torstai 5. toukokuuta 2016

Lassi Kalleinen Oulun SM-lavarunouden karsintojen voittoon


Eilen pidetyissä runopuulaakin Pohjois-Suomen karsinnoissa Oulussa finaalipaikan itselleen lunasti konkari, vuoden 2014 SM-kakkonen Lassi Kalleinen. Tiukan vastuksen Kalleiselle antoivat kokkolalainen Keke Lammassaari ja oululainen Iina-Ruusa Pyykkönen.

Oulun karsintoihin otti osaa 11 lavarunoilijaa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen johdossa oli Pyykkönen parvekkeen perinteiseksi maatilaksi laajentaneella esityksellä. Toisena oli Lammassaari ja kolmantena hirvenmetsästystä kuvanneella loppusointuisella runolla Aarno Rimpiläinen. Jatkoon pääsivät myös Kalleinen ja Saga Sees.

Rimpiläinen ei ollut varautunut ensimmäistä kierrosta pidemmälle. Toisella kierroksella hän esitti saman runon, joka uusista vivahteista huolimatta sai vähemmän pisteitä kuin ensimmäisellä. Lammassaari otti ykkössijan ja Kalleinen nousi toiseksi.

Kolmannella kierroksella aloittanut Pyykkönen jäi lopullisessa taulukossa kolmanneksi pisteillä 26,1. Jännittävän kierroksen ja koko kisan lopulta voitti Kalleinen pistein 26,9. Lammassaaren rauhallinen ja seesteinen runovalinta saattoi maksaa jatkopaikan. Pisteitä Lammassaari sai 26,5.

Keke Lammassaari

Iina-Ruusa Pyykkönen
Oulun karsinnat järjesti Huutomerkki ry.

Runopuulaakin loppukilpailut pidetään Kuopiossa 21.5.2016. Loppukilpailuun voi vielä pyrkiä Pohjois-Savon karsinoissa 6.5. ja keräilyerässä 20.4. Molemmat karsinnat ovat Kuopiossa.


* Runopuulaaki


keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Benjamin Rabier: Yllättävä käänne (1908)








Teoksesta

gallica

Muita Rabierin sarjakuvia



tiistai 3. toukokuuta 2016

maanantai 2. toukokuuta 2016

Timo Soinin vappupuhe


Timo Soini ei tänä vuonna pitänyt vappupuhetta, vaan saarnasi anteeksiannosta. Vihreän langan plokinaattori antaa kuitenkin yhden mallin millaisen puheen hän olisi saattanut pitää.


VAPPU


Porvarit jättää isomman hiilijalanjäljen kuin katumaasturi. Hyvänä aikana on helpompaa johtaa, kun olalle taputtajia riittää.

Sermien takana huoli kasvaa. Missä EU, siellä ongelma. Arvostus tulee, kun sen takana seisoo kokonaisena ja omana itsenään ilman viikunanlehtiä.

Porvarit on oiva lyömäsana. Se kelpaa moneen tarkoitukseen.

Iso vasara iskee kesäkuussa. Siinä voi omatkin kynnet tummua. Mielummin olen siellä komentosillalla ypöyksin kuin otan hatkat.



Tee oma plokisi osoitteessa: http://www.vihrealanka.fi/plokinaattori


sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Hannibal ja Alpit


Hieman ennen vappua Yle Uutiset kertoi kanadalaisen tutkijatyhmän saaneen lisäselkoa Hannibalin parin tuhannen vuoden takaiseen sotaretkeen Alppien yli. Tutkijaryhmän johtaja Bill Mahaney arveli Hannibalin suurine joukkoineen kulkeneen Col de Traversetten solan kautta. Sikäläisistä soista löytyi tampattu kerros juuri sopivalta ajalta ja paljon viitteitä hevosenlannasta.

Antiikin historiankirjoitus tarjosi usein lukijoilleen erilaisia vaihtoehtoja tapahtuneesta. Liviuksen Rooman historian parhaiten säilynyt osa Karthagon Hannibal lähtee sotaan pohtii joukkojen kulkemista Alppien yli kolmen eri lähdemateriaalin avulla. Kuitenkin muinaisten pohjoisitalialaisten muistitieto, Alppien paikannimistö ja vuoristosta löydetyt kallioleikkaukset kukin kertoivat toisistaan poikkeavan tiedon kulkureitistä.

Hannibalin reitistä on kiistelty paljon vuosisatojen mittaan. Col de Traversette on ollut ehdokkaiden joukossa, eihän mahdollisia kulkuväyliä ole monta.

Hannibalilla oli 30 000 miestä, 15 000 hevosta ja 37 kuuluisaa norsua. Viimeksi mainittuja Alppien ylätasangoilla tuskin on usein tavattu. Niinpä Mahaney toivoo, että suonäytteistä löytyisi norsujen suolistoloisien jäänteitä. Silloin reitin voisi sanoa olevan varmasti selvitetyn.


* Alppien hevosenlanta antoi johtolangan Napoleonia vaivanneeseen arvoitukseen. Yle Uutiset.


LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset