Junnilan kravatti eli mikä on katumuksen aste?

 

Elinkeinoministeri Vilhelm Junnila sai tänään aamupäivällä eduskunnan luottamuksen äänin 95-86. Pääministeri Petteri Orpo kertoi käyneensä vakavan keskustelun Junnilan kanssa. Tässä puhuttelussa Junnila oli kiistänyt äärioikeistoyhteytensä ja pahoitelleensa sanomisiaan ja tekojaan.

Tänään tämä nöyrtynyt ministeri esiintyi eduskunnassa petokravatissa. Sosiaalisessa mediassa eläimen on tulkittu olevan mesimäyrä, eli valtiovarainministeri Riikka Purran lempieläin, yhdysvaltalaisten äärioikeiston tunnuseläin. 

Vastaväitteissä eläimen on sanottu olevan pesukarhu eli supi. 

Olipa eläin mesimäyrä tai supi, niin kravattivalinnallaan Junnila jatkaa aikaisempaa kaksoisviestintää. Supi oli yksi Luftwaffen ylipäällikkö Hermann Göringin suosikkieläimiä, Eurooppaan laji levisi Göringin istuttamana vuonna 1934. 

Pesukarhu tunnetaan erityisesti rosvon naamarista. Sitä pidetään älykkäänä, koska se osaa hyödyntää ihmisten niille tarjoamia mahdollisuuksia.

Kravatilla Junnila kertoo kannattajilleen, että puheista ja katumuksesta huolimatta hän aikoo jatkaa entisellä linjalla.

 

  

Kiskoteekki

 

Kuva vaunut.org sivuilta.

Ylen Elävässä arkistossa on VR:n esittelyfilmi 1970-luvulta. Siinä kerrotaan muun muassa kiskoteekkivaunusta, jossa nuorison matka on sujunut discon merkeissä. Lähinnä tilausliikennekäytössä ollut vaunu oli remontoitu Pasilassa tehtyyn 1940-luvun satapaikkaiseen perusmatkustajavaunuun. Remontin jälkeen se kulki tunnisteella Eikd 22348.

Varsinaisen käyttöuransa jälkeen kiskoteekki siirrettiin Rautatiemuseoon. Voisi ajatella, että museo on säilyttänyt vaunun sellaisenaan, ja yleisö voi käydä siellä fiilistelemässä tunnelmia.

Näin ei kuitenkaan ole. Vaunu on kunnostettu 1950-luvun asuunsa, kahvila- ja matkustajavaunuksi. Vaunu on osa VR:n Valtteri-perinnejunaa, joka aloitti liikennoinnin yhtiön 150-vuotisjuhlinnan yhteydessä 2012.

Muutokset herättävät liikenneperinteen säilyttämiseen liittyviä filosofisia kysymyksiä. Museologian professori Janne Vilkuna taannoin pohti suomalaista museoajoneuvolainsäädäntöä oman 1970-luvulla nuorisomuodin mukaisesti kunnostetun 1950-luvun moottoripyöränsä kautta. Museoajoneuvolta vaaditaan alkuperäisyyttä, usein kuulee sanottavan, että museoauton pitää olla kuin tehtaalta suoraan tullut.  

Entä jos ajoneuvo on kokenut tärkeimmät kulttuurihistorialliset hetkensä jossakin muussa muodossa kuin suoraan pakasta otettuna? Eikö se silloin olisi säilytettävä tai kunnostettava juuri tuohon asuun? Entä jos työkone ei tehtaalta tuotuna toiminutkaan Suomen olosuhteista ja siihen oli pakko tehdä muutoksia, jotta se täyttäisi tarkoituksensa? 

Kulttuurihistoriallisissa museoissa joudutaan pohtimaan tämän tapaisia kysymyksiä ennen korjausten ja kunnostusten aloittamista. Rautatiemuseolla on luultavasti hyvät perustelut siihen, miksi he ovat päätyneet tekemään kiskoteekista tavallisemman kahvila- ja matkustajavaunun. Kiskoteekki joka tapauksessa elää VR:n mainoksessa ja Elävässä arkistossa.

* Teppo Moilanen on pohtinut museoajoneuvojen museaalisuutta Tekniikan Waiheissa 2021 julkaistussa artikkelissa.