lauantai 5. elokuuta 2017

Volgan lautturit

Ilja Repin. Volgan lautturit (1870-73) lähde
Tänään 1844 syntyi Ilja Repin (k. 1930). Hänen muistetuin ja laajasti versioitu teoksensa on suurikokoinen Volgan lautturit. Teos oli esikuvana ja esimerkkinä myöhemmässä Neuvostoliitossa kanonisoidulle sosialistiselle realismille.

Repin kuoli vuonna 1930 Kuokkalassa Terijoella. Hän oli asunut naisystävänsä nimissä olleella datšalla vuodesta 1899. Suomen itsenäistyttyä Repin jäi huvilalleen, eikä koskaan käynyt Neuvosto-Venäjällä tai Neuvostoliitossa, vaikka hänet monista emigranteista poiketen olisi otettu avosylin vastaan. Suomalaista Repinistä ei kuitenkaan tullut, hän pysyi Venäjän keisarikunnan kansalaisena loppuun saakka.

Repinin Penaty-datša tuhoutui jatkosodassa. Neuvostoliiton arvostuksesta taiteilijaa kohtaan kertoo se, että huvila rakennettiin uudelleen vuonna 1962. Se toimii nykyisin museona.

Volgan lauttureihin voi tutustua Venäläisen taiteen museossa Pietarissa.


Penaty Estate Museum of Ilya Repin



perjantai 4. elokuuta 2017

Hallaus näyttelynä



Oulun pääkirjastolla on näyttely Hallaus-lehden vaiheista. Lehti on ilmestynyt jo yli kymmenen vuotta, ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 2005. "Hallaus on Pohjois-Suomen suurin ja merkittävin kirjallisuuden kausijulkaisu". Tämän olen kuullut päätoimittaja Jussi Moilasen sanomana lukuisia kertoja, usein olemme olleet yhdessä erilaisissa tilaisuuksissa esittelemässä edustamiamme tahoja.

Lehteen voi tutustua kirjaston näyttelyssä, tai jos on kiire, niin voi ottaa näytekappaleen kotiin mukaansa.

Näyttely on kirjastolla 19. elokuuta asti.


* Hallaus
* Hallaus-näyttely


torstai 3. elokuuta 2017

Tuntemattoman sotilaan rikkalapiosetti



Itsenäisyyspäivä ja Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas (Suomi 2017) lähestyy. Ensi-iltaan tulevan elokuvan rummutus on aloitettu lanseeraamalla oheistuotteita. Ensimmäisenä suurta huomiota herätti Sinituotteen kodinhoitotuotteet. Tiskiharjat, rikkalapiot, pyykkitelineet, silityslaudat ja kylpyhuonetuotteet ovat saaneet riemastuneen vastaanoton sosiaalisessa mediassa.

"Tällä Mannerheim olisi tiskannut" kommentoi Kasper Strömman facebookissa uuden tuotesarjan tiskiharjaa. Jussi Jalonen katsoi, että banaaliuden raja on ylitetty, jos myydään wc-harjoja Tuntemattomalla sotilaalla.

Somekuplassani kommentit ovat olleet pääasiassa riemastuneita. Meemien rakentelu on alkanut vahvasti.

Sinituotteella ollaan varmasti tyytyväisiä saavutettuun huomioon. Huomio kasvanee, kun tuotteita aletaan bongailla liikkeissä.


* Tuntematon sotilas -tuotteet


keskiviikko 2. elokuuta 2017

Tulossa


Elokuu on alkanut ja Oulun juhlaviikot ovat jo käynnissä. Elokuun aikana Oulussa on useita kulttuuritapahtumia. Tulevasta mainittakoon Oulun Muusajuhlat 8.-13.8. ja Oulun Taiteiden Yö 17.8.2017.

Muihin tapahtumiin voi tutustua Juhlaviikkojen sivuilla.



Oulun juhlaviikot


LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset