Video sisältää materiaalia, jonka omistaa TEOSTO

Päivän mittaan olen kuunnellut radiouutisia, joissa on kerrottu Youtuben musiikkivideoiden näkyvyyttä Suomessa. Teoston ja Googlen välinen lisenssi on päättynyt ja neuvottelut uudesta eivät ole edenneet.

Google päätti jouduttaa neuvotteluja. Aamulla kerrottiin, että suurimpaa osaa musiikkivideoista ei näytetty ja tilalla oli teksti Video sisältää materiaalia, jonka omistaa TEOSTO. Video ei ole käytettävissä maassasi.

Tämä sai Teostoon vauhtia. Aamupäivällä järjestöstä kerrottiin, että neuvottelut on saatu käyntiin ja päivän mittaan videot palaavat nähtäviksi ja kuultaviksi.

Iltapäivällä korostettiin, että näkymättömyyden takana on Google. Kun neljän aikoihin pääsin koneen äärelle, niin viesti oli muuttunut toiseksi. Video ei ole käytettävissä maassasi.

On Teosto saanut neuvoteltua oman nimensä pois käyttökiellosta. Miten lienee muiden neuvottelujen kanssa?


Kyllä tubettajia ja esim. runoutta silti voi katsella.

Trumpin saavutukset

Donald Trump on ollut Yhdysvaltain presidenttinä noin kymmenen kuukauden ajan. Kansansuosio on huvennut, Trumpin toimia hyväksyviä on päivä päivältä vähemmän. Tällaisessa tilanteessa on ymmärrettävää, että häntä aktiivisesti presidentiksi kannattaneet rientävät apuun. Nettiin on perustettu sivusto, jolla esitellään Trumpin hallinnon saavutuksia.

Lahjoitusvaroin toimiva sivusto on saanut laajaa julkisuutta amerikkalaisissa ajankohtaisohjelmissa. Löysin sivut Seth Meyerin ohjelman kautta.

Tästä huolimatta sivujen ulkoasu tai esitellyt saavutukset eivät vakuuta. Intohimoisimmat Trumpin kannattajat ovat saaneet kirjoitettua neljä uutista ihailunsa kohteen positiivisesta vaikutuksesta maailmaan. Lokakuussa FBI sai pidätettyä 397 mahdollista lasten ahdistelijaa. Marraskuussa Trump saavutti suuria tuloksia neuvotteluissa Kiinassa, NATO on saanut tuhottua 95 prosenttia ISIS-taistelijoista ja Racing Bull -operaatiossa löytyi 193 jengiläistä, joilla ei ollut oikeutta asua Yhdysvalloissa.

Toki sivulla on enimmäkseen linkkejä arkistoituihin uutisiin Trumpin "hyvistä teoista". Sivuston perustajat kertovat ryhtyneensä toimeen, koska 95 prosenttia Trumpista kertovista uutisista on negatiivisia. Uutismediat sivuuttavat Trumpin todelliset saavutukset. Tarvitaan siis sivusto kertomaan siitä, josta valtamedia vaikenee.

Jos Magapill.comin tuottamat neljä uutista kertovat siitä, mistä valtamedia on vaiennut, niin juurikaan mistään ei ole vaiettu. Sivuston perustajat uskovat, että heidän ansiostaan Trumpin saavutukset muistetaan senkin jälkeen, kun hän ei enää ole presidentti. Tämä on tärkeää siksi, että suurin osa republikaaneistakin on muuttuneet demokraateiksi eivätkä enää kannata Trumpia.

No, onhan uusimman lisäyksen mukaan kaivosteollisuus kasvanut Yhdysvalloissa 28,6 prosenttia kuluvan vuoden toisen neljänneksen aikana.

Kun maailma järkkyi

Vuoden 1990 tienoilla juttelin baarissa toisen nuoren miehen kanssa. Kun hän kuuli, että opiskelen filosofiaa, niin hän varovaisesti tiedusteli tiedänkö Ayn Randia. Nimi oli tuolloin tuiki tuntematon, ja keskustelussa paljastuikin, että kyseessä oli paremminkin romaanikirjailija. Atlas Shrugged oli tehnyt keskustelukumppaniin suuren vaikutuksen.

Kuvailun perusteella Rand tuntui enemmän skifikirjailijalta kuin filosofilta. Opiskelukavereissa oli useampia, jotka olivat ihastuneet suuresti Ursula Le Guinin Osattomien planeettaan ja hänen muihin teoksiinsa, mutta eivät he Le Guinia filosofiksi nostaneet vaikka romaanien sisältö tarjosi monenlaista omien toiveyhteiskuntien pohjaksi.

Venäläissyntyisen Randin (1905-1982) ajatuksiin olen sittemmin tarkemmin perehtynyt. Rand (syntyjään Alisa Rosenbaum, Ayn Rand oli 1924 Leningradissa valittu taiteilijanimi. Ayn tulee muuten suomalaisesta Ainosta) suoritti tutkinnon vallankumouksen kaikille avaamassa yliopistossa ja siihen päälle vuoden verran elokuvataidetta. Nuoresta Neuvostoliitosta lähti 1925 jonkin verran taiteilijoita tutustumaan Yhdysvaltoihin, ja Rand oli yksi viisumin saaneista. Toisin kuin Majakovski ja useimmat muut Rand ei palannut Neuvostoliittoon. Hän lähti Hollywoodiin, jossa moguli DeMille pestasi hänet käsikirjoittajaksi.

Pääteos Atlas Shrugged ilmestyi 1957. Se on juuri suomennettu Björn Wahlroosin taloudellisella avustuksella, kustantajana on Minerva. Jättimäisen pitkän kirjan asetelmat sopivat vaikkapa soteuudistusta tekevään Suomeen. Älykkäät ihmiset, kuten Juha Sipilä, yrittävät parhaan taitonsa mukaan uudistaa yhteiskuntaa, mutta ahneet kapitalistit vetävät välistä ja Sipilälle jää luu kouraan. Sipilä jättää kaupungit ja lähtee etsimään uutta alkua maaseudulta. Eräästä syrjäisestä laaksosta löytyykin yhteisö, jonka asukkaista suuri osa on kokenut saman kuin Sipilä. Hän jää sinne omiensa joukkoon. Väki yhteisössä lisääntyy päivä päivältä.

Kun pörriäiskapitalistit ovat parissa vuodessa saaneet maan talouden täydellisen sekaisin, aletaan ihmetellä minne Sipilä ja muut viisaat ja valistuneet ihmiset ovat yhteiskunnasta kadonneet. Heidät löydetään salaisesta laaksostaan ja pyydetään takaisin johtamaan maata. Valtio kaverikapitalistisine poliitikkoineen ja viranhaltijoineen lakkautetaan ja kaikki annetaan älykkäiden ja omasta edustaan tinkivien sipilöiden järjestettäväksi. Vapaa kapitalismi pääsee täyteen kukkaansa ja ihmiset ovat onnellisia.

Jossakin mielessä Randin luoma maailma tuntuu pastissilta keskusteluista, joissa sosialismin epäonnistumista pidetään Stalinin syynä. Kuten sosialismi, ei kapitalismikaan voi toimia onnistuneesti yhdessä tai muutamassa valtiossa, sama järjestelmä pitäisi olla kaikkialla maailmassa. Trotskin olisi pitänyt saada jatkaa maailmanvallankumousta...

Jos tällaisen ajattelun filosofiseen puoleen haluaa tutustua, niin suosittelen Karl Popperin Avointa yhteiskuntaa ja sen vihollisia (Otava 1974). Siinä jotenkin konkreettisemmin tartutaan yhteiskunnan eri toimijoiden välisiin suhteisiin ja niiden rajojen kunnioittamiseen. Sitä taisin kapakkatuttavallekin ehdottaa.

Kierros Reunalla

Valvegalleriassa on parhaillaan esillä Vesa Rannan valokuvanäyttely Reunalla. Samoihin valokuviin perustuu Tieto-Finlandia ehdokkaana oleva toimittaja Jenni Räinän ja Rannan yhteinen kirja Reunalla (Like 2017).

Valvegalleriassa on kaksi salia, joista toisen Ranta on omistanut Siurian kylälle. Äänimaisema on kylän taiteilijan, Kari "Tykylevits" Tykkyläisen-


* Reunalla. Like
* Reunalla. Valve

Tavara

Viime perjantaina Rovaniemellä tarkastettiin Veera Kinnusen väitöskirja Tavarat tiellä. Sosiologinen tutkimus esinesuhteista muutossa. Useimmat meistä ovat sadatelleet muuttaessa tavaran paljoutta ja edellisen muuton jälkeen avaamattomia laatikoita. Kinnusen väitöskirja sai alkunsa omasta muutosta.

– Tutkimukseni sai alkunsa omasta esinesuhteen kriisistä erään kuuden vuoden takaisen muuttoprosessin aikana. Lajittelimme, pakkasimme, heitimme roskiin ja lahjoitimme älyttömiä määriä tavaraa, ja silti minusta tuntui, että hukuimme niihin, Kinnunen muistelee väitöstiedotteessa.

Tavaroita pakatessaan, jatkaa tiedote,  Kinnunen päätyi pohtimaan, että esinesuhteen on täytynyt muuttua, kun kaikesta on periaatteessa tullut korvattavaa ja siten myös helposti poisheitettävää. Kun tavaramäärät ovat kasvaneet, on tullut melkein mahdottomaksi säilyttää edes kaikkia tunnearvoisesti tärkeitä tavaroita, muistoesineitä tai perintöesineitä. Esineet muuttuvat yhä nopeammin jätteeksi: kierrätyskeskuksetkin pursuavat tavaraa, jota kukaan ei huoli.

Joulunajan lähestyessä mieleen tulee isovanhempien kertomukset siitä, miten heidän lapsuudessaan oli säästetty lahjapaperitkin. Nyt sadatellaan sitä, että lahjapaperi ei ole edes pala kunnolla. Se on laitettava jätehuoltoon maaseudullakin. Suhde esineisiin on laajemminkin muuttunut, kokemus on monen tavaran osalta opettanut, että niitä on turha rikkonaisina säilyttää. Ei niistä voi ottaa varaosia uudempien korjaamiseen.

Euroopan Unioni on ottanut tulevaisuuden tavoitteekseen kiertotalouden. Jotta tavoitteeseen voitaisi päästä, niin ihmisten esinesuhteen on muututtava. Kinnusen tutkimuksen aikana tapahtui jotain oleellista.

–  Jäte ei ole enää jotain, joka kiikutetaan pihan perälle ja josta se mystisesti katoaa. Nyt on pakko pysähtyä miettimään, millä tavoin ei-halutusta esineestä voi luopua, Kinnunen kertoo väitöstiedotteessa.

Samaan aikaan leimahtanut KonMari-villitys sai ihmiset luopumaan ylimääräisistä tavaroistaan entistä suuremmalla innolla. Kinnusen mukaan KonMarin kautta ihmiset ovat kohdanneet esineensä tietoisemmin ja käyneet luopumis- ja säilyttämisneuvotteluita.

– Esinesuhteesta puhuminen on tullut KonMarin ansiosta huomattavasti helpommaksi. Yhtäkkiä kaikilla on siitä mielipide, Kinnunen nauroi.

Esineistä luopuminen ei ollut huoletonta.

– Päinvastoin, varsinkin muutossa luopuminen oli usein huolen läpäisemää. Ihmiset luopuivat ylimääräisistä ja ei-halutuista esineistään esimerkiksi piilottamalla niitä erilaisiin varastoihin ja ullakoille tai lahjoittamalla niitä joko omille läheisilleen tai esimerkiksi Facebookin kautta, Kinnunen totesi.

Tavarasta luopujalle oli tärkeää, että tavaran uusi omistaja tarvitsee ja huolehtii tavarasta. Kinnunen alkoikin hahmottaa esineitä ”hoivanaiheina”. Kiertoyhteiskunnassa ei hoivasuhteen pitäisi päättyä siihen, kun esine menettää välineellisen arvonsa. Kinnunen peräänkuuluttaakin myös jätteen kunnioittamista hoivanaiheena.

– On tärkeää tunnistaa esineen materiaalinen olemus: materian elämä ei pääty siihen, kun esine lakkaa toimimasta tai kadottaa merkityksensä ja muuttuu meidän näkökulmastamme jätteeksi. Sillä on väliä, miten aine jatkaa matkaansa maailmassa, Kinnunen summasi.

Kinnusen tutkimustulokset muistuttavat mieleen ekologisissa piireissä silloin tällöin toistetun ohjeen. Pitäisi ryhtyä elämään kuin isoäiti. Silloin luonnon ja maapallon kuormitus laskisi huomattavasti. Kerääminen ja säilyttäminen meiltä sujunee samallalailla kuin mummon aikaan, mutta uudelleen käyttämisessä meillä olisi paljon opeteltavaa. 

* Veera Kinnunen. Tavarat tiellä. Rovaniemi 2017 (pdf)