Niiskun lentohärveli

Angoulêmen klassikkopalkinnon myötä Muumit ovat kiistatta nousseet erottamattomaksi osaksi maailman keskeistä sarjakuvaperintöä. Muumien sarjakuvaseikkailuista on kirjoitettu vähän verrattuna siihen mitä kirjoista tehty. Juhani Tolvanen on kuitenkin uurastanut kiitettävästi saralla.

Muumien maailmanmaine syntyi kiistatta sarjakuvien myötä. Tove Jansson palkattiin englantilaiseen The Evening Newsiin kesällä 1954 ja ensimmäinen strippi ilmestyi 20. syyskuuta mainoskampanjan saattelemana. Parhaimmillaan Muumit seikkailivat yli 40 maan sanomalehdissä.

Scott McCloudin teorian mukaan hyvässä sarjakuvassa on realistiset taustat ja ikonimaiset hahmot. Näin lukija pääsee parhaiten mukaan. McCloud mainitsee parhaina esimerkkeinä tästä tietysti Hergén ja mangan.

Kun Hergé rakenteli pienoismalleja ja niistä otettujen valokuvien pohjalta teetätti taustoja, niin miten samanlainen realististen taustojen tekeminen näkyy Muumeissa? Ovatko Muumit poikkeus McCloudin säännöstä?

Eivät.

Vaikka tekniset laitteet Muumeissa ovat mitä ovat (otsikon Niiskun lentohärveli on aavistuksen harhaanjohtava, koska se on tuttu animaatiosarjasta, mutta kuvaava esimerkki kuitenkin -- aamun Pikku Kakkosissa on Niisku jo sinikopioita tehnyt, laaksolaiset talkoilla työpajan rakentaneet ja härvelin runkoakin on vilautettu, tästä huolimatta menee vielä pari kuukautta kun lentohärvelin toiminnassa näemme. Tänään tulee jakso 26, jaksossa 75 lentohärveli on valmis koelennolle), niin realistinen taustoitus ei jää puuttumaan. Katsokaapa ompelutarvikkeita, keittiövälineitä, huonekaluja jne, se on vain toisaalla.

Se on rikkautta.

Rasvaisia juttuja

Modesty Blaisesta paremmin tunnetun Romeron (s. 1930) Axa joutuu ydinsodan jälkeisessä tulevaisuudessa tuon tuostakin vaarallisiin ja uhkaaviin tilanteisiin ja taisteluihin niin mutanttiarmeijoita kuin -petojakin vastaan. Kun meno käy kovaksi, vastustaja raastaa kynsillä, hampaillaan tai aseillaan vähäiset asusteet Axan päältä. Eksyneen ja onnea etsivän sankarin iholle ei kuitenkaan koskaan piirry minkäänlaista naarmua tai haavaa, eikä niin ole koskaan päässyt tapahtumaankaan. Arpia Axan vartalosta on turha hakea.

Axa ilmestyi alkujaan brittiläisessä The Sunissa 1970- ja 1980-luvuilla. Suomessa tarinoita on julkaistu Agentti X9 -lehdessä.

The Sunin maineen varmaan tunnette. Nykyisin se on (wikipedian mukaan) maailman laajalevikkisin englanninkielinen sanomalehti. Aina se ei sellainen ole ollut. Lehti perustettiin vuonna 1964 pelastamaan brittiläinen vasemmistolehdistö, mutta hanke epäonnistui, ammattiyhdistysliike möi lehden Robert Murdochille.

Murdoch muutti lehden tabloidiksi ja loi kolmossivun tytön. Myös sarjakuvissa vilahti entistä useammin -- 1978-1986 ilmestynyt Axa oli huipentuma lehden sarjakuvatoimituksellisessa linjassa.

Rasvaus auttaa luutunutta ja hiipuvaa instituutiota uuteen eloon. Varmaan myös missikisoja. Mutta se kääntää organisaation sielun ja johtoajatuksen päälaelleen. Axan alkaessa ilmestyä aiemmin Labourin tukijoihin kuulunut The Sun kävi vaalitaistelua täysin rinnoin Margaret Thatcherin valinnan puolesta.

Kautokeino, muodin mekka

[Kuvia Poroferiasta 2008, 2009, 2010, 2011 ja 2013]

Eilen iltapäivällä Oulun torilla oli osana Poroferia -festivaaleja saamelaisten kansallispukujen ja nykymuodin näytös. Lapinpuvut ovatkin värikkäitä ja näyttäviä, alle kouluikäisinä tyttäreni olisivat sellaiset halunneet, ja pettymys olikin, kun kerroin niiden olevan vain saamelaisille tarkoitut. Katseltiin silloin savolaisia kansallispukuja, mutta ne eivät samanlaista kiinnostusta herättäneet. "Meillä on ihan tylsät puvut".

Samanlaisia keskusteluja lienee käyty muuallakin. Kun kansallispuvuista (gáktečájáhus) näytöksessä siirryttiin saamelaiseen nykydesigniin (modearna sámi desing), niin juontaja Outi Länsman selvensi näiden uusien asujen olevan aivan kenen tahansa käytettävissä.

Ainakin lapinpukuihin kuulumattoman luhkan voisi hyvin lantalainenkin ylävartalonsa suojaksi vetää.

Esitelty uusi, Inga Porsangerin suunnittelema saamelainen vaate on perinneuskollinen, sen tunnisti erityisesti värien valinnoista ja koristelusta. Mitä Helmen muotisivuilta katselin, taitaa trendinä nyt olla nostalgia ja kestävä kehitys. Eli trendissä mukana, nämä.

Lisäys 9.2.2009:
Kuvia vuoden 2009 Poroferiasta.

Aika on metageometriaa

Viikon päästä Jyväskylän yliopistossa tarkastetaan Diego Meschini väitöskirja A metageometric enquiry concerning time, space and quantum physics. Väitöstiedotteen mukaan siinä tehdään mielenkiintoisia aikatarkasteluja. Väitös kuuluu teoreettisen fysiikan alaan.

Aika ei ole sitä miltä se vaikuttaa. Nyt Meschini on on kyennyt löytämään luonnontieteellisen selityksen sille, mitä kirkkoisä Augustinus selitti. Ei ole liukuvaa ja mitattavaa nykyhetkeä menneisyyden ja tulevaisuuden välissä, nämä kaikki kolme ovat yhtä.

Meschinin mukaan "fysiikassa aika ymmärretään yleensä vain piirteettömäksi matemaattiseksi parametriksi, jonka numeeriset arvot kytketään fysikaalisen laitteiston, kellon, antamiin lukemiin". Tuollainen ei vastaa ihmisen kokemusta ajasta.

Koska geometria on ollut ainoa todellinen fysiikan käyttämä kieli, niin täytynee todeta ettei se sovi ajan kuvaamiseen. Aikaa ei voi ymmärtää geometrisesti, toisin sanoen muotoon ja kokoon liitettävien mielikuvien avulla. Ainoa potentiaalinen esitys on tietääkseni J.E. Salomaan särmikäs möhkäle, muttei sellaisella liene vakiintunutta asemaa geometriassa.

Aika on jotain geometrian ulkopuolista eli metageometriaa.

Aika on metageometriaa. Jotain kvanttimekaniikkaan liittyvää, ja kvanttien maailmassahan tapahtuu kaikenlaista arvoituksellista ja ihmeellistä. Niin kuin ihmiselossa.


Englanninkielisen wikipedian kirjoittajat ovat tarkkaan seuranneet, että Sydämen asialla tv-sarjassa ei koskaan lipsahdetakaan viittaamaan johonkin 31.12.1969 jälkeen tapahtuvaan. Ja se on hyvä. Voi luottaa siihen, ettei Gina Ward jonakin päivänä maksimekossa tule pubiinsa töihin. Ei sovi geometrinen aika televisioonkaan.

Ennen varis kun vaivan nähnyt

Kyllä vanha kansa tietää. Enossa sanoa paukautettiin otsikon mukaisesti, Joutsenossa taas tiedettiin, että "ennehä varis enneko vaiva näkijä". Vuonna 1932 Juvalla kansanperinteen kerääjälle todettiin "ennen varis, enneku vaeva nähnyt". Sama todettiin Kiuruvedellä toiselle kerääjälle samana vuonna. Kurkijoella sanottiin "ennehä varis ko vaivan näkköö", Laukaalla taas "enne varis ku vaiva nähny" ja Nivalassa myös samansuuntaisesti "ennen vares ku vaivannäkijä".

Maailmalla taruissa ja myyteissä varis ja korppi tarkoittavat usein samaa lintua. Peruskertomuksen mukaanhan lintu oli alkujaan valkoinen, mutta jätettyään ahneuden vuoksi saamansa käskyt ja ohjeet noudattamatta, jumalat muuttivat sen kokonaan tai osittain mustaksi. Tämän tyyppisesti kertoilivat jo muinaiset babylonialaiset.

Suomessa kuitenkin, kuten Paltamolla sanotaan, "kettu on koiralle sukua, korppi havukan heimolainen". Vanhan kansan sananlaskuissa korpilla ja variksella on eri roolit, vaikkakin samansuuntaiset. Kuten Riistavedellä sanottiin: jos korppi tuomarina ja varis laatamiessä, niin eipä mon mies hevosellaan ajasi (Jos korppi tuomarina ja varis lautamiehenä, niin eipä moni mies hevosellaan ajaisi).

Varis ei ole tekosissaan niin laskelmoiva kuin koko musta kumppaninsa. Korppi on julmempi, haukan sukua, selustansa suojaava. "Ei korppi korpin silmää puhkase." Kariston Unikirja (1929) tietää kertoa, että unessa varis merkitsee huonoa onnea, korppi taas hautajaisten tuloa.


Taidettiin aloittaa jo eilisen Varis -uutisissa tarinan korpin etsintä.