Tieto tunaroi taas vaalit

Epäonnistuneen kunnallisvaalien sähköisen äänestyksen kokeilun laitteisto- ja ohjelmistotoimittaja TietoEnator on taas tyrinyt yhdet vaalit. Osuuskunta Tradeka tilasi edustajistovaaliensa palvelut kunnallisvaalien jälkeen Tiedoksi nimensä lyhentäneeltä toimittajalta.

Tiedon Vaalipalvelu pyöristeli ääntenlaskutuloksia niin, että tulosseuranta vääristyi. Ohjelma oli esimerkiksi laskenut puolueiden yhteenlasketuksi äänimääräksi yli 101 prosenttia. Lisäksi Tradekasta kerrottiin tietoja syötetyn väärin.

Tradekasta kuitenkin vakuutetaan, että edustajisto saatiin lopulta valittua oikein. Äänimäärät ja paikkajako ovat olleet kohdallaan. Äänestäjien onneksi äänet annettiin perinteisin lipuin, jotka postitse toimitettiin laskijoille.

Kaikkiaan vaaleissa annettiin noin 115 000 ääntä äänestysprosentin ollessa 39,5. SDP:n oikea ääniosuus oli 55,7 prosenttia, vasemmistoliiton 34,4, SKP:n 5,9 ja keskustan 2,6 prosenttia. Edustajistossa SDP:llä on jatkossa 67 edustajaa, vasemmistoliitolla 39, SKP:llä 3 ja keskustalla 1.

Tieto voinee kaksien huonosti hoidettujen vaalien jälkeen unohtaa tämän liiketoiminta-alueen. Tai Tiedon myyntijohtaja Joe Nivan myyntipuheiden on muututtava todella hurmaaviksi.

Tiedon tuotevalikoimiin kuuluvan täysin sähköinen Tieto Vaalipalvelu ei liene suositeltava vaihtoehto ainakaan näiden kahden referenssin perusteella.


* Tieto Vaalipalvelu: Vaalit vaivattomasti

Yleinen tunkio

Pitkäaikainen Jyväskylän yliopiston filosofian professori Reijo Wilenius julkaisi teoksia, joihin tenttiin lukija mielellään tarttui. Kirjat olivat pokkarikokoisia ja niiden sisältö oli tarkkaan harkittua, helposti omaksuttavaa. Snellman ja Steiner olivat Wileniukselle tärkeitä vaikuttajia ja lähtökohtia.

Teokset otsikkoja myöten asettivat tarkasteluun kaksi suurta ilmiötä kosketuspintoineen, mainittakoon vaikka Ihminen ja sivistys (1982), Filosofia ja politiikka (1967) ja Tietoisuus ja yhteiskunta (1972).

Tietoisuus ja yhteiskunta oli jatkoa Wileniuksen sosiaalifilosofiselle tarkastelulle, jonka hän oli aloittanut Filosofiassa ja politiikassa. Wilenius peräänkuuluttaa johdonmukaista yhteiskunta- ja ihmiskäsitystä yhteiskunnan rakentamisen pohjaksi.

Esipuheessa hän kertoo ajatusten olevan luonnosmaisia, mutta halunneensa antaa osansa meneillään oleviin keskusteluihin. Ja tarpeeseen inhimillinen näkökulma sosiaalityön kehittämisessä tulikin, ja tuli varsin hyvin kuulluksikin.

1970-luvulla keskeistä oli päästä eroon leimojen lyömisestä. Sosiaalitoimiston asiakkuus ei saanut viedä koko ihmisarvoa. Leimojen lyömistä lopulta kartettiin liiankin paljon, ainakin jos vertaa nykyisiin varhaisen puuttumisen ohjelmiin.

Yksi paha lyöntivirhe Wileniuksen Tietoisuuteen ja yhteiskuntaan on jäänyt. Sivulla 63 määritellään:

Sosiaalisten instituutioiden yleiseksi tunkioksi voidaan nyt luonnehtia yhteiskunnan jäsenten perustarpeiden tyydyttämisen turvaaminen.

Teoksen väliin ennen myyntiin toimittamista on lisätty lappu, jossa käyttäjää pyydetään korjaamaan "tekstin ymmärtämistä melko lailla estävä painovirhe". Siis ei yleiseksi tunkioksi, vaan yleiseksi funktioksi.

Yleisistä tunkioista puhuminen yhteiskunnassa on nyt varmaankin ajankohtaisempaa kuin 1970-luvulla. Wileniuksen määrittelemät instituutiot (1) talouselämä ja (2) valtiollinen elämä ovat vaalirahapaljastusten myötä osoittautuneet melkoiseksi tunkioksi, jota pöyhimällä aina löytyy jotakin uutta.

Tunkioksi tai vessanseinäksi on tätä uutta "teknosysteemiä", internetiäkin moitittu. Ehkä tuottajien sosiaalinen motivaatio on kehittymätöntä, kuten Wilenius arveli teollisen vallankumouksen aikana käyneen.

Lehtoniemen työväentalo

Varkauden Lehtoniemen työväentalo valmistui 1906 kolme vuotta aikaisemmin perustetun Lehtoniemen työväenyhdistyksen kokoontumistiloiksi. Koko Lehtoniemi on idyllinen 1900-luvun alkupuolen pientaloalue, joka on rakentunut ilman asemakaavaa alueella toimineen konepajan läheisyyteen.

Insinööri Albert Krank aloitti laivanrakentamisen paikalla 1888. Hänen firmansa meni konkurssiin 1901 ja uudeksi yrittäjäksi tuli Sorsakosken sahan ja ruukin omistaja Carolus Wrede. Vuonna 1928 laitokset siirtyivät Ahlströmille, joka lopetti teollisentoiminnan niemellä 1940-luvulla. Jäi sentään Varkauden Vehnämylly.

Lehtoniemen työläiset saivat perustettua työväenyhdistyksen muita varkautelaisia pari vuotta aiemmin. Wrede suhtautui väkensä järjestäytymiseen myötämielisemmin kuin Wahlit.

Työväentalon merkitys väheni tehdasyhteisöjen yhdistyessä Ahlströmin omistuksessa. 1970-luvulta lähtien talo on ollut varastona tai tyhjillään, viime vuonna omistaja Lehtoniemen työväenyhdistys haki talolle purkulupaa. Talo on koettu taloudelliseksi rasitteeksi.

Sellaisen myöntämiseen ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia. Varkauden historialle ja Lehtoniemen edelleen idylliselle asuinalueelle talolla on suuri merkitys. Toivottavasti omistaja innostuisi talostaan ja kunnostaisi sen. Valtiolla on määrärahoja juuri Lehtoniemen työväentalon kaltaisten kohteiden korjaamiseksi ja neuvojakin työhön on netissä.

Tyydy vain tyynismiin

Sanoma Magazines aloitti viime vuonna uuden Ankka-sarjakuvakirjasarjan, Ankkojen maailmanhistoria. Kuusiosaisessa sarjassa käydään läpi maailmanhistoriaa esihistoriasta nykyaikaan. Alkuvuodesta ilmestyi toinen osa Antiikin aika.

Teos ja teossarja koostuu pääasiassa Suomessa aikaisemmin julkaisemattomista italialaispiirtäjien ja -käsikirjoittajien töistä. Toisen osan sarjoista yksi on aikaisemmin julkaistu Aku Ankan Aikakone -sarjassa.

Ankkojen maailmanhistoriassa lopputulos on kuten useissa vastaavanlaisissa yrityksissä. Niistä ei viisastu ei viihdyty. Poikkeuksen tekee kuitenkin Arto Kivimäen esipuhe, jossa käydään läpi tiivistetysti muutamin sivuin antiikin Kreikan ja Rooman historiaa. Siitä ehkä jotain koululaiselle koulussakin hyödyttävää voi mieleen jäädä. Kivimäki oikoo myös joitakin sarjakuvissa pahiten metsään meneviä historiakäsityksiä.

Roberto Gragorin käsikirjoittamassa ja Lorenzo Pastrovicchion piirtämässä Touhotes Kreetalainen ja tyynistinen filosofia kuvataan antiikin filosofiaa. Roopos on käärmeissään, koska Kroisos Polopennoselainen tienaa hyvin filosofien ajatusten julkaisu- ja levityssopimuksilla. Roopoksenkin täytyy siis saada oma filosofia tuotteistettavaksi.

Sopivaksi (ja halvaksi) vaihtoehdoksi käy Touhotes Kreetalaisen ja Hansos Salamilaisen kehittämä tyynismi. Filosofian iskulausemainen ydin on, että lakkaa huolehtimasta turhia. Onhan se toisaalta niinkin.

Ja pian markkinoilla onkin tarjolla Tyydy vain tyynismiin, Tyynismi elämänasenteena ja Jälkiruuanjälkeisiä keskusteluja -kääröjä ja erilaisin sloganein varustettuja toogia ja paitoja.

Tarinassa esitellään joitakin muitakin filosofisia koulukuntia iskulauseineen: Teeban pessimistit (äh, antaa olla), Rodoksen realistit (no, katsotaan nyt) ja Lampsakoksen inaktivistit (jaa... jos mietitään sitä myöhemmin?).

Silloin kun Touho esiintyy ankkauniversumissa, tarinan kuuluu päättyä katastrofiin. Filosofianhistoriallinen seikkailu ei tee poikkeusta. Tyynismi ei osoittaudu omaisuuden vartioinnin tehokkuuden kannalta parhaaksi mahdolliseksi maailmankatsomukseksi.

Eino Kailan pankkiholviteoria

[Sähkönjakeluongelmat Pohjois-Savossa valitettavasti ovat viivästyttäneet blogin päivittämistä.]

Tuure Lehén kirjoitti takaisin Suomeen muutettuaan teoksen Työväenluokan maailmankatsomus (Kansankulttuuri 1950). Teoksessa hän roimii kovin sanoin erityisesti Eino Kailaa ja hänen formuloimaansa syvähenkistä elämää. Esipuheessa Lehén tarkentaa, että kirjan otsakkeena olisi oikeastaan pitänyt olla "Työväenluokan maailmankatsomus ja sen suomalaisten vihollisten filosofiset urotyöt".

Silti lopullisessa versiossa alaotsikoksi nimiösivulle on kuitenkin valikoitunut tylsempi "luentoja dialektisesta materialismista".

Lehén kritisoi Kailaa suunnalta jos toiseltakin. Mitä merkitystä on sellaisella syvähenkisellä elämällä, joka suurinta osaa ihmisistä koskettaa ainoastaan Eroksen eli Amorin kosketuksena. Joutavaa tunteiden paloa!

Muutkin suomalaiset filosofit saavat osansa, tosin säännöstellymmin. Kirkon viroissa toimivat moititaan tietenkin, osansa saa myös J.E. Salomaa, joka oli SKDL:n jäsen (mutta ei SKP:n). Tannerilainen ajattelu saa melkein Kailaa ankaramman tuomion.

Esitelmöidessään vuoden 1948 Humanistipäivillä (Lehén lisää alkuun "ns.") Eino Kaila puhui myös Karl Marxista ja yhteiskuntatieteellisistä teorioista. Kaila tuli lanseeranneeksi pankkiholviteorian, jonka mukaan julkistettu yhteiskunnallinen teoria tekee itsensä pätemättömäksi.

Jos Marx olisi tahtonut ajatella loogillisesti ja ollut varma asiastaan, hänen olisi kaikella muotoa pitänyt pitää teoriansa salassa, jottei se pelkästään siitä syystä, että se on tullut tunnetuksi, rupeaisi vaikuttamaan ja sekoittamaan hänen laskujaan. Sitten vasta, kun asiat olivat tapahtuneet, hänen olisi ollut aika ottaa pankkiholvista teoriansa todistuskappaleet esiin ja näin perästä päin näyttää, että kaikki on tapahtunut, niinkuin hänen teoriansa mukaan piti tapahtua.

Sinänsä asia ei ole uusi. Työväen ideologit kiistelivät jo varhain, että pitäisikö vallankumouksiin ollenkaan ryhtyä, vaan kapitalismia tukemalla päästäisiin siitä paljon nopeammin eroon sen luhistuessa sisäiseen mahdottomuuteensa. Nyttemmin Marxin teorioita on pidetty esimerkkinä itsensä kumoavista yhteiskunnallisista ennustuksista.

Lehén vaikenee melkein mykäksi tämän aiheen äärellä. Hänen mukaansa pankkiholviteoria julistaa yhteiskuntatieteet "nakkipeliksi, jossa auttamattomasti jää pietiksi se, ken antaa vastapelurin kurkistaa kortteihinsa".

Joka tapauksessa teorioiden esittely kiistatta paransi työväestön asemaa. Työnantajat suostuivat oman osuutensa pienentämiseen yhteiskuntarauhan ja voitontekomahdollisuuksien menettämisen pelossa. Eikä asia ollut vain Marxista kiinni, Kommunistisen puolueen manifesti oli Lontoon järjestäytyneen työväestön tilaustyö. Se olisi voitu tilata joltakin muultakin kirjoittajalta.

Historiallisesti ajatellen Marxin valinta oli onnistunut. Keskiluokkainen, koulutettu mies, joka olisi voinut avioliittonsa kautta nousta yhteiskunnan korkeammillekin portaille, oli ajan kapitalistien mielestä uskottava synkkien tulevaisuuskuvien maalailija.

Lehén pitää Kailaa ja kumppaneita riistäjäluokan hyväksi toimivina sotkijoina ja hämääjinä. Ristiriidat jauhetaan propagandamyllyssä erilaisiksi iskulauseiksi, joista poimittakoon tähän kaksi edelleen ajankohtaista:

Ei ole mitään yhteiskuntaluokkia, eikä varsinkaan mitään riistoa, sorrosta puhumattakaan.

Työläisillä ei ole ollenkaan omia etuja puolustettavanaan, on vain koko kansan yhteinen etu, kaikkien yhteinen isänmaa ja kohtalonyhteys!