torstai 5. marraskuuta 2015

Putkiremontoitua


Semmoisia seinistä kaivettiin ja uusilla korvattiin.







keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Avaruuslampaita



Jouko Pukkila
Avaruuslampaita – Tähtien valoa
Lempo Kustannus


Miksi lampaat kulkevat ympäri avaruutta kahvikupissa? Koska humanoidi vei lautasen ensimmäisessä stripissä. Jouko Pukkila loi Lampaita-sarjakuvan 1980-luvun alussa. Tuosta sarjakuvasta erkaantuivat Avaruuslampaat omaksi sarjakseen, joka on viime vuosina ilmestynyt Turun Science Fiction seuran Spin-lehdessä.

Lampaita ja Avaruuslampaita on ilmestynyt vuosien varrella epäsäännöllisesti eri lehdissä, muun muassa Keski-Uudenmaan sarjakuvan Kärki-lehdessä, Ilta-Sanomissa ja Kulttuurivihkoissa. Vuonna 1986 Pukkila sijoittui lampaillaan toiseksi Kemin sarjakuvakilpailun strippisarjassa. Kilpailun voittorahoilla syntyi ensimmäinen kokoomateos. Sittemmin omakustanteisia albumeita on syntynyt useampia, nyt julkaistu Tähtien valoa on toinen kustantajan julkaisuohjelmaan otettu sarjakuvakirja. Aikaisempi on Lampaita – Elämää ilman aivoja vuodelta 2007.

Puolensivustrippejä sisältävässä uutuudessa avaruuslampaat kulkevat maassa ja maailmankaikkeudessa. Pukkila onnistuu esimerkiksi selittämään uudelleen muinaisten avaruusolioiden luomiksi epäillyt Pääsiäissaarten patsaat ja maya-kalenterin mukaisen maailmanlopun toteutumattomuuden. Alkusanoissa tekijä kertoo vieneensä lampaat avaruuteen, jotta voisi piirtää ”kaikennäköisiä mörköjä ja öhkiäisiä”. Niitä onkin albumin sivuilla runsaasti. Strippeihin johdattaa tekijän alkusanojen lisäksi Kaltsu Kallion sarjakuvamuotoinen esipuhe.

Keskeistä Avaruuslampaissa on kuitenkin huumori. Tieteisseikkailujen ja koomisuuden yhdistäminen on hankala laji. Pukkila onnistuu kaivamaan tieteiskertomusten stereotypioista ja kuluneista juonikuvioista huvittavia piirteitä lukijan iloksi kytkemällä niihin ajankohtaisia tapahtumia.


julkaistu Sarjainfossa 2/2015

* Pukkilan Lampaita-sivu


tiistai 3. marraskuuta 2015

Hanuripartio kokoontuu Ouluun


Viikonloppuna vietetään Oulun IV sarjakuvafestivaaleja. Tapahtumat alkavat jo torstaina Arktisella sarjakuvaseminaarilla ja tapahtumilla pääkirjastolla. Festivaali päättyy isänpäiväsunnuntaina Oulun taidemuseolla Kalervo Palsan sarjakuvien parissa.

Varsinainen festivaalipäivä on lauantaina. Silloin Kulttuuritalo Valveella sattuu ja tapahtuu. Ohjelmistosta voisi poimia Näkymätön Viänänen -sarjakuvapajan, jossa "harjoitellaan piirtämään Jope Pitkäsen Näkymättömiä Viänäsiä. Paja kehittää osallistujien käsitystä lippalakkien anatomiasta." Mahdollisesti pajassa harjoitellaan myös kaljapullon piirtämistä. Paja alkaa Sarjakuvaluokassa ohjelman mukaan 15.45.

Heti pajan jälkeen klo 16.00 on Jopen Kirjakerhon tapaaminen anniskeluoikeuksin varustetussa festivaaliravintolassa. Tapaamisen keskusteluissa saatetaan sivuta kirjakerhon tuoreinta teosta Hanuripartio viheltää pimeää (Lempo Kustannus 2015). Tilaisuuden loppumisaika ei ole määritelty.

Sarjakuvafestivaalivierailun voi rakentaa myös muiden tilaisuuksien, esitelmien, haastattelujen ja näyttelyihin tutustumisen varaan. Tutustukaa ohjelmaan!


* Oulun IV sarjakuvafestivaali

maanantai 2. marraskuuta 2015

Pähkinäpuinen mahtitikku


Kaija Rantakari
Mikado
Poesia 2015


Ennen Rubikin kuutiota unkarilaisten suurin lahja leikkivälle maailmalle oli tikkupeli Mikado. 41 noin 15 senttistä tikkua heitetään sattumanvaraiseksi kasaksi, josta yritetään ottaa tikkuja pois yksi kerrallaan muita liikuttamatta. Jos pelaaja onnistuu, hän saa pisteitä tikun arvon mukaisesti. Eniten pisteitä saa perinteen mukaan pähkinäpuusta veistetystä Mikadosta, Japanin keisarista, joita tikkunipussa on vain yksi kappale.

Kaija Rantakarin (s. 1984) esikoiskokoelma on nimetty pelin mukaan. Rantakari täyttää saamansa sivutilan tarkkaan. Tekstit levittäytyvät tilan mukaan, kuin Mikadon tikut. Tyhjä tila jää rivien väliin. Runojen määrässä ei ole hyödynnetty pelin antamia mahdollisuuksia, kokoelman mitta on määrittynyt kirjallisten perinteiden mukaan. Tosin kunkin sivun voi tulkita yhdeksi peliksi, eikä pelien määrälle ole rajoja.

Katsominen on tärkeää runokertojalle. Tapahtuvasta kerrotaan hetkellisten asetelmien kautta, kohta kaikki näyttää jo aivan muulta tietää lukija. ”sähkö kihartaa lihassyyt, / hymystä tulee parhaimmillaankin jyrkkä” tai ”verhojen takana sataa, pisaroilla on nopeat varjot”.

Rantakari mittailee tiloja, niiden rajoja ja rajapintoja. Mittavälineeksi käyvät esimerkiksi kengät: ”vasen kenkä pitää oikeaa kovempaa ääntä talojen välissä / aukeilla paikoilla eroa ei huomaa”.  Geometria, heijastumat ja jatkumot ovat tärkeä osa havainnointia. Kaupunki hahmottuu äänien, huone mikadotikuista alkavien suorien ja maailmankaikkeus heikkojen valojen avulla. ”pimeässä on mustaa, joka puolella aaltojen ääntä”.

Kaiken mittailun ja tarkkailun keskellä ovat inhimilliset suhteet. Intiimit havainnot laajentuvat tikkukasoissa suurempiin mittakaavoihin. Tämähän on aivan luonnollista, sillä ”ilmakuva poikkeaa mikroskoopin näkymästä / vain mittakaavaltaan”. Lantioiden kaaret, hengityksen kaiut, kyljen alle jäävät kädet ja raajojen sommitelmat ovat yhtä lailla geometriaa kuin hetkellisiä asetelmia.

Mikadossa kieli on tiivistä. Katkelmallinen, kiteytynyt teksti tuo jotenkin väistämättä ilmaisuun aforistista otetta: ”olemme kovasti ihmisiä” tai ”pidän sinua pitelemässä minua”. Mietelauseet ovat kuitenkin sivutuote, mukava lisä kokonaisuuteen. Rantakarin esikoisteoksen mikadopelit ovat samalla viehättävää ja ajatuksia herättävää seurattavaa.


* Kaija Rantakari. Mikado. Poesia

Julkaistu Kaltiossa 3/2015.


sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Lyhtypylväs


Kotitaloamme on remontoitu. Putkiremontti alkoi maaliskuussa toisesta päästä taloa ja viimeiset yksitoista viikkoa me olemme majailleet toisessa osoitteessa. Perjantaina kello 16.00 oli lupa palata.

Laajan putkiremontin aikana ei käytännössä ollut mahdollista asua korjattavassa huoneistossa. Veden ja viemärin lisäksi puuttui sähkö, ja lämmityskään ei ollut tasaisen varmaa. Onneksi meillä oli tiloja, joissa pienin erityisjärjestelyin saatoimme asua remontin ajan. Nyt kotiin takaisin päästyä jo uskaltaa ajatella aiheutuneita epämukavuuksia.

Viikonlopun aikana koti on palannut pikku hiljaa entiselleen. Televisiotakin on päässyt taas katsomaan. Vielä on paljon tavaroita purkamatta, mutta koti alkaa näyttää jälleen kodilta.

Jokin on tuntunut kuitenkin koko ajan vieraalta. Alkoiko sitä jo tottua toisiin tiloihin? Ei kai kokonaan uusi kylpyhuone muuta asuntoa näin paljon?

Asia selvisi kun vaimo kysyi:

-- Onko tuo lyhtypylväs ollut tuossa aina?


LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset