Venäjä kohtaa Suomen, osat I ja II

Mikkelin musiikkijuhlien tiivis viikko on takana. Maanantaina juhlat alkoivat Venäjä kohtaa Suomen I -konsertilla ja eilen perjantaina oli kohtaamisen toinen osa. Valeri Gergijevin johtaman Mariinski-teatterin orkesterin kuultiin soittavan Sibeliusta (ainoa Suomen edustaja), Tshaikovskia ja Prokofjevia.

Ohjelmiston perusteella olisi voinut olettaa kohtaamisten päättyvän tasan sen jälkeen, kun Gergijev ulkomuistista johti Tshaikovskin viidennen sinfonian. Lehtien musiikkikriitikotkin kai näin päätyivät arvostamaan, vaikka Sibeliuksen viulukonsertossakaan ei vikaa ollut. Jälkimmäisessä solistina ollut Sergei Khachatrian (nimi käsiohjelman litteroinnin mukaan) ylistettiin Savon Sanomissa Paganinin veroiseksi.

Toisen kohtaamisen viimeinen numero oli Sibeliusta, neljäs sinfonia. Sillä oletin kohtaamisten päätyvän tasan.

Toisin kuitenkin kävi.

Prokofjevin toinen pianokonsertto, jossa solistina oli Alexandre Toradze (litterointi jälleen käsiohjelman mukaan), veti ottelun Venäjälle 2-0.

Toinen osa alkoi Sibeliuksen Karelia -sarjalla. Sen sointi ei ollut perinteinen suomalainen, luterilaisen suora. Gergijev ja Mariinski saivat mielikuvissani Karelian soimaan ortodoksisesti (siis sanan uskontokuntaa kuvaavassa merkityksessä).

Ortodoksisuus tieten sopii Karjalan ja karjalaisuuden kuvaamiseen.

Yleisö reagoi Karjelia -sarjaan hitaasti: aplodit alkoivat vaisusti, mutta yltyivät hetken hämäännyksen jälkeen.

Prokofjevin kappale sai spontaanin ja voimakkaan suosion.


Olisi tieten suotavaa, että tällaisissa musiikillisissa kohtaamisissa olisi mukana orkesterit ja johtajat molemmista osanottajakaupungeista. Nyt pietarilaiset hoitivat kaiken, ja leikkimielinen lopputuloskin sen mukainen.

Erityisesti silloin, jos suomalaiskaupungilla ei ole asettaa edes pienen kamariorkesterin tapaista vastarintaa tai torjuntavoittoa hakemaan.

(Kuva Mikkelin musiikkijuhlien sivuilta)

Öljyn riittävyys ja energian hinta

Tekniikan maailman 4/1974 pääkirjoituksessa päivitellään, että energiakriisi tuli mukamas monille yllätyksenä. Päätoimittaja Rauno Toivonen kuitenkin muistuttaa, että tiedettiin ennen pitkää näin käyvän. Ja on asiasta paljon puhuttu.

Käytännöllisellä tasolla energiankulutukseen ottaa kantaa samaisessa lehdessä eräs iisalmelainen VW Kuplan omistaja. Lehteen lähettämässään kirjoituksessa hän päivittelee VW:n ilmoittamaa kulutusta 8,8 litraa sadalla kilometrillä. Iisalmelaisen autoilijan oman kokemuksen mukaan Kupla söi 13-14 litraa satasella, talvella jopa 15-16! Hän oli tarkistuttanut autonsa paikallisessa merkkihuoltamossa (Autopojat), mutta autosta ei mitään vikaa oltu löydetty.

Tekniikan maailman aina tietävät asiantuntijat kertoivat 8,8 litran olevan normikulutus (DIN 70030). "Siihen ei pidä uskoa kuin joulupukkiin pienenä", valisti toimitus.

Maahantuoja Wihuri-Yhtymän puolesta vastattiin, että 8,8 litraan päästään ajamalla 94 km/h tasaista vauhtia koko sadan kilometrin ajan (kauniissa kesäsäässä, lisäsi toimitus).

Sittemminhän kulutusmittareita on muutettu, ja erikseen pitää ilmoittaa myös kaupunkiajon kulutus. Kia Cee'din kulutus ilmoitetaan tähän tapaan: -Kaupunki 8,0 l -Maantie 5,7 l -Yhdistetty 6,4 l, CO2-päästöt 152 g/km.

Nykyiseenkin "energiakriisiin" pätee Toivosen pääkirjoituksen saarnaus:

Vaikka ongelmat on tiedostettu jo vuosia sitten, niistä on puhuttu paljon, kirjoitettu ja saarnattu. On varoitettu ja varsin suureen ääneen. Kaikesta päätellen sanat ovat kuitenkin kaiutetut kuuroille korville, koska paljon mitään ei ole tehty.

Ihminen elää pilvilinnoissaan. Ihminen työntää mielellään ikävät ajatukset taka-alalle ja toivoo asioiden järjestyvän jonkun muun kuin itsensä järjestäminä.

Ihmeitäkö me täällä odottelemme?

(Kuvassa Tekniikan maailmassa 4/1974 esitelty VW Scirocco, jonka arvioitiin olevan jälleen pettymys uuden Kuplan odottajille. Sciroccon DIN-kulutukseksi ilmoitettiin 8,5 litraa satasella sata oktaanista bensiiniä käyttäen)

Mansikkakosken silta

Vanhoja rakennuspiirustuskokoelmia läpikäydessäni olen joskus ihmetellyt, että sillatkin on aikoinaan olleet jonkun suunnittemia. Siis suunnittelijansa omalla nimellä allekirjoittamia samaan tapaan kuin rakennukset arkkitehtiensa signeeraamia. Asiaa tuntevat valaisivat, että 1970-luvun alussa myös lähiöitä tehtiin toimistojen nimissä ja muoti levisi nimenomaan insinöörityön puolelta.

Ammattikuntien raja on kuitenkin sittemmin täsmentynyt: arkkitehdit tekevät töitä nimellään, insinöörit yritystensä nimissä.

Eivät insinöörit silti aivan nimettomiksi jää, vaikka yhteistyönä suurimpia hankkeita toteutetaan. Parhaat palkitaan vuosittain Vuoden insinöörityö -palkinnolla.

Tekniikan maailma 11/1974 esitteli tuon vuoden palkinnonsaajan ja ehdokkaat. Vuoden parhaimpiin insinööritöihin arvioitiin arvovaltaisessa raadissa Kuopion-Varkauden syväväylä, Pääjärven I vaihe, Mansikkakosken silta, Oulun lentoasemarakennus ja Valmetin Vuosaaren telakka.

Näistä palkinnon korjasi Insinööritoimisto Pontek, Kruus & Myllymäki Ky:n suunnittelema Mansikkakosken silta Imatralla.

Mansikkakosken silta suunniteltiin ja toteutettiin teräsrakenteisena kotelopalkkisiltana. Siinä teräsbetonikansi tukeutuu palkkeihin ja osittain niitä yhdistäviin arinaristikkoihin. Kansilaattaa suunniteltiin ja mitoitettiin pienoismallikokeiden avulla: apuna oli Moiren interferenssitekniikkaan perustuva kokeellinen jännitysanalyysi.

Moiren jänniteanalyysia käytettiin tuolloin ensimmäistä kertaa Suomessa.

Sillanrakennuksessa koettiin tuolloin otettavan suuria askeleita. Erityisen ylpeitä oltiin siitä, että sillat saatettiin toteuttaa kokonaan kotimaisin voimin. Haaveiltiin myös vientimarkkinoista.

Kiitosta osoitettiin ins. tsto Pontek, Kruus & Myllymäki Ky:n lisäksi Teknilliseen korkeakouluun professoreille Herman Hannelius, Bruno Kivisalo ja Heimo Paavola.

Mansikkakosken silta oli aikoinaan pinta-alaltaan Suomen suurin silta ja pituudeltaan toiseksi suurin siltakonstruktio.

Gulassata

[Tässä kirjoituksessa käsitellään g-kirjaimella alkavia vierasperäisiä sivistyssanoja. Mikäli etsit Valitujen Palojen Laajenna sanavarastoasi -testiä, se löytyy linkin takaa]

Vanha brittiläinen rahasysteemi on ärsyttävän hämmentävä. Joskus tuntuu, että Sydämen asialla -sarjan käsikirjoittajat ovat tarkoituksella ujuttaneet ohjelmaan keskusteluja, joiden tarkoituksena on muistuttaa brittikatsojia vanhasta ajasta tälläkin tavalla.

Anopin kirjahyllystä löytyy Nykysuomen sivistyssanakirjan osa Vierasperäiset sanat (toinen painos vuodelta 1975).

Siitä selvitin guinean [gini] merkitystä: eräs entinen engl. kultaraha; 21 shillinkiä vastaava laskuyksikkö. Shillingin puolestaan kerrotaan olevan aikaisempi vaihtoraha.

Guinean ympärillä oli eriskummallisen hienoja sanoja, joiden avulla saattaisi laajentaa sanavarastoaan. Esimerkiksi gudroni (vanhahtava muoto bitumista).

WinCapita gulassasi (keinotteli, huijasi) asiakkaidensa rahat.

Gurmandi (suursyömäri, syöppö, herkuttelija) tyhjensi ruokapöydän.

Gymnofobi (alastomuuskammoinen) ei yhteissaunaan lähde.

Akvaariokaloista guppy (miljoonakala) on nopea lisääntymään.

K ja G ovat gutturaaleja (konsonantti, jota äännettäessä kielen taka- tai keskiselkä koskettaa pehmeää suulakea).


(Kuvassa Yrjö III:n aikainen puolen guinean kolikko, wikipediasta)

(muutettu 7.7. gutturaalin osalta -- kiitos kommentista Jovain, joka avasi gutturaalien sisällön paremmin kuin vanha laitos nykysuomen sanakirjasta)

Vanhat aseet

Otavan yksiosainen tietosanakirja vuodelta 1960 esittelee koko joukon vanhoja aseita. Maisteri Kalle Vaarnaksen päätoimittama teos on yksi viimeisiä sotien välisen ajan tietosanakirjamuodin mukaisia teoksia: antiikin ja raamatun maailman asiat esitellään tarkkaan ja huolella. Kotimaa on pääasiassa isänmaa. Esimerkiksi asevelvollisuus esitellään teoksessa "isänmaan ja laillisen järjestyksen" puolustamiseksi luoduksi laitokseksi.

Valokuvia tietosanakirjassa on esikuviinsa nähden paljon. Mutta piirroksiakaan ei ole unohdettu. Niitä harvemmin enää uudemmissa näkee, ainakaan hyvälaatuisia, koska kivipainotekniikan käytöstä on luovuttu.

Kuvan vanhat aseet ovat:

1. kivinen sotakirves, Suomi
2. pronssitikari, Suomi
3. viikinkimiekka
4. intialainen sapeli
5. itäafrikkalainen keihäs
6. sotatappara
7. hilpari, Suomi
8. pertuska, Suomi
9. pistin eli painetti
10. nivelnuija, Saksa
11. tomahawk, Pohjois-Amerikka
12. bumerangi, Australia
13. vogulilainen käsijousi a) vasama b) nuoli
14. jalkajousi, Suomi
15. hakapyssy
16. rataslukkoinen pistooli
17. piilukkokivääri

Kuva teokseen on liitetty hakusanan ase tueksi. Aseiden historiaa esitellään kivistä ja kalikoista alkaen aina uudella ajalla syntyneisiin kansanarmeijoihin saakka. Niiden pääasiallisen tarkoituksen kuitenkin kerrotaan olevan turvan petoja vastaan. Myös metsästys ja vihollisen vahingoittaminen mainitaan.