Punklehtiarkisto

Sunnuntaina Tähdet, tähdet -ohjelmassa artistien tehtävänä oli olla anarkistisia ja räyhähenkisiä. Musiikkina punkista nopeasti osa musiikkiteollisuutta, vaikka tekijöiden ajatuksena oli jotakin aivan muuta. Punkkiin kuului myös aktiivinen pienlehti- tai zinekulttuuri, jota ei saatu kaupallistettua samaan tapaan.

Jos kaipaa tuota alkuperäistä kirjoituskulttuuria, niin siihen on nyt helppo mahdollisuus. Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella ja Suomen Jazz & Pop Arkiston avustuksella Oranssi ry ja Juho Hänninen ovat koonneet yhdelle nettisivulle yli kolmesataa suomalaista vuosina 1977-1982 julkaistua musiikkikulttuurilehteä.

Lehtiä sivuilla on Aamunoelista Äitiin. Mukana on muun muassa kolme numeroa Oulussa legendaarisen maineen saanutta Tilt-Zeitungia. Lisäksi on haastateltu aktiivisimpia lehtien tekijöitä, kuten Törkyn Naski Rytöhonkaa. Ilmiön laajaa levinneisyyttä kuvastaa tehty kartta lehtien ilmestymispaikoista. Yllä oleva kartta Muoniossa julkaistusta Hämystä kuvastaa sitä, että innostus ei tosiaankaan rajoittunut Lepakkoluolan lähipiiriin.

Itselleni tärkein noista lehdistä oli Nivalassa 1981 ilmestymään alkanut Suuri kurpitsa. Siitä tuli lajikumppaneihin verrattuna suunnattoman pitkäikäinen lehti. Myöhemmin siitä tuli puhdas sarjakuvalehti, joka ilmestyi vuoteen 1993. Sen jälkeen tuli vielä kuusi vuosialbumia. Yhdistys toimii edelleen sarjakuvakustantamona.

Keräyksessä kuvatut ja digitoidut lehdet on arkistoitu Suomen Jazz & Pop Arkistoon. Tekijät eivät ole halunneet kaikkia lehtiä vapaasti nettiin luettavaksi, mutta arkistoon on talletettu nekin.



* Oranssin pienlehtiarkisto, 1977-1982.

Puolustaako poliisi sananvapautta?

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen apulaispoliisien päällikkö Pekka Partanen viime viikolla loitsi lausumaan poliisien nettisivuilla julkaistussa blogikirjoituksessa muun muassa seuraavaa:

"Me eurooppalaiset tiedämme kyllä tämän. Miksi siitä huolimatta jonkun pitää mennä piirtelemään toisten uskonnollisia arvoja anteeksiantamattomasti loukkaavia kuvia? Sananvapauden nimissä. Missä oli piirtäjän/ päätoimittajan vastuu? En voi millään hyväksyä niitä tekoja, jotka piirtämisen seurauksena syntyivät. Mutta jos näissä tapauksissa sananvapautta olisi käytetty ns. vastuullisesti, emme olisi nyt syntyneessä verovarojamme syövässä puolittaisessa sotatilassa, josta ei hyödy kukaan."

Poliisin nettisivuilta kirjoitusta ei enää löydy, mutta paikallisen poliisilaitoksen facebook-sivulla kirjoitus on vielä kokonaisuudessaan luettavissa.

Sananvapauden käyttäminen ei ole rikollista tai kiellettyä toimintaa. Päinvastoin se on perustuslain suoma vapaus, suomalaisen demokratian yksi kulmakivi. Jokaisella on oikeus kertoa ja vastaanottaa viestejä kenenkään sitä estämättä. Toki sananvapauteen liittyy myös vastuu sanomisistaan.

Sananvapautta rajoittava seikka saattaa olla ilmaisijan virka-asema. Kun kirjoituksen alla on virkanimike, työantaja ja julkaisijana on työnantajan nettisivut, viestin saajalla olettaa viestin olevan virallista tietoa, poliisin lakien ja asetusten pohjalta ottama kanta.

Sellainen Partasen viesti ei ole. Lakien ja asetusten mukaan poliisin tehtävä on suojata kansalaisia ja mahdollistaa kansainyhteiskunnan vapaa toiminta. Muun muassa se sananvapauden käyttö. Tämän linjan pitäisi olla poliisissa hyvin kirkas.

Ei siis ole yllättävää, että Partasen blogikirjoitus on poistettu. Uups, kirjoituksessa meni jokin pahasti pieleen!

Muovilelun uusi muoto

Kemin historiallinen museo avasi tammikuussa ovensa uudessa paikassa Kemin kulttuuritalolla. Museon perusnäyttely on uusittu, siihen ehkä palaan myöhemmin. Historiallisessa museossa oli myös vaihtuvien näyttelyiden osasto. Ensimmäisenä kunnian esitellä töitään tilassa on saanut Kalle Nurminen. Kemin teatterissa lavastajana työskentelevä Nurminen on vastannut myös perusnäyttelyn arkkitehtuurista.

Nurmisen työt oli työstetty muovijätteestä, vanhoista muovileluista. Keskellä huonetta oli pilvenpiirtäjien rykelmä. Tulevaisuudenkuva Kemistä, tuli näyttelyn sijaintipaikasta väistämättä mieleen. Mutta tuskinpa Kemin kaupungintalo saanee rinnalleen toisia, samoja korkeuksia tavoittelevia rakennuksia. Sehän rikkoisi kaupungin silhuetin.

Seinille oli ripustettu kaksi hyvin erilaista maailmaa. Toisessa oltiin värikkäällä tuotantoalueella ja toisessa goottilaisten peilinkehysten fantasiamaailmoissa. Kehysten runsaissa yksityiskohdissa katse viihtyi pitkään.

Nurminen on pitänyt näyttelyitä harvakseltaan vuodesta 1989. Lavastajaksi hän on valmistunut taideteollisesta korkeakoulusta. Pääosan lavastajan urastaan hän on tehnyt Kemin kaupunginteatterissa. Näyttelyyn hän on rakentanut kolme erilaista maailmaa. Se tuntuu häneltä onnistuvan.


* Kalle Nurminen
* Kemin historiallinen museo: Kalle Nurmisen näyttely 3.5.2015 saakka

Viralliset potretit

Viikon Suomen kuvalehden (10/2015) kannessa oli kovasti tutunoloinen kuva Mihail Gorbatshovista (s. 1931). Kuva on Neuvostoliiton ajoilta, maassa oli tapana retusoida virallisista kuvista epäedullisina pidetyt kauneusvirheet ja merkit. Gorbatshoville tunnusomainen suuri syntymämerkki puuttuu kuvasta. Länsimaiset pilapiirtäjät aikoinaan laajensivat syntymämerkin maailmankartaksi. Kieltämättä merkki toi mieleen Etelä-Amerikan mantereen.

Lehdet käyttävät paljon valtiollisten johtajien ja ministerien virallisia lehtikuvia. Journalisti jopa seuraa mikä lehti ensimmäisenä julkaisee uudet tarjolle tulleet lehdistökuvat. Toimittajien ammattiliitossa suositaan valokuvien tilaamista kuvajournalisteilta.

Suomen kuvalehden kannen tuttuus muistui nopeasti mieleen. Sama kuvahan oli Pahkasian (4/1988) glasnostin vuosina. Olikohan ajankohtaisessa aikakauslehdessä unohdettu missä yhteydessä tämä Gorbatshovin potretti on suomalaisille tutuksi tullut?

Chaplinin Kultakuume 90 vuotta

Kesäkuussa tulee 90 vuotta Charles Chaplinin Kultakuumeen (Yhdysvallat 1925) ensi-illasta. Eilen elokuvateatteri Studiossa näytettiin filmi juhlanäytöksenä. Valitettavasti en ehtinyt aikataulujen vuoksi näytökseen, mutta katsoin elokuvan kotioloissa.

Kultakuume oli Chaplinin kolmas kokoillan elokuva. Myöhemmin tekijä on todennut, että tällaisista elokuvista hän halusi tulla muistetuksi. Toki tekijän kriittinen silmä löysi korjattavaakin, mutta pääosassa lienee ollut tyytyväisyys. Elokuva oli yleisömenestys. Myöhemmin Kultakuume on menestynyt parhaiden elokuvien äänestyksissä.

Kultakuumeen kuuluisimmat ruokaan liittyvät kohtaukset ovat monelle tutut. Kulkuri kumppaneineen syö kengän ja esittää sämpylätanssin. Jälkimmäistä Chaplin esitti päivällisseurueissa vielä vanhoilla päivilläänkin.

Elokuvasta on olemassa kaksi Chaplinin tekemää versiota. Vuonna 1942 teattereihin tuli osittain uusiksi leikattu versio. Uudempaan versioon lisättiin musiikki ja kertojaääni. Vuoden 1925 tekniikalla ääninauhaa ei filmiin saatu liitettyä.

Sota-aika oli muuttanut muutakin. Enää elokuva ei voinut päättyä kulkurin ja Georgian onnelliseen suudelmaan. Se oli jätetty pois.