Näytetään tekstit, joissa on tunniste näyttelyt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste näyttelyt. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Bristolin museon kokoelmista


Brexitin teemoissa Bristolin museon henkilökunta oli tutkinut varastojaan ja tuonut yleisön nähtäville Banksyn kymmenen vuotta sitten tekemän teoksen.

Mutta en menisi vertaamaan parlamentaarikkoja apinoihin. Tunnetun tarinan mukaanhan sattumanvaraisesti kirjoituskonetta hakkaava apina tuottaa jossakin vaiheessa mestariteoksen. Kansanedustajilla pitää olla älyä, että pystyvät kaikki mahdolliset ratkaisut torppaamaan.


torstai 25. lokakuuta 2018

Konstmuseet i Norr


Tänään 1881 syntyi Malagassa, Espanjassa Pablo Picasso. Kuulu taiteilija oli esillä 1960-luvun alussa juuri avatussa Kiirunan kaupungintalossa. Artur von Schmalenseen suunnittelema talo on nyt hylätty Kiirunan kaivoksen syvennyttyä lähes parin kilometrin syvyyteen. Uusi kaupungintalo on tehty osin saman idean varaan, ja se avataan taidenäyttelyn myötä kaikelle kansalle vajaan kuukauden päästä.

Koko Kiirunan kaupungin keskustaa uhkaa pieni sortumavaara -- lähinnä uhan alla on kunnallistekniikka. Viimeksi käydyissä Ruotsin vaaleissa valtion omistaman kaivosyhtiö LKAB:n korvauskäytännöt nousivat yhdeksi vaaliteemaksi. Yhtiö on lupautunut maksamaan kirkon siirtämisen ja lunastamaan purettavia rakennuksia. Osa ehdokkaista piti LKAB:n lupauksia liian avokätisinä.

Kaupunki muuttaa ja uusi kaupungintalo on valmis. Uuden kaupungintalon taidetoimintaa varten on perustettu taidemuseo, Konstmuseet i Norr. Muuttoa seuratessa olen ajatellut, että uuden kaupungintalon avajaisiin olisi pyritty saamaan joku Picasson tapainen maailmantähti. Museo on kuitenkin lähestynyt asiaa toisin. Nyt esille tuodaan pohjoisten taiteilijoiden töitä.

Kiirunasta on viimeisten 50 vuoden aikana tullut erilailla tunnettu paikka. Kiiruna kiinnostaa itsessään.


perjantai 28. syyskuuta 2018

Näkymiä Kainuusta: Ponnahus


Kajaanissa on nyt näyttelyn verran vaikuttanut Ponnahus Galleria. Mauno Keräsen Minät-näyttely sai päätöksen tiistai-iltana. Kainuun kulttuurirahaston tuella toiminta jatkuu lokakuun lopulle, luvassa on tuona aikana kaksi näyttelyä. Jatkoa seuraa ensi vuonna.



Seuraavana on luvassa Dana Nielsonin ja Emilia Keräsen Vetten äärellä. Avajaiset on 2.10. klo 17-20. Poiketkaa, jos olette kulmilla.



Ponnahus Galleria


keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Näkymiä Kainuusta: Hiljainen kansa


Reijo Kelan vuonna 1994 suunnittelema ympäristötaideteos Hiljainen kansa Suomussalmella elää ja voi hyvin. Viime viikolla kansa sai talvivaatteet. Viereen on syntynyt pysähdyspaikka ja ensi kesäksi jälleen kasvava kahvio.






torstai 2. elokuuta 2018

Iisalmen Koivukujalla


Myös tänä kesänä Iisalmen Pohjolankadun Koivukujalla on taidetta. Viime vuonna töitä oli ympäri Suomen, nyt liikkeellä ollaan paikallisemmin voimin. Kävelin Koivukujan puolestanne. 


























keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Ars Kärsämäki


Nelostietä Kärsämäen halki ajava ei voi välttyä Taidetalo Nahkurin Ars Kärsämäki-näyttelyihin liittyviltä töiltä. Nahkurin talossa ja navetassa on nuorten taiteilijoiden töitä. Näyttely on auki vielä muutamia päiviä, poiketkaa katsomaan.







* Ars Kärsämäki



lauantai 19. toukokuuta 2018

Vortex



X-sukupolvesta tunnetuksi tullut Douglas Coupland on viime vuodet ollut lähinnä kuvataiteilija, kuvanveistäjä. Eilen avautui Vancouverin akvaarioissa hänen näyttelynsä Vortex. Nimi viittaa Tyynenmeren suureen roskapyörteeseen ja yrittää havahduttaa katsojat muovijätteen määrään. Coupland googlaillessaan ei löytänyt juurikaan kuvallista materiaalia siitä miltä tuo valtava roskapyörre näyttää tai on konkreettisesti. Näyttely on yksi keino konkretisoida asiaa.

Couplandin veistokset on pääasiassa tehty muoveista. Materiaalina on ollut legoja ja muovipulloja. Toisaalta Coupland on ihastunut Kuningatar Charlotten saariin (Haida Gwaii) Kanadan länsirannikolla. Kuusi vuotta sitten Japaniin iskenyt tsunami toi saarten rannalle veneen Japanin pahimmin tuhoutuneelta alueelta. Veneen omistaja oli onnekseen poissa kotoaan ja selvisi tsunamista. Nyt tuo vene on osa Couplandin näyttelyä.

Kuningatar Charlotten saaret ovat olleet koko historian ihmistoiminnan syrjäalueita. Siellä ei ole koskaan ollut laajamittaista painetta luonnonvarojen hyödyntämiseen tai muuhunkaan. Saarten eteläosat ovat nykyisin kansallispuistoa.

Muovit tunkevat kaikkialle. Edes Kuningatar Charlotten saarten kaltainen syrjäinen, luonnonkaunis maailmankolkka ei ole säästynyt niiltä. Siinä on syytä ympäristötietouden heräämiseen.

Couplandin Vortex on esillä Vancouverissa vuoden ajan.



* Vortex


perjantai 4. toukokuuta 2018

Niinistön muotokuva


Tänään paljastettiin tasavallan presidentti Sauli Niinistön virallinen muotokuva. Teos vaikutti oudon tutulta, ja pian parempimuistiset kaverit vahvistivat saman. Vuonna 2012 toisen kierroksen ehdokkaista Niinistöstä ja Pekka Haavistosta tehtiin kuvat samalla idealla.

Lahden taideinstituuttia oltiin lakkauttamassa ja korkea-arvoisia poliitikkoja haluttiin positiivisella tavalla muistuttaa oppilaitoksen tärkeydestä. Syntyi yhteisötaiteellinen Puzzle, mosaiikkimuotokuvat Haavistosta ja Niinistöstä. Toteuttajina olivat taideinstituutin tukijoita ja oppilaita.

Säästöt veivät oppilaitoksen, Lahden taideinstituuttia ei enää ole. Tätä kautta Niinistön viralliseen muotokuvaan tulee kitkerä sävy.




torstai 15. maaliskuuta 2018

Pohjois-Koreassa


Pohjoisessa valokuvagalleriassa on esillä kanadalaisen Nathaniel Daoustin valokuvia Pohjois-Koreasta. Itseensä käpertynyttä maata on globalisoituneessa lännessä vaikea käsittää, ja siksi maa kiinnostanee niin paljon. Tätä kirjoitettaessa televisiosta tulee dokumentti pohjoiskorealaisista siirtotyöläisistä.

Daoust on käsitellyt kuviaan niin, että ne vaikuttavat alkeellisilla välineillä otetuilta tai epäonnistuneilta. Hän on kuorinut emulsion pois ja ottanut uuden pinnakkaisen, toistaen tätä lopputulokseen saakka. Daoust on tehnyt valokuvilleen konkreettisesti sen, mitä me yritämme tavoittaa Pohjois-Koreasta saamillemme tiedoille.

Näyttelyyn liittyy keskustelutilaisuus 28. maaliskuuta. Tuolloin aate- ja oppihistorian lehtori Erkki Urpilainen johdattaa Juche-aatteeseen ja Pohjois-Korean outouteen. Suosittelen.







* Korean Dreams


torstai 7. joulukuuta 2017

Barbie, ikoni


Keväällä Kansallismuseoon on tulossa kansainvälinen Barbie - The Icon -näyttely. Sen on toteuttanut barbeja valmistava yhtiö Mattel, joten näyttely tuntuu paremmin johonkin messu- tai näyttelyhalliin sopivalta kuin museoon. Jo Kansallismuseon tiedotteeseen valitut kuvat kiertävät monet nukkeen liitetyt nuorten tyttöjen vääristyneet ruumiinkuvakäsitykset. Kapea uuma on hävitetty vaatetuksella.

Viimeisen vuosikymmenen aikana Suomeen on tarjottu ja tuotu useampia kansainvälisten suuryritysten tuotemerkkien mainosnäyttelyitä. Kriitikko Otso Kantokorpi on pitänyt niistä aiheellista meteliä, Barbie-esittelystäkin hän on kirjoittanut Helsingin Sanomien mielipidepalstalle. Museot eivät saisi toimia markkinoinnin välineinä.

Kansallisesti tärkeimpienkin museoiden rahoitusta on pienennetty. Rahavaikeuksissa painivien kansakunnan muistien on turhan helppo antautua tällaisille houkutuksille. Barbit taatusti vetävät myös väkeä museoon.

Silti ei pitäisi unohtaa perustehtävää.

Vuonna 2009 Helsingissä oli laaja Disney-näyttely, joka esitteli klassisia animaatioita ja taideteoksia, jotka antoivat vaikutteita Walt Disneylle. Disney-näyttely kiersi laajasti Eurooppaa, mutta Helsinkiin tuotaessa siitä jätettiin oleellinen kolmas osa kokonaan pois. Ne taideteokset, jotka olivat saaneet innoituksensa Disneyn piirretyistä.

Jotenkin tuo poisjättö on ollut kohtalokas myöhemmälle näyttelytoiminnalle Helsingissä. Jos Walt Disney on saanut vaikutteita eri teoksista, niin olennaista olisi näyttää miten vaikutteet ja aiheet ovat jatkaneet elämää hänen jälkeensä. Tämä on tietysti suurta hallaa rahallisesti suuriksi arvostetuille tuotemerkeille sekä taloudellisesti että oikeuksien hallinnan kannalta.

Mattelin barbit vaatisivat Kansallismuseossa rinnalleen suomalaisten lasten tuunaamia barbeja ja kotimaisten barbie-keräilijöiden tuottamaa panosta. Suomalaisilla keräilijöillä luultavimmin on hyvinkin erilaisia arvostuksia kuin nukkien valmistuttajalla. Joku yksittäinen kansallispuku ei riitä tuomaan näyttelyn aihetta 'suomalaiseksi'.

Jään jännityksellä odottamaan onko barbie puettu myös saamenpukuun.



Barbie - The Icon. Kansallismuseo.


LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset