Eräänlaisia rukouksia -näyttely

Oulun pääkirjaston ala-aulan vitriineihin oli ilmaantunut Ville Rannan sarjakuvaoriginaalien näyttely. Se oli nimetty Rannalta tulossa olevan Eräänlaisia rukouksia kirjan (Huuda Huuda 2009) mukaan.

Näyttelyssä olevat originaalit on julkaistu Oulun ev.lut-seurakuntien nettisivuilla. Tuleva kirjakin perustuu pääosin niihin.

(katso myös kuvia teoksen julkaisutilaisuudesta)

Asuntolotjat

[Jukka Laajarinne haastoi esittelemään omia kuvakansioita, kysytty neljännen kuvakansion neljäs kuva sattui olemaan kännyllä napattu Kuopion Rauhanlahdessa juhannuksena 2007 poltettu lasten kokko. Tämä myös johdatuksena päivän tekstiin.]

Helsingin Kaisaniemen rantaan on suunniteltu paikkoja asuntolaivoille. Hanke taisi kaatua kalleuteensa ja pröystäilevyyteensä ainakin muutamien vuosien ajaksi, rannan olosuhteet olisi pitänyt Monacoa vastaaviksi muuttaa. Asuntolaivat ja kulkurielämä ovat kiehtova yhdistelmä, mutta laivoissa oikeasti asuneiden, rahtia kuljettaneiden perheiden elämä Keski-Euroopan pitkillä joki- ja kanavareitteillä ei liene niin ruusuista ollut.

Kun ensimmäisen kerran kuulin Kaisaniemen rannan suunnitelmista mietin onko laivassa asumisella Suomessa minkäänlaisia perinteitä. Erilaisia uitto- ja rahtikuljetusreittejä Suomessakin on ja on ollut, mutta harvoin noille kesäisille työreissuille koko perhettä mukaan otettiin. Uittoväkikin yöpyi pääasiassa maissa.

Suomen modernisoituessa maanomistajan valta kasvoi, enää metsäyhtiöt eivät niin helposti vastuu- ja koskipaikkoihin voineet rakentaa, eikä kehittyvän teknologian ja kasvavien tehokkuusvaatimusten myötä kannattanutkaan.

Metsäyhtiöt alkoivat rakennuttaa uittoa varten asuntolotjia tukkilaisten liikkuviksi majapaikoiksi. Näistä on kirjoittanut muun muassa Ulla Vartiainen Laiva -lehdessä (2/2005). Näissä asuntoproomuissa majoittuivat myöhemmin myös metsurit.


Enso-Gutzeit nimesi asuntolotjansa muun muassa iskelmien naisten mukaan, pienemmät yksi- ja suuremmat kaksiosaisin nimin. Oli Eulalia, Natalia, Ottilia, Paulina, Rosalia ja Susanna. Isompia olivat Kaunis Veera, Koitereen Helmi, Möhkön Manta, Suhmuran Santra, Saariston Sirkka ja kaikkein suurimpana tietenkin Iso-Iita.

Samassa lehdessä Raimo A. Wirrankoski kertoi, että Kuopion Rauhanlahdessa oli rannassa purkua ja poiskuljetusta odottamassa Savonmuan Hilima (ex-Koitereen Helmi, alk. Möhkön Manta). Alkuperäisen käytön jälkeen alus oli ollut ravintolalaivana ja viimeisen palveluksensa se oli tehnyt Rauhanlahdessa lasten merirosvoseikkailulaivana.

Wirrankoski toivoi jonkun pelastavan tuon kappaleen laivahistoriaa hävittämiseltä, mutta en tiedä miten on käynyt. Tuolloin juhannuksena 2007 yritin katsella rantoja näkyisikö Hilimaa vielä -- ei katsekontaktia saatu.

Jos joskus Kuopiossa uudesta saaristokaupunginosasta huolimatta alkavat rannat tuntua ahtailta, niin jonkin uuden sillan kupeeseen voisi kaavoittaa laiturinpätkän asuntolotja-asumista varten. Suhteellisen tilavia nämä, neliöitä 80-100 asuintiloiksi löytyy.

Ja miksei näitä sisävetisia aluksia Kaisaniemenrantaankin voisi asunnoiksi tuoda. Suomalainen suunnittelu sopisi paikkaan ilman suurempia muutoksia: asuntolotjien syväys on ainoastaan 1,2 metriä (luonnonrannathan Suomessa ovat usein liettyneitä) ja mastottomina Pitkänsillan alikin mahtuisivat. Samalla tulisi kappale suomalaista historiaa uuteen käyttöön pelastettua.


(piirroskuvassa Möhkön Mantan ja Koitereen Helmen rakennuspiirustukset, molemmat tehtiin samoilla 1955/6. Koitereen Helmi on nykyisin maille nostettuna savottakahvilana Möhkön Manta -nimisenä Ilomantsin Möhkössä. Avoinna seuraavan kerran vappuna 2009)

Viihderakentaja Sukari

Pieksämäkeläinen Jaakko Savola lanseeraa eiliseen Kalevaan (3.2.) kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessaan uuden sanan: viihderakentaja.

Savola kirjoittaa liikemies Toivo Sukarin Pieksämäen ja Kiimingin Ideapark -hankkeista. Tittelikseen kirjoituksessa Savola on laitannut 'Sukariin uskomaton', joka kertonee hänen kantansa hankkeisiin.

Savola johtaa uuden tittelin markkinoinnista. Sukarihan ei rakennuta vain liiketiloja, vaan liike- ja viihdetiloja.

Tarkkaan ottaen Sukarin tittelin kuuluisi olla viihderakennuttaja, mutta se ei osoita samoin kuin viihderakentaja. Viihderakennuttaja rakennuttaa kuin omaksi viihteekseen, hieman kuin Baijerin Ludvig II, jonka hankkeita on muun muassa Tekno-Kekko esitellyt. Baijeriin nousi lukuisa joukko hienoja ja suuria linnoja, kuuluisimpana Neuschwanstein, Disneyn Prinsessa Ruususen linnan esikuva.

Ludvigin viihderakennuttaminen ja hänen seuraajiensa omaksuma samantapainen hallintotapa johtivat lopulta siihen, että müncheniläiset työläiset julistivat Baijerin kommunistiseksi neuvostotasavallaksi.

Onhan näissä uusissa ideaparkeissa täkyjä hippienkin kannatuksen saamiseksi. Pieksämäen Ideaparkissa voisi käydä paikallisjunalla ja Kiimingin olisi valmistuessaan maailman suurin puurakennus (sisätilat 11 hehtaaria).

Olisi siinä selittämistä 1970-luvun alun jääliläiselle pienviljelijälle, joka harkitsee peltojensa paketoimista. Että vajaan 40 vuoden päästä tulee mies, joka rakennuttaa kauppahallin, johon hänen peltojensa lisäksi mahtuu myös kaikki metsät, joutomaat ja suot. Ja naapurin pientareet ja metsän reunat kanssa.

Korkeakosken ruukki ja Fredrik Paldanius

Evert Laineen kolmiosainen Suomen vuoritoimi on niitä teoksia, joiden arvo on säilynyt siihen sisällytetyn yksityiskohtaisen tiedon ansiosta. Pitkälti tiedot löytyisivät Senaatin talousosaston arkistostakin, mutta helpommin ja kootusti ne ovat läsnä tässä. Johtopäätöksiin ja lopputulemiin saa suhtautua varauksellisemmin.

Joskus muinoin kopioin yksittäisiä tuotantolaitoksia käsittelevästä osasta Korkeakosken ruukkia käsittelevät kolme sivua, ajattelin, että oliko Suomen korkeimman vesiputouksen yhteydessä ollut ruukkikin. Ei ollut, se selvisi Laineen tekstistäkin, jonka tulin lukeneeksi vasta kopioinnin jälkeen.

Sittemmin olen oppinut tavoille. Ensin luetaan, sitten kopioidaan, jos ei käsin jakseta kirjoittaa.

Kopiot eivät irrallisina löytäneet sopivaa paikkaa, ja kuljeskelivat pöydältä toiselle pölyttymässä aikansa. Korkeakosken ruukin perustajan Fredrik Paldani(ukse)n nimi tarttui mieleen, tuon onnettoman, joka Laineen kuvauksen mukaan ei verovapaudesta ja valtion tuhannen hopearuplan lainasta huolimatta saanut toimivaa laitosta Pielaveden Laukkalan kylän Koivujoen varteen aikaiseksi. (Korkein vesiputous on Tuovilanlahden kylässä, nykyistä Maaningan kuntaa)

Saimaan kanavasta vuonna 1858 kuljetettuja tavaroita laiva- ja lotjalasteitta yksitellen läpikäydessäni törmäsin tuohon samaan nimeen. Ruukinkirjurina Juankosken ruukilla oli Fredrik Paldanius, kauniilla käsialalla kirjoittava mies. Samassa paikassa kuin ennen Korkeakosken perustamista.

Tuskin aivan tumpelo kuitenkaan, vaikka ei omaa ruukkiaan saanut hallussaan pidettyä.

Luvan Korkeakosken ruukille Fredrik Paldan(ius) sai joulukuussa 1839. Lainan valtiolta hän sai 1842, tätä ennen Paldanius oli poikansa August Paldaniuksen kanssa ostanut kolmanneksen Laukkalan talosta n:o 1, Koivujärven länsirantaa ja ruukin paikan.

Mailla sijainnut Koivujoen lampi tunnetaan nykyisin Ruukinlampena.

Jo ennen lainan saamista oli rakennettu myös harkkohytti ja sen ympärille hyttirakennus. Vasarapaja oli samassa rakennuksessa. Lisäksi aikaan oli saatu pari asuinrakennusta ja mylly.

Evert Laineen peräti negatiivinen kuva Paldaniusten raudan tuotantolaitoksesta perustuu vuonna 1854 tehtyyn tarkastukseen. Tuolloin ruukin omistus oli jo siirtynyt oululaisille Fellmaneille.

Valtion antama verovapaus ruukille oli päättymässä vuonna 1859. Oli siis Fellmanien etu esittää edeltäjien toimet mahdollisimman huonossa valossa.

Paldaniuksen menettivät ruukin ja maat 1852 kun eivät kyenneet maksamaan valtiolta saamaansa velkaa takaisin. Kolmien eri käsien kautta ruukki päätyi Fellmaneille, he maksoivat paikasta 4100 hopearuplaa.

Tarkastuksessa 1854 Fellmanit kertoivat joutuneensa rakentamaan hytin ja vasarat kokonaan uusiksi. Tästä kaikesta huolimatta jo ostovuonna oli saatu tuotanto käyntiin. Muutoinkin paikka oli vallan mahdoton tuottaa rautaa, järvimalmia piti tuoda kaukaa Nilakalta, kolmen peninkulman päästä, joista kevyessä kahden tonnin venelastissa 28 virstaa sujui yhdellä välilastaamisella Säviällä, mutta matkan kaksi viimeistä virstaa Koivujoen suulta oli mahdottomia koskia, jopa yksi myllypatokin, että jäitä ja rekikelejä piti odotella ennen kuin sulatettavan ja taottavan Korkeakoskelle harkkohyttiin ja vasaran alle sai. Lisäksi venemiehille piti maksaa palkkaa ja talvella neljän kuukauden ajan Koivujoen veden virtaus oli perin vähäistä.

Vaikka olosuhteet Fellmanien mukaan olivat näinkin mahdottomat, valtio ei myöntynyt verovapausvuosien pidentämiseen. Kohtuullinen senaatti kuitenkin oli, Korkeakosken ruukille määrättiin lopulta yhden prosentin vero tuotetusta kanki- ja aineraudasta.

Ruukki toimi vuoteen 1872, jolloin se paloi lopullisesti. Kankirautapaja oli jo kerran neljä vuotta aiemmin kärähtänyt. Kymmenen vuotta myöhemmin 1882 se myytiin Paul Wahl & Co:lle, mutta toimintaa ei aloitettu koskaan uudestaan.

Pelkkien lähteiden siteeraaminen ja aukikirjoittaminen ei oikein tuota lukijan kannalta tyydyttävää tulosta. Vasta toisaalta saatu vinkki sai ymmärtämään vuoden 1854 raportin tarkoitushakuisuuden.

Marttaliiton kirjasia

Mediassa on siis nykyisin mediaseksikästä esitellä kaikenlaisia köyhäilyohjeita. Suvun isoäitien kätköistä eräs kesä löytyi Marttaliiton oppaita tarkan markan elämään vuodelta 1934. En tiedä oliko oppailla mitään tekemistä tuolloin vielä vallinneen talouspulan kanssa, joka tapauksessa naisten asiaa ajanut liitto aloitti tuona vuonna Marttaliiton kirjasia -julkaisusarjan.

Kaksi ensimmäistä osaa olivat talousopettaja Anni Sirkan toimittamia. Ensimmäinen käsitteli raakaravintoa, eli juuriksista, vihanneksista ja marjoista kypsentämättä helposti ja aikaa säästäen valmistettavia ruokia, salaatteja, soseita ja hillokkeita.

Toisessa osassa opastetaan teurasjätteiden tarkkaan hyödyntämiseen erilaisin muhennos-, laatikko- ja makkaraohjein. Lisäksi opastetaan teurastamaan oikein, että hukkapaloja syntyisi mahdollisimman vähän.

Teurasjäte- ja teurastusohjeista ei ehkä nykykokkaajille suurta hyötyä liene ("teurastus on aloitettava aamulla varhain" ja "toisten eläinten näkemättä"), mutta salaatti- ja raasteohjeista enemmänkin, joskin ne suurimmalta osin ovat vain vinkkejä erilajien sekoittamisesta keskenään. Sokerivedellä voidaan raasteiden makua parantaa, jos kovin kuivakalta muutoin tuntuu.

Hillokkeiden ohjeista siteerattakoon seuraava:

Kurpitsa-hedelmähilloke

Kurpitsansuikaleita
omenasuikaleita
päärynäsuikaleita
appelsiininpaloja
banaaniviipaleita

Kerroksittain sokerin kanssa jälkiruokamaljaan

Tämä ohje lienee rouva Alli Simolan, ainakin teoksen kannessa osan ohjeista kerrotaan olevan hänen. Simolalta julkaistiin 1934-1941 kuusi eri nimekettä, raakaravinto-oppaat vuosina 1934 ja 1935.

Molemmissa oppaissa julkaistiin myös mainoksia, sekä OTK:n ja SOK:n. Mainostipa vastaperustettu valtiomonopoli Oy Alkoholiliike Ab myös (Rajamäen etikkaa). Vanhoissa mainoksissa on joskus tahatonta huumoria, kuten tässä:


Marttaliiton kirjasia julkaistiin kansallisbibliografian mukaan ainakin 24 kappaletta (luultavasti 25, tuskin 12. osa on jäänyt julkaisematta?). Vuonna 1934 kahden ruokaohjekirjasen katsottiin riittävän, seuraavat kolme osaa olivat vuoropuheluja, pienoisnäytelmiä seuraintaloilla esitettäviksi -- tämäkin tärkeä valistuksen muoto aikana ennen televisiota. Näitä ja myöhempiä en ole nähnyt. Nimet kertovat muun muassa perheen sisäisestä työnjaosta.

Ruokaohjeisiin palattiin oikeastaan vasta vuonna 1938. Vuonna 1940 julkaistu Pula-ajan ruokaohjeita yli peräti kuuteen painokseen. Uusia nimekkeitä ei vuoden 1941 jälkeen tullut. Uusintapainoksia otettiin tarpeen mukaan, Yhdistysoppaasta vielä 1950-luvun puolella.

Marttaliiton kirjasia:

1. Raaka-ravinnosta : 74 valmistusohjetta / Anni Sirkka ; osa ohjeista Alli Simolan. 1934
2. Teurastus ja teurastusjätteiden käyttö : 40 valmistusohjetta / Anni Sirkka. 1934
3. Vuoropuheluja ; Rahastonhoitajan vastoinkäymiset : (1-näyt. huvinäytelmä) / kirj. Karin Ekman. Puoli voimaa Leenoilla : (vuoropuhelu) / kirj. O. Ojamaa. 1934
4. Vuoropuheluja ; Kunnia-asia : (1-näytöksinen lastennäytelmä / kirj. Annikki Piukka. Työnjako perheissä / kirj. I. Salmela. 1934
5. Vuoropuheluja ; Vierailuhetki Mäkelän pirtissä / kirj. Marjatta. Emäntien taakka lisääntyy : vuoropuhelu / kirj. O. Ojamaa. 1934
6. Yhdistysopas / toim. Irja Calamnius. 1934, 2. p. 1934
7. 100 kilpailua kotitaloudessa. 1935
8. Avomaan kylvökukat arvoonsa / Hertta Linkola ja Esteri Virta. 1935
9. Kun Martta perustaa puutarhan / Toivo Kalervo. 1935
10. Joka kodin raparperikirja. 1935, 2. p. 1936
11. Järkiperäinen pyykinpesu / E. H. Sipinen. 1936

13. Vuoropuhelu : odottamattomia vieraita / Hilja Lahti. 1936
14. Omaisteni viimeinen leposija / Anni Kirjalainen. 1937, 2. p.
15. Arkiruokaohjeita / Eini Ryynänen. 1938
16. Omaisteni viimeinen leposija / Anni Kirjalainen. 2. p. 1938
17. Yhdistysopas / Irja Kalajoki. 3. uusittu p. 1938, 4. uusittu p. 1950
18. Äidin kesäloma : hupailu 4 kuvaelmassa / Auni Nuolivaara. 1939
19. Joka kodin perunakirja / Maire Pohjanlehto. 1939
20. Arkiruokaohjeita / Eini Ryynänen. 1939
21. Eväskirjanen / Eini Ryynänen. 1939
22. Pula-ajan ruokaohjeita / Saimi Latonen. 1940, 2. p. 1941, 3. p. 1941, 4. p. 1943, 5. p. 1943, 6. p. 1946
23. Miten pesen ja puhdistan? Ella Kitunen, Helmi Liimatainen ja Kirsti Hirvensalo. 1941, 2. p. 1943
24. Mitä nyt ruoaksi? 1941
25. Miten parsin ja paikkaan? Irja Teerisuo [et al.]. 1941, 2. p. 1941, 3.p. 1943, 4. p. 1944