Näkymiä Kainuusta: Jättiläisten maa

Valtatie 22:lta nousee hiekkatie Kivesvaaran huipulle. Sieltä on melkoiset maisemat, myös sateessa ja sumussa. Maisemapaikan ympärillä on Jättiläisten maa, majoitusta ja ruokaa, retkireittejä. Ja kivilajien esittelyä.

Tiellä 9010

Eilisessä kirjoituksessa moitiskelin liikenneministeri Berneriä sivulauseessa. Monet muutkin ovat moittineet ja tänään iltauutisten jälkeen suunnitelmien kerrottiin peruuntuvan. Kokonaan.

Ainakin toistaiseksi voi edelleen ajaa rauhassa Kainuun korpiteitä ilman pelkoa satelliittipaikannuksesta tai kilometrimaksuista.

Kontiomäen Siwa

Kontiomäellä ei ole yli vuoteen ollut yhtään kauppaa. Viimeisin toiminut on ollut Siwa, joka joutui lopettamaan kiinteistön huonokuntoisuuden vuoksi. Tammikuussa 2017 rakennuksessa oli vielä ulkovalot ja käännetystä kyltistä näki kaupan nimen.

Kaupan sulkeminen ei liity siihen, että Kesko osti Suomen Lähikaupan. Kontiomäen Siwan sulkemisesta Kainuun Sanomat kertoivat jo syyskuussa 2015.

– Olemme saaneet viranomaisilta huomautuksia rakennuksen soveltumattomuudesta päivittäistavarakaupaksi. Vanhahkossa rakennuksessa on huono sisäilma, sanoi Suomen Lähikauppa Oy:n kauppapaikkapäällikkö Jesse Kohonen Kainarille.

Nettikeskustelijat olivat myös huomanneet huonon sisäilman.

– Heti kun ulko-oven avasi lävähti hirveä homeen haju vasten naamaa! kirjoitti nimimerkki THYI! Suomi24:een.

Kaupalle etsittiin ja olisi saatukin uudet tilat, mutta Lähikauppa pyörsi halunsa. Konsepti muuttui, perusteli Kohonen Kainarissa.

Aivan ilman kauppoja Kontiomäki ei Siwan sulkemisen jälkeen ole jäänyt. Paikalliselle Shellille avattiin hieman sulkemisen jälkeen päivittäistavarapuoli.

Urheita ja reippaita eläinkunnan edustajia

Miten kävi maatiaissonnille kun Ämmänkosken laski? Entä Aleksi Moilasen ketunraudoille, kun saalis Koivukoskeen pakeni?

1880-luvun puolivälin jälkeen ilmestyi muutaman vuoden ajan Uljas -niminen metsästystä ja kalastusta käsitellyt aikakauslehti. Alaotsikkonsa mukaan se oli urheuden ja reippauden edustaja. Ensimmäisessä numerossa lehden tavoitteeksi kerrottiin tervehenkisten harrastusten, kuten metsästyksen ja kalastuksen, edistäminen ja väkijuomain vaikutusten vähentäminen.

Lehdessä julkaistiin erilaisia erätarinoita. Ilmeisesti Paltamosta ollut nimimerkki Koura kirjoitteli muun ohessa lyhyitä juttuja kotiseuduiltaan.

"Ämmäst alas mentiin", hyräili Kouran mukaan eräs paikallinen kolmivuotias sonni kaupunkimatkansa päätteeksi. Se oli lähtenyt uimaan Koivukosken alapuolelta vastarannalle, jossa oli lehmiä laitumella. Sonnin pahaksi onneksi tukkeja laskettiin juuri samaan aikaan, joten se ei päässyt määränpäähänsä vaan vesi väkisin työnsi sen Ämmän niskalle.

Takapää edellä sonni syöksähti koskesta alas. Onni oli mukana. Koskenlaskusta jäi sonnille muistoksi ainoastaa pieni naarmu lautaselle.

Ketunpyytäjä Aleksi Moilasta riivasi Paltamon pitäjässä liikkuva kolmijalkainen kettu. Talvella 1885 se jäi Moilasen rautoihin ja oli purrut jalkansa poikki pakoon päästäkseen. Oli tuosta kettu kovasti viisastunut. Jo toista talvea tuo kolmijalka oli osannut kiertää kaikki surmapaikat.

Vähemmän viisas kettu oli seuraavana talvena Moilasen rautojen kanssa paennut Koivukoskeen. Sinne "ijäksi päiväksi" menivät kettu ja raudat.

Koura kertoi myös paikallisen kansantarinan:

Pyssymies. (Paltamon p. murteella) Mies oli kerran ja sillä oli poika. Mies tuli vanahaksi ja se oli pyssymies ja näkö pillautu. Mies sano: no, minull'ei oo muuta kun pyssy, ja niin anto sen poijalleen. Poikapa otti pyssyn ja lähti mehtään ja näki jäniksen aukealla: no mitäs tuotta tien, jos ammun, arveli.
Juohtupa mieleen, että kun kaupunkiin vien, niin myön sen ja ostan rahalla lampaan. Se kun sittä sikijöitä tekköö, niin rikastun. Laitan sittä talon ja nain siihen emännän itelleni; laitan ryytimaan akkunan alle huoneen perrään ja kun se emäntä tekköö poijan, niin on sen nimi Wonssa, ja kun se kasvaa isoksi niin sillä naitan vielä. No kun se Wonssa kävelöö ryytimaassa morsiemesa kanssa ja kun minä sittä aukasen ikkunan ja ärjäsen: Hei Wonssa, patikka, su tai! Ja se loppu siihen kun jänis lähti laukkaamaan. (Uljas 1/1887)

* Uljas. Historiallinen aikakauslehtiarkisto.

Tervan tiellä (53-57/100)

Oulusta Kajaaniin vievä maantie on nimetty Tervan tieksi. Hailuodosta aina Kuhmoon saakka kulkevaa reittiä markkinoidaan tieksi muinaisesta moderniin. Eilen poikkesin Vaalan ja Kajaanin välillä kolmessa museossa ja kahdella museoväylällä. Kulttuurihistoriallisissa museoissa terva ja -kauppa on toki näyttävästi esillä myös Oulujokivarren kuntien museoissa, Turkansaaressa se on jopa ollut myyntituote.

Vaalassa Oulujokitörmällä olevan Lamminahon talon on omistanut sama suku yli kaksisataa vuotta. Jakamattomana pidetty talo lahjoitettiin testamentilla 1992 Museovirastolle. Päärakennus on 1800-luvun alkupuolelta, vanhimmat talousrakennukset 1700-luvulta. Päärakennuksen syntyaikoihin Lamminahot olivat kolmessa polvessa valantehneitä Niskakosken laskumiehiä. Lamminahojen luotsaamana moni tervavene siirtyi Oulujärveltä Oulujoelle.

Lamminaho on kokonainen maatila museoituna. Kaikki rakennukset ja esineet ovat alkuperäisiä. Museotilan peltoja viljellään, ja tilusaidat kiertävät niitä. Kokonaisuus on suorastaan hämmentävä. Maisema Oulujoelle on hieno.

Paltamossa Kiehimäjoen suulla on rannassa kaksi tervavenettä eli paltamoa. Laskeskelin näiden pituudeksi noin viittätoista metriä.

Kainuun museossa Kajaanissa oli esillä pienoismalli paltamosta. Samalla kerrottiin niiden olleen tavallisimmin 10-14 metriä pitkiä. Parhaimmillaan yhteen veneeseen mahtui 30 tervatynnyriä.

Kainuun museon alakerrassa oli perusnäyttely, jossa esiteltiin alueen historiaa esihistoriasta nykypäivään. Ville Rannan Kajaanikin (Asema 2008) oli huomioitu. Elinkeinoista esiteltiin muualtakin Suomesta tutut, ja lisäksi helmenkalastus! Olin jo ehtinyt unohtaa sitäkin Suomessa harrastetun.

Yläkerrassa oli vaihtuva näyttely, jonka teemana oli 1960-luku, aivan samoin kuin Kajaanin taidemuseossa. Erityisesti esillä oli populaarikulttuuri.

Veikko Huovinen talvikalastajana.

1960-luvun kesänäyttelyssä oli sarjakuviakin.

Tervaveneliikennettä varten Kajaanin linnan raunioiden kohdille rakennettiin 1840-luvulla Ämmäkosken venekanava. (Linnan raunioilla en tällä kertaa käynyt, täällä aikaisemmin niistä ottamiani kuvia). Tervakaupan hiivuttua kanava ehdittiin lapioida umpeen, mutta nyttemmin se on kaivettu esiin museokanavaksi. Sulku on pitkä ja kapea, ja vene laskeutuu kerralla aika monta metriä. Alakanavan puolella veneet kulkevat lyhyen matkan tunnelissa. 
 

 

Kajaanin toinen museoväylä on Paltaniemen museotie. 1800-luvun alusta oleva tien varrella on muun muassa Paltaniemen kuvakirkko, ja sen viereen siirretty keisarin talli, rakennus, jossa Aleksanteri II yöpyi Suomen vierailullaan. Tieltä oli avarat maisemat Oulujärvelle.

Keisarin talli on hyvin suojattu.

Kainuun museossa alkanut 1960-luvun teema jatkui Kajaanin taidemuseossa. Vuonna 1993 ensimmäisen näyttelynsä pitänyt museo esitteli 1960-luvun lopun suomalaista pop-taidetta. Eri tekijöitä oli esillä kattavasti.

Taidemuseota en saa pisimmälläkään aasinsillalla kytkettyä tervaan. Liikenteeseen kylläkin. Yksi esillä olevista töistä oli Paul Osipowin Punainen Parooni.

Arvo Siikamäki, Painajainen, 1967.

Paul Osipow, Punainen Parooni, 1965-66.

Tavaravaunu 56658925

Kontiomäen ratapihalla on usein mielenkiintoisia junanvaunuja. Viime kerta ei tehnyt poikkeusta.

Kontiomäen ratapihalla

Pohjoisen kiskoilla poikittaisliikenne sujui eilen aikataulun mukaan. Kontiomäen ratapihalla matkaaja kiinnitti huomionsa venäläiseen vaunuun.

Koko maa vaikutti junan ikkunasta katsottuna valoisen valkoiselta, mutta kamera näki yleiskuvissa sinistä hetkeä.