Apteekkari Wernerin perustulo

Viimeisimmäissä Yhteiskuntapolitiikassa (6/2009) Pertti Honkanen esittelee Saksassa käytävää keskustelua perustulosta. Otsikko, "Perustulo uusliberalistien unena ja vasemmiston haaveena", kertoo kansalaispalkalla maassa olevan kannatusta, poliittisen kentän laidasta laitaan.

Kannatus vaikuttaisi olevan niin laajaa, että perustulo olisi maassa jo toteutettu ellei maahanmuuttoa ja siirtolaisuutta olisi olemassa.

Keskeisiä kysymyksiä keskustelussa on ollut kenellä olisi oikeus perustuloon. Kysymys kuullostaa hassulta, sillä idealtaanhan perustulo on valtion kaikille maksama etuus.

Sikäläiset maahanmuuttokriittiset ovat kuitenkin pitäneet esillä, ettei perustulo kuuluisi muille kuin oikeille saksalaisille. Erilaisia malleja on kehitelty, miten muualta muuttanut tuen piiriin pääsisi.

Honkonen ei kuitenkaan niihin puutu, vaan esittelee muun muassa apteekkarimiljardööri Götz W. Wernerin mallia.

Werner pitää perustulon perusteena työttömyyttä. Se on syntynyt työn tuottavuuden kasvaessa, samalla syntynyt aineellinen runsaus tulisi jakaa tasaisemmin kaikille. Werner on ottanut ideansa vasemmistolta, viittaapa hän Marxin vieraantumisteoriaan perusteluissaan. Vihreitäkin hän hyödyntää: perustulo mahdollistaisi työn käsitteen laajentamisen. Töitä voisi tehdä perustulollakin.

Sopivana perustulon tasona Saksassa Werner pitää 700-800 euroa (jos luvun haluaa Suomen oloihin soveltaa, Honkonen kertoo neuvoksi, että Suomessa on Saksaa 16 prosenttia korkeampi hintataso). Tavoitteena olisi 1500 euroa joskus tulevaisuudessa (nykyisessä hintatasossa).

Lapsille maksettaisiin pienempää ja eläkeläisille korkeampaa kansalaispalkkaa.

Apteekkari Wernerin ehdotuksen keskeinen osa on sen rahoituksessa. Se on uusliberalistin märkä uni.

Wernerin ajatuksena on, ettei perustulo olisi sosiaalipolitiikkaa. Se olisi kompensaatio kansalle kulutusverojen roimasta korottamisesta.

Götz W. Werner nimittäin haaveilee, että kaikki yritys- ja tuloverot poistettaisiin. Valtio keräisi näin menettämänsä verotulot korottamalla arvonlisä- ja muita kulutusveroja. Omaisuudesta, pääoman voitoista, yrittäjä- eikä muistakaan tuloista perittäisi enää veroja lainkaan. Työnantajan sosiaaliturvamaksut yms. sivukulut poistettaisiin myös. Halutessaan kukin voisi maksaa perustulostaan yksityisiä sosiaali- ja eläkevakuutuksia.

Mallinsa Werner katsoo vapauttavan sekä pääoman että työn. Ympäristökin hyötyisi, kun korkeiden kulutusverojen vuoksi turhaa ei hankittaisi, tai ainakin mietittäisiin kahdesti.

Työnantajan edustajana Werner esittelee mallinsa omalle ryhmälleen tuomia etuja: perustulo mahdollistaisi palkkojen alentamisen ja antaisi kolmikantaisissa työehtosopimusneuvotteluissa neuvotteluvaraa (palkankorotus voitaisi neuvotella perustulonkorotukseksi).

Aika paljon kansalaiselle jäisi Wernerin mallissa laskuja perustulolla maksettavaksi. Sen lisäksi, että se olisi kompensaatio kohonneista kuluttajahinnoista.

Tällaista meillekin alettaneen piakkoin markkinoida.

Liian pienet tissit

Tapani Tarvainen kirjoitti Effin blogissa huolestuneena maailman sananvapaustilanteesta. Alamme olla lähellä sitä tilannetta, josta Slavoj Žižek kirjoitti vajaa pari vuotta sitten London Review of Booksin kirjepalstalle (n:o 8 April 2008). "What if democracy, as we understand it, is no longer the condition and motor of economic development, but an obstacle to it?" Mitä jos demokratia, sellaisena kun sen tunnemme, ei enää olekaan edellytys taloudelliselle kehitykselle, vaan sen este?

Lukijakirjeessään Žižek käsittelee Kiinaa, josta parin vuoden sisällä on tullut talouspiireissä toimiva ihanne. Muiden talouksien sakatessa Kiina porskutti. Siispä talouksien taistossa elintilasta kiinalainen malli osoittautui parhaaksi.

Toimikaamme kaikki Kiinan viitoittamalla tiellä!

Tarvainen kokoaa yhteen viime aikojen uutisia. Italiassa suunnitellaan Youtuben käytön luvanvaraistamista ja australialaiset keskustelevat internetfilttereiden käyttöönotosta.

Muissakin maissa netistä puhutaan ja muistutetaan Suomen kaltaisessa länsimaisessa demokratiassakin olevan internetsivujen näkyvyyttä rajoittavia lakeja.

Keskustelu aaltoilee ja saa aikaan ylilyöntejä. Australiassa senaattorit Barnaby Joyce ja Guy Barnett tahtoivat kieltää myös kuvat pienirintaisista naisista. Ajatuskulku oli suurinpiirtein seuraava: koska teinitytöillä on pienet rinnat, kiihottavat pienirintaiset aikuiset naisetkin pedofiileja. Siksi siis pienet rinnat on kuvissa kiellettävä ja sellaisia sisältäville internetsivuille pääsy on valtion toimesta estettävä.

Jos tällainen laki säädettäisi, olisiko seuraava vaihe pienten rintojen kieltäminen? Kaikille 18-vuotta täyttäneille silikonit, jos ruumis ei lainsäätäjän mieleiseksi kehity? Olisiko vähimmäiskuppikoko B, C vai D? Vaihtuisiko koko vaalikausittain? Saataisiinko nuoret (ja vanhemmatkin) miehet kiinnostumaan äänestämisestä näin?

Australiassa on kyselty mainituilta senaattoreilta ruumiissa alempana olevien ruumiinosien sallituista mitoista ja muodoista. Arvon senaattorit eivät ole suostuneet kysymyksiin vastaamaan. Arvatenkin heille on irvailtu karvoituksesta ja sen hoitamisesta. Koskisiko kainalokarvoja sama kuin alapään? Lapsillahan ei kainalokarvoitusta ole.

Aikoinaan kun 2006 Suomen lakia lapsiprnografian estotoimista säädettiin, hallituksen esityksessä vedottiin vajaa kymmenen vuotta aikaisempaan tehtyyn rikoslain muutokseen:

Lapsipornon levityksen ja hallussapidon säätäminen rangaistavaksi merkitsi siis samalla sitä, että säädettiin rajoitus sananvapaus –nimiseen perusoikeuteen. Toisin sanoen rikostunnusmerkistön täyttävien tekojen tekemistä, kuten esimerkiksi kuvien levittämistä sähköisen viestinnän keinoin, ei enää voi vaatia suojattavaksi sananvapauteen vetoamalla.

Tuon ison uudistuksen (HE 6/1997) laajoistakaan perusteluista ei löydy mainintaa sananvapaudesta. Pikemminkin perusteluissa ollaan hyvinkin toisenlaisilla linjoilla:

Lainsäädännössä ei tunneta käsitettä ''pornografinen'', vaan siinä käytetään ilmaisuja ''sukupuolikuria tai säädyllisyyttä loukkaava'' tai ''epäsiveellinen''. Jokapäiväisessä kielessä käytetään termiä pornografinen kuvaamaan samaa asiaa, josta laissa käytetään ilmaisua sukupuolikuria tai säädyllisyyttä loukkaava.

Sukupuolikäyttäytymistä koskevat rikoslain säännökset ovat viime vuosisadalla ja tämän vuosisadan ensi puoliskolla heijastaneet niin sanottua ehdotonta sukupuolimoraalia. Vuonna 1927 annettua lakia epäsiveellisten julkaisujen levittämisen ehkäisemisestä on pidettävä tällaisen moraalikäsityksen heijastumana. Tuona aikana sukupuolista käyttäytymistä koskevat julkisesti esitetyt asenteet olivat sekä suhteellisen yhtenäisiä että seksuaalikielteisiä.

Yhteiskunnan taloudellisen ja sosiaalisen rakenteen muutokset ovat aiheuttaneet sen, että myös sukupuolielämää koskevat asenteet ja käsitykset ovat muuttuneet. Teollistumisen, kaupungistumisen ja kansainvälistymisen myötä ehdoton sukupuolimoraali on saanut antaa sijaa sukupuolinormien suhteellisuutta korostavalle moraalikäsitykselle. Kehityksen seurauksena sukupuoliasenteet ovat eriytyneet.

Nykyisin vallitsee suuria erimielisyyksiä siitä, mitä tuotteita on pidettävä pornografisina. Jokainen pornografian määritelmä on kulttuuri- ja arvosidonnainen. Käsitteen sisältö vaihtelee paitsi ajan ja paikan mukaan myös ikäluokasta ja sosiaalisesta ryhmästä toiseen. Suomen kaltaisessa kaupunkilaistuneessa ja maallistuneessa yhteiskunnassa on ilmeisen mahdotonta saavuttaa yksimielisyyttä pornografiakäsitteen sisällöstä ja rajoista. Tietyn tuotteen pornografisuus riippuu näin ollen siitä suhteellisesta tunnusmerkistä, voiko aihepiiriltään seksuaalielämään liittyvä kirjallinen tai kuvallinen esitys tai muu tuote sisältönsä, esitys- tai levitystapansa vuoksi tai muusta syystä herättää ihmisten keskuudessa pahennusta.

Aikaisemmin usko pornografian sukupuolirikollisuutta ja seksuaalisia poikkeavuuksia lisäävään vaikutukseen oli keskeisenä perusteena sen oikeudelliselle sääntelylle. Vaikutuksia koskevat tutkimukset ovat kuitenkin tuottaneet ristiriitaisia tuloksia. Yhteiskunnan suhtautuminen pornografiaan määräytyy nykyisin lähinnä erisuuntaisten kasvatuksellisten ja kulttuuripoliittisten käsitysten perusteella.

Lakiin tuli vain kolme poikkeusta: lapsipornografia ja väkivaltainen pornografia sekä eläimeen sekaantumista kuvaava pornografia. Nämä siksi, koska tällaisen aineiston tuottaminen vahingoittaa kohdettaan. Lapsella perusteluissa tarkoitettiin "biologiselta kehitykseltään ilmeisesti alle 15-vuotiaan tasolla olevaa henkilöä".

Edellisessä oli kyse valmistamisesta ja levittämisestä. Hallussapidon kriminalisointia perusteltiin pitkälti lapsen yksityisyyden suojaamisella. Lapsipornonkin osalta mietettiin "pornografia" käsitteen moniselitteisyyttä. Pelkät alastonkuvat suljettiin pois määritelmän piiristä.

Lapsipornografian hallussapidon kriminalisoinnin ensisijaisena tavoitteena on lasten suojaaminen joutumasta sellaisen seksuaalisen väärinkäytön kohteeksi, jota lapsipornografian valmistaminen merkitsee. Toinen näkökohta, jolla lapsipornografian hallussapitokriminalisointia on perusteltu, on pyrkimys suojata kuvassa esitettyä lasta joutumasta sen yksityisyyteensä kohdistuvan loukkauksen kohteeksi, jota kuvan levittäminen muiden nähtäville merkitsee. On myös pelätty, että pedofiilit käytävät lapsipornografiaa keinona houkutella tai taivuttaa lapsia osallistumaan seksuaaliseen kanssakäymiseen aikuisen kanssa.

Hallussapitokriminalisoinnin olennaisimpana perusteena voidaan pitää pyrkimystä vaikuttaa lapsipornografian kysyntään ja sitä kautta lasten riskiin joutua pornografian valmistuksen uhreiksi. Tosin kauppa on jo nyt salaista, koska myynti on rangaistavaa. Materiaalia ostavat henkilöt ovat poikkeavia ja on epävarmaa, missä määrin hallussapitokriminalisointi voi vaikuttaa heidän ratkaisuunsa hankkia lapsipornografista materiaalia. Hallussapitokriminalisointi saattaa kuitenkin vaikeuttaa lapsipornografian levittämistä, koska materiaalia tavattaessa ei enää olisi tarpeen selvittää, onko se tarkoitettu levitettäväksi. Voidaan myös olettaa, että lapsipornografian kattava kriminalisointi helpottaa poliisin toimintaa kansainvälisen pornografian kaupan vastustamisessa.

Kriminalisoinnin vaikutusten tehostamiseksi ja soveltamisen sattumanvaraisuuden vähentämiseksi kriminalisointi tarvitsee tuekseen mahdollisuuden tehokkaaseen valvontaan. Sen vuoksi ehdotetaankin, että kotietsintäkynnystä lapsipornografian hallussapidon selvittämiseksi alennettaisiin. Toisaalta on huolehdittava siitä, että kriminalisointi rajataan mahdollisimman täsmällisesti. Käsite lapsipornografia riittää kuvaamaan kaupankäynnin tai muun järjestelmällisen levittämisen kohteena olevaa materiaalia, mutta on ongelmallinen, kun arvioidaan kodeista löytyvien lapsista otettujen valokuvien tai tieteellisiin teoksiin sisältyvien lapsikuvien epäsiveellisyyttä. Ongelmaa kärjistää lapsen käsitteen tulkinnanvaraisuus. Lapsipornografian rajaamisen ongelmallisuutta korostaa se, että epäsiveellinen vaikutelma perustuu osaltaan katsojan omaan ajatteluun ja kuvan tulkintaan eikä yksin kuvaan.

Lasta vakavimmin vahingoittava seksuaalinen väärinkäyttö liittyy sukupuoliyhteyteen lapsen kanssa tai siihen läheisesti rinnastettaviin seksuaalisiin tekoihin. Hallussapitokriminalisoinnin tulisi koskea ensisijaisesti sellaista pornografista aineistoa, joka on edellyttänyt lapsen joutumista sukupuoliyhteyden tai siihen rinnastettavan seksuaalisen väärinkäytön kohteeksi. Huomattavasti vaikeampaa on arvioida, tulisiko hallussapitokriminalisoinnin ulottua myös muihin kuviin, jotka esittävät alastonta lasta. Jos tällaisia kuvia otetaan lapsen kehitystä vaarantavissa olosuhteissa esimerkiksi houkuttelemalla lapsi kuvattavaksi tilanteeseen, jossa joku toinen tekee lapsen nähden lasta loukkaavan seksuaalisen teon, pyrkimys vähentää vaaraa lapsen joutumisesta tälläkään tavalla seksuaalisesti hyväksikäytetyksi puolustaisi hallussapitokriminalisoinnin ulottamisen tällaiseenkin kuvamateriaaliin. Lähes mikä tahansa alastonta lasta esittävä kuva voi tulla käytettäväksi lasta loukkaavalla tavalla. Ei kuitenkaan voida ajatella, että hallussapitokriminalisointi ulotettaisiin koskemaan kaikkia alastonta lasta esittäviä kuvia. Ei ole mitenkään harvinaista, että vanhemmat kuvaavat alastomia lapsiaan leikeissään eikä se vahingoita lapsia. Ei ole mitään tarvetta kieltää tällaisten kuvien hallussapitoa. Useimmat ihmiset eivät koe tällaisia kuvia epäsiveellisiksi. Toisaalta juuri tällaisissa kuvissa korostuu se, että epäsiveellinen vaikutelma on osittain sidoksissa katsojan omaan kokemukseen. Kuvaustilanteen tunteva ei ehkä näe mitään epäsiveellistä kuvassa, joka jonkun ulkopuolisen näkökulmasta voi olla lasta loukkaava. Loukkaavuus ei ilmeisesti tällaisessa kuvamateriaalissa aina liity niinkään kuvaan itseensä kuin sen käyttöön. Jos alastonta lasta esittävää kuvaa levitetään, lapsen yksityisyyttä loukataan, vaikka kuva itsessään ei epäsiveellinen olisikaan. Näyttää selvältä, että hallussapitokriminalisointi ei ole oikea tapa pyrkiä ehkäisemään tällaista menettelyä. Hallussapitokriminalisoinnin kohteena oleva kuvamateriaali on määriteltävä suppeammin kuin sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämistä koskevassa säännöksessä.

Ehdotuksen mukaan rangaistava hallussapito kohdistuisi todellisuuspohjaiseen kuvaan, jossa esitetään lasta sukupuoliyhteydessä tai siihen rinnastettavassa seksuaalisessa kanssakäymisessä taikka muulla sukupuolisiveellisyyttä ilmeisen loukkaavalla tavalla. Sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan säännöksessä samaa kuin ehdotetun 20 luvun määritelmäsäännöksessä (10 §). Myös esineillä tapahtuva seksuaalinen tunkeutuminen kehoon kuuluu säännöksen soveltamisalaan. Sukupuoliyhteyteen rinnastettavaa seksuaalista kanssakäymistä koskevalla tunnusmerkillä tavoitellaan säännöksen laajentamista sellaisiin kuviin, joissa lapsen ei voida osoittaa olevan sukupuoliyhteydessä, mutta joissa lasta tai lapsia kuvataan siten, että kuvassa selvästi annetaan ymmärtää kysymyksen olevan sukupuoliyhteyteen liittyvästä tilanteesta tai lapsen sukupuolielimeen kohdistuvasta seksuaalisesta teosta.

Hallussapitokielto koskisi myös kuvia tai kuvatallenteita, joissa lasta esitetään muulla sukupuolisiveellisyyttä ilmeisen loukkaavalla tavalla. Tämäkin tunnusmerkki on tarkoitettu rajoittamaan säännöksen soveltaminen kiistatta lapsipornografiana pidettävään aineistoon. Alastonta lasta esittävät kuvat, vaikka lapsen sukupuolielimet olisivatkin kuvasta nähtävissä, eivät kuuluisi tämän säännöksen piiriin, jolleivat ne täytä tämän kohdan edellytyksiä. Tämä edellytys rajoittaisi myös pykälän soveltamista sellaisiin kuviin, joissa epäsiveellinen vaikutelma perustuu kuvayhteyden herättämiin mielikuviin. Tunnusmerkkiä tulkittaessa on tärkeätä muistaa säännöksen tavoite; lapsen suojeleminen seksuaaliselta hyväksikäytöltä.

Lapsella tarkoitettaisiin samaa kuin edellä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämistä koskevassa pykälässä.

Säännöksen ensisijaisena tarkoituksena on suojata lapsia joutumasta seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi ja myös vähentää sitä vaaraa lapsen yksityisyyden loukkaamisesta, jota kuvien hallussapitokin voi aiheuttaa. Näiden tavoitteiden kannalta riittää, että säännös koskee vain todellisuuspohjaisia kuvia. Sellaiset tietokoneen avulla keinotekoisesti tuotetut kuvat, jotka eivät kuvaa todellista sukupuoliyhteyttä tai vastaavaa tilannetta, eivät kuuluisi säännöksen soveltamisalan piiriin. Säännöstä sovellettaisiin sen sijaan sellaisiin kuviin, jotka perustuvat todelliseen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, mutta joissa kuvan kohteen tunnistaminen on teknisin tai muilla keinoin estetty. Säännöksen piiriin kuuluisivat myös todellisia ihmisiä esittävät kuvat, joissa sukupuoliyhteyden tai siihen rinnastettavan seksuaalisen kanssakäymisen kuvaus on aikaansaatu kuvamateriaalia yhdistelemällä tai muuntelemalla. Säännöstä voitaisiin soveltaa myös sellaiseen piirustukseen tai muuhun kuvataiteen tuotteeseen, joka kuvaa todellista sukupuoliyhteyttä tai vastaavaa tilannetta niin tarkasti, että se voidaan rinnastaa kuvatallenteeseen.

Teon rangaistavuus edellyttäisi, että hallussapito tapahtuu oikeudettomasti. Jo rikosoikeuden yleisistä periaatteista seuraa, että tällaisen materiaalin hallussapito niihin liittyvän rikosasian selvittämiseksi on rankaisematonta. Poliisi- ja syyttäjäviranomaiset samoin kuin tuomioistuimessa tällaisen asian kanssa työskentelevät eivät syyllisty rikokseen pitäessään aineistoa hallussaan työnsä edellyttämällä tavalla. Yhtä vähän kansalainen, jonka haltuun on joutunut lapsipornografista materiaalia löydön tai muun sattuman kautta, syyllistyy hallussapitorikokseen, jos hän ilman aiheetonta viivytystä hävittää materiaalin tai luovuttaa sen viranomaisille.

Oikeudettomuusedellytystä tarvitaan osoittamaan, että lapsipornografisen aineiston hallussapito muistakin kuin edellä mainituista yhteiskunnallisesti hyväksyttävistä syistä voi olla rankaisematonta. Hyväksyttävä syy voi perustua esimerkiksi lakiin. Arkistolain mukaan tietyt asiakirjat on säilytettävä arkistoissa määrätyn ajan ennen kuin ne voidaan hävittää. Tämä koskee myös lapsipornografian levittämistä tai hallussapitoa koskevan asian asiakirjoja.

Ongelmallisempaa on se, kuinka laajasti kysymyksessä olevan materiaalin hallussapitoa voitaisiin pitää oikeutettuna muusta kuin lakiin perustuvasta syystä. Viranomaisilla voi esimerkiksi olla perusteltu syy säilyttää kysymyksessä olevia kuvia sisältäviä asiakirjoja oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamiseksi. Yhdeksi lähtökohdaksi voitaneen asettaa, että ainakin tieteelliseen tutkimukseen sisältyvää lapsipornografiaakin sisältävää aineistoa on oikeus kerätä ja pitää hallussa, jos se on tutkimuksen kannalta perusteltua. Vastaavasti oikeutettua olisi säilyttää tieteellistä julkaisua, joka sisältää tällaista aineistoa. Tämä koskee yhtä hyvin julkaisun säilyttämistä yksityisesti kuin esimerkiksi kirjastossakin. Vastaavasti opetustarkoitukseen tarvittavan materiaalin säilyttämistä voidaan pitää oikeutettuna. Käytännössä tuskin voi olla vaikeuksia tämänkaltaisten julkaisujen erottamisessa muista julkaisuista.

Yhteiskunnallisen mielipiteenmuodostuksen kannalta voi olla tärkeätä, että tiedotusvälineet jossakin tapauksessa voisivat tilapäisesti pitää hallussaan tällaista materiaalia ja jopa julkaista sitä joltakin osin. Tällaista oikeutta voidaan tarvita esimerkiksi sen osoittamiseksi, että aineistoa edelleen levitetään, tai keskustelun herättämiseksi lain soveltamiskäytännöstä. Myös hallussapitoa tässä tarkoituksessa voitaneen pitää oikeutettuna.

Pykälä koskee myös sellaisen lapsipornografisen aineiston hallussapitoa, joka on hankittu ennen uuden lain voimaantuloa. Lähtökohdaksi on asetettava, että materiaali on hävitettävä lain voimaantuloon mennessä, jos sen hallussapito on oikeudetonta. Tämä koskee niin yksityisiä kansalaisia kuin yhteisöjäkin. Myös ennen lain voimantuloa hankitun materiaalin säilyttäminen voinee olla oikeutettua, jos säilyttämistä voidaan perustella yhteiskunnallisesti hyväksyttävillä perusteilla. Jos esimerkiksi tiedotusvälineet tarvitsevat mahdollisesti nykyisin käytössään olevaa materiaalia vastaisuudessa käytävää yhteiskunnallista keskustelua varten, hallussapito voitaneen hyväksyä. Materiaalin säilyttäminen sen muunlaista julkaisemista varten ei voi tulla kysymykseen.

Rikos edellyttää tahallisuutta. Tekijän on oltava tietoinen siitä, että hänellä on hallussaan kysymyksessä olevaa materiaalia. Jos kysymyksessä olevaa kuvamateriaalia on tullut jonkun haltuun hänen tietämättään tai asianomainen on lain voimaantullessa huomaamattomuudesta tai tietämättömyydestä laiminlyönyt hävittää aikaisemmin haltuunsa tulleen materiaalin, säännöstä ei voida soveltaa. Tietoisuusvaatimukseen sisältyy myös se, että tekijän on täytynyt tietää kohteen olevan säännöksen tarkoittamassa mielessä lapsi ja että kuvamateriaali esittää lasta sukupuoliyhteydessä tai siihen rinnastettavassa sukupuolisessa kanssakäymisessä taikka muulla sukupuolisiveellisyyttä ilmeisen loukkaavalla tavalla. Niin kuin edellä on todettu, säännöksessä tarkoitettu kuvamateriaali on pyritty rajaamaan siten, ettei se voi koskea lapsia esittäviä tavanomaisia valokuvia.

Olen lainannut tähän pitkät pätkät voimaantulleiden lakien perusteluista muistuttaakseni mitä Suomessa on ajateltu lakeja säädettäessä.

Näitä perusteluja ja nykyistä lapsipornokeskustelua seuratessa ei oikein jaksa ymmärtää, että välissä on vain kaksitoista vuotta. On tässä välissä suojaikä nostettu kaikesta huolimatta 18 vuoteen. Taiteilija Karttunen tuomittu pelkistä alastonkuvista.

Ja nyt keskusteluun on tuotu aikuisten naisten (liian) pienet rinnat.

"What if democracy, as we understand it, is no longer the condition and motor of economic development, but an obstacle to it?" Mitä jos demokratia, sellaisena kun sen tunnemme, ei enää olekaan edellytys taloudelliselle kehitykselle, vaan sen este?

Miksi talvella on kylmä?

Vaikka talvella maa on lähempänä aurinkoa kuin kesällä, lämpöä ja valoa ei riitä yhtä paljon matalamman paistamiskulman vuoksi. Auringon säteet jakautuvat suuremmalle alueelle ja siksi talvella on kylmä.

"Savon ensimmäinen autokuski"

Viime vuoden loppupuolella (23.11.2009) Yle Radio1:n vanhoja arkistonauhoituksia soittavassa ohjelmassa saatiin kuulla pätkä, jossa toimittaja Adolf Turakainen vuonna 1958 jututti Vilho Niskasta Kuopion Kurkimäestä. Haastattelun aiheena olivat Niskasen autot. Että Niskanen olisi ollut Savon ensimmäinen autokuski.

Näihin "ensimmäinen" juttuihin pitää aina suhtautua varauksella. Vilho Niskanen jutteli, että kevätrospuuttojen aikaan 1910 tai 1911 ensimmäinen auto tuli hankituksi. Joka tapauksessa "paljon ennen kapinavuotta".

Kuopion kaupungissa asiakirjojen mukaan ensimmäinen autoilija oli ollut sähkömonttööri Arthur Albet Åberg, joka 1906 haki taksilupaa. Tehdaslaitosten pyörittäjä Saastamoisilla Cadillaceja oli ollut jo vuodesta 1907. Näin Ilkka Nummelan kirjoittaman Kuopion historian kolmannen osan (Kustannuskiila 1989) mukaan.

Turakaisen jututtaessa Niskasta, kävikin ilmi ettei Vilho itse alkuvaiheessa autokuski ollutkaan. Hän oli autonomistaja, kuskina toimi hänen tyttärensä. Nimeä isä ei kertonut, eikä toimittaja sitä kysynyt.

Niskasen perustelut ensimmäisyydelle juontuvat rekisterikilpiin. Aivan alkuun kilpiä ei ollut. Kun ne otettiin käyttöön, Niskasen auto sai hetkeksi numeron yksi. Sen kilven poliisit ottivat pois, ylimpien määräyksestä se siirrettiin maaherran autoon.

Joitakin asioita Vilho Niskanen muisti tarkkaan. Autonsa hän oli ostanut Kuopiosta Pohjois-Savon Rautakaupasta 32 600 markalla (vuoden 2008 rahassa n. 116 000 euroa). Kauppias Tiainen oli antanut pikaisen ajo-opetuksen satamatorilla ja niin automobiili oli kohti Kurkimäkeä lähtenyt. Huippunopeus autolla oli jopa 50 km/h. Merkkiä Turakainen ei tule kysyneeksi, senkin Niskanen olisi varmaan muistanut.

Niskanen oli ammatiltaan majatalonpitäjä Kuopion eteläpuolisella rautatieasemakylällä. Majatalot kuuluivat olennaisena osana kyytilaitokseen. Majatalossa piti olla jatkuva valmius matkustavaisten kuljettamiseen. Tarkat asetuspykälät oli siitä.

Kurkimäen majatalon tapauksessa kylää halkova Savon rata helpotti työtä. Pohjoiseen ja etelään menevät saattoi junan kyytiin laittaa, mutta länteen Karttulan ja itään Vehmersalmen suuntiin meneviä varten piti olla monta hevosta. Asetuksissa määrättiin jopa montako levännyttä hevosta tallissa piti olla.

Niskasen manttaalitalonpoikanaapurit aluksi pitivät auton hankintaa konkurssin alkuna. Mutta jo vuoden kuluttua Niskasella oli paikallispäättäjille esittää sellaiset rätingit, ettei heillä ollut mitään vastaan sanomista.

Auton laittamisen jälkeen majatalossa tarvitsi pitää kaksi hevosta vähemmän kuin aikaisemmin. Tämä oli merkittävä säästö ja siihen kannattavuus perustuikin.

Mauri Mönkkönen tietää kertoa Kuopion naapurikuntien historiassaan (Kuopion historia 7, Kustannuskiila 1996) Vilho Niskasen myöhemmistä liikennöinneistä. Kyytilaitos toimi vielä 1920-luvun alussa, mutta sen merkitys oli nopeasti vähenemässä. Kesällä 1924 Niskanen haki linja-autolupaa Kuopion ja Karttulan välille. Kuopiolaiset liikennöitsijät vastustivat, mutta ajan tavan mukaan lupa myönnettiin. Ala oli uusi ja kaikille haluttiin antaa mahdollisuus. Samoihin aikoihin majatalo muuttui matkustajakodiksi.

Kelpasi uran alkuvaiheita 1958 kiikkustuolista muistella. Mutta olisi sen tyttären nimen mielellään kuullut. Häntähän Savon ensimmäiseksi autokuskiksi yritettiin lanseerata.

Pääluokka 1D2

Arkistoluetteloita yleensä ei lueta, vaan niistä etsitään itselle tärkeää tiedonmurusta. Joskus aikaa ennen internetissä olevia luetteloita ja hakumahdollisuuksia hankin Kansan Arkiston Yleisluettelon 1. Työväen Arkiston vastaavan hommasin myös. Eräissä töissä niistä olikin hyötyä.

Kansan Arkistossahan säilytetään SKP:n, SKDL:n ja niiden sisarjärjestöjen asiakirjoja. Yleisluettelo 1 sisältää tiedot puolueiden piirien ja osastojen arkistoista, samoin läheisten nais- ja nuoriso-osastojen.

Tietosisällöltään Yleisluettelo 1 on niukka. Osaston nimen lisäksi mainitaan asiakirjojen rajavuodet ja arkistoyksikköjen määrä. Nekin jotakin aktiivisuudesta kertovat, pääasiassa kuitenkin miten papereita on säilynyt.

Puolueosastojen luettelo on kuivakka. SKP:n Myllypuron osasto (1980, yksikköjä 0), SKP:n Myllytien osasto (1952-1972, 1995, 1), SKP:n Myyrmäen osasto (1979-1980, 1982, 1), SKP:n Mäki-Matin osasto (1985, 0).

Sama jatkuu osastoittain. On työväenyhdistyksiä, kansandemokraatteja ja kansandemokraattisia yhdistyksiä. Nuoriso-osastoja ja pioneereja. Joillakin paikkakunnilla oltiin mieluimmin demokraattisia pioneereja. Jokin harva ruotsinkielinen nimi välillä vilahtaa.

Pääluokka 1D2 Suomen Naisten Demokraattinen Liitto (SNDL) alkaa samoin kuin muut. Ensin keskusjärjestöt, sitten piirit ja lopuksi pitkä liuta osastoja. Ahjon naiset, Ahmoon demokraattiset naiset, Ahtialan naiset, Ahvenselän demokraattiset naiset, mutta sitten tuleekin yllätys: Aikamme naiset! Helsingissä on tällainen toiminut, ainakin 1951-1980, arkistoyksikköjä tallessa neljä. Samaa nimi-ideaa käytti Kemin Aikamme naiset.

Heti perästä seuraa Ajoksen ahkerat naiset Kemistä. Naisjärjestöt eivät olekaan täysin samalla sapluunalla yhdistyksilleen nimiä antaneet.

Oulussa toimi Eteenpäin naiset! Haagan demokraattiset naiset saivat rinnalleen kilpailevan Haagan siskot. Helsingissä toimi myös Herttonaiset. Toinen oululainen naisjärjestö oli Iskon toimen naiset.

Jyväskylässä vaikuttivat Ison kolmosen naiset ja Itä-Palokan Kaisat. Imatran Jakolassa aatetta edistivät Jakolan pirteät naiset. Joensuussa oli Joettaret, Espoossa Jupperin Jaanat.

Halikossa toimi Kanikolan työn naiset, Kontulassa Kertut. Työn naisia oli Laukaassakin. Kumpulassa oli myös Kaisat Itä-Palokan tapaan.

Lahdessa demokraattiset naiset olivat jakaantuneet. Yksioikoisesti nimetyn lisäksi toimi Kärpäsen osasto.

Naisten etunimistä haettiin innoitus nimeämiselle. Sointuakin sai mielellään olla. Liedossa oli Liisat, Luolavuoressa Loviisat, Maariassa Maijat, kuten Maunulassakin. Mäyrämäessä Minnat, Pirttikoskella Pirkot ja Rajakylässä Riikat. Säteessä Sirkat, Tesomassa Tanjat.

Aina ei alkusointua kuitenkaan tarvittu. Näsissä oli Ainot, Paavonkarissa Eevat. Palotorpassa Tiinat, Preitilässä Hannat ja Virroilla Miinat.

Korpilahdella oltiin häveliäisyydestä vapautuneita. Sikäläinen naisjärjestö kulki nimellä Yhtykää naiset!

Haider, Halla-aho, Halme, (Hazard)

Itävallan vapauspuolueen johtava kansallisliberalisti Jörg Haider täyttäisi tänään 60 vuotta, jollei pari vuotta sitten olisi kännissä ajanut huimaa ylinopeutta ojaan. Tämä päivä lienee yhtä hyvä kuin mikä tahansa muu käsitellä Kaarina Hazardin kirjoittaman kolumnin herättämää kohua ja aiheesta syntynyttä jatkokolumnointia.

Tony Halmeen kuoleman aiheuttama suru purkautui Hazardin kirjoituksen kautta. Puhuttu ja kirjoitettu toi mieleen erinäisissä kulttuuriravintoloissa ja lähiökuppiloissa näkemäni kollektiiviset surukokemukset. Joku vakioasiakas joutuu hunningolle, silminnähtävästi.

Muut eivät osaa tai kykene auttamaan ystäväänsä/tuttuaan. Hän saa yksin istua ongelmineen, kunnes kuolema korjaa. Tavalla tai toisella.

Kuolinuutinen baarissa aiheuttaa hädän. Edesmennyttä muistellaan ja glorifioidaan. Mukana on myös pelko siitä, että itselle voi käydä samoin. Todistellaan itselle ja toisille, ettei niin tule käymään.

Pahan puhumista ei kuolleesta hyväksytä. Todenpuhujat huudetaan ulos kapakasta.

Viime torstain Kalevassa (21.1.) Heli Slunga kolumnoi Hazardin kohtelusta. Paljon Hazard sai niskaansa jo senkin vuoksi, että sattuu olemaan akateeminen nainen. Se antoi erityisluvan hyökätä.

Slunga varoittaa ilmapiirin nostattamasta itsesensuurista. Sellaiseen ei pitäisi sortua. Miksi pitäisikään? Iltapäivälehdet ovat tuulella käypiä. Briteissä päivää ennen prinsessa Dianan kuolemaa lööpit huusivat miksi Charlesin ex-vaimo on ulkomaalaisen, egyptiläisen maahanmuuttajan kanssa alkanut seurustelemaan.

Kuolemastaan lähtien Diana on ollut sydänten prinsessa.

En tiedä kenen tai minkä prinsessa Tony Halmeesta tuli kuolemansa jälkeen.

Slunga aloittaa kolumninsa viittaamalla sanontaan, että mielipide on vähän niinkuin persereikä - sellainen on kaikilla. Halme oli omalleen omistanut tatuoinnin "exit only".

Kiinnostavaa Halme-Hazard -keskustelussa on ollut närkästyneiden joukko. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin pääasiallinen kiukustujajoukko on samaa porukkaa, joka seuraa aktiivisesti Jussi Halla-Ahon kirjoittelua ja keskustelee Hommafoorumilla. Oikaiskaa, jos olen totaalisen väärässä.

Kielitieteilijä Jussi Halla-ahon ansioita netissä on ollut maahanmuuttokriittisen Scripta-bloginsa lukijoiden opastaminen kielen saloihin: mitä on sarkasmi, parodia, miten symbolisella tasolla esitetään mediakritiikkiä. Jopa kielenkäytön metatasoista on tullut tavallisille tallaajillekin tuttuja asioita.

Monet ovatkin oppejaan hyödyntäneet ja erityisesti Halla-ahon oikeudenkäynnin aikaan puolustivat tätä todeten oikeuslaitoksen ylireagoivan mediakritiikkiin.

Kaarina Hazardin kirjoitusta lukiessaan nämä samaiset ihmiset tuntuvat kuitenkin kokonaan unohtaneen Halla-ahon opetukset. "Halme oli etninen maskotti; merkki, ei mies." Kaikki niskamakkarat ja sikaniskat luettiin yksioikoisesti metatasot kokonaan unohtaen.

Kaikista pahin oli varmaan lainauksen "etninen".

Kokko ja Valta: Performanssin jälkeen

Viime syksynä aina vuodenvaihteeseen saakka päivittäisenä rutiininani oli kirjoittaa huomisen uutisia Karri Kokon Lyhyttavaraliikkeelle. Kokko kirjoitti kaavan mukaan Helsingin Sanomista, minä sen mukaan missä maakunnassa satuin olemaan. Lähinnä Kalevasta ja osittain Savon Sanomista.

Nyt nämä huomisen uutiset on julkaistu teoksena Performanssin jälkeen. Näyttelyvahdit kuivaavat lattialle tulvineen veden (Osuuskunta Jyväs-Ainola 2010).



Ilmestymisen kunniaksi otin lehdet, Hesarinkin Karrin puolesta, ja viime vuoden loppupuolella kertyneellä rutiinillä kirjoitin niistä vielä kerran huomisen uutiset:

Hyvä, että Elin Nordegren käytti omaa nimeään.

Jin Xing Pariisissa vuonna 2004.

Georgialaiset, nuo viekkaat vaaliensotkijat

Jäätteenmäki ei ole vielä kertonut, lähteekö hän mukaan puheenjohtajakisaan.



Mutta Lahden Teatteri Vanhan Jukon esitys on jokaiselta sanaltaan, nuotiltaan ja värähdykseltään äärimmäisen, kurkkua kuristavan tunteellisen yhteiskunnallinen teko, joka palauttaa uskon kantaaottavaan teatteriin.

HS 24.1.2010

(Puskaradiossa huhutaan Oulun parhaasta teatterista.)

Hanna-Mari Uimonen viimeisteli OLS:n 2-0- ja 3-0-maalit Happeen verkkoon.

Taide pitää vanhat herrat vireessä

Niin yllättäen lähdit luotamme pois,
on niin kuin unta se vieläkin ois.

Hän istuu useiden neurokirurgian alan tieteellisten järjestöjen johtokunnissa.

Tarjoamme lauantaina ja sunnuntaina kääretorttukahvit sekä lapsille mehua ja karkkia!

Kaleva 24.1.2010

Kanavataisto: kriitikoiden tv-valinnat

[Seuraa jatkoa viime huhtikuiselle Kalevan Radio&TV-sivun seurannalle: Mikael Jungner, kaiken pahan alku ja juuri]

Tammikuun Kaleva uudisti Radio&TV-sivunsa. Uudistuksen myötä sähköistä joukkoviestintää käsittelevät kolumnit jäivät toiseksi viimeiseltä sivulta pois. Kokonaan ne eivät lehdestä kadonneet, vaan ne siirtyivät kulttuurisivuille.

Uudistuksen taustalla on ainakin osin maakuntalehtien juttuyhteistyö. Kalevan televisioarvostelijana heti muutoksen jälkeisenä päivänä esiintyi Aamulehden Matti Apunen, joka kirjoitti Yleisradion Afganistan-reportaasista Mihin katoavat tukidollarit?

Uutuutena sivuille tuli katsotuimpien ohjelmien listaus, josta selviää muun muassa se, että vuoden ensimmäisellä viikolla Urheilukanavan suosituin ohjelma oli Tractor pulling 43000 katsojalla.

Huhtikuisessa jutussa tarkastelin kuinka Kalevan radio&tv-toimitus arvottaa eri televisiokanavia. Tuolloin Yleisradion kanavia pidettiin eniten esillä ja niitä myös parhaiten arvostettiin.

Onko jokin muuttunut uudistuksen myötä? Seurasin sivuja viikon verran 13.-19.1.2010.

Enää tulosta ei voi pitää pelkästään Kalevan toimituksen, vaan yhteistyön myötä laajemminkin maakuntalehtien kantana.

Muutoksen myötä Kalevan Radio&TV-sivulla esitellään käytännössä vain televisio-ohjelmia. Viikon aikana radio mainitaan kaksi kertaa, molemmilla kerroilla esitellään YLE Radio 1:n tuotantoja: Radioateljeen kirjailijakuva 1178 aamua Jacques Roubaudista ja Radioteatterin ääniteos Nainen joka rinnastui auringonkukkiin.

Kaupallisista radiokanavista Radio Deitä lukuunottamatta ei kerrota edes ohjelmatietoja. Lähetystaajuuksien kertominen sivun tekijöiden mielestä riittää.

Aavistuksen muuttunut sivu sisältää edelleen samat elementit kuin huhtikuussakin, päivän noston, muita suosituksia ja kolumnin. Vaikka Kalevan tv-kolumnit ovatkin kulttuurisivuille siirtyneet, tilalle on tullut "Hetkinen" -minikolumni. Tarkastelujaksolla niitä oli vain yksi, jossa Vesa Majanen vaatii Ylen urheiluohjelmiin mainoksia. Näin julkinen Yle voisi vastata tv-oikeuksilla rahastavien konsulttitahojen nouseviin lähetysoikeushintapyyntöihin. Hinnat kun ovat nousseet niin ettei Canal+:n kaltaiset yksityiset kansainväliset toimijatkaan kykene niitä maksamaan.

Päivän nostosta ei enää joka päivä ole omaa juttuaan. Se saattaa olla myös kooste-esittelyn otsikkoon nostettu. Näin ollen kaupalliset kanavatkin saavat listalle kaksi mainintaa:

13.1. Pahan oma NELONEN
14.1. Mihin katosivat tukidollarit? YLE TV1
15.1. Epätavallista elämää MTV3
16.1. A History of Violence YLE TV1
17.1. Tavarataivas? YLE TV1
18.1. Naisia kaupungilla YLE TV1
19.1. Sodan keskipisteessä YLE TV1

Ylen kanavista TV1 siis ehdoton ykkönen.

Radio&TV-sivun oikeassa ylänurkassa on toinen nosto ja sen alla kolmas. Toisista nostoista kaikki ovat Yleisradion ohjelmia, kolme ykkösen, kaksi FST5:n ja yhdet kakkoselle ja Teemalle. Kolmansissa Yle pätee myös, Sanoman Nelonen ja JIM saavat yhden maininnan.

Päivän nostot poislukien viikon aikana sivuilla esitellään kaikkiaan 57 tv-ohjelmaa. Näistä 33 eli 58 prosenttia oli Yleisradion kanavilta. Huhtikuuhun Ylen osuus on kasvanut (40/75, 53 %). Huhtikuun kakkonen MTV (MTV3, Sub) putosi selväksi kolmoseksi kuuden maininnan ja 11 prosentin myötä pitäen vain yhden maininnan hajuraon TV Viiteen.

Sanoman kanavat (Nelonen, JIM, Liv) nousivat toiseksi tusinalla huomiointeja (21 %) osuuden pysyessä samana.

Yksittäisten kanavien kärjen jakavat YLE TV1 ja YLE Teema (11 mainintaa). Huhtikuussa ykkössijalla ollut Nelonen on nyt toinen (7). Aikaisempi kakkonen MTV3 (4) on pudonnut peräti sijalle viisi. Ohi menee jopa TV Viisi (5).

Maakuntalehtien tv-kriitikkojen valinnoissa Yleisradion asema on siis vahvistunut. Nelonen ja Sanoman kanavat ovat säilyttäneet paikkansa. MTV:llä ei mene hyvin. Sen ohjelmatuotanto ja -hankinnat eivät saa edes haukkuihin vaivautumaan.

Joann Sfar: Pikku prinssi

Ranskalainen nuoremman polven sarjakuvan tuottelias tähti Joann Sfar (s. 1971) on tarttunut takuuvarmaan aiheeseen, Antoine de Saint-Exupéryn klassiseen Pikku prinssiin. Tämä 2008 valmistunut työ on suomennettu Sfarin muista töistä poiketen nopeaan tahtiin, WSOY pukkasi sen ulos jo viime vuonna.

Sfar ei ole pitänyt itseensä liitetystä "tuottelias" termistä. Toki hän on julkaissut paljon, mutta hän ajautuu yleensä tekemään jotakin ihan muuta kuin kustantajat häneltä odottavat. Sovittujen töiden aikataulut venyvät ja deadlinet umpeutuvat. Aihekirjoa on, ja tyylillisestikin tuotanto on monipuolinen.

Pikku prinssin tavoin nuoremmille lukijoille sopivia Sfarin albumeja ovat Pikku vampyyrit, joita Arktinen banaani on suomeksi kustantanut.

Kannen mukaan Sfarin Pikku prinssi on mukaelma Saint-Exupéryn romaanista. Teos on hyvin uskollinen alkuteokselle, tarina alkaa boakäärmeiden ja norsujen piirtämisestä. Jotkin harvat ruudut poikkeavat tutusta tarinasta.

Sarjakuvan suomentanut Saara Pääkkönen on käyttänyt apunaan Irma Packalénin Saint-Exupéry -suomennosta. Tämä korostaa uskollisuutta alkuperäistarinalle entisestään.

Kuvallisesti tarina etenee tasaisesti kuusi ruutua sivullaan. Piirros on herkkää ja hellyttävää. Pikku prinssi on saanut leveämmät kasvot ja suuret silmät. Täysin tunnistettava hahmo kuitenkin on.

Ote kautta linjan on hyvin kunnioittava ja oikeutta tekevä. Sen iso ihminen saattoi ymmärtää. Perheen pienempi, enemmän ymmärtävä Pikku prinssi -fani oli myös otettu.


(ylin ja alin kuva Sfarin Pikku prinssistä (WSOY 2009), keskimmäinen albumista Pikku vampyyri menee kouluun , Arktinen banaani 2004)

Voittoruutu * Vinstruta

Jos raaputat esiin 3 samaa symbolia, voitat voittoruudussa olevan rahasumman.

Om du skrapar fram 3 likadana symboler, vinner du det eurobelopp som finns i vinstrutan.

Luontoarpa tukee WWF:n ja Suomen luonnonsuojeluliiton tärkeää työtä.

Naturlotten understöder WWF:s och Finlands naturskyddsförbunds viktiga arbete.

Mika Svenskin muistonäyttely

Oulun kaupunginkirjasto/maakuntakirjastossa on esillä sarjakuva- ja pilapiirtäjä Mika "Johannes" Svenskin (1961-2009) muistonäyttely. Sen ovat koonneet Pekka Helin ja Ilkka Tarvainen. Svenskin töitä julkaistiin pääasiassa oululaisissa lehdissä, Liitossa, Oulun ylioppilaslehdessä ja Pohjolan Työssä. Ilta-Sanomissakin hänen sarjakuviaan julkaistiin, mutta tuohon lehteen Svensk pääasiassa väritti Aku Ankan sunnuntaisarjoja. Muitakin kuvitustöitä Svensk teki.

Svensk on jäänyt monien mieleen tupakoinnin puolustajana, tai oikeastaan tupakoinnin vastustamisen vastustajana. Kun aihe oli jossakin mediassa esillä, Svensk laati vastineen. Alan tutkimukseen hän oli perehtynyt tarkasti ja pystyi todistamaan ettei passiivisen tupakoinnin vaaroilla ollut lääketieteellistä pohjaan.

Nythän sellaisen väittämisestä on luopunut sosiaali- ja terveysministeriökin.

Näyttelyn kokoajat ovat nostaneet esille tupakointiteeman lisäksi karikatyyreja ja pilakuvia Paavo Väyrysestä. Ajankohtainen hahmo taas.

Ruskin ikkunan äärellä

Satakymmenen vuotta sitten kuollut John Ruskin (1819-1900), taiteiden moniottelija ja opettaja, kehottaa katsomaan tätä ikkunaa pitämällään arkkitehtuuriluennolla. Ruskin oli viktoriaanisen ajan Britannian merkittäviä taide- ja yhteiskuntakriitikoita. Ruskinin ja hänen kumppaneidensa, erityisesti oppilaansa William Morrisin, ajatuksena oli yhdistää taide, luonto, moraali ja ihminen.

Yksi meillekin tuttu konstruktio ajattelusta syntyi. Nykyaikainen omakotitalo sai alkunsa etenkin Morrisin yhdistellessä keskiajan fantasioitaan ja sosiaalista ajatteluaan.

Ruskin julisti: "taiteessa ei ole kysymys mausta, vaan koko ihmisestä".

Ruskinin luennollaan (julkaistu Architecture and Painting, 1854) esittelemä ikkuna oli tuttu, englantilaisesta perinteestä lähtevä, suorastaan arkinen paikalla olleille (vaikka luennot Skotlannissa, Edinburgissa pidettiin). Ruskinista se oli oikein kaunis.

Kuultiin myös selitys miksi. Ikkunalla oli luonnollinen lehden muoto. Arkkitehtuuri oli hakenut mallia luonnosta, mikä oli hyvä. Toisekseen luonnonmuotoa oli koristeltu ornamentilla, jonka aihe oli sama. Yksinkertaisuuteen pyrkiminen oli hyvästä.

Muutoinkin vanha englantilainen gotiikka sopi Ruskinista ja hänen kumppaneistaan erinomaisesti esikuvaksi.

Katsoja saattaa nähdä ikkunan muodoissa myös muita luonnollisia muotoja.


Vaikka Ruskin ihaili maansa menneiden aikojen monumentteja, hänen mielestään niitä ei pitänyt vaalia liikaa. Rakennuksillakin oli elinkaarensa. Vanhan piti antaa raunioitua arvokkaasti, eikä niiden elämää keinotekoisesti tullut jatkaa.

Ihan hiljan britit saivat sapiskaa Unescolta Stonehengen hoidosta, joka on jäänyt retuperälle, tai ei ainakaan länsimaille asetettuja standardeja täytä. Ehkäpä ruskinilaisuus vaikuttaa vieläkin.

Toverit Peppone ja Craxi

Tänään kymmenen vuotta sitten siirtyi ajasta ikuisuuteen Italian tasavallan pitkäaikainen pääministeri Bettino Craxi. Kuten tiedämme, kaikki on suhteellista ja pitkäaikainen Italian pääministeri oli vallassa vuosina 1983-1987.

Italian tasavallan aika alkoi 1946. Keskimääräinen pääministeriys on maassa kestänyt noin puolitoista vuotta, ikäpresidentti yhtenäisenä jaksona virkaa hoitaneena taitaa edelleen olla ensimmäinen pääministeri Alcide De Gasperi (1946-1953). Useimmin pääministeriksi on valittu Amintore Fanfani, ensimmäisen kerran jo 1954 ja viimeisen kerran Craxin jälkeen 1987. Fanfanin kaudet olivat lyhyitä, useimmat alle vuoden, pisin 1960-1963.

Silvio Berlusconin toinen kausi 2001-2006 oli italialaisittain erittäin pitkä.

Alkuvuodesta on keskusteltu mitä pitäisi tehdä entisille pääministereille. Että mikä tehtävä Vanhaselle keksittäisi kesälomien jälkeen.

Taisi joku iltapäivälehdessä esitellä Petäjäveden kirkon pienoismallia. Siis Berlusconin mahdollista Suomen vierailua varten.

Bettino Craxin kaltainen kohtalo saattaisi olla mahdollinen. Crax kuoli maanpaossa Tunisiassa. Kotimaahan hänellä ei ollut paluuta, koska puoluejohtajuuden aikaiset vaalirahajärjestelyt tuottivat hänelle poissaolevana tuomitun 25 vuoden vankeuden.

Toveri Craxi on jäänyt pääministerivuosilta mieleen hahmona, joka uskalsi tehdä julkisesti sen, minkä Giovanni Guareschin romaanihenkilö toveri Peppone teki salaa yön pimeydessä.

Päivisin toveri Peppone oli mitä puhdasoppisin kommunisti eikä nähnyt Isä Camillon kirkossa muuta kuin taantumuksellisen poliittisen vastustajan.

Mutta kaikessa hiljaisuudessa, kannattajiensa tietämättä Peppone ja Camillo tekivät kylälleen paljon hyvää. Tuli Pepponen lapsetkin kastettua, tapakristillisesti.

Tosin esikoispojasta tuli Libero Camillo Lenin, ei isän ehdottama Lenin Libero Antonio.

Craxi lievensi puolueen linjaa kovasti. Tunnuksina olleet sirpin ja vasaran hän vaihdatti ruusuun. Julkisestikin konservatiivin kanssa saattoi yhteistyötä tehdä. Melkein kuin glasnostin hengessä.

La mia libertà equivale alla mia vita. Vapauteni on elämäni, on kaiverrettu Craxin hautakiveen.

Pitkästä aikaa Poruksessa

Meillä kokoomuslaisilla on ollut tapana vielä lapset yksityiselle terveysasemalle, jos he viikonloppuna sairastuvat. Tautitilanne on usean vuoden ajan ollut hyvä, joten viikonloppuna vierailu vanhassa tutussa kansainväliselle pörssinoteeratulle suurpääomayrittäjälle päätyneessä paikassa oli kovasti harmistusta herättävä, peräti pienoinen järkytys.

Blogia seurannut ymmärtänee, että 'meillä kokoomuksessa' tässä yhteydessä tarkoittaa jotakin samansuuntaista kuin Hannu Taanilan sanomana.

Oululainen paikallisten lääkäreiden Porus vaihtoi omistajaa 2003. Ostajana oli valtakunnalliseksi laajentunut Mehiläinen, jonka seuraavana vuonna 2004 hankki kansainvälinen pääomasijoittaja, Lontoon pörssissä noteerattava 3i.

Lääkärille potilas pääsi jo ennen varattua aikaa ja oikeat, tehoavat tropit ja hoito-ohjeet saatiin. Tässä puolessa ei mitään huomauttamista.

Harmistus aiheutui odotustilojen suoranaisesta rappeutumisesta. Poruksen sohvaryhmä oli kadonnut, tilalla oli pyöreitä pöytiä ja kahvilatuoleja. Yleinen siisteys oli romahtanut: lattianpesusta oli kulunut aikaa, taulut olivat vinossa ja kattopaneelit repsottivat. Nuhjuista.

Vanha aaltoileva asiakaspalvelutiski oli muutettu suoraksi ja virastomaiseksi. Vastaanottovirkailijat istuivat sen takana rivissä kuin pankkivirkailijat ennen vanhaan.

Luettavaksi oli tarjolla Kalevan lisäksi vain vanhoja naistenlehtiä. Ei enää Helsingin Sanomia tai Suomen Kuvalehteä.

Asiakkaille varatut kahvi- ja vesitermokset olivat vain muisto. Entinen puhvettityyppinen kahvio oli hävitetty, kahvia, teetä tai pikkusuolaista oli saatavissa enää vain kolikoita syövistä automaatinruhmuista.

Pienempien lapsien leikkipaikka oli sentään entisellään säilytetty.

Onkohan Mehiläinen ymmärtänyt, mikä yksityislääkäriasemien tärkein funktio maakuntakaupungeissa oikeastaan on? Epäilen näkemäni perusteella.

Periferiassa eivät keskusten toimintatavat päde. Yksityislääkäripalvelujen ydinosaamisaluetta ei ole se mitä lääkärit tekevät, sillä samat lääkärit ottavat vastaan sekä yksityisellä että julkisella puolella.

Yksityisten lääkäriasemien ydinosaamisaluetta maakunnissa on ollut jonotus- ja odotusajan tekeminen miellyttäväksi. Kansainvälisessä suurorganisaatiossa ei ole tätä oivallettu, ja palvelu on menettänyt vetovoimaisimman puolensa.


* * *

Viime viikolla Kalevan yleisönosastossa moitittiin myös Oysin yhteispäivystyksen nuhjuisuutta. Moittijalla ei ollut sisätiloista pahaa sanottavaa, hän piti epämiellyttävän näköisenä päivystyksen sisäänkäyntiä ja julkisivua.

Taiteiden ilta piirroskonsertissa

Oulun taiteiden yö ry jäsenyhteisöineen järjestää vuoden 2010 alun mittaan seitsemän Taiteiden iltaa Rauhalassa. Ensimmäinen oli eilen ja ohjelmaan kuului muun muassa Ville Rannan piirustuskonsertti. Sarjakuvataitelijaa säesti Aleksi Ranta Trio.

Mielenkiintoinen kokemus. Kynän ja siveltimen vetoja säesti jazz rakentaen draaman kaaren.

Väkeäkin paikalla oli mukavasti.

Kalmasen herrasväen aviopulmat

Ruotsalainen Joakim Pirinen (s. 1961) nousi suursuosioon 1980-luvun lopulla Sokeri-Sakarillaan. Tukholmalainen kansankoti oli helisemässä Sakarin kanssa, vaikka yhteiskunta yritti parhaansa alaluokkaisen huomioonottamisessa. "Kunnon rautaröörillä lyö koko maailman ällikällä", kuten Sokeri-Sakari nimialbuminsa aluksi toteaa. Keskiluokkaisuuden pilkkaaminen uppoaa keskiluokkaan, jos se tehdään hyvin.

Sokeri-Sakarin saaga oli niin tyhjentävä ja erinomaisesti läpilyövä, että Pirinen jätti sarjakuvien tekemisen yli vuosikymmeneksi. Omistautui muille taiteen haaroille.

Sarjakuvien pariin Pirinen on palannut hiljalleen. On tehnyt jotakin sinne ja tänne, uusinta Piristä esittelee tuore suomennos Kalmasen herrasväen aviopulmat (Döda paret och deras "vänner", suom. Suuri kurpitsa 2009).

Kuolleen Kalmasen kalmoparin ympärille rakentuva albumi ei ole kokonainen tarina, vaan kokoelma Pirisen töitä. Kalmasen kalmot muun muassa muuttavat Turkuun ottaakseen selvää viihtyisivätkö siellä ja nallet tekevät elämän kutsunnoissa suuria päätöksiä tulevan elämän varalle.

Kalmasten ja joidenkin ystävien parissa piirrostyyli on vanha tuttu hiekkalaatikolta tai Sakarista. Kokeilevampia ja kehittelevämpiäkin nähdään.

Albumista näkee, että tauollaan Pirinen on Art Spiegelmanin tapaan perehtynyt teoriaan. Professori Pirisen piirustuskoulut ja monet muutkin osoittavat tämän. Uudemmista tyyleistä Pirinen on ottanut käsittelyyn Matt Groeningin tavan tehdä.

Pirinen ei siis ole jäänyt jumiin kuten Spiegelman. Parempi niin, Kalmasen herrasväen aviopulmat tarjoavat loistavia hetkiä. Mielellään pitkänkin tarinan Piriseltä vielä lukisi, ehkä sellainen muhii ja aikansa ottaneena joskus ilmestyy.

Ei patisteta. Hyvin aikaan tarttuvia, mustia ja oivaltavia nämä lyhyetkin ovat.

Sinfonia Cessna 208:lle ja sen liitelylle pilvitarhoissa

Leif Segerstam sulostutti eilen sävelillään ja johtotaidoillaan oululaista konserttiyleisöä. Ohjelmassa oli Mahleria, Sibeliusta, Straussia (ei valssi-) ja Segerstamia. Illan tähden sinfonioista on julkisuudessakin puhuttu paljon, lähinnä määrästä. Ohjelmalehteä kirjoitettaessa niitä oli ollut noin 230.

Mutta millaista musiikkia Segerstam tekee? Siitä harvemmalla on käsitys. Hyvää nykymusiikkia, voin illan jälkeen todeta. Määrä ei näy laadussa, ainakaan yhden kuullun teoksen perusteella - niiden pituudessa ehkä.

Ohjelmassa oli Segerstamin sinfonia 208 Cess(n)a Cärävän 208 Kärajan. Teos on, kuten nimestä voi aavistella, lentämisen ja pienlentokoneesta avautuvien maisemien herättämien tunnetilojen kuvausta. Cessnan moottorit ja runko väräjävät, taisipa lintu välillä saada parahduksensa väliin. Lyömäsoittimet soittimet kovasti esillä. Esitystä varten Ouluun oli jouduttu hankkimaan erikoisviritettyjä rumpuja, jotta eri korkeuksissa lentäminen erottuisi sävelellisesti.

Ohjelmalehtisessä Segerstam selvittää teoksen taustoja. Sinfonian 208 tullessa vuoroon aiheeksi valikoitui hänen poikansa Janin lentämä Cessna 208. Sinfonian nimen leikki tällä kertaa tulee koneesta, pojasta (kära Jan, rakas Jan) ja tietenkin myös siitä Berliinissä pitkään puikkoa heiluttaneesta tyypistä. - Ohjelmassa ei valaista miksi n-kirjain on suluissa. Se jää mietittäväksi (sävelkulkuun c, es, a ei n mahdu).

Oulun Sinfonia soitti Segerstamin teoksen ilman johtoa. Sinfonian kuusi osaa liittyivät toisiinsa saumattomasti, kuin helminauha. Eihän lennossa taukoja ole. Yleisökin erotti osat toisistaan soittajien ystävällisellä avustuksella, osan aloittavat soittajat kun nousivat hetkeksi seisomaan.

Segerstamin lennon tunnelmien jälkeen saliin saatiin oikeaakin lentoa: kauko-ohjattava lennokki teki muutamat kierrokset orkesterin ja yleisön yllä.

Oulun Sinfonian konserteissa on syksystä lähtien ollut jokin kantava teema. Tällä kertaa se oli erilaisten tunnetilojen kuvaaminen. Ensimmäisellä puoliajalla Mahlerin kisälli (baritoni Markus Nieminen) laulaa rakkaustuntojaan ulos ja Segerstam vaikuttuu pilvistä. Väliajan jälkeen Sibeliuksen Luonnotar kuvasi maailman syntyä ja Richard Straussin Tod und Verklärung kuolemaa ja kirkastumista. Luonnottaressa oli sopraanon sijaan klarinetti (Markku Korhonen), ja sen alkuun kuultiin nauhalta Segerstamin lausuvan Kalevalaa, ilmojen kaartelusta ja sotkan munista kertovasta kohdasta.

Kovasti tunteisiin vetoavia olivat kaikki. Ja liidokki myös Segerstamin hahmoa unohtamatta.

Pakkaskukkia