Ohjeita rakennuslupien myöntäjille

Keskisuomalainen kertoi, että Jyväskylän kaupunki etsii Valtiontalolle ja sen tontille uutta omistajaa. Alvar Aallon suunnittelema Kirkkopuiston laidalla oleva Valtiontalo on huonossa kunnossa, talo on haljennut ja rappaukset ovat karisseet siihen malliin, että kiinteistö on ollut pussissa vuodesta 2011. Uusien suunnitelmien mukaan korjauksen vastuulleen ottava saisi rakentaa tontin rakentamattomalle osalle uuden liike- ja asuinrakennuksen.

Jyväskylän rakennuslupien myöntäjille haluaisin kertoa pari esimerkkiä muualta maasta siitä miten jatkossa ei tulisi toimia. Oulun Kastellissa eräs rakennuttaja sai 1990-luvulla luvan tehdä kauppakeskuksen sillä ehdolla, että tontilla oleva 1800-luvun suojeltu puutalokokonaisuus olisi korjattu ja otettu käyttöön. Kauppakeskus nousikin tontille pian, mutta suojelutaloille ei tehty mitään. 2000-luvun puolella suojellut pihapiirin päärakennus paloi kahteen otteeseen. Toisen palon jälkeen kaupunginhallitus myönsi purkuluvan, joka pantiin toimeen viikon sisällä. Päärakennuksen "täysin palaneen" hirsikehikon osti eräs haukiputaalainen uudisrakennuksensa rungoksi.

Kuopiossa Minna Canthin kotitalon kohtalosta on kannettu huolta vuosikymmeniä. Pelastajaksi vaikutti tulevan eräs rakennusliike, joka sai luvan uudisrakennuksille sillä ehdolla, että se korjaisi suojellun arvotalon. Uudisrakennuksen nousivat tontille pian, mutta edelleenkään Minna Canthin kotitalon korjaamiseksi ei ole tehty mitään. Nyttemmin rakennusliike on kaupannut taloa mahdolliselle korjaajalle.

Vastaavia esimerkkejä löytäisi helposti useampiakin ympäri maata. Siis ohjeena jyväskyläläisille. Jos on tarkoitus lisärakennusoikeuksilla saada arvokohde korjatuksi, niin lupia uudisrakennuksille ei tulisi myöntää ennen kuin ne ovat ansaittu. Eli ensin vanha kuntoon, sitten vasta uutta.

Keski-Suomi, kirjallinen iltapäivä

Osana Jyväskylän Talven (ja Kevään) ohjelmaa vietettiin lauantaina Keski-Suomi -iltapäivää. Keski-Suomen museon auditoriossa mietittiin Kirjallisuuden maakuntaa, neljä kirjailijaa puhui työstään ja suhteestaan maakuntaan. Lopuksi julkistettiin Antti Kajanneksen toimittama artikkelikokoelma Keijo Siekkinen, kirjojen keskeltä. Tilaisuutta juonsi Katriina Kajannes.

Lyhyen keskisuomalaisesta kielestä käydyn keskustelun jälkeen keuruulaiset kirjailijat. Eini Joutsijoki esitteli tuoretta Taivaalle unohdettu lentäjä (Vihreä kettu 2013) runokokoelmaansa ja palasi lapsuutensa Pihlajavedelle.

Keuruun museolta oli Orvokki Vääriskoski esittelemässä vasta ilmestynyttä Tällaista elämä oli -julkaisua. Keuruun museon tuottama kirja perustuu Keuruun kansalaisopiston veteraanien tarinapiirin, tarinankirjoittajapiirin ja yksittäisten avustajien ja tukijoiden keräämään ja taltioimaan muistitietoon. Kirjassa paneudutaan 1920- ja 1930-luvulla syntyneiden arkeen ja tavalliseen elämään tarinoiden kautta.

Keuruulaisten jälkeen oli vuorossa kaksi nykyisin Oulussa asuvaa tekijää. Pauliina Vanhatalo puhui ajastaan Jyväskylässä, kirjoittajakoulutuksen vaikutuksesta tulevaan työhönsä. Opiskelijana ja opettajana oleminen nopeutti ja monipuolisti kirjailijaksi tulemista.

Marja-Riitta Vainikkala kertoi kriitikon työstä, jonka hän oli aloittanut 1970-luvun lopulla Keskisuomalaisessa. Nykyisin Kalevaan kirjoittava Vainikkala pohdiskeli, ettei Suomessa voi olla päätoiminen kriitikko. Työstä maksetaan niin huonosti. Toisena kritiikin ongelmana Vainikkala piti huomion keskittymistä muutamiin kirjoihin. Vaikka kaunokirjallisuutta ilmestyy kymmenen nimekkeen päivävauhtia, kaikkien kriitikkojen oletetaan kirjoittavan yksistä ja samoista kirjoista.

Lopuksi Antti Kajannes julkisti uuden toimituksensa Keijo Siekkinen, kirjojen keskeltä (Jyväs-Ainola 2013). Kirjailija Siekkinen oli itsekin paikalla.

Jyväskylän Runous alkaa nousta

Aikaisemmin raportoimani Jyväskylän Runous (tai joku sen sisarteoksista) alkaa saada hahmoa ja muotoa. Pohjakerroksen julkisivussa lähdetään liikkeelle 1800-luvun lehtikirjoituksista. Penthousessa Harry Salmenniemeä?

Ennuste: työttömyys nousee ensi vuonna 8,1 prosenttiin

Työ- ja elinkeinoministeriön ennusteen mukaan työttömyys on noin 8,1 prosenttia vuonna 2013. Se nousee hieman kuluvan vuoden 7,8 prosentista. Ennuste perustuu heikentyneisiin talousnäkymiin.

Näin verkkolehtien otsikoida ja aloittaa uutisensa. Tämän tiedon saatuanne aloittaisitteko kirjoituksenne "Synkkä ennuste julki – Näin työttömyys kasvaa"? Meille on kerrottu, että valoa näkyy tunnelin päässä. Paremmat ajat ovat siis tulossa. Mutta työttömyys ja talouskasvu ovat jo jonkin aikaa sitten alkaneet kulkea eri polkuja.

Verkkolehtien otsikoinnista suivaannuin kirjoittamaan Keskisuomalaisen seuraavan otsikon vuoksi. "Tämä yliopistoalue halutaan suojella kokonaan", julisti lehden jutun otsikko. Se oli tarkoitettu syötteiden ja uutispalveluiden seuraajille. Lehden pääsivulla oli asiallisempi otsikko: Museovirasto haluaa suojella koko Seminaarinmäen.

Mistähän yliopistoalueesta syötteiden ja uutispalveluiden seuraajat olettavat Jyväskylässä ilmestyvän Keskisuomalaisen kirjoittavan?

Onhan Jyväskylän yliopisto levittäytynyt ympäri kaupunkia. Seminaarinmäki on jäänyt kasvaneelle oppilaitokselle jo kauan aikaa sitten liian pieneksi. Seminaarimäen kampuksen kaltaista aluetta Oulussa kaipaa. Jyväskylän vanha kampusalue on ainoa paikka, jossa olen nähnyt liito-oravan. Se liihotti Oppion suunnalta Villa Ranan katolle.

Museovirasto haluaa turvata tällaisen eriaikaisen rakentamisen ja kaupunkipuiston yhdistelmän. Sen säilyminen ei enää ole yliopiston vallassa, yliopiston vuokraisäntä saattaa päättää alueen käytöstä toisin. Ja sellainen on estettävä, teoreettisenakin mahdollisuutena.

Eilisen uutiset kertoivat myös, että miljonääri John Paulson on lahjoittanut sata miljoonaa New Yorkin Central Parkille. New Yorkin kuuluisa keskuspuisto ja Jyväskylän kampus ovat saman ajan lapsia. Central Parki perustettiin 1858 ja opettajankoulutus Seminaarinmäellä alkoi 1863.

Maailmalla uutisotsikkoihin kautta linjan kirjoitettiin "Paulson lahjoitti sata miljoonaa Keskuspuistolle". Ei "Tämä puisto sai sata miljoonaa!"



Kuvan rakennustyömaa ei liity juttuun.

Seitsemän veljeksen seitsemän kirjaa

Jyväskylän yliopiston kirjaston näyttelytiedotetta lukiessa tuli mieleen vanha tietokilpailuklassikko. Kuinka monta kirjaa mainitaan A. Kiven Seitsemässä veljeksessä? Mitkä? Yliopiston kirjasto uusi kokoelmanäyttely esittelee kaikki mainitut seitsemän teosta, ja on ne mainittu näyttelytiedotteessakin.

Viisi teoksista voi päätellä 1800-luvun puolivälin talonpoikaiselämää ajatellen. On aapinen eli Abc-kirja, jota tarvittiin lukutaidon hankkimiseen. Lukutaitoa testattiin Katekismuksen, Raamatun ja mahdollisesti myös Virsikirjan avulla. Jukolan veljesten kaltaisille jukuripäille annettiin ojennusta eli rangaistuksia Kirkkolakia tulkitsemalla.

Kaksi muuta ovat vaikeammin haarukoitavissa. Peter Jonsson Toppin Huutavan ääni korvessa lunastetuille sieluille päästäksensä pois perkeleen pauloista teoksen nimen alkuosa on hyvinkin tunnettu, mutta harva enää sen muistaa kristillisen kirjallisuuden klassikon olleen. Pohjois-Suomessa paremmin lienee mielissä Lars Levi Laestadiuksen toimittama lehti Huutavan ääni korvessa. Jukolan veljekset tunsivat nimenomaan pietisti Toppin hartauskirjan, Juhani sitä muistellessa totesi "hirvittävä kirja".

Huomattavasti suopeammin veljet muistavat sveitsiläisen Heinrich Zschokken Kultalan. Alaotsikkona sillä on Hyödyllinen ja huvittava historia, yhteiselle kansalle luettavaksi annettu. Kultalan tunnistaminen vaatii jo taitoa, se mainitaan Timon laulaman Oravan laulun lopussa:

Mikä elo onnellinen
Keinuvassa kehtolinnass'!
Siellä kiikkuu oravainen
Armaan kuusen äitinrinnass':
Metsolan kantele soi!

Siellä torkkuu heiluhäntä
Akkunalla pienoisella,
Linnut laulain taivaan alla
Saattaa hänen iltasella
Unien Kultalaan.

Suurin osa kirjoista tulee Seitsemässä veljeksessä esille matkalla lukkarin luo. Pietisti Toppin klassikko ei hyviä muistoja herätä. Niiden unohtamiseksi Timoa oravasta pyydetäänkin laulamaan.

AAPO. Saammepa niellä täällä montakin karvasta marjaa, veikkoseni.

JUHANI. Karvasta marjaa? Emmekö jo tarpeiksi ole nielleet karvaita marjoja? Voi Aapo parka! monessa liemessä olemme jo keitetyt, monessa tuulessa on tukkamme tuiskinut. Ja minkätähden? Missä on voittomme? Tämä maailma on aika tunkiokasa, vaan ei muuta. Hiiteen lukkarit ja papit, lukukinkerit ja kirjat ja nimismiehet paperi-pakkoinensa! Mailman kiusanhenkiä kaikki! Mainitsin kirjat, mutta silloin en juuri tarkoittanut pipliaa, virsikirjaa, katkismusta ja aapista enkä myöskään »huutavan ääntä korvessa»--se hirvittävä kirja--niitä en juuri nyt tarkoittanut. Mutta miksi synnyin tänne?

SIMEONI. Älä sadattele päiviäsi, armon-aikasi päiviä.

JUHANI. Miksi synnyin tänne, miksi synnyin?

TIMO. Tännepä synnyin kurjaksi matkamieheksi. Miksi en avannut ennen silmääni halkihuulisena jäniksen poikasena tuon näreen alla tuossa?

JUHANI. Tai minä tuona oravana, joka männyn haarukalla häntä pystyssä virskuttelee? Suruton leipänsä on käpy ja kuusen parta lämmin peittonsa sammaleisessa tuvassa.

TIMO. Eikä tarvitse hänen lukea.

JUHANI. Ei tarvitse hänen lukea!

AAPO. Jokaiselle on osansa annettu, ja ainapa »miekka miestä mukaan». Ja täällä ei auta valitus ja murhe, vaan työ ja toimi. Eteenpäin nyt vaan, mun veljeni!

TUOMAS. Eteenpäin, lukkarille, vaikka yli meren kuohuvan kurkun!

JUHANI. Mitä mietit, Eero-poika?

EERO. Mietin mennä lukkarille kouluun.

JUHANI. Hm! Mennään sitten, astutaan sitten. Ah Herran poika! Mutta laula, Timo-veljeni, laula!

* Heinrich Zschokke. Kultala. Hyödyllinen ja huvittava historia, yhteiselle kansalle luettavaksi annettu.

Jyväskylän runous

Pikaisesti Jyväskylässä poiketessa ehdin huomata, että Vapauden- ja Vaasankatujen kulmaukseen tulevat uudet kerrostalot on nimetty. Yksi entisen koulun tontille tulevista taloista on nimetty Runoudeksi, ja sitä hallinnoimaan on perustettu Asunto Oy Jyväskylän Runous. Vaasankadun varrella olleessa kyltissä tulevaa taloa mainostettiin juhannusöiseen rakkauteen viittaavalla runolla.

"Jyväskylän runokoulukunnan" kanssa rakennuttajalla ei liene mitään yhteyksiä, ainakin mainostauluun valitun runon tyylin perusteella. Rakennuttajan lakiasiantuntijat sen sijaan saattavat runollisuudellaan tietää runokoulukunnasta jotakin. Kaupparekisteri-ilmoitukseen on kirjoitettu näin:  

Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita n. 2150/10800 suuruista määräosaa kiinteistöstä (liite 1), joka sijaitsee Jyväskylän kaupungin 1. kaupunginosan korttelissa 72 tontilla nro 1 (179-1-72-1) sekä omistaa ja hallita tontilla olevaa asuinrakennusta, jonka huoneistojen yhteenlasketusta lattiapinta-alasta enin osa on varattu osakkeenomistajille asuinhuoneistoiksi.

Ahkerasti näytettiin Jyväskylän keskustassa rakennettavan ja remontoitavan. Kunnallistalo/Kaupungintalo oli saanut remonttiverhon ylleen ja vanhoja rakennuspiirustuksia työmaa-aitaansa.

Samuli Alonen: Cityhirvi (2008)

Jyväskylän matkakeskuksen kupeessa seisoo Samuli Alosen (s. 1977) Cityhirvi (2008). Teos istuu hyvin paikkaansa, maastoutuu taustaansa, myös ruostepintaiseen rakennuksen ramppiin. Patsaan paikka on erittäin ahdas, enpä muista muita näin suuria julkisia teoksia asetetun ajoväylän ja jalkakäytävän väliseen tilaan.

Cityhirville ei elintilaa ole. Parin vuosikymmenen takaa muistan tavanneeni hirven yläkaupungilla, Kauppakadun päässä. Lähiöiden välistä ja kampuksen halki kulkenut oli ruutukaava-alueelle päästyään hämillään. Siihen se pysähtyi eikä tiennyt mihin suuntaan olisi pitänyt ihmis- ja autopaljoutta lähteä pakoon.

Ei ole metsäneläjälle reviiriä kaupungissa.

Valtiontalo paketoitu

Eilen oli aikaa viivähtää ja katsella Jyväskylän keskustaa normaalia pidemmin. Unissa ja mielikuvissa entinen kotikaupunki on muuttunut paljon enemmän kuin todellisuudessa. Etenkin torin seutu ja Kirkkopuiston  Kilpisenkadun laita.

Unissa ja mielikuvissa on tehty hyviä ja huonoja arkkitehtoonisia ratkaisuja. Todellisuudessa tilanne on vielä ainakin periaatteessa avoin.

Kilpisenkadun varrella oleva Valtiontalo on Alvar Aallon varhaisia töitä. Rakennus on ravistunut pahasti, sortumavaaraakin on pelätty. Pari vuotta talo on ollut kokonaan tyhjillään. Alkuvuodesta kaupunki möi suojelukohteen rakennusliikkeelle, ja marraskuussa se laittoi talon pakettiin.

Peite toivottavasti kuvastaa sitä, mitä alta joskus taas tulee paljastumaan.

Kuokkalan silta

Insinöörityön taidonnäytteet on nykyisin tapana valaista näyttävästi. Jyväskylän kaupunkikuvaa hallitsee nykyisin vuonna 1989 valmistunut Kuokkalan silta. Ainolanrannan asukkaille se näyttäytyy öisin upeana.

Hämmästyttävä Jyväskylä, osa 1

Kaupunkien psykotopografisesta rakentumisesta kiinnostuneita voisin kehottaa poikkeamaan näiden kahden liikkeen välistä.



Nurkan taakse kurkkaaminen saa ruutukaavakeskustan kerrostaloihin tottuneen odotushorisontin lepattamaan.




Naapuritalon sisäpihalla on jotakin odottamatonta. Rakennuksen historiasta kiinnostuneita kehotan kääntymään Liisa Immosen artikkelin Tuulentupia kaadettakoon, jotta voitaisiin totuuden temppeli pystyttää – Jyväskylän Ruusu-Risti -temppeli puoleen (julkaistu 1998 Taidehistoriallisia tutkimuksia sarjan osassa 18, Taide ja okkultismi).


Yksinkertaisemmin temppeliä voi ihailla poikkeamalla porttigongista tämän kyltin alta: