150 vuotta junailua

Tänään 1862 avattiin liikenteelle Helsingin ja Hämeenlinnan välinen rautatie. Tänä vuonna VR juhlii 150-vuotista toimintaansa, merkkivuoteen sisältyy kaikenlaista toimintaa. Juhlintaa varten VR on avannut erityisen juhlavuoden verkkosivuston. Sieltä selviää esimerkiksi, että muutama päivä sitten on julkistettu Seppo Zetterbergin kirjoittama Yhteisellä matkalla - VR 150 vuotta (WSOY 2012). Teos on melkoinen järkäle, 543 sivua.


"Rautateillä on takana hieno menneisyys, mutta myös edessä komea tulevaisuus", toteaa Seppo Zetterberg lehdistötiedotteen mukaan. Historian lisäksi juhlavuoden verkkosivuilla katsotaan tulevaisuuteen, kerrotaan jopa Zeitgeist-liikkeestä:

Olisiko juna sitten todennäköinen kulkuväline hypoteettisessa Zeitgeist-tulevaisuudessa? Miksipä ei: eräs liikkeen kantavista teemoista on kestävä kehitys, ja junia puolestaan on kehitetty viime vuosina varsin ekologiseen suuntaan. Lisäksi olisi helppoa kuvitella joukkoliikenteen olevan enemmän Z kuin vaikkapa autot: liikkeen filosofia puhuu paljon siitä, kuinka ihmisten tulisi oppia pois pakkomielteestä yksityisomaisuuteen ja alkaa jakaa materiaalista hyvinvointia mieluummin kuin hamstrata sitä.

Mitä ajatuksia Zeitgeistin visio herättää? Osaisitko kuvitella astuvasi ilmaiseen, automatisoituun junaan, joka kuljettaa sinua maan halki huimaa vauhtia, käveleväsi pitkin futuristista käytävää, valitsevasi vapaan hytin ja istahtavasi mukavaan, säädettävään istuimeen; alkaisit selata eteesi avautuvalla älypinnalla tulevaisuuden edistyneitä tietomuotoja, kuten hologrammeista muodostuvia 3D-videoita ja kaikkia viittä aistiamme käyttäviä simulaatioita? Kuulostaa melkoiselta tieteistarulta, jos ajattelemme tämän päivän junamatkailua. Mutta vuonna 2162, kukapa tietää...

Eilen matkustin pikajunalla 706 Oulusta Lapinlahdelle. Matka sujui pakkasista huolimatta aikataulun mukaisesti. Tämän toivoisi olevan tärkeimpänä ohjenuorana myös vuonna 2162.

Rautateiden rakentaminen Suomeen aloitettiin muuhun Eurooppaan verraten varsin myöhään. Mutta kun alkuun päästiin, niin muutamissa vuosikymmenissä raiteiden määrä oli jo merkittävä. Pietariin pääsi junalla 1870, Ouluun 1884. Rovaniemelle pääsi 1909.

Ranta-aitta sijoiltaan

Oulun kauppatorin ohikulkija hämmästyi pari viikkoa sitten. Yksi rantamakasiineista oli nostettu pois paikaltaan. Kolmikerroksinen hirsiaitta oli siirretty pari sijaa kauppahallille päin.

Paikalliset uutisten välittäjät tiesivät kertoa, että rakennus tarvitsi uudet perustukset. Alimman hirsikerran vaihtaminenkaan ei olisi pahitteiksi.

Oulun torin ranta-aittoja on siirretty, purettu ja koottu useaan otteeseen. Rantakadun varressa olevat aitat ovat 1800-luvulta. Näin sulavaa siirtoa yksikään torin aitoista ei tiettävästi aikaisemmin ole kokenut.

5000 markan seteli

Parikymmentä vuotta sitten, siihen aikaan kun tarvittava käteinen oli pankkivirkailijoilta haettava, sattui pankkisalissa huomiota herättänyt sanaharkka. Eräs mies välttämättä halusi saada rahansa viiden tuhannen markan seteleinä. Virkailija yritti ystävällisesti selittää, että suurin käytössä oleva seteli oli tuhatlappunen ("Anders Chydenius"), mutta tätä tietoa ei asiakas uskonut. Ja vaati viisitonnisia tiskiin.

Tuore, perjantaina julkistettu Antti Heinosen Viimeiset markat (Edita 2012) taustoittaa tuota mieleen muistunutta sanaharkkaa. 1980-luvulla setelistöä vaihdettaessa suunniteltiin myös viiden tuhannen markan seteliä, jopa niin pitkälle, että Suomen Pankki tilasi Torsten Ekströmilta piirustukset seteliksi.

Viiden tonnin seteli olisi tullut jatkoksi Erik Bruunin ja Ekströmin suunnittelemaa 1986 käyttöön otettua setelistöä. Tässä sarjassa kymppinä oli Paavo Nurmi ja suurimpana tonnina mainittu Chydenius. Jos 5000 markkaa olisi toteutettu, suurimman setelin kunnian olisi saanut Mikael Agricola.

Pääasiallinen syy setelin toteutumattomuuteen oli hidas inflaatio ja maltilliset devalvaatiot. Viiden tonnin setelin käypä arvo pysyi niin korkeana, ettei niin suurelle setelille ollut käyttöä. Lisäksi 1990-luvulla rahan liikkeellelaskijoiden varovaisuus kasvoi: rahanpesijöille, veronkiertäjille ja muille talouden harmailla alueilla kulkijoille suuri seteli olisi ollut helpotus varojen siirtämiseksi viranomaisten huomaamatta.

Torsten Ekström hahmotteli arvopuolelle Mikael Agricolan kasvot Oskari Jauhiaisen vuonna 1952 Turun tuomiokirkon edustalla paljastetun patsaan perusteella. Setelin taustalle Ekström piirsi Turun tuomiokirkon.

En tiedä miten sanaharkka pankissa taannoin päättyi, se jatkui vielä kun olin oman muutaman sataseni saanut nostettua.

Suunnitellun setelin piirustuksiin ja muihin viimeisiin markkoihin voi tutustua tarkemmin Suomen Pankin Rahamuseossa. Viimeiset markat -näyttely esillä 31.12.2012 saakka.



* Rahamuseo
* Viimeiset markat -virtuaalinäyttely

Huima vinhake

Reilut sata vuotta sitten yritettiin kiihkeästi keksiä suomenkielistä nimeä katukuvaan ilmestyneelle uudelle konehevoselle. Into vaikuttaisi olleen yhtä suurta kuin nykyisin suomenkielisen nimen keksimiseksi tabletille tai sormitietokoneelle. Vuonna 1907 ainakin kaksi lehteä kysyi lukijoiltaan miksi tuota ulkomaan tuliaista, automobiilia suomalaisittain olisi sopiva nimittää.

Sanomalehti Suomettaren kilpailun voitti virolahtelaisen kauppiaan Abel Klamin ehdotus hyrysysy. Sana elää edelleen, ainakin Aku Ankan lukijoiden ja Tampereen seudun mobilistien mielissä. (ks. aikaisempi kirjoitus Autto - autto oli 1920-luvun virallinen suositus menolaisen nimeksi)

Aikakauslehti Jokamiehen ja joka naisen viikkolehti kyseli lukijoidensa mielipiteitä samaan aikaan. Lehti marraskuun numerossaan kertoi saamistaan ehdotuksista perusteluineen:


Pikavaunu, koska se on nopea kulkuneuvo;

Pikaliikkuja, samasta syystä;

Pikuri, koska esim. lokomotiviä sanotaan veturiksi;

Sähköhepo, koska se on nopealiikkeinen;

Vinhake, koska se kulkee vinhasti;

Huima, koska huima on suomalainen sana ja koska suomenkielessä käytetään sellaisia sanoja kuin «huimaa kyytiä«, «huimaa vauhtia«  y.m. Karjalassa sanotaan vauhtipyörää huimaksi;

Tulihepo, koska sanotaanesim.höyryhepo, ja koska vaikuttamassa on räjähtävä kaasu (= tuli) samoin kuin höyry vaikuttaa höyryhevossa;

Tulivaunu, koska vaunu kulkee tulen avulla jakoska sanotaan esim. tulilaiva;

Matkamylly, koska esim. maitoseparatoria suomenkielellä, esim. Pohjanmaalla, sanotaan maitomyllyksi ja sahaa sahamyllyksi;

Matkuri, koska esim. tuulesta sanotaan puhuri ja vihuri, hevosesta, joka alamäessä rennosti juoksee, myötyri ja mäkyri, vikuri, potkuri y. m.

Tulivie, koska sitä tuli kulettaa;

Tuliähky, koska se ähkyen kulkee tulen avulla.


Lisäksi runsaasti vitsejä julkaissut ajanvietelehti sai toimittajan arvion mukaan "lystillisiä" ehdoksia, kuten "hajuvaunu, hajumylly, puskuri, kuramylly, kulkunopeuskone, hajuneuvos y. m.", mutta näitä ei lukijaäänestykseen kelpuutettu.

Joulukuussa julkistettiin voittaja. Se oli pikavaunu, jota toimituskin kertoi kannattaneensa. Kilpailun ratkettua lehti suositti:

Suositamme sanomalehdille ja yleisölle suomenkielistä nimeä pikavaunu muukalaisen automobilin sijaan, koska tämä nimi mielestämme on sekä lyhyt että muuten sopiva tuolle niin mukavalle ja nopealle kulkuneuvolle. 

Lunta ja kevyttä pakkasta

Santeri Ivalon kuolemasta 75 vuotta

Eilen 1937 kuoli Santeri Ivalo, Päivälehden ja Helsingin Sanomain pitkäaikainen toimittaja ja päätoimittaja. Ivalo muistetaan kirjailijana, kansanedustajana, historioitsijana, ja myös oululaisena ihmisenä. Sodankylässä kesäkuussa 1866 syntynyt ja Helsingissä pitkään työskennellyt ja kuollut Ivalo valmistui ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1885, tämä kouluaika antaa oikeutuksen käyttää Ivalosta paikallista termiä "oululaislähtöinen".

Ivalo tunnetaan historiallisista romaaneistaan, joita hän kirjoitti koko joukon. Eilisen muistopäivän johdosta nostan esille Ivalon novellit. Jatkokertomuksia -blogissa olen julkaissut neljä Ivalon lehtiin kirjoittamaa lyhyttä tarinaa. Nämä kaikki on kirjoitettu Ingman-nimellä, Ivaloksi nimi vaihtui vuonna 1907.

Teini (1901) kertoo koululaisesta nimeltä Antti Antinpoika. Tarinan aineksia lienee kertynyt Oulun kouluvuosista. Aikaisempi Tunti lukusalissa (1889) kertoo korkeakouluopiskelijan lauantai-illasta.

Vielä siihen mitä rakkautta....! (1899) ottaa aiheekseen kouluja käymättömän Jehun mutkattoman suhtautumisen rakkauteen ja avioliittoon. Mörsky vainajassa (1891) korostetaan naapurisovun merkitystä.

Teini

Käsivarsiaan heilutellen ja ruumistaan puistellen juosta hölkötti pitkäkoipinen teini pimeitä kujasia myöten aamukylmässä kouluun. Hän koetti kääriä kulunutta, mustaa takkiaan tiukemmin ruumiilleen, vaan ei se tahtonut tepsiä kylmää vastaan. Ja kumminkin hänestä tuntui, ettei nyt tänä aamuna ollut kovinkaan pakkanen, vaan se oli syömättömyys, nälkä, joka häntä kylmäsi, — viimeisen leipä-palansa oli hän äsken pistänyt poskeensa noustessaan ylös Eenokki-sepän tuvassa, vaan se oli ollut liian pieni, se ei riittänyt lämmittämään luisevaa ruumista. Ja sillä ravinnolla sitä nyt piti kestää puoleenpäivään saakka, jolloin taas saattoi odottaa Portin Pietarin keittiössä lämmintä ruoka-annosta. Jos sieltäkään enää saa . . . kärtyisiä ovat olleet viime aikoina.

Teini Antti Antinpoika juoksi kinosten väliin polettua polkua pitkin tuulimyllyjen ja navettarakennusten lomitse kunnes vähän leveämpi, mutkainen katu aukeni eteen. Vaan sekin oli vielä aivan pimeä; ainoastaan jonkun porvarin keittiön ovenraosta taikka sarvesta höylätyn ikkunan läpi kumotti arka valon säde. Aamu oli vielä hyvin varhainen. Kuu kolmikulmainen rauta raastuvan toruista viisi kertaa helähti, silloin piti teinien olla koulussa, mutta varalta täytyi heidän jo lähteä kotoaan paljo aikuisemmin.

Lue koko tarina >>


Tunti lukusalissa

— Terve Mikko. Poisko lähdet?

— Poispa taidan. Kovin oli kuivaa.

— Ja minne aiot?

— Hm. Enpä tiedä itsekään. Kotiin nukkumaan.

— Ka — nuku makeasti!

Lukusaliin mennessään tapasi likka ylioppilashuoneen eteisessä tuttavan ulosmenossa, ja siinä ovella ne nuo sanat vaihdettiin. — Iikka juoksi portaita ylös, viskasi päältään takin ja kalossit, sieppasi pöydältä muutaman sanoman ja asettui ikkunan viereen lukemaan.

Hetkisen siinä luki. Mutta ei se oikein miellyttänyt. Totta se Mikko puhui, kun kuivaa sanoi olevan. Siihen kyllästyy tuohon ainokaiseen lukemiseen, vaikka se vaihtelevaakin olisi.

Lue koko tarina >>


Vielä siihen mitä rakkautta ...!

Kolmatta vuotta se jo Jehu apteekkarilla oli. Pienestä poikaressusta asti oli hän kasvanut patroonavainajan konnulla, ja kun hänet sitten, pariinkvmmeniin päästyään, huomattiin toimeliaaksi ja luotettavaksi mieheksi, oli nuori patruuna ottanut hänen kaupunkirengikseen, — hevosta hoitamaan, katua lakasemaan, ja juoksemaan apteekkiherrojen asioilla. Juho hänen nimensä oikeastaan oli, vaan roviisorit hänet Jehuksi olivat ristineet, hän kun koko veitikka oli tohtorin piikoja riiailemaan.

— No jo se on täysi Jehu, he hänelle ilveilivät, — kun kaupungin pulskimpia tyttöjä alkaa kopistelemaan.

— Vaikka eipä paljo mies uskaltanut niihin katsellakaan, kun maalta moukkana tuli! Nyt se vain jo tohtorin silkkihuivi-, juppahame-piikojen kanssa kynkitysten kulkee.

Lue koko tarina >>


Mörsky vainaja

Vanha Mörsky ukko ajeli kiivistä kylätietä verkalleen kotiinsa Kuokkaniemeen päin. Antoi hevosen maleksia ominpäinsä niin hitaasti kuin ilkesi, itse istui kärryillä vaipuneena syviin mietteisiin.

Mörsky vainaja ei ollut kaikkien nerokkaimpia omassakaan kunnassaan, mutta hän oli sitkeä ja opinhaluinen, ja kun hänelle jotain uutta kerrottiin, harkitsi ja punnitsi hän sitä jälestäkäsin omalla järkivähäisellään tyystin ja tarkoin, punnitsi niin kauan kunnes sai tehdyksi jonkin varman päätöksen asiasta.

Nyt hänellä oli mietittävänään muuan seikka, joka kosti häntä itseäänkin sangen lähellä. Hän oli rahanansioilla ollessaan joutunut kyyditsemään muualta herraa ja tämä oli hänelle lämpimästi ja perinpohjin esittänyt yhtä seikkaa, josta Mörsky ei vieläkään voinut päästä selville, vaikka hän sitä miettiissään oli monta piipullista täyttänyt ja tyhjentänyt.

Lue koko tarina >>

* Santeri Ivalosta enemmän Pakkala-kirjailijatietokannasta.
* Meneillään on toinen KaNoKiKu, kansallinen novellinkirjoituskuukausi.

Virkanimike: Vaeltava kirjastonhoitaja

Vantaan (ja Suomen) ensimmäinen kirjastoauto. Kuva: VKM.

Suomen yleisten kirjastojen lainausluvut ovat Pohjoismaihin verrattuna huomattavan korkeat. Yleensä selityksenä tähän on esitetty tiheä lähikirjastoverkko ja kirjastoautot. Lainattava on lähellä, ja kynnykset lainaamiseen matalat. Aivan viime vuosina lainausluvut ovat olleet laskussa, kirjastoverkon karsiminen heijastuu lainauslukuihin ja 1990-luvun laman tapaista nousua ei ole nähty.

Viime vuoden lopulla ilmestyi Antero Kyöstiön kirjoittama Kirjastoautotoiminta 50 vuotta (Avain 2011). Kyöstiö on alan ihmisiä, työuransa kirjastoautossa tehnyt. 1970-luku, jolloin Kyöstiökin siirtyi kirjastoautoon palvelemaan lainaajia, oli asiakkaiden luokse hakeutumisen kulta-aikaa. Samalla vuosikymmenellä valtakunnan lainausluvut kasvoivat huomattavasti.

Kirjastoauton idea on autoa vanhempi. Ajatus kiertelevästä kirjastosta esitettiin Englannissa jo 1600-luvulla, ajatus nimenomaan autossa olevasta kirjastosta esitettiin Yhdysvalloissa 1905.

Suomalaisissa yleisissä kirjastoissa oli reilut sata vuotta sitten runsaasti siirtokokoelmia. Kunnankirjastojen kokoelmat oli hajasijoitettu kansakouluille ja muihin sopiviin paikkoihin. Valikoimia vaihdettiin paikasta toiseen määräajoin.

Helsingin maalaiskunnassa vuonna 1913 päädyttiin radikaaliin ratkaisuun. Kunnankirjastoon palkattiin erityinen vaeltava kirjastonhoitaja, virkanimike oli vandrande bibliotekarie, olihan nykyisen Vantaan asujaimisto tuolloin lähes kokonaan ruotsinkielistä.

Ensimmäinen (ja ainoa) viranhoitaja oli Fritiof Winberg, joka Fingal-hevosellaan kulki kahta eri reittiä ympäri pitäjää keskuspaikkanaan Tikkurilan kirjasto. Halukkaat saivat lainata Svenska Folkskolans Vännerin kautta hankittua kaunokirjallisuutta ja tietoteoksia Fingalin vetämiltä rattailta tai reestä, vuodenajasta riippuen. Winbergille maksettiin kymmenen markkaa kierrokselta.

Vaeltavan kirjastonhoitajan ura jäi alle kahden vuoden mittaiseksi. Kyöstiö arvelee toiminnan loppuneen syyskesällä 1914. Vuoden 1913 toimintakertomuksessa maalaiskunnan kirjasto muisti ottaa itselleen kunnian kiertävän lainaustoiminnan aloittamisesta, siihen kirjattiin Winbergin olleen ensimmäinen vaeltava kirjastonhoitaja koko Suomessa.

Vaeltavien kirjastoautojen määrä on sivukirjastojen tapaan ollut laskussa. Toiminnan supistaminen tapaa innostaa historian tallentamiseen. Suomen Linja-autohistoriallisen Seuran vuosikokous päätti 26.11.2011 laajentaa seuran harrastuspohjaa ottamalla mukaan harrastus-, tutkimus- ja tallentamistyöhönsä myös kirjasto-, myymälä- ja pankkiautot.

Toisen maailmansodan viimeisiä sotilaita

Tänään 1972 kaksi guamilaista kalastajaa havaitsivat katkarapumertoja iltahämärissä kokiessaan miehen samoilla apajilla. Aluksi kalastajat luulivat jonkun kotikylästään olevan liikkeellä, mutta mies osoittautuikin kauempaa tulleeksi. Kyseessä oli sotamies Shoichi Yokoi (1915-1997), joka oli saapunut Tyynenmeren saarelle helmikuussa 1943 Japanin keisarillisen armeijan 38. rykmentin täydennykseksi Kiinasta.

Keisarillisessa armeijassa oli 1940-luvulla korostettu, että kuolema on parempi vaihtoehto kuin antautuminen. Armeijan ohjeistuksen osa sotilaista omaksui niin hyvin, että Japanin valtaamilta alueilta ja saarilta löytyi edelleen sotaa käyviä miehiä aina 1970-luvulle saakka.

Yhdysvaltain joukkojen vallattua Guamin Japanilta 1944, saarelle oli jäänyt kymmenen miehen ryhmä. Seitsemän miehistä lähti vaivihkaa pois viidakosta. Kolme miestä jäi, ja he asettuivat kukin yksin asumaan maakuoppiin. Vuonna 1964 Yokoi havaitsi tovereidensa kuolleen, ilmeisesti nälkään.

Yokoi sinnitteli viidakossa aina tammikuulle 1972 metsästäen, keräillen ja kalastaen. Yokoi ei antautunut tuolloinkaan taistelutta, tosin paikallisten kalastajien ei suuresti tarvinnut ponnistella taltuttaakseen viidakon armoilla lähes 28 vuotta eläneen sotilaan.

"Olen pahoillani, etten palvellut hänen majesteettiaan tyydyttävästi", totesi Yokoi palattuaan Japaniin ja palautettuaan kiväärinsä. Audienssin keisarin luo Yokoi sai 1991. Hänen pitkäksi venyneestä sotapestistä syntyi omaelämäkerrallinen kirja yhteistyössä Omi Hatashinin kanssa (engl. Private Yokoi's War and Life on Guam, 1944-72, Global Oriental 2009).

Sittemmin kävi ilmi, ettei Yokai ollut viimeinen japanilainen sotilas, joka piileskeli Japanin miehittämien alueiden viidakoissa.

Pari vuotta myöhemmin kaksi muutakin edelleen taistelevaa japanilaista löydettiin Filippiineiltä ja Indonesiasta. Yokoin tapauksen innoittamana japanilaiset olivat alkaneet etsiä kadonneita sotilaita muistakin mahdollisista paikoista, ja heitä kaikkien odotusten vastaisesti löytyikin. Vänrikki Hiroo Onoda suostui tulemaan pois viidakosta vasta maaliskuussa 1974 kun hänen esimiehensä tuli kertomaan tiedon sodan loppumisesta ja antamaan käskyn vihollisuuksien lopettamisesta. Indonedian armeija riisui Nakamuro Teruon aseista Morotain saarella joulukuussa 1974.

Vielä 1980- ja 1990-luvuillakin on huhuttu viidakkoon paenneista japanilaisista sotilaista. Juttujen taustalla lienee ollut enemmän turismin vilkastuttaminen kuin todelliset havainnot. Esimerkiksi Yokoin maakuoppa Guamilla on suosittu kohde.

Metsään paenneita sotilaita oli muuallakin kuin Etelämeren saarilla. Viimeiset Viron metsäveljet sinnittelivät myös 1970-luvulle saakka.

Äänestystulokset Oulujokisuistosta

Merikosken voimalan yläkanava viime kesänä.

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulos on tiedossa. Ei käynyt niin kuin arvostettu taiwanilainen ennustaja aamutelevisiossa kertoi. Nyt jäljellä ovat kiukkuinen ja heikko vaihtoehto.

Yleisradio tarjosi vaalituloksen jännittäjälle mahdollisuuden teksti-tv:n lisäksi mahdollisuuden netistä seurata reaaliaikaisesti seurata äänten laskentaa. Jännityksen ollessa tiukimmillaan teksti-tv toimi uudempia teknologioita varmemmin.

Ääntenlaskun valmistuttua netistä oli tarjolla tietoja äänestysalueittain. Tässä vaiheessa tulos oli varmistunut, joten tietoja pystyi helposti selailemaan.

Oman äänestysalueeni (Oulun kaupunki 22 Koskikeskus) tulos oli hämmästyttävä. Aikaisemman seurannan perusteella Kokoomus ja Vasemmistoliitto ovat olleet Oulujokisuistossa asuvien suosiossa. Tällä kertaa kumpikaan ei saavuttanut kärkisijaa, vaan se meni Vihreiden Pekka Haavistolle. Kaikkiaan 1517 käytti äänioikeuttaan, ja noista 517 äänesti Haavistoa.

Toiseksi eniten ääniä sai Niinistö, 425 kappaletta. Väyrynen oli kolmas 270 äänellä, muut ehdokkaat jäivät alle sadan kannattajan. Hylättyjä äänilippuja oli seitsemän. Äänioikeutettuja oli 2186, joista 69,4 prosenttia käytti äänioikeuttaan.

Haavisto - 517
Niinistö - 425
Väyrynen - 270
Soini - 98
Arhinmäki - 97
Lipponen - 62
Essayah - 29
Biaudet - 12

Jottei totuus unohtuisi: Oulun vaalipiirissä eniten ääniä sai Paavo Väyrynen  35,2 prosenttia. Oulun kaupungissa ykkönen oli Sauli Niinistö 32,6 % osuudella. Kaupungissa Haavisto oli kolmas (22,8), vaalipiirissä samoin (14,3).


* Ensimmäisen kierroksen tarkat vaalitulokset

Valtaistuinpeli

Tänään illalla virittäydytään televisiosta seuraamaan presidentinvaalien tulosta.  Ohjelma alkaa YLE TV1:llä kello 19.30, ja jatkuu puolen yön tuntumaan, mahdollisesti sen ylikin riippuen ääntenlaskijoiden nopeudesta.

Reilu viikko sitten YLE TV2:lla alkoi George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu -fantasiakirjasarjan ensimmäiseen osaan Valtaistuinpeli (Kirjava 2003) HBO:n tuottama tv-sarja Game of Thrones. Lannisterien ja Starkien sukujen välisen taistelun tulokset ovat faneille jo selvät, Yleisradio esitti kutsuvierasjoukolle loppiaisena koko tuotantokauden, ja maksukanavia seuranneet sarjan nähneet sieltä. Tulen ja jään laulu-fanisivuille on kirjattu tv- ja kirjasarjojen vähäiset poikkeamat täsmällisesti.

Me vähemmän aktiivisesti fantasiaa seuraavat saamme vielä odottaa maaliskuun puoliväliin saakka kun kakkoskanava esittää ensimmäisen tuotantokauden viimeisen jakson. Tulen ja jään lauluja on ilmestynyt viisi osaa, näistä viimeisintä, viime vuoden heinäkuussa julkaistua A Dance with Dragons, ei ole vielä suomennettu.

Fantasialle tyypilliseen tapaan jo televisiosarjan ensimmäisessä osassa rakentui tarinan kaari käytännössä loppuratkaisua myöten. Hyvät ovat hyviä ja pahat pahoja. Fantasiaa tuskin luetaan juonten yllättävyyden ja äkillisten käänteiden vuoksi. Tarkeämpää on miten fantasiamaailmaa rakennetaan ja miten sen taianomaista elämänpiiriä kuvataan.

Game of Thronesin manner tv-sarjan alkutunnuksen mukaan muistutti suuresti Englantia. Pohjoisessa on rajana Muuri, mereltä uhka on odotettavissa ainoastaan Kapean salmen takaa. Ihmisten maailma on patriarkaalinen, heimojen ja sukujen löyhien liitosten kooste. Parin jakson perusteella aivan stereotyyppisimmistä asetelmista ja sääntöjärjestelmistä ei ole kyse.

"Helt underhållande", kuten Basse toissapäivänä totesi.

Valitettavasti vaalien tulosseurantaa ei voi samallalailla ulkopuolisena seurata. Ja varmana siitä että hyvä voittaa :(



* Game of Thrones Ylen sivuilla.

Matilan talo

Nykyisin Pikisaaressa Merimiehenkotimuseona oleva ns. Matilan talo on Oulun vanhin rakennus, 1730-luvulta saakka. Vuoteen 1983 saakka talo sijaitsi Kirkko- ja Nummikatujen kulmassa (nyk. Kirkkokatu 38), ja siinä ehti toimia muun muassa Limingantullin tullitupa ja Limingan meijerin maitokauppa. Talon historiasta ja nykyisyydestä kerrotaan Oulun kaupungin sivuilla.

Matilan talo on päässyt sarjakuvaankin. Monien muiden kaupunkien tapaan Oulua rakennettiin uusiksi kovaa vauhtia 1960-luvulta alkaen. Pohjoisessa Oulussa oltiin hieman muuta maata myöhemmässä, uuden rakennettavan tieltä purettiin runsaasti vielä 1980-luvulla.

Vuonna 1982 Matilan talon tilanne alkoi näyttää mahdottomalta. Yksittäinen vanha, matala puutalo betonikerrostalojen puserruksessa. Rakennus oli kuitenkin Oulun vanhin, sitä ei voinut jyrätä niin yksioikoisesti kuin muille ympäristössä oleville taloille oli käynyt.

Talon kohtalosta käytiin kansalaiskeskustelua. Siihen otti osaa myös Pentti Nuortimo piirtämällä aiheesta Tahavo-stripin. Se on julkaistu Kuplassa 2/1982 (n:o 6).

Sesonkitaudille

Pankkialalla vaikeuksia rekrytoida henkilökuntaa

I would like to take this time to welcome you to our hiring process 
and give you a brief synopsis of the position's benefits and requirements.

If you are taking a career break, are on a maternity leave,
recently retired or simply looking for some part-time job, this position is for you.

Occupation: Flexible schedule 1 to 3 hours per day. We can guarantee a minimum 20 hrs/week occupation
Salary: Starting salary is 3000 EUR per month plus commission.

Finanssi- ja eurokriisit ovat tainneet ryvettää täysin pankkialan. Eurooppalaisilla pankeilla näyttäisi olevan jo vaikeuksia rekrytoida henkilökuntaa, alan palkat ja vuosibonukset ovat ilmeisesti riittämätön houkutin finanssisektorille hakeutumiseen.

Tämä siitä päätellen, että yksin eilen molempiin sähköpostilaatikkoihini tuli kymmeniä pyyntöjä tulla edes osa-aikaiseksi työntekijäksi Bank Europiin. Darlene lähetti identtisiä viestejä useaan kertaan, kai varmistaakseen, että varmasti kiinnostuisin.

Pyyntönä oli, että tunnista kolmeen päivässä jaksaisi paikalla konttorissa, tästä korvauksena kolme tonnia kuussa. Jos tekisi töitäkin, niin niistä maksettaisiin erillinen palkkio. Jos raha kiinnostaisi, niin kaksikymmentä tuntia viikossa vähintään saisi olla.

Tiedä sitten.

Illalla televisiossa Sauli Niinistö kertoi, että hän on aloittanut kampanjan ahneutta vastaan. Miljonäärikavereidensa kanssa hänellä oli asiasta jo ollut puhetta, ja kaikki olivat olleet samaa mieltä. Onhan se aivan törkeätä, kun kahvikupillisesta huoltoaseman baarissa joutuu kaksi euroa maksamaan. Ennen kupin sai markalla, nyt siis melkein viisitoista mummonmarkkaa! Ihme ahneus on suomalaisiin iskenyt.

Ehkä on parempi pidättäytyä työtarjouksesta. Iskee vielä sellainen ahneus minuunkin. Katsoisivat sitten Teboilin baarin nuoret kassaneidit vinoon, että taas tuolta tulee se kahvin hinnasta valittaja. Eivät enää hymyilisi ja ystävällisesti palvelisi niin kuin nyt.

Tintti elokuvakirjat

Stephen Spielbergin Tintti-elokuvan myötä kaupan on tullut tavanomaiseen tapaan erilaisia elokuviin liittyviä painotuotteita. Viime vuoden puolella ilmestyi kaksi lastenkirjaa, Hurja pako ja Salaperäinen pienoismalli (molemmat Otava 2011). Tekotapa on tuttu: elokuvan episodi on kerrottu lyhyenä tarinana ja kuvituksena ovat elokuvan still-kuvat.

Nämäkin on nyt painettu koviin kansiin, takavuosina vastaavat elokuvalastenkirjat tehtiin pahvikantisina.

Kirjakauppaluetteloissa kirjojen tekiköiksi on merkitty Tintin elokuvan käsikirjoittajat Steven Moffat, Edgar Wright ja Joe Cornish. Amazonissa vastaavien englanninkielisten kirjoittajana on Kirsten Mayer.

Tässä kuussa pitäisi ilmestyä elokuvan pohjalta kirjoitettu romaani. Tintin seikkailut - romaani elokuvasta (Otava 2012) on ennakkomarkkinointiin ilmoitettu nimeke. Kirjoittajana on Alexander Irvine, joka on tehtaillut kirjoja elokuvien pohjalta aikaisemminkin, viime aikoina esimerkiksi Transformers, Supernatural, Virus ja Mystery Hill -elokuvista tai tv-sarjoista. Ohessa ranskankielisen laitoksen kansi, sama elokuvamateriaalista tuttua kansiaihetta käytettäneen suomenkielisessäkin laitoksessa.

Aivan ensimmäinen elokuvan teemaan liittyvä painotuote oli Tintin seikkailut tarrakirja (Otava 2011), jos mukaan ei lasketa Hergén alkuperäisiä Yksisarvisen salaisuutta ja Rakham Punaisen aarretta yksiin kansiin painettuna (Otava 2011). 32-sivuisessa tarra-albumissa on yli sata neliväristä tarraa liimailtavaksi. Tekijäksi on merkitty Veronica Paz.



Suomessa kustantajat eivät yleensä ole innostuneet julkaisemaan elokuvakirjojen valikoimiin kuuluvia Passprt to Reading -teoksia. Ei tässäkään tapauksessa. Sellainenkin elokuvakirjaperheeseen kuuluva tuote maailmalla on, tässä tapauksessa Kirsten Mayer on niitä puurtanut. Suomessa lukeminen opitaan niin nopeassa tahdissa, yleensä lukuvuodessa, ettei teoksille juurikaan markkinarakoa ole.

Aikuisempaan makuun maailmalla on julkaistu viime vuonna Jean-Marc Lofficierin ja Randy Lofficierin Tintin - The Essential Quide to the Legendary Boy Detective (Oldcaste 2011).

Muutakin on julkaistu. Suositeltavia englanninkielisiä oppaita Tintin maailmaan Benoit Peetersin Herge, Son of Tintin (Johns Hopkins 2011) ja Hergén virallisen elämäkerran kirjoittajan Philippe Goddinin The Art of Herge 1-3 (Scb 2008-2011). Nämäkin Otavan soisi julkaisevan.

Guggenheim Fantasma

Guggenheim Fantasma

"Helsingin kaupunginmuseon johtajan Janne Gallen-Kallela-Sirénin korkealentoiset ylistyspuheet kääntyvät teennäisyydessään hanketta vastaan", kirjoitti Uutispäivä Demari viime viikolla pääkirjoituksessaan. Otso Kantokorven ei viime viikkoina ole juurikaan tarvinnut Guggenheim-hanketta vastustaa, sen työn on Gallen-Kallela-Sirén tehnyt itse.

Sosiaalisen median kautta on levinnyt Gallen-Kallela-Sirénin Nelosen uutisille antama haastattelulausunto, gutenbergiläisen alfabeettisen universumin hylkäämistä ja ulkoavaruuden ufojen hyökkäykseltä suojautumista käsittelevä lyhyt esitelmä ja vaikkapa vuonna 2009 Helsingin Sanomien mielipidesivulle kirjoitettu vastakirjoitus ovat herättäneet hämmästystä. Nelosen sivuilla taisi olla uutinen siitäkin, että Gallen-Kallela-Sirén-haastatteluvideo on kerännyt ennätyksellisen katsojamäärän.

Gallen-Kallela-Sirén kuuluu Teemu Mäen nimeämään kolmen koplaan, joka vastustaa suomalaisen taide-elämän maolaistamista. Ainakin 2009 Gallen-Kallela-Sirén käytti vielä suomettumiskorttia julkisesti, onneksi sitä ei (vielä) ole Guggenheim-keskustelussa kuultu. Ja toivottavasti ei kuullakaan, se toivottavasti on jäänyt alfabeettiseen universumiin.

Eilen Demarissa esiteltiin Matti Klingen ajatuksia hankkeesta. Katajanokkaa ei pitäisi pilata moisilla amerikkalaisilla rakennuksilla. Helsingin engeliläinen henki tulisi säilyttää. Guggenheimin sijoituspaikaksi Klinge esittää Kiasmaa.

"Siinä toteutuisi kaikki, mitä he [Guggenheimin edustajat] tavoittelevat", Klinge totesi toimittaja Sari Salorannalle.

Gallen-Kallela-Sirénille Guggenheim edustaa uuden visuaalisen aikakauden alkamista, visuaalisen lukutaidon kehittymistä ja laajempaa ymmärtämistä. Taidehistoriassa puhutaan usein fantasmasta, imaginaarisen erityisesta rakentumisesta. Ehkä Gallen-Kallela-Sirén on jättänyt sanan pois esityksistään, ettei -- kuten on tavallista -- sitä sekoitettaisi fantasiaan, kuvitelmien maailmaan. Sellainen ei olisi hyväksi millekään hankkeelle.

Suomentaja Mika Siimes on koonnut Julia Kristevan Musta auringon lyhyen sanaston lukijan avuksi. Sanastossa ei ole pyrittykään selittämään vaikeita käsitteitä tyhjentävästi. Fantasman Siimes kertoo Lacanin mukaan olevan 'jähmettynyt kuva', joka estää traumaattisen kokemuksen paluun tietoisuuteen.

Kolmen koplalle ja Suomelle ylipäätään Guggenheimin toteutuminen olisi turmioksi. Suomettumistrauma jähmettyisi visuaaliseksi universumiksi, ja traumaattinen kokemus ei koskaan tulisi tietoiseksi, käsiteltäväksi, korjattavaksi ja ylipäästäväksi.

Guggenheim Fantasma II

Rusakot maailmankartalle!

En tiedä onko kyseessä urbaanilegenda, mutta joskus kuulee väitettävän ettei Oulu olisi kaupunki EU:n määritelmien mukaan. Asukastiheys olisi taajama-alueillakin aivan liian pieni.

Vanhempien sukulaisten ajatuksissa olemme täysin kaupunkilaistuneet. Niin että lapsia sopi tentata luonnontuntemuksesta. Yllätyksekseen he saivat asiantuntivia ja omakohtaisia vastauksia.

Meillä Tuirassa on tornitaloja varmaan tiukempienkin määräysten täyttämiseksi. Silti pienemmät metsäneläjät uskaltautuvat betonierämaan asukeiksi. Vähintään kerran viikossa takapihalla näkee rusakon, jälkiä tuoreella hangella useamminkin. Pulskia ja kookkaita ovat, ravintoa riittää.

Sata vuotta sitten rusakko oli Pohjanmaalla tuntematon. Laji oli aloittanut vasta levittäytymisen Suomeen. Ainoastaan Karjalan kannaksella ja muutamilla muilla alueilla sitä oli runsaasti. Harvinaisempana rusakkoa tavattiin pohjoisimmillaan Leppävirralla ja Kontiolahdella.

Janakkalainen insinööri D. J. Wadén selvitteli rusakon levinneisyyttä viime vuosisadan alussa, hänen tekemänsä on oheinen Suomen Metsästyslehdessä julkaistu kartta.

Taitaa nykyisin olla metsäjänistä yleisempi. Lappiin rusakko ei ole levinnyt, se on jäänyt jänisten valtakunnaksi, ainakin toistaiseksi.

Nykyisin luonnonvaraiseksi suomalaiseksi jäniseläimeksi katsotaan myös citykani eli villikaniini. Kanta on pääkaupunkiseudulta levittäytynyt myös muihin kaupunkeihin. Oulun kaupungin puisto-osastollakin valmistauduttaneen kauhulla tulokkaisiin.

Selvittiin hirvikärpäsistäkin säikähdyksellä. Noin 50 kilometrin vuosivauhtia kohti puurajaa etenevä hyönteinen pelottanee ihmisiä tällä hetkellä jossakin Rovaniemen yläpuolella.

Kirjoituksia Hauremaasta

Heikki Saure
Kirjoituksia maasta
ntamo 2011
315 s.


Heikki Sauren Kirjoituksia maasta -teoksen ulkoasu saattaa pohtimaan sen nimeä. Kannet ovat valkeat, puhtaat, takakansi kertoo vain "Heikki Saure on lahtelainen kirjailija" ja etupuolella on kirjailijan ja teoksen nimekkeen lisäksi ainoastaan kustantajan nimi oikeassa ylänurkassa.

Suuren neliön muotoinen paksu kirja on arvoituksellinen paketti. Ensilukemalla nimi Kirjoituksia maasta vie ajatukset suuriin sfääreihin, loputtomaan avaruuteen, josta katsoen nimi vaikuttaa runolliselta ihmiskunnan tai maapallon puolustukselta.

Tietokirjallisuuteen kuuluvat Kirjoituksia-alkuiset teoksen nimet ovat yleensä merkki johonkin aihepiiriin kuuluvien, löyhästi toisiinsa liittyvien artikkelien kokoelmasta. Kooste voi olla tekijän itsensä, mutta useammin toimittajan kasaama. Valtion taidemuseo on julkaissut viisi kokoelmaa Kirjoituksia taiteesta (1997-2009), poliisiammattikorkeakoulu pari koostetta Kirjoituksia talousrikollisuudesta (1998-1999). Itse annoin Olemisen junnaava sitko kirjoituskokoelmalle alaotsakkeen Kirjoituksia Aku Ankan maailmasta (2009). Yhtenäistä ja kokoavaa teoksessa ei ole.

Immanuel Kantin kirjoituksia on kerätty kansiin nimen Kirjoituksia biologiasta ja lääketieteestä (Rainvaik 2006) alle. Friedrich Nietzschen nuoruudenkirjoituksista muodostui kokoelma Kirjoituksia kreikkalaisista (Summa 2006).

Eri elämänalojen merkittävien tekijöiden tekemiä tekstejä on koottu kirjoituksia-otsakkeen alle. Tiedontarpeita voivat täyttää vaikkapa Bertol Brectin Kirjoituksia teatterista (VAPK 1991), Leevi Madetojan Kirjoituksia musiikista (1989) tai Yrjö Sirolan suomentama Leninin Kirjoituksia uskonnosta (1925).

Joskus 'kirjoituksia' saa lisäkkeen 'ja puheita'. Viime vuosisadan alun johtaviin historiantutkijoihin kuuluneen J.R. Danielsson-Kalmarin ajatuksia on luettu vuosikymmenet Kirjoituksia ja puheita 1-3-teossarjasta (WSOY 1928-1930). Kirjasarja tunnetaan tosin paremmin alaotsikoltaan, Tien varrelta kansalliseen ja valtiolliseen itsenäisyyteen. Harvalukuisten suomalaisten maolaisten käsissä on Punaisen kirjan lisäksi kulunut Mao Tse-Tungin Kirjoituksia ja puheita yhteisrintamasta (1972). Jussi Halla-aho kokosi ideologiaansa käsitteleviä tekstejä Kirjoituksia uppoavasta lännestä (2009) omakustanteeksi.

Ei 'kirjoituksia' aina merkitse hajanaista artikkelikokoelmaa. Eeva Reinilän Kirjoituksia itselle (Kirja kerrallaan 2010) on kokonaisesitys itseanalyysistä.

Kaunokirjalliseslta teokselta lukija odottaa eheää esitystä vaikka sen nimessä olisikin 'kirjoituksia'. Dostojevskin Kirjoituksia kellarista (Gummerus 1973) on paaluttanut odotuksia pitkälle tulevaisuuteen. Tämä teos on ladannut 'kirjoituksiin' odotuksen ihmisyyden, myös sen raadollisen puolen käsittelystä.

Heikki Sauren Kirjoituksia maasta osoittautui varsin konkreettisesti nimetyksi teokseksi. Saure keräsi yli kymmenen vuoden ajan maassa lojuvia paperinpalasia ja muita esineitä, joissa oli käsinkirjoitettuja merkkejä: kirjaimia, numeroita tai piirroksia. Kirjoituksia maasta on valikoimaton kokoelma kirjailijan eteen sattuneesta. Löydetty on ollut esillä Galleria Happihuoneessa Helsingissä 2007 ja Kauppakeskus Triossa Lahdessa elo-syyskuussa 2011.

Saure on löytänyt maasta samantapaisia lippuja ja lappuja kuin me kaikki muutkin. Kauppalistoja, vihaisia viestejä, revittyjen kirjeiden kappaleita, kuitteja, koululaisten kokeita ja niin edelleen. Sellaista mitä itsekin on saattanut tarpeettomana pois heittää.

Rätit / Maito / Lihal.kuutio / Sipuli / Jauheliha + muu?

Kusipää / tässä EI / ole P-paikka

2160,-

Natalia / 09.02.04 

Loppupuolella teosta on parinkymmenen sivun kokonaisuus muistikirjasta revittyjä lehtiä. Kirjoittajalla on ollut runollista yritystä, mutta julkaisuyhteydestä voi päätellä tekijän hylänneen tekstinsä. On käsitelty muun muassa ihmismielen saloja.

Sauren eteen sattuneiden paperinpalojen muodostama kokonaisuus vaikuttaa aluksi "kirjoituksilta" tietokirjallisessa merkityksessä. Hajanaiselta ja löyhältä. Mutta kun lipuille ja lapuille antaa aikaa -- kuten vaikkapa Dostojevskin romaanille -- lahtelaisten elämä alkaa hahmottua. Iloineen ja suruineen, kaikessa kokonaisuudessaan. Löydöksien julkaiseminen Jari Härkösen värivalokuvina antaa lukukokemukselle vahvan kaikkiin aisteihin vetoavan lisän.


* Kirjoituksia maasta nokturno.orgissa
* Kirjoituksia maasta ntamon sivuilla

Ei Fredrik, eikä Kristian, vaan Margareeta

Tänään 1972 Tanskan valtaistuimelle nousi Margareeta II. Kuningatar on hallinnut siis maataan 40 vuotta, ilmeisen viisaasti ja kansaa ymmärtäväisesti. Uutisten mukaan Margareeta on Euroopan suosituimpia kruunupäitä.

Tänä vuonna 72 vuotta täyttävä Margareeta  ei syntynyt kuningattareksi. Tanskan televisiokannan huomattavaan kasvuun saaneet Elisabeth II:n häät 1952 herättivät kansalaiskeskustelun, jonka perusteella 1953 maassa päätettiin kansanäänestyksellä, että sen hallitsija voisi olla nainen, Ison-Britannian tapaan. Äänestyksen perusteella tytärkin otetaan huomioon kruununperimyksessä, mikäli hallitsijalla ei ole poikia, niin tytär voi nousta valtaistuimelle.

Tanskaa 1947-1972 hallinneella Fredrik IX:llä oli kolme tytärtä, joista vanhin Margareeta tuli muutoksen myötä kruununperijäksi.

Edellinen Tanskaa hallinnut nainen oli Kalmarin unionin perustaja Margareeta I (1353-1412, kuningatar vuodesta 1387). Nimikaima oli varsinainen mahtinainen, kuten Ison-Britannian Elisabeth II:n 1500-luvun nimiedeltäjä.

Kalmarin unionin hajoamisen jälkeen tanskalaisten hallitsijoiden nimiluettelo on varsin yksitoikkoinen: vuosina 1513–1523 hallinneen viimeisen unionikuningas Kristian II:n jälkeen valtaistuimella ovat olleet Fredrik I, Kristian III, Fredrik II, Kristian IV, Fredrik III, Kristian V, Fredrik IV, Kristian VI, Fredrik V, Kristian VII, Fredrik VI, Kristian VIII, Fredrik VII, Kristian IX, Fredrik VIII, Kristian X ja jo mainittu Margareetan isä Fredrik IX.

Sukupuolen lisäksi Margareeta on nimellään tuonut vaihtelua hallitsijaluetteloihin. Nykyisen kruununperimyksen mukaan maan kruununprinssi on Fredrik.

Uutisankkuri Peter Nyman tiesi kertoi, että Margareeta tunnetaan tupakointipaheestaan. Ehkä ripaus inhimillistä heikkoutta on hyväksi hallitsijalle, tai ainakin hänen suosiolleen.

Roshankowskin hirviä

Suomen Metsästyslehti 1/1909 julkaisi kolme kuvaa hirvistä. Lehdessä oli muutaman vuoden ajan seurattu lainsäädäntötyötä, metsästäjillä keskenäänkin oli erilaisia tavoitteita kuka ja missä saisi näitä hiljan Suomen metsiin kotoutuneita suuria riistaeläimiä ampua.

Hirvistä puhuttaessa usein mainitaan, että eläin oli Suomessa tuntematon Seitsemän veljeksen (ilmestyi 1873) kirjoittamisen aikaan. Suuri kasvissyöjä ei vanhoissa metsissä viihtynyt, sahateollisuuden myötä syntyneet nuoret taimikot houkuttelivat Venäjältä ja Ruotsista yksilöitä laajentamaan reviiriään, ja tuotiinpa laumoja tarhattavaksikin.

Hirvikantaa vaalittiin, ja pitkään ainoastaan urosten metsästäminen oli sallittua. Sarvipäät metsästysmuistoja halajavia kiinnostivatkin enemmän.

Vuonna 1909 uljas eläin oli kuitenkin sen verran harvinainen, että Metsästyslehti katsoi aiheelliseksi julkaista kolme kirjakauppias Joh. K. Lindstedtin kustantamaa kuparigravyyriä. Lindstedt myi kuvia halukkaille kaksikymmentä markkaa kappale. Jos ostajalla oli Suomen Kennelklubin jäsen, niin kuvat sai puoleen hintaan.

Kuparigravyyrit oli tehty venäläisen P. Roshankowskin maalausten perusteella. Hirviä talvella on signeerattu vuonna 1907. Nuoriin metsiin taiteilija on metsän elikot sijoittanut.

Jack London ja vapauden kaiho

Rasputin, Jack London ja Corto Maltese Japanin sodan pyörteissä.

Tänään 1876 syntyi Jack London (k. 1916), kaikille tuttu erämaakirjailija ja sosialistisesta utopiasta haaveilija. Kirjailijan elämän kaari oli lyhyt, mutta tuottelias. Varsinaisiin maailmankirjallisuuden klassikoihin häntä ei yleensä mukaan lasketa. Tavallinen kirjallisuushistoriallinen yhteenveto hänen tuotannostaan on, että hän joutui elantonsa ansaitakseen kirjoittamaan liian paljon ja liian nopeasti. Laatu kärsi, myynti laski ja kierre oli valmis.

Ehkä tuolla vienosti on yritetty sanoa, että sosialistiset utopiat olisi saanut jättää kirjoittamatta. Eivät ne kuitenkaan ole estäneet ihmisiä yli ideologiarajojen pitämästä Londonin erätarinoista.

Ensimmäinen Londonin suomennettu teos oli Erämaan ääni (The Call of the Wild, 1907). Sen kustansi Kössi Kaatra Markan kirjastossaan osana n:o 8. Seuraavat olivat Kaapo Murroksen suomennos Ennen Aatamia (1908) ja J.K. Karin saksasta suomentama Kunnallissosialismi Englannissa (Raivaaja 1908). Tunnetuin utopiateos Rautakorko ilmestyi suomeksi Yhdysvalloissa amerikansuomalaisten luettavaksi (Suom. sos. kustannusyhtiö, 1910).

Otava ja Karisto löysivät Londonin 1910-luvulla. Siitä lähtien Londonin erä- ja seikkailukirjoja oli koko ajan tarjolla. Kansallisbibliografia tuntee 221 suomeksi julkaistua laitosta ja painosta. Niistä vain kolme on tältä vuosituhannelta.

Ensimmäisissä, vuonna 1908 suomalaisissa lehdissä julkaistuissa London-arvioissa muistutettiin kirjailijan sosialistisesta luonteesta. Tarinoiden viehättävyys huomioitiin poliittisen raja-aidan toisellakin puolella. Esimerkiksi Suomen Metsästyslehti julkaisi 1908 Erämaan kutsun viimeisen luvun nimellä Buck. Kaatran kirjakaupan julkaisuun ei viitattu sanallakaan, katkelman sanottiin olevan teoksesta Skriet från Vildmarken (ilmestyi Suomessa ruotsiksi tällä nimellä vasta 1948).

Eräs Demarin elokuva-arvostelija 1990-luvulla pohti silloin televisiossa esitettyjä Dirty Harry-elokuvia ideologisesta näkökulmasta. Miksi tarinat käännetään loppukohtauksissa aina vapaan kapitalismin ihannoinniksi? Kriitikon mielestä juonen perusteella se toinen vaihtoehtokin olisi ollut yhtä mahdollinen.

Londonin eräkirjojen lopuissa puhuu vain vapauden kaiho. Sille värin antaminen jää lukijalle.

Vaikka London sai suurta suosiota 1920- ja 1930-luvuilla, jonkin epäilyttän leima hänessä oli. Vuosina 1939-1946 ei ainuttakaan hänen teostaan painettu Suomessa.



* Jack Londonin Rautakorko on Wikiaineistossa ja Gutenbergissa.
* Kirjantamossa näköispainoksina ovat myynnissä Etelämeren seikkailuja ja Punainen jumala.
* Jatkokertomuksissa Suomen Metsästyslehdessä julkaistu Buck.

Petr Rehorin ärrät

Valvegalleriassa on esillä 29. tammikuuta saakka Petr Rehorin näyttely Kirjainten ruumis (The Body of Letters). Esillä olevat teokset ovat osa Rehorin pidempiaikaista työtä, jossa hän on käsitellyt kirjaimia.

1990-luvulla Rehor sattui Helsingissä paikalle, kun erään jo edesmenneen pankin kylttiä poistettiin paikoiltaan. Valokirjaimet olivat menossa kaatopaikalle. Neuvottelujen jälkeen hän sai ne itselleen, ja sittemmin kirjaimet ovat muokkautuneet uuteen uskoon. Lisäksi on syntynyt koko joukko asetelmia ja muita kuvia. (teoksia vuosilta 2000-01 täällä)

Valvegallerian näyttelyn pääosassa ovat kirjaimista tehdyt asetelmat. On osa lähtökohdistakin digiprintteinä esillä. Blogisti keskittyi havainnoimaan R-kirjaimia.

Kirjainten ruumis on vuosien mittaan muuttunut niin, että alkuperäisen pankin nimen hahmottaminen on jo vaikeaa. Eikä se ole enää olennaistakaan. Rahamarkkinat ovat myös luoneet nahkansa lukuisia kertoja, niin nopeasti ettei siinä taiteilijan luova inspiraatiokaan pysy perässä.

Ruokapaketteja tarvitseville

Päivän uutisissa on kerrottu, etteivät sosiaalitukiin oikeutetut suomalaiset hae tukiaan. Hesarissa kerrottiin myös, että Viron maaseudulla toivotaan ruokapaketteja Suomesta. Edellinen on ollut tiedossa jo viimeiset viisitoista vuotta, jälkimmäinen on ainakin minulle uusi tieto. Hyvinvointiyhteiskunnassa ei kehdata pyytää, olemattomien tukien maassa on pakko.

Taannoin sukulaiseni pesää selvittäessä kävi ilmi, että hän oli 1960-luvulla ja vielä 1970-luvun alussakin säännöllisesti lähettänyt ruokapaketteja Lappiin, parille perheelle Muonioon ja Kolariin. Jäämistössä tästä oli todisteena lappilaisten lähettämät kiitoskirjeet. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta rakennettiin vasta 1970-luvun alussa, joten etelän paketit olivat tervetulleita.

Aivan vastikkeetonta ei ruokapakettien lähettäminen ollut. Niiden avulla ylläpidettiin ainakin tuttavuussuhdetta, jonka perusteella kesäisin lomaileva etelän ihminen sai pohjoisessa käydessään yösijan. Harvemmin keskiluokallakaan oli varaa majoittautua pohjoisen hotelleissa useampia öitä.

Muoniosta ja Kolarista tulleet kirjeet näyttivät suurella vaivalla kirjoitetuilta. Sisältö oli yleensä lyhyt, kaksi kappaletta tekstiä. Ensimmäisessä kiitettiin, ja kerrottiin ruoan tulleen tarpeeseen. Toisessa valitettiin työn vähyyttä tai saatettiin kertoa perhetapahtumista. Lopuksi toivotettiin tervetulleeksi ensi kesänä.

1960-luvulla maaseudulla joutui maksamaan veroa kotona asuvista työikäisistä lapsista. Heidän työpanoksensa katsottiin hyödyttävän pientilallistakin, ja tästä hyödystä verottaja halusi oman osansa. Varsin tehokkaasti köyhempien perheiden lapset päätyivät maailmalle.

Toinen kiitoskirjeitä lähettäneistä perheistä ilmoitti muuttaneensa Ruotsiin. Toisen myöhemmät kohtalot eivät kirjeistä selvinneet. Ehkä tupojen etenkin pohjoisessa suuresti nostamat palkat ja/tai valtion pientilallisillekin laajennetut maataloustuet auttoivat sen omille jaloilleen. Taksoihin perustuva verotuskin jäi 1960-luvulle.

Jäämistössä seuraava dokumentti lomanvietosta oli rakeinen valokuva, jossa sukulaismies laskeutui Spear Airin lentokoneesta jossakin Espanjassa (kuvan kone on parkissa Helsinki-Vantaalla 1973). Spear Air oli Keihäsmatkojen oma lentoyhtiö, joka toimi vuosina 1972-1974.

Ehompi Roope-setä

Disneyn sarjakuvamaailmassa pienetkin muutokset ovat suuria uudistuksia. Vuoden alusta Sanoman Ankka-lehtiperheeseen vuodesta 1978 lähtien kuulunut Roope-setä on muuttunut, kuten uusimman numeron (1/12) kansi kertoo, entistä ehommaksi. Taskulehden koko on kasvanut pari senttiä korkeutta ja leveyttä.

Roope-setä -lehden aineisto on pääasiassa tullut Italiasta. Uudistuksen jälkeen lehti on ulkoasultaan samankokoinen kuin italialainen esikuvansa, myös kuukausittain ilmestyvä Paperino Mese (suom. kuukausittainen Aku Ankka). Yhtäläisyys italialaiseen kumppaniin ei ole kuitenkaan täydellinen. Suomalaisessa versiossa sivuja on sata, italialaisessa lähes kaksin verroin (196 s.).

Sisällöltään Roope-setä jatkaa tutulla ja turvallisella linjalla. Johtotarinassa Superkuhmu Roope ja Kroisos ottavat mittaa toisistaan, ja sattuman kautta (Akun aiheuttamana) Roope saa ylivoimaisen vahvan aseman pörssissä. Roope ei kuitenkaan tule kertoneeksi Akulle saamastaan edusta, ja Aku hövelinä paikkaa virheensä. Mikä Roopen mielestä oli tietysti kamala virhe.

Toimituksen tietonurkkauksen nimi on vaihtunut vuodenvaihteessa Roope-sedän tietotoimistosta Päivän Pamaukseksi. Sivulla selvitetään lehtiuudistusta ja esitellään kuukauden klassikkotarinan piirtäjä, Giulio Chierchini (s. 1928).

Kuukauden klassikko on vuodelta 1974, Kadonneiden korujen arvoitus. Mikki Hiiri kutsutaan Höpslandian hoviin selvittämään ikäviä koruvarkauksia. Syyttävä sormi alkaa osoittaa kohti kruununprinssiä, mutta skandaaleilta vältytään. Gian Giacomo Dalmasson käsikirjoittamassa jutussa Mikki ratkoo rikoksen yksin, ilman apumiehiä.

Chierchinin ruudun täyttö on ilmavaa ja ekonomista. Hetken epäilen lehden suurentuneen koon tuoneen lisää tyhjää tilaa ruutuihinkin, mutta siitä ei ole kyse. Chierchinin peruskokoisissa ruuduissa on harvoin edes taustoja.

Lehden lopuksi on kaksi tuoreempaa tuotantoa olevaa tarinaa. Pikku-Akun (Akun lapsena) seikkailuissa kuullaan puiden tarinoita ja vaihteeksi journalisteina toimivat Aku ja Touho saavat testattavakseen Roopen tehtaiden uuden kameran.

Donna Duck hurmaa 1937.

Päivän Pamauksessa muistutetaan myös, että tänään 9. tammikuuta Donna Ankka täyttää 75 vuotta. Meksikolaisen kaunottaren ensiesiintyminen oli tänä päivänä 1937 teatterilevitykseen tulleessa Don Donald piirroslyhärissä. Donna oli roolitukseltaan esi-Iines (Daisy Duck). Iines on Donnaa muutaman vuoden nuorempi, Iines astui parrasvaloihin 7. kesäkuuta 1940 filmissä Mr. Duck Steps Out.