Lue sarjakuvaromaani!

Tulevana torstaina, 6. maaliskuuta 1917, syntyi amerikkalainen sarjakuvataiteilija Will Eisner (k. 2005). Eisner muistetaan Spiritistä, jota julkaistiin alunpitäen sanomalehtien sunnuntailiitteissä 1940-1952. Suomeksi kokoelmia on julkaistu neljä. 1970-luvulla Eisner alkoi tehdä sarjakuvaromaaneja, jotka rikkoivat sarjakuvan kulttuuriteollista tuotantomallia. Sanottava alkoi määrittää myös sarjakuvan mittaa ja ulkoasua aikaisemman määrämittaisuuden ja liukuhihnamaisen tarkkaan työnjakoon perustuvan tuotantoprosessin sijaan.

Vuonna 1978 ilmestynyt A Contract with God (Talo Bronxissa, suom. 1982) oli Eisnerin uuden ilmaisun läpimurto. Yhdysvaltalaiset pitävät Eisneria koko sarjakuvaromaanin kehittäjänä ja lajityyppiä "alkuperäisenä" amerikkalaisena taidemuotona. Euroopassa on asiasta esitetty poikkeavia mielipiteitä. Eisner jatkoi sarjakuvaromaanien tekemistä kuolemaansa saakka. Myöhemmin niistä tuli mukaan yhä enemmän omaelämäkerrallisia aineksia. Suomeksi ovat ilmestyneet myös Elinvoima (1987), Uneksija (1990), Myrskyn silmään (1991) ja Näkymättömät ihmiset (1993).

Yhdysvalloissa tärkeimmät sarjakuvapalkinnot on nimetty Eisnerin mukaan, ja hänen muistoaan vaalitaan myös omalla Will Eisner -viikolla. Ensimmäisen kerran viikkoa vietettiin vuonna 2009. Nyt toisena vuonna peräkkäin viikon teemana on 'lue sarjakuvaromaani'.

Voisin yhtyä kehoitukseen.

Nykyisin tarjontaa on huomattavasti enemmän kuin 1970-luvulla. Jos ette tiedä mistä aloittaa, niin katsokaa vaikkapa LibraryThingin listauksia.

Kysy ennen kuin kaivat

Joskus takavuosina television tietoiskuissa valistettiin, että kysy ennen kuin kaivat. Kampanjalla koneurakoitsijoita valistettiin maan alla olevista kaapeleista ja putkista, joiden rikkoutumisesta saattaisi olla suurta haittaa yhteiskunnalle tai ainakin harmia joidenkin ihmisten arkeen.

Kaapeli- ja putkirikot kaivutöiden vuoksi ovat 1970-luvulta nykypäivään vähentyneet huomattavasti. Urakoitsijoille on tarjolla monenlaisia karttoja, jopa sähköisessä muodossa. Uudenaikaisimmat kaivinkoneet jopa varoittavat kuljettajaansa lähellä sijaitsevista johdoista.

Maalla hiihtolomaa viettävänä sain kuitenkin havaita, että edelleenkin kaapelit saatetaan kaivaa ylös. Laajakaista yhteys katkesi ja vikapalvelu tiesi kertoa kaapelin olevan poikki. Se korjataan heti maanantaina.

Urakoitsijoille ja muille kaivajille muistutettakoon johtotieto.fi -nettisivustosta. Sen kautta saa tiedon maakaapeleiden ja johtojen sijainnista, tai ainakin tiedon, missä niiden sijainti tiedetään.

Onneksi on myös langattomia palveluita tarjolla. Tosin nämä näyttävät helposti kuormittuvan kun muita vaihtoehtoja ei ole käytössä.


* Johtotieto

Tekijänoikeudeton Suomen Kulttuurirahasto

Suomen Kulttuurirahasto on viime päivät ollut näyttävästi esillä. Kaikissa paperisanomalehdissä on ollut sen koko sivun ilmoituksia ja nettiin on laitettu vuoden 1938 peruspääomakeräyksen tietoja tietokantana ja keräyslistoina. SKR kehotti tarkistamaan ovatko isovanhemmat osallistuneet säätiön perustamiseen. Mummoni Marjatta on osallistunut kymmenellä markalla (yllä olevan listan viimeinen nimi).

Kaisa Kyläkoski tarttui heti perustajaluetteloiden alalaitaan lisättyyn tekstiin: "Hyödyntäminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty". Itse jäin myös pohtimaan mitä tekijänoikeutta tällaisissa asiakirjoissa oikeastaan voisi olla. Sukutaulujen ja matrikkeleiden kun ei yleensä katsota ylittävän teoskynnystä, nehän eivät ole "omaperäisiä", koska tekijästä riippumatta lopputuloksen pitäisi olla samanlainen.

Sukututkijoiden suurin harmi viime vuosikymmenet on ollut henkilötietosuoja. Jokaiselta sukujulkaisussa mainitulta henkilöltä pitää olla lupa kansien väliin tai nettijulkaisuun laittamisesta. Aikaraja on vedetty reiluun sataan vuoteen, vasta 1800-luvulla eläneitä ja syntyneitä voi huoletta käsitellä ilman pelkoa tietosuojan rikkomista.

Miten Suomen Kulttuurirahasto on voinut laittaa nettiin yli 170 000 ihmisen tietoja käsittävän "henkilörekisterin" vuodelta 1938? Eikö tietosuojavaltuutettu ole ärähtänyt tämän laillisuudesta kuten monille sukututkijoille? SKR:n nettijulkaisussa ei kuitenkaan ole ongelmaa.

Suomen Kulttuurirahaston säädekirja ja siihen liittyvät säätiön perustajien luettelot ovat julkisia asiakirjoja. Ja kuten hyvin tiedetään, julkisilla asiakirjoilla ei ole tekijänoikeutta. Lisäksi niissä olevien tietojen pitää olla oikeita. (Sivuhuomauksena mainittakoon, että hiljan Suomen Asiakkuusmarkkinointiliitto muistutti, että väärien sähköpostiosoitteiden antaminen kaupparekisteriin ja ytj-järjestelmään on rikos.)

Väärien tietojen levittäminen tekijänoikeuksista ei liene rikos, mutta sen soisi olevan. Jos Suomea yritetään rakentaa immateriaalioikeuksien varaan tulevaisuudessa, niin ei ole asiallista, että yksi keskeinen suomalaisen tutkimuksen rahoittaja väittää sillä olevan tekijänoikeudet julkiseen asiakirjaan ja sen liitteisiin.

Jos tulevaisuuden toimeentulo on yhä enemmän tekijänoikeuskorvauksia, niin olisi hyvä yleissivistää kansaa siitä mitä tekijänoikeudet ovat ja mitä ne eivät ole.

Mummoni ei tiennyt, että hänen nimensä tullaan joskus julkaisemaan netissä. Mutta sen hän Suomen Kulttuurirahaston perustamiseen osallistuessaan tiesi, että hänen nimensä tullaan tulevaisuudessa aina liittämään SKR:ään. Kuten kaikki muutkin perustajat.


* SKR: Perustamiskeräykseen osallistuneet.  

Liito-oravia kampuksilla

Ylen uutiset kertoivat, että Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla oli vieraillut liito-orava. Yliopiston tiedottaja oli saanut napattua hellyttävän kuvan eläimestä. Yllä oleva yksilö on kuvattu Zvenigorodin biologisella asemalla Venäjällä.

Yliopistojen kampukset ovat yleensä vehreitä keitaita muun rakentamisen keskellä. Lappeenrannan kampus Skinnarilassa kaukana keskustasta on tosin lähes suorassa yhteydessä "vapaaseen" metsäluontoon. Samoihin aikoihin syntyneen Oulun yliopiston kampus Linnanmaalla on samoin tavoin kaavoitettu.

Olen nähnyt liito-oravan kerran. Se tapahtui Jyväskylän yliopiston kampuksella. Orava liisi korkeammalla rinteessä olevan talon katolta matalammalla olevan talon katolle. Vaikka Jyväskylän kampus on keskustan tuntumassa, on sinne useampi viherkäytävä.

Jossakin luontodokumentissa David Attenborough totesi, että on todennäköisempää nähdä kettu Lontoossa kuin niiden "luonnollisessa" ympäristössään Englannin nummilla. Omien kokemusten mukaan tämä pätee useimpiin eläimiin. Hirven olen nähnyt Jyväskylän Kauppakadulla ja joitakin vuosia sitten rusakko oli lähes joka iltainen vieras Oulun kerrostalomme takapihalla.

Kaupungissa eläimetkin elävät pienillä reviireillä, kertoi Attenborough. Siksi niitä on kaupungissa todennäköisempää nähdä. Ja onhan sitä itsekin useammin kaupungissa kuin korpimetsissä samoilemassa.

Hiihtolomaa suunnitellessa