Sankaritekoja

Ville Rannalta on ilmestynyt uusi teos Kuningas menettää päänsä (WSOY 2018). Sarjakuvaromaania en ole vielä saanut käsiini, mutta ennakkotiedoissa kerrotaan uutuuden olevan jatkoa tai laajennettu versio vuonna 2011 ilmestyneestä Sankariteoista (Huuda huuda). Tuo aikaisempi teos on hyllyssä, joten uutuuden lähestyminen voi olla hyvä alkaa siitä.

Sankaritekoja sisältää kolme episodia nykyajan Oulussa seikkailevasta ritarista. Hän on hävinnyt kaikki taistelut, mutta elättelee toivoa vielä voittaa sodan. Episodit tapahtuvat leikkipuistossa, matkalla lastenvalvojan luokse ja perheen entisellä asunnolla.

Kyse on siis avioerosta, ritarin sankarillisuudelle ei siinä ole juurikaan tilaa. Etäännytys ritariaikaan tuntuisi olevan hämmennystä miehen roolista erossa, ja ylipäätään eron tuomista muutoksista. Kuten lohikäärme muistuttaa, nykyaikana ei tarvita urotöitä.

Loppu on sovinnollisempi. Miten tuollaisia vihollisia vastaan taistellaan, ja miksi niin ylipäätään pitäisi tehdä?

Näissä kolmessakymmenessä sivussa ei valaista kokonaisuutta, vaan muutamaa tunnemyrskyä prosessin aikana. Tätä teosta voisi laajentaa moneen eri suuntaan, ja monella eri tavalla. Miten se on tehty, selviää uutuuden lukemisella.

Päälliköiden ottelu

Uusin painos Päälliköiden ottelussa on lehtipisteissä. Ostin albumin, koska muistelin värityksellä olevan olennainen osa tämän tarinan huumorissa. Viime vuosina julkaistuissa Asterix-albumeissa on ollut uusi tekstaus ja väritys. Halusin nähdä eron omaan vanhaan albumiin (1976, 5. painos) verrattuna.

Tässä muutama esimerkki. Yllä vanha painos.

Hylätyn estetiikka

Hylättyjä taloja Suomessa riittää. Tässä niistä yksi.

Katso myös:

* Autiotalojen kuvat
* Hylätty pientila
* Vanha konetalli
* Katoava lato
* Tannisen talo
* Autiobaari
* Mennyttä loistoa

Iisalmen Koivukujalla

Myös tänä kesänä Iisalmen Pohjolankadun Koivukujalla on taidetta. Viime vuonna töitä oli ympäri Suomen, nyt liikkeellä ollaan paikallisemmin voimin. Kävelin Koivukujan puolestanne. 

Olli Liitu

Kesää on pidetty dekkareiden kulta-aikana. En ole hellittyä ajatusta ymmärtänyt aikaisemmin, nyt helteiden herpaannuttamana olen alkanut tajuta mistä on kyse. Kevyt lukeminen (tai kuunteleminen) ei suuresti rasita, ja siihen pystyy kun muu ei maita.

Yle Areenassa on kuunneltavissa Roope Alftanin käsikirjoittamia Yksityisetsivä Liidun seikkailuja. Ne on ensiesitetty vuosina 1988-1989. Olli Liitu (Heikki Määttänen) on keski-iän ylittänyt kansainvälinen seikkailija, jonka taidoille on taajaan tarvetta myös kotimaassa. Liidun entinen koulukaveri, valtion tiedustelu- ja turvallisuusosaston päällikkö Magnus von Dorff (Jukka Voutilainen) tarpeen mukaan haetuttaa Liidun Ratakadulle.

Kuunnelmat perustuvat dekkari-genren kuluneisiimpiin kliseisiin. Käsikirjoitus toistaa toistamistaan tiettyjä toimintamalleja, ja yksityisetsivä on kovin perso viinalle, tupakalle, kevytkenkäisiin naisiin ja uhkapeliin. Erilaisista hairahduksista von Dorff saa keinot Liidun pakottamiseksi valtion ja suurempien isänmaallisten arvojen palvelukseen.

Kaikessa toistossaan ja kliseisyydessään Olli Liitu on erinomaista kuunneltavaa. Sarjakuunnelma ei yritä olla enempää kuin se on. Juoni etenee kuin juna tutuille asemille poiketen. Kotimaisen yksityisetsivän näpeissä ei raha pysy, ja suurin taidenautinto on Casablancan katsominen vuokravideolta. Vaikka sekin usein vaihtui suomalaisen videolainsäädännön kieltämiin ulkomaisiin paljasta pintaa esitteleviin tuotoksiin.



* Yksityisetsivä Liidun seikkailut. Yle Areena