keskiviikko 15. elokuuta 2018
Muusajuhlat: Kääntäjät Ulanto ja Tapio
Kirjastolta siirryin Oulun Kirjallisuuden Talolle, jossa keskustelut alkoivat kääntäjien työhön perehtymisellä. Laura Siitonen jututti Mirka Ulantoa ja Pauli Tapiota, jotka molemmat tunnetaan myös runoilijoina. Tällä kertaa kuitenkin keskityttiin suomentamisen saloihin. Molemmat jututettavat olivat sitä mieltä, että kääntäminen on tasapainoilua eri kulttuurien välillä. Käännös toimii, jos teos ajatellaan siirrettävän kulttuuripiiristä toiseen.
Mirka Ulanto on suomentanut paljon sarjakuvia, muun muassa Asterixia ja Pikoa ja Fantasiota. Erityisesti ongelmia tuottavat puhekuplien koko ja suomen ranskasta poikkeava sanajärjestys. Jos lause on pätkitty useisiin ruutuihin ja vasta viimeisessä on tarkoitus paljastaa tekijä yllätyksellisesti, niin suomen rakenteita joutuu sovittelemaan piirtäjän työhön. Usein kupliin ei myöskään mahdu niin paljoa kuin sujuva ilmaisu vaatisi.
Pauli Tapio ryhtyi kääntäjäksi, koska havaitsi ettei Sergei Dovlatovia ole suomennettu. Venäjää opiskellut Tapio tarttui itse toimeen. Sittemmin hän on suomentanut myös Nobel-voittaja Svetlana Aleksijevitšia. Tulossa on kokoelma pietarilaista nykyrunoutta.
Ongelmallisimpana tehtävänä kääntämisessä Tapio piti Puna-armeijan sotilasarvojen suomentamista. Lopulta Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastosta löytyi avuksi 1940-luvulla tehty sotilassanakirja, mutta sekään ei lopputulokseen sopivia ratkaisuja antanut.
Kääntäminen ei koskaan ole mahdotonta, totesi Tapio. Jos niin on väitetty, niin ei ole ymmärretty kääntämisen tarkoitusta.
Muusajuhlat: Urheilun mammuttitauti
Eilen alkoivat Oulussa Muusajuhlat. Kirjastolla keskustelivat muun muassa jalkapallotohtori Sami Kolamo ja Mika Kulju edellisen tuoreesta Urheilun mammuttitauti (Aviador 2018) teoksesta. Kolamo on ottanut tarkasteluunsa maailman suurimmat urheilukisat, jalkapallon MM-kisat ja olympialaiset. Historian kautta hän taustoittaa miksi nyt ollaan siinä missä ollaan.
Suurten urheilukisojen aika alkoi Berliinistä 1936. Kisat oli myönnetty Saksalle jo ennen Hitlerin valtaannousua ja Fuhrer ei aluksi ollut niistä juurikaan kiinnostunut. Mutta hänet saatiin ymmärtämään kisojen mahdollinen viestintäarvo. Yhdistämällä Mussolinin järjestämien jalkapallon MM-kisojen mahtipontisuus ja edellisten Los Angelesin olympialaisten kaupallinen viestintä saatiin aikaiseksi kaikkien suurkisojen äiti.
Ja propaganda toimi. Jopa amerikoissa ajateltiin ja kirjoitettiin, että noin sujuvien ja onnistuneiden kisojen järjestäjä ei voi olla kovin paha johtaja. Kolamon mukaan Kansainvälisessä Olympiakomiteassa on edelleen samaa ilmaa. Onpa joku jäsen jopa julkisuuteen lausunut, että diktatuurimaat järjestävät varmemmin onnistuneet kisat. Ei ole huolta mielenosoituksista ja järjestyshäiriöistä.
Pitkään olympialaiset olivat järjestäjien vastuulla, KOK:n lieka oli löysä. Toisten Los Angelesin kisojen jälkeen rahavirrat alkoivat kiinnostaa. Calgaryn kisoissa 1988 KOK otti tuloista itse leijonanosan. Jalkapallossa muutos oli tapahtunut jo 1974.
Urheilun rahavirtojen tulisi kiinnostaa useampia urheilun ystäviä. Niillä kun on vaikutusta siihen miltä kisat näyttävät ja miten ne vaikuttavat pitopaikkoihin. Kolamon kirja tarjoaa vastauksia näihin kysymyksiin.
keskiviikko 8. elokuuta 2018
tiistai 7. elokuuta 2018
The Handmade's Tale
Tänään Yle Areenaan tulee katsottavaksi The Handmade's Talen ensimmäisen kauden kymmenes ja viimeinen jakso. Maksukanavilta sarjaa seuranneet ovat varmaan nähneet jo toisenkin kauden, mahdollisesti jo osia kolmannestakin.
Margaret Atwoodin tuoreelta suomennettu romaani Orjattaresi (Kirjayhtymä 1986) on saanut vaikuttavan tv-sarjamuodon. Ainakin yhdeksän ensimmäisen jakson perusteella. Jos muistelen 1980-luvun lopulla lukemaani kirjaa, niin dystooppista kuvausta Gileadin valtiollisesta elämästä on nähty jo aika paljon.
Ensimmäiset jaksot nähtyäni toivoin, että tästä olisi tehty brittiläiseen tapaan selkeä ja tiivis sarja. Silloin en tiennyt kolmannen kauden jo tulleen kuvatuksi, ja ehkä jo osin esitetyksikin. Se, että nykyajasta länsimaissakin voidaan luiskahtaa aatteellisesti vuosisatoja takaisin päin on ollut pelko jo pitkään, ainakin 1980-luvulta lähtien. Tosin se silloin ei tuntunut niin todelliselta kuin nyt.
Jotenkin dystooppisen yhteiskuntaelämän venytetty kuvaus ei tunnu tarkoituksenmukaiselta. Tosin tv-sarjan käsikirjoittajat ovat varmaan taitavia ja ansiokkaista työssään, ja voivat tuoda mukaan romaanissa olemattomia aihepiirejä, jotka pitävät jännitettä yllä.
Silti toivoisi, että alistava maailma menisi pois yhtä nopeasti kuin se tulikin. Fiktiossakin.
* The Handmade's Tale. Yle Areena
maanantai 6. elokuuta 2018
Otoliths, monien asioiden lehti
![]() |
| Drew B. David. |
Merkkipaalua Young muistaa nostamalla esiin edesmenneitä lehden tekemiseen osallistuneita. Heitökin on jo monta.
Tutustukaa lehteen!
* Otoliths
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

