Tyyppejä pakkasessa

Iin kylällä oli tyyppejä pakkasessa. Itse pysyin lämpimässä autossa.

Murnaun Nosferatu Iikissä

Hetki sitten julkistettiin Iik!! kauhuelokuvafestivaalin ohjelmisto. Tänä vuonna tapahtumaa vietetään hieman tavallista myöhemmin, joulukuun alussa 2.-4.12.2016.

Iik!! järjestetään nyt 15. kerran. Juhlavuoden kunniaksi päänumerona on F. W. Murnaun Nosferatu (Saksa 1922). Helsinkiläinen vÄäristymä-duo loihtii analogisoittimillaan vampyyriklassikolle minimalistisen elektronisen ääniraidan.

Muita festivaalilla nähtäviä elokuvia ovat muun muassa Joe Danten Gremlins - riiviöt (USA 1984), John Carpenterin Prince of Darkness (USA 1987) ja H. G. Lewisin The Gruesome Twosome (USA 1967). Yhteistyö Night Visionsin kanssa tuo nähtäväksi uunituoretta amerikkalaista indiekauhua: mukana ovat yliluonnollinen kauhudraama We Go On (2016), runollisen raaka splatterkomedia Tonight She Comes (2016), hykerryttävä kasariretrofiilistely Beyond the Gates (2016) ja Rob Zombien brutaali uutuus 31 (2016).

Tarjolla on myös 1970-luvun eurokauhua: House of Mortal Sin (Iso-Britannia 1976) ja Count Dracula’s Great Love (Espanja 1974).

* Iik!! 2016

Uutta Iin ympäristötaidepuistoon

Eilen Iin ympäristötaidepuistossa paljastettiin uusi teos, Ivana Radovanovicin “You don’t have a soul. You are the soul. You have a body”. Kierrätyssäkeistä ja kankaista tehdyn työn on tarkoitus olla vuosi tällä paikalla. Sitten se on elinkaarensa päässä ja muuttuu joksikin muuksi.

Montenegron Podgoricassa asuva ja Cetinjessa työskentelevä kuvataiteilija on ollut Iin KulttuuriKauppilassa residenssissä kuluvan syyskuun. Radovanovic tekee suuret veistoksensa materiaaleista, jotka ovat menettäneet alkuperäisen käyttötarkoituksensa.

Joar Nango: Pikimusta (2016)

Tänä vuonna on Art Ii biennaali. Iin ympäristötaidepuistoon on noussut useita uusia teoksia, muutamia muuallekin Iijoen rantaan. Ärhäkät itikat eivät antaneet pitkään nauttia ympäristötaidepuiston teoksista, mutta kirkonrannassa Joar Nangon Pitch Blackiin (Pikimusta) sai rauhassa tutustua.

* Art Ii biennaali 2016

Minun siskoni Iissä

Viikon päästä on Iin KulttuuriKauppilan kesäkauden päättäjäiset. Kesän uutuuksia Iijoen rannalla olevassa veistospuistossa on liettualaisen Zilvinas Landzbergasin Minun siskoni (2014). Teos on osa laajempaa sarjaa Kodittomalle jumalalleni. Kelottumassa olevaan runkoon ja sen viereiseen isoon kuuseen autiomökin nurkalle Landzbergas on tehnyt ympäristötaiteen peruselementtejä pohtivan työn. Miten hetkellinen ja pitkäikäinen kohtaavatkaan.

Lars Vilksin Asema, 2014

Vuoden 2010 Iin biennaaliin valmistui Lars Vilksin Asema (2010). Vilks on rakentanut erilaisia torneja eri puolille Ruotsia, tämän Suomen Iissä olevan vaiheita on ollut kiintoisa seurata. Tilapäiseksi tarkoitettu työ lähenee toisen biennaalin ikää, ja käytetyt laudat alkavat harmaantua arvokkaasti. Torni tosin alkaa kallistua, onneksi vaarattomaan suuntaan.

Täällä kuvia samasta teoksesta kesältä 2010.

Kauhua Iissä

Tänä viikonloppuna Iin yöväentalolle oli jälleen kokoontunut joukko kauhuelokuvan ystäviä. Tavallisena arkena työväentalona tunnettu paikka oli saanut teeman mukaisen sisustuksen. Ehdin paikalle paria lauantai-illan viimeistä elokuvaa katsomaan.

Aikaisemmin tänä vuonna Suomessa Night Visions -kauhuelokuvafestivaaleilla päävieraana ollut kulttinäyttelijä Udo Kier (s. 1944) oli kolmen elokuvan voimin esillä myös Iissä. Kierin videotervehdys festivaalille nähtiin ennen kahta samalla kuvausmatkalla tehtyä, Paul Morrisseyn ohjaamaa elokuvaa Flesh for Frankenstein (Yhdysvallat, Italia, Ranska 1973) ja Blood for Dracula (Italia, Ranska 1974). Kierin lisäksi muukin näyttelijäkaarti oli pitkälti sama.

Elokuvat tunnetaan myös nimillä Andy Warhol's Frankenstein ja Andy Warhol's Dracula. Molempien alkuteksteissä kuulu taiteilija on näkyvästi esillä. Varsinaisesti elokuvien tekemiseen Warhol ei osallistunut, ohjaaja Morrissey oli yksi Warholin suojatteja ja siten tämän Factoryn vaikutuspiirissä. Warholin tehtaaltahan lähti kaikenlaista maailmalle omistajansa nimissä.

Frankensteinin ja Draculan perusideat ovat elokuvissa monesta muusta yhteydestä tutut. Serbialainen linnanisäntä ihailee antiikin Kreikkaa ja haluaa luoda uuden ihmisen. Filmissä rikotaan tabuja oikein urakalla. Aikoinaan se kiellettiin Suomessa, koska se on "omiaan kauhua herättämällä vaikuttamaan mielenterveyttä vahingoittavasti". Uuden ihmislajin luominen jäi tällä kertaa, mutta ehkä seuraava sukupolvi...

Draculassa transsylvanialainen kreivi tarvitsee pikaisesti neitsyen verta. Romaniasta sellaiset ovat loppuneet, mutta ehkä katolisesta Italiasta paremmin löytyisi? Dracula avustajineen päätyy nelityttärisen, köyhtyneen aatelisperheen luo naimakauppoja hieromaan. Luottamus siveämpään moraaliin osoittautui vääräksi. Aatelisperheen ainoa työntekijä, salskea Mario, osoittautui myös mainioksi vampyyrin seivästäjäksi.

Lauantai-iltana jaettiin myös palkintoja. Iikin lyhytelokuvakilpailussa sekä tuomaristo ja yleisö pitivät parhaana Aki Mäkiahon mökkikauhukomediaa Reviiri. Lyhytelokuvakilpailu on järjestetty kaksitoista kertaa ja tämä oli jo kolmas voitto Mäkiaholle.

Lisäksi festivaali palkitsi Iikka-patsaalla Oulun elokuvakeskuksen av-hoitaja Eero Leiviskän ja toiminnanjohtaja Sauli Pesosen arvokkaasta avusta kauhuelokuvafestivaalien alkuvaiheissa.


* Iik!! kauhuelokuvafestivaali

Perämeren kaaren museoita (41-50/100)

Eilen kävin Kemin taidemuseossa Christelle Masin ja Leena Kankaan Outoja hedelmiä - Des fruits étranges -yhteisnäyttelyn avajaisissa. Lähdin matkaan ajoissa, että ehtisin tutustua matkan varrella ja hieman pohjoisemmassakin oleviin museoihin. Suuri osa kaupunkien välisissä nykyisissä ja entisissä maalaiskunnissa olevista kotiseutumuseoista oli kiinni, ilmoitut aukioloajat olivat hyvin rajalliset. Haukiputaalta Tornioon saakka kaikki kotiseutumuseot toivat kunnan entisessä lainajyvämakasiineissa. Iin kotiseutumuseo oli saanut ympärilleen kolme muuta rakennusta, mutta muutoin ulkomuseoalueita ei ollut syntynyt. Simon kotiseutumuseo oli perin ahtaalla tontilla, Alatornion hautausmaalla.

Ensimmäinen pysähdys oli Iin kotiseutumuseo, tai oikeastaan museokahvila Huilinki. Neljän rakennuksen kokonaisuus oli Iin kirkon ja Iin Haminan välisellä alueella. Museorakennusten korjaukseen oli saatu varoja EU:lta, osana Haminan kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen kunnostusta. Kolme kokoelmia esittelevää rakennusta oli kukin nimetty omaksi museokseen, kotiseutumuseon lisäksi oli kalastus- ja maatalousmuseo ja uittomuseo. Samalta kokonaisuudelta ne kuitenkin valokuvanäyttelyn sisältäneen museokahvion kanssa muodostivat.

Olisi suonut, että rakennusten korjaamisen lisäksi olisi näyttelyäkin mietitty uusiksi. Pitäjänmakasiinissa oli aikoinaan säilytetty viljamakasiinin toiminnallisia rakenteita, siitä pisteet.

Kuivaniemen kirkonseudun tiesokkeloista en löytänyt paikallista kotiseutumuseota. Kun bensamittarin valo syttyi, piti huoltoaseman kautta siirtyä seuraavalle paikkakunnalle. Simonkylän museotie on 1700-luvun puolivälistä, Kustaa II Aadolfin Suomen vierailua varten raivattu. Tsaari Nikolaikin kulki tietä Torniossa käydessään 1819. Simojokisuussa oleva kylä vaikuttaisi olleen varakas, ja vanhoja talonpoikaistaloja pihapiireineen on vaalittu. Tie kulki usein talon ja sen aittojen välistä.

Museotieltä poikkesi sivutie, jonka päässä oli Pahnilan museo. Vuonna 1886 tälle paikalle siirretty talo ja pihapiiri ovat säilyneet melko alkuperäisessä asussa talossa 1970-luvun alkupuolelle asuneen "Visu-Eemin" ansiosta. Perikunta lahjoitti pihapiirin museoksi vuonna 1985.

Simon kirkon läheisyydessä olleen Simon kotiseutumuseon ulkoa päin tarkastettuani suuntasin Kemijoen pohjoisrannalle. Keminmaan kotiseutumuseo oli ovella olevan lapun mukaan suljettu koko kesän 2013, vaikka kunnan nettisivuilla toista kerrottiin. Ainoastaan niittokonetta ja heinäharavaa sai ihastella.

Vieressä oleva Pyhän Mikaelin kirkko oli auki, ja edelleen Nikolaus Rungius (k. 1629) siellä muumioituneena makasi. Samaan aikaan kirkkoon tuli linja-autostaan päätellen kokkolalainen ryhmä turisteja. "Ska vi sjunga" tiedusteli eräs joukosta, ja välittömästi lähti virsi.

Vaikka viime vuosina olen oppinut pitämääm veisuuta mukavan ruumiillisena toimintona poistuin paikalta Valmarin museoon. Sekin on Kemijoen pohjoisrannalla, Valmarin suvun kunnalle 1980-luvulla myymä pihapiiri. Jos Simonkylän Visu-Eemi ei ollut sisustukseen turhia sijoittanut, niin Valmarit olivat. Oli pianoa, peiliä ja Singerin konetta. Valokuvakin omasta talosta seinällä.

Pahnilan ja Valmarin museoiden kaltaiset alkuperäisellä paikallaan olevat paikallismuseot tuntuvat puhuttelevan nykykävijää enemmän. Rakennuksilla ja esineillä on henkilöityvä tarina. Siksi kai suurin osa yleistä tavoitteleva kotiseutumuseo oli kiinni, mutta Pahnila ja Valmari auki.

Aineen taidemuseon pihalta näkyi Ruotsi.

Vielä oli aikaa ennen avajaisia. Suuntasin Tornioon Aineen taidemuseoon. Eila ja Veli Aineen kokoelmien ympärille syntyi museo vuonna 1986. Museossa oli kaksi näyttelyä, pääosin omiin kokoelmiin perustuva Vauhtia ja vaaroja (5.1.2014 saakka) ja Sirpa Särkijärven Costume play (22.9.2013). Kansakunnan tutuista tauluista edellisessä oli esillä Albert Edefeltin Pariisitar (1901) ja yksityiskokoelmasta lainassa ollut Akseli Gallen-Kallelan Bil-Bol. Särkijärven näyttelylle nimen antanut työ herätti ajatuksia pohjoisen kansoista.

Ennen kuin sujautin moottoritietä takaisin Kemiin poikkesin tarkistamassa Alatornion kotiseutumuseon ulkomuodon. Museota oli pidetty heinäkuussa laajemmin auki, nyt elokuussa ainoastaan sunnuntaisin. Laajempiin kulttuurihistoriallisiin esityksiin pyrkivät Tornionlaakson maakuntamuseo ja Kemin historiallinen museo olivat molemmat kiinni. Edellisen rakennusta remontoidaan, jälkimmäinen on muuttamassa uusiin tiloihin Kemin kulttuurikeskukseen.

Sitten olinkin sopivasti avajaisissa. Kuvassa Christelle Mas ja Leena Kangas kuuntelevat virallisia avajaispuheita ja odottavat omaa vuoroaan. Etualalla Masin installaatio Synnytetyt (multa ja kananmunat, 2013).

Tuomas Henrikki Kumpulaisen näkymätön läsnäolo

Eilen vietettiin Iissä Iijoen partaalla KulttuuriKauppilan kesäkauden päättäjäisiä. Tilaisuus oli osa meneillään olevia Muusajuhlia. Pääesiintyjänä tilaisuudessa oli Mikko Perkoila, jonka hämärtyvään iltaan suunnittelema ohjelmisto kärsi siitä, että ilta hämärtyikin pohjoiseen tapaan myöhemmin. Ohjelmisto oli muutoinkin musiikkipitoinen. Illan runollisesta annista vastasivat Oulun seudun lausujien Junassa matkalla -runomusiikkiesitys ja Sari Maanhallan ja Kaisa Halmkronan urakoimat runomuotokuvat.

Parhaiten mieliin illan esityksistä jäi Tuomas Henrikki Kumpulaisen performanssi Per se nelonen. Kumpulainen luotti äänen voimaan, ja sillä hän saikin yleisön mukaansa hyvin. Vasta esityksen loputtua mies itse näyttäytyi.

Kumpulainen jostakin näkymättömistä kuvaili mitä performanssissa tapahtui. "Lavan keskellä on jättiläiskokoinen fallos, jonka ympärillä tanssii aataminasuinen taiteilija." Kumpulainen ei tyytynyt kuvailemaan, vaan hän kertoi myös mitä taiteilija ajatellut sanoa milläkin kuvaillulla teolla. Kumpulainen kertoi myös, millaisista mielleyhtymistä äidin kotipaikalta Inarin Kutturassa vietetyistä lapsuuden kesistä performanssin osat olivat syntyneet.

Yleisö alkoi jo epäillä tarinan tulevan nauhalta, mutta Kumpulainen reagoi yleisöpalautteeseen nopeasti ja napakasti. Performanssin loppupuolella eräs alkoholin rohkaisema alkoi etsiä minne mikrofonin piuha johtaa, mutta muu yleisö opasti etsivää käsillä osoittaen: "Tuomas Henrikki on puun latvassa". Juuri kuten Kumpulainen oli hetkeä aikaisemmin kuvaillut. Lopulta hän paljasti itse paikkansa heittämällä lavalle Tiivi-Taavin.

Kumpulainen sai puhumalla yleisöstä houkuteltu lavalle rummunsoittajan. "Soita kiihtyvää, alkukantaista rytmiä", kehoitti ääni jostakin samalla kuvaillen performanssin seuraavaa osaa.

Erittäin mielenkiintoinen ja mieleenpainuva esitys.

Tuomas Henrikki Kumpulainen.

IIK!! 10 - Hajahuomioita avajaispäivältä

"Kohta suatta raitista ilimoo" toteaa Arvo Kyyrölä Massikkansa pukilta.

Iin yöväentalolla alkoi eilen kymmenes IIK!! Kauhuelokuvafestivaali. Tapahtumat on tällä kertaa jaettu kahdelle viikonlopulle, lisäksi aikaisemmin on Oulussa ollut festivaalien tuottama säestetty mykkäelokuvanäytäntö, ulkoilmanäytös ja viikko sitten Valveen Studiolla esitettiin Ismo Sajakorven Soittorasia (1974). Vuoden teemana Sajakorven retrospektiivi. Ensi viikonloppuna Sajakorpi on itse paikalla esittelemässä kauhutuotantoaan.

Festivaalien ensimmäisenä varsinaisena elokuvana esitettiin Olli Soinion Kuutamosonaatti (Suomi 1988). Filmi esitettiin myös ensimmäisillä festivaaleilla, Soinio itsekin oli tuolloin paikalla. Elokuvaa esitellessään festivaalijohtaja Antti Näyhä kertoi, että Kuutamosonaatti oli ensimmäisten festivaalien suosituin filmi. Yleisöä oli silloin kahden käden sormin laskettava joukko, nyt huomattavasti enemmän. Minkä Näyhä tyytyväisyydellä pisti merkille.

Soinion Kuutamosonaatin parasta antia ovat harvapuheisen peräkamaripoika Arvo Kyyrölän (Kari Sorvali) muutamat repliikit. "Laitetaanko kissasta rukkaset?"

Kauhulyhytelokuvakilpailusta huomaa parhaiten kasvaneen kiinnostuksen festivaaleihin. Lyhytelokuvakilpailuun tarjottujen filmien taso on noussut huomattavasti eikä ainakaan ensimmäiseen kilpailufilmien katselmukseen mahtunut enää yhtään tekniseltä tasoltaan heikompaa. Myös veri ja suolenpätkät olivat kadonneet sofistikoituneemman kauhukäsityksen myötä. Yhdessä ensimmäisen näytöksen filmissä sentään oli sisäelimiä (Mukari & Rantakokko: Karhunpoika sairastaa). Maija Mattiina Pihlajan Darling Mooneyssa käytettiin jopa nykytanssia kauhun kuvastamiseen.

Vampyrin Allan Grey (Nicholas de Gunzburg) seuraa tapahtumia
ympärillään arkkunsa ikkunasta.

Illan säestettynä "mykkäteoksena" oli tanskalaisen Carl Th. Dreyerin Vampyr (Saksa 1932/1998 restauroitu versio). Elokuvaan Dreyer avustajineen teki jälkikäteen ääniraidat useammalla eri kielellä, ainakin saksaksi ja ranskaksi, mutta varsinaisesta äänielokuvasta ei voi puhua. Näyttelijät eivät esiintyneet omilla äänillään ja eläintenkin äänet olivat imitoituja. Vampyr oli kuvallisesti konkreettisestikin valojen ja varjojen leikkiä, avantgardistista kokeilua. Varjojen kuvaaminen ja päällekkäisvalotukset olivat tehokeinoina kuoleman kauhujen fantasiassa.

Elokuvan taustalla soittanut Rausparan-duo ei tyytynyt musisoimaan, vaan se loi katselun taustaksi kokonaisen äänimaailman. Duon esitys oli ajoittain myös elävää foley-artistointia. Myös puheensorinaa ja yksittäisiä repliikkejä sisältyi esitykseen, ainakin repliikit ilmeisesti Dreyerin ääniraidoilta. Dreyer ei varmaankaan tällaista ääniraitaa olisi osannut kuvitellakaan, mutta koska alkuperäinen elokuvakopiokin on kadonnut ja filmi on jouduttu restauroimaan useista eri katkelmista, niin puristillekin esitys varmaan kelpasi.

Mainio aloitus festivaaleille. Ensi viikonloppuna lisää.


* IIK!! kauhuelokuvafestivaali

Talvinen Lars Vilksin Asema

Viime kesänä kuvin esittelin Lars Vilksin Asemaa, ja muutamia muitakin Iin biennaaliin tehtyjä töitä. Eilen Iin ohi ajaessa havaitsin, että vielä oli teos pystyssä linja-autoaseman viereisellä tontilla. Siksipä nämä otokset.

Vladimir Zorinin Tuulen koti

[Iin biennaalin 2010 teoksia: Lars Vilks, Alfio Bonanno, Vladimir Zorin]

Keskellä Iin Haminaa on venäläisen maataiteilija Vladimir Zorinin Tuulen koti.