Yle Areenassa on katsottavissa José Saramagon romaaniin Kertomus sokeudesta (1995, suom. 1997) perustuva samanniminen Fernando Meirellesin ohjaama elokuva (2008). Saramagon tai melkein kenen tahansa muun Keltaiseen kirjastoon päässeen kirjailijan teosten pohjalta tehdyt elokuvat eivät herätä suurta innostusta. Niin moni romaani toimii lukijan itsensä luomilla mielikuvilla, ja visuaalisena taiteena elokuvan on lähes mahdotonta luoda samanlaista kokemuspintaa.
Meirelles ei pyrikään luomaan näyttäviä maailmoita. Kuvaus on arkista, kuvallista kerrontaa. Saramago ei teoksessaan nimeä henkilöitään tai kuvaa heidän sisäisessä maailmassaan tapahtuvaa. Kaikki tapahtuu tekojen ja kommunikaation kautta. Elokuvassa on jollakin tapaa yritetty tehdä tätä samaa, mutta me näemme näyttelijöiden kasvot. Niistä väistämättä heijastuu mitä ihmiset ajattelevat.
Ohjaajan olisi kannattanut ottaa reilusti erilainen näkökulma. Saramagon kirja on allegoria, elokuvassa allegorialle olisi voinut antaa jonkin tietyn merkityksen. Jonkin sellaisen, joka olisi sopinut visuaalisella kerronnalla kuvitettavaksi.
Mutta ei Meirellesin työ aivan turha ole. Sekin saa ajatukset liikkeelle ja pohtimaan maailman menoa. Taitaa olla melkoinen onni, että koronavirusepidemia on saanut alkunsa autoritaarisessa Kiinassa. Mutta uskaltaako niin ajatellakaan?
* Kertomus sokeudesta. Yle Areena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti