Suomalaiset puustavit

Uudessa Kirjatyössä (3/2009), vuonna 1893 Gutenberg -nimellä ilmestymään alkaneessa kirjatyöntekijöiden ammattiliiton (nyk. Viestintäalan ammattiliitto) lehdessä Jyrki Pietilä tekee katsauksen suomalaisen typografian historiaan.

Nykyisin Historiallista sanomalehtiarkistoa selailevat saattavat kiroilla 1800-luvulla laajasti käytettyä fraktuuraa, mutta jos kansa aikanaan olisi saanut päättää, niin siitä ei olisi koskaan luovuttu.

Fraktuura oli "suomalainen pokstaavi", sillä oli painettu Raamatut, virsikirjat, postillat ja almanakat. Herraskaiset tekstit, kuten Turun väitöskirjat sen sijaan oli jo pitkään antiikvalla painetut.

Yhteen varhaiseen kirjoitukseen fraktuuran puolesta äityi Taneli Europaeus Suomettaren numerossa 42/1849 (19.10.1849). Pontimena kirjoitukseen oli samana vuonna otettu toinen painos Kalevalasta. Ensimmäinen painos oli tehty kansan puustaveilla, näin korostaen teoksen kansalle tarkoitettua luonnetta.

Toinen painos oli "latinalaisilla". "Mistäs syystä latinan puustavit kauniimpia olisivat kuin tavalliset Suomen puustavit?" tivaa Europaeus jo otsikossa. Saksastahan fraktuura oli tullut, mutta Europaeus perusteli sen 'suomalaisuutta' pitkällä käytöllä. Ainakin kaksi sataa kappaletta olisi enemmän kaupaksi mennyt, jos fraktuuralla uusi Kalevala olisi painettu, arvioi Europaeus.

Typografiakeskustelu heräsi. Suomettaressa palattiin aiheeseen 1851 laajassa melkein parin sivun koostejutussa (n:o 30, 29.7.1851). Siinä enemmistö näyttäisi olleen latinalaisten kirjainten puolella.

Hitaasti muuttuvat kuitenkin opitut tavat. Antiikvan läpimurto lehdistössä tapahtui vasta 1892 Hufvudstadsbladetin siirryttyä siihen. Ammattillisella puolella muutokseen oltiin tyytyväisiä, sopimusten mukaan antiikvan latomisesta piti maksaa 12,5 prosenttia enemmän palkkaa kuin fraktuuran.

Muutosten sujuvaan toteuttamiseen auttaa raha. Eikä siitä välttämättä tule maailman tappiin kestävä ylimääräinen kulu. Antiikvalisää maksettiin vuoteen 1906.


* Jyrki Pietilä. Typografian historia on myös kiintoisaa kulttuurihistoriaa. Kirjatyö 3/2009.

Rikkautta vai rakkautta?

Illalla Sub esitti ranskalaisen romanttisen komedian Hinnasta viis (Hors de prix, 2006). Pierre Salvadorin ohjaama tarina oli kaikinpuolin tyylikäs ja hillitty, vuoropuhelujen toistot äityivät loppua kohden hienostuneen hillittömiin mittoihin.

Väsymyksestä kärsivä baarimikko Jean (Gad Elmaleh) poikkeaa hienostohotellin tarkoista protokollista, ja siten rikkaisiin naimisiin pyrkivät Irène (Audrey Tautou) erehtyy pitämään häntä sikarikkaana. Todellisuus paljastuu aikanaan, ja katteetonta luottokorttia vinguttanutta Jeania varten on poliisit kutsunnassa, kun äveriäs leskirouva pelastaa. Sopivia palveluksia vastaan tietenkin.

Tarina etenee sopivalla tahdilla ja Irènellekin opetuksia antaen onnelliseen loppuunsa.

Hinnasta viis on kuin nykyaikaistettu versio klassisesta amerikkalaisesta Blake Edwardsin Aamiainen Tiffanylla (Breakfast at Tiffany's, 1961) -elokuvasta.

1960-luvun alussa amerikkalainen elokuva oli viranomaisten tahdosta tuotantoyhtiöiden tiukassa omavalvonnassa. Muun kuin rakkauden esittäminen läheisyyden motiivina oli kerta kaikkiaan kielletty, Holly Golightly (Audrey Hepburn) saatettiin kuvata rikkaiden miesten seuralaisena, mutta Paul Varjak (George Peppard) gigolona? Ei sentään.

Pieniä, melkein huomaamattomia vihjeitä saatettiin kuitenkin jättää. Muun muassa Peter von Bagh on monisanaisesti selittänyt mitä Varjakin yöpöydälle jätetty raha tosiasiassa merkitsi.

Molemmat Audreyt syötävän ihastuttavia. Kuten Hinnasta viis -elokuvassa useasti sanailtiin:

- Tahtoisin...

- Tahtoisin...



* Hors de prix -kotisivut

Sotia, jotka jäävät voittamatta

Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain varapresidentti Biden on uutisten mukaan vahvistanut, että sotaa Afganistanissa ei olla voittamassa. Suurvallat ovat sotineet maassa jo pitkään, 1970-luvulta lähtien. Toinen pitkällinen, samoihin seutuihin liitetty huumeiden vastainen sota (War on Drugs) ollaan The Economistin arvioiden mukaan myös häviämässä.

Joskus 1980-luvulla Erkki Tuomioja oli Ajankohtaisessa kakkosessa muistaakseni Risto Arkimiehen haastateltavana tuolloin kovasti pinnalla olleen huumeongelman vuoksi. Toimittaja tiedusteli Tuomiojalta, mitä pitäisi tehdä jos huumeiden myyntiä ja käyttöä ei enää pystyttäisi valvomaan.

Tuomioja vastasi, että huumeiden myynti pitäisi tällaisessa tilanteessa ottaa valtion valvontaan ja monopoliksi, ja perustaa Alkon kaltainen valtionyhtiö hoitamaan kauppaa ja valistusta.

Moni kannabiksen laillistamista kannattava ehti jo ajatella saaneensa Tuomiojasta esitaistelijan, mutta toimittaja esitti jatkokysymyksen.

"Onko mielestänne Suomi tällaisessa tilanteessa?"

"Ei."

Tuomioja ei tuolloin nähnyt tarvetta lainsäädännön muutoksiin.

Mutta nyt The Economist julistaa huumekieltojen epäonnistuneen ja laillistaminen olisi vähiten huono vaihtoehto.

Terroristiryhmiltä ja rosvoparoneilta loppuisivat nopeasti rahat taistella Yhdysvaltoja ja muita länsimaita vastaan, jos huumekauppa olisi toisissa käsissä.


Reilu pari vuotta sitten Kalevassa (10.10.2006) kirjoitti Markku Kuisma samansisältöisesti (kyllä, poliittisen taloushistorian asiantuntija, Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori) otsikolla "Epäonnistumaan tuomittu sota":

kallis huumesota on taistelua tuulimyllyjä vastaan, sillä vain huumeiden vapauttaminen ja niiden kohtuuhintainen, valvottu myynti - samantapaisesti kuin toisen surkeutta synnyttävän vitsauksen alkoholin tapauksessa - romahduttaisivat markkinat rikosliigoilta. Samalla useimmat huumekaupan liitännäisilmiöt, kuten ryöstöt, prostituutio ja taudit, tulisivat vähenemään.

Sota huumeita vastaan on (myös) hirvittävän kallis (40 miljardia dollaria vuodessa) ja voitoiltaan olematon. Kysyntä ei ole laantunut lainkaan, päinvastoin.

Kuisma pitää ajatusta huumeiden vapauttamisesta häkellyttävänä. Mutta jos kolmannen maailman valtioita, yhteiskuntia, yrityksiä ja viljelijöitä halutaan auttaa pois "poliittisten ääriliikkeiden väkivaltaisesta kuristusotteesta", niin laillistaminen on vähiten huono vaihtoehto.

Laillistamisen myötä tavallisella afgaanillakin saattaisi olla syitä/mahdollisuuksia tukea talibanien sijaan joitakuita muita maansa johtoon. Ja silloinhan Afganistanian sota ei välttämättä tappioksi Yhdysvaltain tilastoihin päädy.


* How to stop the drug wars. The Economist 5.3.2009
* Tm2: Huumeet on pahasta.
Lisäys 19:12
* EU: Kannabistuotteista on tullut osa arkipäivää. HS 11.3.2009 18:25 (STT)

Herschelin renkaat

Yksi vaikeimpia koskaan tenttimiäni kirjoja on ollut Gerholmin ja Magnussonin Ajatus, aate ja yhteiskunta (WSOY 1972). Aate- ja oppihistorian pikkujättiläinen (754 s.) oli tutkintovaatimuksissa yleisopintolukemistona, siis sellaisena yleissivistäviä perustietoja tarjoavana oppaana.

Aloitin lukemisen tietenkin liian myöhään ja tentin vastaisena yönä iski epätoivo. Herrat kertoivat 1700-luvun lopun astronomisista löydöistä ja muun muassa sellaisten planeettojen kuin Ceres, Pallas ja Herschel löytämisestä.

Yleissivistäviä perustietoja olin mielestäni kertaamassa, ja en edes tuntenut kaikkia planeettoja. Mitä kansa- ja peruskoulu olivatkaan minulta salanneet? (elimme 1980-luvua, eikä yöllisiä lisätietojen etsimismahdollisuuksia ollut)

Pääsin tentistä läpi vasta toisella yrittämällä.

Sittemmin on paljastunut, että Herschel on tutummasti Uranus. Sen löysi William Herschel (1738-1822), aluksi planeettaa kutsuttiin löytäjänsä mukaan ennen kuin planeettajärjestelmän nimikäytännön mukainen vahvistettiin.

Ceres ja Pallas olivat toisten löytöjä, mutta Herschel määritteli niiden tulevan aseman määrittävän nimen: asteroidi (kr. aster "tähti" + -eidos "muoto, malli"). Pluton arvonalennuksen yhteydessä ainakin Ceres pääsi kääpiöplaneetan asemaan.

William Herschelillä on käytössään silloisen maailman suurin kaukoputki. Teknisenä saavutuksena se noteerataan edelleenkin.

Oppihistoriallisesti William Herschel on nykyisin useimmin esillä siskonsa Caroline Herschelin (1750-1848) rinnalla. Caroline Herschel työskenteli veljensä assistenttina ja mielenkiintoa on herättänyt kumpi mitäkin löysi. Ainakin komeettojen parissa Caroline Herschel oli veljeään etevämpi.

Tämä kirjoitus sai innoituksen siitä, että tänään 1977 amerikkalainen tähtitieteilijäryhmä löysi Uranuksen renkaat. Tosin oppihistoria tietää Herschelien kirjanneen niiden olemassaolon jo 1789, mutta koska pariin vuosisataan kukaan ei renkaista ole mitään maininnut, niin löytö on annettu uudislöytäjien nimiin.


***

Venuksen kuun uudislöytäjää odotellessa suosittelen lukemistoksi: Tekno-Kekon mielekäs maailmanhistoria: 1761 Venuksen kuu

Halpa ja säänkestävä paperitalo

Tekniikka & talous kertoi eilen, että kukaan ei ole niin viisas kuin insinööri, paitsi diplomi-insinööri. Saksalainen DI Gerd Niemöller on kehittänyt (jäte)paperista, kartongista ja hartsista uuden rakennuslevyn. Kennomaisen rakenteen ansiosta levy on kevyttä, hyvin lämpöä eristävää ja edullistakin.

Arkkitehti ja Weimarin Bauhaus-yliopiston professori Dirk Donath on suunnitellut levystä 36 neliön suuruisen talon, joka kootaan kahdesta osasta. Talo on suunniteltu erityisesti katastrofialueiden tilapäisasumista varten, kaikkiaan talo painaa vain 800 kiloa ja on siten helppo siirtää ja koota.

Aikaisempiin hätämajoitusrakenteisiin verrattuna Universal World Houseksi nimetty talo on halpa, vain neljäntuhannen euron hintainen. Lisäksi Universal World House voi hätätilan jälkeen palvella normaalina asumuksena, sen rakenteelliseksi käyttöiäksi on arvioitu viitisenkymmentä vuotta.

Donath on suunnitellut valmiiksi erilaisia variaatioita, jotta sijaa tarvitsevia ihmisiä voidaan majoittaa rakennuksiin tarpeen mukaan.

Uutisten mukaan ensimmäinen 2400 talon erä on jo matkalla Nigeriaan.

Uusi levy tuo mieleen vajaat sata vuotta sitten keksityn kuitulevyn. Sekin oli jätemateriaaleista tehtyä, kevyttä ja helppoa muokata. Karhulasta vietiin 1930-luvulla joltinenkin määrä levyjä Afrikkaan, mutta ongelmaksi muodostuivat hyönteiset. Termiiteille kuitulevy maistui.

Karhulassa vastalääkkeeksi keksittiin hyönteismyrkyllä kyllästetty Termitox, mutta sellaisesta valmistetussa talossa ei kannattane asua.

Lehtijutussa arvellaan, että Universal World Houselle saattaisi löytyä markkinoita Euroopastakin yksinkertaisena, halpana kesämökkinä. Samaa on arveltu maailmallakin, mutta lukijat ovat kommenteissaan heti kyselleet sähköasennusten ja lämmitysmahdollisuuksien perään. Ne eivät kuulune neljäntuhannen euron perushintaan.

Euroopassa enemmän kiinnostusta herättäneenkin itse rakennuslevy. Kevyitä, hyvin lämpöä eristäviä ja kestäviä materiaaleja ei ole koskaan liikaa markkinoilla tarjolla.


* Raili Seppänen, Asuttava ja säänkestävä paperitalo 4 000 eurolla. Tekniika & Talous 8.3.2009
* 'Universal World House' als Demonstration der Innovationsfähigkeit zum Bauhaus-Jubiläum. Lehdistötiedote 26.1.2009
* The Wall paper house offers cheap dry home for poor and displaced. The Times
17.1.2009
* Katso myös Kesämökki työmaakontista?

(kuvat Dirk Donathin)