33. Sarjakuvan nimessä on vain yksi sana

Mari Ahokoivun viime vuonna ilmestynyt Oksi oli yksi vuoden kehutuimmista sarjakuvista. Teos on nyt myös ehdokas Sarjakuva-Finlandian saajaksi.

Nimessä on vain yksi sana. Kotimaista karhumytologiaa penkovan teoksen nimi on yksi näkökulma aiheeseen. Vanhan kansan ei ole sopinut sanoa karhua karhuksi. Siksi tuolla metsien kuninkaalla on hämmästyttävän paljon erilaisia kiertonimiä, otso, mesikämmen, mömmö ja niin edelleen. Oksi on yksi monista peiteilmauksista.

Oksi on sukua liivinkielen sanalle okš. Sana taipuu oksi - ohden, tai kuten me savolaisen sanotaan, oksi - ohen. Itä-Suomen paikannimistössä on jonkun verran Ohensalmia ja Ohenniemiä, joten kontiota on kunnioitettu tälläkin tavoin.

Oksi on arkaainen nimi. Sen juuret ovat hyvin kaukana menneisyydessä.

32. Sarjakuva liittyy johonkin peliin

Pelisarjakuvista tulee ensimmäisenä mieleen Miha Rinteen Matkailua pelialalla. Siinä kuitenkin keskiössä ovat omalaatuiset ihmiset tietokonepelien takana. Valinnaksi tuli pelien pelin, jalkapallon, sarjakuvaversio Buster.

Aikoinaan sarjakuvalehtenä ilmestynyt Buster ei ollut nuoruudessa suosikkejani. Lehdet tulivat kuitenkin luetuiksi, ja moni luokkakaveri niitä hehkutti. Innokkaita urheiluihmisiä kun muutenkin olivat.

Kun perustimme Oulun Sarjakuvakeskusta Kulttuuritalo Valveelle talon virastomestarit kyselivät usein Bustereista. Mikä sarjakuvakeskus se sellainen on, jossa ei ole edes Bustereita? Hommasin divarista muutaman, silloin aika hintavan Busterin. Nyttemmin lehtien hinnat ovat laskeneet, kun markkinoille tuli 2016 ja 2017 kaksi näköispainosta. Yllä kuva ensimmäisen kannesta.

Pelottava Kraken

Maaliskuun alussa Otto Latva väittelee Turussa aiheenaan The Giant Squid: Imagining and Encountering the Unknown from the 1760s to the 1890s. Latva on siis käsitellyt sitä miten ja milloin jättiläiskalmareista on tullut hirvittäviä kansantarujen petoja.

1700-luvun merenkävijät eivät pitäneet jättiläiskalmaria petoja tai pelottavana. Päinvastoin, kuolleen kalmarin jäännökset kertoivat missä kaskelotit liikkuivat ja kalmari itsessään oli hyvin riittoisa syöteiksi kelpaava eläin.

Latvan mukaan jättiläiskalmari alkoi saada hirvittäviä piirteitä vasta 1800-luvun lopulla. Samaan aikaan myös eläimen nykyinen nimi vakiintui. Valistushenkiset luonnontieteilijät halusivat purkaa kansanperinteen uskomuksia selittämällä niitä oikeasti olemassaolevien eliöiden avulla. Samalla tieteilijät tulivat siirtäneeksi monet uskomukset noiden olemassaolevien eläinten niskoille.

Kun olen viimeaikoina käsitellyt ihmissusia, niin väitösuutisesta tuli ensimmäisenä mieleen analogia, että susille olisi käynyt samoin kuin jättiläiskalmarille. Eli kansan yliluonnollisiksi tietämät uskomukset on liitetty oikeisiin susiin 1800-luvulla ja näin olisi susiviha saanut alkunsa.



* Väitöstiedote: The Giant Squid: Imagining and Encountering the Unknown from the 1760s to the 1890s

Ihmissusi kirjallisena aiheena

Uusi toimitus ilmestynyt! J. V. Lehtonen kirjoitti 1933 pitkän esseen ihmissusista kirjallisessa perinteessä. Lehtonen lähtee liikkeelle aikansa suomalaisesta kirjallisuudesta ja laajentaa käsittelyään kansanperinteen ja julkaistujen teosten kautta naapurimaihin ja päätyy lopulta antiikin käsityksiin ja näkemyksiin.

Teoksen on julkaissut Kustantamo Helmivyö.


* Lehtonen. Ihmissusi kirjallisena aiheena. Bod.fi
* Lehtonen. Ihmissusi kirjallisena aiheena. Booky.fi

Punapartainen pikikärsä

Uusi toimitus ilmestynyt! Kannakselta lähtöisin ollut A. Emil Virtasalo (1901-1928) kirjoitti 1920-luvulla kolme kirjaa Afrikasta ja kaikenlaisia juttuja suomalaisiin aikakauslehtiin. Punapartaiseen pikikärsään (Kustantamo Helmivyö 2019) on koottu Virtasalon suomalaisia novelleja ja tarinoita. Niminovelli ja muutamat muut kirjan toiseen osaan kootut tarinat käsittelevät Koiviston talonpoikaispurjehdusta ja Itämerta ennen maailmansotaa.

Teos on saatavissa ainakin BoDin ja Bookyn nettikaupoista. BoDissa myös lukunäyte. Kirjan kansi on J.T. Lindroosin.


* Punapartainen pikikärsä, Bod
* Punapartainen pikikärsä, Booky

Kainuun kuuluisa goljatti

Kainuun museossa poiketessa huomasin, että paljon Kainuun ja Kajaanin vaiheista kirjoittaneelta Reijo Heikkiseltä on ilmestynyt uusi kirja. Daniel Cajanus -- Kainuun kuuluisa goljatti on ilmestynyt melkein vuosi sitten ja museo on sen kustantanut.

Paltamossa n. 1703 syntynyt papin poika Daniel on hämmästyttänyt pituudellaan kaikki nämä vuosisadat. Isonvihan aikaan kaikki asiat eivät tulleet kirjatuiksi ylös. Niinpä Cajanuksen syntymävuosi on pitänyt laskea kuoliniästä, Muutenkaan jätin vaiheista ei voi kirjoittaa aukotonta elämäkertaa.

Joitakin sirpaleita ja tarinoita Daniel Cajanuksen vaiheista on säästynyt sieltä täältä ympäri Euroopan. Ne Heikkinen on koonnut yksien kansien väliin. Osa jutuista ei ehkä pidä paikkaansa, mutta niitä on kerrottu niin usein, ettei niitä enää voi sivuuttaakaan. Jos asiat eivät olleet osa Cajanuksen elämää, niin ne ovat olleet osa hänen jälkimainettaan.

Ensi kesänä Daniel Cajanus on Kainuussa esillä monin tavoin. On ooppera ja taidenäyttely Suuri tuntematon. Ehkä jotain muutakin.

31. Suomalainen sarjakuva, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle

Suomalaisia sarjakuvia on kiitettävästi käännetty eri kielille. Ilpo Koskelan alppareita on saatavissa jopa berberiksi. Tuorein tulokas rintamalla on vuoden 2017 Sarjakuva-Finlandia-voittaja Voro. Yhdysvalloissa Janne Kukkosen Lily the Thief  englanninkielisen nimen saanut kirja ilmestyy vasta marraskuussa 2019, mutta suomeksihan se on jo luettavissa.

Kukkosen Voro (Like 2016) vetosi parhaiten vuoden 2017 Finlandia-diktaattoriin A. W. Yrjänään. Eikä valinnassa ole mitään moitittavaa, päinvastoin. Esikoisteos nousi siis suoraan kotimaisen sarjakuvan huipulle.

Amerikoissa sarjakuvan julkaisee Macmillan. Toivottavasti ostava yleisö löytää teoksen.

30. Sarjakuvan nimessä on adjektiivi

Hyvä, parempi, paras. Tai parhain, vanhahtavasti parahin. Alison Bechdel on tehnyt sarjakuvaromaanit vanhemmistaan. Ensin syntyi omaa identiteettiä isän kautta etsinyt Hautuukoti, sittemmin äitisuhdetta ja naiseutta ruotinut Äideistä parhain.

Kirja avasi naiseuden merkityksiä laajasti. Vaikka Bechdelin suhde omaan äitiinsä ei ollut parhaimpia, niin se ei tahtonut millään avautua tarkasteltavaksi. Mutta D. W. Winnicot oppaanaan Bechdel pääsee sovinnolliseen loppuun.

Tuoreeltaan kirjoitin sarjakuvaromaanista arvion Kvaakkiin. Sen päätteeksi totesin: "Äideistä parhain on paradoksi. Bechdelin piti tehdä tämä kirja, että pystyisi tekemään tämän kirjan."