Velkakriisi-illuusiota ja varjotaloutta

Viime viikonloppuna oli ensimmäinen Oulun sosiaalifoorumi. Kymmenen vuotta sitten Davosin taloufoorumin vastapainoksi syntynyt kansalaisjärjestöjen keskustelufoorumi on laajentunut moniksi kansallisiksi ja paikallisiksi yhteensaattajaoperoijiksi. Nyt siis Ouluun saakka.

Sosiaalifoorumia kuvailtiin lähinnä tilaksi, joka ei sulje ketään ulos. Osallistujina ja järjestäjinä oli monenlaisia tahoja Eu:n vastustajista marxilaisiin, Vihreästä Sivistys- ja Opintokeskuksesta Oulun Aikapankkiin. Fyysiset tilat alustuksille ja keskusteluille tarjosi Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymä.

Pari alustusta lauantaina ehdin kuulemaan.

Kirkon paikalle kutsumana alustajana päivät aloitti tutkija, kansanedustaja Anna Kontula. Käytännön esimerkkien kautta hän kertoi millaisia varjotalouksia Suomessa on. Kontula on monista näistä puhunut julkisuudessa muutenkin.

Uusin, kansanedustajuuden mahdollistama Kontulan hanke on Tampereella tämän kuun alussa aloittanut Sosiaaliasema. Sen tarkoituksena on auttaa ketä tahansa hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle pudonnutta. Ajatus on kuin kunnallisten sosiaalitoimistojen aikoinaan, ja Kontula olikin innoissaan siitä, että moni sosiaalityöntekijä on ilmoittautunut vapaaehtoistyöhön. Kaikilla ammattilaisilla peruste on ollut sama, voida auttaa hädänalaista. Sellaiseen kun virkatyössä ei enää ole mahdollisuutta.

Oulun Attac ja Kansan Sivistysliitto olivat kutsuneet paikalle Jussi Ahokkaan, rahatalousjärjestelmän tutkijan ja Raha ja talous-blogin toisen kirjoittajan. Ahokas alusti otsikolla Velkakriisi-illuusio, ja kumosi neljä yleisintä julkisuudessa ollutta perustetta nykyiselle talouskriisille.

Valtiontalous ei ole sama kuin kotitalous. Siksi samat säännöt eivät päde, vaikka niin valtavirran kansantaloustieteessä uskotellaan. Valtio on aina myös rahan liikkeelle laskija, ja siten se voi ja sen tuleekin tehdä talouspolitiikkaa. Tarkat ja yksityiskohtaiset perustelut on luettavissa alustajan blogista.

Euron velkakriisi juontuu valuutan säännöistä. Euroopan Keskuspankille on annettu mahdollisuus lainoittaa vain liikepankkeja, ei valtioita. Näin liikepankeille on annettu mahdollisuus määrittää valtioiden kulutus, toisin sanoen valta talouspolitiikassa.

Leikkaukset ja säästäminen ovat pahinta mitä nyt voisi tehdä, totesi keynesiläiseksi tunnustautuva alustaja. Siitä seuraa Keynesin paradoksi: menot (sosiaalimenot) kasvavat ja tulot (verokertymä) pienenevät, valtiontalouden automaattisten tasapainottajien vuoksi.

Epävarmuutta tulisi vähentää. Mutta poliitikkojen pelko, tiedon ja solidaarisuuden puute sitä estävät.

Ahokkaan alustus herätti hämmennystä salissa. Pitkään hän sai vastata kysymyksiin ja selventää esitystään. Suosittelen tutustumaan mainittuun Raha ja talous-blogiin.

Suhteiden teoria ja käytäntö

Dupuy & Berberian
Jeanin elämää: Teoria yksinäisistä ihmisistä
(suomennos Mikael Ahlström, tekstaus Mika Lietzén)
WSOY 2010
128 s.


Sarjakuvaharrastajat taisivat jo ehtiä luulla, että WSOY on lopettanut Jeanin elämää -albumisarjan julkaisemisen. Kuudes osa ilmestyi vuonna 2007, ja sitten ei mitään kunnes viime syksynä. Aikaisemmin sarjaa julkaistiin osa vuodessa. Teoria yksinäisistä ihmisistä ei ole varsinaiseen albumisarjaan kuuluva, vaan se on itsenäinen, erillinen työ. Ainekset ovat toki Jean-albumeista tutut.

Tässä tapauksessa ei suomalaista kustantajaa käy kuitenkaan moittiminen. Omalaatuista yhteistyötä tekevät Philippe Dupuy (s. 1960) ja Charles Berberian (s. 1959) – molemmat piirtävät ja käsikirjoittavat – eivät ole Jeanin seikkailuja juuri enempää tehneetkään. Vaikka Monsieur Jean tuli julkisuuteen jo vuonna 1989, alun jälkeen albumeita on ilmestynyt harvakseltaan. Suomentamatta on yksi albumi.

Jeanin elämää on aikuiseen makuun tehty arjen, elämän ja ihmissuhteiden pienistä yksityiskohdista juonikuvionsa hakeva episodimainen sarjakuva. Sarjassa on taustalla albumista toiseen etenevä juonikin, Jean kasvaa ja kehittyy, ja saa lapsenkin tarinoiden edetessä.

Albumisarjaan tehty taustakronologia erottaa Teorian yksinäisistä ihmisistä erilliseksi työksi. Sen tapahtumat sijoittuvat samoihin aikoihin kolmannen (Naiset ja lapsen ensin) ja neljännen (Onni hymyilee, minä en) albumin kanssa. Sisältö on siis peruste sille, miksi tekijät siis ovat tämän työn julkaisseet erillisenä. Samalla Dupuy ja Berberian ovat voineet kokeilla perinteisestä albumiformaatista poikkeavaa julkaisumuotoa.

Kolmannen ja neljännen albumin vuodet 1990-luvun alkupuolella ovat olleet Dupuylle ja Berberianille merkityksellisiä. Noihin vuosiin sijoittuu myös parivaljakon ensimmäinen suomennettu työ Päiväkirja albumista (Like 1995). Aikoinaan sen julkaiseminen ihmetytti, koska kuvauksen kohteena oli Jeanin elämää -sarjan kolmannen albumin tekeminen, joka julkaistiin suomeksi vasta 2004. Suomennos oli kuitenkin perusteltu, koska työ tuoreeltaan esitteli suomalaisille maailmalla muotiin tulleen päiväkirjamuotoisen sarjakuvan.

Teoria yksinäisistä ihmisistä ilmestyi alunpitäen mustavalkoisena. Suomalainen painos on kaksivärinen, sivuja hallitsevat sininen ja musta. Kustantaja kehaisee takakannessa, että Helsingin kirjamessuilla julkaistu teos oli uuden laitoksen ensimmäinen painos koko maailmassa. Berberian oli messuilla Ranskan kulttuurikeskuksen tuomana vieraana, tällä lienee ollut vaikutusta julkaisuajankohtaan ja ensimmäisyyden kunniaan.

Keskeisessä roolissa Teoriassa yksinäisistä ihmisistä on Jeanin kaveri Félix. Juuri hän esittää otsikossa mainitun teorian, ja koko joukon muitakin ihmissuhteita määritteleviä teoreemia. Félix on hiljan jäänyt yksin, eikä hän ole pohjimmiltaan sinkkuihmisiä. Parisuhdemarkkinoilla ei liiallinen teoretisointi auta. Lupaavat alut lopahtavat epätoivoiseen yrittämiseen.

Tarinan kehys on Jeanin. Kolme tappajaa vainoaa hänen untaan, Félixin ja muiden ihmisten seuraaminen saattaa unia näyttävän mielen rauhoittumaan. Sopu tappajien kanssa löytyy, mutta uhrin se vaatii. Pääteemana teoksessa siis pureudutaan miehen mieleen, sitoutumis- ja perheenperustamishaluihin ja -pelkoihin.

Muista Jean-albumeista tuttua naisten piirustuksellista objektivointia kubistisiin ja erityisesti modigliamaisiin kasvonpiirteisiin ei Teoriassa yksinäisistä ihmisistä ole. Ihastumista ja hullaantumista ei tässä tapauksessa ole tarvetta kuvata. Nyt mietitään parisuhteen seuraavia vaiheita.

Dupuyn ja Berberianin episodeista muodostuu enemmän kuin osiensa summa. Kirja on laadukasta ranskalaista keskustelukulttuuria sarjakuvan keinoin.



Julkaistu Kaltiossa 2/2011

Joko WTC-vitsejä voi kertoa?

Tänään on muistojuhlien päivä. Juhani Ahon 150-synttäreiden kunniaksi kehoitan lukemaan hänen novellinsa Mennyttä kalua. Siinä pohjoissavolainen maalaismaisema luontevasti asettuu kansainvälisen taidemaailman taustaksi.

Yhdysvaltain Syyskuun yhdennentoista päivän iskuista on tullut kuluneeksi kymmenen vuotta, ja sen muistoksi Vastapaino on sivuillaan julkaissut sähköisenä pari kuukautta iskujen jälkeen julkaistun Mikko Lehtosen teoksen Syyskuun yhdennentoista merkitys (pdf, Vastapaino 2001). Vaikka teos on kirjoitettu tuoreeltaan, niin analyysi on ajan kulumisesta huolimatta edelleen tuoretta.

Lehtonen on käsitellyt iskujen luonnetta reilusta kolmestakymmenestä eri lähtökohdasta. On todellisuus ja sen tulkinnat, näille jälkimmäisille ei juurikaan olla saatu lisää faktoja iskupäivän jälkeen. Kerrottiinhan heti syyllisen olevan Osama bin Laden. Komiteat ja tutkimusryhmät ovat istuneet, mutta muuta faktaa ei ole tarjottu.

Iskupäivänä ja sitä seuraavana viikkona television äärellä istuneet saivat vähtäväkseen kuvaa. Lehtonen toteasikin, että torniin törmäävästä lentokoneesta tuli ikoni, ja todella nopeasti. Toimittajilla ei ollut juurikaan analysoitavaa tapahtumista. Laatujournalismiin ei pystytty tiedonpuutteessa.

Petri Sarvamaa olisi nyt sopivasti pulskistunut kolmannen kauden kansanedustaja, jos hän 11. syyskuuta 2001 olisi voinut selkeästi ja yksiselitteisesti kertoa mitä Yhdysvalloissa oli tapahtunut ja miten meidän suomalaisten siihen tulisi suhtautua. Mutta ei voinut, hän jumiutui kertomaan perättömiä huhuja Osama bin Ladenin kuolemasta. Eikä ole kansanedustajakaan, yrityksistä huolimatta.

Yksi Mikko Lehtosen vajaat kymmenen vuotta sitten tekemä huomio oli, että iskuista ei kerrota vitsejä. Parin kuukauden aikana ainoa hänen kuulemansa oli seuraava:

»Miksi Yhdysvallat hävisi Afganistanille sakissa?
Koska siltä puuttui jo avauksessa kaksi tornia.»

Huumorihan on ahdistuksen lievittäjä, ja sellaiseen olisi luullut olevan tarvetta tässä(kin) tapauksessa.

Yritin googlata josko vitsien kerronta olisi herännyt jossakin vaiheessa. Ei näytä olevan. Muutamia lyhyitä koosteita on, mutta pääosa kärkipään tuloksista kertoo miten joku on tyrmistyttänyt kertomalla niitä julkisesti.

Stand up-koomikko buuattiin lavalta hänen aloittaessaan "Minulla olisi 911 vitsiä kerrottavanani". Ruotsin ulkoministeri pyytää Yhdysvalloilta anteeksi Ola Salon letkautettua keikallaan "toivottavasti tuo kone ei ole matkalla tänne, vaan kohti Valkoista taloa".

Kun keskustelupalstalla joku on avannut uuden ketjun 9/11-vitsejä varten, ketju on täyttynyt kommenteista, että "tämä ei ole vitsailun aihe, tyhmä".

Olisiko käynyt niin, että vitsiniekkojen energia on purkautunut salaliittoteorioissa? Nehän ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttuneet salonkikelpoisemmiksi.

Itse tapahtumista ei siis vitsailla. Sen sijaan näistä kehitellyistä salaliittoteorioista sopii kertoa vitsejä. Suomessa esimerkiksi Ismo Leikola on.

Hietasaaren majakka

Eilen olin Euroopan rakennusperintöpäiviin liittyvässä Kulttuurin reitit-seminaarissa pääkirjaston Pakkala-salissa. Varattuun aikaan nähden seminaarissa oli aivan liian monta esiintyjää, aikataulut pettivät pahoin puheiden pitkittyessä.

Mutta kannatti käydä. Merikapteeni Matti Kamula puhui Oulun merireiteistä, ja nosti Hietasaaren majakan, ainakin minulle aikasemmin tuntemattoman Kirkkolinjan merimerkin. Kyse siis ei ole reilu vuosi sitten palaneesta Hietasaaren Majakka-tanssilavasta tai Nallikarin uimarannan vuonna 1988 valmistuneesta näköalapaikasta. Vaaskiventien päässä, Oulun Eläkeläisten Vaaskelan huvilan pihanmaalla oleva 1930-luvulla valmistunut majakka. Sitä piti heti käydä kameran kanssa katsomassa.

Aikoinaan tuloväylä Ouluun oli Laitakarista alkanut Oulun tuomiokirkkoon päättynyt Kirkkolinja. Kirkontornissa oli voimakas valo, kantamaltaan noin kolmetoista mailia (18 km). Samalla linjalla oli Hietasaaren majakka, jonka korjaamista ja entistämistä Kamula toivoi. "Koivutkin nykyisin katolla kasvavat", kuten kuvista näkyy.

Majakka ei Hailuodon Marjaniemeen tai ulkosaariston vanhempiin majakoihin verrattuna suuren suuri. Pohjan ala on noin kaksi kertaa neljä metriä, korkeutta neljätoista. Katolla edelleen oleva valaisin oli käyttöaikoina kuudentoista metrin korkeudessa. Kapeasta ovesta ei isompimahainen merikarhu sisään mahdu.

Maannouseman vuoksi Kirkkolinja ei ole enää laivaväylä, mutta päiväsaikaan sitä voi hyvin venereittinä käyttää.

Tiernapojat kiellettävä!

Oulu on julistautunut Tiernakaupungiksi. Joulun alla ei ydinkeskustassa käyvä vanhalta tutulta laulunäytelmältä välty. Oulu-Seurasta vuosittain annetaan positiivisia haastattelulausuntoja, että on hienoa kun vanhojen hyvien aikojen perinteitä arvostetaan ja pidetään yllä.

Vanhoina hyvinä aikoina tierna- eli tähtipojat eivät kuitenkaan jakamatonta suosiota saaneet. Kiertelevien poikien lauluperinnettä pidettiin etenkin sivistyneemmissä piireissä epämiellyttävänä ja inhottavana.

Kristiinankaupingissa ilmestyneen Pohjola-lehden ensimmäisessä näytenumerossa vuonna 1899 kerrottiin, että useissa suurissa kaupungeissa tiernapoikien esiintymiset oli kokonaan kielletty. Otsikolla "Huono tapa" ja ylläolevalla kuvalla varustetussa jutussa ehdotettiin, että Kristiinankaupungissakin otettaisi isommista esimerkkiä ja kiellettäisi tapa. Tai ainakin ihmisten pitäisi lopettaa rahan antaminen noille kurjille.

Huono tapa. Niinkuin tietty, on useassa paikkaa Suomessa vielä se tapa, että joukko poikia, n. k. ”tähtipoikia” käy talosta taloon laulaen niitä muinaissuomalaisia joululauluja, jotka jokaiselle ovat hyvin tuttuja.

Ei sillä, että pienet pojat sitä tekevät viattomuudessaan ja köyhyyskin usein on siihen syypää, vaan isot, melkein täysikasvuiset pojat harjoittavat sitä keinoa saadakseen rahaa hyväntahtoisilta ihmisiltä ja mitä vielä pahempi, annetaan heille väkijuomia, niin että usein tapahtuu tappeluja ja muuta onnettomuutta heidän keskuudessaan. Saattaako ne ansaitut rahat hyviä hedelmiä? Ei, päinvastoin. Niillä mennään lähimpään kapakkaan, josta sitten kuuluu rivot ja riettaat laulut ennen mainittujen sijaan.

Eiköhän se olisi parempi, ainakin sivistyksen kannalta katsoen, että senlaiset laulajaiset kiellettäisiin pois ja vielä parempi olisi, ettei heitä suosittaisi ja annettaisi rahaa heidän jumalattomaan huvitukseensa. Isoimmissa kaupungeissa on se tapa kielletty. Eiköhän olisi aika että seurata esimerkkiä muuallakin Suomessa. (Pohjalainen näytenumero n:o 0 15.12.1899).

Olisi hauska tietää, kuuluiko Oulu niihin "isompiin kaupunkeihin", joissa tiernapoikien kulkeminen oli kielletty.

* Tiernakaupunki Oulu - Tierna-aika alkaa 18. marraskuuta.