maanantai 1. kesäkuuta 2020

Kvaakissa





Vincent Mahé,
750 ans à Paris,
2015.

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Etymologiaa verkkoon



Ahdas, ahma, ahne, ahtera, ahven, airo, aisa, aita, aitta, arvo, haava, huhta, jama, juoda, juoni, jumala, kala, kehrä, kekri, kota, kuningas, lehti, maksa, marras, mato, mehiläinen, mesi, mykkä, nato, onki, ora, orasa, orja, osa, paras, peijas, perna, piimä, sammas, sarvi, sata, sataa, taivas, taarna, tiine, varsa, vasa, vasara, verso ja äimä.

Näillä 50 sanalla pääsee alkuun Suomen vanhimman sanaston etymologinen verkkosanakirja.





perjantai 8. toukokuuta 2020

Kirjauutuus: Mark Twain, Älä lausu väärää todistusta


Kustantamo Helmivyö on julkaissut Mark Twainin kaksi novellia sisältävän koosteen Älä lausu väärää todistusta. Suomennosten uudistus ja jälkisanat ovat tekemiäni. Kansi Timo Ronkaisen.

Rehellisyys maan perii, kertoo vanha sanonta. Vai periikö? Milloin on soveliasta valehdella, rikkoa kahdeksatta käskyä vastaan?

Vuoden 1900 tienoilla kirjailija Mark Twain (1835-1910) pohti omintakeiseen tapaansa näitä kysymyksiä. Tapakristillisyyttä kammoksunut kirjailija käsitteli empatiaa ja sen puutetta puhuttelevalla tavalla.

Älä lausu väärää todistusta sisältää kaksi novellia, Taivas vai helvetti? ja Rehellisen Hadleyburgin tuho, jotka käsittelevät valehtelemista, syntiinlankeemusta ja niiden seurauksia.

Teosta on saatavilla esimerkiksi Adlibriksen kautta.


maanantai 30. maaliskuuta 2020

Pandemiasta eteenpäin



Koronakaranteenin aikana tutkimus ei ole pysähtynyt. Taloudessa on laajalti pohdittu sitä, millaisilla tukipaketeilla normaalin arjen jälleen koettaessa pystyttäisiin minimoimaan pysähdyksen aiheuttamat haittavaikutukset. Viime viikolla aiheesta ilmestyi historialliseen aineistoon perustuva työpaperi, jossa suositeltiin myös talouden kannalta tärkeimmäksi toimeksi karanteenia ja tartuntojen leviämisen estämistä. Työpapereita aiheesta on netissä luettavissa jo aika monta.

Ensimmäinen COVID-19-tautiin verrattavissa oleva pandemia oli keväästä 1918 kesään 1920 jatkunut Espanjantauti. Maailmanlaajuisesti taudin vaikutuksia on vaikea arvioida samanaikaisen ensimmäisen maailmansodan ja talouslaman vuoksi. Yhdysvaltain National Bureau of Economic Researchin tutkijat lähestyivät aihetta maailman laajuisesti, ja päätyivät siihen, että keskimääräisen valtion bruttokansantuote laski taudin vuoksi 6-8 prosenttia.

Sergio Correia, Stephan Luck ja Emil Verner ovat julkaisseet SSRN:ssä artikkelin Pandemics Depress the Economy, Public Health Interventions Do Not: Evidence from the 1918 Flu, jonka nimi kuvaa hyvin lopputuloksia. Tutkijat ovat verranneet Yhdysvaltain eri alueiden/kaupunkien reaktioita epidemiaan. Siellä missä tauti onnistuttiin oikea-aikaisella karanteenilla pitämään terveydenhuollon resursseilla hoidettavissa ja kuolinluvut pitämään kohtuullisen matalina, niin sen taloudelliset vaikutukset jäivät vähäisemmiksi. Artikkelin mukaan siellä, missä kuolleisuus kyettiin pitämään alhaisena, selviydyttiin taloudellisista vaikeuksista muita seutuja paremmin.

Yhdysvaltojen eri alueilla tautia onnistuttiin torjumaan eri tavoin. Tartuntakäyrät kaupungeittain ovat hyvin erilaisia, ja tarjoavat aineiston muuten kohtalaisen vakaalta alueelta. Yhdistämällä ne taloudelliseen kehitykseen saadaan arvokasta tietoa tulevan varalta.

Tämä tulos oikeastaan osoittaa, että taloudellisen toiminnan keskeinen yksikkö on ihminen. Kun kriisi ei tuhoa fyysistä omaisuutta tai kauppareittejä, niin keskeistä on taloutta pyörittävien ihmisten, niin tuottajien kuin kuluttajien, selviytyminen. Kun uhka on poistunut tappaen mahdollisimman vähäisen määrän ihmisiä, niin talous voi jatkaa toimintaansa lähes entiseen tapaansa. Kun ihmiset selviävät kriisistä, niin muu yhteiskunnallinen toiminta selviää myös.

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Oulun sarjakuvafestivaali vuoden 2019 sarjakuvateko



Sarjakuvantekijät ry on nimennyt vuoden 2019 sarjakuvateoksi Oulun sarjakuvafestivaalin. Yllä videolla Oulun Sarjakuvaseuran toiminnanjohtaja Harri Filppa kiittää saamastamme tunnustuksesta. Sarjakuvantekijöiden hallitus perusteli päätöstään seuraavasti:

Oulun sarjakuvafestivaali on toiminut vuodesta 2012 alkaen määrätietoisesti, kehittyen vuosi vuodelta pohjoisen sarjakuvatoiminnan keskipisteeksi. Oulun sarjakuvakeskuksen vuosittain marraskuussa järjestämä festivaali tuo kaupunkiin sarjakuvaväkeä myös muualta Suomesta ja ulkomailta. Tapahtuma on luonut hyvät suhteet erityisesti pohjoismaihin, mutta myös muualle maailmaan. Ulkomaalaisia vieraita on festivaaleilla nähty heti toisesta vuodesta alkaen. Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin lisäksi vieraita on tullut myös Venäjältä, USA:sta, Espanjasta, Saksasta, Japanista ja Egyptistä.
Festivaaleihin kytkeytyy myös pohjoismainen sarjakuvakilpailu, sekä sarjakuvatutkimuksen esiin tuominen. Näyttelytoiminnassa suurin ponnistus on ollut Oulun taidemuseossa 2017 avattu Comics Effects -näyttelykokonaisuus, jonka yhtenä osiona oli 101 sarjakuvaa Suomesta. Kirjanakin julkaistussa hankkeessa oli mukana 101 sarjakuvantekijää, joista jokainen piirsi sivun sarjakuvan yhdestä Suomen itsenäisyyden ajan vuodesta.
Festivaalin lisäksi Oulun sarjakuvakeskuksella on toimintaa ympäri vuoden, ja näyttelyitä sekä sarjakuvakursseja myös Oulun ympäristössä. Oulun pääkirjaston sarjakuvaosasto Sarjasto toimii myös yhteistyössä sarjakuvakeskuksen ja festivaalin kanssa.
Juuri nyt on tärkeää muistaa, että erilaiset sarjakuvatapahtumat ovat tärkeä osa kotimaisen sarjakuvan elinvoimaa. Ne tarjoavat mahdollisuuden oppia, tavata sarjakuvantekijöitä ja ostaa sarjakuvia laidasta laitaan. Erityisesti pienkustantajille tapahtumat ovat tärkeitä myyntipaikkoja, juuri muualta heidän töitään ei usein edes saa. Keväällä 2020 lähes kaikki kulttuuritapahtumat on peruttu, mutta tilanteen tasaannuttua ne kaipaavat yleisön osallistumista ja tukea entistäkin enemmän.
Oulussa nähdään!

Tunnustus oli tarkoitus jakaa Tampere Kuplii -tapahtumassa, mutta sattuneesta syystä moni asia on muuttunut.

Tampereella oli tarkoitus myös julkistaa Sarjakuva-Finlandian voittaja. Sekin tapahtui vain median välityksellä, palkinnon sai Ulla Donnerin Sontaa (S&S 2019). Valinnan teki Aulikki Oksanen, 1960-luvulta lähtien itsekin sarjakuvia tehnyt ihminen.


Näinä aikoina, kun kirjastot ovat kiinni, suosittelen harkitsemaan sarjakuvalukemisen hankkimista Turun Sarjakuvakaupasta nettitilauksina. Näinä poikkeusaikoina tilaukset saa postikuluitta.

Oulun Sarjakuvakeskuksen yhteydessä oleva Turun Sarjakuvakaupan toimipiste on toistaiseksi kiinni. Ilmoittelemme kun kauppa taas aukeaa.


* Turun Sarjakuvakauppa


torstai 19. maaliskuuta 2020

Ensimmäinen haastateltu suomalaisessa lehdistössä
















Näin Minna Canthin päivänä on aihetta muistuttaa, että ensimmäinen suomalaisessa lehdistössä haastatelu oli päivänsankari. 12. heinäkuuta 1892 Päivälehdessä julkaistiin Juhani Ahon kirjoittama juttu Vaihduksissa. Siinä Kuopiossa vierailulla ollut kirjailija kävi ensin jututtamassa Minna Canthia ja sitten Karl August Tavaststjernaa kieli- ja teatterikysymyksistä. Uskaltaudun nimeämään Canthin ensimmäiseksi henkilöhaastattelun antaneeksi henkilöksi Ahon kirjoittaman kehystyksen vuoksi.

Sitten edellisen Minna Canthin päivän on (mahdollisesti) löydetty yksi aikaisemmin tuntematon Minna Canthin kirjoittama näytelmä. Museonjohtaja Kalle Kallio kertoi tutkimusvapaansa aikana tekemästä löydöstä Työväenmuseon sivuilla. Ilman tekijän nimeä Kokkolan Lehdessä tammikuussa 1887 julkaistu ilveily Insinöörin konttoorissa vaikuttaisi olevan asiaperustein Canthin kirjoittama. Kaikki Canth-tutkijat eivät ole vakuuttuneita siitä, että näytelmä olisi Canthin kirjoittama. Mutta lähivuodet antanevat lisävalaistusta suuntaan tai toiseen. (Näytelmä on julkaistu kahdessa osassa tässä ja tässä).

Mutta palataan ensimmäiseen suomalaiseen henkilöhaastatteluun. Se tässä perässä.




Vaihduksissa.

(Kirje Kuopiosta)

Kirjoittaako rouva Canth ruotsin kielellä?

Äskettäin oli Uudessa Savossa pieni kirjallinen uutinen, jossa kerrottiin, että rouva Canth kirjoittaa näytelmää ruotsin kielellä. En ole nähnyt tätä uutista muihin lehtiin otettuna ja luulen, että se on tapahtunut siksi, että sitä on pidetty sellaisena siivekkäänä, joita tuon tuostakin lentelee sanomalehtipaperin valkoista pintaa pitkin. Sellaisena sitä minäkin pidin. Oleskellessani ”Päivälehden" lentävänä kirjeenvaihtajana täällä Kuopiossa päätin kuitenkin käydä tiedustelemassa uutisen todenperäisyyttä rouva Canthilta itseltään.
Rouva Canth asuu täällä kesänsä talvensa. Snellmanin puiston kulmassa nurkakkain vanhan tuomiokirkon kanssa on hänellä talonsa ja kaksi kauppapuotiansa. Alapuolella porttia on hänen hyvin varustettu lankakauppansa, yläpuolella toinen kauppa ia asuinhuoneet. Jyrkkiä rappuja noustaan isolle verannalle, siinä on pöytä ja keinutuoli, jossa kirjailijatar kauniilla säällä istuu ja tuumii tuumittavansa. Kun kaikki ovet ovat auki, menen ympärilleni katsellen salonkiin. Siellä ei näy ketään. Se on tavallisen kotoinen vaatimattomasti sisustettu sali, yhdellä seinällä riippuu niitä seppeleitä ia nauhoja, joita hän näyttämöllä on saanut vastaanottaa ihailemalta yleisöltä. Niitä käännellessäni tulee rouva Canth itse sisään.
Istuttuamme käyn hetikohta kiinni asiaan. ”Sallikaa minun kysyä, sanon minä, eikö välinne sanomalehti ”Uusi Savon" kanssa ole jotenkuten kireä?"
”Kuinka niin?" kysyy hän kummastellen.
”Minä vaan ajattelen siksi kuin se on laskenut ilmoille tuon uutisen siitä, että muka kirjoittaisitte ruotsin kielellä?”
”Mukako? kyllä se on aivan totta."
”Ettäkö siis todellakin olisitte muuttaneet kielenne?"
”Toistaiseksi olen. Miksi se sitten teitä niin kummastuttaa?"
Minä en osannut tehdä selkoa tunteistani, mutta pyysin kuitenkin saada tietää, mikä syyt tähän mielestäni vähän odottamattomaan muutokseen ovat vaikuttaneet.
”Minä kirjoitan niin siksi, että se huvittaa minua. Minä olen saanut kasvatukseni ruotsin kielellä ja minä tahdon nyt koettaa, enkö voisi sillä kirjoittaakin?"
”No, ja kuinka se käy?"
”Olen liika likeinen sitä itse arvostelemaan; saattehan sen sitten itse päättää, kun teokseni on valmis.”
”Ettekö suvaitseisi kertoa minulle sen sisältöä?"
Kirjailija kertoi minulle hyväntahtoisesti uuden draamansa sisällön. En tahdo siitä kuitenkaan nyt tehdä sen tarkempaa selkoa kuin että se käsittelee aviollisia suhteita ja päättyy sillä, että nuori rouva — myrkyttää miehensä. Aine on jännittävä ja kaikesta päättäen tulee käsittelykin vastaamaan sisältöä.
Mutta — niin, minun teki mieleni saada vielä syvempiä syitä siihen, miksi meidän yhteinen äidinkielemme on saanut väistyä ”toisen kotimaisen kielen" tieltä.
”Eikö siinä ole jo kylliksi, kun minä sanon, että minua huvittaa kirjoittaa ruotsiksi!"
Mutta kun rouva Canth on avonainen ja pelkäämätön, niin kävi jatketusta keskustelustamme kuitenkin selville että hänellä oli muitakin syitä, jotka tähän muutokseen olivat vaikuttaneet. Tuntui siltä kuin eivät hänen tunteensa suomalaista teaatteria kohtaan olisi olleet oikein suosiolliset ja kun häneenkin olisi epämiellyttävästi vaikuttanut se kohtelu, joka siellä oli tullut m. m. hra v. Numersia kohtaan. Omasta puolestaankin näkyy rouva Canthilla alevan yhtä ja toista tätä kotimaista taidelaitostamme vastaan. Rouva Canth viittasi m. m. siihen kohtaloon, joka oli tullut hänen näytelmänsä ”Kovan onnen lapsia" osaksi, joka ensimmäisen näytäntöillan jälkeen katosi näyttämöltä ilman mitään selityksiä syistä. Se oli sitä kummallisempaa kuin teaatteri oli sittemmin näytellyt aivan yhtä korkeakuorisia näytelmiä, esim. Therese Raquinin.
”Mutta ehkä oli teaatterin pakko valtiollisista syistä pyyhkiä pois teidän radikaalinen kappaleenne ohjelmastaan?" huomautin minä.
”Miksi sama kappale katsottiin voitavan esittää Uudenmaan pataljoonan julkisissa seuranäytelmissä, joista sanomalehdissäkin puhuttiin?"
Sitähän en m i n ä tiennyt.
”Ja sitäpaitse", sanoi rouva Canth, vähän kiivastuen, ”on minua loukannut se tapa, millä minua ovat kohdelleet muutamain teaattcrin kanssa hyvin likeisten sanomalehtien arvostelijat. Minä en enää voi kauvemmin kärsiä sitä enkä tahdo tulla millään tavalla heidän kanssaan tekemisiin. Yksinomaan sille teaatterille, jonka näkyy täytymän ottaa huomioon U. S:n-laisen lehden surullisesti tunnettuja arvostelijoita, joista m. m. eräs on julistanut sopimattomaksi ”Papin perheen" esittämisen kansan näytäntönä ja teaatteri näkyy tätä kieltoa totelleen — ei minun tee mieli kirjoittaa. En minäkään ikääni kaikkea jaksa olla heidän hammasteltavanaan. Haluttaa minunkin kääntyä yleisön puoleen, joka on osoittanut minua paremmin ymmärtävänsä ja osoittanut voivansa kirjailijaa hellemmin ja hienommin kohdella."
”Minkä yleisön puoleen aijotte sitten kääntyä. Minä tarkoitan : mihin teaatteriin?"
”Ruotsalaiseen."
Syntyi hetken äänettömyys. Minä katselin häntä epäilevästi hymyillen, ”Ehkä te sittenkin teette pilaa? Te ette kirjoita ruotsin kielellä?"
”No hyvänen aika!" nauroi puhuteltavani. Te näkyisitte toivovan, että en kirjoittaisi ruotsiksi. Mutta miksi en sitä tekisi? Niinkuin jo sanoin, ei itse kieli tee esteitä. Ja sitten sopii se itse aineeseenikin sillä minä kuvaan uudessa näytelmässäni meidän ruotsia puhumaa herrassäätyämme. Ja jos ette usko, niin katsokaa!"
Ja hän haki kirjoituspöydältään käsikirjoituksensa, joka oli kuin olikin — ruotsinkielinen.
”Vaan oletteko ajatelleet seurauksia?" kysyin.
”Minä vahät välitän siitä, mitä ihmiset sanovat. Minä olen vapaa ja kenestäkään riippumaton. Tietysti tullaan nyt huutamaan että olen puolueeni pettänyt, että olen liitossa viikinkien kanssa y. m. s. Mutta kyllä ääntä maailmaan mahtuu! Ja syy lisäksi, miksi kirjoitan ruotsiksi, on vielä se, että kun fennomaniia on aina käytetty usutusvälikappaleena, agitatsiooni-keinona kaikkia niitä vastaan, jotka eivät sovi kuin valetut sen kannen alle, minä tahdon näyttää, etten siitä vähääkään välitä. Ja minä toivon, että sillä aseella nyt tullaan iskemään niin silmittömästi, että se ase lopullisesti on kärkensä katkaisema.
”Hm" ... se oli ainoa, mitä voin sanoa. Sillä minä näin, että rouva Canth oli niin varma päätöksessään, ettei hän olisi siitä luopunut, vaikka olisin häntä siihen kehoittanutkin. Kiitin häntä niistä hyväntahtoisista tiedonannoista, joita olin häneltä saanut, heitin hyvästini ja läksin.

*

Läksin hra Tavaststjernan luo saamaan häneltä lähempiä tietoja siitä, kirjoittaako hra Tavaststjerna suomenkielellä?
Oli näet samassa ”Uuden Savon" uutisessa, jossa kerrottiin rouva Canthista, myöskin mainittu, että hra K. A. Tavaststjerna valmistaa näytelmää suomalaista teaatteria varten. Aiattelin että kenties hän vuorostaan kirjoittaa suomenkielellä ja menin häneltä sitä kysymään.
Hra Tavaststjerna asuu tätä nykyää täällä Kuopiossa nuoren rouvansa kanssa. Hänellä on asuttamanaan oikea runoilijan paikka, paras mitä suinkin voi toivoa. Se on johtaja Killisen asunto, josta on mitä ihanin näköala ulos Kuopion lahdelle ja Kallaselälle. Hra Tavaststjerna oli juuri tullut pitkältä purjehdusmatkalta lisalmesta ja oli hän aivan ihastunut niihin seutuihin, joiden kautta hän oli kulkenut, Hyvällä senterboordivenheellä oli hän, tämä ”För Morgonbris"-nimisen runovihkon kirjoittaja, vastatuuleen purjehtinut tuon kymmenen peninkulman pituisen saarisen ja salmisen väylän kahdessa päivässä. Paluumatkalla oli viivytty kolme päivää, mutta silloin oli saatukin purjehtia melkein tyynessä.
Tultiin sitten käyntini tarkoitukseen ja minä asetin hänelle yllä olevan kysymyksen.
Hra Tavaststjerna, joka on kotoisiin suomalaisesta seudusta — hän on syntynyt ja suurimman osan lapsuuttaan viettänyt Mikkelissä — käyttää suomenkieltä jotenkin virheettömästi.
”Minä kirjoittaisinkin suomenkielellä, jos osaisin, sanoi hän. Sillä kansan elämää kuvatessani ajattelen minä suomenkielellä. Siitä onkin seurauksena, että kielessäni on paljon suomalaisia käänteitä ja että taitavan suomentajan on helppo saada esille ajatukseni aivan yhtä hyvin kuin ne itse olen kirjoittanut. Onneksi on tätä nykyä helppo saada hyviä kääntäjiä, vaan jos en saisi niitä, koetteleisin pakoittaa harjoittaa itseäni kirjoittamaan suomeksi."
Kysymykseeni, miksi hra Tavaststjerna ei aijo tarjota näytelmäänsä ruotsalaiseen teaatteriin, vastasi hän, ettei hän luota tämän teaatterin taitoon eikä tahtoon esittää kotimaisia kappaleita, varsinkaan kansan kappaleita. Sen on kokemus jo kyllä osoittanut ja siitähän on syntynytkin se uusi harrastus joka viime kevännä vei ”dramallisen yhdistyksen" perustamiseen Helsingissä. Tyytymättömyys ruotsalaista teaatteria vastaan on jo kauan kytenyt hra Tavaststjernankin mielessä! Olipa hän ensimmäisiä jotka tästä asiasta kirjoittivat muutamia vuosia sitten. Silloin oli aate vielä uusi ja se lehti, jonka palstoilla hän arvostelunsa julkaisi pani siihen pitkän vastalauseen. Eikä maamme ruotsinkielinen sanomalehdistö vielä nytkään ole oikein taipuvainen myötävaikuttamaan niihin perinpohjaisiin muutoksiin, joita ruotsalainen teaatteri tarvitseisi. Vielä vähemmin teaatterin johtokunta. Sentähden ei hra Tavaststjernan te mieli tämän teaatterin puoleen kääntymään, vaan on hän päättänyt muuttaa ainakin nykyisin valmistumaisillaan olevan kappaleensa kanssa suomalaiseen teaattcriin, jonka johtajan tahto ja taito samalla kuin näyttelijäin kyky ja taipumukset ovat paremmin omansa vaikuttamaan näytelmän menestymiseen.
Jouduimme tämän johdosta puhumaan hra Tavaststjernan uudesta näytelmästä. Se on muodostettu hänen romaanistaan ”Kovina aikoina". Kirjailija on näyttämön vaatimusten mukaan jotenkin vapaasti käsitellyt ainettaan ja muutellutkin sitä. Siinä on m. m. aivan uusi henkilö: rouva Thoreld. Neiti Louisesta ja hänen äidistään on muodostettu nainen, jonka kanssa kapteeni Thoreld menee naimisiin.
Tämä näytelmä, joka jo aineensa puolesta sopii erittäin hyvin suomalaiselle näyttämölle, valmistunee jo ensi syyskautena esitettäväksi. Ja vaikka se kirjoitetaankin ruotsiksi, niin ilmaantuu se kuitenkin sitä ennen suomalaisessa puvussa ja voi sitä siis tavallaan pitää ruotsinkielisen kirjailijan — suomalaisena alkuteoksena.

* * *

Näin ovat siis yhden suomenkielisen ja yhden ruotsinkielisen kirjailijan osat tätä nykyä vaihduksissa ja hauskaa tulee olemaan nähdä, millä lailla he näitä uusia osiaan tulevat hoitamaan.

tiistai 17. maaliskuuta 2020

Lukemista


Oulussa Kulttuuritalo Valveella on kulttuurilehtigalleria, lehtipiste, jossa voi tutustua Kultti ry:n jäsenlehtiin.

Viime perjantaina Valve sulkeutui vallitsevan tilanteen vuoksi yleisöltä, joten nämä alkuviikosta kulttuurilehtigalleriaan tulleet uudet lehdet ovat luettavissa vasta aikojen rauhoittuessa.

Tässä tilanteessa suositan mielenkiintoisen lukemisen tilaamista kotiin.



* kultti.net


sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Paras käännössarjakuva 2019 on Punaparta - Kapteeni vailla nimeä


Sarjakuvayhteisö Kvaak.fi on jo kymmenen vuoden ajan valinnut vuoden parhaan käännössarjakuva-albumin ja muistanut sen kustantajaa ja suomentajaa Herra Koipeliini -kunniakirjalla. Tämä vuosi ei ollut poikkeus, vaikka nettisivustosta ei toimi kuin keskustelupalstan puoli. Tämä heijastui äänestäjämäärään, joka jäi tavanomaista pienemmäksi. 

Helmikuussa 2020 käydyssä äänestyksessä eniten ääniä keräsi Jean-Michel Charlierin ja Victor Hubinonin tekemä Punaparta-seikkailu Kapteeni vailla nimeä. Paksun, kovakantisen albumin julkaisi Egmont ja suomensi Anssi Rauhala. Kvaakin arviossa Sampsa Kuukasjärvi kirjoitti, että 
"Tällaisia paksuja ja huolellisesti tehtyjä kokoelmia kelpaa lukea. Hubinonin piirtämää Punapartaa olisi integraaleina suomentamatta vielä neljä kirjaa".

Toiseksi sijoittui Guido Buzzellin Trilogia (suom. Silja-Maaria Aronpuro, kust. Täysi Käsi) ja kolmanneksi Neil Gaimanin ja kumppaneiden Sandman 9 (suom. Petri Silas, kust. RW). 


Tulokset kokonaisuudessaan:


1. Punaparta 2 - Kapteeni vailla nimeä (Jean-Michel Charlier - Victor Hubinon, k. Anssi Rauhala, Egmont) 17
2. Trilogia (Guido Buzzelli, k. Silja-Maaria Aronpuro, Täysi Käsi) 14
3. Sandman 9 - Hyväntahtoiset (Neil Gaiman - Marc Hempel et al., k. Petri Silas, RW) 6
4. Tulevaisuuden arabi 4 - Lapsuus Lähi-idässä (1987-1992) (Riad Sattouf, k. Saara Pääkkönen, WSOY) 5
5. Luupäät - Orvokki (Jeff Smith - Charles Vess, k. Antti Koivumäki, Like) 4
6. Anne Frankin päiväkirja (Ari Folman - David Polonsky, k. Anita Odé, Tammi) 3
Einsteinin vaimo (Liv Strömquist, k. Helena Kulmala suomenkielisen laitoksen toteutus Riikka Majanen ja Jouka Mattila, Sammakko) 3
Yoko Tsuno 22 - Odinin tuli (Roger Leloup, k. Mirka Ulanto, Egmont) 3
9. Atom - Robottitarinoita (Osamu Tezuka, k. Taavi Suhonen, Sangatsu Manga) 2
10. Brian Azzarellon ja Eduardo Risson Batman (Azzarello - Risso, k. Petri Silas, RW) 1
Gil Jourdan (Maurice Tillieux, k. Jukka Heiskanen, Otava) 1
Robert Sax 3 - Villa Borg (Rodolphe - Louis Alloing, k. Anssi Rauhala, Zoom Teufel) 1
13. Poissa - Erased 3-8 (Kei Sanbe, k. Taavi Suhonen, Sangatsu Manga)


maanantai 24. helmikuuta 2020

Entä jos Trump ei luovu presidentin virasta?


Koko Donald J. Trumpin presidenttikauden ajan ilmassa on ollut kysymys, että miksi hänen täytyisi joskus luopua virastaan? Trump on itse kysellyt jo kampanjansa aikana, miksi hänen täytyisi tyytyä kahteen kauteen. Dokumenttielokuvassa Fahrenheit 11/9 (2018) Michael Moore maalaili kauhukuvia, ettei Trump koskaan eläissään tule lähtemään Valkoisesta talosta. Vihjauksia ja vitsailuja aiheesta on ollut niin paljon, että Yhdysvalloissa on vakavissaan alettu pohtia mitä tapahtuisi, jos Trump kieltäytyy luovuttamasta paikkaansa presidentinvaalien voittajalle.

Yhdysvaltain perustajaisät laativat suosituksen, ettei kenenkään tulisi olla presidenttinä kahta kautta pidempää aikaa. Tätä lakeihin kirjaamatonta suositusta noudatettiin aina 1940-luvulle saakka. Vuonna 1940 Franklin D. Roosevelt valittiin virkaan kolmannen kerran, ja vielä neljännen kerran 1944. Roosevelt kuoli 1945 toisen maailmansodan vielä jatkuessa. Hänen kuolemansa jälkeen perustuslakiin tehtiin lisäys, jossa presidenttikausien määrä rajattiin kahteen.

Yksikään Yhdysvaltain tähänastisista presidenteistä ei ole kieltäytynyt luovuttamasta virkaa seuraajalleen. Itse asiassa lainsäädännössä vallanvaihto on määrätty luopuvan presidentin tehtäväksi. Tässä suhteessa usein esimerkiksi on nostettu George Bush vanhempi, joka ei tullut valituksi toiselle kaudelle. Hän reilun pelin hengessä jätti Valkoiseen taloon Bill Clintonille kirjeen, jossa kutsui seuraajaansa ”meidän presidentiksi”.

Yhdysvaltain pitkästä historiasta löytyy yksi osavaltion kuvernööri, joka kieltäytyi luovuttavasta viransa seuraajalle. Hän piileskeli kolme päivää virka-asuntonsa kellarissa, kunnes hänet saatettiin ulos virkapaikalta. Kerran kuvernööriksi valittu kuoli ennen virkaanastujaisia, ja viranhoidosta syntyi kiista kolmen henkilön kesken (entinen kuvernööri, kuvernööriksi valitun poika ja puolueen nimeämä varaehdokas). Kolmen kuukauden oikeuskäsittelyn päätteeksi varaehdokas todettiin oikeaksi viranhaltijaksi.

Oikeuskäytäntöä vallastaluopumisesta kieltäytymisestä ei siis juurikaan ole. Oikeusoppineet ovat arvioineet, että jos presidentti ei suostu vallanvaihtoon, niin tehtävän hoitaminen siirtyy presidentin valitsijoille, eli valitsijakokoukselle. Yhdysvaltain presidentin valitsee valitsijakokous, mutta tuo kokous ei ole yksittäinen tilaisuus. Niitä järjestetään kaikkiaan 51 kappaletta (50 osavaltiossa ja pääkaupunkiseudulla), joista äänet ilmoitetaan kongressille, joka julkistaa lopputuloksen.

On vaikea ajatella, miten noin hajanainen elin voisi joihinkin käytännön toimiin entisen presidentin poissaamiseksi virkapaikaltaan. Presidentin valitsijat ovat kukin sidottuja oman osavaltionsa tai vaalialueensa lainsäädäntöön, koko liittovaltion lainsäädännössä ei ole opastusta tällaisen mahdollisuuden varalta. Korkein oikeus on usein todennut, että vaaliasiat ovat osavaltioiden oma asia. Jo valitsijakokouksen järjestäytyminen muuhun kuin presidentin valintaan olisi aikaisemmin tuntematon tapaus. Käytännössä valitsijakokous pystyisi vain pyytämään kongressia, tai tarkemmin sen ylähuonetta, senaattia, toimimaan oikean ihmisen saamiseksi Valkoiseen taloon.

Trump on tehokkaasti kolmen vuoden ajan täyttänyt valtion ja oikeuslaitoksen virkoja itselleen myötämielisillä ihmisillä. Lukuisia kertoja olemme nähneet, kuinka virkansa velvoitteen vakavasti ottaneet ihmiset ovat saaneet potkut tai saaneet vankilatuomioita lain rikkomisesta. Trump on omilla toimillaan ajautunut tilanteeseen, että kun presidentin virka ei enää häntä suojaa, niin hän joutuu luultavimmin pitkäksi aikaa vankilaan (ellei seuraaja häntä armahda). Trump on usein leikkinyt ajatuksella, että hän voisi itse armahtaa itsensä. Ehkä ajatus on varautumista sellaiseen skenaarioon, että hän todella joutuu lähtemään virastaan.

Senaatin republikaanit ovat jo kerran estäneet Trumpin viraltapanon, joten ... nähtäväksi jää.


* Barbara McQuade. What Would Happen If Trump Refused to Leave Office? Atlantic
* Daniel Block. How Trump Could Lose the Election and Remain President. Washington Weekly



tiistai 18. helmikuuta 2020

Niittyperhosten lajimäärä voidaan turvata



Suomen uhanalaisimpia eliölajeja ovat ne, joiden elinympäristönä ovat niityt, perinnebiotoopit. Ne ovat syntyneet ihmisen toiminnan tuloksena vuosisatojen aikana, ja kun karjatalous on muuttanut muotoaan, niin monet perinteiset niityt ovat metsittyneet tai raivattu pelloiksi. Niityt eivät pysy niittyinä ilman ihmisen toimia.

Itse olen yrittänyt pitää isän pientilaan kuulunutta metsähakaa metsähakana. 2000-luvun alkupuolella siihen sai maataloustukeakin, mutta paikallisten tukipainotusten muuttumisen myötä se lakkasi. Rahallisesti tuki ei ollut suuri, mutta se loi velvoitteen hoitaa hakaa hyvin.

Jussi Lampinen on tutkinut tarkastettavaksi tulevassa väitöskirjassaan The conservation of declining grassland species in novel habitats (Turun yliopisto, 2020) niittylajien tulevaisuuden mahdollisuuksia. Jos lehmät ja lampaat eivät enää hoida niittyjä, niin voisivatko lajit siirtyä esimerkiksi avoimina pidettävien sähkölinjojen alle asustamaan?

Lampisen tulokset ovat rohkaisevia. Niittyperhosyhteisöt voivat muuttaa tuoreidenkin sähkölinjojen alle, niiden menestyminen ei edellytä pitkää saman alueen maankäyttöhistoriaa.

Tässä kuitenkin kohdataan uudenlaisia vaikeuksia. Sähkölinjojen hoitamisesta vastaavat tahot pitäisi saada hoitamaan maa-alojaan siten, että niistä tulisi niittymäisiä. Hoitomenetelmät ovat osin työläämpiä, tai ainakin asennemuutoksia vaativia.

Omat kokemukset perinnebiotoopin hoitamisesta puoltavat hakkuujätteen ja niittoheinän keräämistä pois niittymäiseksi toivottavalta alueelta. Maaperän lievä köyhdyttäminen saa lajikirjon kukoistamaan. Parin ensimmäisen vuoden raskaan tekemisen jälkeen työ helpottuu vuosi vuodelta. Pajukko ja horsmikko lakkaa rehottamasta, kun muutaman vuoden jaksaa huolehtia korjuu- ja niittojätteet pois.

Niityillä ja niiden monipuolisella faunalla ja floralla on onneksi myönteinen maine. Lampisen kyselyjen mukaan niihin suhtaudutaan pääosin myönteisesti tai ainakin neutraalisti. Ja lisäksi mielikuva menneisyydestä on vahva: niittylajistoa suosien hoidetut uusympäristöt säilyttävät ihmisten silmissä siistin, hoidetun ulkoasun. Niittyperhosilla ja kumppaneilla on toivottavasti valoisampi tulevaisuus.



* Jussi Lampinen. The conservation of declining grassland species in novel habitats. Turun yliopisto

maanantai 17. helmikuuta 2020

Suomalaisia sähköautoja


Bensiiniautojen voittokulku on ollut niin voimakas, että muita voimanlähteitä käyttäneet autot ovat jääneet melkein kokonaan unohduksiin. Mobilistit epäilivät, ettei sähköautoja edes autoilun alkuvaiheissa tuotu Suomeen lainkaan, mutta eräs Korpivaara & Hallan autoliikkeen edessä otettu valokuva kiistattomasti paljasti niitä maassa olleen.

Tämä myynti-ilmoitus Helsingin Sanomissa huhtikuussa 1920 paljastaa, että joku myös osti kaupan olleita autoja. Myynti-ilmoituksen puhelinnumero paljastaa, että kyseessä oli yksi Hankkijan johtajista, insinööri A. J. Partanen. 

Korpivaara & Halla oli tuonut sähköautoja Helsinkiin vuoden 1919 aikana, luultavimmin Rauch & Lang -merkkisiä. Jos insinööri Partanen oli autonsa liikkeestä ostanut, niin hän oli vaihtamassa uuteen malliin melko nopeasti. Lieneekö sähköauto ollut hänen omassa käytössään, vai onko puoliso käyttänyt sitä kulkuvälineenään.


Juhannuksen alla 1920 autoliike mainosti sähkövaunuja samassa lehdessä. Ilmoituksessa muistettiin mainita auton sopivan myös naisille. Kyseessä oli saman Raugh & Langin tehtaan tuote, viralliselta nimeltään yritys oli Baker, Raugh & Lang Co. Automerkit eivät 1920-luvun alkussa kantaneet nykyisiä brändimerkityksiä, ja moni käytetyn auton myyjä, kuten Hankkijan A. J. Partanen, ei ilmoituksessaan maininnut merkkiä ollenkaan.

Sähköautojen liikkeistä Suomessa on hyvin vähän tietoja. Ehkä Partasen auto meni kaupaksi, ainakaan hän ei toiste ilmoittanut lehdissä.

Tällaisella Raugh & Langilla pääsi kovimmillaan 35-40 km/h ja yhdellä akkujen latauksella pääsi noin 80 kilometriä. Kulku oli hiljaista ja hajutonta.



sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Å-Festin anteja


Lauantaina Porvoossa oli kaksikielinen Å-Fest. Sarjakuvafestivaalin kunniavieraana oli ruotsalainen Moa Romanova, jonka kotimaassa erinomaisesti menestynyt albumi Paniikkiprinsessa (Sammakko 2020) on juuri suomennettu. Romanovaa haastateltiin kahteen otteeseen, päivällä Grandissa ja iltatilaisuudessa.

Å-Festissä kuuli melko tasapuolisesti molempia kotimaisia kieliä. Vanhoja sarjakuvalehtiään kaupannut Stan Saanila toisti markkinointilauseensa molemmilla. "50 cent stycken, 50 senttiä kappale". Moa Romanovaa kuitenkin haastateltiin molemmilla kerroilla englanniksi. Ehkä se oli palvelus suomenkielisille vieraille.

Romanovan haastattelussa kävi ilmi, että suomenkielistä nimeä mietittiin pitkään. Se poikkeaa alkukielisesta paljon (Alltid fucka upp, 2018), mutta lukuisien vaihtoehtojen läpikäymisen jälkeen Paniikkiprinsessa tuntui tekijästäkin parhaalta.


Yksi monista festareilla julkistetuista uutuuksista oli Tommi Musturi Future-lehden neljäs numero. Painosta se oli tullut torstaina.

Å-Festistä jäi mukava mieli. Kulttuuritalo Grand luo omanlaisensa tunnelman, jossa viihtyi. Esiintymislavoja oli ehkä liian monta, moni kiinnostava juttu jäi kuulematta ajallisen päällekkäisyyden vuoksi. Haastatteluja, paneeleja ja muita keskusteluja on pahimmillaan neljässä paikassa yhtäaikaa. Yleisö pirstoutui melko pieniksi ryhmiksi. Mutta olipa tunnelma sitäkin intiimimpi.



perjantai 14. helmikuuta 2020

Ystävänpäivän ostokset


Tänään on ystävänpäivä, amerikkalaisittain Valentine's Day. Suomessakin päivää on juhlittu jo pitkään, mutta silti eräät edelleen pitävät sitä yhtenä kaupallisen hapatuksen tyrkyttämisen päivänä. Ja siinä he ovat oikeassa.

Texas A&M Universityn tutkijat ovat yhdessä Etsyn markkinointi-ihmisten kanssa kehitelleet uutta mallia, jolla voisi voisi aikaisempaa paremmin ennustaa sähköisen mainonnan ja kuluttajien käyttäytymisen suhdetta. Pikkuisen paremman he ovatkin saaneet aikaan.

Amazonin ja Etzyn kuluttajadataa käyttämällä markkinatutkijat loivat mallin, jota testasivat käytännössä ystävänpäivän markkinoinnissa. Kokeet olivat onnistuneet, sähköinen kohdennettu mainonta tehosi ja sai ihmisiä muuttamaan aikaisempaa kulutuskäyttäytymistään.

Kun katselee yhtä artikkelin lähtökohtia esittelevää kaaviota, niin havaitsee vuoden jaetun tasaisesti myyntiä kasvattaviin juhlapäiviin.

Jatkossa voi odottaa, että jatkossa netissä kulkiessa mainonta on entistä houkuttelevampaa.




* J Wang, R Louca, D Hu, C Cellier, J Caverlee, L Hong. Time to Shop for Valentine's Day: Shopping Occasions and Sequential Recommendation in E-commerce, WSDM '20: Proceedings of the 13th International Conference on Web Search and Data Mining January 2020 Pages 645–653, https://doi.org/10.1145/3336191.3371836  

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Mitä Teräsmiehen S-tunnus tarkoittaa



Brittiläisessä Quite Interesting -tv-sarjassa vierailta kysellään kaikenlaisia kysymyksiä. Yleensä niihin liittyy jonkinlainen juju, vastaus ei ole se ilmiselvin. Sarjasta on paljon klippejä Youtubessa. Sieltä poimin aiheen tähän kirjoitukseen.

Kerran QI:ssa kysyttiin, että mitä Teräsmiehen (engl. Superman) rinnassa oleva S-tunnus tarkoittaa. Jos QI olisi ollut BBC:n ohjelmistossa 1930-luvulla, niin vastaus olisi ollut selvä, eikä sitä luultavasti olisi kysyttykään. Silloin S tarkoitti yksiselitteisesti Supermania.

Nyttemmin tunnetaan Kryptonin sukuhistoriaa paljon paremmin kuin hahmon syntymän aikoihin. S-tunnus on avautunut sen kantajallekin aivan toisin silmin.

Vanhoja Teräsmiehiä paljon lukeneet hyvin tietävät, että supersankarin asu on valmistettu kankaista, joihin Kryptonilta turvaan lähetetty lapsi oli kääritty. Myöhemmin on paljastunut, että sankarin tunnukseksi muodostunut S-logo tuli myös Kryptonilta.

Teräsmiehen syntymänimi oli Kal-El. Hänen isänsä Jor-El oli Kryptonin johtavia tutkijoita, joka osasi ennustaa kotiplaneettansa tuhon. Kryptonin tiededenialistit eivät kuitenkaan uskoneet Jor-Elin tutkimustuloksia, ja niin planeetta räjähti tuhoten lähes koko kansan. Kal-El pelastui isänsä maahan lähettämässä raketissa.

Kal-Elin suojana oli myös Elin suvun vaakuna. Elit oli Kryptonin yksi johtavista suvuista, maan termein aatelistoa. Kaikkialla tunnetussa maailmankaikkeudessa aatelissuvuilla on omat vaakunat, ja Teräsmiehen rinnassa koreileva merkki on Elin sukuvaakuna. Kryptonin kielellä vaakunassa oleva S-kirjainta muistuttava merkki tarkoittaa toivoa. Wikipedia tietää aiheelle muitakin merkityksiä, mutta pitäytykäämme tällä kertaa tässä.

Siis, ei S niin kuin Superman, vaan S niin kuin toivo.

tiistai 11. helmikuuta 2020

Claire Bretécher 1940-2020


Suru-uutinen Ranskasta kertoi, että Claire Bretécher on poistunut joukostamme 79-vuotiaana. Asiasta kertoi kustantaja Dargaud.

Bretécher oli 1960- ja 1970-luvuilla harvinainen poikkeus kovin miesvaltaisella sarjakuva-alalla. Hänen luonnosmaiseen viivaan perustuvat, sisällöltään pisteliäät sarjakuvat saivat suosiota Suomessakin. Vuosina 1980-1994 Bretécheriltä suomennettiin neljä albumia, parhaiten hänet muistettaneen yllä olevasta Turhasta joukosta (1980). Sen teemoja jatkoi Turha joukko 2 (1981). Lisäksi julkaistiin Selluliitin sieluntilat (1994) ja Äidit (1990).



Ranskan televisiossa pyöri 1960- ja 1970-lukujen taitteessa ohjelma, jossa kuulut sarjakuvantekijät ottivat mittaa toisistaan. Myös Bretécher kuului ohjelmaan osallistuneisiin.


sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Äänikirjojen lainauskorvaus


Juha-Pekka Koskinen kirjoitti blogissaan kirjailijoiden toimeentulosta. Hänen havaintojensa mukaan äänikirjan nousu leikkaa (kauno)kirjailijoiden tuloja entisestään, ja tiedossahan on, että muutamaa harvaa lukuunottamatta tulotaso ei ilman apurahoja ole kaksinen.

Koskinen esittää muutamia keinoja tulotason pitämiseksi kohtuullisena. Näistä kolmas vaikuttaa hänestä helpolta:

3)  E-aineistot pitäisi saada myös lainauskorvauksen piiriin. Tämän asian varmaankin OKM hoitaa kuntoon ihan piakkoin, kun kansallista e-kirjastoakin jo tutkitaan.
Tätä asiaa OKM ei hoida kuntoon ihan piakkoin ilman vastinetta. Fyysisistä kirjoista ja lukemisesteistä kärsivien Celia-kirjaston äänikirjoista maksetaan lainauskorvausta siksi, että kirjailijajärjestöt ja valtio ovat sopineet lainausoikeudesta. Kirjastoilla ja Celialla on oikeus hankkia omiin kokoelmiinsa mitä tahansa kirjoja ilman, että kirjailijat omaan tekijänoikeuteensa vetoamalla voisivat sitä estää. Lainausoikeudesta Suomessa sovittiin vuonna 1961 ja pari vuotta myöhemmin vastikkeeksi alettiin myöntää ns. kirjastoapurahoja. Nyttemmin järjestöt ja valtio (OKM) sopivat, että lainauskorvausta ryhdyttiin maksamaan Sanaston kautta jokaisesta lainauksesta erikseen.

Jotta muista kuin Celian äänikirjoista voitaisiin alkaa maksamaan lainauskorvauksia, niin kirjastojen olisi ensin saatava lainausoikeus. Viimeaikaisten uutisten perusteella äänikirjojen kustantajilla ei ole tähän pienintäkään halua. Tammikuussa Yle uutisoi, että Otava-konserni veti äänikirjat pois kirjastoista. Celian toimintaan on suhtauduttu kirja-alan markkinahäirikkönä.

Vaikuttaisi siis siltä, että Koskisen esittämä kohta 3. olisi hankalin toteuttaa. Toki tekijänoikeudet lopulta kuuluvat kirjailijoille ja he voivat järjestöjensä kautta päättää niiden käytöstä. Kirjailijat ryhmänä voivat ohittaa kustantajat, mutta en oikein jaksa uskoa tuollaiseen joukkovoiman nousuun.

Toivottavasti olen väärässä. Muuten tässä vahvasti vaikuttaa siltä, että äänikirjojen myötä kirjailijoista tulee yhden alustatalouden tuotannontekijöitä. Ei taida olla vielä yhtään alustataloutta, joka kohtelisi omia tekijöitään reilun talouden ehdoin.



tiistai 4. helmikuuta 2020

Koipeliini-äänestys


Kvaakin ja Suomen sarjakuvaseuran nettisivuilla on teknisiä ongelmia. Kvaakissa ei ennen ongelmien ratkaisemista voi julkaista uusia juttuja, keskustelupalsta onneksi toimii. Kvaakkilaiset ovat jo kymmenen vuoden ajan äänestäneet edellisen vuoden käännösalbumeista parasta ja palkinneet voittajan Herra Koipeliini -palkinnolla (kunniakirjalla).

Etusivun teknisistä ongelmista huolimatta äänestys järjestetään tänäkin vuonna. Se on parhaillaan meneillään. Jos olet kvaakkilainen, ja valinta on vielä tekemättä, niin äänestyssivulle pääsee






maanantai 3. helmikuuta 2020

Kertomus sokeudesta


Yle Areenassa on katsottavissa José Saramagon romaaniin Kertomus sokeudesta (1995, suom. 1997) perustuva samanniminen Fernando Meirellesin ohjaama elokuva (2008). Saramagon tai melkein kenen tahansa muun Keltaiseen kirjastoon päässeen kirjailijan teosten pohjalta tehdyt elokuvat eivät herätä suurta innostusta. Niin moni romaani toimii lukijan itsensä luomilla mielikuvilla, ja visuaalisena taiteena elokuvan on lähes mahdotonta luoda samanlaista kokemuspintaa.

Meirelles ei pyrikään luomaan näyttäviä maailmoita. Kuvaus on arkista, kuvallista kerrontaa. Saramago ei teoksessaan nimeä henkilöitään tai kuvaa heidän sisäisessä maailmassaan tapahtuvaa. Kaikki tapahtuu tekojen ja kommunikaation kautta. Elokuvassa on jollakin tapaa yritetty tehdä tätä samaa, mutta me näemme näyttelijöiden kasvot. Niistä väistämättä heijastuu mitä ihmiset ajattelevat.

Ohjaajan olisi kannattanut ottaa reilusti erilainen näkökulma. Saramagon kirja on allegoria, elokuvassa allegorialle olisi voinut antaa jonkin tietyn merkityksen. Jonkin sellaisen, joka olisi sopinut visuaalisella kerronnalla kuvitettavaksi.

Mutta ei Meirellesin työ aivan turha ole. Sekin saa ajatukset  liikkeelle ja pohtimaan maailman menoa. Taitaa olla melkoinen onni, että koronavirusepidemia on saanut alkunsa autoritaarisessa Kiinassa. Mutta uskaltaako niin ajatellakaan?


* Kertomus sokeudesta. Yle Areena


lauantai 1. helmikuuta 2020

Astérix et le Brexit



Ison-Britannian eu-eron myötä eri sosiaalisissa medioissa on jaettu paljon Olivier Schwartzin (suomessa tunnettu lähinnä Pikosta ja Fantasiosta) tekemää kuvitteellisen Asterix-albumin kantta. Kansi on kunnianosoitus Albert Uderzon taannoin tekemälle Asterix Britanniassa alpparille. Kannessa esiintyvät samat hahmot, mutta dynamiikka on käännetty toisin päin.


Alkuperäisessä kannessa Asterix ja Obelix ovat Camulodunumin ja Duvovernumin välissä viiden tribuunin sarjaan kuuluvassa ottelussa. Camulodunumin joukkue on saanut vahingossa taukovirvokkeekseen taikajuomatynnyrin, jonka gallialaiset ottavat takaisin haltuunsa. Samalla Obelix nappasi kainaloonsa pelivälineenä käytetyn kurpitsan, ja tästä syystä he saavat peräänsä koko urheilujoukkueen. Kansikuvan tilanteen jälkeen Obelix palauttaa pelivälineen ja toverukset saavat paeta rauhassa.

Jos olisin ollut Schwartzin paikalla piirtämässä, niin olisin siirtänyt kurpitsan Obelixin kädestä paikallisen brittijoukkueen haltuun. Silloin viesti olisi selkeytynyt. Asterixin komennosta huolimatta britit lähtivät pelaamaan omia pelejään Euroopan Unionin ulkopuolelle.


Nyttemmin moni Asterix-albumin kansi on piirretty uudelleen. Tästä uudesta en ole niin ihastunut, vaikka se albumin sisältöä laajemmin kuvaakin.


perjantai 31. tammikuuta 2020

Sherlock Holmesin tytär



Arthur Conan Doylen luoma Sherlock Holmes on säilyttänyt kiinnostavuutensa jo reilun sadan vuoden ajan. Doyle itse yritti tappaa liian suureksi kasvaneen hahmonsa, mutta ihmiset olivat maksamaan kirjailijan mahdottomana pitämän summan saadakseen lukea hahmon uusia seikkailuja. Kirjailijan kuolema ei ole lopettanut kiinnostusta, vaan Holmes saa uusia tulkintoja tuon tuostakin milloin missäkin mediassa.

Hiljan lehtipisteisiin ilmestyi Uusi Sherlock -tv-sarjaan perustuva Steven Moffatin ja Mark Gatissin käsikirjoittama ja Jayn piirtämä mangasarjakuvaversion Kiusallisesta skandaalista (osa 1, tarina saa lopun toisessa osassa). Tarinassa keskeinen rooli on Irene Adlerilla.

Irene Adlerilla on merkityksensä myös Leonard Goldbergin dekkarissa Sherlock Holmesin tytär (pokkari Bazar 2019). Muutenkin rikoskirjailijana mainetta saanut Goldberg ei ole herättänyt henkiin itseään Sherlockia, vaan ikääntyneen tohtori Watsonin avulla seikkailuttaa seuraavaa sukupolvea.

Aivan nykyaikaan Goldberg ei hahmoja tuo, ja ratkaistava rikos on samantyyppinen kuin Holmesin aikoihin 1800-luvun puolella. Moffatin ja Gatissin sarjan tapaan rikoksen ratkaisijoilta ei nykyajan vempeleiden täydellistä hyväksikäyttöä vaadita.

Goldberg ei uuden sukupolven hahmojen lisäksi tuo mitään uutta Holmesin perintöön. Toki tarinan luki mielikseen, oikein sopivaa iltalukemista, mutta jos isolla nimellä houkutellaan jonkun uuden median pariin, niin toivoisi isoihin saappaisiin haastavaa täytettä.


Muiden toteamaa:

Ei siis aivan täydellinen lukukokemus, mutta onneksi teos on hyvin nopealukuinen. - Yöpöydän kirjat


Tarina eteni ja murhamysteeri oli sopivan visainen. Ei siksi, että murhaajasta olisi ollut epäselvyyttä, vaan siksi, että hänen nalkkiin saamisensa oli toteutettu viihdyttävästi ja monivaiheisesti. - Amman kirjablogi


Mitään kovin syvällistä Goldbergin kirjasta ei mieleen jää eikä romaani ole kaikilta osin uskottavakaan, mutta ei tarvitsekaan.  - Lumiomena

Jos kaipaa kevyttä lukemista ja visaista murhamysteeriä, jota voi lukea niin sanotusti tyhjäkäynnillä suositellen tutustumaan tähän kirjaan. - Kirjoihin kadonnut 


torstai 30. tammikuuta 2020

Ehkä nyt on se yö, Jörn Donner 1933-2020



Tänään iltapäivällä kerrottiin suru-uutinen Jörn Donnerin poismenosta. Donnerin moninaista olemista tässä maailmassa miettiessä tuli mieleen hänen kirjansa Olotiloja (Otava 1993). Nyt kirjan hyllystä poimittuani huomaan omassa kappaleessani olevan Donnerin nimikirjoituksen. Sitä en ole aikaisemmin huomannut, tai noteerannut. "Tätä kirjaa on painettu kaksituhatta kappaletta, jotka tekijä on varustanut nimikirjoituksellaan". Tämän painoksen kaikkissa kappaleet ovat siis kulkeneet Donnerin omien käsien kautta.

Olotiloja on julkaistu ensin ruotsiksi. Suomenkielisen laitoksen on kääntänyt Ilona Anhava, mutta nimeen lienee Donner itse vaikuttanut. Heti aluksi Donner valittaa sanan 'husrum' kääntämisen vaikeutta, mutta samantien toteaa suomen monimerkityksellisen olotilan olevan sitä mitä hän tavoittelee.

Kirja on muistelma. Donner muistelee paikkoja joissa hän on ollut, asunut tai käynyt. Jotakin merkityksellistä kaikkiin paikkoihin liittyy, vaikka aivan kaikissa hän ei ole edes yöpynyt, pitänyt yösijaa.

Ensimmäinen paikka, josta Donner kirjoittaa on Boijen sairaala. Siellä hän syntyi, sai alun taipaleelleen. Jo tässä yhteydessä hän pohtii isättömyyttään:

Kasvoin isättömänä. En kaivannut häntä, ennenkuin paljon myöhemmin. Hänen nuoruudenkuvansa tuijottaa minua Axel Gallen-Kallelan maalauksesta. Hän katsoo kauas. Hän on ylhäällä pilvien lomassa.
Saankohan tilaisuuden tavata hänet jonakin yönä? 



keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Anton Tsehovin merkkipäivä


Juliaanisen kalenterin mukaan 17. tammikuuta (meidän gregoriaanisen 29.1.) 1860 syntyi Mustanmeren lahdessa, Asovanmeren rannalla Taganrogissa Anton Tsehov (k. 1904). Novelleistaan tuttu venäläinen kirjailija oli ja on edelleen suosittu Suomessakin. Hänen tarinoitaa julkaistiin paljon sanomalehdissä, osin jopa ilman tekijän nimeä. 


Jatkokertomuksiin olen koonnut koko liudan noita lehdissä julkaistuja novelleja. 


Anton Tšehov. Aivan epätoivoiseksi. (Uuden Suomettaren Juttu-tupa 1901)

Anton Tšehov. Albumi. (Suomen Kansa 1901)

Anton Tšehov. Haavurin luona. (Säkkijärven Sanomat 1901)

Anton Tšehov. Hautauspuhe. (Päivälehti/Kaunokirjallinen lisälehti 1902)

Anton Tšehov. Hyvä loppu. (Päivälehti/Kaunokirjallinen lisälehti 1902)

Anton Tsehov. Hänen ilonsa. (Raahen Lehti 1900)

Anton Tšehov. Koleeraa pelättäessä. (Suomen Kansa 1901)

Anton Tšehov. Koomikko. (Uusi Suometar 1901)

Anton Tšehov. Kosto. (Uuden Suomettaren Juttu-tupa 1901)

Anton Tšehov. Kynttelikkö. (Savikukko 1/1901)

Anton Tšehov. Morsian. (Aika 1908)

Anton Tšehov. Painajainen. (Uuden Suomettaren Juttu-tupa 1901)

Anton Tšehov. Pojat. (Uuden Suomettaren Juttu-tupa 1901)

Anton Tšehov. Postikonttorissa. (Joutohetki 1910)

Anton Tšehov. Postissa. (Sosialisti & Hämeen Voima 1907)

[Anton Tšehov]. Sahaliinin vanki. (Raatajan joulu 1908)

Anton Tšehov - Salaperäinen luonne. (Työmies 1904)

Anton Tšehov. Toimen miehiä. (Teuva, ilmoituslehti 1901)

Anton Tšehov. Vanhuus. (Kansan Toveri 1900)

tiistai 28. tammikuuta 2020

Odinin lasersäde



Roger Leloup
Odinin tuli
suom. Mirka Ulanto
Egmont Kustannus
978-952-334-202-6
48 s., kovakantinen, nelivärinen

Egmont Kustannus jatkaa Yoko Tsuno -albumeiden suomentamista. Tällä kertaa vuorossa on alkujaan 1984 ilmestynyt Odinin tuli (Le Feu de Wotan).

Yoko Tsunon seikkailut sijoittuvat eri puolille maailmankaikkeutta. Tällä kertaa pysytään tiukasti maapallolla eikä tavata vinealaisia edes ohimennen. Japanilainen elektroniikkainsinööri Yoko Tsuno on saanut kutsun ystävänsä Ingrid Hallbergin luokse, joka asuu saksalaisessa keskiaikaisessa Eltzin linnassa. Ingrid Hallberg inventoidessaan linnan soitinkokoelmaa oli löytänyt laitteen, jonka käyttötarkoitusta hän ei ymmärtänyt. Sen selvittämiseksi hän toivoi apua luotettavalta Tsunolta.

Hallbergin löytämä laite on jonkinlainen laserase, kuoleman säde, jonka on kehittänyt fyysikko Hans Richter 1930-luvulla. Testauksessa keksintö paljastuu toimivaksi ja tehokkaaksi. Samalla paljastuu, että aseesta olivat kiinnotuneita muutkin, ja aikeet sen käyttämiseksi eivät olleet ainoastaan rauhanomaisia. Arkkitehtiopiskelija Franz oli jo pidempään restaurointityön varjolla etsinyt samaista asetta linnasta.

Erinäisten vaiheiden jälkeen käy ilmi, että kansainväliset rikolliset tavoittelevat asetta saadakseen omat katalat tavoitteensa toteutettua. He saavatkin aseen haltuunsa, mutta neuvokas Tsuno lopulta tekee toimet tyhjiksi ystäviensä ja asetta Richterin kanssa kehitelleen professori Zimmerin avustamana.

Roger Leloup ikuistaa keskiaikaisen Saksan rakennuksia ja nykyaikaisempia laitteita tunnetulla taidollaan. Linnat, vanhat rakennukset, helikopterit, lentokoneet ja Wuppertalin monorail piirtyvät sarjakuvan ruutuihin nautittavasti. Juonen kehittely jää hieman toissijaiseksi, mutta ei tämä tarina ole Leloupin tuotannossa huonommasta päästä. Kertomuksen henkilögalleria pysyy tällä kertaa ihan ymmärrettävän kokoisena.

Seikkailun aloituspaikka, Eltzin linna, on yleisölle avoin turistikohde Moseljoen varrella. Tällä hetkellä linna on suljettu, mutta huhtikuun alussa se avautuu uudelleen. Leloupin sarjakuva on oiva matkailumainos Eltzille.


* Kvaakissa on keskusteltu Yoko Tsunosta


maanantai 27. tammikuuta 2020

eieäeeä


Karri Kokko ihmetteli facebookissa miten hänen teoksensa eieäeeä (Lyhyttavara 2017) oli päätynyt Espanjaan ja Amazoniin myytäväksi yli 600 euron hintaan. Samalla hän kertoi luulleensa, että kirjan ainoa painettu kappale oli hänellä itsellään.

Painettu kappale kirjaa on myös omassa hyllyssäni (kuva yllä). Kokeellisen kirjallisuuden harrastaminen vaatii tarkkaavaisuutta, usein tehtyjä teoksia on saatavissa rajallisesti ja lyhyen ajan. Kirjastojen tarjontaan ei voi luottaa, koska kirjamuodollaan lukijoita hämmentäviä teoksia ei useinkaan kokoelmiin hankita tai luetteloida. Ostaminen on ainoa hyvä ratkaisu tämän lajin seuraamiseen.

Kokeellinen kirjallisuus on usein enemmän ajateltavaa kuin luettavaa. Niin on myös Kokon eieäeeä, joka koostuu Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanissa käyttämistä vokaaleista. Paratekstejä lukuunottamatta teoksessa ei ole yhtään konsonanttia.

uo e e o, öi e e o!
ie ’o ie o ie a e o,
i e ä a e i aa a.

Yksi on kirjasta poissa. Å-kirjainta Kivi ei kertaakaan käyttänyt Seitsemää veljestä kirjoittaessaan.

Osaltaan oma into hankkia näitä teoksia syntyi kirjallisuudentutkijoita seuratessa. Monella heistä on antikvariaateissa pitkiä ostolistoja, koska tutkimuskirjallisuutta ei muuten saatavissa käyttöön. Jos itse intoudun joskus eläkepäivinä näistä kirjoittamaan, niin on tämä puoli ainakin hoidossa.

Pääasiassa ajateltaviksi tarkoitettuja teoksia on hyvä silloin tällöin selailla. Ettei ajatus lähde täysin omille teilleen.

Osin tähän liittyen: Jos jollakulla on ylimääräisiä kappaleita Osmo Jokisen Nollapistettä, niin olisin kiinnostunut. Erityisesti olen kiinnostunut elämää nähneistä kappaleista, mikä tahansa painos kelpaa.


sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Paksu kokoelma Smurffeja (Strumffeja)


Otavan Non Stop -kirjasarja on edennyt kuudenteen osaan. Tämän paksun, kovakantisen kokoelman sankareita ovat smurffit. Kaiken loogisuuden mukaan oikeastaan pitäisi olla strumffit, sillä tällä enemmän alkukielistä nimitystä muistuttavalla nimellä pienet siniset tontut Ruudussa ja Non Stopissa suomalaisille lukijoille esiteltiin. Jo aikaisemmin oli ilmestynyt muutama Muffe-albumia, ja vasta 1980-luvulla tuli käyttöön anglismi smurffit.

Smurffit on jo toinen Peyon hahmoihin perustuva kokoelma Otavan kirjasarjassa. Aikaisempi oli Benjamin, jonka kokoelma ilmestyi pari vuotta sitten. Alkujaan smurffit olivat Peyon pääsarjakuvan Johannes ja Pirkale sivuhahmoja, mutta suuren suosion saatuaan ne erkaantuivat omaksi sarjakseen.

Nyt julkaistussa kokoelmassa on pitkä esipuhe, jossa kerrotaan sarjakuvan alkuvaiheista, tekijöistä ja tarinoiden taustoista. Kokoelman kanteen päässyt Smurffiina esiintyy vain syntytarinassaan, ja jo lapsena se tuntuu hyvin ongelmalliselta. Peyon naiskuvassa ei ole kehumista. Samaa mieltä oli Peyon puoliso Nine Culliford (joka väritti miehensä sarjakuvat), ja tarinan vuoksi hän ei kahteen viikkoon puhunut puolisolleen. Työtahti oli kiivas, joten suuriin muutoksiin ei ollut mahdollisuuksia. Smurffiinan ulkomuotoa Peyo pohti ankarasti viimeiseen hetkeen saakka.

Suurimmassa osassa tarinoita seikkaillaan puhtaalla poikaporukalla. Näistä tarinoista erityisen mainio on Smurffaattori, jossa Suursmurffin lähdettyä pitkälle matkalle keräämään tyräkkiä, muut smurffit päättävät valita itselleen johtajan. Tarina on sisällötään edelleen hyvin ajankohtainen.

Smurffit on mainio kokoelma, se taustoittaa suosikkisarjakuvia ja tarjoaa nostalgisen retken omiin varhaisiin lukukokemuksiin. Joistakin sarjakuvaruuduista tuli mieleen, miten ala-asteelaisena luin näitä tarinoita meillä hoidossa olleille lapsille. Erityisesti suosittelen kokoelmaa niille, jotka tuntevat smurffit vain animaatioista. Tarinoissa on taustalla enemmän kuin animaatiot kykenevät tuomaan esille.




perjantai 24. tammikuuta 2020

Uusi sarjakuvalehti: Nuori Tex Willer



Viime viikolla Lehtipisteisiin on tullut uusi sarjakuvalehti Nuori Tex Willer. Nimensä mukaan siinä seurataan Tex Willerin rämäpäisiä nuoruudenseikkailuja.

Uusi sarjakuvalehti on suomalaisilla sarjakuvamarkkinoilla tapaus. Egmontin kustantama uusi lehti täydentää jo aikaisemmin laajaa Tex Willer -perhettä, johon kuuluvat päälehden lisäksi kronikat, Maxi Texit ja suuralbumit.

Nuori Tex Willer on kuukausittain ilmestyvä jatkuvajuoninen sarjakuva, jossa tavataan monia alkuperäisiä hahmoja, kuten kiero lurjus Coffin, viehkeä intiaanityttö Tesah ja Texin arkkivihollinen Mefisto. Ratsunaan nuorella Texillä on tietysti vanha kunnon Dynamiitti. Kertomusten takana ovat Texin tutut käsikirjoittajat ja -piirtäjät. Sarjan julkaiseminen on alkanut Italiassa marraskuussa 2018.

Alkujaan uusi julkaisu oli osa Tex Willerin 80-vuotisjuhlintaa. Lehti ilmestyy Italiassa edelleen, joten ainakin pariksi vuodeksi Suomeen riittänee julkaistavaa.

Kvaakissa uusi lehti on otettu positiivisesti vastaan.



* Kvaakissa on keskusteltu Nuoresta Tex Willeristä

torstai 23. tammikuuta 2020

Kun arkkitehtuurikilpailun voittajaksi paljastui nainen, niin talo päätettiin tehdä toisin piirustuksin


Olen lukenut sveitsiläisen René Gardin matkakirjaa Puoris päivä! (Atrain & Nord, 2019). Sen pääasiallinen kohde on Suomen Lappi, mutta tekijä kuvailee reissun varrelle sattunutta eteläisempääkin Suomea. 1930-luvun lopulla matkannut Gardi ihasteli Tampereella uutta, vastavalmistunutta rautatieasemaa. Siitä hän kertoi anekdoottina, että kun aseman suunnittelukilpailun voittajaksi paljastui nainen, niin suunnitelmaan ihastunut palkintolautakunta päättikin vaatia siihen muutoksia.

Gardin teoksen suomentaja Heikki Annanpalo on selvittänyt, että rautatieasemakilpailussa ei jaettu ensimmäistä palkintoa ja kilpailussa ei ollut mukana arkkitehtejä, joiden sukupuoli oli nainen. Vuonna 1936 valmistunut funktionalismia edustava asema on Eero Seppälän ja Otto Flodinin suunnittelema.

Tässä kohtaa Gardi on ymmärtänyt kuulemansa väärin tai tahallaan sotkenut kaksi tarinaa. Tampereella on tosiaan rakennus, jonka suunnittelukilpailun voitti nainen, ja sen paljastuttua rakennuttaja päätti olla toteuttamatta voittajavaihtoehtoa.

Tampereen vapaapalokunnan uuden toimitalon suunnittelusta järjestettiin vuonna 1908 kilpailu. Sen voitti Wivi Lönn (1872-1966), jolla oli oma arkkitehtuuritoimisto Tampereella. Vapaapalokunnan johtokunta alkoi kuitenkin empiä, ja piti valittua suunnitelmaa liian kalliina. Lönn teki uudet, edullisemmin toteutettavat piirustukset, mutta niitäkään ei toteutettu, vaan johtokunta lykkäsi päätöksen tekemisen vapaapalokunnan varsinaiselle kokoukselle. Siinä päädyttiin pyytämään rakennusmestari Heikki Tiitolaa hoitamaan homma. Ja niin tapahtui.

Wivi Lönn ei koskaan ymmärtänyt, miksi hänen suunnitelmiaan ei toteutettu. Ehkä Gardin kuulemat juorut antavat vastauksen. Arkkitehdit tuntuvat 1900-luvun alussa olleen kollegiaalisia, eikä toinen saman ammattikunnan edustaja lähtenyt mestaroimaan uusia piirustuksia.



keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Z, kaupunki viidakossa


Vielä parin viikon ajan on Yle Areenassa nähtävissä James Greyn ohjaama Z: Amazonin kadonnut kaupunki (Yhdysvallat 2016). Elokuva perustuu David Grannin samannimiseen kirjaan, jota Aki Ilmanen on lyhyesti esitellyt. Molemmat ovat Percy Fawcettin (1867-1925?) elämästä kertovia, katoamisensa myötä Fawcett on saanut pysyvän paikan tutkimusmatkailijoiden kerhossa.

Grey lähestyy aihettaan hellin käsin. Osin keskeisiksi nostetut teemat ovat anakronistisia, esimerkiksi suhtautuminen alkuperäiskansoihin ja heidän kykyihin. Aikaisemmin olen tutustunut Fawcettin vaiheisiin Tintissä seikkailevan Ridgewellin taustoja selvittäessäni. Fawcettin ura tutkimusmatkailijana alkoi positiivisissa merkeissä, mutta ymmärtääkseni hän pilasi maineensa tiedeyhteisön silmissä ihan itse. Kyse ei ollut pelkästään kadonneesta kaupungista, vaan hän väitti nähneensä Amazonilla muun muassa jättiläisanakondia ja kaksikuonoisia koiria. Ne olivat liikaa Royal Geographic Societylle.

Fawcett jatkoi tutkimusmatkoja yksityisen rahoituksen turvin. Varmistaakseen tarvitsemansa taloudellisen tuen hän keksi mitä uskomattomampia tarinoita. Z oli esimerkiksi atlantislaisten pakopaikka oman maan tuhoutumisen jälkeen. Rahoittajat olivat tyytyväisiä kun saivat lehtiä kaupaksi ja ihmisten eksotiikan halut täytetyiksi. Kahdeksas retki oli kohtalokas, siltä Fawcett ryhmineen ei koskaan palannut.

Greyn elokuva on tarina intohimoisesta ihmisestä, jonka ideoita ei ymmärretä. Sellaisena se on mainio. Joku toinen tekisi Fawcettista toisenlaisen filmin.


* Z: Amazonin kadonnut kaupunki. Yle Areena

tiistai 21. tammikuuta 2020

Kätketty luostari


1980-luvun puolivälissä lukion viimeisellä luokalla teimme luokkaretken Tukholmaan. Perillä naapurin pääkaupungissa aikaa oli pari tuntia, ja siinä ajassa piti ehtiä useammissa levy- ja kirjakaupoissa. Olin erittäin innostunut, koska hyllystä löytyi koko joukko Piko ja Fantasio -albumeita, joita ei ollut suomennettu. Niitä hankin nipun, kuusi tai seitsemän kappaletta.

Yksi tuolloin ostamistani oli Det mystiska klostret, joka ilmestyi suomeksi viime syksynä nimellä Kätketty luostari. Suomentaja Mirka Ulanto on kertonut työstään blogissaan.

Jo linja-autossa takaisin Savoon Piko ja Fantasio -hankinnat osoittautuivat pettymykseksi. Suomessa oli tuolloin tutustuttu vain Franquinin tekemiin seikkailuihin ja näiden hankkimieni tekijä olikin Fournier.  Tuolloin tuomio oli, että ihan syystä oli nämä albumit jätetty suomentamatta.

Nyt uuteen suomennokseen tutustuessa tuomio ei ole yhtä jyrkkä. Pikon ja Fantasion ura on tullut monin tavoin tutuksi ja Fournierin lapsekkailla albumeilla on siinä selkeä merkitys. Seikkailut ovat vauhdikkaita vaikka roistot eivät nerokkaita olekaan.


LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset