti on valinnut Poleeniin esille töitä, jotka havainnoivat nykyistä maisemaa. Klassisia romantisoituja idyllejä ei muutamaa rajatapausta lukuunottamatta ole esillä. Yllättävän monessa työssä on mukana auto.

Autot toden totta ovat keskuudessamme. Ympäristöä ja luontoa on monin tavoin muutettu autoille sopiviksi. Että kelpaa blogistinkin ajella ympäri maata hommia toimittelemassa. Ja ehkä suunnata Jäämerentiellekin...

Kimmo Ylönen. Jäämerentie 1931 (2015)

Riitta Forsman. Levämeri (2015)

Sarja Ulla Jaatisen töitä.

Kaija Hinkula. Marshmallow Sky III (2013) ja Kemijärvi (2013)

* Maisema. Poleeni 23.8. saakka

Kaikkien rotujen koiranäyttelyssä

Eilen olin ensimmäistä kertaa koiranäyttelyssä. Pieksämäen keskusurheilukentällä järjestettiin kaikkien rotujen näyttely, joka tutustutti hieman uuteen kulttuuriin ja elämäntapaan. Lyhyeksi aiottu vierailu venähti viiden tunnin mittaiseksi.

Näyttelyoppaan sisältämät tiedot ja lyhenteet avautuivat vähitellen. Kilpailun luonne avautui samalla. Vain osa käytetyistä lyhenteistä ehti selvetä tuona aikana, mutta voittajan sentään opin erottamaan.

Kahdeksassatoista kehässä tapahtui koko ajan. Eniten paikalla oli suomenajokoiria, 38 osallistujasta parhaaksi arvostettiin Hanakan Sutki.

Vaikka näyttelyssä oli mukana ainoastaan viisi suomenpystykorvaa, niin ne kiitettävästi huolehtivat näyttelyn äänimaisemasta. Ajoittain ne saivat muutkin osallistumaan haukuntaan. Pystykorvat toivat mieleen 70-luvun maalaiskylät, joissa ihmisten liikkeet saattoi päätellä koirien haukkumisen perusteella. Pystykorvia on toivottu Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Ajatus on kaunis, mutta listan tiukkoja ehtoja ei koirarotu taida täyttää.

Oli mukava nähdä väläys koiraharrastuskulttuurista. Syvällisempi perehtyminen edellyttäisi tietysti oman koiran hankkimista, mutta sellainen ei ainakaan lähiaikojen näköpiirissä ole.


* Kaikkien rotujen koiranäyttely, Pieksämäki 27.5.2015

Vanhin pieksämäkeläinen

Kulttuuripappila Sylvissä Pieksämäellä on jälleen erilaisia kesänäyttelyitä. Yksi näyttelyistä esittelee Pieksämäen seudun runsasta esihistoriallista aineistoa ja asutusta. Naarajärven rannoilla on asuttu melko pian jääkauden jälkeen.

Näyttelyn yhteydessä on koetettu myös avata arkeologiaa laajemmin millaista elämä on muinoin on ollut. On annettu muun muassa esimerkkejä siitä, millaista suomen kielen aikaisemmat muodot olisivat saattaneet olla.

Esihistoriahuoneen keskellä hirven taljan alla oli koivuhalon nokassa miehen pää. Sillä tahdottiin mallata vanhinta, 7700  vuotta ennen ajanlaskua elänyttä pieksämäkeläistä. Vaikka löydöt seudulta ovat runsaita, niin paikallisesta aineistosta ei tällaisen mallinnuksen pohjaa saa aikaiseksi. Näyttelyteksteissä kerrottiinkin kasvojen olevan luotu espanjalaisten löytöjen perusteella.

Päähän oli kytketty nimikilpailu. Kävijöiltä tiedusteltiin mikähän olisi voinut olla tämän miehen nimi? Hetken mietin arpalipuke kädessä, mutta jäi se kuitenkin täyttämättä.

Enemmän mietitytty miksi ensimmäinen on juuri mies? Miksei nainen?

Kulttuuripappilan pihapiirissä on ollut apupapin asunto, jossa Sylvi Kekkonen (os. Uino) aikoinaan syntyi. Sylvi Kekkonen on antanut kulttuuripappilalle nimen, ja presidentin rouvalla on oma kamarinsa. Siellä muistutettiin, että Kekkosten perheessä ainoa ajokortillinen oli Sylvi. Niinpä kun Ison-Britannian kuningashuone lahjoitti Urholle Morris 850 Super De Luxe Minin vuonna 1961 se päätyi rouvan käyttöön. Ja esittelyn mukaan Sylvi Kekkonen tosiaan ajoi tuolla autolla paljon.

Niin miksei sitten ensimmäinen pieksämäkeläinen olisi voinut olla nainen?

SaPa - ToU 2-0

Takavuosina jalkapallon maailmanmestaruuskisojen aikaan pelin merkitystä on pohdittu ja sille on annettu yliampuvia määritelmiä. Jalkapallosta on puhuttu paljon älyn kautta, älypeli, vihrean veran shakki. Joskus peli on nähty miehisten tunteiden tulkkina ja vapauttajana. Mieskin voi näyttää tunteitaan maajoukkueensa menestysten myötä.

Meneillään olevissa Brasilian maailmanmestaruuskisoissa suuremmilta tulkinnoilta pelin luonteesta on ilmeisesti vältytty. Tai ainakaan tänne asti ei tuollaisia vertauksia ole kuulunut.

Eilen kello 19 olimme Pieksämäen keskuskentällä seuraamassa neljännen divisioonan jalkapallo-ottelua Savon Pallon ja Toivalan Urheilijain välillä. Kotijoukkue voitti 2-0. Ensimmäisellä puoliajalla SaPan Juuso Liukkonen avasi maalitilin maanuoliaisella ja toisella Jussi Kauppinen viimeisteli voiton. Peli pysyi enimmäkseen kotijoukkueen hyökkäyspäässä.

Suomen neljännen sarjatason jalkapallon tunnisti helposti samaksi peliksi kuin Brasiliassa. Kaikissa urheilulajeissa ei näin todellakaan ole. Pelin luonne voi huippuunsa harjoitelleiden ja omaksi iloksi pelaavien välillä olla aivan toinen, eikä ainoastaan tavoitteiden takia. Itse pelikin näyttää aivan toiselta.

Tätä kirjoitettaessa meneillään olevan Brasilian ja Kolumbian välisen ottelun avausmaali olisi voitu tehdä vaikka Pieksämäen keskuskentällä. Perusstrategiat toimivat niin huipulla kuin harrastuksessakin. Juuri siitä rakennetaan suuria kertomuksia.

Sylvin kamari (28/100)

Pieksämäen Iso-Pappila, nykyinen Kulttuuripappila Sylvi, ei ole varsinainen museo, mutta tulkoot esitellyksi sellaisena hyvien aikeiden perusteella. Lisäksi viikkoon en ole museossa käynyt, ja museohaasteeseen tarttunut Mari Jalava on ehtinyt jo useampaan paikkaan! (En tätä kilpailuna ota, enkä suunnitelmia aio muuttaa useampiin musoihin päästäkseni)

Kulttuuripappilassa vaalitaan Sylvi Kekkosen muistoa, esitellään pieksämäkeläistä kotiseutuaineistoa ja pidetään taidenäyttelyitä. Museotyön peruselementtejä on läsnä monta, mutta erityisesti henkilö- ja kulttuurihistoriallinen työ kaipaisi ammattilaisapua.

Urho Kekkosen tuleva appi Kauno Uino työskenteli apupappina Pieksämäellä alkuvuonna 1900. Hän perheineen asui Ison-Pappilan pihapiirissä olleessa apupaille tarkoitetussa talossa. Se purettiin 1955, paikalla on nykyisin muistomerkki. Kauan Uinot eivät Pieksämäellä Sylvin syntymän jälkeen olleet, perhe muutti jo huhtikuussa 1900 Heinolan maalaiskuntaan.

Taidenäyttelyiden teemana oli Haapakoski, Aarteiden Haapakosket. Valokuvin esiteltiin tuota ruukkikylää, ja synnyinkylänsä mukaan nimensä ottaneen Aarne Haapakosken (alk. Laitinen, tunnetaan Outsider-nimimerkillään kirjoittamastaan, 1904-1961) piirustuksia. Esillä oli myös pari vuotta sitten perustetulle Aarne Haapakoski -seuralle logon tehneen Jorma Pitkäsen sarjakuvia.

Haapakosken nimikkoseura on julkaissut Pitkäsen sarjakuva-albumin Haapakoski Bruk Ab - vuosikertomus 2042 (2013). Palataan siihen myöhemmin.

Kamarissa oli monia muistokirjoituksia...

... ja kirjallista tuotantoa.

Suteen ei saanut koskea.

Kotiseutuesineistöä oli ullakolla.

Aarne Haapakosken kirjoituspöytä vuodelta 1959.

Keijo Parkkusen ajatusten esittely
taisi olla tarkoitettu kevennykseksi kävijöille.  

Pieksämäen asematunnelissa

Pieksämäen asematunneli tuntui olevan eri maailmasta kuin maanpäälliset laiturit. Tunnelissa on uskallettu ilmaista luovuutta, laiturilla on kirjailtu nopea pieni moi ja liimattu tarra roskakoriin. Sapluuna-Kekkosia oli tunnelissa kaksin kappalein. Tunnelin yleisin kuva-aihe oli virallisten seinämaalausten abstraktista muodosta ihmisruumiin osaksi konkretisoitu piirros. Niiden taiteellinen panos ei ole esittelemisen arvoinen.

Savon radan museo (26/100)

Pieksämäen kaupungissa ei kovin suurta museokierrosta voi tehdä. Museot.fi tietää kaupungin taajama-alueella olevan vain kaksi museota, Savon radan museon rautatieasemalla ja Sisälähetysseuran oppilaitoksen museon. Jälkimmäinen on auki vain kuukauden ensimmäisinä keskiviikkoina. Kunnallisia museoita taajamassa ei ole. Tosin kulttuurikeskus Poleeni tarjoaa muun muassa taidenäyttelyitä ja kattavan kunnan esihistorian esittelyn, joten museoiden puuttuminen on näennäistä. Kulttuurikeskuksia kuntiin on ymmärtääkseni perustettu hyvin samoin ajatuskuluin kuin paikallismuseoita aikaisemmin.

Pieksämäki on tunnettu rautateiden risteyspaikkakuntana, joten vanhaan rautatieasemaan sijoitettu Savon radan museo on paikkakunnalle omiaan. Museo avattiin osana radan satavuotisjuhlallisuuksia 1989. Museon ulkopuolella on rautateiden vanhaa kalustoa, ja sisällä esiltiin vuonna 1889 käyttöön otettua Savon rataa ja sen rautatieyhteisöä. Radan rakentaminen, myöhemmät perusparannukset ja työ asemilla ja kaluston huollossa esiteltiin, myös rautatieden vapaa-aikaan saakka ulottuva vaikutus. Paljon tilaa oli annettu rautateiden urheiluseura VRU:n menestyneille urheilijoille. Ammattiosastojen viirejäkin oli mahtunut esille.

Ensi lauantaina 20. heinäkuuta museolla on kesäpäivä, jolloin on mahdollisuus päästä höyryveturin vetämän junan tai lättähatun kyytiin. Tarkempi ohjelma museon nettisivulla.

Tk 3 -sarjan veturi no 852, Pikku-Jumbo.

Valtion rautateiden työntekijät olivat valtion virkamiehiä.
Se taannoin heijastui virkapukuina ja virka-asemaa
osoittavina merkkeinä.

1950-luvulle saakka tieto kulki asemalta toiselle
lennättimen avulla. Suomessa käytettiin lennätinnauhaa,
joten morsetusta ei tarvinnut tulkita pelkästään korvakuulolta.

Torvisoittokunnat olivat aikoinaan suorittuja.
VR:n työntekijöillä oli oma sellainen.

Vaihtotyöveturi VK 12 vuodelta 1937.
Saksalaisen Orenstein & Koppel Ag:n tuotantoa.
Maksiminopeus 30 km/h, paino 12,8 tonnia.

Savon kesämenoja

Varkaudessa Taulumäen torin ilmoitustaulua tutkiessa kävi ilmi, että (onneksi) suuri osa kesäjuhlista tällä seudulla on jo ohi. Varkaus Pop ja Leppävirtapäivät on vietetty jo kesäkuun 7-8. päivä, Mikkeli on soinut seuraavana viikonloppuna. Myös Pieksämäen erikoisuus Goodmoodstock - Peace, Love & Jesus -festivaalit ovat menneet.

Syksyllä on tulossa kuningaskomedia Kekkonen. Sen ensi-ilta on 7. syyskuuta.

Pieksämäen asemalla blues

Savon radalla päivisin kulkevat saavat tämän kesän ajan linja-autokyytiä. Kuopion ja Pieksämäen välisellä rataosuudella uusitaan kiskot ja vaihdetaan sorat.

Viime vuonna radan kunnostus päätettiin aloittaa nopeutetussa aikataulussa. Jatkossa juna sujahtaa välin aikaisempaa nopeammin. Korjaustyötä ja korvaavia linja-autokyytejä riittää vielä tuleviksi kesiksikin.

VR on palkannut sekä Kuopioon että Pieksämäelle opastajia ohjaamaan matkustajia normaalista poikkeaviin suuntiin. Pieksämäen asemalla vaikutti siltä, että kulkuvälineestä toiseen siirtyjiä neuvottiin tehokkaasti ja napakasti.

Pieksämäen rautatieasema ei ole lajinsa kauniimpia. Odottavan aika käy helposti pitkäksi. Tarjolla on normaalien asemapalveluiden lisäksi yökerho ja museo.

Pieksämäen vanha asemarakennus on nykyisin Savon radan museona. Tänään asemalla ja museossa vietetään VR:n 150-vuotisjuhlia. Ohjelman aloittaa Rautatieläisten soittokunta kello 10.
 

* Savon radan museo

Pieksämäen kauppalan kulttuuri-ihmiset

Suomen viime sotien ajasta on kirjoitettu paljon. Viimeisimpiä virtauksia on ollut kirjoittaa paikallisia sotahistorioita. Tapaninajelulla Pieksämäellä kävi ilmi, että myös Pieksämäestä on kirjoitettu sellainen. Markku Iskaniuksen Kotiseudun risteysasema (Apali 2010).

Mikäs siinä, kyllä maailmaan kirjoja mahtuu ja kansissa paikalliset tarinat herättävät muistoja ja muualta muuttaneille valaisevat mitä paikkakunnalla on tapahtunut. Parhaassa tapauksessa teokset avaavat omituiseksi koettuja käytäntöjä ja erikoisia suhtautumisia.

Iskaniuksen Kotiseudun risteysasemaa ehdin vain selailla. Eräässä alaotsikossa mainittiin "kulttuuri-ihmiset", luvun innostuin lukemaan.

Sota-aikaisista kulttuuririennoista tai kulttuuriväen ponnisteluista isänmaan hyväksi ei kuitenkaan luvussa kerrottu. Kyse oli ajan tiukasta säännöstelystä ja elintarvikepulasta.

Salakauppaa käytiin ja kiinnijääneitä tuomittiin sakkoihin säännöstelyn alaisten elintarvikkeiden kaupasta ja kuljettamisyrityksistä.

Esimerkkinä kerrotaan muun muassa eräästä emännästä, joka oli tuomassa kauppalaan tiuta munia. Iskaniuksen mukaan kauppalan vaimoväki oli tottunut salamasotamaisiin ostoiskuihin silloin kun tavaraa tai elintarpeita oli tarjolla.

Oikeudessa kertomansa mukaan emäntä oli matkallaan joutunut rouvien piirittämäksi. Kauppalaiset olivat halunneet kortitonta kauppaa käydä ja vielä ylihintaan, mutta kun hän ei sellaiseen tietenkään ollut suostuvainen, olivat rouvat napanneet hänen korinsa ja sysänneet emännän maahan.

Viisi rouvaa oli jakanut 20 munaa keskenään ja antaneet maksun pöllästyneelle myyjälle hyvityksen kera.

Sakkoja ja rikoshyödyn menetys valtiolle oli tuomio. Oikeudenkäyntiin herätettiin paikallista kiinnostusta, ja kansa nimesi istunnon munakäräjiksi.

Emäntä ja ostajarouva olivat salakaupoista kärähtäneet, koska osa ostohalukkaista oli jäänyt ilman. Tiusta ei ole monelle jakaa. Osattomat olivat rientäneet poliisille kantelemaan, vaatihan sota-aika yhtenäisyyttä ja lainkuuliaisuutta. Mitä siitä tulisi, jos kaikki sooloilemaan alkaisivat.

Munakäräjien jälkeen kauppalassa levisi juttu, jonka mukaan munantuottajaemäntä oli vakaasti puhuttanut kollegoitaan: Varokaa niitä kauppalan kulttuuri-ihmisiä!

Pieksämäen suojeluskuntatalo

Pieksämäen Keskuskadun varteen valmistui vuonna 1939 uusi, uljas suojeluskuntatalo. Sattuneesta syystä rakennuksen käyttötarkoitus muuttui melko pian, pitkään talo tunnettiin Kinopalatsina. Nuoremmat muistavat (jos muistavat) yökerhon.

Suojeltu talo on saamassa Pieksämäen funkistalojen korjausprojektissa entiselleen ehostetun asun lähivuosina ja sen myötä myös toimintaa seiniensä suojiin.