Nyt tuntuu siltä, että ansiottomasti sain Asterix ja piktit (Egmont 2013) kehuja arviosta. Tulin kipakasti kirjoittaneeksi Ville Rannan Kyllä eikä eistä (WSOY 2013) Sarjainfoon (3/2013). Kirjoitus meni aiheen vierestä, ja tulin Rannan syyksi sysänneeksi hänen teoksensa vastaanoton. Kuten tiedätte, nämä ovat kaksi eri asiaa.
Römpötti Helsingin Sanomien arviossaan odotti Asterixin uusilta tekijöiltä paluuta takaisin René Goscinnyn kulta-aikoihin 1960-ja 1970-luvuille ja pettyi koska sellainen ei ole mahdollista. Ehkä odotin Rannan historialliselta sarjakuvaromaanilta liikaa, mahdottomia.
Sitä Sarjainfoon kirjoittamaani en peru, että historiallisista romaaneista puhutaan liian usein ohi aiheen. Tai tässä tapauksessa historiallista sarjakuvaromaania käsiteltiin julkisuudessa sen historiakuvan kautta. Rannan tai monen muun kaunokirjallisen teoksen tapauksessa historian, jonkun ajanjakson kuvaamisen tarkkuuteen tarttuminen ohittaa kokonaan tekijän tarkoituksen, teoksen aiheen. Se on aina nykyajan asia.
Oman tekstini sijaan suosittelen luettavaksi Kyllä eikä eistä Kimmo Rantasen Turun Sanomiin kirjoittaman arvion Sivistyksen puolesta. Sellainen arvio olisi minunkin pitänyt kirjoittaa.
* Kimmo Rantanen. Sivistyksen puolesta. Turun Sanomat 17.10.2013.
4 kommenttia:
Reijo
Luin Kaltiosta (4/2013) Miki Liukkosen kritiikin Ville Rannan "Kyllä eikä ei"-piirroskirjasta ja aika kylmin vedoin myös hän arvionsa piirtelee. Ihan kuin olisin lukenut jostain myös vastauksen siihen, mutta en tiedä mistä kun en sitä kaltioista löydä
Minä ymmärrän kritiikin juuri näin, että se täytyy sanoa siltä kuin se tuntuu -vaikka se kirpaisisikin kohdetta, tai vastaavasti myhäilyttäisi.
Tapani Kansa on kunnostautunut nyt kritiikin antamiseen oman ammattinsa nimissä Ylellä niin Iskelmä Suomessa kuin myös aamuohjelman haastattelussa. Kuuntelin ja kyllä pääpiirteittäin pidin siitä, mitä hän sanoi.
Omasta puolestani sanon niin, etten itse juuri Rannan piirrostyylistä pidä sen sotkuisuuden takia. Tulee päiväkotilasten piirrokset niistä usein mieleen. Mutta tämä minun taholtani sanottu on vain mielipide, ei kritiikkiä.
Uusimmassa Kaltiossa (5/2013) Ranta puolestaan arvioi tylyhkösti Miki Liukkosen romaanin Lapset auringon alla. Että olisi Liukkosen parempi olla hyvä runoilija kuin keskinkertainen proosanikkari.
En minä aiheesta sanottua ryhdy peruuttelemaan, muttei laajempaa ilmiötä pitäisi yhden tekijän niskaan syöstä.
Se olikin tämä Rannan kritiikki joka mielessä kummitteli muka vastauksena Liukkoselle. Tai sitä kai se olikin.
Paha, jos äityvät hedelmättömään riitelyyn kritiikin takia. Sanataiteilijat kun osaavat veistellä haukkumasanoilla loputtomiin koska ovat sanataiteiljoita.
Tämmöisten riitelyjen tuloksista on hankalia juttuja olemassa. Tosin tämän päivän irvistelyjen sakeudessa mikään ei kauaa pinnalla pysy ja unohtuu asianomaisiltakin äkkiä.
Rannan ja Liukkosen sanailu jatkuu uudessa Stiiknafuuliassa.
Lähetä kommentti