Mielen voima

Yle Teeman hiljakkoin esittämä dokumenttisarja Mielen salattu voima, ja erityisesti sen ensimmäinen osa Usko, niin paranet, on herättänyt paljon keskustelua ja mielenkiintoa. Taisi ohjelma olla Ylen Areenan katsotuin ohjelma niinä viikkoina kun se oli nähtävissä. Mieli, usko johonkin vallitsevaan asiaan, saa ruumiin toimimaan tuon uskomuksen mukaan. Placebo-vaikutus on tunnettu jo pitkään, mutta sen vastakkaisesta sairastuttavasta ilmiöstä on ollut vähemmän puhetta.

Aiheesta kirjoitti myös Yhteiskuntapolitiikka-lehden päätoimittaja Matti Virtanen Zeitgeist-blogiinsa. Tutkittuakin tietoa Yhteiskuntapolitiikassa oli julkaistu: koettu onnellisuus tuottaa koettua terveyttä.

Tässä viikolla vanhoja sanomalehtiä selatessani vastaan tuli erikoinen tähän teemaan sopiva juttu. Havaintoja mielen voimasta on pitkältä siis ajalta.

Tampereen Uutisten Niitä näitä -palsta oli nimestään huolimatta asiallista pikku-uutisointia eikä aamulehteläistä almamediaa.

Niitä näitä. — Mielikuvituksen vaikutus terveyteen. Eräs nuori mies, jolla oli virka Intiassa, alkoi tuntea väsymystä painavan kuumuuden ja kovan työn vuoksi ja kääntyi sen tähden lääkärin puoleen. Tämä tutki tarkasti hänen keuhkonsa ja sydämensä ja lupasi kirjoittaa hänelle seuraavana päivänä.

Lääkäri ilmoitti kirjeessä nuorelle miehelle, että toinen hänen keuhkoistaan oli kokonaan pilalla ja sydänkin oli huonossa tunnossa sekä että hänen pitäisi heti laittaa kaikki asiansa järjestykseen. »Mahdollista kyllä on, että voitte vielä elää muutamia viikkoja», oli kirjeessä lopuksi, »mutta parasta on, että järjestätte kaikki tärkeät asianne.»

Kuolemaan tuomittuun vaikutti tämä uutinen kamalasti. Ennenkuin vuorokausi oli kulunut alkoi hän hengittää vaivaloisesti ja alkoi tuntea kipua sydämmessään. Hän paneutui vuoteelleen siinä varmassa vakuutuksessa, ettei hän siitä enää nouse. Yöllä tuli hänen tilansa niin huonoksi, että täytyi noutaa lääkäri.

Heti potilaan luo tultuaan kysyi hän:

— Mikä teille on tullut? Kun viimeksi olin luonanne ei teissä ollut tällaisen taudin merkkiäkään.

— Se kai on sydän — sanoi sairas heikolla äänellä.

— Sydän! — huudahti lääkäri, — Eihän siinä ollut pienintäkään vikaa kun minä sitä viimeksi tutkin.

— Sitten ne lienevät keuhkot.

— Mitä te lörpöttelette. Oletteko humalassa?

— Mutta kirje? huudahti nuori mies. Tehän kirjoititte etten eläisi kuin korkeintaan muutamia viikkoja.

— Oletteko hullu? — ärjäsi lääkäri. Minähän kirjoitin teille, että jos otatte parin viikon loman ja menette vuoristoon, niin tulette heti terveeksi.

Vastaukseksi näytti sairas kirjettä, joka oli hänen päänsä alla.

— Hyvänen aika — huudahti lääkäri. Tämä oli aijottu toiselle. Apulaiseni on pannut sen väärään kuoreen.

Kuoleva nousi ylös ja tuli heti terveeksi.

Se sairas, jolle kuolemantuomio oli aijottu, tuli hyvin iloiseksi kun kuuli paranevansa niin pian, meni heti vuoristoon ja eli vielä ainakin viisi vuotta myöhemmin ja aivan hyvissä voimissa.

Tampereen Uutiset 31.10.1900.

Neljäsosasävelaskelharmonikka

Oulussa on parhaillaan menossa Uuden musiikin lokakuu, konsertit alkoivat keskiviikkona ja jatkuvat sunnuntai-iltapäivään (logon pitkä aikaväli viittaa syyskuussa otettuun varaslähtöön ja vielä marras-joulukuussa tuleviin kamariooppera- ja nuorten säveltäjien konserttikiertueisiin). Ohjelmiston perusteella tämän vuoden festivaalien teemasoitin on harmonikka, tänään illalla on Jouni Kestin Jounikvinteton harmonikalle ja jousikvartetille kantaesitys, iltaklubilla soittaa Pipoka ja sunnuntain konsertin otsikkona on Jukka Pietilä - Harmonikasta!

Eilen Sinfoniakonsertin solistina oli Veli Kujala ja soittimena neljäsosasävelaskelharmonikka. Soitin on Kujalan keksimä ja kehittämä vuonna 2004 ja ensimmäinen kappale soitinta valmistui italialaisessa Piginin harmonikkatehtaassa 2006.

Kalevassa oli iso ennakkojuttu soittimesta ja sen ominaisuuksista. Neljäsosasävelaskelharmonikan suurin ero tavalliseen konserttiharmonikkaa on neljäsosasävelaskelkielipenkit. Niillä voi soittaa lähes viisioktaavisen täysneljäsosasävelaskelasteikon. Näin mikrointervallien soittaminen konserttitilanteissa mahdollistuu.

Monipolviset yhdyssanat eivät kerro miltä soitin kuullostaa, ainakaan tavalliselle musiikin kuuntelijalle. Eilisessä konsertissa kuultiin Sampo Haapamäen (s. 1979) säveltämä neljäsosasävelaskelharmonikkakonsertto Velinikka (2008). Teos on omistettu solisti Kujalalle.

Anna-Maria Helsingin johtamana kuultu Velinikka neljäsosasävelaskelharmonikalle ja kamariorkesterille loihti korville kuultavaksi soittimen laatua. Mikrointervalleja soittimesta irtosi, ja Madetoja-sali täyttyi elektronisesta musiikista tutuista äänistä. Solistilla oli siis sähkötön soitin, joka kykeni tavallisesti vain nauhoilta kuultuun musiikkiin.

Oli neljäsosasävelaskelharmonikkassa tarvittaessa sirmakan olemuskin.

Sinfoniakonsertissa kuultiin myös koko sinfoniaorkesteria. Ilta alkoi Sanna Ahvenjärven Miraclella, ja väliajan jälkeen kuultiin Oliver Kohlenbergin Adagio op. 5a sinfoniasta Pimentola ja Jimmy Lopezin Fiesta!

Sävellysten luomat maailmat vaihtelivat suuresti raskauden ja syntymän ihmeestä juhlintaan. Lopezin Fiesta! tutunoloisine teemoineen ja bongorumpuineen toivat mieleen elokuvamusiikin kohtauksesta karibialaisessa baarissa, mutta vain pinnallisesti. Tämä esitys ei tarvinnut kuvaa tuekseen.

Jostakin syystä mieleen tuli Hollywoodin sinfoniaorkesteri (sellainen oikeasti on, lähinnä Disneyn elokuvatuotantoja varten), jonka levyttämät Pirates of Caribbean Sea -soundtrackit joku vuosi sitten soivat kotitaloudessamme.

Oulun Sinfonia soitti paremmin.

Smedsin Tuntematon

Toivo, yllätyksenä

Eilen ja toissapäivänä Yle Radio yhdessä on Päivän mietelauseet luettu Henriikka Tavin viime kuussa ilmestyneestä Toivosta (Teos 2011). Ilokseni toissapäivänä samainen Toivo oli Oulun pääkirjaston uutuushyllyssä, tämän teoksen ilmestymistä en ole osannut odottaa, Tavilta kun on loppukuusta tulossa Mikael Bryggerin ja taiteilijaryhmä IC-98:n kanssa yhdessä tehty Tekstinauhoja – In large, well-organized termite colonies (Poesia 2011).


Toivo on kolmeen osaan jakaantuva runoteos, jonka keskimmäinen osa on nimetty samoin kuin koko kirja. Aluksi ja lopuksi on Kehtolaulu, alussa ja lopussa on samanniminen, erisisältöinen perhoslajeja luetteleva runo.

Sisällöltään alun ja lopun Kehtolaulut tuovat mieleen Kari Aronpuron etydin Mustaa purkista (kokoelmassa Lehmän henkäys, Tammi 2008). Saiponvalkoinen, valkunvalkoinen, lumikellonvalkoinen, käenkaalinvalkoinen, kyyhkynvalkoinen ... neitoperhonen, noitanirkko/ huhtasiipi, heinänorsu. Kehtolaulu tai lapsen pyllystä taputtaminen ei tuo toivottua vaikutusta, jos siinä on tasainen rytmi. Siinä pitää olla poikkeamia, yllätyksiä, silloin vaikutus on parempi.

Myös Toivon keskellä on Kehtolaulu. Siinä ei luetella perhoslajeja.

Kannessakin olevat perhoset määrittävät teosta. Kolmannen osan runot on nimetty suruun tai kuolemaan viittaavilla perhoslajeilla. Suruvaippa, Pääkallokiitäjä, Hallakehrääjä. Viimeksi mainittu perustuu Saima Harmajan päiväkirjoista tehtyihin siivekkäispoimintoihin.

Toivon ensimmäisessä osassa on kolme Lastu-nimistä runoa. Lisäksi on Tavin riimittelujä tuttuihin lasten loruihin. Tässä on mies,/ joka matkusti bussilla, jota kuskasi Tony.//Tässä on mies,/ joka jätti miehen, joka matkusti bussilla, jota kuskasi Pjotr.

...
punikista punakaarti,
punakaartista kaatunut,
kaatuneesta kalmanlinja,
kalmanlinjalla liikettä,
liikehdintää, kehtolaulu,
kehtolaulusta kuolema,
...

Lapsuuden ja kuoleman välissä on Toivo. Synnyin- ja kuolinvuoden välissä oleva viiva. Konkreettisestikin. Toivo on perhe, toivo on toiset ihmiset, esikuvat ja huonot esimerkit.

Tasainen rytmi on turvallinen, mutta puuduttava. Poikkeama, turvallinen yllätys tuottaa toivottuja tuloksia. Niin kuin Haikouichtysen. "... sillä oli silmät, sieraimet, korvaimet ja aivot."

Maailma on vähän vinossa, on siis turvallista nukahtaa.

Kikatteleva kolo ja muita perkeleellisiä vitsauksia

M.A. Jeskanen
Perkele – myytillisiä tarinoita
WSOY 2011
272 s.


Suomalaisen kansanperinteen tutkimuksella oli pitkään häveliäs puolensa, tietyistä aiheista ei ainakaan julkaisuissa sopinut mitään mainita. Kertomuksia, runoja ja loitsuja kirjattiin kuitenkin ylös. Suurimmat menetykset koettiin kansantanssien ja –leikkien keruussa, riiustelu- ja naimatanssit jätettiin kokonaan muistiin merkitsemättä. Nuoremmat sukupolvet surkuttelevat nyt niiden perään.

Pari viime vuosikymmentä hävyttöminä pidetyille lauluille ja värssyille on osattu antaa parempi arvo. Matti Kuusen (1914-1998) aloitteesta ilmestyi 1997 lähes viidenkymmenen vuoden tauon jälkeen vielä yksi osa Suomen Kansan Vanhoja Runoja, johon oli koottu aikaisemmin sisältönsä vuoksi hylättyjä aineistoja.

Sarjakuvantekijät ovat useampaan kertaan tarttuneet tähän syrjemmälle jätettyyn kansanperinteeseen. Vuonna 2005 ilmestyi Hanneriina Moisseisen ja Markku Niemisen Sen synty ja muita Vienan hävyttömiä ja hulvattomia starinoita. Suomen Kansan Vanhojen Runojen viimeiseen osaankin sisältyy Vitun synty, mutta Nieminen on poiminut aineiston nykyisemmiltä runonlaulajilta, muun muassa Santra Remsujevalta (n. 1913-2010). Runonlaulantaa on sarjakuva-albumin liitteenä cd-levynä.

Muhoslainen Esa Holopainen on kuvittanut kokoelman Vielä kerta ennen kuin nukutaan (2002) suomalaista eroottista sananlaskuista.

M. A. Jeskasen (s. 1978) Perkele – myytillisiä tarinoita sisältää kuusi tarinaa, joista pisimmät ovat yksinäänkin sarjakuva-albumin mittaisia. Nykyinen sarjakuvien kustannuspolitiikka suosii laajoja kokonaisuuksia kovissa kansissa. Jeskasen tapauksessa tarinoiden julkaiseminen yksissä kansissa toimii hyvin. Kuusi kertomusta antavat kansanperinteen vanhasta vihtahoususta monipuolisen kuvan – pirukin saattoi olla talolle hyödyksi, oikein käsiteltynä. Ei pelkkä pahantekijä, siis.

Perkeleen tarinat ovat Jeskasen käsikirjoittamia, kansanperinnettä kunnioittaen ja uutta noitavainotutkimusta hyödyntäen. Kauhutarinoita ja pirun juonia ei koskaan ole viety piilon viereen, joten vanhempaankin kirjallisuuteen Jeskanen on voinut hyödyntää, esimerkiksi Lauri Simonsuuren toimitusta Myytillisiä tarinoita vuodelta 1947. Näitäkin Jeskanen tulkitsee ja kuvittaa vapaamielisessä hengessä. Häpyjä ei peitellä.

Kokoelman hauskin tarina on Don Juan Tenorio ja Tuonenkylän Tilta. Oman ruumiinsa viestejä pitää kuunnella, tiesi vanha kansa. Jo antiikin aikana Platon totesi samaa, jos naisen kohtu ei saa toteuttaa tarkoitustaan kohdussa asuva eläin muuttuu levottomaksi. Tuonenkylän Tilta hylkäsi kiinnostuneet miehet ja sivein sanoin houkuttelevan avuliaan vihtahousunkin. Niin alkoi neidon haaroista kuulua käen kukunta, hameen alus lauleli kuin soitimella. Loven laulanta karkoitti kylän miehet, onneksi Espanjan Sevillasta saapui pelastaja. Siitä huolimatta Tiltankaan tarinalle onnellista loppua ei tullut.

Kansilehdellä Jeskanen määrittelee tarinoidensa tapahtumapaikaksi 1600-luvun Pohjolan. Tarkin ajan kuvaus on Blåkulla, jossa eritellään noitavainojen anatomiaa. Kodittomat orpolapset ja yli-innokkaat papit olivat erilaisuuden kitkijöinä tuhoisa yhdistelmä. Taikauskon ja kristillisten pyhimystarinoiden sekoittuminen ankaran luterilaisessa ympäristössä tuottivat henkilökohtaisia tragedioita, näitä kuvaavat Suvihäät ja Louhiharjun mysteeri.

Yhteiseloa pirun kanssa selvitellään Saunaperkeleessä. Lauteiden alla asuva kaksikieli viritteli torpan väkeä lemmen tunnelmiin ja piti huolen ettei tuli päässyt karkaamaan. Palkaksi hänelle annettiin ruokaa ja juomaa.

Teoksen päättävässä Sielun messussa Jeskanen yhdistelee useita kuolemaan liittyviä uskomuksia ja tarinoita Saskan elämäntarinaan. Kuoleman enteet, vainajien kirkko ja riekkuvat ruumiit asettuvat luontevaksi kokonaisuudeksi.

Jeskasen mustavalkoinen ja ajoittain rujokin piirrosjälki sopii tarinoiden henkeen. Jeskanen on onnistunut etenkin uuden ajan alun vinjettien innoittamina tehdyissä ruuduissa. Nämä ruudut tuovat kerrontaan viittauksen myös sarjakuvan varhaishistoriaan ruudun alapuolisine teksteineen. Kuolemaan liittyvät tarinat ja uskomukset taitavat tänä päivänä olla peitellympiä, enemmän tabu kuin ihmisen suvunjatkamiseen liittyvät takavuosina. Jeskasen Perkele tuo vanhat tarinat jälleen esille kiinnostavalla tavalla, uudella tietämyksellä lisättynä.



* Julkaistu Kaltiossa 4/2011.
* Teos on saanut jo jatko-osan Santala (WSOY 2011).