Kokeilijan vastustukset

Varkauden Prisman yhteydessä olevan DNA:n liikkeen mainoskyltti tarjosi mokkulaa mökille. Siitä tulikin mieleen, että meillä kotona tietoliikenneyhteydet on hoidettu sellaisen kautta. Että voisi sen laitteen ottaa mukaan ja vaikka maailman äärissä kännykkäverkkojen laidoilla olla kuin kotonaan. Siitä se ajatus sitten lähti.

Meillä on ollut mokkula käytössä jo puolitoista vuotta. Nyt ensimmäistä kertaa käytän sitä kuten sitä mainostetaan. Olen kaikkien kiinteiden verkkojen saavuttamattomissa ja koneena on kannettava. Vaikka blogitekstejä on tullut päivittäin, olen aikaisemmin tällaisissa tilanteissa pöytäkoneelta ajastanut bloggerin julkaisemaan kirjoituksia ja/tai kuvia ennakolta.

Periaatteessa suhtaudun myönteisesti kaikkiin uusiin tekniikoihin ja teknologioihin. Luultavasti minut luokitellaan markkinaihmisten luomaan edelläkävijäryhmään. Mutta en halua olla sosiaalinen, pitää yhteyttä ihmisiin uusilla tavoilla ensimmäisenä. Siinä on raja.

Ensimmäiset kaksi tuntia kannettava kone söi lähes koko kaistanleveyden päivittääkseen Windowsia. Reilut pari sataa tärkeää ja erittäin tärkeää täydennystä piti tehdä heti (kone on hankittu joulukuussa). Virustorjuntakin tarvitsi lisää tietoja netin kautta. Nauratti facebookissa ja googleplussassa kierrellyt viesti "tietokoneella voi tehdä töitä vaikka siinä ei olisikaan internettiä".

Toissapäivänä ajoin ensimmäistä kertaa henkilöautolla peräkärryn kanssa. Muuten meni hyvin, paitsi Keljonkankaan Kotipizzerian ympäri ei voinutkaan ajaa.

Sähköinen identiteetti

Viime viikonloppuna televisiossa uusittiin ruotsalaisen Johan Ripåsin dokumentti Kuinka Google tuntee sinut? Ohjelmassa käsiteltiin hakukonetta ja ihmisten sähköisiä identiteettejä. Googlen toimintaperiaatteiden osalta dokkari on jo vanhentunut, hakukone on muuttunut enemmän hakijan huomioivaksi, ja samalla hakutulokset ovat henkilökohtaistuneet. Kaikille ei enää samanlaisia tuloksia näytetä.

Sähköisten/digitaalisten identiteettien osalta ohjelma oli hieman naivi. Että ihmisellä itsellään olisi määräysvalta siihen mitä hänestä kirjoitetaan.

1990-luvun alkupuolella ihmisille annettiin päätösvaltaa ja oikeuksia omiin rekisteritietoihinsa. Syynä ei ollut internet, vaan suuriin keskustietokoneisiin siirretyt henkilörekisterit. Tietojen hakeminen ja yhdisteleminen koneiden avulla helpottui huomattavasti. Moni aikaisemmin julkinen tieto muuttui salaiseksi.

Rekisterien tietojen salaamisessa ajatuksena oli torjua viranomaisten mielivalta. Puhe tietojen salaamisesta asiattomilta sai aikaan kuvitelman, että ihminen itse voisi päättää. Mutta niinhän on vain hyvin rajatusti.

Moni tieto on edelleen julkinen. Maataloustukisummien suuruus pidettiin turhaan salaisena useita vuosia. Journalistien sinnikkyys lopulta palkittiin ja Björn Wahlroosin avustukset nyt tiedetään sentilleen. Viimeksi uutisissa on käsitelty eläintenpitokieltorekisteriä, jota Kennel-liitossakaan ei ymmärretty julkiseksi. Mistä muualtakaan saisi luotettavan tiedon kenelle eläimiä ei saa myydä tai luovuttaa?

1990-luvulla tapahtui länsimaissa myös laaja kulttuurinen muutos, jossa ihmisten sukutaustat, etniset ryhmät ja muut perinteisissä yhteisöissä tärkeät tiedot muuttuivat lähes merkityksettömiksi. Kirjailija Douglas Coupland personoi tämän muutoksen korvalappustereoihin. Laittamalla Sony Walkmanit korvilleen nuoret saattoivat unohtaa kaiken menneen, olla juurettomia, avoimia kaikelle uudelle. Walkmanien kuuntelija voi olla kuka tahansa, riippumatta taustastaan. Coupland muistetaan paremmin X-sukupolvestaan. Nämä juurettomat Walkmanien kuuntelijat päätyivät aikaisempia sukupolvia paljon useammin MacTyöhön. Haaveille ja kuvitelmille oli todellakin tarvetta.

Suuri monikansallinen yhtiö torjui mahdollisen imagohaitan nopeasti. Sen markkinointiosastolla kehitettiin Y-sukupolvi, josta on nykynuorille ollut todellista haittaa viimeisten viidentoista vuoden ajan.

Jokaista työhakemusta kirjoittaessaan ihmisen pitäisi saada paperinsa näyttämään siltä, että hänen koko elämänsä on tähdännyt haettuun työhön. Rekistereissä tai netissä oleva voi sellaista haitata. Kuten Johan Ripåsin dokumentissa esimerkein osoitettiin. Onneksi dokumentin ratkaisukeino on edelleen toimiva. Olemalla positiivisesti omilla ehdoillaan läsnä netissä voi negatiivisen painoarvoa vähentää.

Se on kuitenkin harhakäsitys, että ihmisen tiedot olisivat vain hänen omiaan -- yhteisöinähän me elämme ja monet tiedot ovat myös yhteiset. Niin on ollut aina ja aina tulee olemaan.

Ehkä tulee vielä aika jolloin liian siloinen, rosoton digitaalinen identiteetti on haitaksi.


* Google tuntee sinut? Yle Areena. Katsottavissa elokuun alkuun saakka.

Kuvataiteen päivänä

Eilen vietettiin kuvataiteen ja Helene Schjerfbeckin päivää. Suomen Akvarellitaiteen yhdistys on vuodesta 2004 lähtien yrittänyt saada heinäkuun 10. päivää vakiintumaan liputuspäiväksi. Ainakin eilen päivä sai pääuutisia myöten näkyvyyttä.

Ajankohta ja muistettava henkilö ovat Suomen liputuskalenteria ajatellen sopivat.

Savonlinnassa erään gallerian ikkunassa oli Schjerfbeckin työ. Mitenkään galleriaa väheksymättä ensimmäisenä tuli mieleen onkohan työ aito? Vaikka monet galleriat muuttavat potentiaalisen asiakaskuntansa perässä kesäksi oopperakaupunkiin, niin silti paikka tuntui erikoiselle sellaiselle taiteilijalle, jonka maalauksista maailman taidehuutokaupoissa maksetaan miljoonia.

Gallerioita Savonlinnassa vaikutti olevan aikaisempia vuosia vähemmän. Linnankatu 13:ssa oli esillä uutta grafiikkaa, pääosin viime talven aikana Pariisissa tehtyä. Yhdistävänä teemana oli tekniikka, kivipaino. Siitä juontui yhteisnäyttelyn nimikin, Ikuinen kivi. Kuutti Lavosen työt olivat keränneet jo useita pyöreitä punaisia tarroja vierelleen, muiden töissä niitä oli vielä vähemmän.

Käydessämme näyttelyssä esittelijöinä paikalla olivat Elina Sipilä ja Kaisu Sirviö. Kelpasi töitä esitellä, yhteisellä työhuoneella vietetty aika näkyi lopputuloksessakin.

Jos on ennen oopperaa aikaa ainoastaan yhdessä galleriassa käyntiin, suosittelen tätä.

Avoinna 15. elokuuta saakka.

 

Olavinlinnan pienoismalli

Savonlinnalaisessa baarissa oli tiskille sijoitettuna kivinen pienoismalli Olavinlinnasta. Tuikkujakin sen torneissa pystyi polttamaan.

Kesää syksyllä

Kesäpaikan kirjapinoista löytyi Essi Vallan (1908-1999) viimeiseksi jäänyt romaani Kesää syksyllä (Otava 1967). Essi (oik. Ester) Valta on samaa sukua, samassa sukukirjassa meidät mainitaan. Läheisiä suhteita meillä ei kuitenkaan ollut, vasta sukukirjasta sain tietää kirjailijan olemassa olosta. Kirjallisissa piireissäkin Essi Valta on tainnut jäädä viime vuosikymmeninä vähemmälle huomiolle.

Kesää syksyllä on jatko-osa aikaisemmin ilmestyneelle romaanille Puisto (Otava 1963). Etuliepeen sitaatin perusteella Lassi Nummi on pitänyt Puistosta, "... hänellä on erittäin hyvä rytmitaju: pienistä lauseyksiköistä lukuihin ja kokonaisrakenteeseen asti hänen proosansa rakentuu miellyttävästi ja vaivattomasti."

Essi Valta kertoo äidin ja tyttären välisesä suhteesta. Tapahtumat sijoittuvat Maria-äitiin ihastuneen matematiikan opettaja Riku Korpelan taloon, kaupunkiin puiston laidalle. Teos alkaa asunnottomaksi jääneen tyttären ujuttautuessa asumaan Korpelan kotiin. Tytär Minerva halusi tutustua tarkemmin mieheen.

Minerva on sotkenut asiansa pahoin, mutta hän ei tunnu kantavan huolta tulevaisuudesta. Edellisen osan lukeminen olisi varmaan taustoittanut lähtökohtia, mutta tähän hätään Puistoa ei ollut saatavilla.

Nummen toteaman mukaisesti Essi Valta kirjoittaa hyvin. Lyhyt lause kulkee napakassa rytmissä, kirjoitustapa ei ole vanhentunut yli neljässäkymmenessä vuodessa lainkaan. Vai pitäisikö ajatella, että suomalainen perusproosa ei ole kielellisesti kehittynyt näinä vuosina?

Ajan kulumisen huomaa kirjoituksen sisällöstä. Minerva on saanu häädön asunnostaan miesvieraiden takia. Muutenkin tiukempi seksuaalimoraali on paljon läsnä asenteissa, toiveissa ja peloissa. Minervan yksinhuoltajaäiteys ei ole yksioikoinen juttu. Romaania voisi pitää ajankuvana, murroskauden ratkaisumallina.

Aika näkyy myös joissakin arkisten toimien kuvauksissa. Erityisesti ihastuin lauseeseen "Minerva käänsi sähkön."

Kehtaa tätä kirjailijaa sukulaisekseen sanoa.


Essi Vallan teokset:

* Tuli poltti Tuomaan talon. 1940.
* Kievarin Ulla-Maija. 1943.
* Rakas olet, elämä. 1945.
* Suon seppele. 1948.
* Piha. 1952.
* Sirppi. 1955.
* Ulapalla kulkee laiva. 1960.
* Puisto. 1963.
* Kesää syksyllä. 1967.

-- kaikkien kustantaja Otava. Ester Valta oli Otavan kustannusvirkailijana 1939-1970.