* * *
* * *
* * *
Alkuvuonna olemme käyneet keskenämme mieleenpainuvaa julkista keskustelua. Osa toki tarpeellista varoittelua, kun ihmisiä on rikollisesti sanoin tai teoin loukattu. Mutta sen lisäksi olemme oppineet perusteellisesti haukkumaan toinen toisemme. On haukuttu miehet, on haukuttu naiset, on haukuttu suvaitsevaiset ja suvaitsemattomat, ja sitten hyväksi lopuksi poliisitkin; olemme perin itsemme haukkuneet.
Arvoisa puhemies, hyvät Suomen kansan edustajat,
Arvoisa puhemies, hyvät Suomen kansan edustajat,
Eduskunnan päärakennuksen ylätasanteella on presidentti Ståhlbergin käyttämä kirjoituspöytä, jonka äärellä perustuslakimme laadittiin. Näkymä viestii: Tässä se syntyi ja täällä se on vastannut aikojen muutoksiin.
Ei siis ole hyviä vaihtoehtoja. Joudumme pohtimaan, suojellaanko eurooppalaisia arvoja ja ihmisiä ja todella hädässä olevia, vai suojataanko ahtaan tarkasti kansainvälisiä velvoitteita muista seuraamuksista välittämättä.
Ensinnäkin eurooppalainen arvoperusta ja järjestys on turvattava, tästä ei voi olla epäselvyyttä. Toiseksi meidän on autettava niitä, jotka ovat hädässä tai vainon kohteena. Me emme voi nyt auttaa niitä, jotka hakevat parempaa tai tuntevat olonsa tai tulevaisuutensa kotimaassa vaikeaksi.
Ette varmasti tienneet, vuosi sitten aloittaessanne, mitä vastaanne tulee. Yhtä lailla vähän kaikista vastaan jo tulleesta tiesin minä, silloin, toimikauteni alussa.
Että jos jotain maailmalla ihmettelevät, niin sitä, etteivät nuo suomalaiset saa enemmän irti itsestään, vaikka liki kaikki on kohdallaan. Olemme pitäneet visusti kynttilää vakan alla. Mahdollisuuksien ja toteutuman välille on tullut ammottava aukko.
Eurooppa ei pitkään enää kestä hallitsematonta kansainvaellusta. Sietorajan ylittyminen romahduttaa arvojärjestelmäämme. Käy niin, että pyrkimys hyvään tuottaa kaikille pahaa.
Eurooppa hakee edelleen tasapainon ratkaisua. Nyt monet hallitukset tekevät sitä omin päin, ja vain kohdaltaan tai uhitellakseen ja pelotellakseen. Jossain vaiheessa jonkun on tunnustettava, että emme kykene, juuri tässä ja nyt, täyttämään kaikkia kansainvälisten sopimusten velvoitteita. Siitähän noissa kansallisissa ehdotuksissa on enimmäkseen kyse.
Julistan vuoden 2016 valtiopäivät avatuiksi.
Kansainväliset säännökset ovat syntyneet ja niiden tulkinta on kehittynyt aivan toisenlaisissa olosuhteissa. Olen varma, että jos kansainvälisiä ja niihin perustuvia kansallisia säädöksiä tehtäisiin vasta nyt, niiden sisältö olisi olennaisesti tiukempi, mutta ne silti pitäisivät kiinni ihmisoikeuksista ja auttaisivat hädässä olevia.
Konfliktien, kuten Syyrian sodan, päättäminen olisi sekin välttämätön osa ratkaisua. Tämä vaatii laajaa kansainvälistä yhteistyötä, jossa mekin toki teemme osamme. Nopean helpotuksen varaan ei kuitenkaan kannata laskea, kuten ei siihenkään, että tämä estäisi muista syistä liikkeellä olevia.
Kuulemme paljon puheita siitä, miten rajat pitää sulkea, tai ainakin rajoittaa tulijoiden määrää ja etenkin palauttaa takaisin heti kaikki ne, jotka pahaa tekevät. Ja moni on ihan samaa mieltä ja ihmettelee, miksei näin jo ole tehty. Siihen on selitys.
Käytännössä se toteutuu niin, että jokainen, joka osaa sanoa sanan ”asylum”, turvapaikka, pääsee sisään Eurooppaan ja Suomeen, sana tuottaa tavallaan subjektiivisen oikeuden ylittää raja. Vailla mitään oikeaa perustettakin saa täyden, vuosiakin kestävän tutkinnan, ja pystyy sen jälkeen välttämään pakkotoimia, elleivät turvapaikan edellytykset täytykään, ja siis jäämään sinne, minne väärin perustein tuli.
Maahanmuuttovirta Eurooppaan, myös Suomen osalta, on paljolti kansainvaellusta, siis muuta kuin välitöntä hätää pakenevaa. Kaikkien arvioiden mukaan ihmisvirta on tänä vuonna kasvussa. Tämä haastaa koko läntisen demokratian kyvyn auttaa. Ja haastaa eurooppalaisuuden rakenteet.
Maailma kyllä oikeasti mittaa ja huomioi meitä, monellakin tavalla. Otan malliksi joitakin sijoituksiamme kansainvälisissä vertailuissa: olemme parhaiden joukossa muiden muassa onnellisuudessa, hyvinvoinnissa ja luovuudessa tai houkuttelevaisuudessa, muistaen myös kilpailukyvyt ja koulutukset. Itse asiassa on vaikea löytää hyvien ominaisuuksien tutkimuksia, joissa emme olisi ihan kärjen tuntumassa.
Meidän on nyt pakko hahmottaa, mihin pyrimme. Tavoitteena on tasapaino, joka olisi kaikilta näkökulmilta katsottuna vähintäänkin tyydyttävä, sitä parempaan emme mitenkään nyt yletä.
Meille on tullut itsemme moittimisen lisäksi uudelleen tavaksi tuijottaa, mitä maailma meistä oikein puhuu ja ajatteleekaan. Ja valitettavasti, useimmiten mediassa etsiä pienetkin viitteet jostain ikävästä. Ilmassa on ikään kuin heikon itsetunnon julistamisen kaipuuta.
Miksikö juuri nyt? Siksi, että meillä on ongelmia. Viimeisin niistä on hallitsematon maahanmuuttoliike. Teemme pahan virheen, jos kuvittelemme, että se peittyy, kun olemme keksineet tarkkailla toistemme tekemisiä ja kunkin sanavalintoja ihan pilkkuun asti, ja tehdä sitten niistä suurta numeroa ja nimittelyä. Ongelmat eivät näin poistu, tällä suunnataan ehkä huomio muualle, mutta ongelmat tästä vain lisääntyvät.
Muutos on räikeä – vielä muutama vuosi sitten olimme viemässä arvojamme muualle, pidimme niitä aivan ylivertaisina, mutta nyt joudumme miettimään, kykenemmekö pitämään niistä itsekään kiinni.
Muuttoliikkeen ongelma on syvä. Eurooppa, Suomi, länsimainen ajattelu ja arvomaailma – kaikki nämä ovat tulleet haastetuiksi.
Näihin sanomisiin te täällä, minä, hallitus tahollaan, joudumme vastaamaan. Että miten juuri Suomi ja juuri suomalaiset tulevaisuutensa kohtaavat. Viime kädessä vain me itse vastaamme siitä.
Näinä aikoina jatketaan viidenteen kertaan viritettyjä keskusteluja taloudestamme, joka jo viimeiset kahdeksan vuotta onkin ollut nuorallakävelyä paikallaan. Meillä on nyt menossa nuorten yrittäjien tuoma annos uutta, antakaa sen, hyvät neuvottelijat, tuulahtaa kammareihinne. Yllättäkää meidät!
On myös sanottu, että olemme viime vuodet kohdanneet olemistamme järisyttäneitä ilmiöitä, toinen toisensa perään ja että sama meno jatkuu. Että tänä vuonna vain tulisimme sitten näkemään sen seuraavan vaiheen, jota emme yhtään olleet osanneet odottaa.
On sanottu, että tämä vuosikymmenen puolivälin aika jää historiaan; elämme murroksen aikaa. Että se, mitä nyt päätetään tehdä, on oleva ratkaisevaa tulevaisuudellemme.
On väläytelty myös kansainvälisten pakolaissopimusten muuttamista. Se tie on hidas ja tuskin tuottaa ratkaisua akuuttiin tilanteeseen.
Onnittelen puhemiehistöä saamanne tuen johdosta sekä toivotan teille kaikille parhainta menestystä ja viisautta vaativassa työssänne.
Parasta on tunnustaa tosiasiat, ja parasta, että tunnustuksen antaa EU ja ryhtyy yhteisen rajavalvonnan, muuttoliikkeen hidastuttamisen ja nopeutettujen käännytysten tielle ja sitä kautta raivaa turvan tilaa pahimmassa hädässä oleville.
Sekavassa tilanteessa tulijoidenkin tilanne saattaa vain paheta. Tiedossa on, että pakolaisia käytetään hyväksi. Olemme juuri kuulleet Euroopassa kadonneista 10 000 alaikäisestä. Pakolaisia riistävät ja rahastavat ihmissalakuljettajat, jotka harjoittavat valtaisaa laitonta liiketoimintaa, usein liikkeellä olevien hengen menettämisen uhallakin. On myös riski, että pakolaisia käytetään kyynisen valtapolitiikan välineinä.
Sitten itse dilemmaan, joka liittyy syvästi arvomaailmaamme.
Talous on elintärkeä, muttei elämän tärkeä asia. Siksi se on juuri nyt vaikeista ongelmistamme se helpompi.
Teiltä odotetaan ja vaaditaan nyt paljon. Turvallisuutta pitää vahvistaa, maahanmuutto on ongelma, talous ahdistaa; ja mitä muuta vielä voi tulla. Tulette olemaan, syvemmin kuin eduskunta vuosikymmeniin on ollut, perustuslaillisten perimmäisten kysymysten äärellä. Työnne ei tule olemaan vailla tuskaa.
Tulen nyt lähemmäs keskeistä kysymystä. On tehty kansainvälisiä sopimuksia, EU-direktiivejä ja kansallisia lakeja, ja on ajateltu kauniisti ja oikein – että kaikkia hädässä olevia autetaan.
Tässä suhteessa olisi todellakin tolkun aika, kuten kirjailija Paretskoi Iisalmen Sanomissa kirjoitti.
Useimpia, ellei lähes kaikkia, rajoitustoimia on epäilty kansainvälisen oikeuden ja sopimusten vastaiseksi. Siitä seuraa, ettei voida tehdä sitä, mitä välttämättä monien mielestä pitäisi tehdä.
Uudenvuodenpuheessani sanoin, ettei kevättä ole hyvä riidellen kohdata. Kansainvaelluksen tuomaa haastetta ei voida kohdata siten, että ollaan sisäisesti rempallaan.
