Täyttä hölynpölyä

Kymmenen kirjaa lapsuudesta -sarjassa käsiteltiin tänään Lewis Carrollin Liisaa ihmemaassa (Liisan seikkailut ihmemaassa, 1865). Keskustelijat Laura Ruohonen ja Tuomas Nevanlinna liittivät teoksen aikaansa, ollen se hienoimpia esimerkkejä viktoriaanisen ajan lapsille tarkoitetusta hölynpölystä (nonsense).

Keskustelua kuunnellessa muistui mieleen Nonsensen alkuperäinen tekijä, Edward Lear (1812-1888). Hänen A Book of Nonsense ilmestyi 1846, mutta teos oli tehty jo vuosikymmen aikaisemmin.

Pitkä panttaus ja epäily teosta kohtaan oli turhaa. Nonsensesta tuli menestys, ja syntyi kokonainen teossarja: More Nonsense, Nonsense Songs, Nonsense Stories And Alphabets, Nonsense Alphabets ja Nonsense Cookery.

Lear oli pääammatiltaan kuvittaja, suosittu myös niistä aikanaan. Learin lapsille tekemiin Nonsense -piirroksiin liittyi hassu runo, limerikki. Ensimmäiset syntyivät Derbyn kreivi Edwardin luona 1836 -- Lear oli kutsuttu Knowsleyhin maalaamaan lintuja. Siinä sivussa kreivin lapsenlasten iloksi syntyivät myös nonsenset.

Piirrosten julkaisemisen venyminen lienee ollut kustannuskysymys. Kalliita väripainotekniikoita sopi käyttää lintuatlaiden julkaisemiseen, mutta hassuja kuvia ja hölynpölyrunoja -- ei tulisi kuuloonkaan.

Julkaisuvuonna 1846 asenteet olivat muuttuneet. Mannermaalta oli levinnyt innostus Rodolphe Töpfferin ja hänen jäljittelijöidensä hassunhauskoihin ja absurdeihin kuvasarjoihin, joita 1845 jo briteissäkin julkaistiin. Miksei sitten Learin nonsenseakin?

En tiedä minkälaisina painoksina ensimmäiset Learin kirjat ilmestyivät. Uusintajulkaisujen myötä joka tapauksessa värikuvat katosivat ja jäljelle jäivät vain mustavalkeat ääriviivat.

Hassuja nekin ovat.

Tässä muutama suomennosyritys mustavalkokuvien kera:

Tämä herra on Kankaanpäästä
eikä hän halua puhua säästä

jututtaa häntä partansa tuska
se on lintujen pesäpuska

Sellainen herra Kankaanpäästä

Tämä on opettaja Oulusta
työnsä löysi koirakoulusta

hän ystävilleen vilkutti
ja oppilaansa pilkutti

Sellainen opettaja Oulusta

Tämä on herra pitkänenäinen
joka virkkoi: ‘sanokaapa sananen

että nenäni on häntä,
iskee se kuin häntä’

Sellainen merkittävä pitkänenäinen

Tämän vanhan sedän koti on Nurmijärvi
kauas ylös ulottuu kengänkärki

päässä ministerin lakki
yllänsä virkapuvun takki

Sellainen vanhanen, Nurmijärvi

Tämä on nuori neitonen,
jonka hatun havaitsi lintunen:

‘Hei, löysin pesän,
pidän sen koko kesän’

Sellainen neito hatullinen

Tämä on tyttö Kemistä,
jonka mummo esitti äkäistä:

päästä irti kissa,
tulee naamalle pissa!

Sellainen tyttö Kemistä

Tämä on herra Chilestä
jonka hiukset ovat hiilestä

hän istui rapuilla
ruokki itseään pavuilla

Sellainen herra Chilestä

Tämä on herra rumputus
taustalla kätten taputus

Mutta: nyt jo pois
että muukin sois

Sellainen rummun jumputus

Tämä on rouva Väkeväinen
joka oli käveleväinen

hän kulki ja kieli
kunnes maa hänet nieli

Mikä hämmästytti suvun Väkeväisen

Tässä on herra ja hänen puunsa
ja mehiläinen joka avasi suunsa:

‘kuinka täällä hurisee
minun vatsani murisee’

Niin katosi mehiläinen puuhiinsa

David Byrne - Brian Eno: Strange Overtones

David Byrne ja Brian Eno ovat tehneet uuden yhteisen levyn, tänään pitäisi levyn nettisivulla olla kuultavissa näytebiisi Strange Overtones malliksi tulevasta, 18. elokuuta ilmestyvästä Everything That Happens Will Happen Today -levystä.

Edellisen yhteisen levyn My Life In The Bush Of Ghosts Byrne ja Eno tekivät LP-aikakaudella 1981. Remasteroituna ja uudelleen miksattuna levy julkaistiin pari vuotta sitten 2006.



Blogissaan Byrne kirjoittaa, että uusi levy ei ole aikaisemman toinen osa. Synkän pessimistisiä sävyjä ei kuulla, vaan pikemminkin levy on Byrnen luonnehdinnan mukaan toiveikas.

Yhdysvallat ovat nyt muutoksen tilassa. Eno kuvailee maan joutuneen pelkurien sosialismiin ('cowardly socialism'), asuntoluottokriisin vuoksi jo useita pankkeja on olettu valtion omistukseen. Sosialisoinnit ovat välttämättömiä, että riistokapitalismi saattaisi jatkua.

Byrne haaveilee, että tämä pelkurien sosialismi johtaisi maan terveydenhoitojärjestelmän muutokseen. Suurin yksittäinen pieni- ja keskituloisten talouden romahduttaja ovat lääke- ja sairaalamenot. Jotta talouden tukiranka säilyisi, on yleinen ja yhtäläinen sairausvakuutus luotava Yhdysvaltoihinkin.

Ihmisille turvatumpaa elämää. Siksi toiveikkuuta ilmassa.

Minä, Anssi Kela ja Kalevi Sorsa

Viikonlopun lööpit kertoivat Anssi Kelan pelkäävän, että aivovaurio varjostaa hänen koko loppuelämäänsä. Perin kummalliseksi ulostuloksi juttua ajattelin, Kelaltahan tässä kuussa ilmestyy esikoisromaani Kesä Kalevi Sorsan kanssa. Näkyypä kuitenkin aivovaurio olleen iltapäivälehden journalistin oma, nettisivuillaan Kela kertoo toisenlaista.

Kustantajan esittelyn mukaan Kelan kirjassa käsitellään muistihäiriöistä miestä. Ehkäpä teoksen teema on innostanut journalistia otsikoinnissa. Että kirjoittaa se kuitenkin itsestään, oman kolarinsa jälkeisistä tunnelmista.


Maaliskuun ensimmäinen päivä vuonna 1986 heräsin keskipäivän auringonsäteisiin täysin vakuuttuneena siitä, että Kalevi Sorsa on murhattu. Tuolloin tapanani oli nukkua radio auki, ja aamupäivän mittaan radio oli nukkuvalle kertonut useaan otteeseen Tukholman edellisillan traagisista tapahtumista: Olof Palme oli ammuttu.

Valvemaailmaan siirryttyäni pian selvisi, ettei surmattu ollut Sorsa vaan Palme. Tuolloinen Suomen pääministeri Kalevi Sorsa Päivän peilissä pahoitteli tapahtunutta, osoitti surun valitteluja Palmen omaisille ja ruotsalaisille.

Sattuuhan sitä kohtaamisia Kalevi Sorsan kanssa itse kullekin, ainakin 60- ja 70-luvuilla syntyneille (Anssi Kela on syntynyt 1972). Olihan mies 4793 päivää ministeri ja noin kymmenen vuotta niistä pääministeri. Neljän hallituksen pääministeri, tuolloin maaliskuun alussa 1986 Sorsan IV hallituksen pääministeri.

1950-luvulla syntyneille ilmestyspoliitikko oli Ahti Karjalainen. Niin kuin Juha Hurmeelle. Pisimpään ministerinä ollut Johannes Virolainen (6169 päivää) on tuskin jälkiä jättämättä julkisuudessa ollut.

Miten lienee nuorempien kanssa: Paavo Väyrynen, Esko Aho, Paavo Lipponen?

Jipossa on Jippo!

1970-luvun lopulla lapsuuttaan viettäneet muistanevat Jipon, tuon hurmaavan lastenlehden, jossa seikkaili Urho Tulitukka ja jonka mukana tuli aina jippo, koottava lelu. Parhaimmillaan lehden levikki oli 20000 ja se oli neljänneksi suosituin sarjakuvalehti.

Jippo ilmestyi 1977-1981 ja vuosina 1977-1979 numeroiden mukana tuli kaikkiaan 48 jippoa. Lehden perusajatuksena oli jonkinmoinen luonnontieteellisen maailmankatsomuksen levittäminen, antaa pienille pojille intoa ja iskua insinööritaitojen ja -tietojen maailmaan tutustumiseen.

Innostusta pyrittiin lietsomaan erityisesti koottavilla oheistuoteleluilla. Oli katapulttia, periskooppia ja robottikättä. Jipot olivat suomalaista tuotantoa, ne valmisti porilainen Karhumuovi Oy. Kussakin lehdessä oli aiheeseen liittyviä artikkeleita, joskaan ei kovin suuriin syvällisyyksiin meneviä.

Ensimmäisissä numeroissa ahkerille ja innokkaille jipontekijöille lupailtiin palkinnoksi mestarijippoilija -kunniakirjoja. Niitä varten piti pyytää kahdelta aikuiselta allekirjoitus jipontekotodistukseen, että lapsi oli saanut jipon itse kasaan ja toimimaan. 20 tällaista todistusta kerännyt saisi mestarijippoilijan arvon.

Kun 11 lehteä (ja jippoa) oli ilmestynyt, kustantaja kuitenkin luopui palkitsemisajatuksesta. Jäivät pikkuinsinöörien mestarijippoilija haaveet siihen, Jippo Kenguru pahoitteli kovin tapahtunutta.

Pääosan lehdestä kuitenkin aluksi muodostivat sarjakuvat. Ensimmäisessä lehdessä oli peräti seitsemän eri sankaria/paria/jengiä. Sarjakuvien määrä väheni, viimeiseksi jääneessä numerossa sarjakuvia oli enää kolme. Vain kaksi sarjaa oli kaikissa lehdissä Andre Chéret'n ja Roger Lécureux'n Urho Tulitukka (alk. Rahan) sekä C. Arnalin ja L. Cancen Jeppe ja Kolli. Muita hyvin tehtyjä ranskalaissarjoja lehdessä oli Cezardin Aave Artturi ja Gregin Jippo-jengi.

Sarjakuvat olivat alkujaan ranskalaisessa Pif Gadget -lehdessä julkaistuja. Lehden jututkin olivat pääasiassa käännöksiä, joskin loppuvaiheissa julkaistiin suomalaistenkin kirjoittamia asia-artikkeleita.

Sarjakuvien vähenemisen myötä lehti muuttui kuivakkaammaksi ja kuivemmaksi. Vuonna 1980 lehden sisältöä täydennettiin ottamalla mukaan myös humanistiset tieteet, esiteltiin kuuluisia kirjailijoita Lewis Carrollista Jules Verneen ja historian merkkihenkilöitä Marco Polosta Anne Frankiin.

Lukuisista uudistuksista ja muutoksista huolimatta jipoton Jippo ei menestynyt. Viimeiseksi jäi jouluussa 1981 ilmestynyt numero.



Luettelo Jippo -lehden jipoista:

1/77 Huimapyörä
2/77 Katapultti
3/77 Kaukoputki
4/77 Tuulimittari
5/77 Viisimastoparkki (pullossa)
6/77 Robotin pihtikoura
7/77 Mikroskooppi
8/77 Gyroskooppi
9/77 Kuujeeppi
1/78 Tykki
2/78 Taika-arkku
3/78 Taikaikkuna
4/78 Rahantekokone
5/78 Kuvaheijastin
6/78 Suhdepiirrin
7/78 Varsijousi
8/78 Sukellusvene
9/78 Nivelpeili
10/78 Periskooppi
11/78 Kamera
12/78 Roottori
13/78 Jeppe -leija
14/78 Avaruusalus
15/78 Viidakkopyydys
16/78 Aavenaksuttimet
17/78 Seinäkello
18/78 Salapoliisin ranneke
19/78 Sormenjälkijauhe
20/78 Salapoliisin tunnistamistaulu
21/78 Lintulauta
22/78 Kaleidoskooppi
23/78 Sinettileimasin
24/78 Nuorallatanssija nalle
1/79 Jäljennöslevy
2/79 Jojo
3/78 Kulmikkaiden munien valmistuskone
4/79 Kampa
5/79 Maapähkinäviljelmä
6/79 Tekosaurus
7/79 Alkuäyriäisen munia
8/79 Aurinkokeitin
9/79 Jousipistooli
10/79 Minitennis
11/79 Liidokki
12/79 Silityskuva
13/79 Viisi tiikerinhammasta
14/79 Taskumikroskooppi
15/79 Potkuribumerangi

(Lähteenä: Niklas Bengtsson. Jippo - oheisleluja lapsille, teoksessa Lastenlehtiä reppukansalle ja noitajengille. BTJ Kirjastopalvelu 2004, 101-110.)

Viikatehommia

Illalla oltiin viikatehommissa. Niitettiin umpeenkasvanutta entisen torpan pihaa, heinikon leikkuu ei vanhempien viikatteen käyttöön paremmin perehtyneiden mielestä nuoremmalta edustajalta oikein onnistunut. Minut opastettiin taloa ympäröivän horsmikon pariin.

Vatukon ja horsmikon joukosta löytyi vanhoja pihapiirin istutettuja kasveja. Pietaryrttiä paljonkin, pientareelta puutarhamansikkaakin. Olipa suuri pensaikko punaisia, suoraan rungosta kasvavia marjoja.

Laji ei ollut suoraltaan tuttu, joten poimin muutaman marjan niitä tutkiakseni. Jo älähti vanhempi viikatemies: älä ainakaan syö niitä!

-- Ne on riienmarjoja!

Kädessäni oli kaksi marjaa, lapsen tappava annos. Näsiä -nimellä kasvi paremmin tunnetaan.

Kostea kevät ja syksy olivat innostaneet näsiää huikeaan marjan tuotantoon. 10-15 marjaa riittäisi miestappoon. Tokkopa näsiää on tarkoituksella mökin pihaan istutettu, mutta siitäpä se autiomökin viereltä oli kasvupaikan itselleen löytänyt.

Aikoinaan marjoja on käytetty eräänlaisina jälkiehkäisypillereinä, niitä syömällä sai taatusti keskenmenon. Ja omakin henki ehkä lähti. 1800-luvun lopulla kutsuntoihin joutuneet miehet saattoivat ennen sotilasherrojen eteen menemistä hieroa näsiän kuorta ja marjoja ihoonsa. Oletettiin pahasti tulehtuneen miehen välttävän asepalveluksen.

Näsiä on kaikin puolin vaarallisen myrkyllinen kasvi. Keväisten kukkien haistelu saattaa aiheuttaa huimausta, kasvin koskettelusta saattaa saada rakkoja, sisälle tuotu näsiän oksa pilaa sisäilman ja maljakon vesi muuttuu myrkylliseksi.

Kaikin puolin viikatemiehen suosikkikasvi. Mutta ei viikatteella leikattava.