The Batman (2022)

 

Uusi Lepakkomies-elokuva The Batman on synkkäsävyinen kuvaus sateisesta Gotham Citystä. Läpi koko pitkän, liki kolmituntisen elokuvan on hämärää tai pimeää, ja runsaat syksyiset sateet tuovat kuvailmaisuun oman lisänsä. Lisäksi monin paikoin kamera ei tarkenna teräväksi katsojalle näkyvää, joten hämärä synkkyys korostuu tätäkin kautta. 

Tarinaltaan elokuva sijoittuu jonnekin Year One ja Year Two -sarjakuvien maisemiin. Batman on saanut jonkinlaisen jalansijan Gotham Cityn poliisilaitoksen avustajana, mutta oma missio tai osuus kaupungin rikoksentorjunnan osana ei ole vielä vakiintunut. 

Elokuvan alkumetreillä Alfred kertoo kirjanpitäjien olevan tulossa käymään, koska Bruce Wayne ei ollut suostunut asioimaan heidän kanssaan. Sankarimme kivahtaa, ettei ole kiinnostunut rahasta. Kosto on tärkeämpää. Raha-asiat ovat aivan toissijaisia.

Jos Wayne olisi ollut tilikirjoista kiinnostuneempi, niin elokuva olisi ollut lyhyempi ja paljon vähemmän toiminnallinen. Elokuvaa katsellessa tuli vahva mielikuva, että olisi samantyyppisen sarjakuvan joskus lukenut, mutta en nyt pysty asiaa tarkastamaan. Oma Batman-sarjakuvakokoelmani on varsin pieni.

Elokuvan mittaan Batmanin kuva maailmasta laajentuu. Jatkossa hän tutkinee isänsä perustaman säätiön ja muutkin tilit huomattavasti tarkemmin. Vastustajat saavat hänen silmänsä avautumaan ja muuttamaan toiminta-ajatuksia. Vaikka elokuvan lopussakin sataa ja tulvii, niin gothamilaisille näyttäytyy uudenlainen supersankari.

  

Pahanhautoja

 

Huomenna ensi-iltaan tulee uusi suomalainen kauhuelokuva. Hanna Bergholmin esikoisohjaus Pahanhautoja (Suomi 2022) on jo ennakkoon saanut kunniaa maailman filmifestivaaleilla, ja ennakkojutuissa kotimaiset kriitikot ovat kehuneet leffaa. Näihin kehuihin voin vilpittömästi yhtyä.

Kotimainen kauhuelokuva on Pahanhautojaan saakka pitänyt esikuvanaan hyvin pienellä budjetilla tehtyjä B-luokan elokuvia. Niillä on toki oma camp-arvonsa, tahaton huumori on suomalaisissa tuotannoissa jalostettu harkituksi komiikaksi. 

Bergholmin lähtökohdat kauhuelokuvaan ovat aivan toiset. Työ on tehty huolella ja ammattitaitoa arvostaen. Esikuvat ovat olleet tämän vuosisadan kansainvälisissä kauhutuotannoissa, joita Suomessa on harvemmin valkokankailla nähty. Omakin kokemus tästä genrestä rajoittuu Iik!-kauhuelokuvafestivaaleilla nähtyyn. 

Kansainvälisestikin kauhu on tuotu tämän päivän (ylemmän) keskiluokan asuinalueille. Tarinatyypit usein ovat kuitenkin vanhoja tuttuja, mutta 2000-luvun ympäristöihin istutettuja.

Pahanhautojassa on näkemäni perusteella sukellettu kokonaan uudelle alueelle. Muistuuko mieleen kauhuelokuvaa, jonka keskiössä on äiti-tytär -suhde? Ihana arki -videoblogia pitävä äiti (Sophia Heikkilä) on rakentanut hienot kulissit, ja patistaa varhaisteini-ikäistä Tinja-tytärtään (Siiri Solalinna) telinevoimistelukisoihin. Ensimmäiset enteet pahasta nähdään, kun korppi pääsee perheen olohuoneeseen. Muutamalla lehahduksella se rikkoo kaiken. Tinja pyydystää linnun vilttiin viedäkseen sen ulos, mutta äiti hymyillen katkaisee idyllinrikkojan niskat.

-- Vietkö tämän roskiin, biojätteeseen? Äiti pyytää Tinjalta.

Symbolisella tasolla elokuva on runsas, siitä riittää pureksittavaa moneen eri suuntaan. Vakavasti otettava kauhufilmi on suomalaisessa elokuvakentässä jotain uutta. Kannattaa tutustua. Se tarjoaa jokaiselle perheenjäsenelle mietittävää.

 

Murhamies ja muuta Eino Leinon tuotantoa

 

Viime päivinä sosiaalisessa mediassa on jaettu paljon Eino Leinon Ukrainaa käsittelevää runoa Terve Ukraina (mm. Sofi Oksanen on jakanut ja kommentoinut). Leino kirjoitti paljon ajankohtaista runoutta, tilapäärunoja, kuten aikoinaan sanottiin. Keväällä 1917 Ukraina erkani Venäjästä ja sitä Leino tervehti muun muassa näin

Uljas Ukraina! Nyt älä horju!

Kerran se koittaa kansojen koi.

Leino kirjoitti elääkseen. Nimekkään kirjailijankin piti kirjoittaa paljon kattaakseen elinkulunsa.

Kustantamo Helmivyö on viime vuonna julkaissut Juri Nummelinin toimittaman Leinon novellikokoelman, jonka nimi myös resonoi meneillään olevaan Ukrainan sotaan. Murhamies ja muita novelleja on ohut kokoelma, aavistuksen yli 50 sivua. Kokoelmassa ovat jäljellä vain nykylukijaa puhuttelevat novellit, "päiväperhot" Nummelin on jättänyt pois siitä. Leinolle runot ja pakinointi olivat luontevampia keinoja ilmaista.

Murhamies-novellikokoelman tarinoissa eepokset ja kansansadut ovat keskeisiä toimintaympäristöjä. Kalevala on ollut innoittajana monessa. Homeros on henkilönä yhdessä novellissa.

Niminovellin nimi siis tuo mieleen Ukrainan vastustajan johtajan. Vladimir Putinia on jo sodan ensipäivinä ehditty kutsua tällä nimellä ja syyttää sotarikoksista. Ja onhan jo sota sinänsä erittäin tuomittava asia.

Leinon murhamies on hyvin paatunut pahantekijä. Ovelasti hän on saanut sysättyä rikoksensa toisen ihmisen syyksi ja ryöstämänsä saaliin avulla noussut yhteiskunnassa arvostettuun asemaan. Vaikka murhamies omantunnontuskissaan myöhemmin tunnustaa tekonsa, kukaan ei häntä usko. "Lautamies laskee leikkiä", totesivat kylänmiehet.

Leinon novelissa murhaa ei ajatella oikeudenmukaisuuden tai totuuden julkitulemisen kautta. Oikean henkilön rankaiseminen ei ole oleellista, vaan miten asia viimeisella tuomiolla ratkaistaan. Tämä elämä on merkityksetön, vain taivaspaikat lasketaan.

Novelleissa muotona on usein ajatuksena avata erilaisia ajatusmalleja ja näkökulmia ihmisten sisäisiin perusteluihin. Tässä mielessä Murhamies tarjoaa yhden mahdollisen silmäyksen pahantekijän mieleen. Omasta mielestään hän pelasti kaksi. 

 

Caspak-trilogia valmis

 

Suomentamani Edgar Rice Burroughsin Caspak-trilogian päätösosa on julkaistu. Kustantamo Helmivyön kustantama teos on saatavilla esimerkiksi Adlibriksestä tai Bodista.  

Mr. Holmes

 

Perjantaina Yle Teemalla esitettiin Bill Condonin ohjaama Mr. Holmes (Iso-Britannia 2015). Elokuvassa tavattiin Sherlock Holmes (Ian McKellan) ikämiehenä pohtimassa viimeistä tapaustaan, jonka jälkeen hän vetäytyi eläkkeelle mehiläisten hoitajaksi. Se ei käykään niin yksinkertaisesti, koska muistihirmun käämit pätkivät.

Holmesin seikkailut teki maailmalle tutuksi uskollinen apuri John Watson. Elokuvassa Watson on vain pienessä sivuroolissa omalääkärinä. Condon johdattaa Holmesin elokuviin katsomaan Kelmotin tapauksen filmatisointia, ja mestarietsivämme poistuu teatterista hämmentyneenä. Watson on kirjoittanut omiaan! Mutta miten tapaus oikeastaan meni?

Taloudenhoitajan (Laura Linney) nuoren pojan Rogerin (Milo Parker) sysimänä Holmes alkaa selvittää tapaustaan. Erinäisten apukeinojen avulla juttu alkaa muistua.

Holmesin humanististen alojen tuntemus ja kyky empatiaan ovat Watsonin Punaisten kirjainten arvoituksessa kirjoittaman mukaan olemattomia. Elokuva kuitenkin osoittaa, ettei koskaan ole liian vanha oppiakseen jotakin uutta. 

Elokuvana Mr. Holmes tuo paljon kaluttuun ja lukuisasti versioituun hahmoon uusia ulottuvuuksia. Tällä kertaa niitä ei haeta viemällä etsivä uuteen ympäristöön tai uusien kumppanien kautta, vaan syventymällä hänen itsensä sisäiseen elämään. Toteutus on onnistunut.