Viime perjantaina Rovaniemellä tarkastettiin Veera Kinnusen väitöskirja
Tavarat tiellä. Sosiologinen tutkimus esinesuhteista muutossa. Useimmat meistä ovat sadatelleet muuttaessa tavaran paljoutta ja edellisen muuton jälkeen avaamattomia laatikoita. Kinnusen väitöskirja sai alkunsa omasta muutosta.
– Tutkimukseni sai alkunsa omasta esinesuhteen kriisistä erään kuuden vuoden takaisen muuttoprosessin aikana. Lajittelimme, pakkasimme, heitimme roskiin ja lahjoitimme älyttömiä määriä tavaraa, ja silti minusta tuntui, että hukuimme niihin, Kinnunen muistelee väitöstiedotteessa.
Tavaroita pakatessaan, jatkaa tiedote, Kinnunen päätyi pohtimaan, että esinesuhteen on täytynyt muuttua, kun kaikesta on periaatteessa tullut korvattavaa ja siten myös helposti poisheitettävää. Kun tavaramäärät ovat kasvaneet, on tullut melkein mahdottomaksi säilyttää edes kaikkia tunnearvoisesti tärkeitä tavaroita, muistoesineitä tai perintöesineitä. Esineet muuttuvat yhä nopeammin jätteeksi: kierrätyskeskuksetkin pursuavat tavaraa, jota kukaan ei huoli.
Joulunajan lähestyessä mieleen tulee isovanhempien kertomukset siitä, miten heidän lapsuudessaan oli säästetty lahjapaperitkin. Nyt sadatellaan sitä, että lahjapaperi ei ole edes pala kunnolla. Se on laitettava jätehuoltoon maaseudullakin. Suhde esineisiin on laajemminkin muuttunut, kokemus on monen tavaran osalta opettanut, että niitä on turha rikkonaisina säilyttää. Ei niistä voi ottaa varaosia uudempien korjaamiseen.
Euroopan Unioni on ottanut tulevaisuuden tavoitteekseen kiertotalouden. Jotta tavoitteeseen voitaisi päästä, niin ihmisten esinesuhteen on muututtava. Kinnusen tutkimuksen aikana tapahtui jotain oleellista.
– Jäte ei ole enää jotain, joka kiikutetaan pihan perälle ja josta se mystisesti katoaa. Nyt on pakko pysähtyä miettimään, millä tavoin ei-halutusta esineestä voi luopua, Kinnunen kertoo väitöstiedotteessa.
Samaan aikaan leimahtanut KonMari-villitys sai ihmiset luopumaan ylimääräisistä tavaroistaan entistä suuremmalla innolla. Kinnusen mukaan KonMarin kautta ihmiset ovat kohdanneet esineensä tietoisemmin ja käyneet luopumis- ja säilyttämisneuvotteluita.
– Esinesuhteesta puhuminen on tullut KonMarin ansiosta huomattavasti helpommaksi. Yhtäkkiä kaikilla on siitä mielipide, Kinnunen nauroi.
Esineistä luopuminen ei ollut huoletonta.
– Päinvastoin, varsinkin muutossa luopuminen oli usein huolen läpäisemää. Ihmiset luopuivat ylimääräisistä ja ei-halutuista esineistään esimerkiksi piilottamalla niitä erilaisiin varastoihin ja ullakoille tai lahjoittamalla niitä joko omille läheisilleen tai esimerkiksi Facebookin kautta, Kinnunen totesi.
Tavarasta luopujalle oli tärkeää, että tavaran uusi omistaja tarvitsee ja huolehtii tavarasta. Kinnunen alkoikin hahmottaa esineitä ”hoivanaiheina”. Kiertoyhteiskunnassa ei hoivasuhteen pitäisi päättyä siihen, kun esine menettää välineellisen arvonsa. Kinnunen peräänkuuluttaakin myös jätteen kunnioittamista hoivanaiheena.
– On tärkeää tunnistaa esineen materiaalinen olemus: materian elämä ei pääty siihen, kun esine lakkaa toimimasta tai kadottaa merkityksensä ja muuttuu meidän näkökulmastamme jätteeksi. Sillä on väliä, miten aine jatkaa matkaansa maailmassa, Kinnunen summasi.
Kinnusen tutkimustulokset muistuttavat mieleen ekologisissa piireissä silloin tällöin toistetun ohjeen. Pitäisi ryhtyä elämään kuin isoäiti. Silloin luonnon ja maapallon kuormitus laskisi huomattavasti. Kerääminen ja säilyttäminen meiltä sujunee samallalailla kuin mummon aikaan, mutta uudelleen käyttämisessä meillä olisi paljon opeteltavaa.
*
Veera Kinnunen. Tavarat tiellä. Rovaniemi 2017 (pdf)
