Pentti Haanpää -juhlat

Juha Hurme puhui Haanpäästä ja eläinten oikeuksista. #Piippola #kirjat pic.twitter.com/7FpiOmJ5UX

— Reijo Valta (@reijovalta) 3. heinäkuuta 2018

Tiistaina Piippolassa järjestettiin Pentti Haanpää -juhlat. Pääteemana juhlinnassa oli Pentti Haanpään museon digitoitujen aineistojen julkaiseminen. Suurin osa kirjallisista aineistoista on päätynyt museoon, vaikka osa onkin muualla, esimerkiksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoissa.

Piippolassa oli ohjelmaa koko päiväksi, muun muassa tutustuminen Haanpään mökkiin Korpelaiseen ja Kari Sallamaan esitelmä Haanpäästa kirjastolla. Kaltion porukalla olimme mukana iltajuhlissa Piippolan ammatti- ja kulttuuriopistolla.

Maija Saarnisto esitteli digitointihankkeen puheenjohtajana aineiston muuttumista sähköiseen muotoon. Aineiston digitoi Kansalliskirjasto Mikkelissä, joten sen säilyminen on turvattu parhaalla mahdollisella tavalla.

Juha Hurme piti juhlaesitelmän Haanpäästä ja eläinten oikeuksista. Hurme lähti esityksessään kaukaa, mutta pääsi nopeasti Haanpään novellien maisemiin. Ihminen on osa luontoa, eikä luonto ole ihmistä varten. Tästä kertoo vastaasanomattomasti ikivanha metsästys- ja kalastustermi 'pyytää'. Saalista pyydetään, sitä ei oteta. Luonto ja ihmisen kohtalo ovat kiinteässä kytköksissä toisiinsa, siitä on esimerkkejä useissa Haanpään novelleissa.

Iltajuhlan päätti Vaara-kollektiivin nukketeatteriesitys Noitaympyrä. Markku Hernetkosken dramatisoima ja ohjaama esitys tiivisti Pate Teikan kujanjuoksun osin nykyaikaistetussa ympäristössä. Voiko täällä menestyä ylipäätään missään polkematta toista heikompaa jalkoihinsa?

Juhlat vetivät auditorion lähes täyteen väkeä. Haanpäätä arvostetaan kotikulmillaan.

Rantsilan patsaita

Matti Kylmänen ja sonni.

Rantsilassa nelostien varressa on useita veistoksia. Parhaiten on jäänyt mieleen Kylmäsen teurastamon ja tehtaanmyymälän edessä oleva mies ja sonni, joka muistuttaa mistä lihajalosteet saavat alkunsa. Veistos kuvaa Kylmänen Foodin perustaja Matti Kylmästä ja hänen ensimmäistä ostamaansa sonnia.

Useimmat Rantsilan veistoksista ovat ite-taiteilija Martti Väänäsen käsialaa. Osa on tehty paikallisen kansalaisopiston veistospiirin kanssa. Kirkonkylään on 1989-1993 noussut koko joukko erilaisia muistomerkkejä.

Väänänen kertoi Kalevan haastattelussa saaneensa innostuksen kuvanveistoon akateemikko Oskari Jauhiaiselta työskennellessään tämän rakennustyömaalla. Betonitekniikan hän on kehittänyt itse. Rantsila patsaiden kotipaikaksi valikoitui ahkeraa kotiseututyötä tehneen Helvi Junttilan myötä. Hän ajoi 1980-luvun lopulla kunnassa läpi laajamittaisen taideprojektin.

Väänäsen Hirvi Paavolan tien risteyksessä.

Yksi ensimmäisistä töistä, Sandelsin ratsastajapatsas, joka alkuvuosina
hirnui ja toivotti tervetulleeksi viidellä eri kielellä.

Juokse, Suomi-neito, juokse!

Raivaaja.

Lukeva poika Rantsilassa kesiään viettäneen J. V. Snellmanin kunniaksi.

* Rantsilan muistomerkit. Kirjastovirma

Pulkkila yöllä

Kun eilen etenin Kuopion suunnasta Pohjois-Pohjanmaalle niin pysähdyin Pulkkilassa. ABC:n ja katujen lisäksi kirkonkylässä oli valaistu Pulkkilan taistelun muistomerkki. Siitä piti pysähtyä ottamaan kuva. Muistomerkin viereissä puutaulussa selvitetään vuonna 1933 pystytetyn muistomerkin taustoja.

Vanhan nelostien varressa oleva muistomerkki on yksi esimerkki suomalaisesta "menneisyyden korjaamisesta". Muistomerkin toisella sivulla oleva kivilaatta vaihdettiin 1940-luvulla ja käytetty ryssä-sana vaihdettiin viholliseen. Nyt teksti kuuluu "Tässä Sandels suomalaisineen löi vihollisen".

Monessa suomalaisessa sotamuistomerkissä edelleen ryssitellään. Pulkkilan muistomerkki on poikkeus sijaintinsa vuoksi. Aivan valtakunnan päätien varressa ei arveltu voivan negatiivissävyistä naapuri-ilmaisua käytettävän.

Pulkkilassa on myös muuta julkista taidetta. Entisen kunnantalon edessä on Viljo Långströmin lahjoittama paikallisille yrittäjille omistettu suihkulähde. Kuva on viime kesältä, suihkulähdettä ei nyt valaistu.

Entisellä nelostiellä

Jos haluaa saada aavistuksen siitä, mitä pitkän matkan autoilu valtakunnan ppäteitä pitkin oli vielä 1950-luvun alussa, niin kannattaa suunnata Saviselän ja Piippolan väliselle museotielle. Linjaus oli vuoteen 1953 saakka osa nelostietä, ja kaikkine mutkineen ja pihapiirien läpikulkemisineen se muistuttaa siitä miksi ihmiset valitsivat mieluimmin jonkun toisen tavan liikkua kuin auton. 22,5 kilometrin pätkällä tunnelmaan ehtii jo päästä mukaan. Nykyisin osa tiestä on päällystetty, mutta suurimmalta osalta se on edelleen hiekkatietä perinteisine kilometritolppineen.

Haanpään tarinan julkaisutilaisuudessa

Piippolan kirjastossa etsittiin lisää tuoleja ja penkkejä saapuessani Matti Salmisen Pentti Haanpään tarinan (Into 2013) julkaisutilaisuuteen. Kirjastoon oli kokoontunut koko joukko Haanpään sukua, piipposia ja muitakin kiinnostuneita. Viimein kaikille löytyi paikka istua.

Pentti Haanpään seuran järjestämän tilaisuuden ohjelmassa oli kaksi päänumeroa. Ensin kuitenkin Pentti Haanpään veljenpoika Jussi Haanpää soitti haitaria ja muisteli setänsä musikaalisuutta. Kaksi päivää Pentti oli haitaria harjoitellut vintillä, mutta ei ollut saanut aikaan yhtään tunnistettavaa ääntä. Rytmiä hän sentään oli osannut jalalla kiitettävästi polkea. Kalakaverit olivat kertoneet, että joskus pitkääsiimaa koettaessa Haanpää oli lauleskellut ooppera-aariaa: La donna e mobilea sellaisin sanoin ettei perhetilaisuudessa voinut toistaa.

Jussi Haanpää suvun edustajana otti vastaan Eino Kauppisen Haanpään leskeltä vuosina 1955-56 lainaamat alkuperäiset käsikirjoitukset ja muun materiaalin. Palauttajana oli lainaajan poika Matti Kauppi. Matti Salminen luki otteen aineistoon sisältyvästä leski Aili Haanpään kirjeestä, jossa paperit luvattiin Kauppisen käyttöön niin kauan kuin tarve vaatii. Nyt, melkein kuusikymmentä vuotta myöhemmin, oli palautuksen aika.

Professori Eino Kauppinen (vuodesta 1988 Kauppi, k. 2001) toimitti aineistosta Pentti Haanpää jälkeenjääneet teokset (Otava 1956) ja kirjoitti elämäkerran alun Pentti Haanpää 1. Nuori Pentti Haanpää 1905–1930 (Otava 1966). Salmisen mukaan Kauppisella oli jotkosuunnitelmiakin, mutta ne jäivät toteutumatta.

Tilaisuudessa kuultiin Haanpään siskon Heidi Kaurasen (s. 1912) terveiset. Alkujaan oli ajateltu, että Kauranen olisi ottanut Kaupin palautuksen vastaan, mutta 101-vuotiailla on ymmärrettävästi omat kiireensä.

Jussi Haanpää luovutti aineiston edelleen Pentti Haanpään seuran sihteeri Seija Hankoselle kirjaston yhteydessä olevassa Pentti Haanpään museossa säilytettäviksi. 

Hankonen esitteli yleisölle, että Haanpään käsikirjoitukset olivat tosiaan käsin kirjoitettua.

Lopuksi puheenvuoron sai Matti Salminen. Hän puhui kolmivuotisesta urakastaan, salapoliisin työstä eri aineistojen jäljittämisessä. Alkuitu Haanpää-elämäkerralle oli syntynyt juuri Piippolassa, Pentti Haanpää museossa. Erityisesti Salminen oli paneutunut Haanpään lehtinovellien jäljittämiseen, omien sanojensa mukaan jopa maniaksi asti. Teoksensa loppuun Salminen on koonnut 305 Haanpään lehtijuttua julkaisutietoineen. Kaikkiaan niitä on noin 350.

Pentti Haanpään tarina on kirjoitettu kahdesti. Salminen oli pyytänyt Matti Kauppia tarkistamaan isänsä paperit, ja juuri kun hän oli saamaisillaan käsikirjoituksen valmiiksi Kauppi oli soittanut. Jäämistöstä oli löytynyt muuttolaatikollinen uutta aineistoa läpikäytäväksi. Kun Salminen oli alussa päättänyt käydä kaiken läpi, niin päätöstä ei tässä vaiheessa voinut pyörtää. Tuosta muuttolaatikosta oli löytynyt myös nyt palautettu laina-aineisto.

Aikaisemmin kirjoissa julkaisemattomia lehtijuttuja Salminen oli löytänyt kaikkiaan seitsemäntoista. Aikaisemmin kirjoissa julkaisemattomia on siis enemmän kuin se yksi, joka on julkaistu Salmisen Haanpään laatiman sisällysluettelon pohjalta toimittamassa Ilmeitä isänmaan kasvoilla (Into 2013) novellikokoelmassa.

Kriittiset terveiset Salminen lähetti Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahastolle. Jos rahasto ei tue latin latilla tärkeän pohjoispohjalaisen kulttuurihenkilön elämäkerran kirjoittamista, niin mitä sitten? Lääketiedettä? Jos kulttuuria ei harrasteta, niin silloin on kyllä tarve lääkkeille, Salminen kuittasi.



Tänään Matti Salminen on kertomassa teoksestaan Oulun pääkirjastossa. Kaupunginkirjastossa on myös Salmisen lehtijutuista kokoama näyttely.

Pentti Haanpään museo (61/100)

Nyt satuin Piippolan kohdalle oikeaan kellon aikaan ja pääsin tutustumaan kirjaston yhteydessä olevaan Pentti Haanpään museoon. Haanpäälle on omistettu kaksi huonetta, ja ne on avattu yleisölle vuonna 2008. Paikallislehden jutun mukaan museohuoneet ovat kotiseutuneuvos Seija Hankosen aikaansaannos. Kirjastossa elämäntyönsä tehneen Hankosen kädenjälki näkyy. Oikeastaan on kyse Haanpään arkistosta, josta on nostettu maukkaimpia paloja vitriineihin ja pöydille esiin. On Haanpään kirjeenvaihtoa, muistikirjoja, valokuvia ja leikekirjoja Haanpäästä kirjoitetusta. Jos joku jotakin Haanpäästä aikoo kirjoittaa, tänne kannattaa tulla tutkimaan.

Esittelyteksteissä muistutetaan, ettei Haanpää ollut tavallinen työteliäs maamies. Heinäpellolle pyydettäessä kirjailija saattoi ojentaa seteliä ja käskeä palkkaamaan kasakan. Mutta esimerkiksi lukuisat kalastuskortit kertovat maalla viihtymisestä. Ja asusteet ja välineet myös. Haanpään jätkyydestä puhutaan myyttinä ruumiillisen työteliäisyyden puutteen vuoksi. Kai se kirjoittaminenkin aikansa vaatii? Mutta silti kotiseutumuseoideologiaan kuuluvaa työteliäisyyttä, tai sen puutetta, pitää jotenkin selittää.

Vitriineissä on esillä Kiinan ja Neuvostoliiton matkojen muistoja, kirjahyllyssä on muutama hajanide Leninin koottuja. Pääasiassa hyllyssä on kuitenkin tietokirjallisuutta, ja kirjallisuuslehtiä on joka puolella. Haanpää pelasi mielellään shakkia, mutta kun kotipaikkakunnalta ei löytynyt mieluista pelikaveria niin harrastus muuttui kirjeshakiksi. Myös näitä viestejä on eri puolilla huoneita.

Esille laitetuista kuriositeeteistä yksi oli kynien markkinointitarkoituksessa tehty käsiala-analyysi. Siteerattakoon se tähän kokonaan:

Käsiala-analyysi n: 135

P. Haanpää
Piippola

Käsialanne on hyvin erikoinen: se kertoo aktiivisuudesta, toimintapakosta, lennokkuudesta ja pessimismistä. Te olette hyvin altis henkisille vaikutteille. Teissä on hyökkäyshalua, aimo annos satiiria, voimakkaita afekteja, epätasaista itsetuntoa ja persoonallisen omalaatuisuuden tehostamishalua.

Kiitämme osoittamastanne harrastuksesta ja toivomme niin käsialatutkimuksen kuin FRIEND-kynänkin olevan Teille mieleen.

Kunnioittavasti
Laatukynä Oy

Tuoreen Haanpää elämäkerran Pentti Haanpään tarina (Into 2013) tekijä Matti Salminen on tulossa pääkallopaikalle kertomaan teoksestaan syyskuun ensimmäinen päivä.

Viitainahon kotiseutumuseo (59/100)

Piippolan läpi kulkiessa jäi minulta vieläkin Pentti Haanpään museo näkemättä. Museohuoneet ovat avoinna kirjaston aukioloaikoina, ja kolme tuntia olisi pitänyt odottaa. Mutta Viitainahon kotiseutumuseon pihapiirin pääsin katselemaan.

Kotiseutumuseon päärakennuksena on pappila, jonka suunnitteli Gerhard Snellman (kansallisfilosofi J. V. Snellmanin isoisä) työsuhdeasunnokseen vuonna 1777. Snellmanin toimeenpanemana paikkakunnalle syntyi myös kirkko (jonka kirkkomuseota aikaisemmin esittelin). Lisäksi pihapiiriin on tuotu myöhempien aikojen torppa ja muita rakennuksia. Myös kunnan lainajyvästö.

Pihapiiriä on suunniteltu kesätapahtumia ajatellen. Riihi on vanhojen aikojen tapaan hieman kauempana muista rakennuksista. Pihalla oli esillä suurempia maatalouskoneita.

Pulkkilan kotiseutumuseo (58/100)

Pulkkilan kotiseutumuseo taitaa edustaa pahinta, mitä yksityiselle paikallismuseolle voi käydä. Nelostieltä Iisalmeen kääntyvän tien risteykseen on koottu aikoinaan rakennuksia, asuintalo, aittoja ja kunnan entinen viljamakasiini. Toimintaa on pyörittänyt kotiseutuyhdistys, jonka primus motorin kuoltua toiminta on hiipunut. Ajan myötä myös muiden yhdistyksen hallituksen jäsenten nimet ovat siirtyneet hautausmaan kivistä luettaviksi.

Pulkkilan kotiseutumuseon päärakennuksen katto vuotaa. On vuotanut jo useamman vuoden, joku sentään pressun päälle vetänyt. Kunnan kulttuurisihteeri yritti saada kesäkuussa 2012 yhdistystä heräämään, mutta paikalle tuli vain kaksi ihmistä. Sillä joukolla ei yhdistystä uudelleen herätetä.

Kunnat ja museovirasto auttavat yksityisiäkin museoita pitämään rakennuksensa ja kokoelmansa kunnossa. Pohjois-Pohjanmaalla aika moni kotiseutumuseo on saanut tänäkin vuonna tukea korjauksiin tai näyttelyn uudistamiseen. Pulkkilan kotiseutumuseokin olisi varmaan saanut, mutta omistajan pitäisi hakea tukea.

En tiedä miksi Pulkkila-seuran toiminta on hiipunut. Kokemuksesta tiedän useiden yhdistysten karkoittaneen ihmisiä toiminnastaan liian ahtailla määritelmillään. Eräs ei ollut oikea x:läinen, koska hänen vanhempansa eivät olleet syntyneet x:ssä. Saati paikkakunnalle syntymänsä jälkeen muuttaneet! Ihmisellä voi olla monia identiteettejä, sallittakoon kaikissa tapauksissa olla asuinpaikkansa yhteisön jäsen.

Piippolan kirkkomuseo (36/100)

Piippolan kirkon tapuliin avattiin vuonna 2006 kirkkomuseo. Vihkikäisissä oli läsnä arvovaltainen joukko arkkipiispaa ja tasavallan presidenttiä myöten. Piippolaan oli saatu takaisin aikoinaan kansallis- ja kirkkomuseoihin siirrettyjä esineitä. Paikallisen oppilaitoksen oppilastyönä myös muuta esineistöä konservoitiin ja järjestettiin pysyväksi näyttelyksi. Mukava pieni museo onkin saatu aikaiseksi.

Tapulin alakerroksen aulassa ja kahdessa kamarissa on erilaisia kirkollisia esineitä Raamatuista kastemaljaan, kirkon koristeista ruumisvaunuihin. Paksujen verhojen takana vaikutti olevan kolmaskin kamari, mutta verhojen takaa paljastui nykyaikaisen kylmiön ovi. Vainajien kamari, kuten oven yllä luki.

Pienoismalli kirkon alkuperäisestä ulkoasusta.

Virsitauluja museossa oli useita.

Justus jalkapuussa.

Kirkko oli tärkeä tiedonkulun varmistaja.
Tässä esillä hallitsijoiden vakuutuksia.

Levähdyspaikalta