Valaistu Poetiikkaa II kritiikki

Kirjoitin joku aika sitten opiskelijalehteen, että uusi, kokeellinen runous on pääsääntöisesti otettu myönteisesti vastaan. Juttua ei ole vielä julkaistu, joten ei siitä enempää. Ehkä olisin kirjoittanut toisin, jos olisin kirjoittanut Helsingin Sanomien julkaiseman Petäjän kuuluisan nippukritiikin jälkeen.

Tai ehkä en. Mainitsin myös jupinaa olevan, ehkä kritiikin olisin siihen osaksi laskenut.

Joka tapauksessa uusi runous on saanut suuren julkisen tunnustuksen: kirjastot ovat alkaneet käyttää hakusanarunot -termiä asiasananaan. YSAssa sitä vielä mainita, mutta tullee piakkoin.

Helmet tietää kaksi 'hakusanarunoiksi' asiasanoitettua teosta. Toinen on Tytti Heikkisen Täytetyn eläimen lämpö (2008). Toista on kommentoitu huomautuksella "sanalistat koottu eri teksteistä."

Petäjän lisäksi (ainakin minua) hämmensi Markku Soikkelin Poetiikkaa II kritiikissä esittämä vaatimus/heitto asettautumisesta "kuvitteellisen lukijan" osaan.

Voihan näitä yhteiskunnan roolileikkejä hyvinkin laittaa uusiksi, ja ehkä pitäisikin. Vaikkapa niin, että kriitikot alkaisivat kirjoittaa runoilijoiden kirjat ja runoilija puolustaisi niitä julkisuudessa. Asetelmahan on tiedemaailmasta parin, kolmen sadan vuoden takaa tuttu: professori kirjoitti tutkielmat ja maisteriksi halajavan ylioppilaan tuli teosta julkisesti puolustaa.

Ties mihin joutuisi?

Sopimusoikeus ja tekijänoikeus

Internetin alkuaikoina lähes kaikki netissä liikkunut immateriaalinen omaisuus oli sopimuslisenssein hallittua. Lähinnä netissä oli vain erilaisia ohjelmistoja, ja niiden yksityisestä käytöstä ei juurikaan välitetty. Markkinat olivat yrityksissä ja niiden maksuista kertyivät tulot.

Yliopisto-opiskelijoille melkein tyrkytettiin kaikkea ilmaiseksi, ajatuksena oli, että työllistyttyään ylioppilas haluaa käyttää ohjelmia joihin on jo tottunut. Ja yritys hommaisi tarvittavat lisenssit.

Internetin mahdollisuudet laajempana kulttuurin yksityismarkkina-alueena tajuttiin nopeasti. Sellaiseen lisenssejä pidettiin sopimattomina.

Armand Mattelart Informaatioyhteiskunnan historiassa (Vastapaino 2003) kertoo, että silloin muistettiin tekijänoikeus. Bernissä 1886 tehty kansainvälinen sopimus tekijänoikeuksista oli reippaat sata vuotta toiminut muinoin asetettujen tavoitteiden mukaan, Sibeliukselle ja hänen perikunnalleen kaukaiseen Suomeen oli korvaukset soitoista mukavasti juosseet.

Tekijänoikeuksissa oikeudenomistajia miellyttävä puoli oli tekijän yksinomainen oikeus teoksiinsa. Sopimuslisensseissä oli se hankala puoli, että sopimuksessa tekijä väistämättä luovutti oikeutensa toiselle. Lisenssin ostanut saattoi käyttää ostamiaan oikeuksia ennalta-arvaamattomalla tavalla. Olihan ilmassa ideoita internetin levy-, taide- ja elokuvapalveluista jne.

Internetbuumissa uusien, ennalta-arvaamattomien tapojen keksiminen oli jopa oletettavaa. Oikeudellisesti pätevästi lisenssejä ei saatettaisi kirjoittaa mitenkään niin, että toisten hankkimiensa lisenssien pohjalta tekemien oivallusten rahavirta kääntyisi oikeuden antaneen kukkaroon.

Alettiinkin viljellä käsitystä kirjoitetusta ohjelmistokoodista kirjallisuuteen verratavana olevana teoksena. Näin saataisiin estettyä epäedullinen ja rahavirrat väärään paikkaan vievä muuntelu.

Tekijänoikeuden mukaan tekijällä on yksinomainen oikeus teoksiinsa.

Lainsäätäjät laitettiin asialle. Euroopan unioni tunnustikin pian tekijän moraaliset oikeudet vuonna 1995 ilmestyneessä Vihreässä kirjassa "Tekijänoikeus ja lähioikeudet tietoyhteiskunnassa".

Tuolloin, kuten Mattelart huomauttaa, jäivät kokonaan ratkaisematta monimutkaiset ongelmat jotka turvaisivat tekijöiden ja heidän oikeuksiensa haltijoiden oikeuden päättää käytöstä ja valvoa käyttöä.

Ilmeisesti kulttuuri/musiikkiteollisuudessa oli vahva usko siihen, että (jätti)ongelma saataisi jotenkin tulevaisuudessa haltuun.

Kuten tiedämme, niin ei ole käynyt. "Luvattomien lataajien" päiden menoksi on Euroopan maissa säädetty lataajilta koko Internetin käyttämisen kieltäviä lakeja. Menettää virtuaaliset kansalaisoikeutensa, jos toimii "väärin". Mikä on "väärin" on yksinomaan "tekijän" määriteltävissä.

Internetin alkuaikojen sopimuslisenssit olivat ilmeisimmin toimivia järjestelyjä, vaikkakin ne jättivät vielä keksimättömät rahantekotavat niiden keksijöiden hyödynnettäviksi.

Jos 1996 olisikin päätetty kehittää lisensointijärjestelmää eikä tukeutua yksinomaisesti satakymmenen vuotta vanhaan, ihan toiseen maailmaan tehtyyn systeemiin, jonka soveltaminen jo etukäteen tiedettiin äärimmäisen monimutkaiseksi.

Tapettiin toimiva järjestelmä ahneuksissa. Eteenpäin päästiin vain menemällä viisitoista vuotta ajassa takaisin.


* Green Paper on Copyright and Related Rights in the Information Society (Summary)
* Vihreä kirja - Tekijänoikeus ja lähioikeudet tietoyhteiskunnassa (pdf suomenksi)

(Kuva Series JCDecaux 18/31 broken laminated glass -blogistani)

Vaatteiden pesuohjemerkkien merkitykset

Vesipesu

Valkopesu, enintään 95 astetta, normaaliohjelma





Valkopesu, enintään 95 astetta, siliävä ohjelma





Kirjopesu, enintään 60 astetta, normaaliohjelma





Kirjopesu, enintään 60 astetta, siliävä ohjelma





Hienopesu, enintään 40 astetta, normaaliohjelma




Hienopesu, enintään 40 astetta, siliävä ohjelma





Hienopesu, enintään 30 astetta, varovainen ohjelma





Käsinpesu enintään 40 astetta






Vesipesu kielletty

Kloorivalkaisu

Kloorivalkaisu sallittu





Kloorivalkaisu kielletty

Silitys

Silitys kosteana, enintään 200 astetta




Silitys kosteana tai kostean liinan läpi, enintään 150 astetta




Silitys kuivana, enintään 110 astetta




Silitys kielletty

Kuivapesu

Normaali kuivapesu A





Normaali kuivapesu P





Erikoiskuivapesu P






Erikoiskuivapesu F





Erikoiskuivapesu F, varovainen ohjelma






Kuivapesu kielletty

Kuivaus
(vapaaehtoinen)

Normaali rumpukuivaus






Rumpukuivaus, enintään 60 astetta






Rumpukuivaus kielletty

Vaatteiden pesuohjemerkkien merkitykset
semanttinen takaisinkierto

Tavaraselosteet/Hoito-ohjemerkkien tulkinta
Suomen Standardisoimisliitto
50 000.84-01

Panem et circenses

Leipää ja sirkushuveja. Roomalaisen Decimus Junius Juvenaliksen (n. 55-135) sanonta on syöpynyt kaikkien mieliin, ja usein sanapariin viitataan vieläkin kun tahdotaan poliitikoista pahaa puhua. Juvenaliskin tahtoi puhua pahaa, mutta hieman toisessa merkityksessä kuin yleensä ymmärretään.

Juvenalis tahtoi sanoa ja sanoikin: "duas tantum res anxius optat: panem et circenses" eli "ajattelee ja toivoo vain kahta asiaa: leipää ja sirkushuveja".

Juvenalis syntyi Neron ollessa keisarina. Aikuisikänsä hän eli Rooman suuruuden aikoina, keisareina valtavaa valtakuntaa hallitsivat Vespasianus (69–79), Titus (79–81), Domitianus (81–96), Nerva (96–98), Trajanus (98–117) ja Hadrianus (117–138).

Pahimmat keisarien ylilyönnit olivat ohi, mutta muu ylimystö ja vaaleilla valitut viranhaltijat pistivät edelleen haisemaan. Ja pahasti.

Kansakin olisi voinut puuttua yhteiskunnan tilaan äänestämällä, mutta äänestämällä vaikuttaminen ei sitä kiinnostanut. Siksi Juvenalis haikaili entisiä aikoja, jolloin ihmiset sentään äänestivät.

Ihmisluonnon rappeutumiseen tai poliitikkojen paremmuuteen Juvenalis ei uskonut. Ennen aikaan hänen mukaansa ihmiset kävivät äänestämässä, koska siitä sai rahaa. Äänten ostaminen ja myyminen oli yleistä, ja kerran vuodessa järjestetyt vaalit tarjosivat useille ylimääräisen tulonlähteen.

Mutta ajat muuttuivat. Enää eivät vapaat kansalaiset edes vaivautuneet äänestämään, koska valtakunnan ytimenä olleen miljoonakaupungin asukkaille jaettiin peruselintarpeet ilmaiseksi ja kulttuuritarjontaan Circus Maximuksen gladiaattorinäytöksiä myöten pääsi tutustumaan korvauksetta.

Oli leipää ja sirkushuveja, eikä lainkaan kiinnostusta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Jos Vanhanen ja Katainen haluaisivat rauhassa touhuta ja asioita mielensä mukaan järjestellä, niin Juvenaliksen kauhisteleman metodin mukaan ihmisille pitäisi tarjota kohtuullinen kansalaispalkka ja ilmaiset maksu-tv-kanavat, ainakin formulat Ylen lähetettäviksi.

Mutta ei eletä vielä sellaisia aikoja, ei lähellekään, ei edes ylioppilaspiireissä, joita on tavattu pitää tulevan maailman airuina.

Eilen äänestin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan vaaleissa, oli äänestyspiste ihan pääkirjaston oven vieressä. Palkkioksi uurnalle tulemisesta sai haalarimerkin (kuvassa).


(Asterixissakin on leivästä ja sirkushuveista puhuttu, sillä tuo kansi ja mainoslinkki: Quid? Asterix-latinan alkeita)

Asterix ja Kleopatra

Kaksikymmentä vuotta sitten Asterixin 30-vuotisuutta juhlistettiin erikoispainoksella Asterix ja Kleopatra -albumista. Olihan seikkailu ensimmäinen, jonka suomalaiset saivat luettavakseen vuonna 1969 (Sanoma, suom. Outi Walli).

Juhla-albumi sisälsi varsinaisen seikkailun lisäksi kahdeksan sivun liitteen, jossa sarjakuvan vaiheita ja tekijöitä ranskalaisin viivoin esiteltiin. Viivojen mukaan 1961 menestystä ei vielä ollut tullut, ja kustantajakin oli epävarma. Mutta jo 1965 gallialaisen kylän hahmot olivat sellaisia kansansuosikkeja, että Asterixin mukaan nimettiin Ranskan ensimmäinen sateliitti.

Itse asiassa sateliittia ei nimetty Asterixin mukaan. Asiaa valmistellut ministeri otti pahasti nokkiinsa (toisin kuin Kleopatralla, ei tuolla miesministerillä ollut kaunista nenää), kun sai kuulla sateliitin rakentaneiden insinöörinörttien antaneen keinotekoiselle kiertolaiselle työnimen sarjakuvasta.

Vuonna 1969 Asterix ja Kleopatra julkaistiin ilmeisesti Suomen lisäksi monessa muussakin maassa. Määrätietoinen maailmanvalloitus oli alkanut.

Oman maankin sisällä ranskalaisella sarjakuvalla oli muureja voitettavanaan. Yksi maan päälehdistä Le Monde ei ollut koskaan julkaissut sarjakuvaa. Se rajapyykki murrettiin 1974, jolloin laatulehti otti Asterixin sivuilleen.

Vuonna 1974 Asterix ja Kleopatra -albumin toisen painoksen myötä minäkin tutustuin seikkailuun. Muistikuva on tarkka: sarjakuva-albumi oli kuopiolainen Carlsonin tavaratalon ruokaosaston lehtipisteessä.

Tämän seikkailun tekemiseen tarvittiin 14 litraa tussia, 30 sivellintä, 62 pehmeää lyijykynää, 1 kova lyijykynä, 27 pyyhekumia, 30 kiloa paperia, 16 kirjoituskoneen värinauhaa, 2 kirjoituskonetta ja 67 litraa keskiolutta!

67 litraa keskiolutta! Sille koulussa tirskuttiin.

67 litraa keskiolutta. Se kertoi myös, ettei Asterix-sarjakuva ollut pelkästään lapsille tarkoitettu luettava, vaan myös aikuisille. Ensi näkemällä muistan miettineeni, onko albumi tarkoitettu vain aikuisille.

Se olisi ollut kamalan epäreilua. Nuo tutut hahmot uudessa seikkailussa ja en saisi sitä lukea. Ei niin kuitenkaan ollut.


Yksi "aikuisten aiheista" Kleopatrassa on (1960-luvun) nykyarkkitehtuuri. Koko tarinahan alkaa, kun egyptiläinen arkkitehti Numerobis kaipaa Akvavitixin apua. En tunne silloista keskustelua, mutta Goscinny ja Uberzo tuntuvat neuvoksi tarjoavan vanhan hyvien puolien mukana pitämistä.

Asterix ja Kleopatra -albumista on otettu Suomen kansallisbibliografian mukaan kahdeksan painosta, joista kaksi osana kokoomateoksia. Viimeisin painos on vuodelta 2002. Luultavasti kohta puoliin on taas uusi painos tulossa.

Vuoden 1989 erikoispainoksessa arvellaan, että yksi selitys Asterixin suosiolle on vähemmistön voitokas vastarinta. Ja erityisesti sen esittäminen humoristisella tavalla. Kaikkihan me kuvitellaan olevamme jonkin "vähemmistön" osia.