Limingan taidekoulun kevätnäyttely

[Limingan taidekoulun kevätnäyttelyt 2008, 2009, 2010, 2011, 2012]

Taidekoulun näyttely on tänä keväänä jakaantunut kahteen paikkaan: koululle ja Limingan kirkonkylälle piakkoin purettavaan vanhaan apteekkiin. Harmi ettei apteekkia ole arvostettu ja siitä ei huolehdittu, sen kadottua kauppa-aukiolta ei ainoatakaan vanhempaa rakennusta näe.

Jos Museovirasto ei ole edellyttänyt rakennuksen suojelemista, kuntalaiset olisivat voineet sen tehdä itse. Kaavoitushan on kuntien monopoli.

Joka tapauksessa taidekoululaiset ovat saaneet purettavan rakennuksen tilakseen ja kohdelleet sitä niinkuin purettavaa rakennusta kohdellaan. Sellainen pitää kerran elämässään saada kokea, ja parempi nuorena kuin vanhana. Siten osaa vanhempana entistä enemmän arvostaa vanhaa rakennuskantaa.

Vanhasta apteekista löytyi sarjakuva- ja kuvataidelinjalaisten töitä. Eikä kirjoittajalinjalaisiakaan oltu unohdettu. Ulkona oli muutama veistos, muun muassa fyysisen muodon saanut kirkkovene ja hipin turjake.

Koululta löytyi grafiikkaa, lisää veistoksia ja sarjakuvalinjalaisten tekemän Maailmanhistorian originaaleja (ja printtejä?). Teos on jatkoa aikaisemmille Seitsemälle veljekselle (2006) ja Draamatulle (2007).

Torstaina 8. toukokuuta iltapäivällä näyttelyn ympärille on tulossa häppeninki, näyttelyt jatkuvat 11. toukokuuta saakka (Auki arkisin klo 10 - 18, la, su klo 13 - 15). Maailmanhistorian voi tilata tuolta.

Kesämökki työmaakontista?

Kesäisen lämpimät säät kuljettivat ajatukset Onkiveden rannalle kesämökkitontille. Miten tällainen köyhä kirjoittelija saisi halvalla sinne kesämökin?

Joitakin aikoja sitten kuulin, että Kaliforniassa oli alettu käyttää merikontteja (tai työmaakonttien nimellä kai ne sisämaassa paremmin tunnetaan) rakentamiseen. Yhdysvaltain Tyynenmeren rannikolle tuodaan paljon enemmän tavaraa kuin sieltä viedään, joten etenkin Kaliforniaan oli kasautunut huomattavat määrät tavarankuljetussäiliöitä, joita ei tyhjinä kannattanut lähteä kuljettamaan meren yli uudelleen käytettäviksi.

Siirtotyöläiset löysivät merikontit halvoiksi asunnoikseen ja arkkitehditkin kiinnostuivat suunnittelemaan niistä erilaisia rakennuksia. Ja asuihan Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä elokuvan hahmoja satamaan hylätyissä konteissa.

2000-luvulla standardikokoisilla merikonteilla rakentaminen on laajentunut konttitehtuuriksi, ja aihe on saanut englanninkieliseen wikipediaan oman artikkelinsa (Shipping container architecture). Konteista rakennetaan ympärimaailman, erityisesti Lontoossa näyttäisi olevan kiintoisia rakennuksia.

Konttitehtuuriryhmäkin on perustettu ja netissä seurataan mitä hankkeita toteutetaan. Containerbaystä löytyy koko joukko erilaisia konttirakennusprojekteja.

Konttisaunakin on tehty. Suomalaisten kannalta nolosti saunakontteja tehdään Torontossa, Kanadassa. Toivottavasti tekijä on edes suomalaisjuurinen -- suunnittelijoiden (Castordesign) kotisivuilta en tietoja löydä. Käy kuitekin ilmi, että Sauna Box on ulkoalämmitettävä.

Kontit on ISO standardisoitu, jotta niitä mahtuisi laivoihin mahdollisimman paljon. Standardi on jaloissa, konttien vakiopituudet ovat 20', 40' ja 45'. Kaikkien leveys on 2,33 metriä sisältä, 2,44 ulkoa. Metreissä pituudet tavallisemmissa 20 ja 40 jalan konteissa 6,05 ja 12,1 metriä. Sisäkorkeus on 2,48 m.

Pidemmän kontin 2,33 x 12,1 sisätilan sisustaminen ja jakaminen käytännöllisiksi tiloiksi vaatii huomattavaa mielikuvitusta ja kokeilua. Teräs asuintilan rakenteena on kohtalaisen uusi, pääasiassa sitä on käytetty teollisuus- ja varastorakentamisessa.

Teräs on altis lämpötilan vaihteluille. Oletettavasti eristystä kontti vaatii sekä kylmää että kuumaa vastaan.

Lisäksi konttiin tarvitaan aukkoja ikkunoita ja ovia varten, niiden leikkaaminen onnistuu kulmahiomakoneella. Puurakenteet liitetään konttiin pulttaamalla.

Käytettyjen konttien hinnat ovat 1500 eurosta ylöspäin.

Helpoin ratkaisu saada kontista kesämökki on hankkia työmaatoimistoksi tai sosiaalitilaksi sisustettu kontti. Uusien toimistokonttien (20') hinta näkyy olevan yhdeksäntuhannen euron hujakoilla. Vakiona olevan teollisensinisen voisi sitten itse maalata paremmin rantamaisemaan sopivaksi.

Konttitehtuurissa lähdetään konttien yhdistelemisestä. Pienkerrostaloja näytetään tehdyn, suurempiakin on rakenteilla.

Pienempiin konttirakennelmiin ei suurempia perustustöitä tarvita. Tiivistetty ja tasattu murske- tai sorapeti riittää. Sen päälle tasaisin välein pitkiä parruja ja niiden päälle kontti. Parruja voi käyttää katosten ja terassien lattiavasoina.

Kuvassa on Skotlantiin 2002 kuudesta kontista rakennettu ateljeeasunto, taiteilijaresidenssi Cove Park.

Saahan sitä haaveilla?

Stefano Intini, rakennusten karikatyrisoija

Uusista ankkapiirtäjistä olen viime aikoina usein kiinnittänyt huomiota Stefano Intinin (s. 1968) töihin. Viimeksi Akun Ankan taskukirjan 340 viimeisessä tarinassa, Aasi mikä aasi.

Ei Intini mikään tulokas Disneyn leivissä ole, Suomessakin on hänen ensimmäiset työnsä julkaistu jo 1990-luvun alkupuolella (ensimmäinen tarina oli Rämäkkää rokkia Roope-Sedässä 5/1991).

Ankkapiirtäjät kasvavat pikkuhiljaa persoonallisuuksiksi, toimintaympäristö kun on niin säädelty ja vakioitu, että oman persoonallisen panoksen antaminen siihen vaatii aikaa.

Intinin erikoisalaksi näyttäisi tulleen Ankkalinnan kuvaaminen. Monet rakennukset, kuten Roope Ankan rahasäiliö, ovat tarkkojen sääntöjen mukaan piirrettävä. Mutta onhan kaupungissa muutakin, jotain jota ei ole vielä vakioitu. Esimerkiksi Kroisos Pennosen rahasäiliö (tai toimistorakennus, pääkonttori).

Juuri Pennosen säiliön kuvaamisen vuoksi huomasin Intinin. Muutoinkin kuin yksittäisten rakennusten kautta Intini kuvaa Ankkalinnaa, luomalla keskustan asemakaavaa ja muistuttamalla kaupungin olevan myös satamapaikka.

Intini täyttää ruutuja muutenkin persoonallisesti. Usein olen pysähtynyt myös pöydillä oleviin esineisiin, veistoksiin tai seinillä oleviin tauluihin. Aasi mikä aasi -tarinassa keskeiseen osaan nousee Kaspar von Kanvasin maalaus Aasi ja auringonlasku.

Tarinan alkukuvassa (yllä) Kroisos Pennosen säiliön pihalla oleva patsas voisi vaikkapa Franquinin tuotantoa.

Lisään vielä loppuun luettelon Suomessa julkaistuista Intinin tarinoista:

Aku Ankan Taskukirja 146 (1992) s. 221 Paholaisen pata
Aku Ankan Taskukirja 156 (1993) s. 205 Urotöitä urakalla
Aku Ankan Taskukirja 166 (1994) s. 097 Aavikon juustoa
Aku Ankan Taskukirja 176 (1994) s. 120 Vauhtipallo
Aku Ankan Taskukirja 179 (1995) s. 103 Aateluus kilvoittaa
Aku Ankan Taskukirja 179 (1995) s. 178 Keksijäkomeetta
Aku Ankan Taskukirja 181 (1995) s. 152 Omituinen ostosreissu
Aku Ankan Taskukirja 197 (1996) s. 093 Kuningasajatus
Aku Ankan Taskukirja 197 (1996) s. 125 Maestron katse
Aku Ankan Taskukirja 200 (1996) s. 419 Punaisen huoneen arvoitus
Aku Ankan Taskukirja 205 (1997) s. 104 Reilu tasajako
Aku Ankan Taskukirja 212 (1997) s. 112 Sienet hukassa
Aku Ankan Taskukirja 216 (1998) s. 177 Tunarit asialla
Aku Ankan Taskukirja 232 (1999) s. 181 Blondi karhusiskona
Aku Ankan Taskukirja 234 (1999) s. 129 Lannistumaton Leuka
Aku Ankan Taskukirja 238 (1999) s. 174 Kultasaari ja musta perjantai
Aku Ankan Taskukirja 257 (2001) s. 407 Bioputiikki
Aku Ankan Taskukirja 276 (2002) s. 178 Materiamuunnin
Aku Ankan Taskukirja 293 (2004) s. 159 Huokaajakärsäkäs (suspirator rostratus siberianus)
Aku Ankan Taskukirja 305 (2005) s. 005 Temppuileva hattu
Aku Ankan Taskukirja 330 (2007) s. 074 Noiduttu matkapuhelin
Aku Ankan Taskukirja 340 (2008) s. 228 Aasi mikä aasi
Roope-setä 1991/05 (1991) Rämäkkää rokkia
Roope-setä 1991/12 (1991) Mukavaa elämää
Roope-setä 1992/10 (1992) Taikaviitta ja itsepäinen kamreeri
Roope-setä 1994/11 (1994) Ankkalinnan lihaskimppu
Roope-setä 1995/06 (1995) Vakoilija sopassa
Roope-setä 1996/11 (1996) Rahoja imevä hirviö
Roope-setä 1998/12 (1998) Draamallinen jymäys
Roope-setä 1999/08 (1999) Aku Ankka supervalmennuksessa
Roope-setä 1999/11 (1999) Väärä kurssi
Roope-setä 2000/06 (2000) Kärhämöintiä avaruudessa
Roope-setä 2003/04 (2003)
Roope-setä 2003/05 (2003) Jäinen keksintö
Roope-setä 2003/06 (2003) Miljardivakuutus
Roope-setä 2003/12 (2003) ja maatila savannilla
Roope-setä 2004/02 (2004) Jalkapallohuumaa
Roope-setä 2004/12 (2004) Juhlan keskipiste
Roope-setä 2004/12 (2004) Uskomaton uudenvuodenaatto
Roope-setä 2006/04 (2006) Eväät levällään
Roope-setä 2008/04 (2008) Maalari ja mestari

(Luettelo INDUCKS -tietokannan mukaan)

Vuosi blogistaniassa

Tänään tulee tasan vuosi, kun aloitin blogin pitämisen. Ensimmäinen kirjoitus käsitteli punaisella lipulla juhlintaa, miten kentälle osoitettiin että ministerisosialidemokratiallakin oli puolensa. Mitäpä sitä enempää kertaamaan, onhan teksti tallessa ja luettavissa.

Tämä kulunut vuosi on ollut mennyt porvariministerien tempauksia seuraten, en osaa sanoa tuollaistako heidän kenttänsä haluaa.

Ministerien lisäksi nuhteettomuus- ja rehellisyysvaatimukset ovat laajentuneet koskemaan ainakin korkeinta valtion ja kuntien virkamiehistöä. Verojohtajalla ei saa olla seksielämää (ainakaan työpaikalla), tutkimusjohtaja ei saa humaltua juomisistaan (ainakaan työpaikalla) ja merenkulkujohtaja ei saa ojentaa talossa työskenteleviä töykeästi (ainakaan työpaikalla).

Heikki Ylikangas kirjoitti Suomen historian käännekohtien (tai kännikohtien, kuten historianopiskelijoiden erinomainen huumorintaju nimen väänsi, 'ne kerrat kun Suomen kansalla oli aihetta olla yhdessä kännissä'. Virallisestihan teoksen nimi kuuluu Käännekohdat Suomen historiassa, 1986) jossakin varhaisessa painoksessa, että Veikko Vennamon aloittama populistinen rötösherrajahti ei ole Suomessa muuntunut korkeamman moraalin vaatimukseksi. Ei ollut vielä 1980-luvulla tai 1990-luvullakaan muuttunut.

Nyt on.

Se varmaan Suomen historian solmukohdissa (2007) on todettu. Ensimmäisiä johtajauhrejahan oli Soneran Pekka Vennamo, jonka sijoitusyhtiön Soneran osakeostot johtivat erottamiseen. Vennamoiden suvun sijoitustoimintaa varten perustetulla osakeyhtiöllä on muuten rehellisin nimi, mikä sijoitusyhtiöllä voi olla: Sijoitus Oy.

En vielä vuodessa ole kovin sosiaaliseksi blogistanian jäseneksi oppinut. Tuskin koskaan opinkaan. Alkuun en antanut kommentointimahdollisuuttakaan, en seurannut kävijämääriä tai saati sitten muuten seurannut kävijävirtaa.

Syksyllä aloitin päivittäisen kirjoittamisen ja sivujen näyttömäärää joskus katselemaan. Helmikuun puolivälissä kiinnostuin millaisia ovat kävijät ja heidän mielenkiinnon kohteet.

Ehkä opinkin.

Jotkin tänne kirjoittamani ovat olleet pohjana toisaalle kirjoittamaani ja joskus olen muualle kirjoittamani päivän tekstiksi laittanut. Jälkimmäistä vaihtoehtoa olen käyttänyt ankarissa krapulatilanteissa, jollainen huomenna saattaa oletettavasti olla.

Katsotaan nyt.

Hyvää vappua!

Varakkaat lisääntyivät enemmän

Kaikki varmasti muistamme, myös me nuoremmat, miten koulussa opetustauluin tai niiden kirjoihin painetuin kuvin muistutettiin sotien välisen ajan väestötieteestä. Niin sanottu roskaväki sikisi kuin rotat, toimihenkilöt kohtuullisesti ja varakkaat saivat vain vähän lapsia. Suomessa näitä ajatuksia levitti muun muassa Eino Jutikkala, joka sittemmin Kuolemalla on aina syynsä -teoksessa (1987) totesi niiden olevan vanhentuneita.

Silti edelleen ihan vakavalla naamalla esitetään, että köyhissä maissa köyhät hankkivat suuret perheet koska 'lapset ovat ainoa rikkaus'.

Suomessakin köyhien ja työttömien lisääntymistä on pidetty pahana, ainakin siitä päätellen, että pitkään äitiyspäiväraha on kaikille ollut 60 prosenttia tuloista. Köyhälle työttömälle siis 60 prosenttia alimmasta mahdollisesta työttömyyskorvauksesta.

Vapun jälkeen Turussa väittelee Jenni Pettay aiheenaan elinkiertopiirteiden vaihtelu esiteollisissa ihmispopulaatioissa (eli 1700- ja 1800-lukujen suomalaisissa). Työ kuuluu ekologian alaan.

Evoluution (ja myös yksittäisten vanhempien) kannalta lapsilukua tärkeämpää on se, kuinka monta lasta saa lisääntymiskykyiseksi (aikuiseksi) kasvatettua. Pettayn laskemien lukujen perusteella tällöin vanha väestötieteellinen fakta kääntyy päälaelleen.

Säätyläiset ja talolliset saivat keskimäärin 4,3 lasta aikuisikään, keskiverrot kuten torpparit 3,5 ja köyhät saivat vain kaksi. Varallisuuden vaikutus näkyi vielä kolmannessa polvessa: varakkailla oli yli kaksinkertainen määrä lapsenlapsia köyhiin verrattuna.

Eläinten populaatioiden kehittymistä kuvaavat teoreemat pätivät siis ihmisilläkin. Hyvissä olosuhteissa saatiin enemmän aikuisia jälkeläisiä. Luonnonvalinta siis toimi, eikä siihen tarvittu 'rodunjalostusta'.

Mielenkiintoinen on myös ensisynnyttämisikä. Säätyläiset ja talolliset saivat ensimmäisen keskimäärin 25-vuotiaana, kun köyhien piikojen keskimääräinen ensisynnytysikä oli lähes 29 vuotta.

Nykyisin suomalaisten ensisynnyttäjien keski-ikä taitaa olla jo yli 29 vuotta. Tällainen luonnonvalinnan tuottama asetelma ei anna kuvaa siitä, että nyt ollaan 'varakkaampia' kuin koskaan.

Ehkä varallisuudessa ei olekaan kyse rahasta, vaan turvallisesta elinpiiristä ja turvatusta tulevaisuudesta, lajille hyvistä olosuhteista.