Juhlaparaati

Sarjakuvaportaali Kvaakin toimittajat ovat vuosien mittaan kirjoittaneet muisteluksia suhteestaa Aku Ankan taskukirjoihin. Taskarikolumni sarjan aloitti Jukka Laine kuusi vuotta sitten muistelemalla miten hänen isänsä suopui vuonna 1970 ostamaan riihimäkeläisestä Suoman kioskista Aku Ankan taskukirjan numero yksi, Mikki kiipelissä. Ja millainen elämän mittainen ystävyys siitä alkoikaan.

Hieman samaan tapaan ovat muutkin kvaakkiin kirjoittavat muistelleet taskukirjoja. Alkuvuodesta Hannu Heiskanen muistelti ensimmäistä sedältä lahjaksi saamaansa taskaria 16, Voimakolmikko. Tapahtumapaikkana oli Kuopio, jossa minäkin ensimmäisen kosketuksen taskukirjoihin sain.

Muistojen jakaminen on ollut kolumnisarjan päätarkoitus. Kun nyt kesällä tuli aikani kirjoittaa taskareista, yritin etsiä aiheeseen hieman toisenlaista näkökulmaa. Niinpä aloitin:

Joskus kirjat tai sarjakuvat leimautuvat voimakkaasti johonkin paikkaan. Gustave Dorén Kuvaraamattua selailtiin varovasti ja suuressa hiljaisuudessa lapsuuden mummolan salissa, vanhapoikasedän huussissa luettiin sitä yhtä ja samaa Hymyn numeroa 1970-luvun alkupuolelta yhtä hiljaa. Sen kuvareportaasissa pientilallisen leski kertoi naturistisista taipumuksistaan. Elämän mittaan tähän samaan sarjaan on päässyt myös yksi Aku Ankan taskukirja, 117 Juhlaparaati.


Lue koko juttu

Kaikenmoista susipuvussa

Maurice Sendak
Hassut hurjat hirviöt
suom. Heidi Järvenpää
5. painos
Tammi 2009


Kirjakaupan alennuskorissa oli 40 prosentin lisäalennuksella lapsuudesta tuttu Maurice Sendakin Hassut hurjat hirviöt (Where the Wild Things Are). "Sinä iltana Maxilla oli susipukunsa yllään, ja hän teki kepposta yhtä ja toista // ja kaikenmoista." Uusi painos kirjasta on otettu ilmeisimmin Spike Jonzen samana vuonna teattereihin tulleen kirjan elokuvaversion innoittamana. Suomennos on vuodelta 1970, alkuteos vuodelta 1963.

Kirja ei lähtenyt liikkeestä ostoskassissa pelkästään nostalgian takia. Sendakin tarinassa riittää mietittävää aikuisellekin, kuten hyvissä lastenkirjoissa yleensäkin. Muistoja kirja kirvoitti: muistan pyytäneeni susipukua, mutta äiti löi pyynnön leikiksi. Jos alatkin keppostelemaan? Taisin silti kaikenmoista tehdä ilman susipukuakin...

Viime vuonna kuollut Sendak oli muuntumiskykyinen piirtäjä. Suomessa Kirsi Kunnaksen käännöksestä muistettu Mikko Maitomies taisi olla ensimmäisiä teoksia, jotka nuorena saattoivat pohtimaan tekijönoikeuskysymyksiä. Niin tarina ja kuvitus toivat mieleen Winsor McCayn Pikku Nemon Höyhensaarilla.

Sendak piirsi aiheesta lähtien eikä yhdellä ja samalla tunnistettavalla tyylillä. Kolmannenlaisesta jäljestä esimerkkinä mainittakoon vaikkapa kuvitus Charlotte Zolotowin tarinaan Mitä antaisin lahjaksi, herra Puputti? Luovan työnsä Sendak aloitti ikkunasomistajana ja lavastajana, nämä toimet näyttäisivät kirjailijan työhönkin.

"Kaikenmoisesta" äiti komentaa Maxin omaan huoneeseensa ilman illallista. Huone muuttui metsäksi ja merta myöden Max purjehti hirviöiden maahan. Max ei kavahtanut hirviöitä vaan laittoi ne kuriin, ja tuli heidän kuninkaakseen. Kun hirviöt olivat kurissa maaillman toiselta puolelta tuleva ruoan tuoksu saa Maxin kaipamaan takaisin kotiin.

Sendakin tarina tarjoaa lukijalle positiivisen mallin toimia arastelematta vaikeitakaan tunteita. Sitä voi purjehtia "kokonaisen vuoden ja monta viikkoa ja yhden päivän" ja silti "ruoka oli vielä ihan lämmintä".

Mennyttä loistoa

Silloin tällöin reissuilla näkee komeita taloja, jotka ovat jyhlinä paikallaan vaikka hoito on vuosikymmeniksi unohtunut. Tämä talo oli yksi niistä.

Kuivataipaleen museokanava (27/100)

Aika ajoin herää keskustelu Savon kanavasta, joka yhdistäisi Kymen ja Vuoksen vesistöt. Sellainen on ollut olemassa jo vuodesta 1891, jolloin Hackman & Co rakennutti Paasveden ja Kuvansin (Suonenjoen ja Sorsakosken) yhdistävän Kuivataipaleen kanavan. Jo aikaisemmin Hackmanilla oli uittokouru samassa paikassa.

Hackmanin käytössä kanava oli 1960-luvun alkuun. Kanava-alue ehti kasvaa jo umpeen kunnes museoviraston johdolla alue ja sulku kunnostettiin vuosina 1994-1996 museokanavaksi. Itsepalvelusulusta voi kulkea vapaasti ilman Hackmanin lupaa. Tosin isoilla huviveneillä ei tästä pääse, kanavan syväys on metrin ja maantiesilta rajoittaa aluksen korkeuden 2,5 metriin.

Vanhasta kanavatuvasta on jäljellä vain kivijalka. Näyttelytilaksi paikalle on siirretty vanha aitta. Tekstein ja valokuvin siellä esitellään Hackmanin kanavaa ja erityisesti sen viimeiseksi jäänyttä kanavavahtia Hilma Suhosta.

Sulku yläkanavasta katsottuna.

Kanavatuvan kivijalka on otettu uuteen käyttöön.

Kanavasta kulki aikoinaan höyrylaivalinjoja.

Näyttelyaitta.

Rinnemökki

Pohjois-Pohjanmaalla asuessa helposti unohtuu, että toisaalla Suomessa tasainen maa on kortilla. Tasaisen lattian saamiseksi on pitänyt tehdä erikoisiakin ratkaisuja.