Nicolas Rex

Hän pani kätensä taskuun, ja kämmenelläni oli samassa pala metallia, johon oli kiinnitetty nauha.
-- Tämä on juuri Montenegron antama.
Hämmästyksekseni kapine näytti alkuperäiseltä. Orderi di Danilo, niin kiersi kirjoitus, Montenegro, Nicolas Rex.
-- Käännä se.
-- Majuri Jay Gatsbylle, luin minä. -- Erinomaisesta urhoollisuudesta. (F. Scott Fitzgerald. Kultahattu, s. 84. Otava 1987, suomentaja tuntematon) 

Pienen Montenegron kuningaskunnan ensimmäinen ja viimeinen kuningas Nikola I syntyi tänään 1841 (kuoli 1921). Maansa kuningas hän oli 1910-1918, tuostakin ajasta hän oli ensimmäisen maailmansodan puolen maanpaossa.

Pala palalta hajonneen Ottomaanien imperiumin alueella tehtiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa paljon erilaisia hallintojärjestelyjä. Jo keskiajalta periytyvä Montenergon ruhtinaskunta sai länsimailta itsenäisyystunnustuksen voittoisan Venäjän-Turkin -sodan jälkeen 1878. Tunnustus oli paljolti ruhtinas Nikolan ansiota.

Nikola I hallitsi ruhtinaskuntaansa itsevaltiaan tavoin. Yritettiinpä hänet salamurhatakin, jonka syiden seurauksena Montenegrosta tuli perustuslaillinen kuningaskunta 1910.

Nikola I naitti lapsensa eri maiden kuningassukuihin, korkeimpaan asemaan päässeestä Elenasta tuli Italian kuningatar. Naimakauppojen myötä Nikola I sai lempinimen Euroopan appiukko.

Ensimmäisessä maailmansodassa Balkanin tilanne jälleen muuttui. Sodan jälkeen synnytettiin Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunta (vuodesta 1929 Jugoslavia). Niin Montenergo katosi itsenäisten valtakuntien joukosta. Nikola I oli serbinationalisti, hänkin oli tavoitellut laajempaa valtakuntaa. Syntyneessä uudessa maassa ei Nikolalle kuitenkaan ollut sijaa. Montenergon parlamentti syrjäytti Nikolan ja päätti liittyä uuteen kuningaskuntaan ilman häntä.

Viimeiset vuotensa Nikola vietti Ranskassa.

Jay Gatsbylle Montenegrosta saatu mitali oli tärkeä.

Argonnen metsässä johdin konekivääripataljoonani jäännökset niin kauas eteen, että kummallakin puolellamme oli puolen mailin aukko, mitä jalkaväki ei voinut miehittää. Jäimme sinne kahdeksi päiväksi ja kahdeksi yöksi, satakolmekymmentä miestä ja kuusitoista konekivääriä, ja kun jalkaväki lopulta pääsi rinnallemme, se löysi kaatuneiden kasoista kolmen saksalaisen divisioonan tunnuksia. Minut ylennettiin majuriksi, ja jokainen liittoutuneiden hallitus antoi minulle kunniamerkin -- vieläpä Montenegrokin, pieni balkanilainen Montenegro!

Dolgorukin muistomerkki

Iisalmen Koljonvirralla on ruhtinas, sotapäällikkö ja kenraaliadjutantti Mihail Petrovitch Dolgorukin (1780-1808) muistomerkki. Venäläiseen tapaan Koljonvirran taistelussa 27. lokakuuta 1808 kuolleelle kenraalimajurille pystytettiin kuolinpaikalle puinen muistomerkki. Tsaari Aleksanteri I vieraili sillä Suomen matkallaan 1819.

Nykyinen rautainen muistomerkki on vuodelta 1848. Se on valettu Varkaudessa. Aikoinaan Suomen taidehistorian tutkimuksen kohdetta ja aluetta määriteltiin, niin Dolgorukin muistomerkki aiheutti päänvaivaa. Lopulta päädyttiin kuitenkin linjaukseen, että Suomessa olevat venäläiset sotamuistomerkit ovat osa Venäjän taidehistoriaa, ei Suomen. Tätä jakoa noudatetaan edelleen.

Muistomerkkiä ympäröivän aidan tykit ovat Suomen sodassa käytettyjä. Vanhan Oulun tien varressa olevaa muistomerkkiä on hoidettu hyvin. Se on Suomen sodan polun näyttävin kohde.

Muuta Koljonvirtaan liittyvää:

* Iisalmen tappelu
* Sven Tuuvan patsas

Hansinsaari

Twitterissä kerrottiin, että Tanskalla ja Kanadalla on rajakiistoja. Lyhyessä viestissä kiistan kerrottiin ilmenevän ajoittaisena lippujen vaihtamisena. Yleensä lipun juurelle jätettiin oman maan tuotantoa oleva viinapullo terveisiksi "vihollisen" joukoille.

Pienen etsiskelyn jälkeen paljastui, että Tanskalla ja Kanadalla on tosiaan rajankäynti kesken Grönlannin ja Ellesmerensaaren välisessä Kennedynsalmessa. Vuonna 1973 raja saatiin sovittua Hansinsaaria lukuunottamatta. Vesiraja on sovittu saaren länsi ja itäpuolelle, ja jos nuo pisteet yhdistettäisi suoralla viivalla, niin Hansinsaari olisi puoliksi Kanadaa ja puoliksi Grönlantia.

Jos ja kun joskus rajakiistassa päästää ratkaisuun niin tietokilpailuihin saadaan uusi hämmennystä herättävä kysymys: Paljonko Tanskalla ja Kanadalla on yhteistä maarajaa?

Tietokilpailujen rajakysymysten klassikko on paljonko Suomella ja Ruotsilla on yhteistä maarajaa. Kun Tornio- ja Muoniojoet lasketaan vesirajaksi, niin Muoniojoen lähteeltä on 230 metriä kolmen valtakunnan rajapyykille. Lisäksi Suomella ja Ruotsilla on maarajaa Märketin saarella Ahvenanmaan ja Ruotsin välissä. Märketillä rajaa on peräti 467 metriä, sillä vuoden 1981 rajatarkistuksessa päädyttiin suomalaisten saarelle rakentaman majakan vuoksi perin mutkittelevaan ratkaisuun.

Hansinsaarella ei ole rakennuksia tai vakituista asutusta. Kalliosaarella käyneet alkuperäisasukkaat, tutkijat ja omistusta miettivien maiden ministerit seurueineen. Kunhan asioita on selvitelty, raja saattaa saada mutkikkaankin kulun.


By Toubletap - Own work, CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=20695570

Hansinsaari on aikoinaan 1879 nimetty poikkeuksellisesti. Grönlantilainen Hans Hendrik (tunnettu myös nimellä Suersaq) opasti 1870-luvulta lähtien useita tutkimusretkikuntia pohjoisille vesille. Saari sai siis nimen oppaan mukaan eikä jonkun Euroopan kuninkaallisen. Eskimot ovat nimenneet saaren Tartupalukiksi, inuiitit sanovat ᑕᕐᑐᐸᓗᒃ.

Näkyvä kiista saaren omistuksesta alkoi, kun Tanskaan tuli porvarihallitus 1980-luvun alussa. Hallituksen keskustademokraattinen Grönlannin asioiden ministeri Tom Høyem vieraili helikopterilla saarella heinäkuussa 1984. Neljä vuotta myöhemmin Tanskan laivasto pystytti saarelle maan lipun.

Heti kohta heinäkuussa 2005 Kanadan puolustusministeri Bill Graham vieraili saarella. Pari viikkoa ennen vierailua rajavartijat kävivät vaihtamassa Tanskan lipun Kanadan lippuun. Samalla kivistä koottiin lipulle tukevampi jalusta.

Vierailun seurauksena Grönlannin edustaja Josef Motzfeldt antoi tiukkasanaisen lausunnon, jota Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen kevensi huumorilla kertoen lippujen ja viinapullojen vaihtamisesta. "Lippusodasta" haluttiin kuitenkin eroon ja selvittelyiden jälkeen vuonna 2012 valmistui ehdotus saaren jakamiseksi.

Se on edelleen käsittelyssä. Mitään kiirettä rajankäynnissä ei ole pidetty. Silti asiaan ei mitään skismaa liity.

Kuolleet kunnat

Suomalaisessa kuntakeskustelussa on silloin tällöin viitattu Ranskan kolmiportaiseen hallintoon, joka mahdollistaa vaikka yhden asukkaan kunnat. Alppien länsilaidalla on Rochefourchat, jossa tilastojen mukaan 1990-luvulta saakka on ollut vain yksi asukas. Kunnalla on pitkät perinteet 1100-luvulta saakka ja suurimmillaan siellä on ollut asukkaita 1800-luvun alussa reilut kaksisataa.

Ranskan kunnallishallinnossa tunnetaan myös kuusi kuntaa, joissa ei ole yhtään asukasta. Nämä kunnat ovat sotamuistomerkki.

Ensimmäisen maailmansodan länsirintaman suurimpia taisteluja oli Verdunin taistelu vuonna 1916. Helmikuun lopulta joulun alle kestänyt taistelu tuhosi alueen infrastuktuurin lähes täysin ja myrkytti maaperän monin paikoin hyvin pitkiksi ajoiksi. Sodan päätyttyä ja uudisrakentamisen alettua päätettiin pahiten saastuneet alueet jättää silleen.

Nämä kuusi kuntaa (Beaumont-en-Verdunois, Bezonvaux, Cumières-le-Mort-Homme, Fleury-devant-Douaumont, Haumont-près-Samogneux ja Louvemont-Côte-du-Poivre) olivat kyliä, jotka kuolivat Ranskan puolesta («villages morts pour la France»). 1920-luvulta lähtien niiden virallinen asukasmäärä on ollut nolla.

Muistaa voi monin tavoin. Myös hallintorakenteita säilyttämällä.

Projektiili

Poliisi kertoi taltuttaneensa natsien mielenosoitusta häirinneitä muun muassa käyttämällä paineaseita, jotka ampuvat kumisia projektiileja. Suomessa on sananvapaus ja sen myötä oikeus mielenilmaisuihin. Silti tuntuu irvokkaalta, että poliisi ampuu väkijoukkoja kumiluodeilla jotta pieni porukka pääsisi Helsingin keskustaan huutamaan heil hitlereitä.

Kaikki Raid-elokuvia nähneet tietävät, että ilma-aseet eivät ole mitään leikkipelejä. Paineella saa ammuttua hirsiseinästäkin läpi. Kuminen projektiili kuulostaa viattomalta, mutta maailmalla poliisi on vastaavilla aseilla tappanut ihmisiä.

Itse asiassa projektiili on synonyymi ammukselle. Jo 1920-luvun Pieni tietosanakirja tiesi kertoa:

Projektiili (lat.), sot., jonkin tuhoamiseksi kädellä tai koneella heitetty kappale. Nyk. käsitetään p:lla siis ammuksia, luoteja ja käsigranaatteja. 

Myöhemmin esimerkkinä projektiilista mainittiin

Šrapnelli l. shrapnelli (engl.), räjähtävä tykin ammus, projektiili, joka on täytetty lyijy- tai teräsluodeilla. S:n räjähtäessä ilmassa nämä täyteluodit saavat 80-100 m/sek, lisänopeuden. Jotta luodit pysyisivät liikkumattomina, sulatetaan niiden sekaan hartsia tai rikkiä. Aikasytytintä käytettäessä s. räjähtää ilmassa ja tuottaa tuhoa eläviin maaleihin luotisuihkullaan. Iskusytytintä käytettäessä, jolloin siis ammus räjähtää maalissa, voi s. aiheuttaa helpostisyttyvällä täyteaineellaan tulipalon. 

Uudemmassakin kirjallisuudessa projektiili on ammusten yleisnimi. Esimerkiksi Mika Virpiranta käyttää sitä Seitsemän puolustustaitojen teoriaa (2012) teoksessaan.

Fyysinen puolustautuminen aseita vastaan
   Lähitaisteluampuma-aseilla laukaistaan projektiileja. Projektiilin lentorata on aina suora, paitsi kiekolla ja bumerangilla, joiden lentoradat saadaan kaartuviksi ja palaaviksi.
   Ase paitsi laukaisee projektiilin liikkeeseen, myös suuntaa projektiilin lentoradan, jota laukaisun jälkeen ei voi muuttaa. Ellei aseen suuntausmekanismi, eli esimerkiksi revolverissa, pistoolissa tai kiväärissä piippu, ole suunnattu laukaisuhetkellä oikein, projektiili eli luoti lentää väärin suunnattua liikerataansa kohteen ohi. Näin ollen fyysinen puolustautuminen projektiileja vastaan on sana asia kuin aseen tähtäysmekanismin suuntaaminen poispäin puolustautujan elimistöstä. Lisäksi hyökkääjällä ei yleensä ole määrättömästi projektiileja (luoti- ja haulipatruunoita, nuolia, tikkoja, kiviä jne.) käytettävissään, joten niiden käyttäminen loppuun tekee ampuma-aseesta lopulta käyttökelvottoman muuhun kuin lyöntiasekäyttöön.

Poliisi yleensä tiedotteissaan käyttää yleiskieltä ilman kikkailua vierasperäisellä erikoissanastolla. Tässäkin tapauksessa olisi voitu hyvin kertoa, että poliisi ampui kumiluodeilla väkijoukkoja.

On tietysti eri asia miten kansalaiset reagoivat sanavalintojen seurauksena.

”Poliisi joutui turvautumaan pamppuun” par. Poliisi käytti pamppua. Journalistin ei tule arvioida poliisin motiiveja.

— Tyylitohtori (@Tyylitohtori) 6. joulukuuta 2015

Jouha-poliisi (jouha on lyh. sanasta joukkojenhallinta) par. mellakkapoliisi.

— Tyylitohtori (@Tyylitohtori) 6. joulukuuta 2015

Minähän sanoin, muistutti nuiva persu

Lahden ja Kouvolan väkivaltaiset kohtaukset eivät ilmapiiriä ajatellen tulleet yllätyksenä. Nuivat perussuomalaiset ja jopa Timo Soini ovat jo kesästä alkaen varoitelleet "jakamasta kansaa" maahanmuuttokysymyksissä, muutoin seurauksena saattaa olla yhteiskuntarauhan rikkoutuminen ja väkivallantekoja.

Yleensä nuo varoitukset tulkittiin niin, että turvapaikanhakijat tekisivät rikoksia. Sitä pidettiin äärimmäisen epätodennäköisenä. Poliisi onkin vahvistanut, ettei ongelmia tässä suhteessa ole ollut.

Jussi Halla-aho on taitava kielenkäyttäjä. Hänen sanomansa voi tulkita myös niin, että vihastuneet suomalaiset yltyvät väkivaltaan. Hänen facebook-kirjoituksensa ovat kannattajajoukkoa ajatellen karmaisevia. Kun Halla-aho kirjoittaa "N. N. hankkii pakolaisilla 20 000 €", voi arvata, että N. N:n sähköiset viestikanavat ovat tukossa vihapuhetta.

Uhkailujen ja puheiden logiikka muistuttaa naispappeuden ja homoliittojen vastustajien puheita, tai nuoren Jari Litmasen kiukkua. Kun äiti ei kovalla, yli kahdenkymmenen asteen pakkasella antanut varaston avainta pojalleen jalkapallon noutamista varten, Litmanen uhkasi kuistin ikkunan rikkomisella. Äiti oli tiukkana.

"Minähän sanoin, että ikkuna menee rikki, jos en saa palloa", puolusteli Litmanen ikkunan rikkomista äidille.

Litmasen tarinasta harvemmin kerrotaan toinen puoli. Äiti ei antanut avainta, varsinkaan tuollaisen teon jälkeen. Ja isän tultua kotiin luvassa oli toinen, vielä ankarampi puhuttelu. Seurasi kotiarestia ja pelikieltoa pidemmäksi aikaa.

"Minähän sanoin..." Miettikääpä sitä.

Omugulugwombashen taistelu

Tänään 1966 käytiin Omugulugwombashen taistelu. Kahdeksan Etelä-Afrikan helikopterin ja seitsemäntoista Kansan vapautusarmeijan (PLAN) sissin yhteenotto Pohjois-Namibiassa lähellä Tsandin kylää oli Namibian itsenäisyystaistelun ensimmäinen sotilaallinen yhteenotto, joten sitä on jälkeenpäin muisteltu paljon.

Aikaisemmin vuonna 1966 Yhdistyneet kansakunnat ottivat kantaa Namibian itsemääräämisoikeuden puolesta. Etelä-Afrikalla ei kuitenkaan ollut aikeita luopua miehittämästään alueesta. Kylmän sodan vuoksi konflikti jäätyi. Vasta maaliskuussa 1990 asia eteni. Vihollisuudet oli lopetettu pari vuotta aikaisemmin rauhanneuvottelujen edistämiseksi.

Omugulugwombashen taistelussa Etelä-Afrikka otti kolme vankia. Heidät tuomittiin elinkautisiin pahamaineiselle Robben Islandille. Kaksi pääsi vapauteen vuonna 1985 ja kolmas kuoli vankeudessa 1986.

Viime vuonna Omugulugwombashessa paljastettiin Ensimmäisten suunnitelmien muistomerkki. Siinä komentaja John Otto Nankhudu (1933-2011) keskustelee tovereidensa kanssa sotasuunnitelmista. Aikaisemmin paikalla on ollut muistokivi, jossa kerrotaan tapahtumista.

Taistelun vuosipäivä on Namibiassa kansallinen vapaapäivä. Maassa päivää kutsutaan sankareiden päiväksi. Kansalliset kunnianosoitukset ja mitalit jaetaan taistelun muistopäivänä. Tosin The Namibianin pääuutinen tänään käsittelee sekavaksi mennyttä kalastuslakien uudistusta.



* First Plan statue erected. Informanté

Ylilento

Eilen Oulussa oli Puolustusvoimain lippujuhlapäivän paraati. Parvekkeelta seurasin taitolentonäytöstä ja ylilentoja.

Valon tuojan peruskivi

Kuvalähde: OKM.

Tänään tulee kuluneeksi 75 vuotta talvisodan päättymisestä. Päivää juhlistetaan Helsingin Kasarmintorilla muuraamalla talvisodan kansallisen muistomerkin peruskivi.

Talvisodan muistomerkkiä valmisteltu monta vuotta. Varsinaiseen paljastustilaisuuteen on vielä aikaa, se on tarkoitus pitää tänään 2017. Muistomerkin suunnittelu aloitettiin taidekilpailulla vuonna 2013. Kaksivaiheisen kilpailun voitti Pekka Kauhasen Valon tuoja (kuva yllä).

Pari vuotta sitten odottelin, että ehdotusten julkistamisesta olisi alkanut laaja eri kansankerroksia puhuttava veistotaidekeskustelu. Takavuosina sellaisia käytiin usein. Olin väärässä. Ei ehdotuksista noussut suurta kohua. Talvisota on aiheena abstrakti, joten näköispatsaskeskustelulle ei ollut mahdollisuutta. Eikö muunlaista veistoskeskustelua saadakaan aikaan?

Peruskiveä on muuraamassa arvovaltainen joukko. Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteen mukaan muuraamiseen osallistuvat tasavallan presidentti Sauli Niinistö, eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma, pääministeri Alexander Stubb, puolustusministeri Carl Haglund, kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen, ylipormestari Jussi Pajunen, veteraani Sakari Sippola, Talvisotayhdistys ry:n puheenjohtaja Ossi Kettunen, kuvanveistäjä Pekka Kauhanen ja muistomerkkitoimikunnan puheenjohtaja ylijohtaja Riitta Kaivosoja. Lisäksi paikalle on tulossa reilut pari sataa kutsuvierasta.

Muuraustilaus on yleisölle avoin. Se alkaa kello 11.


* Talvisodan kansallinen muistomerkki. OKM

Jemma, asekätkennän muistomerkki

Yksi sota-ajan tapahtumien muistamisen muoto on mennyt minulta kokonaan ohitse. Hieman Muhokselta Ouluun päin on Jemma-patsas, joka on pystytetty lokakuussa 2009 asekätkennän muistoksi. Näitä on muuallakin Suomessa, ainakin Haminan Vehkalahdella, Enossa, Kauhajoella, Peräseinäjoella ja Mäntsälän Sääksjärvellä. Kaikkiaan kätkentäpaikkoja oli 1311, joten siinä riittää puuhaa upseerikerhojen muistomerkkitoimikunnille.

Parhaillaankin on menossa useita kartoituksia, joissa etsitään sotamuistomerkkejä ja tietoja niistä. Hyvä idea olisi, että ainakin uudet tarkkoinen tietoineen ilmoitettaisiin saman tien Tammenlehvän perinneliittoon, joka valtakunnallisesti kokoaa tietoja. Paljon vielä puuttuu sotamuistomerkit.fi -sivuilta.

Lapin sodan ensimmäiset laukaukset

Syyskuun alussa 1944 Suomi tunnetuista syistä pyysi saksalaisia poistumaan maasta. Aikaa lähtöön annettiin kaksi viikkoa. Saksan 20. vuoristoarmeijan kaksisataatuhatta sotilasta tottelivat perin vitkaan. Oulusta saksalaiset lähtivät määräajan täyttyessä 14.9.1944.

Ensimmäiset laukaukset entisten aseveljien välillä ammuttiin tänään 1944. Paikkana oli Pudasjärvellä Hetekylän tienhaarassa. Paikalla on muistomerkki, informaatiotauluja ja muuta aiheeseen sopivaa katseltavaa.

Taavetti Lukkarisen hirttopuu

Aikaisemmin tässä blogissa kirjoitin kuolemantuomioista ja käsittelin myös viimeistä suomalaista hirtettyä, Taavetti Lukkarista. Hänen tarinansa on innoittanut muun muassa Joni Skiftesvikiä romaaniin Isäni, sankari (1987).

Vuonna 1935 tehtyyn muistokaiteeseen on kirjoitettu tapahtumista: "Tähän puuhun hirttivät ja puun juurelle kuoppaan hautasivat venäläisen sortovallan viranomaiset aktivisti Taavetti Lukkarisen 6.10.1916. Ruumis siirrettiin täältä v. 1917 Oulun hautausmaan siunattuun multaan. Tämä kaamea muisto herättäköön tulevissakin sukupolvissa kammon kaikkea vierasta sortovaltaa vastaan ja kasvattakoon kansassa rohkeutta ja voimaa elää ja kuolla isänmaan itsenäisyyden puolesta. / Oulun seudun rintamamiesyhdistys 1935."

Lukkarisen aktivismista on keskusteltu, siitä ei todisteita ole. Ja kuten aikaisemmin mainitsin, juuri tähän puuhun Lukkarista ei ole hirtetty. Todennäköisesti oikea hirttopuu on kaadettu jo 1916 tai 1917. Kuluneena kesänä paikalla on tehty arkeologisia kaivauksia. Muistopuun ympärillä on harjoitettu kansantaikuutta. Puun viereen on haudattu rikkinäinen kenkä ja pätkä naudan sääriluuta. Molempien tarkoituksena lienee ollut saada vainajan haamu pysymään paikallaan. Samaan viittaavat neljätoista lähipuihin kaiverrettua ristiä. Muistoaidassakin oli 24 rautaista ristiä, niistä tosin seitsemän on kadonnut vuosien varrella.

Ressu Ruotsin väreissä

Aivan nelostien varressa Sangisissa, lähellä Haaparannan kunnan rajaa Kalixin (Kainuun) puolella on armeijan ylijäämätavarakauppa. Kaupan valikoimissa ei ollut mitään erityistä, se tuli todettua kun pihalla olevat Ressun ja Punaisen paronin lentohärvelit saivat pysähtymään. Sadetakki, lapaset ja Ruotsin armeijan huivi tuli kuitenkin hankittua.

Ressu lensi Ruotsin väreissä. Punainen paroni oli perinteisesti saksalainen. Muitakin armeijan liikkumisvälineitä oli pihalla. Sotilaallisesta linjasta poikkesi ulkoavaruudesta tuttu veikko. Vai oliko hänkin sotilas?

Heinäkuun 26. päivän liike

Historiallisille tapahtumille annetaan usein nimiä ajankohdan mukaan. Suomen historiaan ovat vaikuttaneet muun muassa lokakuun vallankumous ja helmikuun manifesti. Kuluvan kuukauden mukaan nimetty tunnetuin tapahtuman on Ranskan vuoden 1830 vallankumous, joka oli vastareaktio silloisen kuninkaan antamiin heinäkuun ordonansseihin, joilla Kaarle X yritti kasvattaa valtaansa.

Kuuban vallankumousta ajanut, vuonna 1955 Meksikossa perustettu liike otti nimensä aikaisemmasta, epäonnistuneesta yrityksestä. Heinäkuun 26. päivä 1953 Fidel Castro ja noin 130 muuta yrittivät vallata Moncadan kasarmit Santiago de Cubassa. Yritys epäonnistui, 61 kuoli ja noin 50 jäi vangiksi. Batistan hallintoa edustaneista kasarmeja puolustaneista neljästä sadasta sotilaasta 19 sai surmansa.

Joulukuussa 1956 heinäkuun 26. päivän liike (Movimiento 26 Julio) aloitti sissisodan Batistaa vastaan. Kolme vuotta myöhemmin, erinäisten vaiheiden jälkeen Batista pakeni maasta ja liikkeen jäsenille oli vapaa tie marssia Havannaan.

Heinäkuun 26. päivän liike on nykyisin osa Kuuban armeijaa. Kuubalaiset sotilaat kuuluvat liikkeeseen ja sen lippu kuuluu osaksi univormua.

Vuonna 1960 Moncadon kasarmi muutettiin kouluksi ja sitä ympäröivä muuri purettiin. Vuoden 1978 juhlallisiin muistamisiin kuului muurien rakentaminen uudelleen vuoden 1953 asuun ja kasarmin toisen puolen muuttaminen liikkeen museoksi.

SaPa - ToU 2-0

Takavuosina jalkapallon maailmanmestaruuskisojen aikaan pelin merkitystä on pohdittu ja sille on annettu yliampuvia määritelmiä. Jalkapallosta on puhuttu paljon älyn kautta, älypeli, vihrean veran shakki. Joskus peli on nähty miehisten tunteiden tulkkina ja vapauttajana. Mieskin voi näyttää tunteitaan maajoukkueensa menestysten myötä.

Meneillään olevissa Brasilian maailmanmestaruuskisoissa suuremmilta tulkinnoilta pelin luonteesta on ilmeisesti vältytty. Tai ainakaan tänne asti ei tuollaisia vertauksia ole kuulunut.

Eilen kello 19 olimme Pieksämäen keskuskentällä seuraamassa neljännen divisioonan jalkapallo-ottelua Savon Pallon ja Toivalan Urheilijain välillä. Kotijoukkue voitti 2-0. Ensimmäisellä puoliajalla SaPan Juuso Liukkonen avasi maalitilin maanuoliaisella ja toisella Jussi Kauppinen viimeisteli voiton. Peli pysyi enimmäkseen kotijoukkueen hyökkäyspäässä.

Suomen neljännen sarjatason jalkapallon tunnisti helposti samaksi peliksi kuin Brasiliassa. Kaikissa urheilulajeissa ei näin todellakaan ole. Pelin luonne voi huippuunsa harjoitelleiden ja omaksi iloksi pelaavien välillä olla aivan toinen, eikä ainoastaan tavoitteiden takia. Itse pelikin näyttää aivan toiselta.

Tätä kirjoitettaessa meneillään olevan Brasilian ja Kolumbian välisen ottelun avausmaali olisi voitu tehdä vaikka Pieksämäen keskuskentällä. Perusstrategiat toimivat niin huipulla kuin harrastuksessakin. Juuri siitä rakennetaan suuria kertomuksia.

Iloitsevat sotaveteraanit

Tänään 1841 kuoli David Wilkie (s. 1785), skotlantilainen taiteilija. Hänet muistetaan parhaiten Napoleonin sotien päättymistä kuvaavasta Chelsea Pensioners Reading the Gazette of the Battle of Waterloo (1822) teoksesta. Vapaasto suomennettuna sen nimi olisi 'Sotainvalidit lukevat sanomalehdestä Waterloon taistelusta'.

Kuvasta tuli nopeasti hyvin suosittu. Sen ymmärtää, onhan teoksessa huomioitu sodan uhrit ja voiton hinta. Napoleonin Waterloossa lyönyt Wellington hankki taulun itselleen. Tavalliset alamaiset saivat ihastella ja koristaa seiniään painokuvilla, mustavalkeilla tai väritetyillä kaiverruksilla.

Nato eläkeikään

Tänään 1949 Washingtonissa allekirjoitettiin Pohjois-Atlantin liiton (Nato) synnyttänyt sopimus keskinäisestä avunannosta. Liitto täyttää siis 65 vuotta, saavuttaa tavallisen kansalaisen kansaneläkeiän. Juhlia liitto viettää työn merkeissä, eilen Naton pääsihteerin vieraana kävi Viron pääministeri Taavi Roivas.

Naton kotisivujen mukaan tänään ei vietetä mitään erityisiä juhlallisuuksia. Harvemminpa niitä 65-vuotispäivänä, ellei olla eläkkeelle jäämässä. Ja Nato ei näyttäisi olevan.

Kansainvälisen politiikan logiikka on erikoista. Nato perustettiin aikoinaan torjumaan Neuvostoliiton kasvavaa vaikutusvaltaa. Ja sen perustaminen synnytti vuonna 1955 Varsovan liiton, Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan kansandemokratioiden puolustusliiton. Näkyvä reaktio synnyttää aina vastareaktion.

Natoa oli perustamassa kaksitoista maata, kymmenen Euroopasta ja kaksi Pohjois-Amerikasta. Perustettaessa Ranska vaati ja sai Naton suojelukseen myös laajat alueet Pohjois-Afrikasta. Ensimmäisessä laajentumisessa 1952 Kreikan ja Turkin myötä myös osia Aasiaa tuli liiton piiriin. Algerian itsenäistyttyä Natolla ei ole ollut laajempia velvoitteita Afrikassa.

Nykyisin yksitoista entistä Varsovan liiton alueella sijainnutta maata on Naton jäseniä. Suomessakin Nato-keskustelu käy kuumana, vaikka kansa vastustaa gallupien mukaan laajasti jäsenyyttä. Viimeksi Naton jäseniksi on hyväksytty Albania ja Kroatia vuonna 2009. Makedonia odottaa jäsenyyttä, sitä jarruttaa ainoastaan Kreikan vastustus maan nimen takia.

Kylmän sodan aikana Suomi vakiintui samaan maaryhmään Ruotsin ja Itävallan kanssa. Jos nämä maat liittyvät, on Suomenkin harkittava. Mutta sellaista ei taida näköpiirissä olla.

Naton jäseniksi haluavia maita tällä hetkellä ovat Georgia, Montenegro, Bosnia-Hertsegovina ja Ukraina. Georgia on saanut rukkaset, Ukraina on poliittisen taistelun tanner sisäisesti ja ulkoisesti, ja entiset Jugoslavian maat päässevät mukaan niiden talouden kohennuttua.

Eilisessä tapaamisessa Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen vakuutteli pääministeri Roivakselle, että Nato on sitoutunut keskinäiseen puolustukseen. Hyvä niin, koska taannoin solmittu sopimus on edelleen voimassa.

Natosta eduskunnassa

Eduskunnassa keskusteltiin eilen Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Pääministerin ilmoitus Ukrainan tilanteesta kääntyi ensimmäisessä, kokoomuksen Pertti Salolaisen pitämässä ryhmäpuheenvuorossa Naton jäsenyyden julkiseksi kannatukseksi. Salista kannatus herätti välihuutojen myrskyn, eikä muista puolueista jäsenyydelle sotilasliitossa lämmetty lainkaan.

Tilanteesta tuli mieleen kolmisen vuotta sitten uutisoitu wikileaksissa julkaistuihin diplomaattisähkeisiin perustuva uutinen: USA pettyi suomalaisten terrorismiasenteisiin. Yhdysvaltain suurlähetystössä oltiin kummissaan siitä, että Madridin vuoden 2004 pommi-iskun jälkeen suomalaiset eivät kuvitelleet terrori-iskun olevan mahdollinen Suomessa. Silloinen pääministeri Matti Vanhanen kiitti onnea, ettei suomalaisia turisteja ollut paikalla. Yhdysvallat olisi toivonut kovasti toisenlaista reaktiota.

Tuskin suomalaiset vieläkään kovin laajasti voivat kuvitella terrorismin uhreiksi kotimaassa. Eikä kovin moni voine uskoa Suomen joutuvan Ukrainan kaltaiseen asemaan.

Eduskuntakeskustelussa Ben Zyskowicz yritti herätellä suomalaisten kriisitietoisuutta:

Onko Ukrainan kohdalla käsillä Putinin oppi? Se tarkoittaisi kai sitä, että maa, joka on kerran kuulunut Neuvostoliittoon tai ehkäpä Venäjän imperiumiin, ei voi vapaasti päättää tulevaisuudestaan, ellei se ole jo hyvän sään aikaan päässyt osaksi läntisiä instituutioita, kuten Euroopan unionia ja Natoa. Mitä tällainen oppi tarkoittaisi Suomen kannalta?

Kimmo Sasi oli suoranainen:

Neuvostoliitto hävisi kylmän sodan. Loukattu Venäjä pyrkii palauttamaan suurvalta-asemansa ja valitettavasti myös sotilaallisin keinoin. Eurooppa on ollut ja on edelleen jaettuna lähteen ja itään. Sotilaspoliittisesti harmaalla vyöhykkeellä ovat Ukraina, Valko-Venäjä ja Suomi niistä maista, jotka ovat olleet Venäjän imperiumin osia. Olemme nähneet, että länsi ei kyennyt estämään Anschlussia koskien Ossetiaa Georgiassa eikä myöskään Krimillä. Euroopan jako on tosiasiassa nyt käynnissä. Tässä tilanteessa Suomella on vielä mahdollisuus tehdä itse päätös siitä, hankimmeko me läntiset turvatakeet, jotka ainoastaan Nato voi meille antaa. Mutta kysyn: kuinka kauan tämä ikkuna on meille auki? Jos kehitys menee tähän suuntaan, se ei ole kauhean pitkään välttämättä auki. Siitä syystä on tärkeätä, että me selkiytämme turvallisuuspoliittista asemaamme mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman paljon, ja sanon, että se vahvistaa myöskin Itämeren alueen turvallisuutta ja selkeyttä.

Zyskowicz jätti kysymyksen ilmaan, Sasi vaati jäsenyyden hakemista heti. Sasin mukaan mikään muu kuin Nato ei voisi Suomea pelastaa. Sasi oli Salolaista vaativampi. Salolainen odottaisi "poutapäivää" ennen hakemuksen jättämistä.

Yksi selitys Yhdysvaltain suurlähetystön reaktioille lienee se, että poliittisten arvioitsijoiden mukaan viimeinen ammatillisesti pätevä ja arvostettu diplomaatti Suomen suurlähettiläänä olisi ollut joskus Martti Ahtisaaren presidenttikauden alkupuolella. Sen jälkeen toimessa on ollut tittelinkipeitä liikemiehiä tai pätevöitymässä olevia alalle pyrkijöitä. Maan tuntemus puuttui.

Suomen niputtaminen yhdeksi pohjoismaaksi tai itä-eurooppalaiseksi maaksi ei vain toimi. Eric Hobsbawm 1900-luvun historian yleisesityksessä Äärimmäisyyksien aika (Vastapaino 1999) hämmästelee sitä miten Suomi on lähes aina poikkeus tapahtumien yleisestä kulusta.

Vieläkö Suomi on tällä vuosisadalla poikkeus jää nähtäväksi. Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, ettei Suomesta tule sekä Euroopan että Euraasian unionin jäsen. Viime vuosisadalla sellainen olisi ollut todennäköistä.

Ajankohtaista symboliikkaa

Uusimman Aku Ankka -lehden kansikuva (10/2014, yllä) hämmästytti ajankohtaisella symboliikallaan. Venäjän karhu on asettunut häilyväisen ja äkkipikaisen sinikeltaisen Ukrainan suksille. Mitään ei tapahdu ennen kuin karhu siihen suopuu.

Aku Ankkaa toimitetaan hyvin pitkällä aikataululla. Kukin numero on valmiina painoa varten useampia kuukausia ennen ilmestymistä. Kantta ei siis voi pitää tarkoituksellisena kannanottona nykytilaan. Sattuma kuitenkin joskus saattaa tuottaa tepposia.

Valtio-opin professori Kari Palosen mukaan kaikki maailman asiat ovat potentiaalisesti poliittisia. Kaikkeen ihmistoimintaan liittyy piilevänä poliittinen ulottuvuus. Useimmiten piilevä mahdollisuus ei aktivoidu.

Uuden Aku Ankan kannen poliittisuus on katsojan silmissä. Lehden kohderyhmälle kansi on varmaan vain huvittava tilanne.

Informaatiosotaa puolin ja toisin

Vanhan totuuden mukaan sodassa ensimmäisenä kuolee totuus. Usein totuuden värittämiseen riittää pelkästään sodan uhka. Tiedotusvälineet tuntuvat olevan hanakkoja palvelemaan kannattamaansa puolta, myös Suomessa.

Georgian sodan aikaan 2008 suomalainen media asettautui Georgian puolelle Venäjää vastaan. Puolen valitseminen ei sinänsä ole tuomittavaa, jos siitä kerrotaan avoimesti. Lehdistöllä voi olla kantoja kunhan uutisointi pidetään totuuden mukaisena. Aikoinaan Helsingin Sanomat asettui kannattamaan Suomen Euroopan Unioniin liittymistä. Sen jälkeen lehti tasapainotti kantaansa kertomalla jopa enemmän jäsenyyttä vastustavia tai sen kannalta kielteisiä uutisia.

Sotauutisointi sen sijaan ei mennyt nappiin. Lukijoille vyörytettiin virheellisiä tietoja ja propagandaa oikeina uutisina. Journalismikritiikin vuosikirja 2009 totesikin yksinkertaisen tiedonvälityksen perusperiaatteen unohtuneen. Totuus tapahtumista jäi kertomatta.

Meneillään olevan Ukrainan kriisin uutisoinnin arviointi jää tulevaan aikaan. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että samanlaisilta ylilyönneiltä kuin Georgian sodan tapauksessa olisi vältytty. Natohaukat eivät ole yrittäneetkään ajaa asiaansa. Pohjois-Atlantin liiton kannatus ei ole kasvanut, ainakaan jos on uskominen Yle Puheen lähetykseen soittaneita. Kestävyysvajeen myötä kriisitietoisiksi tulleet kansalaiset pitivät sotilasliiton jäsenmaksua Suomelle nykyisessä taloustilanteessa aivan liian kalliina.

Rauhoittavimmat asiantuntijalausunnot ollaan saatu Maanpuolustuskorkeakoulusta. Sotatieteilijät eivät ole paisutelleet tapahtumia ja ovat muistuttaneet lähtökohdista. Venäjä on ollut sotilaallisesti läsnä Krimillä Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien, Ukraina ja Venäjä ovat sopineet asiasta. Puolustusministeri Haglund toisti riittävän usein ettei Venäjän sotaharjoituksilla ollut yhteyttä Ukrainan tilanteeseen.

Mielelläni olisin seurannut uutisia Kiovasta pidempään. Ukrainan uuden hallituksen muodostamiselle Maidanin aukiolle kokoontuneet asettivat mielenkiintoisia ehtoja. Uudet vallanpitäjät eivät saisi olla oligarkkeja, maan sadan rikkaimman joukkoon kuuluvia. Lisäksi kansankokous olisi halunnut kuulla maan johtoon haluavia.

Vallankumouksista ja kansannousuista kiinnostuneet tullevat kirjoittamaan Maidanin aukion tapahtumista kirjan jos toisenkin. Vaatimusten esittämisen jälkeen uutisointi on kuitenkin siirtynyt Krimille, ja Ukrainan uuden hallinnon järjestäminen on jäänyt täydelliseen uutispimentoon. Sen tiedämme, että eri maiden ulkoministerit ovat tiuhaan Kiovassa vierailleet tämän viikon ajan.

Onko vallankumous syönyt lapsensa? Saadaanko korruptiolle stoppi? Saako Honkarakenne uusia tilauksia Kiovasta? Ehkä näihin kysymyksiin saadaan vielä vastauksia.