Timantit ovat ikuisia, kuten ikärajatkin

MTV3 esittää juuri kanavallaan James Bond -elokuvaa Timantit ovat ikuisia (1971). Guy Hamiltonin ohjaama elokuva oli viimeinen, jossa Sean Connery esittää kuuluisaa agenttia. Ennen filmauksia Connery oli sitkeästi kieltäytynyt osallistumasta enää MI5:sen hommiin, mutta kun uuden Bondiksi valittiin John Gavin, hän pyörsi päätöksensä.

Suomen ensi-iltaan Timantit ovat ikuisia ehti vielä valmistumisvuoden aikana. Rexissä Helsingissä elokuva esitettiin ensikerran 25. joulukuuta 1971. Ruotsinkielisenä nimenä elokuvalle oli Diamanterna är eviga.

Valtion elokuvatarkastamo oli nähnyt filmin jo kuun alussa ja määrännyt sille ikärajaksi K16. Nykyisin, kun vuoden 2001 lakimuutoksen myötä K16-luokka poistui, elokuvan ikärajaksi muuttui automaattisesti K15.

Joulukuussa 1971 määrätty ikäraja pätee edelleen. Tiedän monien vanhempien pohtineen poikiansa ja Bondeja, että nuo vanhat ikärajat ovat "pätemättömiä" ja uusi tarkastus antaisi alhaisemman ikärajan. Onhan K13 -elokuvissa paljon kummoisempiakin nähty.

Videofirma Makuuni on yrittänyt 1990-luvulla kahteen kertaan saada K16-ikärajaa alemmaksi. Viisiminuuttia lyhyemmäksi leikattua filmiä yritettiin saada videolevitykseen alemmalla ikärajalla, mutta molemmilla kerroilla K16-päätös piti.

Uuteen tarkistuttamiseen ei kellään ole kiinnostusta. Ei sellaisilla uusia yleisöitä saataisi.

Kansallinen audiovisuaalinen arkisto ja Valtion elokuvatarkastamo pitävät yllä maan mainiota Elonet-palvelua. Suomalaisten elokuvien lisäksi se tietää kaikki Suomessa esitetyt ulkomaiset filmitkin. Timantit ovat ikuisia on myös siellä rooli- ja tuotantotietoineen. Yllä lainatut tarkastustiedot ovat siellä myös.

Näppärästi tarkistuvat sieltä Bond-tytöt: Tiffany Case (Jill St. John) ja Plenty O'Toole (Lana Wood, kuvassa).

Yksi mielenkiintoinen osio ovat televisioesitykset. Teattereissa olleiden elokuvien tv-esityksetkin ovat kirjatut. MTV on näyttänyt Timantit ovat ikuisia ennen eilistä kahdeksan kertaa:

4.11.1991 MTV1 televisioesitys
8.11.1992 TV3 televisioesitys
25.1.1997 MTV3 televisioesitys
21.6.1997 MTV3 televisioesitys
21.9.2000 MTV3 televisioesitys
18.10.2003 MTV3 televisioesitys
24.3.2007 MTV3 televisioesitys
18.10.2008 MTV3 televisioesitys

Siihen siis perään kohtapuolin täydentyy:

30.10.2009 MTV3 televisioesitys

Keskiyön lähestyessä Bond onnistuu pääsemään sisään Tectronicsin teollisuusalueelle, jossapa Spectren salaiset laserasekehittelyt ovat ilmeisesti meneillään. Hän tietysti paljastuu ja seuraa loogisesti takaa-ajokohtaus kuuautoilla. Siirryn kohta seuraamaan miten pahojen tukikohta saatiinkaan räjäytetyksi ja tuhotuksi.

Sitä ennen pitää vielä ihmetellä miten ihmeessä näitä valtavia tukikohtia ja tutkimuslaitoksia pahat ehtivätkin rakentamaan? Melkein joka vuosi Bond niitä tuhoaa, mutta aina vaan niitä lisää löytyy. Pahoilla maailmanvalloittajilla on tiedossaan jokin erityisen nopea salassarakentamistietous.

[Skywatch Friday, season 4, episode 16]

Väliaikaisovet

[Valokuvatorstain 146. haaste: Vuorenpeikkojen luolassa]

Syyslomalta palatessa odotti kotiovella yllätys. Vanerilevyihin oli ulko-ovaet vaihtuneet. Syy ei ollut ilkivallantekijän, vaan huolehtivan taloyhtiön. Ovet ovat huollossa, tulevat tuota pikaa takaisin hiottuina ja uudessa lakassa.

Mutta hetki on kuljettava porraskäytäväluolastoon näin.

Kirjastot korvaavat kustantajat 2015

Uutta Opetusministeriön laatimaa Kirjastopolitiikkaa 2015 lukiessa mieleen nousee, että toteutuessaan nämä korulauseet tekevät (kirjan)kustantajat kokonaan tarpeettomiksi. Ei asiaa suoraan sanottu, mutta suurta kuvittelua ei tarvita, jotta lukijan näkökulmasta näin tapahtuisi.

Kirjastopolitiikka 2015 on lyhyt lehtinen verrattuna aikaisempiin tietoyhteiskunnan julkisia kirjastopalveluita käsitelleisiin strategioihin (esim. 2003 julkaistu Kirjastostrategia 2010). Sivuja on neljäkymmentä, ja paljon suuria kuvia kunnankirjastoistamme.

Poliittisessa ohjelmassa kaavaillaan, että kunnankirjastoista tulee kansalaisten tietohuollon keskuksia. Perustuslaissa taattu tiedonsaantioikeus tulee tätä kautta täytetyksi. Alkeellisimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että syrjäytyneet ja vähävaraiset voivat käydä nettipankkiasiansa kirjaston nettiyhteyksillä hoitamassa, mutta laajempiakin tavoitteita pyritään täyttämään aina kiireisten työelämässä olevien tiedontarpeiden nopeasta täyttämisestä.

Suuri muutos vuosikymmenien takaiseen kirjastolaitokseen on kirjastopalveluiden markkinointi ja aktiivinen, hakeutuva kirjastotyö. Sellaista on esimerkiksi kirjavinkkaus, joka on yhä laajempia mittasuhteita saamassa. Näinä päivinä tutut sarjakuvakirjavinkkarit ovat kiertäneet Pohjois-Pohjanmaan kirjastoissa.

Pääosinhan vinkkarityö on erilaisten olemassaolevien vaihtoehtojen esittelyä ja taustoittamista, mutta yhtälailla kirjastojen sisältöjen markkinointia ja kustantamoiden tuotteiden arvottamista.

"Kirjasto-osaaminen tulee tehdä näkyväksi", kirjoitetaan kirjastopolitiikassa. Kirjastonhoitajan syvin osaaminen ei ole kirjojen hyllyttämisessä, vaan niiden sisällön arvioimisessa. Jatkuvasti tehdään hankinta-, esittely- ja vinkkauspäätöksiä, joiden kautta kirjasto tekee itseään tykö, mutta samalla myös kirjailijoita ja heidän tekstejään.

Kirjastonhoitajat osaavat "laadukkaan tiedon löytämisen tietotulvasta". Tieto-käsite on kirjastomaailmassa laaja, se käsittää "tietoaineksen" lisäksi myös kaiken kaunokirjallisen ja säveltaiteen avaran kentän.

Kirjastopolitiikan korukauseissa muotoillaan myös: "Palvelut perustuvat informaation jalostamiseen, soveltamiseen, yhdistelyyn ja hyödyntämiseen lisäarvon tuottamiseksi asiakkaille."

Tämä viimeksi mainittu herätti otsikon ajatuksen. Kirjastojen hankinnoista vastaavat eivät (enää) selaile vain kustantajien luetteloita. He käyvät läpi laajasti myös muita tapoja hankkia. Esimerkiksi vaikkapa tarvepainatuksessa (Kirja kerrallaan, bod, lulu.com) olevia tuotteita, ja vieläpä hankkivat kokoelmiinsa aineistoja sitäkin kautta.

Kirjailijoiden kannalta ansaintalogiikka on tässä maailmassa järjestetty hyvin. Suomessakin viimein aletaan maksamaan lainatun aineiston tekijöille korvausta, eli aina kun joku lainaa teoksen, niin sen kirjoittaja saa siitä osansa. Vaikka lainaaja ei maksa nautinnostaan yhtään mitään.

Vuonna 2015 suositun kirjailijan ei tarvitse olla suuren kustantamon kirjailija saadakseen luovasta työstään palkkansa.

Luovan tekijän kannalta kustantamon paras tarjoama palvelu on kustannustoimitus ja hyvä kustannustoimittaja. Kustantajat sahaavat pahasti omaa oksaansa, jos he alkavat heikentää tätä ainoaa palvelua, jota kirjailija ei (vielä) muualta saa.

Kirjastojen kautta kirjojen elinkaarikin pitenisi. Kirjavinkkari mainostaa viisi, kymmenen tai jopa vielä vanhempaa kirjaa potentiaalisille lukijoille. "Kehittyvä informaatioteknologia ja laadukas metadata mahdollistavat kokoelmien avaamisen, kokoelmista kertomisen sekä sisältöjen esittämisen innostavalla tavalla."

Lisäksi hahmotellaan kunnankirjastojen erikoistumista. Aikaisemminkin kirjastot ovat erikoistuneet omien paikallisten erikoisuuksiensa mukaan, mutta Internet mahdollistaisi sen, että erikoistuminen olisi koko maan hyväksi.

Ajateltakoon vaikka, että jossakin Uukuniemellä olisi traumatisoivaan avantgardeen perehtynyt kirjastonhoitaja. Hän virkavastuulla lukisi uutta runoutta ja hänen hankintapäätöksensä olisivat nuorien tekijöiden tulevaisuuden kannalta ratkaisevampia kuin joidenkin helsinkiläisten Honkien tai Mäntyjen.

Ja kaikenkukkuraksi tämä kaikki tuodaan nettiin. Helsinkiläinenkin voisi seurata Uukuniemellä tehtyjä arvioita ja olla saamaa mieltä tai ei niiden kanssa.

Fyysinen kirja ei kuolisi mihinkään, ja joka kerta kun lainaaja imuroi kirjan kirjaston sivuilta elukijaansa, niin kirjailija saa siitäkin korvauksen. Voiko kaupallinen kustantaja luvata samaa?


* Kirjastopolitiikka 2015 (pdf)

Mustat päivät 1929

Vuoden 1929 pörssiromahduksen yhteydessä puhutaan Wall Streetin mustista päivistä, yleensä mustasta torstaista. Suomalaisissa Yhdysvaltain historian yleisesityksissä tapa vaihtelee, eräässä puhutaan mustasta tiistaista, josta koko maailmanpula alkoi.

Wall Streetin ja muidenkin pörssien jyrkkiä laskupäiviä on tavattu nimittää mustiksi. On niitä joka arkipäivälle sittemmin siunaantunut. Lokakuun 1929 osalta on käytetty 'musta' -nimeä neljästä peräkkäisestä pörssipäivästä. Ensimmäinen niistä oli 24.10., musta torstai.

Jo syyskuun alkupuolelta lähtien pörssin teollisuusindeksi Dow Jones oli laskenut sen alussa saavuttamastaa huippuluvusta 381. Sieltä tultiin reilussa kuukaudessa vajaa viidennes alaspäin, kunnes mustan torstain aamupäivänä lasku konkretisoitui valtaviin myyntimääräyksiin. Puolen päivän aikaa aloitettiin tukiostot, ja iltapäivällä kurssit saatiin vakautettua.

Perjantain pörssipäivä oli rauhallisempi, mutta sillekin on musta -titteli jälkikäteen annettu.

Viikonlopun aikana tieto tapahtumista levisi, ja ihmisillä oli aikaa reagoida tapahtuneeseen. Epävarmuus sai aiheesta otteen monesta ja maanantaille myyntimääräyksiä kertyi.

Musta maanantai pudotti kursseja 12 prosenttia, päivän päätteeksi oltiin pisteluvussa 260. Tukiostot pitivät vielä talouden kasassa, mutta seuraavana päivänä tukiostajien resurssit loppuivat. Toisena päivänä peräkkäin kurssit putosivat yli kymmenen prosenttia, mustan tiistain päätteeksi Dow Jones oli 230.

Musta tiistai sinetöi talouspulan.

On siis koulukunnasta, historianäkemyksestä kiinni puhutaanko mustasta torstaista vaiko mustasta tiistaista. Jälkimmäisen valinneet ehkä joutuvat enemmän näkemystään puolustelemaan.

Romahdusta edelsi kolmen republikaanipresidentin virkatoimet. Maailmansodan aikana republikaanipuolueet yhdistyivät ja kansan halu pitäytyä poissa sotavuosien jälkeen maailmanpolitiikasta ja Kansainliitosta suosivat voimansa koonnutta aatesuuntaa.

Verotuksen progressiota kevennettiin roimasti yläpäästä, yritysten toimintaan ei juurikaan puututtu. Hardingin äkillinen kuolema 1923 pelasti hänet lahjontatutkimuksilta, varapresidentin paikalta virkaan noussut Coolidge antoi ajassa nimensä "uusliberalistiselle" "hyvinvointivaltiolle". Lehdet kertoivat "Coolidgen hyvinvoinnista".

Pitkään kauppaministerinä ollut Herbert Hoover sai tunnusta talouden hyväksi tekemästään työstä nousemalla presidentiksi Coolidgen jälkeen. Hooverin hyvinvoinnista odotettiin vielä suurempaa.

Toisin kävi. Pörssikupla puhkesi ja veti koko maailman heikkoon asentoon.

Yhteyksiä nykyiseen talouspulaan voi tapahtuneessa halutessaan nähdä. Silloisten ihmisten harmiksi Hoover aloitti presidenttinä maaliskuussa 1929, ja hänen kautensa kesti aina vuoteen 1933. "Coolidgen hyvinvointia" luomassa ollut ei kyennyt tarvittaviin muutoksiin. Hoover vetosi säilyttämään työpaikkoja ja kannusti vapaaehtoiseen auttamiseen. Vasta demokraatti Franklin D. Roosenvelt "New Dealillaan" sai talouden käyrät uuteen suuntaan.

Kai nykymaailmalla oli jokin onni, ettei George W. Bushin toinen kausi alkanut 2008?


* * *


Nämä olivat myös aikoja, jolloin kansantaloustiede, tai taloustiede yleensä ottaen, alkoi kehittyä omaksi muista tieteistä irralliseksi oppialakseen. Aikaisemmin taloutta oli pidetty kauppamiestaitoina, joita oli opetettu jo hyvän aikaa. Jonkinlaisena käsityöläisammattina siis.

Tieteenä talouteen olivat tarttuneet vain jotkin historioitsijat, jotka olivat selvittäneet yritysten vaiheita ja valtioiden taloudellisia oloja eri aikoina. Taloustieteen ensimmäiset oppituolit olivat ympäri maailman historioitsijoilla täytetyt.

Sittemmin taloustieteilijät ovat huolellisesti kaivaneet juurensa ylös ja koettaneet istuttaa niitä "kovien" tieteiden puolelle. Mutta talous on edelleen ihmisten toimintaa, ei astronomiaa tai kvanttifysiikkaa.

Harva historioitsija on maailman suuria mullistuksia ennustanut. Yhtä harva taloustieteilijä on tainnut talouden mullistuksia aavistaa.

Pohjois-Suomen kirjamessut 4.-8.8.2010

Helsingissä pidettyjen kirjamessujen antia on saanut lukea monilta eri suunnilta lehdistä ja blogeista, tutut ovat väsyneitä ja tyytyväisiä, tai vain väsyneitä messureissun jäljiltä. Varmasti vielä viikon mittaan kaikenlaista kuullaan ja nähdään, yksityisesti ja yleisesti.

Ennen kirjoituksen aloittamista Ajankohtainen kakkonen raportoi messuilta suomalaisen satiirin tilasta ("Rakas vuosikirja"), ja Kainuun Sanomien nettilehdestä luen STT:n kertoneen uuden kävijäennätyksen synnystä (76 842).

Eilen Helsingin messujen jälkitunnelmissa Pohjois-Suomen messut lähestyvät ensi elokuisten Pohjois-Suomen kirjamessujen merkeissä. Oulussahan on muutamia kertoja järjestetty omia kirjamessuja, joiden käväjämäärä on lähennellyt kymmenesosaa Helsingin vastaavasta.

Ensi vuonna aiotaan päästä jopa puoleen pääkaupungin luvuista. Messut on siirretty touko/kesäkuusta elokuulle, ja ne järjestetään samaan aikaan Oulun suurmessujen kanssa.

"Suurmessuillahan vierailee perinteisesti jopa 30 000 - 35 000 messuvierasta", muistutetaan Pohjois-Suomen messujen kirjeessä.

Suurmessuillahan on esillä kaikenlaista mahdollista. Eikä siinä vielä kaikki.

"Kirjamessuilla on mukana myös musiikki", kertoo tiedote edelleen. Osa kirjamessualueesta on varattu musiikkiliikkeille jne.

Paljonhan messujen sisältö ja onnistuminen riippuu siitä, keitä näytteilleasettajiksi saadaan ja minkälaista ohjelmaa he mukanaan tuovat. Millaisia esitelmiä, keskusteluja ja suoria kontakteja, signeerauksia teoksiin on mahdollista saada.

Konsepti vaikuttaa nyt kovin laajalta. Ottautuvatko isommat alan toimijat tällaiseen?


Lisäys 2.8.:

* Kirjamessujen sivut ja ohjelma

Apokryfikirjat: Manassen rukous

[Uusi suomennos, Tobitin kirja, Manassen rukous]

Manasse oli Juudan kuninkaita, hallitsi noin 698-642 eKr. Toisessa kuninkaiden kirjassa häntä moititaan monisanaisesti, hän antoi alistaa maansa vasallivaltioksi ja sallia epäjumalien palvonnan Jerusalemin temppelissä.

Kaikesta huolimatta herra ei hylännyt omaansa. Kun Manasse joutui assyrialaisten vangiksi, hän rukoili ja sai armon. Manasse sai vapauden ja valtaistuimensa takaisin. Kuninkaaksi palattuaan hän karkotti epäjumalat temppelistä.

Manassen tarina oli osoitus siitä, että Jumala saattoi antaa anteeksi sellaisellekin, joka oli toiminut kaikinpuolin häntä vastaan. Heräsi kiinnostus, miten tuo syntisäkki oli sanansa herralle asettanut.

Koska rukousta ei oltu kuninkaiden kirjaan kirjattu, se piti kehitellä uusiksi. Tarkkaa kirjoitusajankohtaa tai kieltä ei ole tiedossa, joten arvaushaarukka jää suureksi, 300-100 -luvuiksi ennen Kristusta.

Varsinainen "kirja" ei teksti ole, vaan alkujaan se on ollut osa laajempaa syyrialaista Oodit -kokoelmaa.

Rukous on säilynyt eri Raamatun laitosten osana. Vulgatassa se oli Uuden testamentin liite, Lutherin käännöksessä osa Vanhan testamentin apokryfikirjoja.

Rukous on suomennettu uudelleen osana Vanhan testamentin apokryfikirjojen käännösprojektia. Tulkoon tähän lyhyenä kokonaan kirjatuksi:

1 Herra, Kaikkivaltias,
meidän isiemme Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin
ja heidän vanhurskaiden jälkeläistensä Jumala!
2 Sinä olet luonut taivaan ja maan,
niiden kaiken kauneuden ja järjestyksen.
3 Sinä kahlitsit meren sanallasi,
sinä suljit syvyyden ja sinetöit sen
pelottavalla, kunnioittavalla sanallasi.
4 Sinun mahtisi edessä
jokainen vapisee ja säikkyy,
5 sillä sinun voimaasi ja kirkkauttasi
ei voi kukaan vastustaa.
Vihaasi, jolla uhkaat syntisiä,
ei kukaan kestä.
6 Mutta mittaamaton, käsittämättömän suuri
on myös armo, jonka olet luvannut.
7 Sinä olet Herra, sinä ole Korkein,
lempeä, pitkämielinen ja täynnä armoa.
Sinä voit muuttaa mielesi,
peruuttaa määräämäsi rangaistuksen.

[Herra, sinä olet hyvä ja lempeä.
Niille, jotka tekevät syntiä sinua vastaan,
olet luvannut, että he voivat kääntyä
ja saada sinulta anteeksiannon.
Suuri on armosi. Sinä olet päättänyt,
että syntinen voi kääntyä ja pelastua.]

8 Herra, vanhurskaiden Jumala!
Et sinä vanhurskailta vaatinut kääntymystä -
eiväthän Abraham, Iisak ja Jaakob tehneet syntiä sinua vastaan.
Minulle, syntiselle, sinä annoit mahdollisuuden kääntyä,
9 sillä syntejä, joihin olen syyllistynyt,
on enemmän kuin meressä hiekanjyviä.
Herra, usein olen rikkonut, hyvin usein,
niin paljon olen tehnyt vääriä tekoja,
etten ole arvollinen nostamaan silmiäni
ja katsomaan taivaan korkeuteen.
10 Raskaat rautakahleet painavat minut kumaraan,
syntieni tähden virun hylättynä
enkä saa lievitystä,
koska sytytin sinun vihasi.
Tein sitä, mikä on väärää sinun silmissäsi:
pystytin vieraiden jumalien kuvia
ja annoin niille iljetyksille yhä enemmän sijaa.

11 Nyt painun sydämessäni polvilleni
ja rukoilen, että osoitat laupeutesi.
12 Olen tehnyt syntiä, Herra, olen tehnyt syntiä
ja tiedän rikkoneeni lain.
13 Minä rukoilen sinua, minä pyydän:
Älä anna minun tuhoutua rikkomuksiini,
älä iäti vihaa, älä pidä muistissa pahuuttani
äläkä tuomitse minua maan syvyyksiin -
sinä, Herra, olet katuvien Jumala!
14 Osoitat hyvyytesi siinä mitä minulle teet:
suuressa armossasi pelasta minut,
vaikka en sitä ansaitse.
15 Niin kauan kuin elän, kiitän sinua.
Sinun ylistystäsi laulavat kaikki taivaan joukot,
sinun on kunnia ikuisesti. Aamen.

[Uusi suomennos, Tobitin kirja, Manassen rukous]

Kymmenentuhatta kuvaa

Kuvia otettaessa digikamera tallentaa kuvat antaen niille numeronimet. Omassa Sonyn kamerassani numerointi alkoi alusta 9999 jälkeen.

Yllä autokorjaamolla ottamani kymmenestuhanneskuva ja alla pari muuta samasta paikasta.

Ufoihminen: Sikainfluenssarokotus on salajuoni

Yleisradion Lapin toimitus on ansiokkaasti lieventänyt sikainfluenssarokotusta kohtaan tunnettua pelkoa. Viime torstaina se uutisoi, että Rauni-Leena Luukanen-Kilde oli kertonut sikainfluenssarokotteen olevan salajuoni.

Lapissa lääninlääkärinäkin toiminut Luukanen-Kilde on lääkärintaitoja paremmin tunnettu ulkoavaruuden elämänmuotojen tuntemuksestaan. Youtubessa Rauni Kilde -nimellä esiintyvä lääkäri pitää rokotetta vaarallisena ja salajuonena maailman ihmisnuppiluvun vähentämiseksi.

Jotenkin en ole lainkaan yllättynyt Luukanen-Kilden kannasta.

Yksi suosittu ufojen ja ulkoavaruuden elämänmuotojen paratutkimuksen laji on viime vuosikymmenet ollut populaarikulttuurin seuraaminen. Maapallolle soluttautumaan halajavat alienit yrittävät elokuva- ja tv-viihteen kautta tuoda itseänsä tykö, ja ohjelmia aktiivisesti seuraamalla on mahdollisuus saada tietoja noista kavalista örkeistä.

Viihteen avulla on luokiteltu ja ryhmitelty yli sata erilaista ulkoavaruuden kansaa, ja innokkaat paratieteilijät ovat määrittäneet niiden vaarallisuutta ihmisten kannalta.

Salaisissa kansioissa aikoinaan oli yhtenä pitkänä juonena Dana Scullyyn ja muihin avaruusaluksilla keinosiemennettyihin naisiin istutetut mikrosirut. Juonen kuluissa paljastui, ettei keinosiemennyksiä tehtykään avaruudessa vaan ihan maan päällä.

Aktiivisesti Salaisia kansioita seuranneena en myöskään suuresti yllättynyt, että Rauni-Leena Luukanen-Kilde on uutisen mukaan jossakin teoksessaan kertonut ihmisiin istutettavan salaa mikrosiruja.

Luuukanen-Kilden sanoma toimii mainiosti viranomaisten tiedotuksen tukena. Rokotusinfo.fin jakama epäilys jää siinä unhoon. Ja hyvä niin.

Fridays sky

Skywatch Friday

Lucius Cemicaliuksen matkaopas

Torstaina ilmestyi Asterixin ja Obelixin uusi albumi ja eilen sen kauppareissulla luettavaksi hankin. Albumia Asterixin & Obelixin syntymäpäivä - kultainen kirja on pidetty maailmanlaajuisena salaisuutena aina julkaisuun asti, asvostelukappaleita ei ole jaettu ja sisältö on pidetty salaisena. Ennakkoon julkisuuteen annettiin vain kansi, jonka kaikki viitteet on keskustelupalstoilla ja blogikommenteissa ruodittu puhki.

Ensi torstaina 29. lokakuuta tulee viisikymmentä vuotta täyteen kun Asterix ja Obelix aloittivat seikkailunsa Pilote -sarjakuvalehdessä. Tarinallisestikin hahmot on sidottu yhteen, Asterix ja Obelix ovat syntyneet samana yönä ja olleet kaverukset siitä lähtien.

Kaverusten esikuvatkin, typografiset merkit * ja † (asteriski ja obeliksi) kuuluvat kiinteästi yhteen, ainakin vanhemmassa tietokirjallisuudessa alaviitteiden merkkeinä. Henkilötiedoissa merkit ovat myös usein yhdessä, syntymän ja kuoleman symboleina.

Erityistä kiinnostusta uudessa julkaisussa herätti René Goscinnyn (*1926 †1977) nimi kannessa myös käsikirjoittajana. Hahmojen luojana Goscinny on ollut kaikessa mukana.

Se antoi viitteen, ettei ihan uudesta materiaalista ole kyse. Aikaisemmat Piloteen tehdyt lyhyet tarinat on jo aikaisemmin koostealbumeina julkaistu, viimeksi Gallialaisessa kertomataulussa. Mistä siis voisi olla kyse, arvuuteltiin.

Mistään muunnoksista tai kadonneista käsikirjoituksesta ei kuitenkaan ole kyse. Uuden albumin pohjaksi on koottu Piloteen tehdyt satunnaiset kuvitukset ja kirjoitukset, joita on osin tehty albumien ja elokuvien mainostamiseksi. Näiden ympärille on rakennettu syntymäpäiviin liittyvä kehyskertomus ja vanha materiaali taitettu uusiksi.

Mukana on myös René Goscinnyn pidempi kirjoitus Cemicaliuksen matkaopas, joka liittyy Kadonnut kilpi -albumiin oheistarinana. Kyse on Goscinnylle tyypillinen tapa kirjoittaa Asterixia: nyky-Ranskan turismi on siirretty vuoteen 50 eKr.

Aasinsillat synttärikirjassa ovat välillä onnistuineita, välillä vähemmän.

Albert Uderzon (*1927) kynänjälki on nautittavaa, siinä ei korkea ikä näy. Piirtääpä hän itsensäkin alkupäässä mukaan, vitsiksi, ja palauttaa sitten sankarinsa parhaaseen ikäänsä.

Asterix ja Obelix syntyivät 1950-luvun lopulla oikeastaan tilaustyönä. Ranska otti kulttuuripoliittiseksi tavoitteekseen olla ykkönen maailman sarjakuvamarkkinoilla ja satsasi tavoitteeseen kunnolla rahaa. Sarjakuvan maailmanmarkkinat olivat miehitetyt amerikkalaisin voimin... Mutta ei sentään aivan kokonaan: ranskankielinen yhteisö piti puoliaan sitä vastaan.

Asetettu tavoite saavutettiin 1970-luvulla. Paljolti se oli René Goscinnyn ansiota, mutta ei pidä unohtaa taloudellista panostusta.

Paljon puhutaan, että hyvä ja menestyvä kulttuuri ei ole rahasta kiinni ja rahalla ei saa hyvää ja arvostettavaa. Asterixin seikkailut osoittavat toista. Taloudellisella panostuksella voi tuottaa hyvää, arvostettua ja kestävää kulttuuria.

Lentoja iltauutisten aikaan

SAS:n lento 4432 matkalla Oslosta Tromssaan Pohjois-Ruotsin yllä Kiirunan leveysasteilla, 11 887 metrin korkeudessa kello 20:43 Suomen aikaa.

Finnairin lento 359 Helsingistä Ouluun 10 973 metrin korkeudessa hieman Petäjäveden alapuolella kello 20:46.




Selkämeren yllä kymmentä vaille yhdeksän on matkalla viisi lentokonetta lentotunnuksiltaan NAX436, SAS18, SAS19, NTJ554G JA NTJ444A.



Riianlahden yllä 10 660 metrin korkeudella oli Japan Airlinesin lento JAL404 Lontoosta Tokioon.


[Kuvankaappauksia Flygradarin sivuilta. Katso myös merkintä Skandinavian ilmatilassa tapahtuu]

Kempeleen vaakuna

Eilen automatkalla Pohjois-Pohjanmaalta Pohjois-Savoon emme nähneet Kempeleen vaakunaeläimiä sorsia Oulun eteläpuolen lakeuksilla, etelään ovat jo lähteneet. Mutta Siikalatvan vaakunan joutsenia oli matkan varrella paljon, etenkin Kempeleen ja Limingan pelloilla. Kunnan rajoja tuli ylitetyksi useitakin, vaakunoin ja paikannimin tiellä kulkijaa tervehdittiin. Mökkejä, lumikkoja, kiuluja, aitaa, puita, jousia ja tapparoita. Perillä odotti kolme tavia.

Kuusikymmentä vuotta sitten 1949 kuntalaissa säädettiin, että maalaiskunnillakin voi olla vaakuna. Lakia kunnioitettiin ja sen antamaa mahdollisuutta noudatettiin. Vaakunasuunnittelijoilla oli työteliäät päivät seuraavat vuosikymmenet.

Viimeisenä maalaiskuntana vaakunan otti käyttöön Kempele. Kaj Kajanderin suunnittelema sorsia ja vesijättöjä kuvaava vaakuna otettiin virallisesti käyttöön 24. marraskuuta 1969. Oulun eteläisessä naapurissa saadaan vaakunan 40-vuotisjuhlia noin kuukauden päästä juhlia.

Maanteiden varsilla kulkijaa muistetaan vaakunoin ja paikannimin. Oulun ja Kemin välisellä rautatiellä myös junamatkustajille paikkakunnan vaihtuminen ilmineerataan. Kyltit ovat tosin vanhoja, jo hieman ruosteen syömiä. Niissä juhlii vuoden 1949 kuntalaki toisin.

Kerrotaan: Haukiputaan kunta, Iin kunta, Simon kunta, Kemin kaupunki. Korostetaan kuntamuotoa.

Sellaista ei maantien varsilla näe. Eikä 1970-luvun kuntalakimuutosten myötä sellaiseen ole tarvettakaan. Sama on laki kaikille.

Apokryfikirjoista uusi suomennos

[Uusi suomennos, Tobitin kirja, Manassen rukous]

Viidennellä luokalla koulussa meillä oli ankara kansakoulunopettaja, vaikkakin koululaitos oli jo peruskouluksi muuttunut. Opettaja äimisteli, miten joku luokan pojista saattoi olla tietämättä Aleksanteri Suurta. Taisi meillekin jakaa siitä, miten koulujärjestelmän muutos oli pilannut lapset. Eivät edes Aleksanteri Suurta tienneet.

Yritin asettua opettajan puolelle kertomalla, että suuri sotapäällikkö oli Aleksanteri ja on Raamatussakin hänet mainittu.

Jälkimmäinen lisäys olisi saanut jäädä tekemättä. Tulin toiseksi todisteeksi peruskoulun mädännäisyydestä.

Mummolan vierashuoneessa olin vanhaa perheraamattua lukenut, sieltä täältä, kertomuksellisiin kohtiin tarttuen. Makkabealaiskirjoista (uuden käännöksen mukaan makkabilaiskirjoista) olin Aleksanterin, Filippoksen pojan nimen lukenut.

Olin pannut merkille, että Vanhan ja Uuden testamentin välissä oli oudonnimiset apokryfiset kirjoitukset, ja ne oli minulle suomennettu 'epävirallisiksi'.

Mutta enpä sitä tunnilla suuta avatessani muistanut, että makkabilaisjutut olivat apokryfisiä.

Muisto heräsi, kun havaitsin kirkkohallituksen Vanhan Testamentin apokryfikirjojen suomennostoimikunnan saaneen työnsä valmiiksi. Apokryfikirjatkin on nyt nykysuomeksi luettavissa Kirjapajan julkaisemassa Vanhan testamentin apokryfikirjat -teoksessa. Uusi käännös on hyväksytty käytettäväksi kirkolliskokouksessa marraskuussa 2007.

Takakannessa syvällisemmin apokryfikirjojen maailmaan kehotetaan tutustumaan Jarmo Kiilusen ja Aarre Huhtalan toimituksen Urhea Judit, viisas Sirak (Kirjapaja 2008) kautta. Itse tekstit lyhyin esittelyin ovat nyt käsillä olevassa teoksessa. Kirjasto on luokittanut sen Raamatuksi.

Apokryfikirjat kuuluivat olennaisena osana suomalaisten ja luterilaisten Raamattuun vuodesta 1642 aina 1800-luvulle. Luther arvosti näitä epävirallisia jumalallisia tekstejä, toimituskuntakin viittaa usein Lutherin arvioihin esittelyissään.

Päätöstä apokryfikirjojen poistamisesta kansanraamatuista ei tehtykään Suomessa. Raamattujen kustantaminen ja painattaminen ovat olleet tyyristä puuhaa, mutta aina on ollut myös tarjolla avokätinen lahjoittaja-apu.

Apokryfikirjat jouduttiin jättämään pois suomalaisesta Raamatusta painatustöiden rahoittajan British and Foreign Bible Societyn vaatimuksesta. Societyssä ei apokryfikirjoja arvostettu.

Niinpä kirjat jäivät, mutta palasivat 1900-luvulla kaupallisen ehdoin kustannettuihin perheraamattuihin. Ja nyt omana kirjanaan, kymmenvuotisen käännös- ja toimitusurakan päätteeksi.

Toimituskunta korostaa, apokryfikirjalla (kätketyllä kirjalla) protestanttisessa kirkossa tarkoitetaan sellaisia uskonnollisia tekstejä, joiden hengellinen arvovalta on vähäisempi kuin niillä, jotka ovat tulleet Raamatun kaanoniin valituiksi. Mitenkään 'kätkettyjä' eivät kirjoitukset ole olleet, ne olivat mukana latinan kielisessä Vulgatassa ja siten monessa muussakin Raamatun laitoksessa.

Viime vuosikymmeninä apokryfisiä tekstejä on ollut liikkeellä enemmänkin. Tuomaan, Maria ja Juudaksen evankeliumeista on puhuttu. Ne ovat olleet oikeasti 'kätkettyjä', joten luettavaksi tarkoittamattomiakin kirjoja on nyt luettavaksi.

Ei kristinusko niiden esilletulosta ole kadonnut tai muuttunut, vaikka jotkut ehkä ovat sellaista toivoneetkin.

Perinteisten apokryfikirjojen (Tobitin kirja, Juditin kirja, Kreikkalainen Esterin kirja, Ensimmäinen ja Toinen makkabilaiskirja, Viisauden kirja, Sirakin kirja, Barukin kirja, Jeremian kirja, Danielin kirjan lisäykset ja Manassen rukous) lisäksi käännöskomitea suomensti Kolmannen ja Neljännen makkabilaiskirjan, Sirakin kirjan hebrealaisen tekstin mukaan, Psalmin 151 ja Kreikkalaisen Esran kirjan. Nämä on kansiin siis koottu.

Teksti ovat syntyneet pääosin parilla vuosisadalla ennen Kristusta, osa jopa Jeesuksen kuoleman jälkeen. Sisällöltään ne edustavat samanlaista kirjoa kuin Vanhan Testamentin kirjatkin, elämäntarinoita, historiakirjoja, runoja, kirjeitä ja rukouksia.

Aleksanteri Suuren osuus ei ollut suuri. Hänen tekonsa pohjustavat Ensimmäisen makkabilaiskirjan alussa tulevaa historiakerrontaa seitsemän jakeen verran. Suuri vaikutus on esitetyllä ollut myöhempään historiankirjoitukseen, vaikka se "vain" apokryfikirjasta on.

1 Kun makedonialainen Aleksanteri, Filippoksen poika, oli lähtenyt kittiläisten maasta, hän löi persialaisten ja meedialaisten kuninkaan Dareioksen ja nousi tämän valtaistuimelle. Jo sitä ennen hän hallitsi Kreikkaa. 2 Aleksanteri kävi monia sotia, valloitti linnoituksia ja surmasi eri maiden kuninkaita. 3 Hän eteni maailman ääriin asti ja ryösti kansojen rikkaudet. Koko maanpiiri oli hänen jalkojensa juuressa, ja hänen sydämensä paisui ylpeydestä. 4 Hän kokosi mahtavan sotajoukon ja hallitsi maita, kansoja ja ruhtinaita, ja nämä maksoivat hänelle veroa.

5 Sitten Aleksanteri sairastui ja tunsi pian kuolevansa. 6 Hän kutsui luokseen ylimmät päällikkönsä, jotka nuoresta pitäen olivat olleet hänen kasvinkumppaneitaan, ja jakoi ennen kuolemaansa valtakunnan heille. 7 Kuollessaan Aleksanteri oli ollut hallitsijana kaksitoista vuotta.

8 Aleksanterin lähimmät miehet nousivat nyt valtaan, kukin omalla alueellaan. 9 Jokainen heistä kruunautti hänen kuoltuaan itsensä kuninkaaksi, ja samoin tekivät heidän jälkeläisensä monien sukupolvien ajan. He saivat paljon pahaa aikaan.

[Uusi suomennos, Tobitin kirja, Manassen rukous]

Harakan ja Karumon Pääministeri

"Anneli on semmonen tiimijohtaja" Seppo Kääriäinen kuvaili puolueensa pääministeriä reilut kuusi vuotta sitten. Kovin erilaisen kuvan Timo Harakan ja Antti Karumon käsikirjoittamasta Pääministeri -televisioelokuvasta sai. Ehkä Kääriäinen kuvaili sitä, millainen asema puolueen sisällä Jäätteenmäelle oli ajateltu.

Pääministerista on viime päivinä kirjoitettu ja uutisoitu paljon. Toivottavasti ennakkomainostus toi hyvät katsojaluvut. Mauri Pekkarinen on kuulema loukkaantunut Pertti Koivulan esittämästä hahmosta. Timo Kallille ei ollut hahmoa lainkaan, mutta totesi asioiden menneen silloin niin kuin piti.

Anneli toi vaalivoiton ja Anneli sai mennä.

Ylen uutisissa äidyttiin kehumaan Pääministeriä ainutlaatuiseksi. Pöh! Onhan näitä politiikan taustoja luotaavia ja dramatisoivia tv-ohjelmia Yleisradio tuottanut ja esittänyt pitkät ajat. Ajateltakoon vaikka Eero Silvastin tai Mauno Saaren käsikirjoituksia.

Kiinnostavaa tässä genressä on, että auteuriksi kasvaa nimenomaan käsikirjoittaja. Ohjaaja Jyri Kähösen nimeä ei juurikaan ole julkisuudessa näkynyt.

Kyse lienee esitetyistä poliittisista tulkinnoista. Tekijä vastatkoon. Näin ollen tällaisten ohjelmien kritiikkikin pitää suunnata esitettyihin näkemyksiin, ei taiteelliseen vaikutelmaan.

Pääministerin tapauksessa tulkintojen tekijä lienee suuremmassa määrin Harakka kuin Karumo.

Mannisen ja Jäätteenmäen välisen tiedonvaihdon uskoisin olleen vähemmän dramaattista, jonkinlaisen Kekkosen ajoilta periytyvän "maan tavan", jota ei presidentin vallan pienennyttyä ja varsinkin vuoden 2000 perustuslain tultua voimaan oltu muistettu uudistaa.

Kekkonen lienee halunnut, ettei oppositio ala vääristä asioista peliä. Hänen esikuntansa informoi puolueita ajatuksella, että näihin asioihin viittaaminenkaan ei olisi viisasta. Sille tiellä lähteminen olisi siltojen polttamista, kuten Pääministerissä Jäätteenmäelle omat valistavat.

Aho ei ilmeisesti evästänyt seuraajaansa kansliasta tulevan tiedon luonteesta. Liekö ohjeistanut tehtävään mitenkään, sellainen mielikuva ajan uutispätkistä on jäänyt. Ja muutkin napamiehet nimenomaan jättivät kertomatta käytännöistä tiimijohtajalleen.

Tv-tarina loppuu kesken. Rajauksilla voi antaa voimakkaita vaikutelmia. Ehkä Harakalla on mielessään jatko-osa, jossa toisenlaisin draamankaarin käsitellään samoja hahmoja.

Silvastin ja Saaren dramatisoiduissa poliittisten käännekohtien käsittelyssä oli leimaa antavana kokonaisnäkemys Suomen (poliittisesta) historiasta. Epäilemätta Harakallekin sellainen on kehittymässä ja vuosikymmenen, parin päästä tulemme sen televisiosta näkemään. Ellei aikaisemmin.


(kuva wikipediasta)


Linkkejä arvioihin ja esittelyihin:

* Yle Kotikatsomo: Pääministeri
* Hanna Eskonen. Pääministeri on elokuvassa totta ja tarua. Yle Uutiset 19.10.2009
* Kalli: Pääministeri-elokuva nostaa tunteet pintaan. Yle Oulu 19.10.2009
* Rolf Bamberg. Menestystarina vai kujanjuoksu? Demari 18.10.2009
* Kirsikka Moring. Tv-elokuva Suomen ensimmäisestä naispääministeristä on täsmäosuma. HS.fi 19.10.2009
** Presidentti Halonen katsoo Pääministeri-elokuvan nauhalta. STT/HS.fi 19.10.2009

Paulaharjun Sininen talo

Eilen Kalevassa oli pikku-uutinen, että Samuli Paulaharjun entinen koti Oulun Tuirassa on myynnissa. Surffasin Etuoveen ja siellähän se oli (Omakotitalo, Oulu, Tuira, Valtatie 42). 1179 neliön vuokratontilla 250 neliön vuonna 1930 rakennettu omakotitalo Valtatiellä. Hintapyyntö 175 000.

Ilmoituksessa rakennusvuosi on väärin. Tarkemmin ilmoitusta tutkien selviää, että 1930 taloa on laajennettu. Rakennusvuosi on vanhempi, 1800-luvun lopulta, Paulaharju perheineen muutti taloon 1919.

Ajattelin käydä iltapäivällä ottamassa muutamia kuvia talosta, mutta muuttopuuhat olivat meneillään. Siksipä kaivelin arkistoja, nämä kuvat ovat pääosin viime maaliskuulta. Viimeinen tältä syksyltä.

Talossa Samuli Paulaharju asui kuolemaansa 1944 saakka. Myös hänen leskensä Jenny (k. 1964) vietti elämänsä loppuun talossa. Vuonna 1972 talosta tuli ravintola, ulkoasu on noilta ajoilta vaikka tarjoilu loppui jo 1984. Ravintolan sisääntulokatos on paikoillaan, vaikka viime vuodet sen alitse on divariin menty.

Kalevan uutiskommentoinnissa muun muassa kapakoitsijaa toivotaan/veikkaillaan uudeksi omistajaksi. Se toiveista realistisin lienee, jos tilan halutaan pysyvän yleisölle avoimena.

Suojeltu rakennuksesta tuli 1989 painostuksen jälkeen. Syyt ovat kulttuurihistorialliset, entistä kansatieteilijäasukasta haluttiin näinkin muistaa.

Pohjois-Pohjanmaan museon vanhan Oulun pienoismallissa Paulaharjun työhuoneen ikkunassa palaa valo. Yömyöhällä kirjoitetaan kirjoittamasta päästyä.

Art Spiegelman: Tornittomuuden varjo

YLE Teeman pari vuotta sitten esittämässä dokumenttisarjassa Ammatti: Sarjakuvapiirtäjä esiteltiin kuulujen tekijöiden töitä ja työtapoja. Tosin kaksi heistä oli kohdannut lähes ylitsepääsemättömän julkaisukynnyksen, eikä olekaan saanut aikaiseksi juuri mitään vuosiin.

Absurdeissa maisemissa ja juonenkäänteisstä muun muassa Atlantin valtameren toisella A-kirjaimella seikkailevan Filemonin uusin seikkailu on jo 30 vuoden takaa, eikä tekijä Frediltä taida kovin pikaisesti mitään uutta olla odotettavissa. Absurdi komiikka on herkkä laji. Hyvin herkkä.

Maus-kirjoillaan (suomeksi WSOY 1990, 1992) maailmanmaineeseen 1980-luvun lopulla noussut Art Spiegelman pystyi ohjelmassa itsekin arvioimaan julkaisemattomuuden syitä. Suosio tuli yllättäen, hän ei ollut osannut varautua sellaiseen lainkaan. Kynnys sen myötä uuden tekemiseen nousi liian suureksi. Kovasti hän harmitteli, ettei Mausin toisen osan jälkeen ollut ehtinyt aloittaa minkään muun tekemistä.

Ei Spiegelman ole jäänyt laakereillaan lepäämään, terävä ja tarkkanäköinen sarjakuvan teoreetikko ja -historioitsija hänestä on tullut. Spiegelmanin ajatuksia on Suomessakin sovellettu, muun muassa Päivi Arffman kulttuurihistorian väitöksessään (Comics go underground, 2004).

Syyskuun 11. päivän iskut 2001 New Yorkin kaksoistorneihin olivat kuitenkin sellainen paukku, että Spiegelman sai jotain uutta aikaiseksi. Pari kuukautta iskujen jälkeen hän alkoi piirtää tuntojaan iskun aiheuttamasta ahdistuksesta, parin vuoden työ tuotti kymmenen sarjakuvasivua.

Vuonna 2004 nuo valituissa laatulehdissä Euroopassa ja Yhdysvalloissa julkaistut kymmenen sivua julkaistiin varsin erikoislaatuisena jättikirjana In the Shadow of No Towers. Sivut ovat paksua päällystettyä kartonkia, aivan kuin ihan pienimmille ihmisille tarkoitetuissa vauvakirjoissa. Sarjakuva on painettu vaakasuunnassa aukeamittain. Loppuun Spiegelman on koonnut joitakin inspiraation lähteitään 1900-luvun alun alusta.

Kirja on hankala saatava. Kesäkuussa 2009 Yhdysvaltain Suomen suurlähetystö oli lahjoittanut kappaleen sitä Oulun yliopistonkirjastoon, mistä Obaman hallinnolle kiitos. Republikaanihallinto tuskin teosta olisi ympäri maailman jakanut, Spiegelman ei George W. Bushia sarjakuvassaan juurikaan säästele.

Spiegelmanin uusissa sivuissa näkyy, että hän on viettänyt todella paljon aikaa vanhojen sanomalehtien sunnuntaisarjakuvasivujen parissa. Rakenteeltaan sivut ovat moderneja sovellutuksia vanhasta, jokaisella sivulla on runsaasti viitteitä sarjakuvan historiaan. Krazy Kat, Kissalan pojat, Keltainen kakara, Pikku Nemo ja monet muut. Myös Spiegelmanin omat hiirihahmot ovat mukana.

Ensimmäisellä sivulla on mukana Ally Sloper strippi 1800-luvun lopulta. Vitsisarjassa Ally tulee humalassa kotiinsa, ja huolettomasti heittää kengän jalastaan. Se mäjähtää lattiaan kovaäänisesti. Toisen kengän Ally riisuu huolellisesti ja mahdollisimman hiljaa. Hattu päässä hän alkaa nukkua humalaansa pois.

Ally Sloper ehtii nukkua ruudun verran kun alakerran naapureiden kiroilu herättää hänet. "Pudota jo se toinenkin kenkä, että me pääsemme nukkumaan!"

Tämän Spiegelman nimeää parhaaksi metaforaksi kuvaamaan 2000-luvun alun amerikkaa. Toisen Jihad-kengän putoamista taidettiin hartaasti odottaa, turhaan.

Tornit kummittelevat esiin joka käänteessä, myös kuvallisessa ilmaisussa. Sarjakuvaruudut kääntyvät pikku hiljaa, sivulta katsottuna ruuduista tulee pilvenpiirtäjäpari. Yksi sivuista on ruudutettu kahdeksi torniksi.

Spiegelman ei pidä siitä, että iskuista tuli Bushin politiikan väline. Miksi ihmeessä tapahtuma johti isänmaallisuuden korostamiseen. Miksi jokaisella amerikkalaisella pitäisi olla amerikkalaiset sankarit? Arabeilta vietiin oikeus ajatella, että Amerikassa saattaisi olla jotakin huonoa, korjattavaa tai uudistettavaa.

Jo loppukesällä 2003 hän toteaa tornien tuhosta tulleen elämää suuremman myytin, joiden muisto alkaa haalistua. Tragediasta muuntuu transvestiaksi, kun tuhannet republikaanien cowboysaappaat laskeutuvat paikalle, jossa tornit olivat.

In the Shadow of No Towersin loppuun Spiegelman on koonnut muutamia näytteitä sarjakuvista, jotka hänen mielestään kuvastavat tapahtunutta. Viimeisenä on Geo McManuksen Vihtori ja Klaara vuodelta 1921. Vihtori on Pisassa Italiassa ja häntä kovasti huolettaa kaupungin kuuluisan tornin tila. Vihtori herää painajaiseen, että Pisan kalteva torni kaatusi rytkähtäen. Tuettuaan tornin lankuin Vihtori voi tuudittautua levolliseen uneen.

In the Shadow of No Towers osoittaa, että Spiegelmanista on tullut täysiverinen sarjakuvan teoreetikko, niin hyvässä kuin pahassakin. Teoria ja lukuisat viitteet sarjakuvan historiaan tekevät työstä raskaan luettavan, tosin aihekin on painostava. Sivut ovat näyttäviä ja paljon kiintoisia yksityiskohtia sisältäviä, mutta sarjakuvalle oleellinen näennäinen kepeys ja helppous puuttuu. Teoreetikolta käytännön työ ei enää suju. Mutta mikä olisikaan parempi tapa esitellä uutta sarjakuvateoriaa kuin sarjakuva? Toivottavasti esitetyt ideat löytävät käyttäjiä sarjakuvan tekemisen arjessa puurtavien töihin.

Kolme kertaa Haavikko -nimi

Eeli Aalto -niminen mies kirjoitti eilen blogissaan, että kuvanveistäjä Eila Hiltusen johdolla aikoinaan yritettiin ajaa Paavo Haavikkoa Suomen presidentiksi. Hiltunen pyysi Aaltoa kirjoittamaan vetoomuksen Suomen Kuvalehdessä julkaistavaksi ja mahdollisimman monen arvostetun taiteilijan nimi piti saada sen alle. Haavikosta piti saada kansakunnalle taiteilijapresidentti.

Blogissaan Aalto muistelee, että hän lähetti kirjoittamansa Veijo Merelle luettavaksi. Meri oli jo luvannut vetoomuksen allekirjoittamisen. Hän soitti Aallolle, ja totesi kirjoitetun olevan hyvän.

Mutta olisiko Haavikko hyvä presidentiksi? Epäilys oli herännyt Meressä ja tarttui Aaltoon. "Eihän Haavikko kykene lainkaan valehtelemaan eikä tekemään kompromisseja."

Jäi vetoomus Suomen Kuvalehteen lähettämättä.

WSOY julkaisi vuonna 1969 Erkki Mäkinen -nimisen miehen romaanin Heräämisen maku. Tekijä on omistanut teoksensa Paavo Haavikolle. Kirjassa Paasikiven jälkeen presidentiksi tulee Mikander -niminen mies, joka painattaa ja levittää julisteita joissa lukee "kansanarmeija - armeija kansasta". NATO hyökkää luoteesta ja Suomen leijona on sotilaskokardissa punaisen tähden keskellä.

Urho Kekkonen -niminen presidentti tykkäsi lainata lauseita Paavo Haavikon runoista. Lainauksista tapasi tulla suosittuja.

"Sillat voitetaan kulkemalla niiden ylitse" siteerasi Kekkonen puhuessaan Suomen ja Yhdysvaltain välisistä suhteista.

Viime kesänä Karri Kokko -niminen mies julkaisi kokoelman nimeltä Sillat voitetaan kulkemalla (ntamo 2009). Alaotsikkonsa mukaisesti se on anagrammi. Kokoelman alussa on sitaatti Paavo Haavikolta.

Lasista tulee hiekkaa.

* * *

Haavikko -nimisen miehen muiston yli kinasteleville tarjoan vinkin elämänreppu.netistä: "Prosessi jolla voitetaan nämä pelot, on kohdata ja tunnistaa ne, ... Työskennelkää sitten heidän kanssaan, kommunikoikaa, auttakaa heitä ylittämään tuo silta. ... Teidän on vain jatkettava kulkemista, kulkemista ja kulkemista."

Beverly Hillsin Brenda Walshin nuoruus Minnesotassa

Eilen iltapäivällä YLE TV2:ssa valotettiin teininä tähdeksi tulleen Brenda Walshin nuoruusvuosia Minnesotassa. Ennen kuin Brenda sai rikkaat vanhemmat ja kaksosveljen Brandonin, hän seikkaili Pieni talo preerialla -sarjassa Lauran Ingalls Wilderin kasvattityttärenä. Eilen hän ei vielä kasvatiksi kasvanut, vaan saapui postivaunuilla isänsä kanssa Walnut Groveen.

Brenda tunnettiin nimellä Jenny Wilder. Hänen äitinsä oli kuollut reilua vuotta aiemmin, sydänsairas isä Royal Wilder haki tukea suvusta, pikkuveli Almanzo Wilderista. Yhdeksännen ja viimeisen tuotantokauden Pieni talo preerialla alkoi suurien muutosten merkeissä. Charles ja Caroline Ingalls joutuivat myymään pienen talonsa ja muuttamaan Iowaan. Charles oli saanut sieltä töitä miesten vaateliikkeestä.

Pieni talo on nyt Lauran ja Almanzon. Kahdeksannen tuotantokauden lopulla nuoripari menetti suuren talonsa tornadolle, Almanzo sairastui kurkkumätään ja halvaantui puoliksi ennen kuin pari ymmärsi taloasioissa korkeamman tahdon.

Yhdeksännen kauden alussa Laura jättää opettajan paikkansa, sillä eihän voi olla niin, että isä kotona joutuisi pienen Rose-vauvan vaippoja vaihtamaan, vaikka hyvin senkin työteliäänä miehenä osaa. (Yhdeksäs tuotantokausi Pientä taloahan tehtiin vuonna 1982, kauden ensimmäinen jakso esitettiin amerikoissa 27.9.1982)

Jenny Wilder on iloinen ja pirteä tyttö, ja saa heti ihailijan Ingallsien vanhaan taloon muuttaneiden Cartereiden Jeb-pojasta. Nancy Oleson tuntee tietysti oman asemansa luokan parhaana ja kauneimpana uhatuksi, kuten Willie selventää tytön oikuttelua isälleen Nelsille.

Harriet Oleson puolestaan pyrkii Jeb Carterin äidin Walnut Groveen perustaman sanomalehden juorukolumnistiksi. Laurakin päivittelee, että sai elää sellaiseen aikaan, jolloin nainen saattaa olla päätoimittaja!

Jennyn isä on huonossa kunnossa. Vaikuttaa kovasti siltä, että Jenny jää Lauralle kasvattityttäreksi. Almanzon tuli Royalin tulosta kuultuaan rakentaneeksi taloon ylimääräisen huoneen vieraita varten.

Tuotantokauden mittaisen vierailun ja ohjelman lopettamisen jälkeen Jenny on varmaankin erinäisten mutkien kautta päätynyt Walsheille.

Ja kuten tunnettua, Walshit muuttivat lastensa ollessa teinejä Beverly Hillsiin, isän saatua siirron Kaliforniaan uusiin työtehtäviin. Beverly Hillsin lukiossakin Brendaksi muuttunut Jenny sai heti pojista ihailijoita ja tytöistä kadehtijoita. Koululehden päätoimittaja oli tyttö, ikäänkuin tasa-arvon todisteeksi. Mutta meni Andrea Zuckermaninkin työura ja avioliitto harakoille, kun hän lapsen sai.

Niin se menee.

Emil Reinicke: Undank ist der Welt Lohn

[Lisiä sarjakuvan esihistoriaan]

Kiittämättömyys on maailman palkka.

Emil Reinicke (s. 1859) on yksi saksalaiseen Fliegende Blätteriin (ilmestyi 1845-1944) sarjakuvia tehneistä piirtäjistä. Yllä oleva esimerkki on vuodelta 1889, ensimmäisestä numerosta.

Reinicke on helppo erottaa, koska hän signeerasi tekemänsä. Mainetta hän sai kuvittajana ja karikatyyrien tekijänä, joskaan se ei kantanut jälkimaailmaan asti. Kuolinvuotta ei netistä löydä. Kuvat sen sijaan elivät, eräs Reinicken piirros päätyi Der Spiegelin kanteen 1959.



* Fliegende Blätter Heidelbergin yliopiston kirjaston sivuilla
* Die beiden Herenmeister Reinicken sarjakuva Rossipotti.de -sivuilla
* Andy's Early Comics Archive sisältää näytteitä myös Reinickeltä (1860-1900)

[Lisiä sarjakuvan esihistoriaan]
* Franz von Pocci: Der Staatshämorrhoidarius
* Joka muille kuoppaa kaivaa...
* Itku pitkästä ilosta

Heikura & Frangén: Eräs Mies

Alivaltiosihteeristä, Aristoteleen kantapäästä ja Tampereelta tutut Simo Frangén ja Pasi Heikura ovat kaikkien muiden toimiensa ohessa jatkaneet sarjakuvan tekemistä lähes kahdenkymmenenviiden vuoden ajan. Heidän Mies-strippinsä Kuoliaaksinaurattajat on ilmestynyt Rumbassa toukokuusta 1985 aina tämän vuoden syyskuulle saakka. Seikkailut ovat siis nyt ohi. Viime vuonna ilmestyi miesten neljäs kokoelma nimellä Eräs Mies! (Suuri Kurpitsa, 2008).

Miehen seikkailut Rumbassa alkoivat, ensimmäisen kokoelman (Minä, Mies! 1992)mukaan joskus 1980-luvun puolivälissä tai tarkemmin vuonna 1984, kuten alaotsikko Miehen vaellusvuodet 1984-1992 selvittää. Rumban tietojen mukaan aloitusajankohta oli toukokuussa 1985. Jo ensimmäinen strippi, Mies pistää pöydän koreaksi, oli valmista tavaraa ja melkein samoilla linjoilla onkin jatkettu koko historian ajan.

Frangén ja Heikura ideoivat käsikirjoituksen yhdessä ja Heikura piirtää. Kuvitustaitonsa Heikura oli hankkinut aikoinaan pidempää Patu Rankka -sarjakuvaa tehdessään. Sarjakuvassa Patu kolmine veljenpoikineen joutui rikkaan setänsä juonien myötä mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin.

Varhaisia Mies-strippejä on julkaistu Viivi & Wagner -lehdessä, väritettyinä. Oli lehdessä myös mainittu Mies pistää pöydän koreaksi, jossa Mies on poliittisesti korrekti ja sahaa pöytänsä koko Korean niemimaan muotoiseksi ja erottaa Etelä- ja Pohjois-Korean rajalla toisistaan. Molempien pääkaupungitkin pöytään tulevat mainituiksi. Tämä samainen aloitusstrippi julkaistiin Rumbassa 15/2009, kun sarjakuvan loppumisesta ilmoitettiin.

Mies ponnistaa samasta lähteestä kuin koko muukin Alivaltiosihteerihuumori.

Sarjakuvastrippi ei ole ollut muuttumaton läpi vuosien. Ensimmäisen vuosikymmenen strippien parivaljakko selvisi yhdellä sananmuunnoksella per kolme ruutua, mutta sitten vaatimustaso nousi. Seuraavissa kokoomissa stripissä oli vähintään kaksi, ja uusimmassa valittu aihepiiri pyritään tyhjentämään mahdollisimman tarkasti. Pari kertaa kuukaudessa ilmestyvässä stripissä siihen on mahdollisuus.

Sarjakuva on muuttunut vuosien myötä melkoisen absurdiksi. Patu Rankan aktiiviseikkailujen loppumisen jälkeen Heikuran piirrostyyli ei ole juurikaan muuttunut. Ei sellaiseen ole tarvettakaan. Miehestä on tullut Rumbaan on instituutionsa. Rumban puolesta seikkailut olisivat voineet jatkua. Loputuspäätös oli Frangénin ja Heikuran.

Marraskuussa 2003 Mies-stripin pari sanaili Rumban 20-vuotisjuhlien kunniaksi seuraavasti:

- Rumba on kyllä ehdoton suosikki!
- Näin on! Siinä on paras soundi!
- Ja sen sarjakuvassa on hyvä rytmi!
- Mutta jos Rumba olisi rakennus, mikä rakennus se olisi?
- Eikös se ole ketterä kuin Kekkonen, joten ehdotan Lepakon torppaa!
- Lepikkomies - Baldman!

Tinttiä ja kapteeni Haddockia on myös muistettu, kuten pari ruutua stripistä Lento 075 yllä osoittaa.

Spandrillit ja luokkataistelu

Slavoj Žižek on hämmästyttänyt New Yorkissa pitämällä Jack Tilton Galleryssa puheen arkkitehtuurista viime huhtikuussa. Uusimmassa International Journal of Žižek Studiesissa (IJŽS Vol 3, No 3) Lahiji Nadir raportoi kuulemastaan.

Žižekin puhunnan otsikkona oli Architectural Parallax: Spandrel and other Phenomena of Class Struggle (Arkkitehtuurin havainnointi eri kulmista: spandrilli ja muita luokkataistelun ilmiöitä). Kun esitelmälle tällainen otsikko laitetaan, odotettaa sivistynyt kuulija luonnollisesti, että puhuja aikoo ruotia arkkitehtuurin sosiaalista eriarvoistamista.

Žižekin tapauksessa kuulijan ei pitäisi tehdä ennakko-oletuksia. Lahiji Nadirin arvioiden mukaan tällä kertaa rämäpääfilosofin uuden aluevaltauksen tekeminen epäonnistui.

Spandrillit ovat, kuten Taidehistorian sanastosta (pdf) tarkistin, kolmiomaisia alueita kaaren yläosan vieressä tai arkadissa kahden kaaren välissä. Se voi olla myös portaiden alle jäävän kolmiomaisen alueen peite.

Kaariholvistossa spandrillit ovat rakennusta ulkoa katsovien huvitukseksi, sisällä asuvien arvostuksen nostattajia.

Mitenkään kylmiksi Žižek ei kuulijoitaan jättänyt. Heti aluksi hän kertoi olevansa itselleen uppo-oudolla alueella, ja tietämyksensä arkkitehtuurista perustuvan kovin toissijaisiin lähteisiin. Samalla hän tuli kertoneeksi, ettei hänen unelmatalossaan olisi lainkaan olo- ja makuuhuoneita. Portaikot, vessat ja varastohuoneet viehättävät häntä eniten.

Vessat on tiedetty jo aiemmin Žižekin mielenkiinnon kohteiksi. Youtubessa on pätkä, jossa hän filosofoi eri kansanluonteista wc-pönttöjen kautta (yllä).

Toilettia laajemmin arkkitehtuuria ajatellessaan Žižek päätyy tylsään lopputulemaan, että arkkitehtuuri on näkökulmasta riippuvaa. Siis taloa, rakennelmaa katsovan sijaintipaikasta riippuvaa, luokkataistelu arkkitehtuurissa voi ilmetä ainoastaan ylimääräisissä, rakenteiden kannalta turhissa paikoissa. Niinkuin spandrilleissa.

Todisteeksi Žižek nostaa Moskovan. Stalin rakennutti runsaasti uusgoottilaista barokkia kaupunkiin, ja nyt, oligarkit rakennuttavat jotakin, joka olisi paras määritellä uusstalinistiseksi arkkitehtuuriksi. Kertaustyylejä "onnellisilta" ajoilta, Suomestakin tuttu ilmiö.

Lahiji Nadir ei ole vakuuttunut esityksestä, mutta yllyttää Žižekiä eteenpäin. Pitää yrittää. Jos epäonnistuu, niin pitää seuraavalla kerralla yrittää epäonnistua vielä enemmän! Kyllä palaset vielä paikoilleen loksahtavat.


* In Interstitial Space: Zizek on "Architectural Parallax" International Journal of Žižek Studies 3(2009):3.

Onko dystopiassa aikaa spekulointiin?

Illalla nelonen esitti synkän tulevaisuuden kuvan, dystopian maailmasta johon ei ollut syntynyt lapsia kahdeksaantoista vuoteen. Alfonso Cuarón Ihmisen pojat (2006) sijoittui Brittein saarille, jossa hyvin julmin keinoin pyrittiin torjumaan "elintasopakolaisongelmaa".

Elokuva ei erityisesti eronnut ja loistanut lajityypissäänkään. Kuvaaja Emmanuel Lubezki oli työstään Oscar-ehdokkaana, mutta katsellessa ei se erityisen hohdokkaana esille noussut.

Sai Ihmisen pojat kuitenkin miettimään, että pohditaanko tuollaisissa maailmoissa mikä menneisyydessä meni pieleen ja olisiko jonkun salamurha-aikeen toteutuminen muuttanut kehityslinjoja niin, ettei kamalaan tulevaisuuteen olisi päädyttykään?

Elokuvamaailmassa on hiljan ollut esillä Adolf Hitlerin salamurhayritys (Brian Singer, Operaatio Valkyrie, 2008). Nettikeskusteluissa on myös pohdittu olisiko Stalinin tappaminen muuttanut tulevaisuutta.

Saksalaiset upseerit eivät saaneet johtajaansa hengiltä 1944, Hitlerillä oli uskomaton tuuri. Stalinkin eli vuoteen 1953, kuoleman olosuhteista kyllä juorutaan, mutta luultavasti nimenomaan juorutaan.

Sellaista historiassa oli, ja näillä mennään eteenpäin.

Ihmisen poikien Briteissä ei ihmisillä ole sellaista ylellisyyttä kuin menneisyyden tapahtumilla spekulointi. Maailma valuu lapsettomana hitaaseen ja varmaan kuolemaan, poliisivaltio pitää ajatukset arkipäivästä hengissä selviämisessä.

Meillä onneksi on aikaa spekulointiin.

Elokuvan briteille pohdinnan hetki olisi voinut olla Margaret Thatcherin murhayritys 12. lokakuuta 1984. Thatcher oli puoluekokouksessa Brightonissa majoittuen kaupungin nimeä kantavaan hotelliin. Hänen sviittinsä vessassa räjähti aamuyöllä. Pari minuuttia myöhempi tai pidempi tarvetuokio olisi vienyt pääministerin hengen.

Ihmisten poikien hahmoista pössyttelevä vanha hippi Jasper (Michael Caine) vaikutti sellaiselta henkilöltä, joka olisi saattanut menneisyydellä spekuloida metsämökkinsä rauhassa. Mutta tuskin hänkään vastustajansa kuolemaa olisi toivonut, kaikista erimielisyyksistä ja fasisti-nimittelyistä huolimatta.

Onnistuneilla salamurhilla on pikemminkin päinvastainen vaikutus, ja niillä on tapana kertautua. Murhaaminen ei voi olla ratkaisu parempaan tulevaisuuteen pyrittäessä.

Riekin talo

Kauppaneuvos F.A.Riekki rakennutti Oulun keskustaan 1900 uuden kauppakartanon. Talon suunnitteli J.W.Lillqvist ja siinä annettiin ostettavaksi tarjolle flaneleita, pumpulikankaita, bomaseita, kretonkia, trikoita, tohveleita, kalastajalankoja, köysiä, hamppuja, kahvia, suoloja, saippuaa, tulitikkuja ja kaikenlaista joka päivä tarvittavaa tavaraa. Myyntiartikkelit Riekin mainoksen mukaan.

Kauppaa talossa ei ole pitkilleen käyty, talosta on tehty kauppaa keväästä lähtien. Kaupunki laittoi vuokratontilla (n. 550 neliötä, rakennusoikeus 420 kem) olevan suojellun talon myyntiin samaan aikaan Nallikarin rantaravintolan kanssa. Konsultin suosituksesta Riekin talon hintapyyntö on reippaan puolen miljoonan luokkaa.

Kelpaisi kangas- ja kahvikauppaa tuolla paikalla nykyisinkin käydä, sellainen vapaa kulttuuritoiminta taloon parhaiten sopisi. Taitaa olla epärealistista toivoa, että nykyisillä kangas- ja kahvikauppiailla olisi vaadittuja rahoja liiketilan hankintaan laittaa.

Kuvat on otettu huhtikuun alussa. Tekopajunkissaikkunan heijastuksesta aavistuksen näkee, että silloinkin olivat Hullut Päivät.