Karikatyyreja ja kuvitettuja aforismeja

[Aforismeja, elämänviisauksia ja sananlaskuja löydät Sanottua -sivuilta]

Eilen puolilta päivin lainasin kirjastosta kaksi teosta, joiden kannen ja sijaintipaikan perusteella arvelin olevan uutta suomalaista sarjakuvaa. Kotona sisältöä lukiessa kumpikaan ei osoittautunut sarjakuvaksi. Ville Tiihosen Sieltä jostakin (WSOY 2009) oli karikatyyreja ja Kati Launiaisen Hihka (Sammakko 2009) (kuvitettuja) aforismeja.

Hihkan kustantaja Sammakko on takakannessa suositellut teoksen kirjastoluokaksi 82.2 eli suomalainen runous. Tiihosen teoksessa ei ole painettua suositusta, eikä sitä ole kustantajan verkkosivuillakaan.

Pikainen tarkastus osoitti, että teokset on laajasti yleisissä kirjastoissa luokitettu suomalaiseen sarjakuvaan (85.32). Kirjastoissa on varmaankin käytetty kritiikittömästi Kirjavälitykselta saatuja luokittelupohjia. Asian ehtii vielä syksyn mittaan kirjastoissa korjaamaan, tosin lisätyötä se teettää.

Omat suositukseni olisivat Tiihosen teokselle 74.17 (Karikatyyrit) ja Launiaisen 10.8 (Aforismit). Vaihtoehtoisesti molemmat voisi luokitella suomalaisiksi kuvakirjoiksi ja kuvallisiksi vitseiksi (85.22).

Kummassakaan kirjassa ei ole mitään vikaa, päinvastoin, väärä luokitus tuottaa vain vääriä oletuksia niiden sisällöstä.

Kati Launiaisen Hihka-hahmo on tuttu netin e-korteista. Ensimmäisessä kirjamuotoisessa asussa Hihka jatkaa osin tutuin kuvin ja tekstein, uuttakin Launiainen on kirjaa varten tehnyt. Kirjassa on kullekin mietteelle ja sen kuvitukselle varattu aukeama. Tapa on perinteisen kaunis, aforistiikka saa tilaa ympärilleen.

Aforismit ammentavat yhteisestä, laajasta länsimaisestä kirjallisesta ja kansanperinteestä. "Kutistuneen sisuksen oire on paisunut ego". "Sama kuu sinullakin siellä missä oletkin". "Kynttiläkin lämmittää, jos sen viitsii sytyttää". Persoonallisempiakin on välillä: "Autot ne käy bensalla, minä olen tuulella käyvä". "Luistimen laittaminen jalkaan on kuin valmistelisi itselleen jotain ansaa".

Yhdessä kuvien kanssa jutut toimivat.

Jos Launiaisen teos on tyttömäistä asioiden haltuunottoa ja ymmärtämistä, niin Ville Tiihonen on poikamaisesti alapäänjuttujen kautta samojen asioiden äärellä. Tiihosen ilmaisu on rujoa, siistimätöntä, useimmiten peräreiän sisältöä ja tuotoksia sisältävää. Nimi Sieltä jostakin viitannee paikkaan, jonne aurinko ei (yleensä) paista. "Keltainen on kevään muotiväri". "Me läskit ollaan saatanan leppoisia". "Koittakaa lapset muistaa ero pettingin ja runkkaamisen välillä".

Tiihosen rujot tussipiirrokset ovat saaneet nelivärisen painoasun. Väreillä onkin hahmoihin saatu lisää särmikkyyttä. "Katsokaa! Teidänkin eteenne on ylen annettu". "Aaaaah! Chiliripuli!"

Tähän täytyy toistaa: yhdessä kuvien kanssa jutut toimivat.


* Hihkan sivut
* Sieltä jostakin WSOY:n sivuilla

Autoiluasema Tuuliharjan vessojen vesiverhot

Lyhytnovellikokoelmassa Finnhits (WSOY 2007) Kari Hotakainen kertoo hollolalaisesta oheistuotepäälliköstä, jonka maailma otti uuden suunnan Tuuliharjassa. Novelli on teoksen sivulla 47, ja alkaa sanoin "Kahdesti vuoden hollolalaiseksi..."

Hieman aiemmin oheistuotepäällikkö oli ajanut reipasta ylinopeutta Tuuliharjan suoralla. Poliisi rapsautti neljänsadan euron pikavoiton.

Oheistuotepäällikkö järkyttyi tällaisesta käänteestä elämässään. Pian hän havaitsi, että Tuuliharjan vessan seinät olivat oikeastaan vesiverhoja, joiden takana aukesi salainen puutarha. Heleä, vihreä, keltainen.

Monsanto, suorakylvö ja ilmastonmuutos

Yleisradio on kesän mittaan esittänyt ranskalaisia dokumenttiohjelmia ruoantuotannosta, viljelystä, geenimuunnelluista viljalajikkeista ja niiden taustalla olevista suuryrityksistä, pääasiassa Monsantosta.

Suurmaanomistajat Etelä-Amerikassa ja Indonesiassa hankkivat maata, raivaavat sen pelloksi ja viljelevät sitä Monsanton patentoiduin siemenin. Dokumenteissa on haettu ja esitetty suuryritysten toimien tuottamia ongelmia. Hakkuun myötä sademetsät pienenevät ja pienviljelmät häviävät. Seuraa ilmastollisia ja sosiaalisia ongelmia.

Eräässä ohjelmassa kuvattiin tarkasti Argentiinassa (ja ilmeisesti muuallakin) käytettyjä viljelymenetelmiä. Suurtiloilla käytetään pääasiassa suorakylvöä, tehokkuuden lisäämiseksi.

Yksi maailman suurimmista hiilidioksidipäästöjen aiheuttajista ovat pellot. Ainakin toistaiseksi näihin päästöihin ei poliittisissa neuvotteluissa ole puututtu. Joka kerta kun peltoja kynnetään/muokataan, ilmaan vapautuu suuret määrät ilmastonmuutosta kiihdyttävää CO2-kaasua.

Suorakylvössä maata ei muokata lainkaan (tai hyvin vähäisessä määrin perinteisiin kyntöihin verrattuna), vaan siemen kylvetään suoraan muokkaamattomaan maahan. Tekniikka on jo melko vanha, sen yleistyminen perheviljelmillä on ollut hidasta. Eräs suomalainen viljelijä arveli syyksi maatalouskonekauppaa: neljän, viiden koneen sijaan suorakylväjä tarvitsee vain yhden.

Suorakylvön myötä peltoon sitoutunut hiilidioksidi jää maahan, ei vapaudu sieltä ilmakehään. Optimistisimpien arvioiden mukaan pelkästään maailmanlaajuinen suorakylvöön siirtyminen riittäisi estämään ilmastonmuutoksen.

Tässä suhteessa Monsanton ja laajenevan suurtehomaatalouden toimet ovat positiivisia maapallon kannalta. Hiilidioksidipäästöt vähenevät, hiilidioksidia sitoutuu maahan ilman ihmevippaskonsteja.

Suomalainen suorakylvökoneiden maahantuoja esittelee pitkän listan suorakylvöviljelyn etuja (CA, conservation agriculture):

CA-viljelyn edut viljelijän kannalta

* työ, ajankäyttö ja voimantarve vähenevät
* kustannukset alenevat
* koneiden kuluminen vähenee
* ajokerrat vähenevät
* polttoaineen kulutus vähenee
* satotaso vakiintuu (märkä/kuiva kasvukausi)
* pellon kantavuus lisääntyy
* ajan mittaan satotaso nousee ja ravinteiden käyttöä voidaan vähentää
* nettotulos kasvaa, usein heti, aikaa myöten aina

CA-viljelyn edut yhteiskunnalle - ympäristö/vesistöt

* virtausten tasaantuminen joissa, mikä vähentää tulvia
* puhtaammat vesistöt
* eroosion vähentyessä ruuantuotannon varmuus paranee
* poikkeuksellisten sääolojen väheneminen (hurrikaanit, kuivuus yms.)

CA-viljelyn globaalit edut

* CA-viljelyn maailmanlaajuinen soveltaminen vähentäisi hiilidioksidipäästöjä määrällä, joka vastaa kaikesta ihmistoiminnasta maapallolla aiheutuvaa päästömäärää
* ravinteiden ja torjunta-aineiden huuhtoutuminen pohjaveteen vähenee
* vesistöjen saastuminen vähenee
* eroosion väheneminen
* pohjavesien elpymien maan läpäisyn parantuessa
* maatalouden energiankulutus alenee, polttoaineiden kulutus vähenee n. 60 prosenttia
* vähentää pakokaasuja, pölyjä ja kasvihuonekaasujen päästöjä

Muutamien harvojen lajikkeiden käyttö kautta maailman tuo tietysti arvaamattomia riskejä, kuten banaaninviljely on ilman geenimuunteluakin osoittanut. Muutamat monistetut lajit ovat herkkiä hyönteis- tai kasvitautisuurtuholle. Suurtilat eivät (Etelä-Amerikassa) välttämättä jätä maanpinta ympäri vuoden elävän tai kuolleen kasvimassan peittoon, joka on päästöjen vähenemisen yksi edellytys.

Laajamittainen suorakylvö on ihmiskunnalle hyväksi, se auttaa pelastamaan maapallon. Tulon- ja työnjako-ongelmat ovat ihmiskunnan sisäinen ongelma, joka voidaan ratkaista ilman koko ihmisen tai tunnetun elämän olemassaolon uhkaamista. Jos niin halutaan.


(Suorakylvökoneiden maahantuojia on jo useita. Kuvassa Suomen suorakylvö oy:n maahantuoma Semeato TD Tronic, listahinta viisikymmentätuhatta)

Porvoon ranta-aitat (Kuvia Porvoosta 1/5)

[Kuvia Porvoosta 1, 2, 3, 4 ja 5]

Maan kuulut Porvoon ranta-aitat. Lomareissulla innostuin kuvaamaan vanhaa ja uudempaa Porvoota. Tänään teille ehkä vähän liikaakin kuvia Porvoosta.

Vanhan Porvoon katuja ja kujia (Kuvia Porvoosta 2/5)

[Kuvia Porvoosta 1, 2, 3, 4 ja 5]

Vanhan Porvoon kujilla ja kapeilla kaduilla viihtyi pitkään.

"Uutta" Porvoota (Kuvia Porvoosta 3/5)

[Kuvia Porvoosta 1, 2, 3, 4 ja 5]

"Uudessakin" Porvoossa vanhaa on enemmän kuin Sisä-Suomen kaupungeissa yhteensä.

Porvoon kirkko (Kuvia Porvoosta 4/5)

[Kuvia Porvoosta 1, 2, 3, 4 ja 5]

Porvoon kirkkoon oli jonoa. Kirkko avautui yleisölle kymmeneltä ja turistit saivat kanttorin harjoittelusta taustamusiikin ihastelulle.

Vanhan Porvoon taloja (Kuvia Porvoosta 5/5)

[Kuvia Porvoosta 1, 2, 3, 4 ja 5]

On hyvä tietää, että Suomen Vartioimis- ja Sulkemis O.Y. valvoo ainakin osaa Vanhan Porvoon taloista.

Markku Paasonen: Voittokulku

[Kesäkirjakimara: johdanto, osat 1, 2, 3, 4, 5 ja 6]

Kesäkirjankimaran kirjoista viimeiseksi käsiteltäväksi jäi Markku Paasosen (s. 1967) kolmas runokokoelma Voittokulku (Tammi 2001). Teosta valitessani ajattelin sen olevan lyhytproosaa, novelleja. Teksti oli sivuille aseteltu suorakaiteen muotoisiksi kappaleiksi. Vasta lukeminen paljasti kirjallisuuden oikean lajin.

Paasosen ratkaisu on oiva. Ei pitäisikään olla niin, että teoksen sanojen asettelumalli automaattisesti paljastaa minkä tyyppisestä kirjallisuudesta on kyse.

Paasosen runoissa liikutaan pääasiassa kaupungissa. Tätä yhtä ja melko yleistä rakennettua ihmisten majailupaikkaa lähestytään kokonaisuutena.

Kone-nimen saaneessa tekstissä kaupunki kuvataan koneeksi, josta moderni on hävittänyt koneenhoitajat kokonaan. Jos niitä koskaan ylipäätään on ollutkaan.

Kaupunki elää ja toimii, vieläpä kohtalaisen hyvin, vaikka kukaan tai ketkään eivät pidä sitä erikseen käynnissä. Kaupungista löytää paljon eri-ikäisiä rakenteita, joitakin erittäin vanhojakin.

Kaupunki ei (enää?) näytä koneelta. Se tarjoaa asukkailleen nisiä, utareita imettäviksi. Usko, pelkkä usko pitää koneen toiminnassa ja asukkaat vasikoiden tapaan imemässä.

Mutta miksi kone on olemassa? Se on rukousmylly, joka rukoilee itseään.

Koneiston näkymättömissä rattaissa tapahtuu ja ilmenee kaikenlaista. Koetaan muun muassa talon vajoaminen, joka luultavasti oli vain huhu, jonka perusteella hissien käyttäminen saatettiin kieltää. Hissit olivat kansanvallan viimeisiä jäänteitä.

Jos maltettaisiin lopettaa kaupunkikoneesta imeminen, niin meille kasvaisi hampaat. Ei oltaisi enää hampaattomia.

Neljään osaan jakautuva Voittokulku ei sanomaltaan vaikuta olevan voittokulku lainkaan. Paasonen kuvaa jo olemassa olevia (pieniä) tunnusmerkkejä, suuri muutos tulee vasta, kun keskiluokka tajuaa sitä haluta.

Kunnon runokokoelmien tapaan Paasonen käsittelee myös kirjoittamisen vaikeutta.

Kahdeksan vuotta ilmestymisen jälkeen samat tunnusmerkit ovat edelleen olemassa. Ennen muutosta sille on kirjoitettava nimi. Se on löydettävä:

Ne virtaavat esiin, nousevat kuin vesi, eivät maasta vaan siitä minkä nimi pyyhittiin yli kauan sitten, siitä ainoasta minkä nimeä ei voi kirjoittaa, minkä nimeä kirjoitan joka päivä. Päivä päivältä se valmistuu.

Kierros autiotalossa

Eilen iltapäivällä piti pysähtyä takapenkkiläisten tarpeiden vuoksi tien laitaan. Sattumalta paikassa oli talo, jonka hankkimisesta ja korjaamisesta päiväunelmoitiin 1990-luvun puolivälissä. Peittynyt pusikoihin jo kokonaan, ei enää juurikaan tielle näy.

Tuskin on talo, kaksikerroksinen mansardikattoinen, koskaan myynnissä ollut. Autio, hylätty silti ja autiona edelleen. Ovessa oli uudet pielet, onko jotain talolle tapahtumassa?

Piti tehdä kierros alakerrassa.

Torilaiva Ilmarinen

Varkauden Taulumäen torilla oleva esiintymislava on saanut paikkakunnalle sopivan, vanhoja höyrylaivarakennusperinteitä kuvaavan muodon. Nimikin on lavalle annettu perinteitä muistaen: Torilaiva Ilmarinen.

Tällaista rakennuspaikan ajattelua suunnittelussa toivoisi useamminkin näkevän.