Panem et circenses

Leipää ja sirkushuveja. Roomalaisen Decimus Junius Juvenaliksen (n. 55-135) sanonta on syöpynyt kaikkien mieliin, ja usein sanapariin viitataan vieläkin kun tahdotaan poliitikoista pahaa puhua. Juvenaliskin tahtoi puhua pahaa, mutta hieman toisessa merkityksessä kuin yleensä ymmärretään.

Juvenalis tahtoi sanoa ja sanoikin: "duas tantum res anxius optat: panem et circenses" eli "ajattelee ja toivoo vain kahta asiaa: leipää ja sirkushuveja".

Juvenalis syntyi Neron ollessa keisarina. Aikuisikänsä hän eli Rooman suuruuden aikoina, keisareina valtavaa valtakuntaa hallitsivat Vespasianus (69–79), Titus (79–81), Domitianus (81–96), Nerva (96–98), Trajanus (98–117) ja Hadrianus (117–138).

Pahimmat keisarien ylilyönnit olivat ohi, mutta muu ylimystö ja vaaleilla valitut viranhaltijat pistivät edelleen haisemaan. Ja pahasti.

Kansakin olisi voinut puuttua yhteiskunnan tilaan äänestämällä, mutta äänestämällä vaikuttaminen ei sitä kiinnostanut. Siksi Juvenalis haikaili entisiä aikoja, jolloin ihmiset sentään äänestivät.

Ihmisluonnon rappeutumiseen tai poliitikkojen paremmuuteen Juvenalis ei uskonut. Ennen aikaan hänen mukaansa ihmiset kävivät äänestämässä, koska siitä sai rahaa. Äänten ostaminen ja myyminen oli yleistä, ja kerran vuodessa järjestetyt vaalit tarjosivat useille ylimääräisen tulonlähteen.

Mutta ajat muuttuivat. Enää eivät vapaat kansalaiset edes vaivautuneet äänestämään, koska valtakunnan ytimenä olleen miljoonakaupungin asukkaille jaettiin peruselintarpeet ilmaiseksi ja kulttuuritarjontaan Circus Maximuksen gladiaattorinäytöksiä myöten pääsi tutustumaan korvauksetta.

Oli leipää ja sirkushuveja, eikä lainkaan kiinnostusta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Jos Vanhanen ja Katainen haluaisivat rauhassa touhuta ja asioita mielensä mukaan järjestellä, niin Juvenaliksen kauhisteleman metodin mukaan ihmisille pitäisi tarjota kohtuullinen kansalaispalkka ja ilmaiset maksu-tv-kanavat, ainakin formulat Ylen lähetettäviksi.

Mutta ei eletä vielä sellaisia aikoja, ei lähellekään, ei edes ylioppilaspiireissä, joita on tavattu pitää tulevan maailman airuina.

Eilen äänestin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan vaaleissa, oli äänestyspiste ihan pääkirjaston oven vieressä. Palkkioksi uurnalle tulemisesta sai haalarimerkin (kuvassa).


(Asterixissakin on leivästä ja sirkushuveista puhuttu, sillä tuo kansi ja mainoslinkki: Quid? Asterix-latinan alkeita)

Asterix ja Kleopatra

Kaksikymmentä vuotta sitten Asterixin 30-vuotisuutta juhlistettiin erikoispainoksella Asterix ja Kleopatra -albumista. Olihan seikkailu ensimmäinen, jonka suomalaiset saivat luettavakseen vuonna 1969 (Sanoma, suom. Outi Walli).

Juhla-albumi sisälsi varsinaisen seikkailun lisäksi kahdeksan sivun liitteen, jossa sarjakuvan vaiheita ja tekijöitä ranskalaisin viivoin esiteltiin. Viivojen mukaan 1961 menestystä ei vielä ollut tullut, ja kustantajakin oli epävarma. Mutta jo 1965 gallialaisen kylän hahmot olivat sellaisia kansansuosikkeja, että Asterixin mukaan nimettiin Ranskan ensimmäinen sateliitti.

Itse asiassa sateliittia ei nimetty Asterixin mukaan. Asiaa valmistellut ministeri otti pahasti nokkiinsa (toisin kuin Kleopatralla, ei tuolla miesministerillä ollut kaunista nenää), kun sai kuulla sateliitin rakentaneiden insinöörinörttien antaneen keinotekoiselle kiertolaiselle työnimen sarjakuvasta.

Vuonna 1969 Asterix ja Kleopatra julkaistiin ilmeisesti Suomen lisäksi monessa muussakin maassa. Määrätietoinen maailmanvalloitus oli alkanut.

Oman maankin sisällä ranskalaisella sarjakuvalla oli muureja voitettavanaan. Yksi maan päälehdistä Le Monde ei ollut koskaan julkaissut sarjakuvaa. Se rajapyykki murrettiin 1974, jolloin laatulehti otti Asterixin sivuilleen.

Vuonna 1974 Asterix ja Kleopatra -albumin toisen painoksen myötä minäkin tutustuin seikkailuun. Muistikuva on tarkka: sarjakuva-albumi oli kuopiolainen Carlsonin tavaratalon ruokaosaston lehtipisteessä.

Tämän seikkailun tekemiseen tarvittiin 14 litraa tussia, 30 sivellintä, 62 pehmeää lyijykynää, 1 kova lyijykynä, 27 pyyhekumia, 30 kiloa paperia, 16 kirjoituskoneen värinauhaa, 2 kirjoituskonetta ja 67 litraa keskiolutta!

67 litraa keskiolutta! Sille koulussa tirskuttiin.

67 litraa keskiolutta. Se kertoi myös, ettei Asterix-sarjakuva ollut pelkästään lapsille tarkoitettu luettava, vaan myös aikuisille. Ensi näkemällä muistan miettineeni, onko albumi tarkoitettu vain aikuisille.

Se olisi ollut kamalan epäreilua. Nuo tutut hahmot uudessa seikkailussa ja en saisi sitä lukea. Ei niin kuitenkaan ollut.


Yksi "aikuisten aiheista" Kleopatrassa on (1960-luvun) nykyarkkitehtuuri. Koko tarinahan alkaa, kun egyptiläinen arkkitehti Numerobis kaipaa Akvavitixin apua. En tunne silloista keskustelua, mutta Goscinny ja Uberzo tuntuvat neuvoksi tarjoavan vanhan hyvien puolien mukana pitämistä.

Asterix ja Kleopatra -albumista on otettu Suomen kansallisbibliografian mukaan kahdeksan painosta, joista kaksi osana kokoomateoksia. Viimeisin painos on vuodelta 2002. Luultavasti kohta puoliin on taas uusi painos tulossa.

Vuoden 1989 erikoispainoksessa arvellaan, että yksi selitys Asterixin suosiolle on vähemmistön voitokas vastarinta. Ja erityisesti sen esittäminen humoristisella tavalla. Kaikkihan me kuvitellaan olevamme jonkin "vähemmistön" osia.

Mazda 626:n päästömittaustuloksia 1999-2007

Madza 626 4D Hatchback, vm. 1989.
Moottorin käyttövoima bensiini.

Katsastuksen yhteydessä tehdyt pakokaasujen päästömittaukset
1999-2007

1999

2000

2001

2002

(Vuoden 2002 tiedot puuttuvat)

2003

2004

2005

2006

2007

227 vuotta

Aamulehdessä oli viime viikolla laskeskeltu, että viisihenkinen perhe eläisi 6,9 miljoonan euron lottovoitolla 227 vuotta. Kahden aikuisen ja kolmen lapsen perheen keskikulutus on 30 300 euroa vuodessa, siitä jakolaskua oli tehty.

Illalla numerot arvottiin ja suurpotti jakaantui kahteen osaan. Kaksi perhettä siis pärjää seuraavat 113 ja puoli vuotta ilman huolta rahasta.

Tänään aamulla tulevat julkisiksi vuoden 2008 verotiedot. Useat mediat ovat virittäneet verokoneensa jo valmiiksi, niistä voi suurimmat ansio- ja pääomatulot katsoa. Ja miettiä, miten monta vuotta teollisuusjohtajien perheet viime vuotisilla tuloillaan pärjäisivät.

Eivätpähän nämä asiat niin yksioikoisia ole. Aamulehti varmaan viikon mittaan tulee muistuttamaan, että toisilla on enemmän tarvetta. Ja liikejohtamisen ammattitaito maksaa.

Yllättävää verotietojen julkistamisen mediavalmistelussa on ollut useiden medioiden puollot tulojen tiedottamiselle. Että ne oikeasti ovat yhteiskunnallisesti tärkeää tietoa, ja niitä ei ole syytä salailla.

Esimerkkeinä on mainittu muun muassa viranhaltijat ja lääkäriyrittäjät. Verotiedot ovat armotta paljastaneet, miten katsastustoimintaa muinoin virkansa puolesta hallinnoineet ovat vuosien varrella saaneet huomattavia pääoma- ja myyntituloja. Julkisen terveydenhuollon ostopalvelut ovat tuottaneet esimerkiksi MedOnen perustajalääkäreiden tileille melko summia.

Mutta mitäpä sitä kateelliseksi ryhtymään. Tulee sellaisessa tunnetilassa euron ja toisenkin tuhlanneeksi verotietoja esitteleviin lehtiin.


* yle.fi/verokone

Apokryfikirjat: Tobitin kirja

[Uusi suomennos, Tobitin kirja, Manassen rukous]

Apokryfikirjojen suomennoskunta esittelee Tobitin kirjaa komediana, mutta koska kyse on pitkään kirkon käytössä olleesta puolivirallisesta tekstistä, niin lukija arvannee, ettei vitsailu vallan suuriin mittoihin äidy. Aikaisemmin kirja tunnettiin Tobiaan nimellä, muutos on tehty kansainvälisen käytännön mukaan.

Pääosassa kirjassa on Tobitin poika Tobia, ja hänen vain nimeltä mainittu isoisänsä oli Tobiel. Topeja kolmessa sukupolvessa.

Rakenteeltaan ja asetelmiltaan Tobitin kirja on hyvinkin komediallinen. Sanotaan, että Aleksis Kiven Nummisuutarit olisivat jotakin sukua tälle tarinalle. Naimamatkoilla molemmissa ollaan, ja suutari Topias lähettää poikansa Eskon matkakumppanin kanssa reissuille.

Vielä Kiven aikoihin Tobiaan kirja kuului myös kansanraamattuihin, joten periaatteessa ainakin vanha tarina oli tuttu. Ehkä myöskin sen kautta, että Tobitin kirjaa suositeltiin aikoinaan erityisesti naimaikäisille nuorille luettavaksi (saarnallinen elämänohjeita kirjassa on myös).

Viime vuosikymmeninä uudelleen muotiin noussut Topias -etunimi tulee juuri tästä teoksesta, vaikka se välillä "hienostui" Toivoksi (on Toivokin hieno nimi, ei sillä, ja terveisiä). Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Topias -nimi on annettu 26.10.2009 mennessä 6585 pojalle, näistä yli viisituhatta vuoden 1980 jälkeen.

Alkuasetelmien jälkeen Tobit sokeutuu. Lääkärit vain pahentavat tilannetta ja Tobit kääntyy Jumalan puoleen. Samaan aikaan samaan Naftalin sukuun kuuluva Saara, jolta oli ennen hääyötä kuollut jo seitsemän miestä, pyysi myös Herralta apua.

Kun avunpyynnöt saapuivat samaan aikaan, niin yläkerta päätti ratkaista ongelmat samalla järjestelyllä. Käytännön järjestelyistä sai vastata arkkienkeli Rafael (Nummisuutarin Eskon mukana oli Mikko Vilkastus - arkkienkeli Mikael).

Köyhtynyt Tobit muisti erään tallettamansa suuren summan, jota lähetti Tobian kokoneen matkamiehen (naamioitunut Rafael) kanssa hakemaan. Virralla suuri kala yritti napata taivaltamiseen tottumattoman Tobian jalan, Rafael neuvoi nappaaman kalan ja ottamaan talteen sen sapen, maksan ja sydämen. Niitä vielä tarvittaisiin.

Matkalla Rafael valmisteli Tobiaa Saaran suhteen. Tobia ei hänestä halunnut huolia, tiesi hänkin seitsemästä kuolleesta sulhaskandidaatista. Mutta mieli muuttui, kun Rafael kertoi niksit ja keinot hengissä selviämiseksi.

Saara oli rikkaiden vanhempiensa ainoa lapsi, ja Tobialla olisi sukulaissuhteiden kautta ensisijainen naimaoikeus. Tämän kuultuaan Tobia "rakastui oikopäätä tyttöön".

Sopivasti Saara asui matkalla rahanhakupaikkaan. Sinne poikettiin ja Saaran isän Raguelin kanssa tehtiin naimakaupat. Hääyö valmisteltiin ja Tobia toimi ohjeiden mukaan, poltti kalan maksan ja sydämen, ja tappava paha henki viuhahti pakoon Egyptiin saakka. Rafael vilahti perässä ja kahlitsi hengen nilkoistaan sinne.

Jo oli Tobia rikkaissa ja sopivissa naimisissa. Raguel ilosta puolet omaisuudestaan antoi heti, Rafael poikkesi noutamassa matkan varsinaisena tarkoituksena olleet talentit ja koko konkkaronkka palasi Tobitin luo. Joitakin päiviä myöhässä, mutta kuitenkin.

Takaisin kotona Tobia hieroi kalan sapen isänsä silmiin. Jo selkeni näkö ja sopiva miniäkin vielä! Tobit oli onnesta ymmyrkäinen.

Loppuelämätkin sujuivat kaikenpuolin onnellisesti. Pitkän iän Tobit (112 v.) ja Tobia (117) saavuttivat.


* * *

Katselin netistä mitä Tobitin kirjasta muutoin kirjoitettu. Siten tulin lukeneeksi Marjaana Perttulan nettikolumnin Piispat saivat nenilleen Ylen Satakunnan radion sivuilta parin vuoden takaa. Perttula kuului apokryfikirjoja suomentaneen työryhmän valvojiin.

Ei ole puolikirkollinenkaan suomennos varsinaisen käännösteorian mukaan kulkevaa työtä. Perttula kiittelee, että Tobitin kirjan myötä kirkkoraamattuun saatiin koira, ihan oikea lemmikkikoira. Tobialla oli Rafaelin lisäksi matkaseuranaan nelijalkainen ystävänsä. Kaksikin kertaa se mainitaan.

Mutta suomentamisen valvojaja hän oli kavahtanut, koska oli yritetty kirkollisiin teksteihin yritetty ujuttaa lentävä kissa! "Tarkistetussa versiossa ne vain kiipeilivät patsaiden päällä", kertoo Perttula valvojien työn tuloksista.

Vähät alkutekstin kielimuodoista...


[Uusi suomennos, Tobitin kirja, Manassen rukous]