Suomen uhanalaisimpia eliölajeja ovat ne, joiden elinympäristönä ovat niityt, perinnebiotoopit. Ne ovat syntyneet ihmisen toiminnan tuloksena vuosisatojen aikana, ja kun karjatalous on muuttanut muotoaan, niin monet perinteiset niityt ovat metsittyneet tai raivattu pelloiksi. Niityt eivät pysy niittyinä ilman ihmisen toimia.
Itse olen yrittänyt pitää isän pientilaan kuulunutta metsähakaa metsähakana. 2000-luvun alkupuolella siihen sai maataloustukeakin, mutta paikallisten tukipainotusten muuttumisen myötä se lakkasi. Rahallisesti tuki ei ollut suuri, mutta se loi velvoitteen hoitaa hakaa hyvin.
Jussi Lampinen on tutkinut tarkastettavaksi tulevassa väitöskirjassaan The conservation of declining grassland species in novel habitats (Turun yliopisto, 2020) niittylajien tulevaisuuden mahdollisuuksia. Jos lehmät ja lampaat eivät enää hoida niittyjä, niin voisivatko lajit siirtyä esimerkiksi avoimina pidettävien sähkölinjojen alle asustamaan?
Lampisen tulokset ovat rohkaisevia. Niittyperhosyhteisöt voivat muuttaa tuoreidenkin sähkölinjojen alle, niiden menestyminen ei edellytä pitkää saman alueen maankäyttöhistoriaa.
Tässä kuitenkin kohdataan uudenlaisia vaikeuksia. Sähkölinjojen hoitamisesta vastaavat tahot pitäisi saada hoitamaan maa-alojaan siten, että niistä tulisi niittymäisiä. Hoitomenetelmät ovat osin työläämpiä, tai ainakin asennemuutoksia vaativia.
Omat kokemukset perinnebiotoopin hoitamisesta puoltavat hakkuujätteen ja niittoheinän keräämistä pois niittymäiseksi toivottavalta alueelta. Maaperän lievä köyhdyttäminen saa lajikirjon kukoistamaan. Parin ensimmäisen vuoden raskaan tekemisen jälkeen työ helpottuu vuosi vuodelta. Pajukko ja horsmikko lakkaa rehottamasta, kun muutaman vuoden jaksaa huolehtia korjuu- ja niittojätteet pois.
Niityillä ja niiden monipuolisella faunalla ja floralla on onneksi myönteinen maine. Lampisen kyselyjen mukaan niihin suhtaudutaan pääosin myönteisesti tai ainakin neutraalisti. Ja lisäksi mielikuva menneisyydestä on vahva: niittylajistoa suosien hoidetut uusympäristöt säilyttävät ihmisten silmissä siistin, hoidetun ulkoasun. Niittyperhosilla ja kumppaneilla on toivottavasti valoisampi tulevaisuus.
* Jussi Lampinen. The conservation of declining grassland species in novel habitats. Turun yliopisto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti