Loppusaldo 61

Syyskuu on viikonloppuna alkamassa, joten on aika summata kesällä käytyjen museoiden määrä. Loppusaldo on 61, hieman enemmän kuin kesäkuussa ajattelin. Kari Hintsala alkujaan sadasta museosta kirjoittaessaan käytti vertailukohtana takavuosien kirjaksikin (Sata naista. Gummerus 2008) päätynyttä blogisuosikkia Teppo M:ää ja hänen sata naista vuodessa vetoaan. Teppo M. hävisi vetonsa ja jäi 42:een naiseen. Viimeisessä merkinnässään hän oli mukana synnytyksessä.

Vaikka museoissa kiertelyni on ollut suurelta osin suunnittelematonta ja henkilökohtaisista intresseistä lähtevää, niin päätynen kuitenkin kirjoittamaan jonkinlaisen loppuyhteenvedon näkemästäni. Kesän mittaanhan suomalainen museolaitos ja eritoten museovirasto ovat tulleet yleiseksi keskustelun aiheeksi. Eilen Kultakuumeessa asiasta olivat keskustelemassa museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet ja Suomen museoiden liiton pääsihteeri Ilkka Levä. Museot on mielletty pysyvyyden tyyssijoiksi, mutta onko niin jatkossa?

Se vaatii vielä pohdintaa. Nyt vuorossa lompakkoon jääneitä pääsylippuja.

Robert Crumb 70 vuotta

Tänään 1943 Philadelphiassa syntyi Robert Crumb, josta tuli 1960-luvun lopun underground-liikkeen yksi näkyvimmistä nimistä. Ohiossa eräässä postikortteja tuottaneessa firmassa työskennellyt nuori mies sai muutamia kuvia julkaistuiksi undergroundlehdissä ja tästä rohkaistuneena hän muutti San Franciscoon vuonna 1968. Loppu onkin historiaa. Crumbista tuli nopeasti undergroundin ykkösnimi. Suomessa Crumbin sarjakuvia nähtiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1970.

Crumbin sarjakuvat ja kuvitukset sattuivat aikakauden ytimeen niin, että myöhemmin osa hänen töistään katsottiin olevan yhteistä omaisuutta. Crumb menetti tekijänoikeutensa muutamiin piirroksiinsa. Myöhemmin tiukentunut lainsäädäntö on tuonut oikeudet tekijälle takaisin, joskin käräjöintiä on riittänyt.

Crumb sai tuta viihdeteollisuuden huonoimmat puolet myös elokuvamaailmassa. Animaatiosarja Fritz-kissasta oli menestys. Fritz, kova kolli oli ensimmäinen K-18 ikäluokituksen saanut piirroselokuva. Tuotantoyhtiö kuitenkin omi Fritzin ja Crumbille ei enää annettu sanansijaa hahmon suhteen. Sarjakuvassaan Crumb tappoi kovan kollinsa varsin tyylittömästi. Kolmen kuukauden mittaisen oikeustaistelun päätteeksi Crumb sai vedettyä nimensä pois jatko-osan Fritzin yhdeksän elämää (Yhdysvallat, 1974) tekijätiedoista.

Kova kolli jäi nuorena näkemättä, mutta Jymyn ja Huulen julkaisemat sarjakuvat tuli tarkkaan luettua ja tutkittua. Nuoruuden kotikulmilla ilmestyi myös Noniin-pienlehti, joka siekailematta julkaisi myös Crumbia, muun muassa Herra Luonnollista.

Crumbin sarjakuvat on myöhemmässä tutkimuksessa todettu yhteiskunnallisia epäkohtia paljastaviksi. Mielestäni viesti meni perille jo aikanaan suomalaiselle lukijallekin. Yhdysvaltalaiset sensuuritoimet ja levityskiellot voi jälkiviisaasti todeta myös muutosvastarinnaksi. Vastakulttuurissa oli voimaa.

Nykyisin Ranskassa asuva sarjakuvataiteilija on paljolti vaihtoehtokulttuurimaineensa vanki. Uusintapainokset vanhoista räävittömistä sarjoista pitävät mainetta yllä. 1980-luvulla Crumb teki koko joukon entisiä aikoja muistelevia sarjakuvia. Muuton Ranskaan Crumb kustansi vanhoilla luonnoskirjoillaan. Viime vuosien merkkiteos on ollut Mooseksen ensimmäisen kirjan eli Genesiksen sarjakuvaversio. Alkutekstille uskollinen teos petti 1960-luvun lopun paljastuksia odottavat.

Suomessa, Kemin sarjakuvafestivaaleilla Crumb vieraili vuonna 1995. En päässyt paikalle tuolloin, mutta myöhemmin olen ainakin kahdessa näyttelyssä nähnyt hänen tuolloin nenäliinaan piirtämän kuvan. Mikä kynän jälki.

Paljon onnea!


* Suomessa julkaistuja Robert Crumbin sarjakuvia

Revontulet

Kun illalla meni ulos, taivaalla tanssi revon häntä.

Pentti Haanpään museo (61/100)

Nyt satuin Piippolan kohdalle oikeaan kellon aikaan ja pääsin tutustumaan kirjaston yhteydessä olevaan Pentti Haanpään museoon. Haanpäälle on omistettu kaksi huonetta, ja ne on avattu yleisölle vuonna 2008. Paikallislehden jutun mukaan museohuoneet ovat kotiseutuneuvos Seija Hankosen aikaansaannos. Kirjastossa elämäntyönsä tehneen Hankosen kädenjälki näkyy. Oikeastaan on kyse Haanpään arkistosta, josta on nostettu maukkaimpia paloja vitriineihin ja pöydille esiin. On Haanpään kirjeenvaihtoa, muistikirjoja, valokuvia ja leikekirjoja Haanpäästä kirjoitetusta. Jos joku jotakin Haanpäästä aikoo kirjoittaa, tänne kannattaa tulla tutkimaan.

Esittelyteksteissä muistutetaan, ettei Haanpää ollut tavallinen työteliäs maamies. Heinäpellolle pyydettäessä kirjailija saattoi ojentaa seteliä ja käskeä palkkaamaan kasakan. Mutta esimerkiksi lukuisat kalastuskortit kertovat maalla viihtymisestä. Ja asusteet ja välineet myös. Haanpään jätkyydestä puhutaan myyttinä ruumiillisen työteliäisyyden puutteen vuoksi. Kai se kirjoittaminenkin aikansa vaatii? Mutta silti kotiseutumuseoideologiaan kuuluvaa työteliäisyyttä, tai sen puutetta, pitää jotenkin selittää.

Vitriineissä on esillä Kiinan ja Neuvostoliiton matkojen muistoja, kirjahyllyssä on muutama hajanide Leninin koottuja. Pääasiassa hyllyssä on kuitenkin tietokirjallisuutta, ja kirjallisuuslehtiä on joka puolella. Haanpää pelasi mielellään shakkia, mutta kun kotipaikkakunnalta ei löytynyt mieluista pelikaveria niin harrastus muuttui kirjeshakiksi. Myös näitä viestejä on eri puolilla huoneita.

Esille laitetuista kuriositeeteistä yksi oli kynien markkinointitarkoituksessa tehty käsiala-analyysi. Siteerattakoon se tähän kokonaan:

Käsiala-analyysi n: 135

P. Haanpää
Piippola

Käsialanne on hyvin erikoinen: se kertoo aktiivisuudesta, toimintapakosta, lennokkuudesta ja pessimismistä. Te olette hyvin altis henkisille vaikutteille. Teissä on hyökkäyshalua, aimo annos satiiria, voimakkaita afekteja, epätasaista itsetuntoa ja persoonallisen omalaatuisuuden tehostamishalua.

Kiitämme osoittamastanne harrastuksesta ja toivomme niin käsialatutkimuksen kuin FRIEND-kynänkin olevan Teille mieleen.

Kunnioittavasti
Laatukynä Oy

Tuoreen Haanpää elämäkerran Pentti Haanpään tarina (Into 2013) tekijä Matti Salminen on tulossa pääkallopaikalle kertomaan teoksestaan syyskuun ensimmäinen päivä.

Asterix ja piktit

Tänään vuonna 55 eKr Julius Caesar hyökkäsi Britanniaan, mutta sotaretki ei sujunut eikä Gallian sota saanut jatko-osaa. Britannian valloitus jäi myöhempien Rooman hallitsijoiden tehtäväksi. Vasta Claudiuksen (keisarina 41-54) joukot valloittivat saaren ... mutta eivät sentään aivan kokonaan: pohjoisen asukkaat vastustivat uutta hallintoa voimakkaasti. Mikäli Asterix Britanniassa -albumia on uskominen, roomalaiset alkoivat menestyä etelässäkin vasta kun he tajusivat ajoittaa hyökkäyksensä kello viiden teen aikoihin. Keisari Hadrianuksen aikaan 100-luvulla pohjoiseen rakennettiin 120 kilometriä pitkä valli estämään isommat ryöstöretket roomalaisvallan alueelle.

Skotlantilaiset piktit olivat olleet jo Caesarin harmina. Piktit ovat historian hämärään jäänyt kansa, heidän nimityksensä tulee roomalaisilta. Nämä keltit tapasivat maalata itsensä ennen taistelua, ja siitä juontui roomalaisten antama nimi (picti, maalattu).

Piktit palaavat ensi kuussa maailmankartalle uuden Asterix ja piktit -albumin myötä. Se ilmestyy kautta maailman, myös Suomessa, ranskalaisessa mainosmateriaalissa mainittuna päivänä, 24. lokakuuta.

Uuden albumin ovat tehneet Jean Yves Ferri (käsikirjoitus) ja Didier Conrad (piirrokset) Albert Uderzon ja René Goscinnyn tyttären Anne Goscinnyn valvomina. Molemmat tekijät ovat jo kannuksensa lunastaneet ennen tähän työhän ryhtymistä. Ferrin erityiseksi ansioksi on luettu aikaisempi de Gaulle -sarjakuva. Asterixin lukijoille ei liene yllätys, että sarjakuvan Julius Caesar oli saanut runsaasti vaikutteita kenraali ja presidentti Charles de Gaullelta...

Mainosmateriaali antaisi kuvan, että Asterixin "historiallinen henki" on säilytetty. Nykyiset skotit näyttäisivät antaneen esi-isilleen mallia...

lisäys 25.10.2013
* arvio albumista

Kniivilä, Hailuodon kotiseutumuseo (60/100)

Kniivilä on tuo keltainen rakennus, vaikka
kyltin nuoli toiseen suuntaan osoittaa.

Hailuodon Kniivilän kruununtila tunnetaan jo 1600-luvulta. Isovihan aikaan se autioitui ja tila sai uuden isännän vasta 1742. Lauri Niilonpoika Nikulan jälkeläiset asuttivat ja hoitivat tilaa aina vuoteen 1978. Viimeiset asukkaat, sisarukset Hanna, Heikki ja Eemeli olivat lapsettomia. Tila päätyi heidän jälkeensä kunnalle lahjoituksena. Nykyinen päärakennus on 1800-luvulta. Tila on museoitu sellaiseksi kuin se oli viimeisten asukkaiden eläessä.

Lauttamatka tekee Hailuodossa käymisestä ulkopuoliselle eksoottisen retken. Eilen lautalla oli paljon ulkomaisia turisteja, kotiseutumuseossakaan ei tarvinnut ainoa vieras olla. Sorsanmetsästäjiä ei iltapäivällä paljoa näkynyt, vaikka sesonki on meneillään.

Museo jakautuu kahteen osaan, saaren halki kulkevan päätien toisella puolella on Kniivilä ja toisella puolella eri puolilta Hailuotoa tuotujen rakennusten ulkomuseoalue. Kniivilään kuuluu yhdeksän rakennusta, muualta tuotuja on viisitoista, muun muassa paja, käsityöläistorppa, paikallisen kuuluisuuden Soutaja-Leenan pieni savusauna, riihi ja lukuisia aittoja.

Hailuodon maaseutumaisemassa oli useita huolella hoidettuja vanhoja, edelleen toimivia maatilakokonaisuuksia. Uudempaa rakennuskerrostumaa oli lähinnä kirkko ja liikerakennukset. Maatalous on täällä tainnut suurinta vaurautta tuottaa. Kotiseutumuseossa maatilatalouden esineistö oli pääosassa, kalastuksen esineistöä oli, mutta ei niin näyttävästi.

Oppaalle kiitokset muistutuksesta, että Kniivilä oli vielä auki. On vielä tänään.

Hannan kamari.

Kattaus Kniivilän keittiön pöydällä.

Lypsyjakkarat odottavat käyttöä.

Pärehöylä.

Verkkoaitassa on ruokokatto.

Merellä liikuttiin keskimoottorin voimalla.

Soutaja-Leenan pienen pieni savusauna.

Torpan kattaus oli päätaloa vaatimattomampi.

Hailuodon sota-ajasta muistoksi jäänyt lentopommi.

Viitainahon kotiseutumuseo (59/100)

Piippolan läpi kulkiessa jäi minulta vieläkin Pentti Haanpään museo näkemättä. Museohuoneet ovat avoinna kirjaston aukioloaikoina, ja kolme tuntia olisi pitänyt odottaa. Mutta Viitainahon kotiseutumuseon pihapiirin pääsin katselemaan.

Kotiseutumuseon päärakennuksena on pappila, jonka suunnitteli Gerhard Snellman (kansallisfilosofi J. V. Snellmanin isoisä) työsuhdeasunnokseen vuonna 1777. Snellmanin toimeenpanemana paikkakunnalle syntyi myös kirkko (jonka kirkkomuseota aikaisemmin esittelin). Lisäksi pihapiiriin on tuotu myöhempien aikojen torppa ja muita rakennuksia. Myös kunnan lainajyvästö.

Pihapiiriä on suunniteltu kesätapahtumia ajatellen. Riihi on vanhojen aikojen tapaan hieman kauempana muista rakennuksista. Pihalla oli esillä suurempia maatalouskoneita.

Pulkkilan kotiseutumuseo (58/100)

Pulkkilan kotiseutumuseo taitaa edustaa pahinta, mitä yksityiselle paikallismuseolle voi käydä. Nelostieltä Iisalmeen kääntyvän tien risteykseen on koottu aikoinaan rakennuksia, asuintalo, aittoja ja kunnan entinen viljamakasiini. Toimintaa on pyörittänyt kotiseutuyhdistys, jonka primus motorin kuoltua toiminta on hiipunut. Ajan myötä myös muiden yhdistyksen hallituksen jäsenten nimet ovat siirtyneet hautausmaan kivistä luettaviksi.

Pulkkilan kotiseutumuseon päärakennuksen katto vuotaa. On vuotanut jo useamman vuoden, joku sentään pressun päälle vetänyt. Kunnan kulttuurisihteeri yritti saada kesäkuussa 2012 yhdistystä heräämään, mutta paikalle tuli vain kaksi ihmistä. Sillä joukolla ei yhdistystä uudelleen herätetä.

Kunnat ja museovirasto auttavat yksityisiäkin museoita pitämään rakennuksensa ja kokoelmansa kunnossa. Pohjois-Pohjanmaalla aika moni kotiseutumuseo on saanut tänäkin vuonna tukea korjauksiin tai näyttelyn uudistamiseen. Pulkkilan kotiseutumuseokin olisi varmaan saanut, mutta omistajan pitäisi hakea tukea.

En tiedä miksi Pulkkila-seuran toiminta on hiipunut. Kokemuksesta tiedän useiden yhdistysten karkoittaneen ihmisiä toiminnastaan liian ahtailla määritelmillään. Eräs ei ollut oikea x:läinen, koska hänen vanhempansa eivät olleet syntyneet x:ssä. Saati paikkakunnalle syntymänsä jälkeen muuttaneet! Ihmisellä voi olla monia identiteettejä, sallittakoon kaikissa tapauksissa olla asuinpaikkansa yhteisön jäsen.

Anders Zornin kesä

Juhannustanssit, 1897

Vielä on kesää jäljellä, ainakin eilisen sään perusteella. Sen kunniaksi tänään 1920 kuolleen ruotsalaisen Anders Zornin kesäkuvia. Morassa olevan Zornin museon kesäkausi jatkuu syyskuun 14. päivään.

Kesäkuinen ilta, 1886

Keskiyö, 1891

Kesäilta, 1894

Kesähuvit, 1886

Takakansisuosittelija

Olen unohtanut kehua, että tänne blogiini kirjoittama sarjakuva-arvio on kelvannut suositukseksi sarjakuva-albumin takakanteen. Abel Lanzacin ja Christophe Blainin Ulkoministeriön toisessa osassa kerrotaan ensimmäisestä osasta kirjoitetun muun muassa näin:

"Blain ja Lanzac onnistuvat luomaan uskottavan ja nautittavan kuvan ja kuvauksen maailmanpolitiikan huipulta. (…) ministerin paikalle on helppo kuvitella Alexander Stubb.”

– Reijo Valta, Pois työpöydältä -blogi

Noin kirjoitin ja edelleenkin olen samaa mieltä. Ensimmäisen osan osalta. Toisessa osassa Lanzacin ja Blainin ulkoministeri kiertää kokouksissa, neuvottelee kriisien ratkaisemiseksi ja edustaa ennen kaikkea Ranskaa, jolloin suomalaisen ulkoministerin kuvitteleminen samaan asemaan ei suju yhtä kivuttomasti. Ensimmäisessä osassa kuvattiin enemmän ministeriön sisäistä toimintaa, ministerin ja virkamiesten välisiä suhteita.

Sarjakuvan toinenkin osa on uskottava ja nautittava. Työ vie päähenkilönä olevan ministerin puheenkirjoittajan mukanaan... 

Tämä kirjoitus oli kuluttajavalistusta.