Pörrö-Pekka ja Mörrö-Maikki

[Jörö-Jukka, Pörrö-Pekka ja Mörrö-Maikki]

Jörö-Jukan tekijä Heinrich Hoffmann ei kertonut syntytarinaa aivan kuten pari päivää sitten tässä blogissa kerrottiin. Markus Brummer-Korvenkontion (1991) mukaan Hoffmann on kovin vaitonainen muistelmissaan vuoden 1858 laitoksen synnystä. Alkuperäisen syntytarinan illanviettokohtausta olen hieman liioitellut, samoin kirjakaupassa käyntiä. Hoffmannin itsensä mukaan hän päätyi ostamaan vihkon, koska ei löytänyt sopivaa, kelvollista lastenkirjaa.

Joka tapauksessa Hoffmannin hahmo oli menestyksen kannalta oleellinen. Olihan hän lääkäri, ja lääkärin tekemä lastenkirja ei voinut olla lapsille pahaksi. Myöhemmissä suomenkielisissä laitoksissa tekijäksi mainostettiin "tohtori Henrik Hoffmania".

Samoin kuin Rodolphe Töpfferin hahmot, sai Jörö-Jukka rinnalleen pian kilpailijoita. Suomeen Hoffmannin Jörö-Jukka kantautui ruotsinkielisten lapsien pelotukseksi 1849 ja suomen 1869 (Lasten Joulu-Tauluja eli opettavaisia juttuja kuvinensa (Jörö-Jukka, Pikku Lassi joka ei soppaa syönyt y.m.), kust. K.E. Holm).

Ensimmäisen ruotsinkielisen laitoksen kustantaja oli turkulainen J.W.Lillja, sama, joka seuraavalla vuosikymmenellä Herra Koipeliinia painatti. Huomattavaa on, että tämä Julbocken (eller den finska Drummelpetter): lustiga historier och roliga bilder painatettiin Saksassa, Scholzilla Mainzissa (ja luvatta, Scholzia sakoilla rätkäistiin). Nimikin kertoo, että joulumarkkinoille teos tehtiin.

Jörö-Jukka sai myös kotimaisen, suomalaisen kilpailijan. Itse asiassa peräti kolme.

Vuonna 1886 viipurilainen kirjapaino Clouberg julkaisi Tyko Hagmanin (1841-1914) Pörrö Pekka - opettavainen kuvakirja lapsille -teoksen. Pörrö-Pekan hahmo on saanut Jörö-Jukalta huomattavia vaikutteita.

Tyko Hagman oli altis eurooppalaisille vaikutteille. Nykyisin hänet muistetaan etenkin skifitarinoistaan, joita Suomen varhaisimpina pidetään. Matkustus kuuhun juhlistaa tämän blogin 500. merkintää.

Toinen suomalainen kopio oli tamperelaisen H.T. Bärlundin julkaisema Jörö-Jukan toverit (n. 1904).

Kolmannessa, jälleen Pörrö-Pekka -nimeä käyttävässä muunnelmassa (kuvassa) huomion arvoista on se, ettei pelkästään poikia syyllistetty henkilökohtaisen hygienian laiminlyömisestä. Pörrö-Pekan rinnalla esiintyi Mörrö-Maikki, jolta yhtä lailla oli hiukset ja kynnet hoitamatta.

Vaikka kolmannenkin julkaisija oli viipurilainen Clouberg, ei teoksella ole yhteyttä Tykö Hagmanin teokseen. Enok Rytkösen suomenkielelle sovittama Pörrö-Pekka on käännös tukholmalaisesta Pelle ja Lisa Snusk -kuvakirjasta. Suomennos on julkaistu noin 1908.

[Jörö-Jukka, Pörrö-Pekka ja Mörrö-Maikki]

Käsivarakuu

[Time for a Vispo: The 6. Challenge]

Valokuvatorstain sininen ja valkoinen

[Valokuvatorstain 151. haaste: Sininen ja valkoinen]

Ihmiset tuntuvat melko estottomasti heittelevän kaikenlaista maahan kilpailemaan puiden lehtien kanssa. Monenlaista sinistä ja valkoista etenkin näkee.

Jörö-Jukka

[Jörö-Jukka, Pörrö-Pekka ja Mörrö-Maikki]

Joskus saksalainen Heinrich Hoffmann (1809-1894) on nostettu Rodolphe Töpfferin rinnalle "nykyaikaisen kuvakerronnan" eli sarjakuvan esi-isänä. Käsitys on väärä ja perustunee fragmentoituneisiin Töpfferin töihin. Vaikka Heinrich Hoffmannin Jörö-Jukka onkin huikea hahmo, ei sitä pidä sarjakuviin sotkea.

Lastenkirjallisuus oli sarjakuvien lailla melko kartoittamatonta kirjahistoriaa. Lastenkirjallisuuden historia on nykyisin kuitenkin mahdollisuuksien mukaan selvitetty, toisin kuin sarjakuvan.

Osaltaan taustalla ovat innokkaat, varakkaat bibliofiilit ja bukinistit. He ovat voimia ja rahaa säästämättä keränneet aikoinaan valtavina massapainoksina levinneitä, mutta sittemmin hyvin vähälukuisiksi harvenneita kuvakirjasia.

Jörö-Jukka (Stuwwelpeter) on oiva esimerkki laajalevikkisestä, mutta harvinaiseksi tulleesta teoksesta. Sen ensipainos ilmestyi 1845, sadas painos 1876 ja tekijänoikeuksien rauetessa 1925 painoksia oli otettu jo 539. Tähän päälle vielä käännökset ja lukuisat piraattipainokset ja -kopiot.

Markus Brummer-Korvenkontio on selvitellyt kirjan vaiheita (Jörö-Jukka ja sen historia, WSOY 1991).

Tarina alkaa näin joulun alla, kun frankfurtilainen lääkäri poikkeaa kirjakauppaan ostamaan kolmivuotiaalle lapselleen Carlille joululahjaa.

Ilmeisimmin kävi niin kuten joskus nykyisinkin. Ylempään keskiluokkaan kuuluva hyvin toimeentuleva vanhempi äimistyy lastenkirjojen hintaa ja tasoa. Hoffmann toteaa kykenevänsä itse parempaan ja ostaa vain tyhjän vihkon.

Toisin kuin useimmat, jääräpäinen Hoffmann ei kuitenkaan luovuttanut. "Helposti" piirretyn kirjasen tekemiseen menikin enempi aikaa, ja vilunkiin hänen piti turvautua. Mitä ilmeisimmin hän tarvitsi mallia. Sellaisena mitä ilmeisimmin toimi jokin tuntematon teos, joka oli innoittanut myös venäläisen Stepka-Rastrepka teoksen syntyä (vanhin tunnettu painos 1849). Kun vihkon loppuun jäi vielä yksi tyhjä sivu, sinne lääkäri piirsi monesti lapsipotilailleen piirtämän pitkäkyntisen ja -hiuksisen hahmon, Jörö-Jukan.

Jörö-Jukan suosio antaisi olettaa, että lääkärikoulutuksessa olisi opastettu sellaisten tekoon. 1800-luvulla vanhemmat usein pelottelivat lapsiaan lääkärillä, ja tohtorien oli ennen hoitotoimenpiteitä murrettava jäätä.

Brummer-Korvenkontion ja hänen siteeraamansa Walter Sauerin mukaan ainakin 1858 uusintalaitos Jörö-Jukasta on suuresti Stepka-Rastrepkalle velkaa. Tässä vaiheessa Jörö-Jukka oli jo siirtynyt viimeiseltä alkusivuille.

Kirjaksi Carlin joululahja päätyi jo tammikuussa 1845. Lääkäri-isä oli kosteampia joulujuhlia viettänyt ystäviensä kanssa ja siellä esitellyt erinomaista pihistelykeksintöään. Juomingeissa mukana ollut kustantaja-kirjanpainaja oli innostunut kirjasesta, ja siitä lukuisat painokset saivat alkunsa.

Semmoinen on Jörö-Jukka,
Koikkakynsi, pörhötukka.
Tahtoo kynsiänsä säästää,
Mutt'ei kampaa päähän päästää.
Nyt on pää kuin vanha lato,
Kynsi niinkuin onkimato.
Hyi sitä Jörö-Jukkaa!
Hyi sitä pörhötukkaa!

Kuvassa Heinrich Hoffmannin Jörö-Jukka vuodelta 1844.


Jörö-Jukkien eri laitoksia:

* Der Struwwelpeter oder lustige Geschichten und drollige Bilder. 564. painos (PG)
* Struwwelpeter: Merry Stories and Funny Pictures. Frederich Warne & Co, New York (PG)
* Der Struwwelpeter (Wikisource)
* Pierino Porcospino (Wikisource)
* http://www.struwwelpeter.com/


[Jörö-Jukka, Pörrö-Pekka ja Mörrö-Maikki]

Tiitu Takalo: Tuuli ja myrsky

Tiitu Takalo (s. 1976) nousi suomalaisen sarjakuvan nuoremman ketjun eturiviin viimeistään pari vuotta sitten ilmestyneellä, kovasti kehutulla Kehä -albumillaan (Suuri Kurpitsa 2007). Takalon naiskuvaus ei ole mitenkään stereotyyppistä, perinteistä tai totuttua. Hänen nuoret naisensa eivät todellakaan ole toiminnan kohteita.

Kehän jälkeen Takalolta on ilmestynyt kolmekin teosta, uusin Tuuli ja myrsky (Suuri Kurpitsa 2009) käsittelee ruumiillista koskemattomuutta. Tyylilajina on alakulttuureista tuttu tiedostava pamfletointi.

Melkeinpä tekisi mieli nimetä Tuuli ja myrsky opetussarjakuvaksi. Niin paljon se tarjoaa erilaisia toimintamalleja yhteiskunnan rikoksena väheksymän raiskauksen tai seksuaalisen häirinnän vähentämiseksi.

Tarinassa muuten mukava ja kiva Kurittomuuden kitaristi Jake pistetään maistamaan omaa lääkettään. Ei siis sitä, vaan tuntemaan miltä tuntuu kun virkavalta ja ihmiset ylipäätään vähättelevät hänen kokemaansa.

Toivottavasti otti opikseen.

Ongelma on vähättelyn pelossa vaikeneminen. Kun asioitaan ja pahoja olojaan ei tuo keskusteluun, ne jäävät mieltä vaivaaksi taakaksi. Samalla tekijälle jää kuvitelma, että hänen kähmintänsä on ihan sallittua. Ei tarkoittaa ei, vaikka olisi korkokenkiin ja minihameeseen pukeutunut.

Pieniä tietoiskuja on pitkin matkaa. Nuorten aate on anarkafeminismi, turha sinne väliin on toisten kielten maskuliinista o:ta tunkea.

Ja miksi iltapäivälehtien pitää kirjoittaa raiskauksista passiivissa? Ei niillä olekaan tekijää?

Takalo piirtää pääasiassa ihmiskuvausta. Niinpä taustat jäävät useimmiten tyhjiksi. Harvakseltaan taustoissa on aatetta valaisevia julisteita. Kansi määrätietoisessa realismissaan tuo mieleen aivan toisen aikakauden tyylisuunnan, mutta on perusteltu.


* Suuri Kurpitsa: Tiitu Takalo