Liian paljastava kansikuva

Maanantaina poikkesin Kempeleessä. Hyvin, hyvin, hyvin dynaaminen kunta on kyseessä. 1980-luvulla rakennettu matala kauppakeskus oli menossa uusiksi, tai ainakin suurimmassa osassa sen kaupoista oli loppuunmyynti. Loput olivat tyhjillään. Eurolantia -nimisestä kaupasta löysin sarjakuva-albumeita. Laitoin muun muassa Tim ja Tom seikkailun Toarin herääminen.

Yllätyn: tarinan "jännitysmomentti" paljastetaan heti kannessa! Muistan jutun hyvin Non Stopista. Silloin kymmenvuotiaana se tuntui jännältä, koska valtava vanha robotti paljastui pikku hiljaa.

Aikoinaanhan sarjakuvat tehtiin niin, että ne julkaistiin ensin jatkosarjoina (esim. Tintin tai Spirou -lehdissä) ja vasta sitten kirjamuotoisina. Potentiaaliset ostajat tiesivät jo etukäteen tulevan yllätyksen, joten sen saattoi hyvinkin kanteenkin painaa.

Nykylukijoille tilanne on kuitenkin toinen.

Toarin herääminen näkyy kuuluvan Kajaanin normaalikoulun 3. luokan lukudiplomiin. Sarjakuvien esiinnostaminen onkin peruskoulun yksi suuri teko. Kansakouluissa ei sarjakuvia luettu tai suosittu.

1970-luvulle tultaessa monissa kouluissa oli vielä käytössä E. N. Setälän aikoinaan kirjoittamat oppikirjat - tosin 22. uudistettuina ja korjattuina laitoksena. Sarjakuvia eivät Setälä tai hänen uudistajansa olleet katsoneet aiheelliseksi mainita lainkaan.

Vuonna 1967 Aku-Kimmo Ripatti, Hilja Mörsäri ja Pekka Tarkka uudistivat Otavan kirjallisuuden opetusaineistoa. Kirjan maailma. Kirjallisuuden opas kertoi tietokirjamaisesti erilaisista painotuotteista ja miten niihin pitäisi suhtautua. Romaani, kuten Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, on parasta ja kauneinta mitä tekstin avulla kyetään ilmaisemaan. Kaikki muut kirjallisuuden lajit vertautuivat siihen, ainakin jos lähiluetaan 'sarjakuvan ihana elämä' lukua: "Sarjakuva perustuu yksinkertaistettuun ja toistuvaan tarinamalliin. Tarinan käänteet ovat äkillisiä ja epäuskottavia, yleensä viimeinen sivu esittää lopullisen ratkaisun, usein yllättävän."

Ripatti, Mörsäri ja Tarkka ovat tunnistaneet sarjakuvailmaisun perusainekset, mutta koska ne ovat kaukana romaani-ilmaisun keinoista, niin siitä on seurauksena se, että "[k]ovaksikeitetyt jännityssarjat ja helpon onnen rakkaussarjat ovat ns. ala- tai matalakirjallisuutta". Kaiken lisäksi niitä pystyi ostamaan "melkein mistä kaupasta tai kioskista tahansa".

Oikeita romaanejahan ei 1970-luvulla saanut kuin kirjakaupoista. Näytteenä sarjakuvasta oppikirjassa on kolme ruutua tytöille/nuorille naisille suunnatusta romanttisesta Herttasarja -lehdestä, jota julkaisi tamperelainen Sarjakustannus vuodesta 1958 lähtien. Lisäksi tekijät katsoivat tarpeelliseksi kertoa, että (amerikkalaisten) sarjakuvien maailmankuva on sellainen, joka ei toteudu meidän maassamme.

Tämä viesti meni koululaisille ilmeisen hyvin perille ainakin Herttasarjan osalta, sillä sen ilmestyminen loppui numeroon 12 vuonna 1968. Kirjan maailma -oppikirjassa on omana alaotsikkonaan 'Korkeajännitys', mutta tuossa luvussa ei käsitellä jo tuolloin pitkään ilmestynyttä Korkeajännitystä, vaan Jerry Cottonin kaltaisia "kioskikirjoja".

Tekstejä

Laitoin tuohon <--- vasempaan laitaan joitakin (kaunokirjallisempia) kirjoituksiani, jotka ovat pdf-muodossa luettavissa. Kesäkuukausien päivät on tuore, päiväkirjani tältä kesältä. Toinen tämän vuotinen on toukokuulta oleva Vasemmalla kädellä, kokoelma googlauksen ja työstön avulla syntyneitä runoja.

Muut on vanhempia, Kadonnut Oulu syntyi pitkälti Kaltiossa käydyn suomalaisten juuria koskevan keskustelun pohjalta. Narri Café sen sijaan Kalevan ankaran lähiluvun seurauksena.

Nikolai Gogolin Kaleskoihin (pdf) olen tehnyt taiton. Suomennos on julkaistu alkujaan 1870-luvulla Kirjallisessa kuukausilehdessä.

Viimeisenä olevan linkin kautta pääsee Jyväs-Ainola kahvitunti -sivulle [ei enää - linkit alla toimivat], josta löytyy muun muassa Matti Kurikan suomennos Pyhän Issan elämä (pdf). Teksti on mukamas ote muinaiskaldealaisesta käsikirjoituksesta, jonka venäläinen Nikolai Notowitch "löysi" eräästä intialaisesta luostarista 1880-luvun lopulla. Mainittakoon vielä villin lännen sankari Calamity Janen omaelämäkerta (html).

Ateljee

Eilen Nils-Aslak Valkeapään (1943-2001) rantaan rakentama talo Lásságámmi vihittiin uuteen käyttöön. Jatkossa 'kalliomaja' on vierailevien tutkijoiden ja taiteilijoiden käytössä Pohjois-Norjan Yykeänperällä (Skibotn). Vihkijöinä toimivat Norjan kruununprinssi Haakon ja kruununprinsessa Mette-Marit.

On ihan oikein, että noin rantaan rakentaminen sallitaan ainoastaan esteettisen silmän omaaville. Meillä Oulussakin voitaisi ottaa tuosta oppia. Taitelijayhteisöksi juhlapuheissa haaveillun Pikisaaren vielä rakennettavissa oleva osa on asemakaavoittumassa. Toivottavasti hakijoiden joukossa ei ole ollut pelkästään wanna-be taiteilijoita.

Veden ääreen ja päälle rakentaminen on Suomessa ja muuallakin Euroopassa ollut hyvin mystifioitua ja - jos ei ole ollut kyse metsäteollisuudesta, uitosta tai johonkin siihen liittyvästä - kiellettyä. Arkeologisestikin asia on kiinnostava. Viron Valkjärvellä veden päälle rakennetun talon oletetaan olleen jonkun merkittävän asuinsija.

Suomen matalat järvet, vaikkakin niitä on paljon, ovat rakentamisen suhteen arkeologisen tutkimuksen tavoittamattomissa. Niin paljon on järvimalmia juuri noista järvistä nostettu. Ja samalla ne mahdolliset jäänteet.

Oulussa olisi yksi erinomainen paikka vedenpäälle rakentamiseen. Jokisuistossa se lahti, johon kaupunginoja laskee (kuva). Muutamien vuosien kuluttua sitä pitää ruopata, jos alueen halutaan merenä säilyvän. Samalla voisi siihen matalaa paaluasutusta luoda, noin vain vinkkinä kaavoitusarkkitehdeille.

Tintti Neuvostojen maassa

Eilen Yle Radio 1:n Keskipäivän peilissä käsiteltiin Ruotsin Tintti Afrikassa -kohua. Asia on oikeuskanslerin käsittelyssä. Jutun lopuksi todettiin, että meillä suomalaisillakin on oma Tintti-menneisyytemme: kommunisminvastainen Tintti Neuvostojen maassa uskallettiin julkaista vasta vuonna 1986 sisältöä selittävin jälkisanoin.

Tämä ei ole ihan totta.

Asia mainittiin Kai Ekholmin Kielletyt kirjat -verkkojulkaisussa (1997) ja itsekin olen tainnut siitä kirjoittaa. Que nocent, docent.

Suomalaisilla kustantajilla ei tosiasiassa ollut ennen 1980-lukua mahdollisuuttakaan julkaista Tintin Neuvostoliiton seikkailua. Hergé (1907-1983) itse ei halunnut ottaa teoksesta uusintapainoksia. Vuoden 1930 julkaisun (joka loppuunmyytiin 1934) jälkeen teoksesta otettiin seuraava painos vasta vuonna 1969, sekin oli rajoitettu ja numeroitu 500 kappaleen painos lähinnä Hergén omaan käyttöön.

Tuollainen pieni painos vain lisäsi kiinnostusta albumia kohtaan. Lukuisten piraattipainosten vuoksi Hergén Studioilla keksittiin ratkaisuksi Archives Hergé -sarja, jossa julkaistiin mustavalkoiset Totorin ja Tintin seikkailut vuodesta 1973 lähtien. Sittemmin ovat tulleet myös faksimile -sarjat sekä värillisistä että mustavalkoisista 'vanhoista' painoksista.

Archives-sarja julkaistiin muun muassa Ruotsissa (1975). Itse hankin sarjan ensimmäisen osan Tukholman luokkaretkeltä 1983.

Suomessa on julkaistu ainoastaan niin sanottuja perustinttejä, ei koskaan erikoisjulkaisuja, joihin mustavalkoinen arkistosarja kuului. Ruotsalaisia käy tässä suhteessa kateeksi, heille on tarjottu kaikenlaista mistä Suomessa on vain saanut haaveilla.

Casterman julkaisi Neuvostojen maan ranskaksi niin sanotussa perustinttimuodossa ensimmäisen kerran vasta 1981. Albumia Otava ei siis olisi voinut Suomessa juurikaan aikaisemmin julkaista, varsinkin kun ensin julkaistiin yleisön mielenkiinnon herättämiseksi pääosa muista seikkailuista uusintapainoksina.

Mutta totta on, että Neuvostojen maassa jälkisanoissa selvitetään teoksen ja Tintin synnyn ilmapiiriä. Kaukorannan hienostunein sanoin.

Linja-autossa paluumatkalla Tukholmasta Kuopioon Tintin i Sovjet sai luokkatovereiltani tyrmistyneen vastaanoton. Ei neuvostovastaisuuden, vaan 'surkean' piirtämisen vuoksi.

Työ

Ruumis kaipaa työtä. Siis sellaista 'oikeata', ruumiillista, ei tällaista koneen ääressä. Kesällä tehtiin Maaningalle Iisalmentien ja Viitamäentien risteykseen niin sanottua lappu- eli lapeaitaa (josta kuva yllä). Tarkoituksena on hoitaa metsähakaa perinnebiotooppina, vaalia vanhojen maatalousympäristöjen kasvi- ja eläinlajistoa hoitamalla aluetta vanhaan tapaan.

Kun reilu kymmenen vuotta sitten Suomi liittyi Eu:hun, rahaa tällaisiin tarkoituksiin oli tarjolla paljon. Kukaan ei vain osannut niitä hakea, eikä oikein kukaan neuvoakaan potentiaalisia hakijoita. Nyttemmin on tehty kartoituksia ja innostettu tärkeimpien alueiden maanviljelijäomistajia perinteisten hoitotapojen käyttämiseen. Vuoden alusta tukea hoitamiseen ovat voineet saada myös muut, yhdistysten kautta.

Kuvan hakamaa ei (vielä) ole niitä edustavimpia. Ei ole lehmät sillä kulkeneet 40 vuoteen. Mutta tilanne on muuttumassa, viiden vuoden kuluttua näkymä on (toivottavasti) toinen.

Kaupungissa on turha tuollaisista työmaista haaveilla. Onneksi kuitenkin voi jokivarsia ja -suistoa jalan katseellaan kartoittaa.

Rationaalista juomista

Markkinoilla käyminen oli 1800-luvulla ennen elinkeinovapautta yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista. Niitä järjestettiin kaupungista riippuen 2-4 vuodessa, ja tärkeimmät tilan myynnit ja hankinnat tehtiin niillä. Siispä ei ollut yhdentekevää millaisessa kunnossa tai mielentilassa kauppoja tehtiin.

Kauppiaat yrittivät saada asiakkaansa otollisemmalle osto- tai myyntimielelle tarjoamalla terävän viinaryypyn. Kuopiolainen kirjattu muistitieto kertoo kauppureiden tarjonneen auliisti, jopa useampia teräviä sopivan hinnan pohdinnan yhteydessä.

Maalta tulevat asiakkaat osasivat varautua kauppamiesten tarjoamisiin. Pidettiinkin tapana aloittaa juominen jo kotona kolme päivää ennen markkinoiden alkamista. Näin pikainen viinan kihahtaminen päähän ei päässyt hintaneuvotteluja haittaamaan.

____

1800-luvun kauppaoloista Kuopiossa kauppiaan ja isännöitsijän (toimitusjohtajan) näkökulmasta kertoo muun muassa Abel Tolonen. Tosin ei tuota edellistä viinan kanssa läträämistä, 1920-luvulla sellaisen muisteleminen olisi antanut kieltolain kannattajille lisäpontta.

Abel Tolosen muistelmat

Valtiokonttorin korvaukset

Suomessa on usein tapana jonkin oikeudenkäynnin noustessa julkisuuteen vaatia muutoksia lainsäädäntöön. Erityisen usein huumausaine- ja väkivaltarikosten yhteydessä. Alpo Rusin tapaukseen liittyen muutoksia on vaadittu lähinnä Suojelupoliisin hallintoon. Miksi ei esimerkiksi vakoilurikosten vanhenemisaikoihin? Jos 'tavallisesta' vakoilusta olisi voitu syyttää, Rusin syyllisyys tai syyttömyys olisi tullut oikeudessa harkituksi.

§ Lain mukaan "rikoksesta epäiltynä pidätetyllä tai vangitulla on oikeus saada vapauden menetyksen johdosta valtiolta korvaus, jos: 1) esitutkinta lopetetaan nostamatta syytettä; 2) syyte jätetään sikseen tai hylätään; 3) hänen on todettu syyllistyneen rikokseen, mutta on ilmeistä, että tämän syyksilukemisen perusteella häntä ei olisi voitu pidättää tai vangita; tai 4) pidättämiseen tai vangitsemiseen ei ole ollut laillisia edellytyksiä. Oikeutta korvaukseen ei ole, ellei vapaudenmenetys ole kestänyt yhtä vuorokautta kauemmin. (Laki syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta 31.5.1974/422 1 §)"

Edellisen perusteella Rusilla näyttäisi olevan oikeus korvauksiin. Samoin oikeus korvauksiin näyttäisi olevan eräällä paljon julkisuudessa olleella nokialaisella, 26-vuotiaalla hoitajalla. Syyte varkauksista kun hänen kohdallaan jätettiin sikseen.

Haddockin haukkumat

Ohjelmatietojen mukaan esiinnyn tänään YLE Radio 1:n Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kello 11.25. Uusinta lauantaina 17.15. Ohjelman voi kuunnella suorana tai jälkilähetyksenä areena.yle.fi -sivuston kautta.

Olviretki Schwabeniin

Kun Lidl -kauppaketju rantautui Suomeen, tuloon suhtauduttiin melko kriittisesti. Firman sulkeutunut tiedotus lisäsi epäluuloja ja lehdistö löysikin moitittavaa sen toiminnasta, niin Saksassa kuin täälläkin.

Pian kirjoitukset kuitenkin loppuivat. Myös Lidl alkoi ilmoittaa lehdissä ja jakaa mainoksia. Vaikka sellaisen ei pitänyt kuulua lainkaan yhtiön toimintatapoihin.

Keväällä meidänkin naapurustoon tuli Lidl. Kaupparetki sinne on toistaiseksi ollut kuin pieni piipahdus ulkomaille. Saksalaista 'talousolutta' ja uusia suklaamerkkejä.

Eksotiikan kokeminen on hämmentävä tunne. Sen kohteeseen on haluaa tutustua tarkemmin ja samalla sitä työntää vähintään käsivarren mitan päähän itsestään.

Ruokaostoksia en Lidlissä osaa tehdä.

Työväen pääneuvoston jäseniä

Punaisen Suomen kansanedustuslaitokseksi perustettiin Työväen pääneuvosto. Perustava kokous pidettiin 26. tammikuuta 1918 ja tuon kokouksen puheenjohtajana toimi leipuri Juho Viitasaari.

Pöytäkirjoja Työväen pääneuvoston toiminnasta ei ole säilynyt ja siksi muun muassa Punaisen Suomen historiassa ei ole julkaistu luetteloa tuon korporatiivisen kansanedustuslaitoksen jäsenistä. Kaikkiaan pääneuvostossa oli 35 jäsentä.

Sisällissodan jälkeen Esikunnan tiedusteluosasto julkaisi kaksi ja Valtiorikosasian tiedusteluosasto vielä kolmannen luettelon etsintäkuulutetuista kapinallisista, kaikki vuonna 1918. Luettelot löytyvät Suomen Sukututkimusseuran sivuilta. Noiden luetteloiden perusteella saa jonkinlaisen luettelon henkilöistä, joiden epäiltiin olevan punaisen Suomen kansanedustajia.

Kolmesta luettelosta löytyy kaikkiaan 53 jäsentä tai varajäsentä:

Aalle-Teljo, Ida, rouva, Työväen pääneuvoston jäsen.
Aaltio, M., levyseppä, Työväen pääneuvoston jäsen.
Ahmala, Kustaa, varastonhoitaja, kansanedustaja, Postineuvoston ja Työväen pääneuvoston jäsen
Airola, Matti Aleksanteri, asianajaja, kansanedustaja, Työväen pääneuvoston jäsen, perustuslakivaliok. puh. joht.
Elving, O., Helsinki
Engström, Gustav Gideon, metallityömies, Helsinki
Heimonen, K., sähkötyöntekijä
Hypén, Karl E., lämmittäjä, Helsinki
Iivarinen, Emil Edvard, Helsinki
Jalonen, Heikki, pääsihteeri, piirisihteeri, Työväen pääneuvoston jäsen, kansanedustaja
Jokinen, Väinö, toimittaja, Työväen pääneuvoston sihteeri
Jokivirta, W., Vallankumouslakitoimikunnan jäsen, vallankumousoikeuden yleinen syyttäjä, Helsinki
Karhunen, E., Työväen pääneuvoston jäsen
Kiiskinen, Aura, neiti, kansanedustaja, työväen pääneuvoston jäsen
Kokkola, Aksel B., räätäli, Työväen pääneuvoston sota- ja talousvaliokunnan varapuheenjohtaja
Kokkonen, Akseli
Komu, Juho Alfred, piirisihteeri, valtiovarainvaliokunnan jäsen, Helsinki
Korhonen, Kaarlo, maanviljelijä, Helsinki
Kotiranta, Hugo
Laakkonen, Adam, piirisihteeri, kansanedustaja, vallankumous ylioikeuden jäsen, Työväen pääneuvoston jäsen, Kemi
Lapveteläinen, Taavetti, kirvesmies, kansanedustaja, vallank. ylioikeuden jäsen, Kuopio
Lehtinen, A., Helsinki
Lehtinen, B., Työväen pääneuvoston jäsen
Lehto, August R., Työväen pääneuvoston varapuheenjohtaja, Helsinki
Leino, E.
Lindberg, H., Helsinki
Mäkelä, Santeri, pienviljelijä, Vimpeli
Ojala, J., Helsinki
Oksanen, Yrjö, viilaaja, Helsinki
Peltonen, Emil, räätäli, sota- ja talousvaliokunta, Helsinki
Perttilä, Valfrid, Työväen pääneuvoston puheenjohtaja, Helsinki
Pärssinen, Hilja Amanda, opettajatar, Työväen pääneuvoston varajäsen, Helsinki
Rainio, J., Helsinki
Salo, Erik J., ulkotyöministeri, työväen pääneuvoston jäsen, sota- ja talousvaliokunnan jäsen
Sainio, Juho W., sokerileipuri, Helsinki
Savolainen, Anni, ompelijatar, kansanedustaja, Työväen pääneuvoston jäsen
Siren, Aatto, kirvesmies, ulkoasiain valiokunnan puheenjohtaja, Orimattila
Tervonen, Kalle, virkailija, Helsinki
Toikka, K.
Toikka, V., perustuslakivaliokunta
Tuomi, Onni, toimittaja, Jyväskylä
Tuominen, K., Työväen pääneuvoston varapuheenjohtaja, sota- ja talousvaliokunta, Helsinki
Uurtamo, V., Helsinki
Valo, Johan Viktor, Helsinki
Veijola, A., lakivaliokunta
Vesainen, K.
Vesanto, K.
Viitasaari, Juho Theodor, leipuri, Helsinki (puheenjohtaja 26.1.1918 Lyyra IV teatterissa pidetyssä kokouksessa, jossa hyväksyttiin uusi hallitusmuoto, kansanvaltuuskunnan jäsenet ja Työväen Pääneuvoston muodostaminen)
Virenius, E., Helsinki
Vuorinen, E. J. K.
Vuorio, Santtu, Oulu
Vuorio, Väinö, Helsinki
Vuoristo, Juho, puutyömies, Työväen pääneuvoston varajäsen, Viipurin pitäjä

Lähteet
* Esikunnan tiedusteluosaston Luettelo A (25.4.1918).
* Esikunnan tiedusteluosaston Luettelo B (29.5.1918).
* Valtiorikosasiain tiedusteluosaston Luettelo C (15.10.1918).

Maltillista tasa-arvoa

Lokakuussa on kulunut vuosi, kun Ruotsi siirtyi porvarikomentoon. Kääntymää pidettiin historiallisena, kuten politiikassa on monia asioita tapana pitää. Itseasiassa Ruotsissa on toisen maailmansodan jälkeen yhtä monta sosialidemokraattista ja 'ei-sosialistista' pääministeriä. Porvarien valtakaudet ovat vain jääneet perin lyhyiksi.

Joskus Ruotsin Kekkoseksi luonnehdittu Tage Erlander (kuva) oli pääministerinä 1946-1969 ja häntä virassa seurasi Olof Palme (1969-1976, 1982-1986). Palmen kauden katkaisivat keskustalainen Thorbjörn Fälldin (pääministeri kahdesti, 1976-1978 ja 1979-1982) ja liberaalisen kansanpuolueen Ola Ullsten (1978-1979).

Palmen murhan jälkeen maan johtoon nousi Ingvar Carlsson (1986-1991 ja 1994-1996), jonka kauden katkaisi nykyinen ulkoministeri Carl Bildt (1991-1994). Göran Perssonin (1996-2006) jälkeen Ruotsin pääministerinä on ollut maltillisen kokoomuksen Fredrik Reinfeldt (2006- ).

Reinfeldtin alkutaival oli poliittisten skandaalien täyttämä, iltapäivälehtien unelma. Kaksi ministeriä, ulkomaankauppaministeri Maria Borelius ja kulttuuriministeri Cecilia Stegö Chilò, erosi hallituksesta viikon mediaprässin jälkeen pimeän työvoiman käyttämisen ja TV-luvan maksamatta jättämisen vuoksi. Borelius erosi myös kansaedustajan tehtävästä, kun lehdistö alkoi tutkia hänen perheensä käyttämän asunnon ja huvilan omistavia kanaalisaarille rekisteröityjä yhtiöitä.

Eronneiden lisäksi myös muilta ministereiltä oli jäänyt tv-lupia maksamatta ja lastenhoitajille oli maksettu palkkaa pimeästi. Nämä miessukupuolta edustavat ministerit ovat edelleen viroissaan.


Tämä nyt vain nousi mieleen, kun pohdin Moderaattien suomalaisen veljespuolueen tasa-arvotupovaateita.

Aika entinen ei koskaan palaa

Harmittaa. Kvaak.fi:n arvosteluissa kerrottiin, että ilmestyvä Avaruusagentti Valerianin ja Laurelinen albumi Kivien järjestys ei olekaan 1960-luvulla alkaneen saagan päätösosa. Eikä vielä seuraavakaan. Edellinen albumi, Suuren tyhjyyden reunalla, aloitti trilogian, jonka jälkeen ilmestyvä albumi saattaa avaruudessa ja ajassa tapahtuneen seikkailun päätökseensä.

Jean-Claude Mézières ja Pierre Christin hahmottelivat 1960-luvun lopulla vuoteen 1986 ydintuhon, jonka raunioista maa insinööritaitoineen nousi linnunradan johtoon. Kun tuo vuosi alkoi lähestyä, avaruusagentit palasivatkin ajassa estämään tuhon sillä seurauksella, että tulevaisuuden maa katosi.

Hetken hapuilun jälkeen ex-agentit saivat vinkin, että maa olisikin jossain Suuressa tyhjyydessä.

Aika on hyvin outo ilmiö. "Aika ei kulje kuin juna halki Pohjanmaan lakeuksien", kerrottiin taannoin historian metodologian luennoilla. Yleltä tuli hiljakkoin neliosainen Michio Kakun juontama tiededokumentti, joka kertoi ajan käyttäytyvän perin, perin kummallisesti pienten hiukkasten maailmoissa. Vaikuttaisi siltä, että ajalla on alku, muttei loppua.

Luonnontieteiden 'lakien' ja ihmistieteiden 'teorioiden' välillä käytiin 1900-luvulla kamppailua. Millä keinoin pystyttäisiin ihmiskunnan kehitystä edistämään parhaiten? Luonnontieteet vetosivat menetelmiensä tarkastettavuuteen ja toistettavuuteen, tulostensa universaaliin pätevyyteen.

Pientä kiilaa luonnontieteilijöiden mahtipontisuuteen yritti iskeä filosofi J. E. Salomaa: fyysikkokaan ei voi palata ajassa toistamaan koettaan. Olen ymmärtänyt, että hiukkaskiihdyttimien äärellä olisi silloin tällöin halua sellaiseenkin ollut. Ajan (tai minkätahansa muun) olemusta voimme tarkastella ainoastaan nykyhetkessä.

Valerian ja Laureline seikkailevat omassa nykyhetkessään. Sekä historia että tulevaisuus ovat heidän ympärillään muuttuneet. He ovat tavanneet Isän, Pojan ja Pyhän hengen. Myöskin Luciferin puuhiin on puututtu. Kurittomia kakaroita on ojennettu, riidelty ja sovittu.

Aika on suhteellista, ja se riippuu tarkastelijasta. Odottavan aika on pitkä. Toivottavasti Valerianin ja Laurelinen saagalla on loppu.

Keskeneräisyys

Oulun Toppilansaaren asukasyhdistys on vedonnut, että alueella oleva Finnsementti Oy:n sementtiasema suojeltaisiin. Sementtiasema on syntynyt vaiheittain 1960–luvulta alkaen ja on ajalleen tyypillista teollisuusrakentamista. Maisemallisesti erityisesti aseman kuljetin korostaa alueella olevaa satamaa ja sen muuttumista asuinalueeksi. Voimassa olevassa asemakaavassa teollisuusrakennusten tilalle on suunniteltu kaksi kahdeksankerroksista tornitaloa, sementtisiilon korvaavia 'asumissiiloja'.

Kaupunkikuva kieltämättä menettää jotakin, jos sementtisiilo ja kuljetin puretaan pois. Mutta sementtiaseman rakennussuojelukaan ei ole oikea ratkaisu.

Keskeistä sementtiasemassa on, että se muistuttaa alueen rakentumisen olevan kesken. Teollisuusrakennukset asuntoalueella antavat mielikuvitukselle tilaa lentää: mitähän tuohon tilalle tulee, mitä minä toivoisin tuolle paikalle seuraavaksi tulevan?

Jos rakennukset puretaan, poistuu mielikuvitukselta tila. Jos rakennukset suojellaan, myös silloin mielikuvitukselta poistuu tila.

Nauttikaamme siis vallitsevasta mielikuvituksen lennon mahdollistavasta välitilasta niin kauan kuin se on mahdollista.

Selvät ja epäselvät

Vuonna 1944 George Orwell kirjoitti lehtikolumnin, jossa hän kritisoi ankarasti fasismi -sanan laajaa yleistä käyttöä. Hän eritteli käyttäjän mukaan koko joukon erilaisia merkityksiä tuolle kavahdettavalle ismille. Orwellin mielestä sanan villi käyttö oli tehnyt siitä sisällöltään merkityksettömän kirosanan.

Heinäkuussa Mikkelin torin laidalla törmäsin alennuslaarissa olevaan kolmen vuoden takaiseen Claude Lévi-Straussin Rotu, historia ja kulttuuri -kirjoituskokoelmaan. Vuonna 1988 Lévi-Strauss oli tuskastunut sellaisiin "yleisen mielipiteen" luomiin käsitteisiin kuin rasismi ja antirasismi. Rasismi -sana oli otettu yleiseen käyttöön, sen merkitys oli väljähtänyt ja eikä sillä ollut enää sisältöä.

Toisin kuin Orwell, joka toteaa vain tapahtuneen, Lévi-Strauss ei tyydy siihen. Akateemikon arvokkuudella hän määrittelee termin selkeästi:

Mitä rasismi sitten on? Se on tarkasti määritelty oppi, jonka voi tiivistää neljään kohtaan. Ensiksikin rasismi väittää, että geneettisen perimän sekä toisaalta henkisten ja älyllisten kykyjen välillä on olemassa vastaavuus. Toiseksi, perimästä johtuvat taipumukset ja kyvyt ovat yhteisiä kaikille tietyn ihmisryhmän jäsenille. Kolmanneksi, nämä "roduiksi" kutsutut ryhmät voidaan laittaa järjestykseen niiden geeniperimän laadun perusteella. Neljänneksi, johtaviksi "roduiksi" kutsutut ryhmät saavat perimän laadun perusteella oikeuden komentaa, käyttää hyväksi tai jopa tuhota alempiarvoisia ryhmiä.

George Orwell: What is Fascism? Tribune 1944

Yöllinen vieras Moulinsartissa

Tom McCarthyn kirjallisuusteoreettinen Tintin and the Secret of Literature (Granta, 2006) toistaa muun muassa ranskalaista tutkimusta seuranneille tutun teorian Hergén kuninkaallisista sukujuurista ja luo uuden Castafioren smaragdin todellisesta merkityksestä.

Pääroolissa teoksessa on nimekkeen mukaisesti kirjallisuus ja mitä kirjallisuus oikeastaan on? Ovatko Tintin seikkailut kirjallisuutta? Oliko Hergé kirjailija?

Sanotaan, että hyvällä kirjailijalla pitää olla trauma/traumoja, jotka pakottavat hänet kirjoittamaan. Hergéllä sellaisia oli: Tinteissä on muun muassa nähtävissä isänisän arvoituksellinen kuninkaallinen henkilöllisyys. Ehdokkaita olivat Chaumont-Gistoux (Moulinsartin) linnan herra, joka samalla oli toinen Montenegron kuningashuoneen (Syldavian) kruununperimyksessä sekä linnassa silloin tällöin vieraillut Belgian oma aurinkokuningas Leopold II. Yöllinen vierailija ei jättänyt nimeään isänäidin pojille, sen sai tehdä linnan puutarhuri Remi. Kahdesta vaimostaan huolimatta Hergé jäi lapsettomaksi, nykyisin elävä Georges Remi Jr on sarjakuvataiteilijan veljenpoika.

Toisekseen hyvä kirjallisuus on aikaisemmin hyväksi todetun lainaamista ja kierrättämistä. Useammankin Nobel-palkinnon ovat kirjallisuudentutkijat todenneet menneen antiikin klassikoille… Tintti on hyvin samannäköinen kuin Le Petit Vingtiemen emolehteen XXe Siecleen aikaisemmin Benjamin Rabierin piirtämä Tintin Lutin. Jules Vernen ja muiden poikakirjojen teemoja Tinteistä löytää paljon, mutta myös Proustia ja Balzacia.

Tom McCarthy käyttää paljon tilaa pohtiakseen onko Hergé käyttänyt tarinoissaan pohjana erästä Balzacin novellia, samaa, jota Roland Barthes (1915-1980) käyttää kirjallisuusteoriansa esittelyyn. Hän päätyy vastaamaan luultavasti. Toisaalta Hergé "paljastaa" sen itsekin: Castafiore kutsuu Haddockia myös Balzaciksi.

Jos kirjallisuus on traumoja ja lainailua, Hergé oli kirjailija. Erityisesti McCarthy suosittelee aloitteleville kirjailijoille Castafioren korujen tarkkaa lukemista. Aikaisemminhan filosofi Michael Serres on pitänyt samaista albumia erinomaisen mediakriittisenä, median toimintatapoja paljastavana. McCarthyn analyysissä Castafioren smaragdi osoittautuu diivan klitorikseksi, mutta toisaalta - kuten McCarthy myös osoittaa - Biancalla ei ole klitorista lainkaan. Haddockin kipsi on samaisen seksuaalisuotimen läpi tulkittuna sekä erektio että kastraatio. Mitähän Vatikaani määrää avioseksistä, jonka lopputuloksena ei voi olla lapsi?

Mutta tulisiko meidän jälkikäteen korottaa Hergé kirjailijaksi, hieman samoin kuin Umberto Eco nimesi Charles Shultzin runoilijaksi? McCarthy vastaa yksiselitteisesti ei. Laajemmassa vastauksessaan McCarthy tuo esille sarjakuvan monikerroksellisuuden, sarjakuva on "oikeata" kirjallisuutta monta kertaa kerroksellisempaa. Tasoja yhdistelemällä voimme saada uusia, yllätyksellisiä ja samalla erittäin selkeitä näkökulmia ja selityksiä tarinoihin.

Kääk! Pikselöintiä

Vuosi sitten oli mahdollista tilata Carl Barksin kootut. Kirjasarja on mittava, 30-osainen, mielestäni tieteellisen, kriittisen edition ehdot täyttävä Carl Barksin tekemien sarjakuvien kokoelma, suomeksi. Kaikkiaan yli kolme tuhatta suomalaista tilasi sarjan.

Vastaava teossarja on julkaistu Pohjoismaissa ja Saksassa. Ankkalinnan pamauksessa, Suomen ankistien jäsenlehdessä, kirjoitettiin noissa maissa kirjasarjaa kritisoidun uudesta värityksestä ja painojäljen pikselöitymisestä. Samaa kritiikkiä on saanut suomalainen laitos. Kuudennen kirjan ilmestyttyä kritiikkiä tuli niin paljon, että kustantaja päätti painattaa kaksi osaa uusiksi.

Carl Barks teki suurimman osan sarjakuvatuotannostaan vuosina 1942-1966. Teosten alkuperäiset piirrokset ja painofilmit ovat pääosin hävitetty sitä mukaa kuin sarjakuvat oli saatu julkaistua. Tuolloin ei niiden myöhempää arvoa osattu aavistaa. Koottuja varten aineisto onkin kasattu pääasiassa julkaistuista lehdistä.

Klassiset sarjakuvapiirtäjät tunnetaan viivastaan. Sahalaitainen musta alue ei ole viiva.

Jossakin vaiheessa digitoitu aineisto on tallennettu liian matalalla resoluutiolla. Se ei ole kirjapainon vika, vaan painoon toimitetun aineiston tuottajan. Tekniikka on nykyisin toista kuin 1950-luvulla.

Olisin selvinnyt reunaltaan hieman röpelöisten viivojen kanssa, lukunautintoa ne eivät häirinneet. Posti toi kuitenkin tännekin toiset painokset osista II ja XII.

Nimenomaan toiset, korjatut painokset.

Varmaankin joku pahoittaa mielensä tästäkin: ensimmäinen painos kun yleensä on se arvostetuin. Toisaalta, tässä on sellainen kirjahistoriallinen nippelitieto, joka kuuluu jokaisen itseänsä arvostavan antikvariaatin pitäjän tulevaan tietovarastoon.

Kotiseutu

Tänään Teemalla päättyi saksalainen tv-kronikka Kotiseutu (Heimat). Hieno, sukupolvien yli kehityskulun piirtävä sarja, jonka seuraajia on esimerkiksi tanskalaisten Sukukronikka. Kotiseutu on mielessäni iskostunut yhteen Martin Heideggerin 'silleen jättämisen' kanssa. 1950-luvulla Heidegger piti puheen, jossa hän oli huolissaan ihmisen ja koneen välisestä suhteesta ja kasvavasta juurettomuudesta. Mestari Eckhartilta löytyi tarkoitukseen sopiva sana (Gelassenheit): eikö asiat voisi jättää silleen?

Puheen jälkeen monien asioitten on toivottu jäävän silleen. Olipa välillä jopa muotia jättää tietokoneensa silleen, olla hankkimatta kaikkia uusia rauta- ja softapäivityksiä.

Silleen jättämisen ajatuksiin törmää mitä erilaisemmissa yhteyksissä. Esimerkiksi vaikka tietojohtamisen (asiantuntijaorganisaatioiden johtamisen) strategioissa. Personoiva strategia korostaa, että uuden tiedon luomista ei voi liikaa nopeuttaa, systematisoida tai koneellistaa. Kun pienille tiimeille annetaan aikaa olla kasvokkain ja maksetaan reilu palkka, ne luovat uutta, tuotekehittävät ja räätälöivät uniikkeja ratkaisuja. Muutoin syntyy vanha uudessa paketissa.

Mutta eipä ole taidettu jättää asiantuntijaorganisaatioitakaan silleen, vaikka sitä suositellaan. Mutta ainahan nykymaailmassa voi palkata kallispalkkaisia konsultteja pienissä tiimeissä ajan kanssa kasvokkain luomaan uutta, tuotekehittämään ja räätälöimään uniikkeja ratkaisuja.

Jos on varaa.

Manipuloijat

Kylmä rinki -televisiosarjan vankilassa on manipuloijiksi itseään kutsuvia henkilöitä, jotka saavat harkituilla kommenteillaan toiset tekemään sen mitä he itse haluavat.

Vankilan kaltaisessa suljetussa yhteisössä informaatiota on vähän. Silloin pienikin vihje, tiedon murunen voi muuttaa kokonaiskuvaa, koska toisin todistavaa tietoa ei liiku.

Samaa disinformointitaktiikkaa voi varmaan käyttää joukkotiedotuksessakin, ainakin poikkeusolosuhteissa. Normaaliolosuhteissa on luotettava siihen, että kaikenlaiset tiedot, mielipiteet ja asiaan mahdollisesti vaikuttavat seikat saavat mahdollisuuden tulla julki tai ovat jostakin suhteellisen vapaasti hankittavissa.

Juuri meneillään olevassa jaksossa Ozissa harjoitellaan Macbethiä. Siis tuota näytelmää, jossa pohditaan itsensä toteuttavien ennustusten olemusta. Se sopii erittäin mainiosti yhteen manipuloinnin kanssa.

Suomen Tietokirjailijat ovat laatineet eettiset ohjeet tietokirjailijoille. Niissäkin varoitetaan tulemasta manipuloiduksi.

Tietokirjailijan eettiset ohjeet

Misumagneetit

Maailmanmuodista ja erityisesti "houte coutersta" sanotaan, että niiden tarkoitus on myydä tuotemerkin hajuvesiä.

Miesten pukeutumisessa on moni asia toisin kuin naisten. Sen näkee jo vaatteita myyvistä liikkeistä: naisten ja lastenvaateosastot sisustetaan uusiksi vähintään neljä kertaa vuodessa. Miestenosastoja ei. Esimerkiksi Kuopion torin laidalla sijaitsevan Carlsonin tavaratalon miestenvaateosasto on ollut samalla paikalla niin kauan kuin muistan, eli vähintään 1970-luvulta. Naistenvaateosastoa joudun etsimään suuresta, moneen kortteliin levittäytyneestä tavaratalosta joka kerta, kun vierailen paikassa.

Liike on yksi Kuopion vanhimpia: Carlson aloitti omena- ja naulakauppiaana 1830-luvulla. Omenat ja naulat kuuluvat edelleen tavaratalon valikoimiin.

Miesten vaatteiden ja partavesien välinen suhde on päinvastainen kuin naisten vaatteiden ja hajuvesien. Partavesituoteperhe on laajentunut alusvaatteisiin.

"Ennen kuin riisuudut alasti, käytä Axe-alusvaatteita" (Before you wear nothing, wear Axe-underwear).

Axe-boksereiden käyttöohjeessa kuvasarjalla kerrotaan, että boksereiden ja deodorantin käyttö yhdessä johtaa kahden naisen yhtäaikaiseen halailuun. Pakkauksessa on myös varoitus, että bokserit saattavat menettää muotonsa tai tulla revityiksi.

"...onnenpoika!" (... you lucky boy!)

Pesuohjeissa boksereiden kuvataan olevan muun muassa misumagneetti.

Naisten vaatteiden pesuohjeissa en ole nähnyt niiden olevan miesmagneetteja.

Kun selkänsä kääntää

Ranskalaisessa elokuvassa Le Lièvre de Vatanen (2006, perustuu Arto Paasilinnan romaaniin Jäniksen vuosi) Vatasen lemmikiksi ottama jänis käyttää hyväkseen miesten huomion kiintymistä toisaalle.

18. heinäkuuta varoittelin surffaavia jäniksiä, että suojaisin omenantaimeni. Kanaverkko valitettavasti loppui kesken ja osa taimista jäi ilman suojaa. Älkää silti syökö noita hedelmäpuun alkuja. Monta muutakin uhkaa on niillä edessään.

Le Lièvre de Vatanen - Extrait 2 (Français) "Bières" - Tom Vatanen (Christophe Lambert) et son lièvre sont pris à parti dans un bar.

Raitis ja luotettava

Tässä viikolla liikenneministeri ehdotti nuorille autoilijoille nollatoleranssia alkoholin käytön suhteen. Hän oli huolissaan, koska kuolemaan johtaneista kolareista joka neljännessä kuljettaja on känninen 18–24-vuotias.

Tällainen säädös, joka edellytti - ei pelkästään nuorilta - ajokortin haltijoilta ehdotonta raittiutta, on Suomessa ollutkin. Vuonna 1911 Oulun läänin kuvernööri määräsi, että auton ajo-oikeus on vain "vähintään 21 vuotta täyttäneitä, raittiita ja luotettavia, [ja] ovat täysin perehtyneet automobiilien hoitamiseen". Tuohon maailman aikaan liikenne oli paikallishallinon asia, tie- ja vesirakennustenylihallitus vain ohjeisti ja neuvoi sen suhteen mitä kuvernöörien tulisi asiasta päättäessään ottaa huomioon. Ohjeistuksen mukaiset olivat Oulun kuvernöörinkin määräämät säännöt.

Tämä "raittius ja luotettavuus" ei jäänyt pelkäksi sanahelinäksi. Toukokuussa 1914 Oulun poliisimestari antoi Verner Ginmanin taksia ajaneelle Kustaa Elorannalle vakavan varoituksen "juopumuksesta ajotoimessa".

Ajokortillisen ihmisen piti olla "raitis ja luotettava" myös silloin, kun hän ei istunut ratin takana. Alkutalvesta 1920, aikana jolloin talviautoilua ei vielä tunnettu, Oy Rauman autonkuljettaja Antti Pennanen sai ajotietoihinsa merkinnän, että hän oli esiintynyt juopuneena kaupungilla. Ylivieskalainen Bruno Norrena vuonna 1921 esitti poliisille ajokorttia hakiessaan autokoulutodistuksen lisäksi Raittiuden Ystävien Seuran jäsenkortin.

Autoilun alkuaikoina uskottiin, että autonkuljettamisen taidon kykenisi oppimaan vain harva ja valittu. Raitis ja luotettava. Nykyisin tilanne on päinvastainen, vain harvalla on varaa jättää kortti hankkimatta. Nykyisessä autoiluun "pakottamisessa" ei voida ajokortin haltijoilta vaatia samanlaista. On tunnettu liikennepsykologinen seikka, että ajotaidon hankkiminen kestää 5-7 vuotta. Niin kauan, kaiken muun nuoruusikäisen opiskelun vuoksi, autokoulu ei voi kestää.

Sanotaan, että monet miehet muistavat elämänsä tärkeät tapahtumat sen mukaan, millä autolla he kulloinkin ovat ajaneet. Yllä olevassa kuvassa ovat ensimmäinen autoni ja ensimmäinen lapseni.

Auton, Renault 12 L vm. 1970, sain isältä ylioppilaslahjaksi alkuvuonna 1986. Talven lähes 30 asteen pakkasissa vaihdoimme koneeseen sylinteriputket ja männät naapurin autotallissa. Auto opetti ja palveli lähes kymmenen vuotta, kunnes venttiilit paloivat toisen kerran uuden, lyijyttömän bensiinin vuoksi.

Myöhemmästä autonomistushistoriastani kerrottakoon, että keväällä 2001 ostin ilmajokiselta pariskunnalta muun muassa kattoluukulla erikoisvarustellun Peugeot 309:n, vm. 1986. Ostopäätökseeni vaikutti muun muassa se, että täsmälleen samanlaisen, samaa vuosimallia, väriä olevan ja samoin erikoisvarustellun Pösön oli eräs rinnakkaisluokalla oleva abiturientti saanut isältään ylioppilaslahjaksi.

Aivan sama se ei kuitenkaan ollut. Rinnakkaisluokkalaisen auto oli rekisteröity Kuopion lääniin, ostamani Vaasan.

Sokeuden uhka

Helka Flint -nimellä esittäytynyt spämmääjä kertoi juuri äsken, että erään tunnetun potenssilääkkeen käyttö saattaa aiheuttaa sokeutta. Se kerrottiin viestin otsakkeessa, sisällöstä en tiedä, koska tuollaiset viestit tuhoan saman tien.

Muistan lukeneeni tapauskertomuksesta, jossa potenssilääke oli todella sokeuttanut miehen. Todellisesta riskistä en tiedä.

Lääkkeen käyttötarkoituksen tietäen uskoisin siltä vaaditun kaikkien lääkkeille asetettujen kriteerien puhdasta ja kiistatonta täyttämistä. Lääkkeen vuoksi on jouduttu tekemään ihmiselämää keskeisesti määritteleviä viranomaispäätöksiä. Kuinka monta kertaa miehen olisi 'luonnollista' yhtyä? Kela korvaa kaksi yhdyntää kuukaudessa. Toisaalta: vähentääkseen eturauhassyöpäriskiä, miehen tulisi saada siemensyöksy vähintään kahdesti viikossa.

Vuosisata sitten 'luonnottomia' onanoijia todella peloteltiin muun muassa sokeudella, hermoheikkoudella ja tulevan lapsilykyn menetyksellä. Suomalaisten terveydellisistä huolista tuohon maailman aikaan on kirjoittanut Anssi Halmesvirta Vaivojensa vangit -teoksessa. Tutkimus perustuu ihmisten lehden välityksellä lääkärille lähettämistä kysymyksistä. Koska lääkäritkin olivat sitoutuneet avioliiton pyhyyteen ja esiaviollisten suhteiden synnillisyyteen, heille jäi hysteerisiä "luulotauteja" ja neurastenioita sairastavien hoidoksi hyvin vähän: raitis ilma, liikunta ja kova työ. Pahimmat muun muassa Isossa-Britanniassa liikkuneet pakko-onania ja siemenvuoto -teoriat eivät onneksi Suomen lääkärikunnassa saaneet kannatusta. Esimerkiksi Kondrad ReijoWaara, jolle lähetettyihin kysymyksiin Halmesvirran esitys perustuu, piti yöllisiä siemenvuotoja normaaleina "energianpurkauksina". Mutta niin sanottujen kondongien käytöstä ReijoWaarankin mielestä piti pidättäytyä.

Naisten hysteriasta on Anna Kortelainen kirjoittanut ansiokkaasti. Halmesvirran havainnon mukaan miehet ja naiset yhtälailla kärsivät tuosta ajan taudista. Havaintoa ei voi kuitenkaan yleistää, ja naisten hysteria oli aina vakavasti otettava. Miehille riitti kova työ, esimerkiksi halonhakkuu. Ajatus- ja kirjoitustyötä tekevien oli erityisesti muistettava ruumiillinen ponnistelu ja ajatustauot. Muun muassa Jyväskylän seminaari tulikin kaupunkilaisten keskuudessa tunnetuksi jatkuvasta jyskeestä: tulevat kansakoulunopettajat hakkasivat illat pitkät halkoja.

Naisten hysteriaan sen sijaan lääkärin tuli aina suhtautua vakavasti. Luulisin, että syy siihen perimmiltään löytyy tästä Platonin kirjoittamasta:

[Kohdussa] asuva eläin haluaa kiihkeästi synnyttää poikasia, ja kun se on kauan hedelmättömänä, se ärsyyntyy ja lähtee harhailemaan pitkin ruumista; se tukkii hengitystiehyet eikä salli sisäänhengitystä ja saattaa siten koko ruumiin äärimmäiseen sekasorron tilaan. Lisäksi se aiheuttaa kaikenlaisia sairauksia. (Timaios 91c, suomennos A. M. Anttila)

Miehen hysterialla Platonin mukaan oli samat oireet:

miehen sukupuolielimistä tulee tottelemattomat ja omaa tahtoaan noudattavat, aivan kuin ne olisivat eläin, joka ei kuule järjen ääntä, niin että ne yrittävät hallita koko ihmistä hulluksi tekevällä himollaan. (Timaios 91b, suomentaja sama)

Mutta miehen henkeä uhkaavia vaaroja ei ole, niistä Platon ei kerro.

Ainakin 1910-luvulle saakka lääkärin velvollisuuksiin kuului auttaa naisia, estää heidän kohtunsa liikkuminen keuhkojen toimintaa häiritsemään. Yksi 1800-luvun loppupuolella patentoitu keksintö, hieromasauva, helpotti lääkäreitä tehtävässä.

Uskoisin, että hysteria -diagnoosi poistui naisilta, koska (vähemmistöksi jäänyt) osa lääkärikunnasta alkoi vaatia samaa diagnoosia mahdolliseksi myös miehille.

Mutta noudattakaamme Giorgio Collin neuvoa, ja sukeltakaamme vielä syvemmälle antiikin hämäriin. Platonin sanotaan kirjoittaneen Timaioksen Filolaoksen "Luonnosta" teoksen pohjalta.

Filolaos on sitä mieltä, että 'älykkäillä olennoilla' on neljä lähtökohtaa: aivot, sydän, napa ja sukuelimet. Näistä nimenomaan aivot tekevät ihmisestä ihmisen, sydän eläimen, napa kasvin ja sukuelimet kaiken. Mutta kolme muutakin lähtökohtaa ovat ihmisellekin yhtä tärkeitä. Aivot eivät ole muiden osien hallitsija, vaan kaikkien neljän tulee olla keskenään harmoniassa, kauniissa sisäisessä virityksessä.

Platonia suurempi Aristoteles viittaa Filolaokseen käsitellessään syyntakeettomuutta (Eudemoksen etiikka 1225a30). Kaikki teot eivät ole ihmisen itsensä hallittavissa, ja toisten olisi ymmärrettävä, että häntä heiluttaa koiraa. Tämähän tunnettiin vanhassa suomalaisessa maalaisyhteisössäkin: jos isännälle tuli 'pakottava tarve' ja emäntä ei ollut paikalla, niin piikojen tuli alistua niin sanottuun isännänoikeuteen.

Filolaoksen fragmentaarisena säilynyt ajattelu viittaisi kuitenkin toisaalle. Ihmisellä on neljä lähtökohtaa, ja kukin niistä on yhtä arvokas. Ihmisen tulisi huolehtia kaikkien neljän (aivojen, sydämen, navan ja sukupuolielinten) tarpeiden täyttämisestä tasapuolisesti. Yksikään ei saisi jäädä huomiotta tai muutoin ihmisen harmonia, sisäinen viritys alkaa järkkyä.

Antiikin hämäristä nykyhetkeen saakka löytyy "Helka Flintejä", joita on häirinnyt kaikkien osapuolien huomioonottaminen. Älkää antako sen häiritä itseänne.

Filolaos: Fragmentit. Jyväs-Ainola 2006.
Anssi Halmesvirta: Vaivojensa vangit. Kansa kysyi, lääkärit vastasivat - historiallinen vuoropuhelu 1889-1916. Atena 1998.
Platon: Timaios (Teokset V). Otava 1999.

Crane, Poole & Schmidt

Oliko tuo kommentti kannanotto, että kapteeni Picard oli parempi kuin kapteeni Kirk? kysyi kouluttaja nuorelta kirjailijanalulta tämän lopetettua lyhytproosansa oraalisen esityksen kriittiseen kommenttiin William Shatnerin toimimisesta Rescue 911 tv-ohjelman selostajana.

Tuota, ei, aloitti lyhytprosaisti varovasti, yritin vain kuvata tosi-tv:n tyhmyyttä.

Nuorena on vaikea ymmärtää, että yksi rooli ei kanna ja takaa työtä koko elämäksi. Ei edes kapteeni Kirkinä.

Nykyisinhän William Shatner on Denny Crane. Denny Crane, Crane, Poole & Schmidt asianajotoimistossa, tv-sarja Boston Legalissa. Lukuisat tv-kriitikot ovat kiitelleet Shatneria tässä uudessa roolissa.

Samoilta kriitikoilta on kuitenkin jäänyt huomaamatta (tai ainakin julkikirjoittamatta), että samaisessa Boston Legal -sarjassa on toinenkin Star Trek -veteraani, Rene Auberjonois (kuva yllä). Hän esitti Odoa Star Trek: Deep Space Nine -sarjassa.

Odon rooliin oma henkilöllisyys on huomattavasti helpompi piilottaa kuin kapteeni Kirkin. Olihan Kirk päähenkilö - kuten nykyisin trekkarit sanovat - The Original Seriesissä.


Kuva www.startrek.com

IMDb: Rene Auberjonois
IMDb: William Shatner

Tintti Afrikassa, osa 3

Rasismisyytösten kohteeksi joutuneen Tintti Afrikassa -albumin tulevaisuus tullaan päättämään oikeudessa. Brysselissä valtiotieteitä opiskeleva kongolainen Mbutu Mondondo Bienvenu on vaatinut sarjakuvan myynnin kieltämistä. Lisäksi hän vaatii oikeuksia hallitsevalta Moulinsartilta korvauksina symbolista yhtä euroa.

Hyvä, että syytökset saadaan virallisesti käsiteltyä.

Sarjakuva-asiantuntija Benoit Peeters nimesi vuonna 2002 Rethinking History -aikakauskirjassa julkaistun Hergén toisen maailmansodan aikaisia tekemisiä käsittelevän artikkelinsa "A Never Ending Trial". Oikeusasteille tulee jossakin loppu, joten tästä kysymyksestä ei tule (pelkästään) mediassa vellova loppumaton oikeudenkäynti.

Bruno Waterfield. Tintin book accused of colonial racism. Telegraph.co.uk 8.8.2007


Katso myös aikaisemmat osat:
* Tintti rasistina 21.7.2007
* Kuifie 2.8.2007

Lisäys:

Kosmopolis -lehteen 3/2008 kirjoitin katsauksen rasismisyytöksistä:

Tintti Kongossa
Karikatyyrien muuttuvat merkitykset

Tintin luojan Hergén toukokuussa 2007 vietettyjen 100-vuotisjuhlien jälkeen sarjakuvan mestari nousi otsikoihin aivan muissa merkeissä. Ympäri maailman keskusteltiin onko Tintti Afrikassa -albumi enää kelvollinen kauppatavara. Rasismisyytökset aloitti lakimies David Enright ja sai niille tukea brittiläiseltä Rodullisen tasa-arvon neuvottelukunnalta (CRE). Sen jälkeen albumi jätettiin julkaisematta afrikaansiksi Etelä-Afrikassa ja viranomaiset ovat tutkineet teoksen loukkaavuutta Belgiassa ja Ruotsissa. Yhdysvalloissa albumi julkaistiin vain keräilijöille suunnatun boksin osana, ei yksittäisenä julkaisuna.

Tintti Afrikassa (tai kuten alkuteos tarkentaa, Kongossa) oli Tintin toinen seikkailu, joka alkujaan ilmestyi katolilaisen lehden Le Petit Vingtiéme -nuorisoliitteessä 1930–1931. Päätoimittaja isä Wallez vastasi vielä tuossa vaiheessa myös lehtensä sarjakuvien sisällöstä. Tehtävänannon mukaan Hergén tuli esitellä Kongoa belgialaisille potentiaalisena uutena asuinpaikkana. Suuren alusmaan luonnonvarat kun jäivät suurelta osalta hyödyntämättä vähäisen siirtolaisuuden vuoksi.

Hergé itse olisi lähettänyt Tintin mieluiten Pohjois-Amerikkaan. Salakavalasti hän rakentaakin Afrikka-seikkailun juonta niin, ettei isä Wallezille jäisi päätäntävaltaa seuraavan seikkailun määränpäästä. Afrikan seikkailun ”pahikset” ovat Al Caponen palkkalaisia, seuraavaksi oli siis käytävä pääpomon kimppuun.

Sarjakuvassa saa suuren osan Kongon luonnonvarojen esittely: Tintti ja Milou vuoronperään joutuvat kommelluksiin paikallisten eläinten: puhvelien, antilooppien, norsujen, kirahvien, mutta myös käärmeiden, sarvikuonojen, moskiittojen, krokotiilien ja leopardien kanssa. Maassa oli paljon saaliseläimiä ja petojen kanssa selvisi nokkeluudella. Laidunkelpoista savannia oli paljon, vapaita koskia ja kumipuita ei ollut vaikea löytää. Paikalliset asukkaat kuvataan ajalle tyypillisellä Florence Kate Uptonin 1890-luvulla luomalla golliwogg-karikatyyrillä . Suomessa hahmo tunnetaan pelikorttien Mustana Pekkana tai lakritsikääreen lakupekkana.

Sarjakuvassa esitettiin, miten lähetysasemat kouluttivat paikallisia nuoria. Muutoinkin paikalliset olivat innokkaita omaksumaan eurooppalaista teknologiaa, joskin sen paikallisille suunnattu tarjonta oli ollut perin kehnoa, suoranaista huijausta. Esimerkiksi Hokasixojen ”raskas tykistö” oli alustaan ruuvattu vanha musketti. Hergé toi esille myös siirtomaavaltaa vastustavan liikkeen. Tavallinen kansa jäi liikkeen harjoittaman väkivallan ja eurooppalaisen ylivallan puristuksiin. Pääasiassa maata kuvattiin rehelliselle valkoiselle oivalliseksi paikaksi investoida ja menestyä.

Hergé piirsi Afrikan seikkailun kokonaan uusiksi vuonna 1946. Tanskalaiset tutkijat ovat vertailleet näitä kahta eri versiota oletuksenaan, että muutostyössä albumista olisi poistettu isälliskolonialistiset piirteet. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.  Ainoastaan Tintin opetustuokio lähetysasemalla muuttui ”isänmaanne Belgian” maantiedosta matematiikaksi. Itse tarina säilyi samanlaisena.

Vielä vuonna 1975 Hergé uusi yhden sivun albumista ruotsalaisen kustantajan pyynnöstä. Sarvikuonon räjäyttämistä dynamiitilla pidettiin lapsille sopimattomana. Uudistetussa sivussa Tintti tyytyykin ajamaan otuksen tiehensä. Tuossa yhteydessä Hergé varmaan pohti stereotyyppisten karikatyyrien asemaa, olihan hän pari vuotta aiemmin poistanut ne Tintti Amerikassa -albumista yhdysvaltalaisen kustantajan pyynnöstä. Korvaaminen olisi kuitenkin edellyttänyt uuden karikatyyrin luomista, sillä afrikkalaisia ei Kongoon sijoittavasta tarinasta olisi voinut pelkästään poistaa.

Miksi sitten Tintti Afrikassa -albumista on noussut kohu juuri nyt? Seikkailua ei julkaistu koskaan englanniksi Hergén eläessä. Mustavalkoinen, vuoden 1931 versio julkaistiin Isossa-Britanniassa vuonna 1991 ja vuoden 1975 värillinen versio vasta 2005. Sen sijaan tapahtumamaassa Kongossa ja itsenäistyneessä Zairessa, sittemmin Kongon demokraattisessa tasavallassa sarjakuva on ollut jatkuva myyntimenestys. Asiaa on ihmetelty muun muassa rasisminvastaisessa kirjallisuudessa. 

Yhdistynyt kuningaskunta oli pitkään imperiumi, jossa aurinko ei koskaan laskenut. Toisen maailmansodan jälkeen maalla oli vaikeuksia tunnustaa vaikutusvaltansa vähentyminen. Tintti Afrikassa jätettiin aikanaan julkaisematta englanniksi, koska se olisi tuonut liikaa esille kolonialistisia mielleyhtymiä. Aika ei ollut vielä 2000-luvullakaan kypsä, vaikka tarina julkaistiin selventävällä esipuheella varustettuna, kuten Tintti Neuvostojen maassa -albumin suomalaisessa versiossa 1980-luvulla.

Tintti, kuten sarjakuvat yleensäkin, perustuvat stereotypioihin ja ikonimaisiin hahmoihin. Myös valkoiset hahmot ovat stereotypioita. Tintti Afrikassa -albumin kolonialismi näyttäytyy kaksisuuntaisena. Se muistuttaa yhtä lailla afrikkalaisten sorrosta kuin eurooppalaisten ylimielisyydestä. Olemmeko valmiita näkemään itsemme noina alistavina eurooppalaisina? Kysymys on yhtä aiheellinen suomalaisille, vaikka meillä ei omia siirtomaita ole ollutkaan.

Tintti Afrikassa -albumin rasismi tiivistyy käytettyyn golliwogg-karikatyyriin. Se on vuosien saatossa latautunut samoin tavoin kuin n-sana. Erityisesti brittiläinen eurokansanedustaja Claude Moraes on kritisoinut hahmon käyttöä ja Suomessakin muutamat makeisvalmistajat ovat ilmoittaneet luopuvansa karikatyyrin käytöstä.

Rasismisyytökset eivät koske muita Tintin seikkailuja. Albumipari Seitsemän kristallipalloa/Auringon temppeli (1948/1949) on tutkitusti antikolonialistinen  ja Sinistä Lootusta (1936) pidetään suvaitsevaisuutta lisäävän kirjallisuuden klassikkona.


Lähteet

Degn, Inge, Lisbeth Verstraete, Anne Magnussen & Jens R. Magnussen (2004): “The Construction and Deconstruction of Nation and Identity in Modern Belgium”. Teoksessa: H. L. Hansen (toim.) Discipline And Interdisciplinarity In Foreign Language Studies. Museum Tusculanum Press, 131–150.

Frey, Hugo (2004): “Contagious Colonial diseases in Hergé’s the Adventures of Tintin”. Modern and Contemporary France (Iso-Britannia), 12(2), 177–188.

Hunt, Nancy Rose (2002): “Tintin and the Interruptions of Congolese Comics”. Teoksessa: P. S. Landau & D. D. Kaspin (toim.) Images and Empires – Visuality in Colonial and Postcolonial Africa. University of California Press, 90–123.

Pieterse, Jan Nederveen (1992). White on Black: Images of Africa and Blacks in Western Popular Culture. Yale University Press.


Kuva (c) Moulinsart

Uskon varjo väistyköön

Vasta tällä viikolla havahduin huomaamaan, että Muhammedin kuvaamista koskevat kohut ovat päätyneet Euroopan neuvostonkin käsittelyyn. Juhannuksen jälkeen Strasbourgissa kokoontunut Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous on tuominnut uskonnon varjolla tapahtuvan ilmaisunvapauden rajoittamisen.

EN katsoo sananvapauden olevan demokratian kannalta niin tärkeää, että myös uskonnollisten ryhmien on sen nimissä siedettävä avointa ja kriittistä keskustelua. Sananvapauden varjolla ei kuitenkaan tule sallia vihanlietsontaa tai väkivaltaan yllyttämistä.

Eipä tätä Euroopan neuvoston lausumaa ole suuremmin suomalaisissa lehdissä käsitelty tai esitelty.

Euroopan neuvosto: Sananvapautta ei voi rajoittaa uskonnon varjolla. Eduskunta, kv-tiedotteet 29.6.2007

Kesäpäivä Kangasalla

Aikoinaan K-ryhmä oli Suomessa suurin ja kaunein kaupparyhmä. Yksityisyrittäjien vetämiä kauppoja oli "joka toisen" talon kivijalassa. Kannattavan kaupan asiakaskunnaksi laskettiin riittävän 50 kotitaloutta.

Sittemmin asiat ovat muuttuneet. K ei ole enää suurin, vaan S. Kaupan asiakkaalle henkilökohtaisemman kontaktin kauppaan luo osuuskunnan jäsenyys (asiakasomistajuus), koska tavallinen asiakas ei enää kykene tutustumaan K-kauppansa omistajaan.

Lamasta lähtien Kesko on suunnannut mainostustaan enemmän kauppojaan hoitaviin yksityisyrittäjiin kuin kuluttajiin. Mainonta on löytänyt kohteensa, ei kuluttajia.

Osuuskaupan myymälänhoitaja voi lähteä lomalle ja palata siltä levännein mielin. Yksityisyrittäjä ei voi irrottautua työstään samalla tavalla. Hänen pinnansa kiristyy ja ilmapiiri kiristyy. Kunnes napsahtaa, kuten eräänä kesäisenä elokuun perjantaipäivänä Kangasalla.

Taloussanomat: K-kauppa heitti työntekijän pihalle laittomasti 6.8.2007

Kuifie

Tintti Afrikassa -albumi on maailmalla jälleen otsikoissa. Etelä-Afrikkalainen, Tintin afrikaansin kielisten laitosten kustantajan Human & Rousseaun edustaja Carina Diedericks-Hugo (kuva yllä) ilmoitti, ettei Kongon seikkailua tulla julkaisemaan tuolla kielellä.

Heinäkuun 21. päivä kirjoittamaani ei ole lisättävää.

SA publisher slaps restriction on Tintin. SABC News 28.7.2007
Tintin in Afrikaans