Inventaariopäiväys

Tälle päivälle tullaan kirjaamaan papereihin tapahtuneeksi monenlaista, kaikenlaista yritysten tilinpäätökseen liittyvää. Eilen kaupassa käynti onnistui ja onnistuu tänäänkin, mutta myyjät taitavat olla kiinnostuneita enempi hyllyissä olevasta tavarasta kuin asiakkaan toiveista.

Itselläkin on varastoinventaario tehtävänä, mutta tuskin kukaan pahastuu vaikka kerronkin tekeväni sen vasta tammikuun puolella ja kirjaan laskemisen tapahtuneen tänään.

Inventaarioissa ei (enää) olekaan niin oleellista varastossa olevien tuotteiden kappalemäärät kuin niille annettu varastoarvo. Sitä voi rauhassa alkukeväälle pohtia ja miettiä ja määritellä muiden lukujen tultua lasketuiksi.

Luulenpa, ettei ensi keväänä juuri kenelläkään ole tarvetta kaunistella tasettaan. Toiseen suuntaan tarkistuksia voitaneen tehdä, talouden kasvuvuosina ylennetyt arvot lasketaan, jopa aliarvostetaan.

Mutta niinpä nykyisin täytyykin tehdä, koska päivänkurssi on kaiken määrittävä.

Onneksi tänään on virallinen ennustuspäivä. Keskiyöllä valettavat tinat antavat taas osviittaa tulevaan vuoteen.


Perinteisiä valetun tinan varjokuvatulkintoja ovat:

Avain - eteenpäin uralla
Hevonen - uusi auto, muut eläimet petollista ystävää
Kori - hyviä sienisaaliita
Laiva - matkoja
Naisen pää - epäsopua naapurien kanssa

Rypyläisyys tietää rikkautta ja kovin moneksi osaksi pirstoituva valu onnen särkyvyyttä.

Science fiction -kirjailija Mika Waltari

Päättymäisillään on Mika Waltarin (1908-1979) syntymän 100-vuotismuistovuosi, Ylen TV-uutisissa kerrottiin tekijää muistetun monin eri tavoin koti- ja ulkomailla. Uudestaan Waltari on löydetty matkakirjailijana.

Yhtä puolta Waltarista ei vuoden aikana varmaankaan ole nostettu esille, vaikka taiteilijan viittaakin hänelle on koetettu sovittaa, kompelösti tosin.

Waltari kirjoitti myös skifi-novelleja. Suomalaisen tieteskirjaillisuuden satavuotisantologiaan Jäinen vaeltaja (Ursa 1986) on valittu hänen novellinsa Mies joka keksi ajatuksen siirron lait (1929).

Varsinainen tieteiskirjallinen tuote ei novelli ole, se on päinvastoin suorastaan tieteiden vastainen kirjoitus.

Sielutieteen ylioppilas Johannes Rokka oli vapaa-ajallaan kehitellyt parapsykologisia taitojaan, nimenomaan ajatuksenlukutaitoaan yrittämättäkään perehtyä kyvyn periaatteellisiin puoliin.

Kykyään käytännössä hän oli soveltanut pölynimurikauppiaan sivutoimisessa ammatissaan, ja kehittänyt sitä edelleen eräänlaisella henkisellä mülleroinnilla (voimistelulla).

Käytännön havaintojen kautta Rokan pyrkimys oli hahmottaa ajatuksen siirron lait. Jonkinlaiseen ratkaisuun hän oli päässytkin, mutta jälkipolvien kannalta onnettomasti vuokraemäntä oli käyttänyt käsikirjoitukset sytykkeinä.

Samanlaista käytännön taitojen korostamista Waltarin tuotannossa on paljon. Perinteet ja käsityöläistaito niin oivia kuin ovatkin, auttavat arjessa selvitymisessä, mutta eivät yleisesti edistä tietojemme ja taitojemme syventymistä ja uuden syntyä.

Waltarin novelli on käsityötaidolla tehty ja havainnoi ihmisten käyttäytymistä. Mutta tieteisnovelleille tärkein puuttuu: visiota tai ajatusta, hyvää eikä pahaa, utopiaa tai dystopiaa tulevaisuudesta ei tarjota.

Hajukaasut

Uutiset kertoivat, että Pietarsaaressa ovat hajukaasut räjähtäneet putkessaan ja pärisyttäneet ulostuloaukkonsa peltejä niin, että kaupunkilaiset ovat joukoittain soittaneet hälytyskeskukseen. Sellutehtaalla ei kaasupäästöä kummaisempaa sattunut, näin joulun aikana kertynyt paha ilma vain rumpsahti.

Kuten tunnettua, maailman vanhin vitsi (sumerien 1900-luvulla eKr. ylöskirjaama) on pierusta innoitusta hakeva:

Jotain, mitä ei ole tapahtunut sitten ikivanhojen aikojen; nuori nainen ei pieraise miehensä sylissä.

Antiikin kreikkalaisille pierut olivat hyvin arka aihepiiri. Pythagoralaiset kielsivat lahkolaisiltaan tyystin papujen syönnin suolistokaasujen muodostumisen pelossa.

Piereminen oli jopa syy itsemurhalle.

Eräs lupaava 300-luvun eKr. kyynikko Metrokles sattui vahingossa puhetta pitäessään pärisyttämään peräsuolensa aukkoa sillä seurauksella, että hän sai aikaan naurunremakan. Metrokles ahdistui tästä niin, että sulkeutui kotiinsa ja päätti olla syömättä enää koskaan. Riutuisi häpeästä kuoliaaksi.

Kollega Krates katsoi moisen olevan elämän hukkaanheittämistä ja tunki itsensä kylään Metrokleen luo. Keitteli oivat linssikeitot ja söi reippaasti. Eipä aikaakaan kun peräaukko soi ja synkkä Metrokles rähähti nauramaan.

Siihen loppui nälkälakko. Metrokles söi halukkaasti ja kohta kilvan piereskelivat kyynikot. Tervettä pahan ilman poistoa oli tapahtunut.

Niin, että vinkkinä UPM:lle: ei hajukaasuräjähdys ole sellainen tapahtuma, joka oikeuttaisi lapun luukulle laittamisen ja synkkyyden lisäämisen.


(Kuvassa kuuluisa pierutaiteilija Joseph Pujol (1857-1945), joka viihdytti yleisöä 1887-1914 mitä erilaisimmilla äänimaailmoilla. Pujol soitti peräpäällään huilua ja tuotti muun muassa tykkitulen ja ukkosen ääniä. Hän pystyi myös sammuttamaan kynttilän usean metrin päästä. Eräässä suosituimmista esityksistään hän matki maatilan eläinten ääniä. Huippukohtana oli hänen näkemyksensä vuoden 1906 San Franciscon maanjäristyksestä.)

Haaremin talo

Kuopion ydinkeskustassa Kuninkaan- ja Tulliportinkatujen risteyksessä sijaitsee kansallisromanttinen Jussi ja Toivo Paatelan suunnittelema As. Oy. Puolikuu (1927). Yhtiön nimen alkuperä on kuvien perusteella varmaan selvä.

Mutta savolainen mielenlaatu ei ota vastaan valmiina tarjottua. Mitäpä puolikuusta muuta tulisikaan mieleen kuin haaremi.

Niinpä Haaremin talona rakennus on tunnettu jo 1920-luvulta lähtien. Talo kuuluu kulttuuriympäristön kannalta vaalimisen arvoisiin kohteisiin.

Liekö nimen syntyyn vaikuttanut myös talon hissittömyys. Se taloon lisättiin vasta myöhemmässä vaiheessa. Muuttomiehille ylimmät kerrokset olivat tuon ajan Kuopiossa varmaan yhtä vaikeapääsyisiä kuin haaremit.

Ensilantti vai onnenlantti?

Ensimmäiseksi tästä kirjoituksesta sanottakoon, että tekevälle sattuu. Varsinkin paljon tekevälle ja eikä siinä mitään. Tekevälle sattuu, eikä se ole syy vetää herneitä nenään. Kyse on Roope Ankan ensilantista, josta oli puhetta vuoden viimeisessä Toimituksen omassa nurkassa Aku Ankka -lehdessä.

Kysyjälle vastattiin, että Roopen lantti ei ole onnenlantti vaan ensilantti. Roope ei ole haalinut omaisuuksiaan (pelkästään) onnella vaan ahkeralla työllä ja talousvaistoillaan.

Joulupäivinä korkeaa lehtipinoa leppoisasti lueskellessa tietenkin sattui käteen sellainen Akkari, jossa Roope puhuu onnenlantistaan. Marco Rotan Harvinaisen pahassa päivässä (AA 20/2000 johtotarina) Milla punoo juoniaan saadakseen ensilantin. Kertoessaan puhelimessa kavalan suunnitelman epäonnistumisesta setä käyttää kuitenkin tuota ei suotavaa nimitystä kolikostaan.

Kun yrittää pitää kielen vivahteikkaana ja monipuolisena, lapsuksia sattuu. Jos tällaisista alkaa vetämään herneitä nenäänsä, ovat illalla sieraimet niin tukossa, ettei kykene hengittämään.



Toimituksen omassa nurkassa muistutettiin myös Rupu Ankasta. Itse Carl Barksille sattui joitakin kertoja käymään niin, että hän tuli piirtäneeksi samaan ruutuun neljä veljenpoikaa. Koska Barks on Ankkamaailman erehtymätön auktoriteetti, niin barksistit ovat selittäneet tämän "ylimääräisen" veljen olleen harvoin nähty Rupu Ankka.

Rupun (engl. Fooey/Phooey, tanskaksi yleisöäänestyksessä valittu Fup) etsimisestä on tullut pienimuotoista huvia. Jos haluaa varman havainnon, niin kannattaa aloittaa Barksin Juonittelua joella -tarinasta. Tulkinnanvaraisempia rupubongauksia löytyy saman tekijän tarinoista Mitalijahti ja Alppien sankarit.

Meurmanin maanosat

1880-luvulla Agathon Meurman (1826–1909) kokoili ja julkaisi tietoja teoksena Sanakirja yleiseen sivistykseen kuuluvia tietoja varten. Sanakirjaan voi tutustua esimerkiksi Kotuksen aineistopalvelu Kainossa.

Tähän olen kerännyt Meurmanin kirjoittamat hakusanat eri maanosista. Paljon on ajattelu ja tietämys vähän reilussa sadassa vuodessa muuttunut.

Aasia, suurin maan-osa, vanhan maailman itäin. puoli pohjoisella maanpuoliskolla ekvatoriin saakka 813,330 maant. pen., 824,548,500 as.; Europa on siitä länteen uloneva saarento.

Vaikka 3 puolella meren ympäröimä, oli turhaan vuosisatojen kuluessa koetettu sen pohjoispuolitse purjehtia, kunnes vihdoin maamiehemme Nordenskjöld v. 1880 onnistui Vega laivallansa voittaa pohjoisjäämeren nostamat esteet ja kiertää Aasian pohjoisinta nientä Cap Tscheljuskin.

A. on yhtämittaista mannermaata, vähän saarennoita ja lahtia, ja sentähden kaupankululle hankala, siis viljelyksen ja sivistyksen leviämiselle vaikea.

Aasian pohjoisosa, Siperia, Amurinmaa, Kamtshatkan saarennon kanssa on Venäjän aluetta, johon törkeistä rikoksista tuomitut Suomestakin lähetetään.

Venäjälle kuuluu sitä paitsi Kirgisien aromaat ja Turkestani Kaspian meren itäpuolella.

Turkin valtakuntaan kuuluu Vähä Aasian ja Arapian saarennot, sekä Syria.

Englannin alusmaita ovat Länsi-Intian saarento, Arakanian ja Pegun rannikot Itä-intian saarennolla, ja Ranskalle kuuluu Kotschin-China.

Itsetakeisia valtakuntia ovat Kina, Mongolian, Mandschurian ja Tibetin kanssa, Persia, pienet kuningaskunnat Itä-intian saarennolla Birma, Siam ja Anam, Koreansaarento ja Japanin saarivaltakunta.

Saaret ovat suurimmaksi osaksi Europalaisten hallussa: Ceylon Englannin, Jaava, Sumatra, Borneo, Celebes ja Molukkit Hollannin, Philippinit Espanjan.

Sisä-Aasia on hietainen ylänkö, jota pohjoispuolella rajoittaa Altai vuoret ja etelässä Himalaya, jonka huiput ovat korkeimmat maapallolla.

Kaspian meren rantamaat ovat alankomaata, merenpintaa alempana, ja enimmäksi osaksi vedetöntä hiekkakangasta.

A. arvellaan olevan ihmissukukunnan kätkyt ja erittäin ovat suomensukuiset kansat lähteneet Altai vuorten juurilta.

Kinalaisten ja Itä-Intialaisten viljelys on ikivanha, vaikka se sitemmin on kehityksessään lakannut ja muotoihinsa piintynyt.

Asukkaat jakaantuvat 3 eri ihmisrotuun: 1:ksi: Mongolilainen eli Aasialainen; (Kinalaiset, Japanilaiset, Tibetilaiset, Birmanit, Siamilaiset, Mongolit j. n. e.); 2:ksi: Kaukasolainen eli Indoeuropalainen (Hinduit, Persit, Turkit, Armenialaiset ja Arabilaiset); 3:ksi: Malaijalainen (Malakkan Malaijit, Javan ja Sumatran saarelaiset).

Enin levinneet uskonnot ovat Brahman, Buddhan ja Mohametin, kristinuskon tunnustajat ovat vielä varsin harvalukuiset.

Sekä kasvi- että eläin- ja mineralikunta on varsin vaihteleva ja rikas.

Meidän viljellyt kasvit ovat Aasiasta kotoisin, niinkuin koti-eläimemmekin; sieltä on alkuperäisesti tullut kahvi ja sieltä yksistään tulee teelehti; siellä on silkkimadon ja silkkiteollisuuden kotimaa.

Kalliimmat höysteet ja väriaineet ovat niinikään Aasian tuotteita.

Kaikki sekä jalot että epäjalot metallit ilmaantuvat täällä suurin määrin ja täältä ovat mailman suurimmat timantit löydetyt.

Ainoastaan tämän maanosan länsipuoli oli tunnettu muinaisuuden kansoille; vasta Arapialaisten kautta saatiin 8 vuosisadan vaiheille likempiä tietoja itä-osasta.

Kuuluisien matkustavaisten joukossa ovat mainittavat Marco Polo (13 vuosis.) Albufeda ja Ibn-Batuta (14 vuosis.).

Myöhemmiltä ajoilta, kun vielä matkat suvaitsemattomien ja rosvoilevien keski-Aasian kansojen kesken on varsin vaarallinen, tulee matkustavien joukossa mainita Vambéry Turkestanissa ja Tibetissa 1863, ja venäläinen eversti Prschewalski Kinassa ja Etelä-Mongoliassa 1870-1877.


Afrika, kolmas vanhan maailman maan-osa.

Ainoastaan Suez'in niemi, joka tätä nykyä jo on kanavalla katkaistu, yhdistää A. vanhan maailman muun mannermaan kanssa.

Se sijaitsee 31 pohjoisen ja 35 eteläisen levyasteen sekä 0 ,7' ja 69 itäisen latitudin välillä.

Sen eteläisin kärki on myrskyiseksi tunnettu "Hyvän toivon niemi"; pinta-ala on 543,614 maant. pen. mutta rannikkoa on verraten vähän, koska lahtia ei ole.

Osa pohjoisrannasta, Algeria on Ranskan, ja eteläosa, Kapmaat, Englannin alusmaita.

Muutoin ovat tärkeimmät maat pohjoispuolella: Marokko, Tunis, Tripolis ja Egypti; itäpuolella Nubia, Abessinia, Somali, Galla, Suaheli, Sansibar, Mozambik ja Sofala, Natal ja Kafferirannikko; länsirannalla Senegambia, yli- ja ali-Guinea sekä muutamia neekerivaltioita.

Sisämaassa on Saharan ääretön hietikkö, Sudan ja lukemattomat neekerivaltakunnat.

Afrikan pinta-ala on jotensakin aaltoilevan meren kaltainen, pohjoisrannikko ylänkömaata; Saharasta, joka on alempana merenpintaa, nousee taas keski-Afrikan ylänkö, joka Kongolaakson eteläpuolella muuttuu etelä-Ylä-Afrikaksi.

Ilma-ala on, kuten suurimmaksi osaksi tropikien välissä olevassa maassa sopii, ylen kuuma ja vuoden ajat vaihtelevat maan pouta-ajasta sade-aikaan.

Sen vuoksi onkin kasvullisuus sangen viljava ja rikas omituisista muodoista.

Tärkeimmät kasvit ovat: voipuu, dadelipamu, lääkekasvit, yrtit, väri- ja tarvepuut, papyrosruoko, kahvi- ja gummipuut.

Eläimistö on monenlainen, sekä useat petoeläimistä rajummat ja väkevämmät kuin muualla.

Omituisimmat ovat Giraffi, Zebra, Qvagga, Norsu, Sarvikuono, Virtahepo, Jalopeura, Leopardi, Hyena.

Dromedari ja Kameli käytetään koti-eläiminä ja ilman näitä "erämaanlaivoja" olisivatkin matkustukset Saharan hietikössä mahdottomat.

Asujamet, kaikkiastaan noin 200 m., ovat pohjoispuolella kaukasilaista rotua, muualla Neekeriä, Kafferia ja Hottentotteja, uskonnoltaan joko Muhamedilaisia tahi pakanoita (fetishipalvelijoita).

Kauppatavaroita sisämaista on semmenkin norsunluu, kultahiekka ja orjat, jota viimemainittua kauppatavaraa Europan valtiot ovat koettaneet, vaikka tähän saakka turhaan, lopettaa.

Hirmuhallitus onkin Afrikan villeissä neekerivaltioissa tavallinen ja sangen kauhea, esim. Dahomey'ssa.

Vaikka Afrikaa on 15 vuosis. saakka hartaasti tutkittu, on se vielä vähemmin tunnettuja maapallomme seutuja. Viheriään niemeen (Kap Verde) saakka purjehti Cadamosto 1456, Hyvän toivon niemeen joutui Bartholomeus Diaz 1486 ja sen ohitse purjehti 1498 Vasco di Gama.

Lukemattomat oppineet ovat sisämaissa matkustaneet ja useat niistä näillä vaarallisilla matkoilla henkensä heittäneet.

Enimmin tunnetut ovat Barth, Overweg, Vogel, Burton, Speeke, Baker, Livingstone, Cameron, Stanley, Du Chaillu.

Afrikalaiset kielet, ovat moninaiset ja vielä jotensakin selviämättömät, kuitenkin on kielentutkijain yleisin mielipide, että ne haaraantuvat kolmeen jaksoon, haamilaisiin, semiläisiin ja varsinaisesti neekeriläisiin.

Haamil. haaraan kuuluu muin. egyptiläinen kieli, joka kirjoitustapana käytti hieroglyfeja.


Amerika, neljäs maan-osa, Uusi maailma, ulottuva 73 54, pohj. lev. (Boothia Felix), 54 etel. levy (Kap Forward).

Läntisin kohta on 37 30' länteen Ferrosta, itäisin Prinssi Wales'sin niemi 150 longitudin alla.

Atlantin valtameri eroittaa sen Europasta ja Tyynimeri Aasiasta sekä Australiasta.

Jakaantuu kahteen suureen puoliskaan, Pohjois-amerika ja Etelä-amerika, joita yhdistää Panaman niemi.

Pohjois-amerikan ala on 427,117 n. p.

Tärkeimmät puolisaaret: Labrador, Uusi Skottlanti, Marylanti, Florida ja Yukatan idässä, Kalifornia, Tschugatschen, Alashka lännessä.

Etelä-amerikan ala 319,923 n. p. melkein yhtä yksitoikkoinen rannikko muodostuksen suhteen kuin Afrika.

Pitkin läntistä rantaa venyy etelästä pohjoiseen maailman pisin vuoriselänne Kordilleros de los Andes etelässä, jota sanotaan Kalliovuoriksi Pohjois-amerikassa.

Ne muodostavat Chilen ja Perun ylänkömaat, joissa on korkeita vuorihuippuja (Chimborazzo) ja suuri joukko tulivuoria.

Pohjois-amerikan itärannikolla on Alleghany vuoret.

3/5 maanosasta on tasaista metsätöntä alankoa, äärettömät ruohomaat, joilla etelässä on nimityksenä Pampas, Llanos, ja pohjassa Savannit.

Läpitunkemattomia aarniometsiä löytyy Amazonijoen rannoilla.

Muita suuria jokia on Platajoki ja sen haarajoet Parana ja Orinoko, Missisippi haarajokineen Missouri, Rio Grande ja Sakramento.

Merkittävät ovat vielä suuret järvet Ylijärvi, Michigan, Huron, Erie ja Ontario, jotka maan mainion Niagaran vedenputouksen kautta Lorentzojoessa laskevat Atlantin mereen.

Ilma-ala vaihtelee tietysti levyasteiden mukaan mutta on ylipäänsä kylmempi kuin Europan samalla asteella.

Käännepiirien välillä raivoo tuimat myrskyt ja keltakuume on erittäin ulkomaalaisille turmiollinen.

Kosteassa ja lämpömässä ilmassa on kasvullisuus erinomainen.

Luonnontuotteita on Amerikan maaperä rikkain maailmassa.

Perun, Chilen, Meksikon, Kalifornian ja Nevadan kulta- ja hopea-aarteet ovat ääretömmät, epäjaloja metallia ja kivihiiltä (9250 n. pen. alalla) löytyy loppumatta, petroleumia viedään Pensylvaniasta kaikkiin maailman ääriin ja Brasiliassa saadaan monenlaisia kalliita kiviä.

Amerikasta kotiperäisiä ovat perunat, tupakka ja vanilji, sekä useat lääke-aineet (Ipecacuanha j. m.).

Kallisarvoisia aine- ja väripuita ovat Mahogny-, Fernambuk-, Palisander- ja Campeshpuut.

Palmuista saadaan jauhoja, viiniä, sokeria ja öljyä.

Vaikka vasta Europalaisten sinne asustumisen jälkeen siellä on ruvettu viljelemään pumpulia, kahvia, sokeriruokoa, indigoa, pippuria, tulee kuitenkin suurin osa näitä kasvia nyt Amerikasta maailmankauppaan.

Viiniviljelys on edistynyt Kaliforniassa.

Viljaa, erittäinkin majs'ia korjataan suurin määrin.

Eläimistö ei ole ylipäänsä niin monenlainen kuin vanhassa maailmassa, eikä eläimet niin suuria ja väkeviä.

Suuria Bisonihärän laumoja oleskelee kuitenkin Savanneissa, ja monenkaltaisia turkki-eläimiä vilisee pohjois-metsissä ynnä Jaguarien (amer. tiikeri) ja Kaguarien (amer. jalopeura) kanssa.

Linnut ovat kirjavien ja loistavien väriensä kautta huomattavat.

Asujamet 85,500,000 ovat eri sukuperää: 1:ksi Alkuasukkaat, kuparinkarvaiset Indianit, ruskeanahoiksi sanotut, eivät näy voivan taipua europalaiseen sivistykseen, ja vähenevät vähenemistään, yhä ahdistettuina ja vainottuina.

Niitä lasketaan vielä olevan 12 m. jotka puhuvat 422 eri kieltä.

2:ksi Valkoiset Europasta tulleet, 52 m. enemmiten Englantilaisia ja Anglo-amerikalaisia, mutta Etelä-amerikassa ja Meksikossa kuitenkin enimmäksi osaksi Espanjalaisia.

3:ksi Neekerit, joita orjina on tuotu Afrikasta, 9 m.

Sitä paitsi sekarotuisia, Mulattia, Mestizia ja Zambos eli Chinos 12 m.

Äskettäin on maahan tuotu kiinalaisia, joita myös kuli'ksi sanotaan.

Viimeisinä aikoina on niitä ruvettu vainomaan ja niiden maahan siirtyminen on kielletty.

Jäämeren rannikolla samoilevat Eskimoit, ja Etelä-amerikan eteläisessä kulmiossa Patagonilaiset.

Islantilaiset olivat ensimäiset, jotka Europasta kulkivat Amerikaan, Grönlannin saareen, johon Erik Rauda 982 asetti siirtokunnan.

Tämä siirtokunta levisi aina Labradoriin ja Lorenzo joen varrelle.

Mutta vasta vuodesta 1492, jolloin Christofer Kolumbus löysi Länsi-indian saariston on Amerika tullut varsinaisesti tunnetuksi Europalaisille.

Koko Pohjois-Amerikan pohjoispuoli (Husdonin maat) noin 49 levy-asteesen saakka, paitsi Alashkan niemimaata, ja Kanada on Englannin alusmaata.

Yhdysvallat ulottuvat läpi koko maanosan Rio del Norte jokeen, josta alkaa Meksikon tasavalta.

Panaman niemellä ovat Guatemala, San Salvador, Honduras, Nikaragua ja Costa Rica, joita yhteisesti sanotaan Keski-amerikaksi.

Etelä-amerikassa ovat Kolumbian, Ecuadorin ja Venezuelan tasavallat sekä Guayana jaettu Englannin, Ranskan ja Alamaiden välille.

Keskustan käsittää Brasilian keisarikunta, jonka eteläpuolella ovat Bolivia ja Argentinalainen tasavalta (14 eri tasavallan liittokunta).

Länsirannalla ovat Perun ja Chilen tasavallat.

Eteläisin osa, Patagonia on vielä alkuasukasteu vallassa, paitsi muutamia Chilen siirtokuntia.

Amerikalaiset kielet. Alku-asukkaiden kielet, joita on yli 400, eivät ole vielä riittävästi tutkitut eikä niitä siis voidakaan tieteellisesti järjestää. Näkyy niissä kuitenkin vallitsevan joku yhteinen sääntö taivutuksessa ja lauseenrakennuksessa.

Muun muassa yrittävät ne yhdistää verbin muiden lauseenosain kanssa yhdeksi sanaksi.

Niille on sentähden annettu yleisnimitys "polysyntetiset".

Tähän saakka tehtyjen tutkintojen mukaan jaetaan A. kielet useampaan pääryhmään, Eskimookielet, joita puhutaan luoteisessa Amerikassa, Algonkin-kielet keskisessä Pohjois-Amerikassa.

Lännen aromailla ovat Irokesi-kielet, joista lavein on Dakota- eli Sioux-kieli.

Lounaassa puhutaan Muskokee-kieltä.

Järjestään etelään päin seuraavat: Puebloskieli, Meksikon ja Mayan kieliryhmät sekä Inka-kielet Perussa.

Eteläisimmät ovat Quichua ja Aymarakielet; Amazonijoen laaksossa puhutaan Tupi-Guaranikielet.

Amerikalaiset muinaisjäännökset. Europalaisten tullessa Amerikaan kohtasivat siellä kansoja, jotka vielä olivat täydellisessä villitilassa.

Mutta oli niitäkin, jotka olivat kohonneet ylemmäksi ja muodostaneet järjestettyjä valtioita.

Semmoiset olivat Meksikon ja Perun valtakunnat.

Niitä, niiden alku-asukkaita ja laitoksia hävittivät europalaiset valloittajat niin tyyni, että ainoastaan jälkeenjääneistä kiinteistä muistomerkeistä voidaan heidän olojansa ja historiatansa tutkia.

Sekä Meksikossa, että Perussa onkin löydetty kokonaisia muinaiskaupunkia rakennuksineen, tempelineen ja vallineen.

Rakennukset ovat kaunistetut veistokuvilla ja maalauksilla, jotka viittavat melkoiseen taiteellisuuteen.

Huonekalujakin on löydetty savesta ja metallista, jotka osoittavat jotakin taiteellisuutta nekin.

Rauta oli näille kansoille tuntematon.

Mutta vieläkin vanhempia muistomerkkiä löytyy Missisippi-laaksossa, jotka viittavat kadonneeseen ihmisrotuun tosin alhaisella viljelyskannalla, mutta kuitenkin ylhäisemmällä kuin Europalaisten tapaamat ruskeanahat.

Tällaisia muistomerkkiä on kivestä ja mullasta rakennetut vallit, kummut, joita arvattavasti on hautoina mutta myös temppelinä käytetty, sekä portaita ja teitä.

Ne osoittavat että niiden rakentajat ovat harjoittaneet maanviljelystä ja kauppaa, tunteneet hopean, vasken ja lyijyn käyttämistä sekä valmistaneet jotensakin taidollisia huonekaluja poltetusta savesta, vaskesta ja raakunkuorista.


Austrālia (lat. australis, eteläinen), myös Oceania, viides maanosa, ainoa, joka on kokonaan maapallon eteläpuoliskolla.

Siihen kuuluu mannermaan kaltainen suuri saari Uusi Hollanti (ennen Ulimarōa) 138,529 maant. pen. ja lukematon paljous Isoon Valtamereen hajoitettuja vähempiä saaria, niistä suurimmat Uusi Guinea, vielä jotensakin tuntematon ja villikansojen hallussa, Uusi Seelanti, Tasmania eli Van Diemenin maa.

Amerikan, Aasian ja Australian väliselle kaupankäynnille kärkenä kohoaa valtameren keskellä Sandwich'in saaristo.

Uusi Hollanti, jonka rannoille meri ei muodosta muuta sanottavaa lahtea kuin Karpentarian lahtea, on sisä-osistaan vielä hyvin vähän tunnettu.

Rannikot ovat vuorisia ylänköitä, vaikka vuoret ei ole korkeita; sisämaat alankoja.

Ylipäänsä puuttuu sisämaissa vettä, ja joet ovat enimmikseen puroja, jotka lähtevät rannikon vuoristosta ja kulkevat sisämaihin, haihtuen kuivina aikoina hiekkaan, mutta sadeaikoina tulvavat ne ja peittävät suuret alat tahi muuttavat ne rämeiköiksi.

Mainittavampi on ainoastaan Murray-joki syrjäjokineen Murrumbidge ja Darling.

Nuo vähemmät saariryhmät, jotka tähän maanosaan kuuluvat, mainitaan yhteisellä nimityksellä Polynesiaksi ja tekevät noin 22 t. maant. pen.

Väestönsä suhteen sopii niitä jakaa 4:ään eri luokkaan: 1:ksi nuo suuret saaret Uuden Hollannin pohjoispuolella, Megalesiaksi joskus sanottu; 2:ksi Uuden Seelannin saaret; 3:ksi Varsinainen Polynesia (Fidschi-, Tonga-, Samoa-, Seura-, Paumotu-, Marquesas- ja Havaii-saaret, sekä 4:ksi Mikronesia, Marshall-, Karolinan ja Marianan saaret.

Kaksi edellistä ryhmää ovat vuorisia, korkeine huippuneen (esim. Owen Stanley Uudessa Seelanlannissa ), niistä useat tulivuoria.

Polynesian ja Mikronesian saaret taas ovat alhaisia korallisaaria.

Kuitenkin on esim. Havaii saaressa tunnettn Mauna Loa'n tulivuori.

Australia on sekä ilma-alansa että luonnon tuotteidensa puolesta hyvin yksitoikkoinen, Kasvikunnassa ottaa etusijan useanlaatuiset palmupuut, joista alku-asukkaat saavat sekä elatuksensa että vaatteensakin.

Eläimistä ovat omituisimmat kukkaro-eläimet.

Suuria peto-eläimiä ei löydy laisinkaan, mutta lintuja on monenlaisia ja väriensä puolesta loistavia.

Alku-asukkaat kuuluvat suuremmaksi osaksi malaijiseen ihmisrotuun, johon luetaan Papuat Melanesiassa ja Australialaiset mannermaalla ja Tasmaniassa, molemmat tummanväriset; Malajit Uudessa Seelannissa ja Polynesiassa sekä Mikronesialaiset, jotka ovat sekoitus Polynesialaisista ja Papuoista.

Polynesialaisista on suurin osa kristinuskoon käännetty englantilaisten lähetyssaarnaajien kautta.

Omantakeisista saarivaltakunnista ovat Sandwikin saaret tärkeimmät.

Ensimäinen maailman ympäri purjehtija Magelhaens oli myös ensimäinen, joka löysi tähän maanosaan kuuluvia saaria (Marianit) 1521.

Hänen jälkeensä ruvettiin ahkerasti Isoa Valtamerta kiertämään, eri saariryhmiä löydettiin tuon tuostakin, kunnes Hollantilainen laiva 1606 saapui Karpenteria salmeen.

Mainioita purjehtioita tällä merellä ovat muiden muassa Tasman 1642, Dampier 1700, Bougainville 1768 ja Cook 1769-78.

Uuden Hollannin sisämaan tutkijoina ovat erittäin tunnetut Leickhardt 1844-48, Burke 1860, Walker 1861, Forrest ja Warburton.

Europalaisten asustus Australiaan alkoi 1788, jolloin Englannista ruvettiin sinne siirtämään kuolemaan tuomittuja rikollisia.

Näitä vietiin länsirannalla olevaan satamaan Botany Bay ja koko maakunta sai nemekseen Uusi Etelä-wales.

Maanviljelys, mutta erittäinkin lammashoito menestyi hyvin, niin että U. E. Walesin pahantekijä-siirtokunta muutettiin 1836 Etelä-australiassa olevaan Adelaide-satamaan.

Mutta vasta vuodesta 1851, jolloin löydettiin rikkaita kultahuuhtamoita lounaisella rannalla, on edistyminen käynyt jättiläisaskelin.

Melbourne, Victoria maakunnassa, on nyt tämän maanosan liikkeen keskustana, ja v. 1867 lakkautettiin pahantekijäin siirtäminen Australiaan.

Paitsi mannermaata kuuluu Englannille Uuden Seelannin ja Tasmanian saaret.

Ranskan omia ovat Marquesas ja Uusi Kaledonia, sekä suojelus-valtakuntana, Tahiti-saaret.

Espanja omistaa Marianit, Karoliinit ja Palao-saaret, ja Amerikalaiset korallisaaret molemmin puolin ekvatoria.


Europa, Vanhan maailman vähin maan-osa, alaltansa ainoastaan 168,000 maant. pen., mutta henkisen kultuurinsa ja valtiollisen vaikutuksensa puolesta tähän saakka vielä tärkein, on oikeastaan Aasiasta länteen pistävä niemimaa.

Siitä syystä on Europalla verrattain runsaasti rannikkoa, jota vielä suuresti lisää sisämaihin tunkevat suuret merilahdelmat.

Nämät kun tekevät merenkulun ja kauppayhdistyksen Europan eri-osien ja muiden maan-osien välillä helpoksi ja vilkkaaksi, ovatkin varsinaisesti syynä Europan etevyyteen.

Tämä maan-osa on kokonaan pohjoisella maanpuoliskolla ja lauhkean ilmavyöhykkeen sisällä, ulottuen noin 70:nestä 36 levyasteesen (Pohjois-jäämerestä Välimereen), mutta näidenkin levy-asteiden välillä on ilma-ala Golfvirran ja meren rantojen vaikutuksesta suopeampi kuin missään muualla vastaavilla levy-asteilla Vanhassa tahi Uudessa maailmassa, niin että maanviljelys täällä on mahdollinen paljon kauemmaksi pohjoiseen kuin muissa maan-osissa.

Lännestä itään ulottuu E. (paitsi Islantia) 7 meridianista 83 meridianiin, Atlantin merestä Uralin vuoriin ja Kaspian mereen.

Koillinen ja suurin osa on yksitoikkoista tasankoa (noin koko alasta), lounainen osa on vuorista ylänköä kuitenkaan ei kovin korkeata ja laaksojen katkomaa.

Korkeimman kohdan muodostavat vuori-alan keskustassa Schweitsissä Alppi-vuoret, joiden korkein huippu on (14,772 j.).

Kaikkialla on maa monilukuisten jokien ja järvien kostuttama, niin että kuivia erämaita ei löydy Europassa, joka myöskin vaikuttaa tasaista viljelystä.

Tämmöiset luonnolliset edut ovat tehneet Europan nykyisen inhimillisen sivistyksen pesäpaikaksi ja valtiollisen elämän keskustaksi, vaikka se luonnontuotteidensa monenkaltaisuuden ja runsauden puoesta on pidettävä kenties köyhimpänä.

Kuitenkin löytyy teollisuudelle tärkeimmät luonnontuotteet: rauta, kivihiilet, kupari, tina ja suola jotensakin yleisesti.

Kultaa ja hopeata on sitä vastoin niukasti, enimmin Uralin vuorissa.

Kasvullisuus, joka tykkänään riippuu ilma-alasta ei tietysti myöskään tarjoo muiden maan-osien vaihtelevaisuutta.

Eroittamalla vähäistä, kaikelle puunkasvamiselle mahdotonta alaa Jää-meren rannalla, jaetaan E. tavallisesti 4:jään kasvivyöhykkeesen: 1) Koivun ja männyn, 62:een levy-asteesen, 2) Tammen ja pöökin 64:stä 48:teen l. a., 3) Kastanian ja tammen 50:nestä 48:teen l. a., 4) Olivin ja etelähedelmien, Välimeren rannikot.

Eläinten suhteen ilmaantuu sama keskinkertaisuus kuin ylipäänsä kaikissa Europan oloissa; pedot eivät ole suuria eikä rajuja, linnut tummanväriset, mutta monet lajit syötäviksi kelpaavat.

Europan väkiluku nousee noin 320 miljonaan, jotka kuuluvat 60 kansaan, ja puhuvat 21 erikieltä, paitsi monenkaltaisia murteita.

Paitsi Samojedeja ja Kalmukkeja kuuluvat ne kaikki Kaukasialaiseen ihmisrotuun, ja suurin osa, noin 300 m. puhuukin Indoeuropalaiseen ryhmään, loput Ural-altaiseen ryhmään kuuluvia kieliä.

Kansanheimojen puolesta jakaantuvat Europan asukkaat: 1) latinalais-greekkalaisiin 190 mil., joihin kuuluu a) Romanilaiset kansat, Espanjalaiset, Portugalilaiset, Ranskalaiset, Italialaiset, Vallonit ja Rumanit; b) Greekkalaiset; 2) germanilaiset (100 milj.): Saksalaiset, Englantilaiset ja Skandinavialaiset; 3) slavilaiset 90 m.: Venäläiset, Serbialaiset, Bosniakit, Slavonilaiset, Dalmatialaiset, Bulgarit, Puolalaiset, Tchekkit, Slovakit y. m.

Paitsi näitä löytyy Keltiläisiä (4 ½ mil.), Magyareja (8 m.), Suomensukuisia (5 m.), Turkkilaisia (3 m.).

Uskonnon puolesta kuuluvat noin 295 m. kristinuskoon joista 153 romalais-katoliseen 75 mil. greek. katoliseen ja 75 mil. protestantisiin uskonnoihin.

Muut kuuluvat ei-kristittyihin uskontoihin, joista 12 m. muhamedilaisia, 6 m. juutalaisia ja muutamia 100 tuhansia pakanoita.

Kaupan ja teollisuuden suhteen on Europa tietysti muita maan-osia etevämpi.

Sen alaa risteilee kaikkialla rautatiet ja kanavat, sen kauppalaivasto on verrattomasti suurempi kuin kaikkien muiden maan-osien yhteensä (noin 15 mil. tonnia) ja teollisuutta harjoittaa se ynnä Pohjois-amerikan kanssa yksin.

Valtiollisessa suhteessa jakaantuu E. 75:een itsenäiseen valtioon, joista 44 monarkillista ja 31 tasavaltaa; niistä 51 yhdistetyt liittovaltioksi (Saksa ja Schwetsi).

6 valtiota luetaan suurvalloiksi: Venäjä, Saksa, Itävalta, Ranska, Englanti ja Italia.

Ankeampaa joulua

Vuosi sitten Savitaipaleen haja-asutusalueella taajaman kupeessa Kankaanreunantiellä tapahtui jouluinen varkaus: aatonaaton iltana asukas vei takaterassilleen kahdeksan kiloisen kinkun jäähtymään. Hakiessaan kinkkua takaisin sisälle, asukas saikin havaita, että puolet kinkusta oli viety.

Joulu vuosi sitten herkisti raavaan varkaankin mielen. Jonakin toisena vuodenaikana hän olisi vienyt jäähtymässä olevat eväät kokonaan. Mutta nyt hän tyytyi puoleen.

Tämän joulun aatonaattona Suomen joulurauhakaupungissa Turussa vorot veivät suurehkon jouluaterian viimeistä murenta myöten, juomat mukaan lukien. Suomen tietotoimisto kertoi aatonaaton tapahtumista Turussa seuraavasti:

Runosmäen kaupunginosassa asuva pariskunta oli valmistanut jouluruokia noin 30 hengelle ja laittanut ne asuntonsa avonaiselle parvekkeelle kylmään. Emännän mennessä aamulla katsomaan ruokia ne olivat kuitenkin kadonneet viimeistä murua myöten.

Perinteisten jouluherkkujen lisäksi varkaille kelpasivat myös jouluoluet.

Tapahtuma kertoo ehkä aikojen ankeutumisesta, mutta erityisesti määräaikojen hankaluudesta moraalin määrittäjinä. Molemmat jouluvarkaudet tapahtuivat ennen kuin joulurauha oli tullut julistetuksi.

Ne tapahtuivat kaikesta huolimatta aikana, jolloin kovennetut lait vielä olleet voimassa.

Ankaran moraalisen tuomionhan tällaiset teot saavat, oli sitten kyse jouluruoista tai jostakin muusta päivää ennen asian kieltävän lain voimaan tulemista tehdystä teosta.

Aikaraja on ratkaiseva. Muutoin oltaisi harmailla vyöhykkeillä kaiken aikaa.


(Kuva Turun pressikuvapankista)

Hyvää joulumieltä

Melkoista tungosta ja ahdistusta on kaupungilla ollut, autoja ja niillä kulkevia kuluttajia enemmän, kuin suunniteltu ympäristö tuntuisi vetävän. Kaiken tämän keskellä kirjaston parkkipaikalla loisti joulun henki.

Joltisenkin odotusajan jälkeen vapautui autolle paikka, ja ennen kuin ehdin autosta noustakaan, niin edellinen pysäköijä palasi.

- Tässä olisi lahja, jäi niin paljon aikaa käyttämättä, hän totesi ojentaen pysäköintimaksulappunsa. - Sain sen edelliseltä.

Kiittelin ja kun sain lainaukseni hoidettua, laitoin lahjan edelleen kiertoon. Pieni toisen muistaminen hulinoissa toi tullen ja mennen hyvän mielen.


***

Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto muisti myös. Olen 673. kirjailija sen ylläpitämässä Pakkala -kirjailijahakemistossa.

Ennusteita lähitulevaisuudesta

"Ei tämä maailma tähän lopu. Tässä on selvä, erittäin paha vaikea tilanne edessäpäin, mutta kyllä sieltä aikanaan myös valoa tulee", rauhoitteli pääministeri Vanhanen kansalaisia.

Vanhanen on myös kieltäytynyt kilpailemasta synkkien tulevaisuuden maalailuissa. Pääministerin jäävätessä itsensä, on temmellyskenttä jäänyt toisten täytettäväksi.

Esimerkiksi kirjailija Jääskeläinen on ennustanut "maan repeävän Jyväskylän kohdalla" ja "koko kaupungin vajoavan syvyyksiin". Lisäksi kirjailija ennustaa "Suurten Muinaisten murtautuvan ulottuvuuteemme turvapaikanhakija, Necronomicon-kirjailija Abdul Alhazredin kutsumana".

Tässä talvipäivänseisauksen aikaan Wikipedia muistutti myös neljän vuoden päästä tulevasta maailmanlopusta. Vanhaan Mayakalenteriin maailman loppuminen on merkitty joulukuun 21. päivän kohdalle vuonna 2012.

Osa kalenterin tulkitsijoista on sitä mieltä, että 13. baktun päättyisi vasta 23. joulukuuta 2012, jolloin maailmanloppu tulisi tasan neljän vuoden kuluttua maailmalle lasketun 5125 vuoden tultua täyteen.

Mayojen ja muidenkin esikolumbiaanisten korkeakulttuurien käyttämää kalenteria tunnetaan ajanlaskutavaltaan melko hyvin. Sen sijaan kalenterin merkitystä silloisessa yhteiskunnassa tunnetaan hyvin vähän.

Esimerkiksi on täysin arvailujen varassa millaisen mayat olettivat maailmanlopun olevan. Vajoaako maailma täydelliseen pimeyteen vaiko tuhoaako polttava kirkkaus kaiken?

Kirjailija Jääskeläinen näyttäisi edustavan ennustuksineen edellistä näkemystä. Vanhasen kanta on tässäkin suhteessa täysin vastakkainen.

"Kyllä sieltä aikanaan myös valoa tulee".

Blacksad: Valkoinen valtakunta

Edesmennyt Jysäys -lehti viimeisessä numerossa esitteli suomalaisille Blacksadin, yksityisetsiväkissan varjoisilta kujilta. Syksyllä 2006 ilmestyi ensimmäinen ja aivan hiljan on ilmestynyt jo kolmas albumi, mutta palataan tänään vielä vuoden takaiseen Valkoiseen valtakuntaan (Arktinen banaani 2007).

Monen toiveissa on valkoinen joulu. Vaikka Valkoisen valtakunnan kansikuvassa sataakin lunta, niin otsikon valkoisuus ei synny sääilmiöstä. Tässä synkässä tulevaisuudenkuvassa, dystopiassa on kyse ihon, tai siis turkin valkoisuudesta. Vain valkoturkkiset ovat soveliaita vallankahvaan, ainakin esitellyllä asuinalueella.

Blacksad on Juan Díaz Canalesin käsikirjoittama ja Juanjo Guarnidon kuvittama yksityisetsivä. Monien kolleegoidensa tapaan hän selvittelee tilauksesta mitä erilaisimpia tapauksia, tällä kertaa kadonneen tytön arvoitusta. Lapsen perään ei kyselekään äiti, vaan opettaja. Tummaturkkinen äiti antaisi asian olla, pahemman pelossa.

Mustavalkoinen Blacksad ei kuulu "parempaan väkeen". Poliiseille ei riitä valkoinen leuka valkoisuudeksi. Oikea valkoinen on pohjoisten napa-alueiden valkoturkkinen: jääkarhu, kärppä, napakettu. Raitoja saa olla, jos on rikas valkoturkkinen amurintiikeri.

Jäin pohtimaan miten seepra luokiteltaisi tässä kuvitteellisessa rotusyrjivässä yhteiskunnassa. Vastaus jää avoimeksi: loppukohtauksessa on mukana seepralapsi, mutta tekijät jättävät vastauksen lukijan päätettäväksi.

Valkoisen valtakunnan tarina on perusteiltaan tuttu. Rotuhygieniaa tarkasti vaaliville hedelmöityshetken geeniarpajaisissa voi ihon/turkinväriksi valikoitua jotain toivomatonta ja sen peittely johtaa epätoivoisiin ratkaisuihin, oman identiteetin salaamiseen ja kostonkierteeseen. Lapsissa, tulevissa sukupolvissa nähdään toivo parempaan:

älkää luovuttako, miss Grey. Juuri te voitte kasvattaa lapsemme irti vihasta ja kaunasta.

Aiheeseen on löydetty tuoreita näkökulmia valkoturkkisuuden kautta. Johtajajääkarhu pudotetaan asemastaan köyteen roikkumaan nyky-yhteiskunnasta tutuin epäilykeinoin. Seepran väri? Seepran ominaisuus on olla raidallinen, molemmat värit kuuluvat sen turkkiin yhtä olennaisina.

taim iz mani

Uusin Tekniikan Waiheita (3/08) on autoilun teemanumero. On kulunut sata vuotta T-Fordin massatuotannon aloittamisesta, Mobilian tutkija Martti Piltz lyhyesti kertaa Henry Fordin säätiön rahoittamassa numerossa auton alkuvaiheita. Positiivisessa hengessä.

Kapitalismissa tuotetaan ensisijaisesti kaupallisia tuotteita. Sellainen T-Ford oli, ja Henry Ford ei sille aivan tuota pikaa valtaisaa markkina-asemaa saanut. Ratkaiseva käänne tapahtui vuonna 1914, jolloin Ford keksi soveltaa Chigacon teurastamojen liukuhihnatekniikkaa autojen valmistukseen.

1908-1927 T-Fordeja valmistettiin yli 15 miljoonaa kappaletta. Liukuhihnatuotannon myötä myös muut mallit ja yhtiöiden Fordson-traktorit menestyivät.

Chigacon elintarviketeollisuus oli tuttua Euroopassakin laajalti. Tinttikin vierailee Sliftin säilyketehtailla Pohjois-Amerikassa vieraillessaan.

Toimintatapojen tultua laajemmin julki, syntyi maailman laajuinen skandaali. Ei ihme, että työntekijät lakkoilivat niin paljon ja siten pelastivat Tintinkin jauhautumiselta.

Oli Fordin liukuhihnatuotanto muutakin kuin liukuhihnaa. Tiede haluttiin valjastamaan työnteko tehokkaaksi. Suomeen "aika on rahaa" ajattelun toi maailmansodan jälkeen Juho Kuosmanen, joka kaikkien muiden toimiensa ohella oli myös autojen maahantuoja (ei tosin Fordin, vaikka siihenkin olisi ilmeisesti ollut haluja).

Kuosmasen johtaman Suomen Valtamerentakaisen kaupan konttorissa oli tunnuslauseena "time is money", asianmukaisella ääntämyksellä ohjeistettuna, englanti kun ei vielä suomalaisille niin tuttua ollut.

Vilkas toimissaan Kuosmanen olikin, eikä hänen rakentamansa kestänyt paria vuotta pidempään. Velkaa oli kuitenkin niin paljon, että yhtiön historia venyi yhdeksänvuotiseksi (1919-1928).

Vilkas ja monimutkainen toiminta uusimpia 'tieteellisiä' markkinainstrumentteja käyttäen ei vasta itsenäistyneessä Suomessa onnistunut. Eikä ole onnistunut kertaakaan sen jälkeenkään.

Otanmäki, mahdollisuus halpaan?

[Kuvia Otanmäestä: 1/3, 2/3, 3/3]

Viikko sitten useammassakin mediassa esiteltiin Kainuun Otanmäkeä. Juttujen aiheena ei ollut vaunutilauksia odotteleva Transtechin junanvaunutehdas, vaikka sitäkin sivuttiin, vaan Otanmäen halvat kerrostaloneliöt.

Aamulehti esitteli entistä kaivospaikkakuntaa maan halvimpana paikkana ostaa asunto. Huoneiston tai kokonaisen kerrostalon saisi Otanmäestä vain muutamilla satasilla asuinneliömetriä kohden.

Jutun perusteena olivat haut Etuovi.comissa. Halvin omakotitaloneliö tuolloin löytyi Keminmaalta.

Välisuomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen oli lähettänyt toimittajan paikalle katsomaan 785:n asukkaan kylää, voisiko noihin maan halvimpiin neliöihin tosiaan muuttaa.

Toimittajalle paikalliset puhuvat, miten pienellä paikalla juorut kulkevat nopeasti. Tyytyväisyyttä oli ilmassa, sillä muutamia kuukausia sitten pitkään suljettuna ollut Mainari Pub oli jälleen avannut ovensa. Avajaisiltana paikkaan oli ollut 40 metrin jono.

Jutut muistuttivat mieleen Helsingin Sanomat 15 vuoden takaa. Tuolloin lehti omisti kokonaisen sivun esitelläkseen keskellä korpea olevia kerrostaloja ja niiden halpaa hintaa.

Tuli mieleen, olisiko Otanmäen esillenosto yksi laman merkki? Omistusasumiseen perustuva elämäntapa on kaikille mahdollista, kunhan paikan suhteen ei ole niin ronkeli.

Kasvukeskuksissa on valmistunut ja valmistumassa paljon uusia kerrostaloja. Täällä Oulussakin. Kaikki eivät ole niin tutuilla tai vakiintuneilla alueilla, mutta nämäkin talot tarjoavat mahdollisuuden (halvempaan) omistusasumiseen, kunhan paikan suhteen ei ole niin ronkeli.

Näiden lamojen välillä Otanmäen neliöt ovat olleet nykyistäkin halvempia. Keltaisessa Pörssissä oli välillä jatkuvasti asuntoja Otanmäestä tarjolla.

"Osta vaikka levähdyspaikaksi matkalla Lappiin..." toiveikkaat myyjät yrittivät keksiä potentiaalisia käyttömahdollisuuksia.

Merikoski-muistomerkki

Kuusikymmentä vuotta sitten valmistuneen Merikosken voimalaitoksen kunniaksi paljastettiin muutama päivä sitten sen viereisessä Tervaporvarinpuistossa kuvanveistäjä Sanna Koiviston tekemä kolmiosainen muistomerkki.

Koiviston mukaan kolme osaa kuvaavat mennyttä, olevaa ja tulevaa. Menneessä muistellaan kahlitsematonta koskea, olevassa voimalaitosta ja sen rakentajia. Tuleva on jätetty avoimeksi, mikä on ollut mielikuvitukseton ratkaisu.

Sanna Koivisto tunnetaan kaupungintalon takapihalla olevasta Ajan kulku -teoksesta (2005). Se on oululaisten yritysten kotikaupungilleen lahjoittama, eri aikakausien ihmisiä yhteisön 400-vuotisen taipaleen ajalta pienin pronssihahmoin kuvaava kokonaisuus.

Ajan kulussa tulevaisuus on pieni poika. Merikoski -muistomerkkiin olisi voinut hahmotella jonkin vastaavan pronssireliefin menneen kuohujen, lohen, tervatynnyrin ja tukkisuman vastapainoksi.

Positiiviset tulevaisuuden kuvat juuri nyt ovat vähissä. Nuoret ja lapsetkin on demonisoitu julkisuudessa sitten vuoden 2005. On ollut koulusurmia; viime viikkojen uutisten mukaan nuoret ja lapset ovat järjestään rikollisia nettiladatessaan, koulukiusatessaan ja toisiaan pahoinpidellen. Tupakkaakin polttavat, joka pitäisi komitean mukaan ehdottomasti kriminalisoida. Saataisi nuorisorikollisiksi kaikki, nekin nurkilla notkuvat jotka kotona eivät laittomasti netistä lataile musiikkia.

Vaikea on siis tälle vuodelle positiivista, yleisinhimillistä tulevaisuuden kuvaa hahmottaa. Mutta olisi voinut silti yrittää, ehkä edes jotain EU:n tuella rakennetun kalaportaan tuomista kalansaaliista... Ajan kulussa tulevaisuuspoika on ollut suosituin hahmo, taisi Martiksi tulla syksyllä ristityksi ja sai villanutunkin.

Suomen kulttuuriperintökeskus

Valtion hallinnon tuottavuusohjelma etenee kuin juna natsi-Saksassa. Eilen saimme kuulla ilouutisen, että Museovirastoa esitetään muutettavaksi Suomen kulttuuriperintökeskukseksi. Seurantaryhmän mukaan uusi nimi kuvaisi paremmin viraston tehtäväkenttää. Seurantaryhmä haluaa parantaa viraston toiminnan vaikuttavuutta, toiminnan taloudellisuutta ja tuottavuutta. Lisäksi "organisaatiota kehitetään".

Opetusministeriön lehdistötiedote ei kerro tarkkaa vähennettävien virkojen määrää, mutta "museot ja näyttelyt" toiminta-alue esitetään lakkautettavaksi. "Sektoritutkimusta" tekevien asema muuttuu museovirastossakin Kotuksen tapaan tukalaksi.

Aluetoimistojen määrää aiotaan nostaa ja Itä- ja Pohjois-Suomi saavat uudet aluetoimistot ympäristökeskuspaikkakunnille.

Tiedotteesta en kuitenkaan löydä mitään, joka "parantaisi viraston toiminnan vaikuttavuutta". Siksi sallittakoon ehdotus sellaiseksi, käsittääkseni ehdotus parantaisi huomattavasti julkisen hallinnon taloudellisuutta ja tuottavuutta.

Museovirasto on nykyisin paljon vartija. Lausuntoja annetaan viikoittain ja useita kerrallaan.

Kulttuuriperintökeskuksi muuttumisen yhteydessä ensi keväänä voitaisi päättää, että virastosta annettu lausunto olisi lopullinen julkisen vallan kanta. Valtion muiden yksikköjen ja kuntien tulisi yksiselitteisesti ja pilkulleen noudattaa sitä mitä kulttuuriperintökeskuksesta sanotaan.

Rakennussuojelussa uuden keskuksen valtaa lisättäisiin koskemaan myös sisätiloja. Kulttuuriperintökeskuksesta tulisi Finnish Heritage, muinaismuisto- ja rakennusperintöämme valvova kiistämätön auktoriteetti British Heritagen tavoin.

Tällainen lisäisi viraston vaikuttavuutta, julkishallinnon taloudellisuutta ja tuottavuutta. Viraston lausuntoa ei olisi mahdollista pyöritellä kunnallishallinnossa ja/tai eri ministeriöissä vuosikymmeniä esimerkiksi Hinkkasen tai Korolaisen talojen tapaan.

Kun grynderikin tietäisi päätöksen lopullisen luonteen, ei sillä olisi intressejä työllistää viranomaisia kaavamuutos- ja muilla lupahakemuksilla siihen asti kun suojelukohde on yksin ulkona heitteillejätettynä ja hoitamattomana tuhoutunut.


(Kuvassa suojeltu Iisalmen suojeluskuntatalo)

Punatulkku, Kristuksen apulainen

Kansantarinoiden mukaan punatulkku (Pyrrhula pyrrhula), peippojen heimoon kuuluva varpuslintu, sai värinsä auttaessaan ristillä roikkuvaa Jeesusta. Kun kaikki muut kiersivät kärsivän kaukaa, punatulkku lensi auttamaan ja nyppiessään orjantappurakruunun piikkejä otsasta aiemmin valkoisen pikkulinnun rinta värjäytyi verestä punaiseksi. Toisen variaation mukaan rinta värjäytyi puolukoista, joita se kuljetti naulitulle herralle syötäväksi.

Carl Barks: Joulu Karhuvuorella (1947)

Täällä minä vain kyhjötän isossa, autiossa murjussani joulun menoa odottamassa. Pyh! Joulunaika on yhtä hömpötystä - kaikki muka pitävät toisistaan niin kovasti. Kirottua!

Minä olen eri maata. Kaikki vihaavat minua... ja minä kaikkia!

Näiden vuorosanojen myötä Carl Barks esitteli Roope Ankan Disneyn sarjakuvia lukevalle yleisölle vuonna 1947 tarinassa Christmas on Bear Mountain Donald Duck Four Color lehdessä numero 178. Suomeksi tarina sai nimen suorana käännöksenä, Joulu Karhuvuorella.

Barks oli aloittanut sarjakuvien teon sotavuonna 1942 kyllästyttyään sotapropaganda-animaatioiden tekoon. Ensimmäinen sarjakuva oli kyllä propagandaa Pluto pääosassa, mutta jo toisessa, ensimmäisessä Ankka-tarinassa oltiin kaukana sodan melskeistä merirosvon aarretta etsimässä. Huomion arvoista on, että melko täsmälleen samoihin aikoihin Hergé lähetti Tintin ja Haddockin myös merirosvo Rakham Punaisen aarteen etsintään.

Vuoteen 1947 mennessä, siis vajaassa viidessä vuodessa Barksista oli sukeutunut jo täysiverinen sarjakuvan ammattilainen. Joulutarinoitakin hän oli ehtinyt tehdä jo koko joukon, niiden kantavana teemana oli pääasiassa ollut ahneus ja anteliaisuus.

Joulussa Karhuvuorella ovat ahneus ja anteliaisuus myös pääteemoina. Ahneuden ilmikuvaksi tarvittiin uusi hahmo, ja niin syntyi Roope Ankka, ainaisessa rahapulassa rypevän Aku Ankan joulutoiveiden täyttämisen kohteeksi.

"Kunpa rikas, vanha Roope-setämme muistaisi meitä!" toivoo veljenpoika ja seuraavan säestäessä "Turha toivo".

Kuten hyvissä tarinoissa yleensä, alkuruuduissa lausuttu toive toteutuu. Roope haluaa testata ja pelotella Akua. Hän lähettää 'tyhjäpäisen' sukulaispoikansa veljenpoikineen Karhuvuoren vuoristomajalle. Antimet majalla ovat poikkeuksellisen runsaat ja varoitus "karhujen säikyttelystä" unohtuu, mutta vain hetkeksi. Aku ehtii luulla oravaa ja jänistä suureksi metsän pedoksi.

Karhupuvun hankkinut Roope ei lumituiskun vuoksi pääse lunastamaan huvitustaan heti ensimmäisenä iltana. Akun pelottelu ja testaus jää seuraavaksi yöksi.

Ahneuden ja anteliaisuuden lisäksi Barksin joulutarinoihin liittyi usein viha ja väkivalta. Ne(kin) ovat osa dickensiläisyyttä, josta Barks joulutarinoihinsa ammensi. Vihainen Roope-setä on nimeään (Scrooge McDuck - Ebenezer Scrooge) myöten Charles Dickensin kirjoista tuttu saiturihahmo.

Anteliaisuus on koko tarinan ajan Roopen mielialoista riippuvaa, täysin hänen vallassaan.

Karhuvuorella on oikeitakin karhuja. Pentu tulee vuoristomajaan poikien tahtoman joulukuusen mukana. Pennun kustannuksella voi ilveillä, mutta äitikarhun ja hänen poikasensa väliin ei ole asettumista.



Aku pyörtyy pelosta kylläisen, nukkuvan äitikarhun kainaloon. Roopen tullessa paikalle hän saa todistuksen Akun "uhkarohkeudesta". Sukulaispoika läpäisee testin ja saa kutsun Roopen kartanoon.

Siinä missä Dickens antaa tarinan lopussa moraalisen opetuksen, Barks vain toteaa tapahtuneen. Sattuman oikusta Aku on läpäissyt testin, tilanne kartanossa (ja tulevaisuudessa) on edelleen kiinni rikkaan mielialoista ja oikuista. Maailma ei ottanut pientäkään askelta parempaan, tasa-arvoisempaan suuntaan.

Joulullakaan ei poikien lahjoja lukuunottamatta ole merkitystä. Karhuvuorella syödään hummeria newburg, kaviaarikastiketta ja sisäfilettä. Mansikkakakku katoaa karhunpennun mahaan, kalkkunat ja kalat emokarhun. Joulukuusen hakuun Aku on haluton, eikä vuoristossa sopivia tarjokkaita oikein löydykään. Roope lienee myynyt ne parhaaseen markkinahintaan.

Joulussa Karhuvuorella ei joulumieli juhli. Ahneutta ja anteliaisuutta tutkaillaan esittäen Aku ja Roope saman henkilön yhteiskunnallisina variaatioina. Molemmat ovat rahan perään. Toisella sitä on ja toisella ei.

Lindén: Lex Nokia parantaa yksilönsuojaa

Miten se ministeri Brax kesällä loihti lausuman, sähköisen äänestämisen ongelmat ovat science fictionia? Oikeusministerin sanoma tuli aamulla Kalevaa lukiessa mieleen, kun viestintäministeri Lindén vakuutteli, että Lex Nokia tulee parantamaan työntekijöiden suojaa. Kaleva kirjoittaa:

Lindenin mukaan lakiesityksen sisältämät tiedottamisvelvoitteet ja oikeusturvan takeet merkitsevät nykyiseen verrattuna merkittävää parannusta käyttäjien oikeusturvaan.

Jos nykyisin viestiliikennettä ja viestejä tutkitaan yrityksissä oman käden oikeudella, niin parannus tilanteeseen ei ole vallitsevien käytäntöjen laillistaminen.

Lindénin mukaan "voimassa oleva laki" sallii urkinnan.

Viestintäministeri Suvi Lindénin mukaan nykyään jo voimassa oleva laki mahdollistaa yhteisötilaajille teletunnistetietojen seuraamisen väärinkäytöstapauksissa.

Ymmärtääkseni Nokian henkilökunnan ja poliisien toiminta viestintäsalaisuuksien suhteen on oikeuskäsittelyssä, joten asia ei liene niin yksiselitteinen kuin ministeri antaa ymmärtää. Kaleva vahvistaa:

Nykyisen sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan työnantaja ei saa selvittää tunnistamistietoja epäillessään tietovuotoa.

Kalevan jutut:

* Urkintalaki synnytti palautetulvan
* Mikä ihmeen Lex Nokia?
* Lex Nokian siemenet kylvettiin Oulussa

Hyvä tiivistelmä urkintalaista Markku Jokisipilän blogissa: Urkintalaki 10.12.2008.

Korolaisen talo

Iisalmessa on viimeiset kymmenen vuotta taitettu peistä Korolaisen talon kohtalosta -- aivan turhaan. Vuonna 1998 perikunta toivoi asiaan nopeaa ratkaisua ja kaupunginarkkitehti sellaista tarjosikin. Talo on kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti tärkeänä suojeltava.

Mutta se taisi perikunnan ja kaupungin teknisen toimen mielestä olla väärä ratkaisu, koska hallinnossa se äänestettiin nurin. Grynderi kuiskutti äänekkäästi halustaan rakentaa paikalle hissillinen kerrostalo (siis vähintään neljä kerrosta?).

Tukkukauppias August Korolaisen talo on vuodelta 1925 ja sen on suunnitellut arkkitehti Kerttu Rytkönen. Karjalankadun toisella puolen on suojeltu rakennus ja Kirkkopuisto on määritelty valtakunnallisesti arvokkaaksi kaupunkiympäristöksi. Korolaisen talo on itsekin saanut arvostushuomiota. Korttelissa sijaitsevilla kaikilla rakennuksilla on kulttuurihistoriallisia arvoja, erikseen ja erityisesti kokonaisuutena.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että kokonaisuus tullaan menettämään. Lopullisia päätöksiä asiasta tehdään kuitenkin vasta ensi vuoden puolella. Toivottavasti uudessa valtuustossa ymmärretään, että vanhaa kaupunkia pitää kunnioittaa. Korkeaa kerrostaloa paikalle ei voi millään muotoa ajatella, uudisrakennus voisi olla vain nykyisen mittasuhteinen. Perikunta tietysti näkee, että vanhaan monimetriseen huonekorkeuteen mahtuisi kaksi nykyhuonekorkuista kerrosta, mutta muuttaisiko elämän taloudellisesti autuaaksi, jos neljän huoneiston sijaan olisi vuokrattavana kahdeksan?

Perikunnan edustaja on laajasti Iisalmen Sanomissa kertonut pienituloisuudestaan ja toisaalta myös haluttomuudestaan luopua perinnöstään. Korjausrakentamiseen ei kuulema ole rahaa ja vuokratuloilla ei saisi korjausvelkaa lyhennettyä.

Tuskin uuden talonkaan rakentamisen kuluja vuokratuotoilla saisi katetuksi kovin nopeasti. Vanhan korjaamiseen ja kunnostamiseen saisi rakennusavustuksia, uuden rakentamiseen ei. Korjausavustuksetkin kannattaisi ottaa laskelmiin mukaan, arvoisa perikunta.

Uudistuminen on ...

Uudistuminen on tärkeintä, mainostaa Janne Virkkusen pää Janne Virkkusen kolumnia sen otsikolla uudistuneella Helsingin Sanomien verkkosivulla, näkyvällä paikalla. Monet sivustot ovatkin muuttaneet graafista ulkoasuaan hiljan.

Perheen vähemmän tietotekniikkaan perehtynyt osapuoli on viime kuukausien aikana useampaan otteeseen tarvinnut tukea, kun hotmail muutti ulkoasuaan. Periaatteessa muutokset eivät ole olleet suuria, mutta epävarmuus on vallannut alaa kun painikkeet eivät ole olleet tutuissa totutuissa paikoissa.

Käden liike on kantanut muistia mukanaan toimintojen tarkoituksen suhteen, katsominen on väistynyt taka-alalle liikeratojen tieltä. Toisen silmiä on tarvinnut tueksi uutta jäsennystä opetellessa.

Uutissivustot ovat uudistuneet maltillisemmin. Uusi Suomi, Ylen uutissivut ja nyt Helsingin Sanomat ovat varovaisella otteella muuttuneet. Paperisten sanomalehtien pienimmätkin muutokset ovat yleensä herättäneet vastarintaa. Netin puolella sellaista on ollut vähemmän, eniten suukopua lienee herättänyt taannoin avoimien työpaikkojen virallisen mol.fin muuttaminen. Aikaisemmin modeemin välitykselläkin sutjakkaasti toimineet sivut muutettiin laajakaistaa vaativiksi, jos samaa selausnopeutta vaati.

Usein muutokset ovat kuitenkin vain ulkonäöllisiä, eivät itse sisältöön, sisällöntuotantoon vaikuttavia. Soisi tällaisten muutosten kulkevan käsi kädessä.

Googlen hakukin on muuttunut.

Hesari lupailee ainakin Jukka Relanderin kolumneja. Ylellä tuli mukaan joidenkin uutisten kommentointi- ja keskustelumahdollisuus. Uusi Suomi siirsi kulttuuriosiolinkin pois näkyviltä pääsivultaan. Google tarjoilee valmiita vaihtoehtoja hauntekoon.

Uudistukset pakottavat ihmisiä muuttamaan hiirikätensä liikeratoja. Siinä samalla saattaa löytää jotakin uuttakin, havaita paremmin mitä on tarjolla. Kaupallisella puolella mainosten huomiointi lisääntynee ainakin hetkeksi.


(kuvassa rajapyykki)

Sorsa (sananlaskuja)

Suu seo sorsalla ku salakallae.

Laukaa


Suu se on sorsalla, jos sorsanpojallakin.

Pälkäne


Sorsavesi pellolla, minkäs siihen kylvät.

Pälkäne


Emo erel ja pojap päräs nii suarsakin mene. Men ite erel. Komens äm äijä töihi.

Kalanti


Saap viskata sorsaa persiihe.

Kivennapa


Kurenrannan Kekaraisessa syötettiin minulle sorsapaistia. Ja vasta viijjen vuuvven perästä sain tietä, että se olikin vanha variksen ruato. Sitt' mie oksensin niijjot veren viimiseks'.

Kurkijoki


Minkähä suolase sorsa tuoki on syönnä ku nii janottaa.

Laukaa


Rypöö kun sorsa lammikos.

Valkeala


Meni päivä kun sorsan katittassa.

Hausjärvi



[Lisää mietteitä, elämänviisauksia, sananlaskuja ja sanontoja Sanottua-sivuilla]

Bouncy

Eilen illalla Oulun Sinfonian konsertissa pääsi kuulemaan kantaesityksen: Atso Almilan Viulukonserton 2 á la Jazz-latino. Orkesteria johti Almila itse ja solistina oli Mikko-Ville Luolajan-Mikkola. Lapsuuden kaverukset ovat kapellimestari ja viulisti, siksipä konsertti oli nimetty rendezvousiksi.

Oululaiset saivat kantaesityksen kuultavakseen sattumalta. Almilan toinen viulukonsertto olisi pitänyt esittää Kuopiossa jo aikaisemmin syksyllä, mutta syystä tai toisesta me oululaiset pääsimme kuulemaan teoksen ensimmäisinä.

Ohjelman esittelyn mukaan Almila on säveltänyt teokseen solistille mahdollisuuden laajaan improvisointiin. Erityisen hienosti tämä tuli esiin 'pomppivassa' kolmannessa osassa (Bouncy). Lyhyt iloinen teema innosti Luolajan-Mikkolaa, tämä loihti viulustaan pitkässä soolossaan jatsahtavaa hauskuutusta.

Vauhdikas ja hauska oli konsertto muutoinkin. Perinteisesti kolmiosainen teos kulki 'helposta' (Easy) 'ilmavan' (Airy) kautta mainittuun 'pomppivaan'.

Iltaan valittu muukin ohjelmisto noudatti samaa linjaa. Stravinskin Pulcinella ja Prokofjevin ensimmäinen sinfonia (Klassinen) ovat iloittelevia ja temppuilevia.

Ensimmäisenä numerona kuultiin myös Almilaa, kymmenminuuttinen Love, joka ei pelkkää myötäeloa ollut.

Teokset esitettiin pienemmällä sinfonietta -kokoonpanolla. Radiossa (YLE Radio 1) musiikkiohjelmassa taannoin pohdittiinkin, että onko lama ja julkisen sektorin rahapula alkaneet vaikuttaa jo suomalaisiin säveltäjiinkin. Täydelle orkesterille ei tohdita säveltääkään, kun esittämismahdollisuudet siten kaventuvat vähiin.

Vielä vähän harjaantumattomana konsertissa kävijänä en osaa vastata. Sen pistin merkille, että lokakuussa Madetojan salissa kuultu Lotta Wennäkosken Sakara oli myös pienelle kokoonpanolle. Ei vielä kokemusta yleistämiseen asti, ja onhan syksyn mittaan kuultu nykysäveltäjien teoksia kokonaiselle orkesterillekin.

Kokoonpanosta ei niin väliä, kunhan pääosassa on musiikki. Piristävä oli eritoten tämä Bouncy.

Tuiran paloasema

Alppilassa, sen nyppylän kupeessa jonka innoittamana olen olettanut kaupunginosan saaneen nimensä sijaitsee Tuiran paloasema. Monesti olen rakennusta ihmetellyt, että onpa erikoinen navetta täällä joskus ollut. Vaikka silmä on nähnyt ikkunaluukut, leveät räystäät, rinteeseen sijoittamistavan ja päätykolmiot, niin aivo ei ole ymmärtänyt. Kyllä. Se on ihka aito alppimaja. Vieläpä tirolilainen.

Jatkosodan aikana Ouluun oli sijoitettu kenraaliluutnantti Eduard Dietlin johtamat 3. vuoristodivisioonan alppijääkärit. Vuonna 1942 he rakensivat tirolaistyylisen alppimajan upseerikerhoksi. Rakensivat he paljon muutakin, upseerikerhon ympäristöön kaikkiaan noin kolmesataa erilaista tilaa omia toimintojansa varten.

Oululaiset kutsuivat seutua tuolloin Pikku Berliiniksi.

Sittemmin kaikki muut rakennukset, hyvin rivakkaan tahtiin 1940- ja 1950-luvuilla, purettiin upseerikerhoa lukuunottamatta. Paloasema hulppeaan alppimajaan sijoitettiin jo varhain sodan jälkeen ja julkisessa käytössä olevana se vältti alasraaston.

Pari vuotta sitten kaupungin pelastustoimen palkkaamat konsultit ehdottivat Tuiran paloaseman lakkauttamista. Suunnitelma sai kannatustakin ja lakkautuspäätös oli menossa jo valtuustoon kunnes havaittiin kaupungin halki virtaava joki.

Tuiran paloasema on ainoa laatuaan joen pohjoispuolella. Isommassa hätä- tai kriisitilanteessa on hyvin oletettavaa, että joen ylittävät sillat tukkeutuvat tai ainakin ruuhkautuvat. Tuolloin ei eteläpuolisilta asemilta hälytysajoja pohjoispuolelle tehdä.

Niinpä Tuiran asema sai armon ja palvelee edelleen Tirolintie 7:ssä. Vakaa käyttötarkoitus suojaa myös nykyisin suojeltua alppiupseerien majaakin.

Internet Watch Foundation

Internet Watch Foundation (IWF) on syksyllä 1996 perustettu brittiläinen netin turvallisuutta vaaliva säätiö. Se toimii lahjoitusvaroin ja sen merkittäviä tukijoita ovat muun muassa Euroopan Unioni ja Microsoft. Alkujaan säätiö toimi nimellä Safety Net Foundation, nykyinen nimi otettiin käyttöön vuonna 1999. Säätiö on saanut "asiantuntijaelimen" aseman lapsipornon määrää ja sisältöä internetissä arvioitaessa ja on tullut kuuluisaksi viimeistään määriteltyään Scorpionsin Virgin Killer -levyn kannen lapsen hyväksikäyttökuvaksi.

IWF:n suositusten mukaan monet internetoperaattorit (Suomessa Sonera) estivät pääsyn muun muassa englanninkielisen Wikipedian Scorpionsin levystä kertovaan artikkeliin. Soneran mukaan IWF:n toimittaman suodatuslistan piti estää vain tiettyjen yritysten verkoissa pääsy hyväksikäyttöä esittävillä sivuille, mutta vahingossa listaa käytettiin kaikkiin tilaajiin. Lienekö alkuviikkoinen Soneran yritysverkon romahdus johtunut suuresta Wikipedian Scorpions -artikkelien lataamisyrityksistä?

Yleisön lahjoituksista toimintaansa saavan säätiön on oltava julkisuudessa, jotta rahavirta jatkausi ja toiminta voisi jatkua. Osan tuloistaan 14 henkeä työllistävä järjestö saanee nykyisin "mustan listansa" toimittamisesta operaattoreille. Tärkein tulonlähde on kuitenkin lahjoitukset, joiden saaminen edellyttää ajoittaisia näyttäviä iskuja netin sisältöihin.

IWF:n perustamisajankohtana suuri ongelma olivat muutamat uutisryhmät, joiden kautta välitettiin poliisin mukaan laitonta kuvamateriaalia. Brittipoliisi suunnitteli näiden ryhmien tarkkaa seurantaa ja levittäjien kiinniottamista. Poliisin mukaan levittämisenmahdollistajat, ts. internetoperaattorit olivat osasyyllisiä laittoman materiaalin julkituloon.

Internetin toimitavat olivat siis poliisille tuntemattomat. Eihän tielaitos ole vastuussa rattijuopoista tai törkeistä liikenteen vaarantamisista.

Ratkaisua haettiin ja yhdeksi sellaiseksi markkinoille ilmestyi Safety Net Foundation. Lupaamalla paljon, mutta ilman toimivia teknisiä ratkaisuja.

2000-luvu alkupuolen IWF piti itseään näkyvänä julkaisemalla raportteja lapsipornon määrän lisääntymisestä netissä. Suomessakin STT välitti uutisia näiden raporttien pohjalta.

Suuria kasvulukuja IWF sai rukkaamalla lapsipornon määritelmää. Nykyisin säätiö ei puhu enää lapsipornosta ollenkaan, ainoastaan lasten hyväksikäytöstä (child abuse -- huomaa välistä puuttuva sana -- muistuttaen kuitenkin 'commonly referred to as: Child Pornography, Child Porn, Child Porno and Kiddie Porn'). IWF on laventanut käsitteen myös piirrettyihin kuviin.

IWF:n mukaan "lapsipornoa" on myös omaelämäkerrallinen sarjakuva, jossa vaihdetaan vaippoja vauvalle.

Määritelmää laventamalla onkin voitu esittää huimia tilastollisia kasvulukuja. Säätiötä siis tarvitaan ja sen tukeminen lahjoituksin on entistä tärkeämpää.

Siksipä vuosien 2004-2006 välillä kehitettiin CleanFeed -ohjelmisto. IWF:llä ei ollut roolia itse ohjelman teossa, vaan se toimittaa blokattavien sivujen "mustan listan" lapsipornonsuodatusta varten. Briteissä 2006 lista suodatti 80 prosenttia liikenteestä, vuonna 2008 peitto oli 95.

IWF:n tavoitteena oli saada listansa sata prosenttiseksi vuoden 2007 loppuun, mutta tavoitteessa siis epäonnistuttiin.

Toisaalta, kun estetyille sivuille pyrkiville ilmoitetaan ainoastaan "sivua ei löydy", niin IWF:n toiminta muuttui näkymättömäksi. Tarvittiin uudenlaista julkisuusstrategiaa, että lahjoittajille voidaan osoittaa säätiön toimivan aktiivisesti ja sille kannattaa edelleen lahjoittaa.

Wikipedia -artikkelin asettaminen mustalle listalle on luultavasti osa uudenlaista julkisuusstrategiaa. Säätiö toimii!

Ensi vuoden puolella IWF:stä kuultaneen vielä enemmän. Sen suunnitelmissa on ottaa tammikuun 26. päivästä lähtien myös niin sanottu kova porno (extreme pornography) estolistoilleen.

Tällöin ollaan jo hyvin kaukana säätiön alkuperäisistä tarkoituksista. Ja silti edelleen jatkunee joissakin ryhmissä oikeiden pedofiilien kuvanvaihtorinkien toiminta...


***

IWF:n perustamisen taustalla oli asunnottomuutta torjuva ja yömajoja ylläpitävä Dawe Charitable Trust. Eipä siitä asunnottomuudestakaan ole lahjoitusvaratoimintamallilla eroon päästy...


* Katso myös aikaisempi Ikä- ja kehitystason mukaan merkintä.