Kuinka Houellebecq lausutaan

Ranskalainen Michel Houellebecq (s. 1958) on noussut yhdeksi keskustelluimmaksi kirjailijaksi Suomessankin. Osoituksena tästä on Timo Hännikäisen toimittama ja Savukeitaan julkaisema Mitä Houellebecq tarkoittaa? (2010). Teos sisältää kahdeksan suomalaisten kirjoittamaa esseetä kirjailijasta ja hänen tuotannostaan.

Kirjallisia blogeja lukiessa Houellebecqiin ei ole voinut olla törmäämättä. Kirjallisen kulttuurin kirjoituksellinen puoli on painottunut. Esimerkiksi Marko Hautala ja Jarkko Tontti ovat blogeissaan kyselleet miten tuo sukunimi oikein lausutaan? Suomen Wikipediakaan ei auta.

Juha Seppälä esseessään armahtaa pohtijoita. Houellebecq on harvinainen sukunimi, eivätkä ranskalaisetkaan sitä oikein osaa sanoa. Seppälän ranskalaiset sukulaiset arvioivat nimen voitavan sanoa kahteen tapaan, joko "uallebek" tai "oullebek". (Tommi Melender suositti Hautalalle muotoa "wellbeck" [wɛlˈbɛk].)

Jos pienen Michelin vanhemmat olisivat olleet kiinnostuneempia lapsestaan, nimiongelmaa ei olisi. Houellebecq syntyi Michel Thomasiksi, mutta vanhemmat jättivät pojan kuusivuotiaana isoäidin hoiviin ja kasvaessaan tuleva kirjailija otti isänäidin sukunimen käyttöönsä.

Viime kesänä luin Houellebecqin Halujen taistelukentän (WSOY 2009). Ennen esseiden lukemista pidin sitä ainoana suomennoksena, joten Seppälän esittämä kritiikki kustantajan epäonnistumisesta kirjailijan markkinoinnissa on aiheellinen. Houellebecqilta WSOY on nimittäin julkaissut kaikkiaan neljä teosta, ensimmäisenä Alkeishiukkaset vuonna 2000.

Ensivaikutelmana tekijästä jäi kuva kirjailijoiden kirjailijana. Houellebecq ei kuluta tarjoilemiaan ideoita, vaan jättää tilaa tulkita ja kehitellä. Houellebecq inspiroi.

Houellebecqin analyysi ja erottelukyky on viiltävän tarkkaa. Hän toteaa myös sen, mikä toisilta jää sanomatta vaikka sanottuna asia on ilmiselvä. Ja tämä kaikki ihmiselon keskeisimmiltä alueilta.

Jaana Seppäsen mukaan Houellebecq päivittää dystopiamme. Kohtalon sijalle astuu kapitalismin sanelema predestinaatio, ihmisten toimista katoaa kaikki jalous kun toimijoina on aatteettomia ja nimettömiä järjestelmään täydellisesti sopeutuneita yksilöitä. "Moderni elämä on roskaa", kuten Nylén kirjailijan sanoman tiivistää.

Tommi Melenderin mukaan Houellebecqia on syytetty suotta nihilismistä. Houellebecq kuvaa kirjoissaan moralistia, joka on syvästi huolissaan mielihyvää palvovan kulutusyhteiskunnan nihilistisyydestä. Moraalisaarnoja kukaan ei ota vakavasti, ja mukaanmenevästä ironisoinnista on jo maku mennyt. Jäljelle jää todellisuuden paljas toteaminen.

Savukeitaan Mitä Houellebecq tarkoittaa? kertoi ainakin sen, että minulla on ainakin kolme lukukokemusta edessäni. Neljäskin, jos Houellebecqin esseen H.P. Lovecraftista käsiini saan (Hännikäinen kirjoittaa siitä, että "molemmilla kirjallinen itsekidutus on filosofinen, maailmankuvaa rakentava tekijä). Kahdelle suomennokselle (Alkeishiukkaset, Oikeus nautintoon) Nylénkin antaa arvoa, vaikka alkulumouksen mentyä ei niitä klassikoiksi ole kohottamassa.

Césarin baarissa

Ensi viikonloppuna Kemissä sarjakuvapäivillä on esillä myös paljon japanilaista mangaa ja muutakin populaarikulttuuria. Jouni Kemppi ja Jari Lehtinen luennoivat kulttuurista, jotta lukijoille mangan viitteet ehkä paremmin avautuisivat. Kaikenlaista. Me vanhemmat sarjakuvaharrastajat vietämme aikaamme sivistyneemmin. Esimerkiksi eilen katsoimme Yle Teemalta Marseille-trilogian, Marcel Pagnolin näytelmiin perustuvan tv-elokuvasarjan koska Asterixissa on viitattu siihen.

Marcel Pagnol kirjoitti kolmen näytelmän (Marius, Fanny ja César) sarjan 1920- ja 1930-lukujen taitteessa. Tarina sijoittuu merimieskapakkaan Marseillen satamassa. Taustalla on Mariuksen ja Fannyn (kuvassa Gaëla Le Devehatin esittämänä) rakkaustarina, mutta pääosan loppujen lopuksi varastavat baarin isäntä César ja hänen ystävänsä.

Marseille-trilogiaa merkitykseltään voisi verratta vaikka kotoisiin Niskavuoriin. Näytelmiä ja elokuvia on tehty lukuisia vuosien varrella. Eilen Teemalla esitetty oli vuodelta 2000, Nicolas Ribowskin ohjaus. Teema esitti kaikki kolme peräkkäin, siinäpä päivä vierähtikin.


Kun Goscinny 1960-luvun alkupuolella käsikirjoitti Asterix lyö vetoa -albumia (ranskaksi 1965, suomeksi 1973), Césarin baari lienee itseoikeutetusti ollut mielessä Marseillea kuvatessa.

Tuossa Asterix-albumissa ideana on kiertää koko Ranska ja esitellä sen erikoisherkkuja. Ylitarkastaja Lucius Majonesius on rakennuttanut voittamattomien kylän ympärille muurin, Asterix lyö vetoa, että hän pystyy kiertämään koko Gallian muurista huolimatta ja tarjoamaan juhlaillallisen tarkastajalle.

Césarin tavernasta Asterix ja Obelix saavat mukaansa kalakeittoa, paikallista erikoisuutta. Goscinnyn ja Uderzon kahden sivun tiivistyksessä (s. 31-32) tärkeimmäksi nousee petankki. Kun miehet pelaavat kuulillaan, silloin kaikki muu pysähtyy. Myös Asterixin ja Obelixia etsivä Rooman armeija.

Apollinairen Tuoksu

Kaikille Kukille lähetän nimipäiväonnittelut näiden vaatimattomien kukkasten kera...

Yksi visuaalisen runouden uranuurtajia oli Guillaume Apollinaire. Hänen Suihkulähteensä on usein esimerkkinä sanojen ja kirjainten taipumisesta kuvaavaan muotoon.

Mutta suomennoksena nyt Kukanpäivän kunniaksi Tuoksu (Le Bouquet, 1917).

Alkuteos esim. gramatologiassa.

Yöllä patosillan yli, osa 2

Käveli.
[osa 1, osa 2]

J. V. Snellman: Uutta lajia potaattia

[Tänään vietetään J. V. Snellmanin ja suomalaisuuden päivää. Niiden kunniaksi kansallisfilosofin Maamiehen Ystävässä 11. toukokuuta 1850 julkaisema kirjoitus]

Uutta laia Potaatia.

Ruotsissa on herra Philipsson Marieborgin kartanossa, Norrköpingin kaupungin tienoissa, viime kesänä viljellyt uutta laia potaatia, josta hän Talous seurailen on antanut fturaawan kertomuksen:

Uutta potaati laia, jota kutsutaan Amerikalaiseksi leipä potaatiksi, viljeltiin männä kesänä Marieborgin kartanossa. Siemen tuotettiin Berlinin kaupungista, jossa kahdeksasta kapasta maksettiin sata riksiä eli riksi naulasta; niitä myytiin siellä painon jälkeen ja kylvettyä sanottiin antavan kuudenkymmenennen jyvän.

Koitteeksi minkälaisessa maassa paranen menestysivät, istutettiin heitä erilaiseen maahan. Hiekka sekasessa multa maassa näyttivät paremmin loistavan kuin missään muussa maassa; sellaisessa oli neljäs osa toista kappaa kylvössä, josta lähti tynnyri ja kappa; vaan eräät olivat taudilta vähän turmellut, mutt'ei kuitenkaan niinkuin savimaassa jossa kolmas osa oli pilautunut. Koko siemmenestä saatiin kaikkiaan vähän kuudetta tynnyriä, eli kahdeskymmenes jyvä, joka ainoasti oli kolmas osa siitä luvatusta tulosta: mutta kuin ei männä vuonna muutkaan potaatit kasvaneet sinne päinkään, olivat nämät kuitenkin paljoa etuisammat viljellä.

Elatus aineen puolesta on mainittu lai myös parempi entistä, jonka jo arvaa painosta, kuin neljäs osa tynnyriä paino sata naulaa eli viisi leiviskää. Näöltänsä ovat muuten jokseenkin entisen muotosia, vain että itusilmät ovat syvemmässä ja väri erinäkönen.

Istuttaminen ja hoito oli samanlainen kuin tavallisilla potaatilla, eikä kylmempi ilman laatumme näytä estävän heitä kasvamasta, koska Marieborgissa kasvatetut potaatit kasvovat suuremmiksi kuin siemenpotaam olivat.

Kuopion vuosinaan J.V. Snellman alkoi julkaista kahta sanomalehteä, ruotsinkielistä Saimaa ja suomen- Maamiehen Ystävää. Edellisellä Snellman pyrki vaikuttamaan maan sivistyneistöön, jälkimmäisellä kansaan.

Nelisivuisessa Maamiehen Ystävässä 11. toukokuuta 1850 pääjuttuna oli jatko edellisessä lehdessä alkaneeseen juttuun "Vanhempien velvollisuudet lasten kasvatuksessa". Se vei lähes kolme neljäsosaa palstatilasta, tilaa tavanomaisemmille uutisaiheille jäi siis vähän.

Pisin uutisjuttu on yllä. Sen lisäksi kerrottiin Turun hiippakunnan nimityksistä, maanviljelysopiston tutkintopäivästä, tsaarin lohtajalaisille antamista hengenpelastuskunniakirjoista ja Kaukasian lumivyöryistä.

Lyhyelti kerrottiin myös tilastotietoja kotimaan väestöstä:

- Osoituksesta Suomen julkisissa Sanomissa, perustettu monen vuotisiin tutkintoihin, näkyy, miespuolen ijän ylipätään Suomessa oleman 26 vuotta ja vaimopuolen vähä päälleen 29 vuotta, eli vaimoväen ylipäätään elävän kolme vuotta ja kuukauden enemmän kuin miehen. Samasta osoituksesta näkyy itäpuolella Suomen maata eli Porvoon Hiippakunnassa ylipäätään kuolevan enemmän lapsensynnyttäjiä kuin länsipuolella eli Turun Hiippakunnassa; eroitus on kuin 45 ja 54 välillä. 119:stä lapsensynnyttäjästä kuolee ylipäätään yksi lapsen vuoteella, ja 37:stä syntyneestä lapsesta on yksi ylipäätään kuolleena syntynyt. Sadan vuoden sisään on väki luku Suomessa enentynyt kolme ja kolmasosa kertaa.