Kaasi, Cavazzano ja Rankku Kanuuna

Posti toi tänään Sanomalta paksun kuoren, joka sisälsi arpajaisvoiton. Tilaaja-arvonnoissa tuuri oli sattunut kohdalleni ja palkinnoksi sain Ankantekijät -sarjan kahdeksannen osan, Giorgio Cavazzanon Menetetyn muistin tapauksen. Ankantekijät -sarjaa en ole kerännyt, vaikka monet Sanoman Ankka-julkaisuista hyllyihini säännöllisesti kertyvät. Aikaisemmista osista tuttu on vain Kari Korhosta esittelevä Naurettavat naapurit, joka tuli hankittua Korhosen nimikirjoituskiertueen ulotuttua Ouluun asti.

Tässä tapauksessa lahjahevosen suuhun saanee kurkistaa.

Giorgio Cavazzano (s. 1947) Timo Ronkaisen esittelyn mukaan on se ”toinen venetsialainen” ankantekijä. Ensimmäinenhän on jo edesmennyt Romano Scarpa (1927-2005), jonka töitä on viimeksi laajemmin julkaistu Aku Ankan taskukirjan teemanumerossa 17 Kelmien kerho.

Scarpa oli jo tunnustettu Topolino -lehden piirtäjä-käsikirjoittaja, kun Cavazzanolta uhkasi pudota serkkunsa tekemä sarjakuva erääseen Venetsian lukuisista kanaaleista. Hänen onnekseen Scarpan vaimo Sandra Zanard sattui pelastamaan paperinipun tuholta. Hetken mielijohteesta Cavazzano sanoi sarjakuvan olevan omansa, tätä valhetta hän sai katua nopeasti Zanardin esiteltyä itsensä.

Joka tapauksessa Scarpa otti nuoren Giorgion suojiinsa ja oppiinsa. Erityisesti Cavazzanon italialaishahmoissa oppi-isän vaikutuksen näkee edelleen.

Cavazzanon luomia hahmoja ovat muun muassa Rankku Kanuuna ja avaruusankka P.T. Taikaviitan naispuolinen vastine Iineksen alter ego Viitatar on myös hänen keksintöään. Cavazzano käyttää muita useammin seikkailujensa päähahmona etsivä Kaasia ja Mustakaapua (ilman naaman peittävää huppua). Myös Heluna esiintyy hänen töissään paljon.

Menetetyn muistin tapauksessa on mukana kaksi Kaasi -tarinaa. Nimitarinassa seikkailee Rankku Kanuuna. Näiden kahden hahmon yhtäläisyydet ovat Cavazzanon käsittelyssä suuret, molemmat ovat jutuistaan pihalla kuin puutarhatontut, mutta erinäisten käänteiden kautta päätyvät kuitenkin ratkaisemaan tapauksensa. Suorastaan holistisella otteella.

Cavazzanon Mustakaapu sortuu omaan näppäryyteensä. Heluna sen sijaan on ajantasalla toisten epäilyksistä huolimatta. Lisäksi opuksessa Basil Hiiri ratkaisee Korr-i-doorin tapauksen.

Humprey Bogartin kaltainen dekkarihahmo on Cavazzanolle tärkeä. Ronkainen kertoo, että Cavazzanon tehtyä oman muunnelmansa Casablancasta Hiiri-hahmoilla (suomeksi Roope-sedässä), itse Frederico Fellini otti yhteyttä. Tuloksena syntyi Hiiri-versio La Stradasta.

Koska kyse on venetsialaisesta tekijästä, ei Venetsia voi olla poissa Cavazzanon nimikkoteoksesta. Roope Ankka saa myytyä venetsialaisille ajatuksen kaupungin nostamisesta ilmapatjoille. Kuinka ollakaan, Karhukopla sotkee afäärit.

Teos tarjoaa kuvaavan otoksen Giorgio Cavazzanon töistä ja sen lukijalle nimi ja kädenjälki yhdistynevät jatkossa. Kirjan kahdeksasta tarinasta viisi on aikaisemmin suomeksi näkemättömiä. Suomentajien (pitkä liuta heitä mainitaan) työ näkyy Menetetyn muistin tapauksessakin. Roope kauppaa tavaroitaan jättimäisessä Ideamarketissa ja häntä uhkaa kahden sadan miljoonan korvausvaatimus tekijänoikeuksien rikkomisesta.

Olympiavoittoja

Kun Satu Mäkelä-Nummela ampui trapin finaalisarjaansa, Yleisradion selostaja Mikko Hannula innostui muistelemaan aikaisempia suomalaisia naisia, jotka ovat olympiakultaa voittaneet. Joukko ei ole suuren suuri, ja kaikista voittajista Hannula useimmin mainitsi Aale Tynnin (1913-1997).

Aale Tynni voitti Lontoon olympialaisissa 1948 lyriikkakirjallisuuden kultaa runollaan Hellaan laakeri. Sopii Mäkelä-Nummelalle mahtipontisia laakereita ojentaa:

Oi Hellaan laakeri ylhäinen,
sinä ylistetty puu!
Sinun korkeuttasi katsoen
sydän alati huikaistuu

Samoissa Lontoon kisoissa 60 vuotta sitten Suomi sai kaksi muutakin taidekilpailumitalia. Molemmat tulivat asemakaava-arkkitehtuurista (tai kaupunkisuunnittelusta, molempia nimityksiä tulosluetteloissa näkee).

Kultaa arkkitehdeistämme sai Yrjö Lindegren Varkauden urheilukeskuksen suunnitelmastaan ja pronssia otti Ilmari Niemeläinen Kemin urheilukeskuksen suunnitelmista.

Arkkitehtien laajat, monet eri lajit huomiovat suunnitelmat eivät kokonaisuudessaan toteutuneet kummassakaan kaupungissa. Varkaudessa koko Kämärin kattaneista suunnitelmista toteutettiin vain urheilukenttä talkoilla, jonka yhteyteen 1957 arkkitehtitoimisto Ström-Tuomisto suunnitteli katsomon ja muut rakennukset. Maratonrata ja uimala toteutettiin Magnus Malmbergin viimeistelemänä.

A. Ahlströmin Lindegreniltä tilaamissa suunnitelmissa oli kaikkiaan 45 eri suorituspaikkaa.

Ilmari Niemeläisellä olisi ollut Lontoossa mahdollisuus harvinaiseen yhdistelmään: voittaa mitali sekä hengen että ruumiin kilvoittelussa. Niemeläinen nimittäin osallistui Lontoon urheilukisoihin uimahyppääjänä: kerroshypyissä hän sijoittui 19. tilalle.

Henki vei voiton.


(Kuvassa Lindegrenin voitokas Varkauden urheilukeskussuunnitelma)

Vääpeli Lassila – suomalainen ajajasankari

Nykyisin suomalaiset tunnetaan maailmalla erinomaisina autourheilijoina. Mika Häkkinen, Kimi Räikkönen, Tommi Mäkinen ja Marcus Grönholm ovat kansainvälisesti tunnettuja nimiä. Mutta mistä suomalaisten maine erinomaisina autoilijoina on saanut alkunsa? Yksi varhainen, kansainvälistä kuuluisuutta saanut huimapää auton ratissa oli vääpeli Lassila. Hänen jäähurjastelunsa tuli maailman kuuluksi englantilaisen eversti Burtonin kertomusten myötä.

Mutta mitä vääpeli Lassila teki arvostuksen saadakseen? Samuli Paulaharju kertoo teoksessaan Tukkimetsistä ja uittopuroilta (Otava, 1923) jääteiden rakentamisesta Pohjois-Suomessa. Samassa yhteydessä hän kertoo kuinka lokakuussa 1919 rajakomendantti Willamo ja eversti Burton palasivat Kuolajärveltä (luovutetusta Sallasta) kuulustelemasta Muurmanin legioonalaisia. Kiireinen virkamatka tehtiin autolla ja paluumatka oli pysähtyä Kemijärven itäpuolelle.

Kemijärven yli kuljettiin pitkään kesäisin lossilla ja talvisin jäätietä pitkin. Lossimatka Kemijärven ylitse oli Pohjois-Suomen pisin. Lokakuussa 1919 Willamon ja Burtonin paluumatkalla kumpikaan keino ei ollut käytettävissä: jäät estivät lossin käytön mutta eivät vielä kuitenkaan kestäneet auton painoa.

Rajakomendantti Burton muisti kuuluisan Belttien sotaretken, jossa tavoite (vihollisen lyöminen) oli saavutettu menemällä uhkarohkeasti vastajäätyneiden salmien ylitse. Kunnon strategin tavoin Burton otti historian opetukset käyttöön. Kemijärven jäälle levitettiin olkia ja niiden päälle kannettiin avannosta vettä. Valmis maapohja hyödynnettiin myös vetämällä jäätien linja yhden saaren kautta. Pakkanen teki pian tehtävänsä ja jonkinlainen jäätie oli valmis. Kaikkiaan jäätie oli kahden kilometrin pituinen.

Upseerien henkeä ei asetettu nopeasti kyhätyn jäätien varaan. Auton yli viejäksi lupautui vääpeli Lassila. Suunnitelman mukaan Lassila ajaisi auton ensin saarelle ja siellä päätettäisiin jatkosta. Paulaharju selostaa ajon parhaaseen urheilutyyliin, joten annetaan puheenvuoro hänelle:

Lassila ajoi täydellä vauhdilla, yhdeksänkymmenenkahden kilometrin tuntinopeudella. Jää oli vielä siksi heikkoa, että se painui tuntuvasti raskaan koneen alla. Se säröili moneen ristiin, ritisi ja paukkui, ja järven kansi vonkui kauttaaltaan. Auton painamasta syvänteestä pakeneva vesi pakkautui eteen ja nousi jääpeitteiseksi aalloksi, joka kiiti kilpaa vaunun kanssa. Toinen aalto seurasi jäljessä maininkina. Vesi pusertui suihkuina ylös kasteluavannoista ja imeytyi niihin kuristen takaisin, pyrkiessään tasapainoon vaunun ohi kuljettua. Noudattaen annettua määräystä ajaja hiljensi vauhtia saaren kohdalla. Hän huomasi tällöin, että kone ei totellut ohjausta, vaan uhkasi tehdä liukkaalla jäällä monenkertaisen kuperkeikan. Mies painoi vivut jälleen auki ja antoi mennä saarenkärjen yli yhtämittaa. Matkan toinen osa lennettiin samalla vauhdilla ja yhtä äänekkäästi ja näkyisästi kuin ensimmäinenkin. Rannoille kokoontuneet katselijat ehtivät vähin selvitä hämmästyksestään ja alkoivat antaa merkkejä mielenkiinnostaan lopputaipaleen kestäessä. Naiset kirkuivat ja siunasivat, mutta miehet seurasivat auton kulkua henkeään pidättäen ja puhumaan kykenemättöminä. Asioita ymmärtävillä oli syytä pelätä, että näytelmä saisi rajun lopun. Ne, jotka tunsivat jääkuoren heikkouden, tiesivät, että sen puhjetessa jäisi hurjasta vääpelistä jäljelle vain joitakin kiereskeleviä univormunnappeja.

Rohkea autonajaja saavutti rannan onnellisesti ja korjasi osan tekonsa tuottamasta kunniasta heti paikan päällä. Läsnäolleet jätkät tunnustivat empimättä sotilassäädyn etevyyden jäällä matkustettaessa. Eversti Burton ei voinut pidättää ihastunutta kirousta ja vakuutti, ettei Kanadassakaan olisi oltu urheampia. Tapauksen maine on hänen mukanaan jo kulkenut suureen maailmaan.

Kirjoitus aikaisemmin julkaistu Pohjoisessa autokirjassa (Osk. Jyväs-Ainola 2003, loppuunmyyty).

Kyseessä lienee vääpeli Helge Lassila, joka sittemmin yleni kapteeniksi ja toimi autoalalla toisen maailmansodan jälkeen.

Då hördes ett hemskt ljud…

Viime vuonna 60-vuotismuiston kunniaksi julkaistiin omana julkaisunaan Tove Janssonin ensimmäinen Muumi-sarjakuva. Sarjakuvan käsikirjoitus perustui löyhästi Muumipeikko ja pyrstötähti kirjaan ja sen julkaisi ruotsinkielisen vasemmiston Ny Tid –lehti. Sarjakuvan Jansson teki ystävänsä, päätoimittaja Atos Wirtasen toivomuksesta.

Suomalaisen Maailmanloppu tulee! nimen saanut Mumintrollet och jordens undergång ilmestyi Ny Tidin lastenpalstalla. Kaikkiaan ilmestyi 26 kaksirivistä strippiä, jotka tuoreessa julkaisussa on jaettu eri sivuille. Tarinalla on erilainen loppu kuin kirjassa, Muumiperhe ystävineen päätyy klassisen absurdin sarjakuvan kaavojen mukaisesti muun muassa valaskalan hampaisiin (!).

Tässä 3.10.1947-2.4.1948 julkaistussa tarinassa sarjakuvailmaisu hakee vielä muotoaan, mutta ilmaisu on erittäin nautittavaa näinkin. Sarjakuva on mukana alkuperäisen ruotsinkielisen tekstauksen (ja kaunokirjoituksen) kera. Juhani Tolvasen suomennos kulkee ladottuna sivun alalaidassa.

Teokseen liitetyssä haastattelussa Jansson muistelee tällä sarjakuvalla olleen suuren vaikutuksen siihen, että hän viitisen vuotta myöhemmin teki pitkän, seitsenvuotisen sopimuksen Muumi-sarjakuvasta The Evening Postin kanssa.

Hän kertoo myös, että Nuuskamuikkunen sai vaikutteita Wirtasesta. Ei tosin samassa mielessä kuin Muumimamma Janssonin äidistä tai Tuutikki Tuulikki Pietilästä. Pitkillä kävelyretkillä Wirtasen kanssa syntyi idea piisamirotasta. Wirtanen puhui usein, että kävelypaikoilla elelisi piisameita, mutta koskaan pari ei niitä nähnyt.

Janssonin haastattelun lisäksi teoksessa on Henrika Ringbomin muistelma haastattelun synnystä, Tove Janssonin oma kirjoitus Atoksesta, Juhani Tolvasen ja Trygve Söderlingin jutut sarjakuvan vaiheista.

Jansson kertoo Muumin saaneen poliittista vastustusta ja siksi sarjakuva loppui. Söderling epäilee tätä motiivia ja arvelee loppumisen syyksi – tai ainakin osasyyksi – Toven keväällä alkaneen Italian maalausmatkan. Ehkä hän halusi sarjan loppuun ennen etelään lähtöä?

Mikä lie merkitys Janssonin tutustumisella Vivica Bandleriin, tässä sarjakuvassa esiintyvät ensikertaa Tiuhti ja Viuhti joiden esikuvana olivat touhukkaat ja vastarakastuneet Jansson ja Bandler.

Joka tapauksessa vaihtoehtoinen loppu antaa Ny Tidiin tehdylle sarjalle oman erityisen arvonsa, oli se syntynyt kiireen tai vastalauseiden vuoksi.

Alku- ja jälkisanoissa ihmetellään tarinan ”aikuismaista” otetta. Itse en tällaista tuomiota antaisi. Sillä kuka muu kuin lapsi (tai lapsenmielinen) voisi todeta: ”kaikki olivat omituisen janoisia, vaikka he olivat juoneet koko yön”.

Koitelinkoski

Metsähallitus ja Kiimingin kunta ovat tehneet Kiiminkijoen Koitelinkoskesta mitä mainioimman retkeilypaikan. Eilen käytiin jokea ja koskea ihastelemassa, samalla Sahasaaressa paistettiin nuotiolla makkarat.

Tällaisista maisemista Kiiminkijoki on kuuluisa. Oikea melojien paratiisi.

Ei Koiteli ole iät ajat vapaana virrannut. Paikalla oli 1783-1913 saha, joka sai käyttövoimansa koskesta. Sahan perustivat oululaiset kauppiaat, sen viimeiseksi omistajaksi jäi Uleå Ab. Kun käyttövoimaa saatiin muualtakin kuin virtaavista vesistä, oli edullisempaa uittaa puutavara jokisuulle asti ja sahata vasta sitten. Lautoja ja lankkuja kun ei enää voinut uittaa.

Lisätietoja: www.koiteli.fi (sivuihin tutustujalle annettakoon ennakkovaroitus huomattavasta tuotteistamisesta ja Koiteli -tuoteperheistä)