Kirjastolta siirryin Oulun Kirjallisuuden Talolle, jossa keskustelut alkoivat kääntäjien työhön perehtymisellä. Laura Siitonen jututti Mirka Ulantoa ja Pauli Tapiota, jotka molemmat tunnetaan myös runoilijoina. Tällä kertaa kuitenkin keskityttiin suomentamisen saloihin. Molemmat jututettavat olivat sitä mieltä, että kääntäminen on tasapainoilua eri kulttuurien välillä. Käännös toimii, jos teos ajatellaan siirrettävän kulttuuripiiristä toiseen.
Mirka Ulanto on suomentanut paljon sarjakuvia, muun muassa Asterixia ja Pikoa ja Fantasiota. Erityisesti ongelmia tuottavat puhekuplien koko ja suomen ranskasta poikkeava sanajärjestys. Jos lause on pätkitty useisiin ruutuihin ja vasta viimeisessä on tarkoitus paljastaa tekijä yllätyksellisesti, niin suomen rakenteita joutuu sovittelemaan piirtäjän työhön. Usein kupliin ei myöskään mahdu niin paljoa kuin sujuva ilmaisu vaatisi.
Pauli Tapio ryhtyi kääntäjäksi, koska havaitsi ettei Sergei Dovlatovia ole suomennettu. Venäjää opiskellut Tapio tarttui itse toimeen. Sittemmin hän on suomentanut myös Nobel-voittaja Svetlana Aleksijevitšia. Tulossa on kokoelma pietarilaista nykyrunoutta.
Ongelmallisimpana tehtävänä kääntämisessä Tapio piti Puna-armeijan sotilasarvojen suomentamista. Lopulta Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastosta löytyi avuksi 1940-luvulla tehty sotilassanakirja, mutta sekään ei lopputulokseen sopivia ratkaisuja antanut.
Kääntäminen ei koskaan ole mahdotonta, totesi Tapio. Jos niin on väitetty, niin ei ole ymmärretty kääntämisen tarkoitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti