Sutki

Tapani Bagge
Maantien kutsu – Gabriel Sutkin muistelmat
Docendo 2019


Sutki on istunut suomenkieleen niin hyvin epärehellistä kieroilijaa kuvaavana sanana, ettei sen alkuperää erisnimenä, kauhavalaisen 1800-luvulla vaikuttaneen Gabriel Sutkin sukunimenä tule ajatelleeksikaan. Eipä sitä mainita kielitoimiston sanakirjassakaan. Kari Väänäsen tv-elokuva Sutki (1993) tuli katsottua niin, että ajatteli käsikirjoittajan nimenneen päähenkilön ominaisuuksien mukaan.

Adjektiivin historiallinen tausta paljastui Kaisa Kyläkosken kirjasta Tavarantasaajat Österholm ja Sutki (2010). Tämä kirja lienee sattunut myös hämeenlinnalaisen kirjailijan Tapani Baggen käsiin. 1843 aviottomana lapsena syntynyt Gabriel Sutki oli aikanaan poikkeuksellinen köyhällistön edustaja: hän osasi kirjoittaa. Hämeenlinnassa vankilassa ollessaan Sutki kirjoitti muistelmat. Nuo 40 liuskaa eivät kuitenkaan ole säilyneet. Vankilassa vierailleelle toimittajalle hän väitti vankilanjohtajan polttaneen muistelmat johtajasta tehdyn epäedullisen kuvauksen vuoksi.

Millaiset nuo Sutkin muistelmat olivat olleet? Voi hyvin ymmärtää, että rikosaiheista paljon kirjoittaneelle Baggelle kysymys on jäänyt mieltä vaivaamaan. Mitä 1800-luvun varkaan ja vankilakarkurin mielessä on liikkunut? Baggen vastaus kysymykseen on Maantien kutsu.

Teoksen ensimmäiset luvut on kirjoitettu korostetusti Sutkia ja hänen kirjoitustapaansa miettien. Sitten kirjailija on ottanut suurempia vapauksia, ja tyyli muuttuu kirjallisemmaksi. Ratkaisu on lukijan kannalta hyvä, muutamat ensimmäiset luvut riittävät ”autenttisuuden” kuvitelman syntyyn.

Suuri osa teoksesta kertoo siitä mikä teki Sutkin kuuluisaksi, tavarantasauksesta ja vankilapaoista. Sutki kertoo myös elämänsä naisista. Vankiloissa hän oppi ja opetti erilaisia varkaan ammatin saloja. Sutki luki mielellään, mutta Kalevalaa ei hänelle ”pakanallisena” teoksena annettu. Murhamieheksi Sutki ei alkanut, siihen hän veti tarkan rajan. Estipä hän junaryöstön, koska kuuli sen tekijöiden aikovan surmata ihmisiä.

Viimeiset vuotensa Sutki vietti Siperiassa. Hämeenlinnan vankila oli uudistettu amerikkalaisen mallin mukaiseksi, ja siellä hän ei viihtynyt. Sutki anoi ja pääsi siirtolaiseksi valtakunnan toiselle laidalle. Olisihan Siperiasta lyhyempi matka Amerikkaan, jonne lähtöä hän oli jo aikaisemmin suunnitellut. Siperiaan hän kuitenkin jäi.

Kirjallisesti ajatellen Sutkin elämän loppu tuo mieleen ajatuksen todellisuudesta, joka on tarua ihmeellisempää. Bagge pitäytyy kuitenkin siinä, vaikka jättää ajatuksen hieman auki. Gabriel Sutki oli aikansa julkkis. Bagge kirjoittaa hänestä uskottavan henkilökuvan. Kuvaus on ehkä romantisoiva, mutta eipä omaelämäkerroissa ole tapana itsestä huonoja puolia mainostaa.